167 resultados para käyttäytymistieteellinen rahoitus


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pohjois-Satakunnan alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma koskee Kankaanpään kaupungin sekä Honkajoen, Jämijärven, Karvian, Lavian, Merikarvian, Pomarkun ja Siikaisten kuntien aluetta. Suunnitelmