Varusmiespalvelusajan muutokset ja niiden taustat Suomessa vuosina 1932 ja 1950

Asevelvollisten koulutus luo Suomen puolustusjärjestelmän rungon. Kysymys varusmies-palvelusajan pituudesta onkin keskeisessä osassa rakennettaessa uskottavaa puolustusta. Vuosien 1932 ja 1950 asevelvollisuuslakien väliin ajoittuvat sotavuodet ovat itsenäisen Suomen historian raskaimmat, joten lähtökohdat lakien säätämiselle olivat hyvin erilaiset. Vuoden 1932 palvelusaikakeskustelua olivat edeltäneet useat epäonnistuneet palvelusajan lyhentämispyrkimykset, ja liikekannallepanojärjestelmän uudistaminen oli ollut laajan selvitystyön alla. Vuonna 1950 taas punnittavina olivat sotakokemusten ohella niin Pariisin rauhansopimus kuin Neuvostoliiton kanssa solmittu YYA-sopimuskin. Lisäksi puolustusvoimien rauhan ajan kokoonpano oli muutospaineiden alla. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitkä tekijät ovat johtaneet toteutuneisiin varusmiespalvelusajan pituuden muutoksiin Suomessa vuosien 1932 ja 1950 asevelvollisuuslaeissa. Kysymykseen pyritään vastaamaan kolmen alatutkimuskysymyksen avulla. Ne ovat: Millä tekijöillä hallituksen asevelvollisuuslakiesityksessä ehdottamia palvelusaikoja on perusteltu, millä tekijöillä hallituksen esityksestä poikkeavia palvelusaikoja on perusteltu sekä minkälaisia keskeisiä yhtäläisyyksiä ja eroja eri vuosina esitetyillä palvelusajan pituutta koskevilla perusteluilla on? Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen, eli laadullinen, ja tutkimusmenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä. Lähdeaineiston rungon muodostavat julkaistut alkuperäislähteet, keskeisimpinä valtiopäiväasiakirjat ja -pöytäkirjat sekä asetus- ja säädöskokoelmat. Lisäksi lähteinä on käytetty aiheeseen liittyvää tutkimuskirjallisuutta ja yleisteoksia. Sisällöllisesti tutkimus jakaantuu johdannon jälkeen kahteen eri asevelvollisuuslakia käsittelevään päälukuun ja yhdistelmälukuun. Pääluvut koostuvat täysistuntokäsittelyjen taustoituksista sekä palvelusaikakantojen perusteella jaotelluista täysistuntokäsittelyjen tarkasteluista. Painopiste on poliittisessa päätöksenteossa ja sotilaiden kanta näkyy lähes yksinomaan erilaisten poliittisten elinten asiantuntijalausunnoista ja muutamista upseerien tekemistä selvitystöistä. Tutkimuksen tuloksena kummankin käsiteltävänä olevan asevelvollisuuslain taustalta kyettiin löytämään tärkeimmät palvelusajan pituuden muutokseen johtaneet tekijät. Vuoden 1932 osalta ne olivat taloudelliset tekijät, sotilaallinen valmius, sotilasasiantuntijat, palvelusajan lyhentäminen sekä aluejärjestelmän valmistelu. Vuoden 1950 osalta ne olivat taas puolustusvoimien rooli sotaa ennaltaehkäisevänä organisaationa, taloudelliset tekijät, puoluekentän hajanaisuus sekä kansainvälisten sopimusten tulkinta. Suurena yhtäläisyytenä lakien välillä oli selkeän päätekijän ilmeneminen kummankin vuoden palvelusaikamuutosten takana aluejärjestelmän valmistelun ja kansainvälisten sopimusten tulkinnan muodostuttua merkittävimmiksi muutoksiin johtaneiksi perusteluiksi.

Seuraajasuunnittelu oppivassa organisaatiossa

Tutkimuksessa selvitin oppivan organisaation soveltamismahdollisuuksia puolustusvoimien strategiseen tehtävä- ja seuraajasuunnitteluun (keskitetty seuraajasuunnittelu / ylemmän johdon seuraajasuunnittelu). Tavoitteena oli selvittää niitä periaatteita ja toimintamalleja, joilla organisaatiota ja sen henkilöstöä kehitetään. Pääesikunnan suunnittelua kehystää strategisen johtamisen ja - suunnittelun kehys sekä suunnitelmien implementointia tulosohjaus, jonka vuoksi niiden vaikutukset seuraajasuunnitteluun ovat ilmeiset. Myös toimeenpanon seuranta ja siitä raportointi ovat osa seuraajasuunnittelun laadun varmistusta. Tätä kokonaisuutta lähestyin laadullisella tutkimusmenetelmällä (fenomenografia), koska aihepiirin ymmärtäminen ja sen onnistunut tulkinta edellyttävät vuorovaikutuksen keinoin hankittua tutkimusaineistoa. Keskeisin tutkimusongelma liittyi seuraajasuunnittelun mahdollisuuksiin ja sen käytäntöjen paljastamiseen. Tutkimuskysymykset liittyivät henkilöstötoimialan strategiseen ohjaukseen sekä toimialan kytkeytymiseen puolustusvoimien strategiseen suunnitteluun. Tulosohjauksen osalta tutkimuskysymykset keskittyivät tulosohjauksen seurantaan (henkilöstötilannekuva) ja siitä raportointiin (henkilöstötilinpäätös). Johdon tahto määrittää organisaation toiminnan painopisteen ja avaintekijät pitkäjänteisesti. Johtamisen osalta puolustushallinnon strateginen ohjaus konkretisoituu valtioneuvoston selonteossa ja hallitusohjelmassa, joiden valmisteluun puolustusvoimat osallistuu. Lisäksi puolustusministeriön henkilöstöpoliittinen osastrategia ohjaa puolustusvoimien strategista henkilöstöjohtamista, jonka valmistelu toteutetaan ministeriön ja puolustusvoimien rinnakkaisella suunnittelulla. Puolustusvoimissa henkilöstövoimavarojen johtamisen kokonaisuus on kuvattu henkilöstöstrategialla, joka päivitetään noin kahdeksan vuoden sykleissä (toimenpidesuositukset neljän vuoden välein). Puolustusvoimien strategiatyöhön henkilöstöasiat koordinoidaan yli toimialojen ulottuvalla saman johtamistason yhteisellä ja eri johtamistasojen rinnakkaisella suunnittelulla. Henkilöstöstrategian toimeenpanoon liittyvät asiat tulee ohjeistaa yksityiskohtaisesti Pääesikunnan normeilla. Henkilöstöjohtamisen toimeenpanoon liittyen vaikuttaisi siltä, että henkilöstöstrategian ja henkilöstöasioiden hoitoon liittyvien dokumenttien väliltä puuttuisi valtakunnallinen seuraajasuunnittelun menettelytapaohje. Tähän tulisi sisällyttää myös tulosohjauksen sekä henkilöstötilannekuvan ja – tilinpäätöksen liittymäpinnat, jotta yhteinen organisaatiokulttuuri henkilöstövoimavarojen johtamisen osalta olisi mahdollista. Kvantitatiiviset tekijät määrittävät oppimisympäristön, jolle toiminta voidaan organisoida. Henkilöstövoimavarojen määrällinen ohjaus toteutetaan tulosohjauksella (henkilöstökokoon-panomenettely), jossa eri joukkojen tehtävät allokoidaan tehtäväkokoonpanoilla. Tulosohjauksessa strategisesti merkittäviä määrällisiä painotuksia suunnitellaan kadettikurssien ja yleisesikuntaupseerikurssin valmistumiseen liittyen. Henkilöstötilannekuvalla voidaan intensiivisesti seurata eri erikuntien ja joukkojen tilaa, jonka tulisi toimia rekrytoinnin, resurssien jaon ja tehtävään määräysten perustana. Henkilöstötilinpäätöksessä seuraajasuunnitteluun liit-tyviä tekijöitä voisi pohtia osana työilmapiirin tunnuslukuja (huomioitava kysymysasettelussa ja tulkintaohjeessa), jotka indikoivat osittain myös organisaation oppimiskykyä ja tehokkuutta (henkilöstön käytön optimointi). Organisaatiokulttuuri sisältää kirjoitetut ja kirjoittamattomat ajatus- ja toimintatavat seuraajasuunnittelun toimeenpanemiseksi. Seuraajasuunnitteluun liittyen olennaista on käsittää se, että puolustusvoimissa ei suunnitella henkilöille uraa, vaan seuraajia eri tehtäviin. Seuraajasuunnitteluun liittyen on huomioitava, että suunnitelman toteutuminen on toissijaista yksilöiden käytön huomiointiin verrattuna. Ylemmän johdon seuraajasuunnittelussa yhdistetään yksilöiden kyvykkyyden arviointi ja tehtäväsuunnittelu. Tähän liittyen myös kompetenssi -arvioinnin merkitys tulisi täsmentää. Organisaatioiden tehtäväkirjo tulisi myös avoimesti jakaa suunnittelun alaiselle henkilöstölle käyttöön, jotta työntekijöiden halukkuuksien huomiointi seuraajasuunnittelussa olisi täsmällistä. Tätä työtä tulisi SAP -järjestelmän tukea, jottei avainvalmistelijoiden tarvitsisi käyttää suunnittelun varajärjestelmänä manuaalista kirjanpitoa. Tosiasia on, että kirjanpito henkilöiden tehtävämuutoksiin liittyen on jatkuvasti jäljessä. Seuraajasuunnittelu konkretisoituu tehtävään määräysten valmistelussa, johon liittyen avoin haku (määritettyyn tehtävän vaativuustasoon saakka) olisi keino varmistaa koko kykypotentiaalin kartoittaminen. Tämä ei korvaisi seuraajasuunnitelmia, vaan olisi keino varmistaa seuraajasuunnitelman validius. Toisaalta tämä mahdollistaisi myös vaikeiden siirtojen määrän vähenemisen, joskin lisäisi rekrytointiin liittyvää työtä eri organisaatioissa. Tehtävään määräysten valmistelussa on aina tärkeintä löytää sopivin henkilö seuraajaksi, jonka voisi arvioida aina olevan sekä työntekijän että organisaation etu. Tämä edellyttää eri johtamistasoilla toimivilta kitkatonta yhteistoiminnallista oppimista, jotta yksilöt kyettäisiin sijoittamaan organisaation kannalta mahdollisimman järkevästi organisaation tuottavuuden varmistamiseksi. Oppivan organisaation teoria antaa monia varteenotettavia näkökulmia siihen, kuinka yksilöiden sijoittamisen optimoinnilla voidaan organisaation tehokkuutta ylläpitää. Se ei poista työantajan direktio -oikeutta seuraajasuunnitteluun ja tehtävään määräyksiin liittyen, mutta antaa perusteita sijoittaa yksilöt mahdollisimman motivoituneina organisaation eri tehtäviin. Toimiakseen teoria edellyttää työntekijöiltä sitoutumista organisaation tehtäviin, johon myös osaamisnäkökulma tulisi liittää. Osaaminen ja sen hallinta liittyvät kiinteästi seuraajasuunnitteluun, jonka vuoksi aihepiiriin liittyvä jatkotutkimus olisi relevanttia linkittää tähän työhön. Myös puolustusvoimien henkilöstöstrategian rakenteeseen ja sisältöön liittyvä tutkimus olisi tarkoituksenmukaista toteuttaa, jotta henkilöstöjohtamisen kokonaisuus liittyisi koherentisti organisaation toimintoihin.

Strategia sosiaalisena käytäntönä: Vertaileva tutkimus neljästä kauppakeskuksesta

Tutkimus selvittää strategia käytäntönä -näkökulmasta miten strategiaa välitetään kauppakeskuksen johtamisen käytännöissä, ja millaisia eroja ja yhteneväisyyksiä strategiaan suhtautumisessa voidaan löytää eri kauppakeskuksissa. Saatujen vastausten perusteella konstruoitiin kauppakeskuksen toimintajärjestelmän malli, joka kuvaa kauppakeskuksen organisaatiorakennetta, valtasuhteita, eri osa-tekijöiden välisiä vuorovaikutussuhteita sekä strategian välittymistä kauppakeskusorganisaatiossa. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelututkimusten avulla, ja haastattelut toteutettiin teemoitettuna puolistrukturoituna haastatteluna. Analyysi tehtiin teoriasidonnaisen sisällönanalyysin menetelmin, jossa tulkinta pohjautui Engeströmin (1990) toimintajärjestelmän malliin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjaa strategia käytäntönä -tutkimukseen sekä toiminnan teoriaan. Strategia käytäntönä -tutkimussuunnan teoreettista taustaa silmälläpitäen kauppakeskus organisaationa tarjoaa mielenkiintoisen kontekstin tutkimukselle, sillä kauppakeskus on paitsi varsin monimutkainen organisatorinen kokonaisuus, se myös operoi varsin monimuotoisessa ja dynaamisessa ympäristössä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että talouden, markkinoiden ja toimintaympäristön muutostekijöiden arvaamaton luonne vaatii kauppakeskuksilta tehokasta, selkeää ja tavoitteellista johtamista, joka lähtee asiakkaiden toiveista ja tarpeista. Kauppakeskuksen menestymisen keskeisin tekijä on asiakkaille muodostuva yhtenäinen kuva kauppakeskuksesta. Tämä voidaan saavuttaa yhtenäisen strategian välittymisellä läpi kauppakeskuksen toimijoiden kentän. Keskeisiä haasteita tämän välittymisen aikaansaamiseksi ovat kykenemättömyys tunnistaa strategiset roolit kauppakeskuksen organisaatiossa sekä sopimuksellinen rajapinta, joka luo vastakkainasettelua ja jännitteitä vuokralaisyritysten ja kauppakeskusjohdon välille. Kauppakeskusjohtajalla on merkittävä rooli strategian välittäjänä, ja hänen tulisi pyrkiä lisäämään vuorovaikutuksen ja yhteistyön muodostumista myös toimijoiden kentän uloimmille tasoille asti.

Putinin kielikuvapolitiikka

Diplomityössä tutkitaan presidentti Vladimir Putinin politiikkaa tulkitsemalla hänen kieli-kuviaan tarinana turvallistamisteorian näkökulmasta. Tutkimusaineistona on kielikuvia Putinin kaikilta presidenttikausilta. Venäläisessä kulttuurissa ja valtiomiestaidossa on pitkät perinteet tarinankerronnassa. Putin on jatkanut perinnettä puhumalla Venäjästä Karhun kotimetsänä, lännestä toveri Sutena ja kansainvälisestä järjestelmästä luonnon sanelemana ravintoketjuna. Kielikuvat tuovat tutut hahmot sekä asetelmat päivän politiikkaan ja selittävät asiakysymyksiä suurelle yleisölle ymmärrettävällä tavalla. Kielikuva on ikivanha retoriikan tehokeino, jolla tehdään puheista mielenkiintoisia ja tunteikkaita. Politiikassa kielikuvat ovat tehokeino, jolla muokataan yleisiä käsityksiä tehokkaasti. Samalla ne ovat kertojansa ajattelun pelkistymää. Tutkimus osoitti että Putin tekee politiikkaa kielikuvilla ideologisella tasolla. Kielikuvat kertovat turvattomasta maailmasta ja siellä selviytymisestä. Putinin kielikuvapolitiikka on turvallistavien puhetekojen sarja, joka voidaan hahmottaa tarinaksi. Sen alkumaisemana ovat hajonneen Neuvostoliiton rauniot. Juoni rakentuu Karhun ja toveri Suden ideologisesta kamppailusta, jossa muillakin eläimillä on rooleja. Tarinan odotushorisontissa on unelma, jossa Karhu elää kiviaidan ympäröimässä metsässä, eikä pyytele lupaa keneltäkään. Tutkimuksessa selvisi lisäksi, että Putin on retorisesti taitava puhuja. Hän rakentaa kielikuvillaan poliittista kontekstia ja asetelmia sekä maalaa poliittista unelmaa. Putinin ura alkoi kielikuvalla ja se on jatkunut virkakausittain kiihtyvällä kielikuvapolitikoinnilla. Putinin kielikuvapolitiikassa kaikki on joko turvallista tai turvatonta. Sotilasvoima on keskeisessä roolissa. Putinin poliittisia kielikuvia ei ole aikaisemmin tutkittu tässä laajuudessa. Vaikka ne ovat vain pieni osa politikointia, niiden tulkinta kertoo myös venäläisen politiikan luonteesta. Kielikuvilla tehdään politiikkaa usein fiktion ja huumorin keinoin, eikä tätä välttämättä tunnisteta politiikaksi. Siksi kielikuvapolitiikka on tehokas ja nerokas tapa tehdä politiikkaa. Etenkin Venäjällä.

Saman "kolikon" kolme puolta : David Galulan, Sir Robert Thompsonin ja Sir Frank Kitsonin vastakumouksellisen sodankäynnin teorioiden vertailu ja niitä yhdistävät tekijät.

Toisen maailmansodan jälkeisenä ajanjaksona Iso-Britannia ja Ranska päätyivät useissa siirtomaissaan vastakumouksellisiin sodankäynnin konflikteihin. Nämä konfliktit kytkeytyivät siirtomaiden itsenäistymispyrkimyksiin ja kylmän sodan maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Konflikteissa Ison-Britannian ja Ranskan siviili- ja sotilasviranomaiset kehittivät innovatiivisesti vastakumouksellisen sodankäynnin menetelmiään. Läntisissä valtioissa tehtiin 1960-luvulla myös merkittävä määrä vastakumouksellisen sodankäynnin tutkimusta. Tämän tutkimusjakson keskeisimpiä teoreetikkoja olivat ranskalainen David Galula (1919 - 1967) ja britit Robert Thompson (1916 - 1992) ja Frank Kitson (1926 -). Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät yhdistivät David Galulan, Robert Thompsonin ja Frank Kitsonin kumouksellisen ja vastakumouksellisen sodankäynnin teorioita. Tutkimuksessa on käytetty metodina tulkitsevaa diskurssianalyysiä teoreetikkojen kumouksellisen ja vastakumouksellisen sodankäynnin näkemysten tulkitsemiseksi. Tulkinta on suoritettu sitomalla teoriat historialliseen ja henkilöiden taustat käsittävään kontekstiin. Laadullisella sisällönanalyysillä on tunnistettu teoreetikkojen taustoista niitä tekijöitä, joilla voidaan katsoa olleen merkitystä teorioiden muodostumiselle. Diskurssianalyysin rinnalla on käytetty tapaustutkimusta Galulan, Thompsonin ja Kitsonin teorioiden ja heidän taustatekijöidensä vertaamiseksi. Keskeisen tutkimusaineiston muodostivat Galulan, Thompsonin ja Kitsonin vastakumouk-sellista sodankäyntiä käsittelevät kirjat sekä heidän kirjoittamansa muistelmat. Tätä tutkimusaineistoa täydennettiin teoreetikkoja ja vastakumouksellista sodankäyntiä käsittelevällä tutkimuskirjallisuudella. Tutkimuksen tärkeimpänä havaintona voidaan pitää sitä, että teoreetikkojen näkemykset kumouksellisesta ja vastakumouksellisesta sodankäynnistä ovat pitkälti yhteneväisiä. Tämän johtui siitä, että kumouksellinen sodankäynti havainnollistettiin pitkälti Mao Zedongin vallankumouksellisen sodankäynnin mallin kautta. Kumouksellisen sodankäynnin ytimeksi nähtiin syy tai aate, jota käytettiin kansan tuen voittamiseksi. Kaikki teoreetikot korostivat kumouksellisen sodankäynnin poliittista ulottuvuutta. Tämän takia vastakumouksellisen sodankäynnin tuli olla ensisijaisesti poliittisesti johdettua toimintaa, jota turvallisuusjoukot tukevat. Teoreetikot näkivät asevoimien roolin ja toimintaperiaatteet vastakumouksellisessa sodankäynnissä pitkälti yhteneväisesti. Teoreetikkojen taustoissa havaittiin useita näkemysten yhtenäisyyttä selittäviä tekijöitä.

Makrofyyttien käyttö ympäristöseurannassa : Vesipolitiikan puitedirektiivin näkökulma

Makrofyyttien toiminta on tärkeä tekijä makean veden ekasysteemien biologiselle ja kemialliselle tasapainolle. Erityisesti upoksissa kasvavat makrofyytit ovat herkkiä reagoimaan ympäristömuutoksiin. Koska makrofyytit ovat pitkä-ikäisiä, niiden avulla voitaisiin seurata pitkän aikavälin ympäristömuutoksia. Makrofyyttikasvillisuus heijastaa lähinnä rantavyöhykkeen olosuhteita. Vaikka vesiemme laatua on seurattu jo pitkään, makrofyyttejä ei ole käytetty järjestelmällisesti vesien tilan seurannoissa. EU:n vesipuitedirektiivin mukaan jokien ja järvien ekologiselle tilalle on asetettava arviointikriteerit, ja ekologista tilaa on alettava seurata. Tämä koskee myös järvien makrofyyttikasvillisuutta. Koska tähän mennessä käytetyt maastomenetelmät ovat olleet hyvin vaihtelevia, olisi tarvetta menetelmien vertailuun ja yhtenäistämiseen. Tähän mennessä seurantojen kehittäminen on keskittynyt lähinnä jokisysteemeihin, kun Suomessa olisi tarvetta erityisesti järvikasvillisuuden tutkimusmenetelmien kehittämiseen. Makrofyyttikasvillisuutta voidaan kartoittaa ilmakuvauksen ja/tai maastotutkimuksen avulla. limakuvia voidaan tulkita visuaalisesti, jolloin tulkinta tehdään joko manuaalisesti tai digitaalisesti, tai harmaasävyarvoihin perustuen, jolloin tulkinta on aina digitaalista. Maastotutkimuksessa näytealoina käytetään useimmiten vaihtelevan levyisiä rannasta avoveteen ulottuvia linjoja. Linjailta voidaan tarkemmin tutkia tietynkokoisia ruutuja tai esim. kasvillisuusvyöhykkeitä. Yleisimpiä makrofyyttitutkimuksissa seurattuja muuttujia ovat lajiluettelot, lajien yleisyys ja runsaus (peittävyys, versotiheys tai biomassa), kasvillisuuden vyöhykkeisyyden kuvaaminen, kasvustojen yhtenäisyys ja laajuus, lajien kasvusyvyydet sekä kasvustojen tai lajien biometriset tiedot kuten versotiheys, kasvien keski- tai maksimikorkeudet ja biomassa. Näiden lisäksi kasvillisuusselvityksen yhteydessä tutkitaan erilaisia fysikaalis-kemiallisia ympäristömuuttujia. Tutkimusmenetelmiä vertailtaessa on tarkoitus löytää menetelmä, jolla järven tilasta saadaan mahdollisimman tarkka ja luotettava kuva mahdollisimman vähäisellä työmäärällä ja resursseilla. Tärkeää on mm. sen selvittäminen, millaisia otoskokoja vähintään tarvitaan, millaisia linjoja tai muita näytealoja käytetään, miten näytealat sijoitetaan järville, millä tavalla lajien yleisyyttä ja runsautta arvioidaan ja minkä muuttujien tutkiminen olisi oleellisinta seurannan kannalta.

[Kirja-arvostelu]

Kirjallisuusarvostelu

Automaattiset ohjelmakoodintarkastusmenetelmät

Automaattinen koodintarkastus on tehokas ja nopea tapa havaita virheitä ohjelmakoodissa. Erilaisia menetelmiä on kehitetty jo pitkään ja lähestymistapoja on monia. Tavoitteena kaikilla menetelmillä on löytää koodista mahdollisimman suuri osa ohjelmassa olevista virheistä pienellä työmäärällä. Tässä tutkielmassa tutustutaan koodin analyysiin, sekä erilaisiin automaattisiin koodintarkastusmenetelmiin. Jokaista menetelmää tarkastellaan eri näkökulmista ja tutustutaan niiden vahvuuksiin ja heikkouksiin. Lopuksi tehdään katsaus näihin menetelmiin käytännön kautta. Koodintarkastus alkaa analysoinnista, joka voidaan suorittaa joko staattisesti lähdekoodia tarkastamalla tai dynaamisesti, eli koodin suorituksen myötä. Staattisia tarkastustyökaluja löytyy useimmista ohjelmointiympäristöistä jo valmiiksi integroituna. Nämä ilmoittavat ohjelmoijalle virheistä jo koodia kirjoitettaessa. Perinteiset virheentarkastukset ja hieman monimutkaisemmat muodolliset menetelmät ovat hyviä esimerkkejä staattisesta analyysistä. Dynaaminen analyysi taas alkaa suorituksesta ja oikeiden syötteiden valitsemisesta. Analyysillä pyritään käymään läpi kaikki virheille potentiaaliset suorituspolut. Dynaamisesta analyysista saadaan staattisesta analyysistä eriäviä tuloksia, kuten esimerkiksi resurssien kulutus, silmukoiden kompleksisuus ja ohjelman suorat virheet, esimerkiksi nollalla jakamiset, tyhjät osoitukset ja muistivuodot. Itse ohjelmakoodin tarkastusmenetelmiä löytyy lukuisia, joista monet osoittautuvat erittäin lupaaviksi. Abstrakti tulkinta on hyvin yleinen lähestymistapa ohjelmakoodin tarkastukselle. Tässä tulkinnassa pyritään luomaan kaikki mahdolliset suorituspolut, ja määrittelemään päätyykö yksikään polku virhetilaan. Erilaisia abstrakteja tulkintoja ovat esimerkiksi mallien louhinta ja deduktiivinen koodintarkastaminen. Tässä tutkielmassa tutustutaan koodin analyysiin, sekä erilaisiin automaattisiin koodintarkastusmenetelmiin. Jokaista menetelmää tarkastellaan eri näkökulmista ja tutustutaan niiden vahvuuksiin ja heikkouksiin. Lopuksi tehdään katsaus näihin menetelmiin käytännön kautta.

Alisuoriutuminen työsopimuksen päättämisperusteena

Työsopimuksen päättämistä työntekijän henkilöön liittyvällä perusteella on tutkittu laajasti. Perinteisesti oikeusyhteisön mielenkiinnon kohteina ovat olleet työntekijän tahalliset menettelyt. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet tahattomat puutteet työntekijän työntekovelvollisuuden täyttämisessä ja niiden merkitys työsopimussuhteen jatkumisen kannalta. Kyse on useimmiten tapauksista, joissa työntekijän työsuoritus ei syystä tai toisesta täytä työnantajan sille asettamia vaatimuksia. Työntekijän työnjälki voi olla huolimatonta, hänen työtahtinsa voi olla riittämätön tai hän ei kykene saavuttamaan työnantajan työnteolle asettamia muita tavoitteita. Näissä tapauksissa on kyse työntekijän alisuoriutumisesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä edellytyksillä ja missä tilanteissa työnantajalla on oikeus päättää alisuoriutuvan työntekijän työsuhde. Metodisesti tutkielma on oikeusdogmaattinen. Sen tavoitteena on selvittää voimassa olevan oikeuden sisältöä lainsäädännön, lain esitöiden, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden avulla. Oikeuskäytännöllä ja erityisesti hovioikeuksien ratkaisuilla on tutkielmassa korostunut merkitys, sillä lain, sen esitöiden ja korkeimman oikeuden prejudikaattien tarjoama tulkinta-apu tutkimusongelman käsittelyssä on rajallinen. Tutkimuksessa on havaittu, että työnantajalla voi olla oikeus päättää alisuoriutuvan työntekijän työsuhde. Jotta alisuoriutuminen voisi muodostaa työsopimuksen pätevän päättämisperusteen, alisuoriutumisen tulee kuitenkin olla luonteeltaan olennaista ja kestoltaan jatkuvaa. Päättämisharkinta on kokonaisharkintaa, jossa otetaan huomioon tapauksen olosuhteet kokonaisuudessaan. Työsuhteen päättäminen alisuoriutumistapauksissa tapahtuu useimmiten irtisanomalla työsopimus. Koska alisuoriutumisessa ei yleensä ole kyse yksittäisestä vakavasta velvoitteiden vastaisesta menettelystä vaan pidemmän aikaa kasautuvasta työsuhteen päättämisperusteesta, alisuoriutuminen voi vain harvoin ylittää työsopimuksen purkamiskynnyksen. Oikeuskäytännöstä löytyy kuitenkin muutamia tapauksia, joissa purkaminen on katsottu perustelluksi.

Luottokelpoisuuden arviointi osana luottopäätöstä yritysten välisessä kaupankäynnissä

Yritysten välinen tuotantopanosten ja hyödykkeiden vaihdanta perustuu maailmanlaajuisesti merkittävissä määrin luottokaupankäyntiin. Tällöin vaihdannassa myyjänä toimiva osapuoli saa luovuttamastaan panoksesta tai hyödykkeestä maksun myöhemmin kuin panos tai hyödyke fyysisesti vaihtaa omistajaa. Voidakseen luottaa ostajana toimivan osapuolen maksuhaluun ja -kykyyn, tulee myyjänä toimivan osapuolen arvioida ostajan aiheuttamaa luottoriskiä sekä tämän luottokelpoisuutta ennen vaihdantaan suostumista eli luottopäätöstä. Tutkielmani tavoitteena on selvittää syitä luottokaupan olemassaololle sekä kuvailla keinoja, joilla yritykset ovat pyrkineet arvioimaan kauppakumppaneidensa luottokelpoisuutta ennen luottopäätöksentekoa tai suoraan sen yhteydessä. Lisäksi tutkielman empiirinen osio perustuu toimeksiantona suoritetun kyselytutkimuksen tulosten analysointiin. Kysely suunnattiin toimeksiantajayrityksen luotonhallintaan luodun palvelun käyttäjille ja kyselyn tarkoituksena oli selvittää, miten se on käyttäjiään palvellut luotonhallinnan apuvälineenä. Kysely lähetettiin yhteensä 571 suomalaiselle yritykselle, joista 107 vastasi. Tuloksista ilmeni, että vastaajat olivat käyttäneet palvelua yleisimmin taloudellisen tilan arviointiin sekä kauppakumppaneidensa perustietojen hakuun. Siten palvelu on toiminut luotonhallinnan apuvälineenä ja tukevana toimena, muttei suoranaisesti ole soveltunut luottokelpoisuuden arviointiin sellaisenaan. Vastanneet yritykset käyttävät yleisimmin luottokelpoisuutta arvioidessaan maksuhäiriömerkintä- ja tilinpäätöstietoja, joista etenkin ensin mainittu korostaa negatiivisen maksukäytöshistorian merkitystä luottokelpoisuudelle. Vastanneet yritykset ovat myös jossain määrin sisäistäneet kauppakumppaneidensa tulevaisuuden luottokelpoisuuden arvioinnin maksukäytöshistorian rinnalla. Tämä käy ilmi esimerkiksi kauppakumppaneiden vastuullisuuden arviointina osana luottokelpoisuusarviota. Tutkielmassa suoritetun kyselyn tulosten perusteella tärkeimpinä johtopäätöksinä voidaan pitää palvelun hyvää käyttäjäystävällisyyttä, mutta tulosten tulkinta paljasti myös luottokauppaa käyvien suomalaisyritysten kohtaaman ongelman. Luottokelpoisuuden arviointia varten tarvittavia yritysten talous-, maksuhäiriö- ja maksuviivetietoja on tarjolla useiden eri palveluntarjoajien tuottamina, jonka vuoksi yritysten luotonhallinta vaatii useiden eri tietolähteiden käyttöä. Tämän perusteella suomalaisten luottokauppaa käyvien yritysten voidaan tulkita tarvitsevan luotonhallinnan palvelua, jossa yhdistyisi usean palveluntarjoajan tietokannat, ja joka olisi integroitavissa automaattiseksi osaksi yritysten luoton- ja myynninhallintaa.

Control of Bubbling Fluidized Bed Conditions

The objectives of this master’s thesis were to understand the importance of bubbling fluidized bed (BFB) conditions and to find out how digital image processing and acoustic emission technology can help in monitoring the bed quality. An acoustic emission (AE) measurement system and a bottom ash camera system were evaluated in acquiring information about the bed conditions. The theory part of the study describes the fundamentals of BFB boiler and evaluates the characteristics of bubbling bed. Causes and effects of bed material coarsening are explained. The ways and methods to monitor the behaviour of BFB are determined. The study introduces the operating principles of AE technology and digital image processing. The empirical part of the study describes an experimental arrangement and results of a case study at an industrial BFB boiler. Sand consumption of the boiler was reduced by optimization of bottom ash handling and sand feeding. Furthermore, data from the AE measurement system and the bottom ash camera system was collected. The feasibility of these two systems was evaluated. The particle size of bottom ash and the changes in particle size distribution were monitored during the test period. Neither of the systems evaluated was ready to serve in bed quality control accurately or fast enough. Particle size distributions according to the bottom ash camera did not correspond to the results of manual sieving. Comprehensive interpretation of the collected AE data requires much experience. Both technologies do have potential and with more research and development they may enable acquiring reliable and real-time information about the bed conditions. This information could help to maintain disturbance-free combustion process and to optimize bottom ash handling system.

Opas rakentamisen poikkeamishakemusten käsittelyyn

Maankäyttö- ja rakennuslaki muuttui 1.4.2016. Tästä lähtien kaikki maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset poikkeamispäätökset tekee kunta. Aikaisemmin lain 171 §:ssä tarkoitettu poikkeamistoimivalta oli jaettu kuntien ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten välillä siten, että neljää asiaryhmää lukuun ottamatta toimivalta kuului kunnille. Aiemmin poikkeamisen ratkaisi lain 171 §:n 2 ja 3 momentin mukaan ELY-keskus silloin, kun kysymys oli: 1) uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 §:n 1 momentissa tarkoitettua kaavaa, ellei kyse ollut olemassa olevan asuinrakennuksen laajentamisesta tai korvaamisesta; 2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta tontti- tai rakennuspaikkakohtaisesta kokonaisrakennusoikeudesta taikka vähäistä suuremman rakennusoikeuden osoittamisesta alueelle, jolle asemakaavassa ei ollut osoitettu rakennusoikeutta; 3) poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä; tai 4) poikkeamisesta 53 §:n 3 momentissa tarkoitetusta asemakaavan hyväksymisestä johtuvasta rakennuskiellosta. Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamisen edellytyksiä koskevin säännöksiin ei tullut muutoksia. Oppaassa käydään läpi pää-kohdat kunnille siirtyneestä toimivallasta. Keskeisimpiä asiakokonaisuuksia ovat poikkeamisen edellytykset, ranta-alueen suunnittelutarve ja siitä poikkeaminen, maanomistajien tasapuolisen kohtelun vaatimus ja sen toteutuminen erityisesti rantarakentamisessa. Säännökset ovat joustavia oikeusnormeja. Näin ollen säännösten soveltamista ohjaa 15 vuoden aikana muotoutunut oikeus-käytäntö. Tarkoitus on, että toimivallan siirron jälkeen tulkinta- ja soveltamislinja jatkuu ennallaan. Tästä syystä oppaan sisältö on rakennettu vahvasti oikeuskäytännön ja erityisesti korkeimman hallinto-oikeuden soveltamiskäytännön varaan.

Modelling ecological values in heterogeneous and dynamic landscapes with geospatial data

Our surrounding landscape is in a constantly dynamic state, but recently the rate of changes and their effects on the environment have considerably increased. In terms of the impact on nature, this development has not been entirely positive, but has rather caused a decline in valuable species, habitats, and general biodiversity. Regardless of recognizing the problem and its high importance, plans and actions of how to stop the detrimental development are largely lacking. This partly originates from a lack of genuine will, but is also due to difficulties in detecting many valuable landscape components and their consequent neglect. To support knowledge extraction, various digital environmental data sources may be of substantial help, but only if all the relevant background factors are known and the data is processed in a suitable way. This dissertation concentrates on detecting ecologically valuable landscape components by using geospatial data sources, and applies this knowledge to support spatial planning and management activities. In other words, the focus is on observing regionally valuable species, habitats, and biotopes with GIS and remote sensing data, using suitable methods for their analysis. Primary emphasis is given to the hemiboreal vegetation zone and the drastic decline in its semi-natural grasslands, which were created by a long trajectory of traditional grazing and management activities. However, the applied perspective is largely methodological, and allows for the application of the obtained results in various contexts. Models based on statistical dependencies and correlations of multiple variables, which are able to extract desired properties from a large mass of initial data, are emphasized in the dissertation. In addition, the papers included combine several data sets from different sources and dates together, with the aim of detecting a wider range of environmental characteristics, as well as pointing out their temporal dynamics. The results of the dissertation emphasise the multidimensionality and dynamics of landscapes, which need to be understood in order to be able to recognise their ecologically valuable components. This not only requires knowledge about the emergence of these components and an understanding of the used data, but also the need to focus the observations on minute details that are able to indicate the existence of fragmented and partly overlapping landscape targets. In addition, this pinpoints the fact that most of the existing classifications are too generalised as such to provide all the required details, but they can be utilized at various steps along a longer processing chain. The dissertation also emphases the importance of landscape history as an important factor, which both creates and preserves ecological values, and which sets an essential standpoint for understanding the present landscape characteristics. The obtained results are significant both in terms of preserving semi-natural grasslands, as well as general methodological development, giving support to science-based framework in order to evaluate ecological values and guide spatial planning.

eWOM-markkinointi ja sen hyödyntäminen autoalalla

Internetin kehitys on vaikuttanut monen vähittäiskaupan alaan, mutta erityisesti se on muuttanut autokaupan markkinointia. Se on lisäksi laajentanut perinteisen word-of-mouth -markkinoinnin käsitettä ja hyödyntämismahdollisuuksia huomattavasti, mikä on saanut sekä tutkijat että ammatinharjoittajat kiinnostumaan eWOM-markkinoinnista sen poikkeuksellisen suuren suosion, kasvun ja vaikutusten takia. Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia eWOM-markkinointia ja sen hyödyntämistä autoalalla Suomessa. Tutkimusongelma voidaan jakaa neljään osaongelmaan: 1. Mitä on eWOM-markkinointi? 2. Miten yritykset voivat hyödyntää eWOM-markkinointia? 3. Hyödyntävätkö automaahantuojat eWOM-markkinointia? 4. Miten automaahantuojat voisivat paremmin hyödyntää eWOM-markkinointia? Tutkimus pohjautuu WOMin ja sosiaalisen median teorioihin, joiden pohjalta eWOM-markkinointi määriteltiin yritysten tarkoituksellisiksi pyrkimyksiksi vaikuttaa kuluttajienväliseen WOMiin tavoilla, jotka edistävät yritysten markkinointiviestien leviämistä sosiaalisessa mediassa. Yritykset voivat hyödyntää eWOM-markkinointia käyttämällä maksettuja WOM-viestinvälittäjiä, kannustamalla tuoteorientoituneita keskusteluita myynninedistämisstrategialla tai sopeutumalla verbaaliseen toimintaan sen kontrolloinnin sijaan. Kvalitatiivisen tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina, joissa haastateltiin automaahantuojien edustajia. Haastatteluiden tulkinta perustui teoriaohjaavaan analyysiin, josta ilmeni, että automaahantuojat Suomessa käyttävät eWOM-markkinointia hyvin vähän. eWOM-markkinointia käyttävät automaahantuojat käyttävät sitä pääasiassa jakamalla sosiaaliseen mediaan WOM-alkuja ja tekemällä yhteistyötä mielipidejohtajien kanssa. Koska eWOM-markkinoinnin käyttö on vähäistä, voidaan sen hyödyntämistä parantaa monilla eri tavoilla. Aktiivisempi keskusteluun osallistuminen, tarkemman osaamisen hankkiminen, taktisuus, tulosten mittaaminen, ketteryyden kehittäminen, uusien toimintatapojen löytäminen, rohkeus innovoida ja luovuuden lisääminen ovat tapoja kehittää eWOM-markkinointia. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että automaahantuojat Suomessa hyödyntävät eWOM -markkinointia hyvin vähän, ja näin ollen sen hyödyntämistä voitaisiin parantaa kokeilemalla rohkeammin ja luovemmin tätä sosiaalisen median tarjoamaa mahdollisuutta. Liika strukturointi sotii ilmiön perusperiaatteita vastaan, joten automaahantuojien tulisi pyrkiä keksimään uusia luovia toimintatapoja, toimimaan joustavasti ja reagoimaan sopivan tilaisuuden tullen.

Ne bis in idem – hallinnollisen sanktion ja rikosoikeudellisen rangaistuksen välisessä suhteessa erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa

Käsittelen työssäni ne bis in idem- periaatetta, joka tarkoittaa ei kahdesti samassa asiassa. Kyse on kaksoisrangaistavuuden estämisestä. Periaate liittyy keskeisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4 artiklaan. Periaatteen oikeutus on perinteisesti nähty siinä, että se antaa turvaa yksilölle viranomaisten mielivaltaa vastaan. Henkilöä, joka on jo kertaalleen tuomittu tai vapautettu syytteestä, ei voida asettaa tuomioistuimessa uudelleen syytteeseen samasta teosta. Periaate on ollut kansallisessa keskustelussa esillä siksi, koska on ilmennyt, ettei kaksijakoinen järjestelmämme erityisesti veroasioissa ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen näkökulmasta ongelmaton. Esille on noussut erityisesti kysymys hallinnollisen seuraamuksen vaikutuksesta rikosoikeudellisen rangaistuksen määräämiseen. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään muodostanut tulkintalinjan, joka poikkeaa kansallisesta oikeuskäytännöstämme. Ihmisoikeustuomioistuimen laaja tulkinta siitä, minkälaisia asioita pidetään rikosasioina arvioitaessa, onko henkilöä vastaan ryhdytty rikosperusteisiin toimiin kahdesti (bis), yhdistettynä laajaan tulkintaan asioiden samuudesta (idem) on aiheuttanut ongelmia nykyisessä seuraamusjärjestelmässämme. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää ne bis in idem – periaatteen sisältöä ja merkitystä. Kirjoituksessa pyritään esittelemään ja analysoimaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ne bis in idem- periaatteen tulkintakäytännön aiheuttamia jännitteitä. Aihe ei ole lainkaan niin yksiselitteinen kuin ensi näkemältä vaikuttaa ja arviointi on hyvinkin hankalaa erilaisten tilanteiden paljoudesta sekä lukuisista arvioinnin osatekijöistä johtuen. Raja hallinnollisen sanktion ja rikosoikeudelliseksi rangaistukseksi katsotun hallinnollisen seuraamuksen välillä on häilyvä ja vaikeasti rajattavissa.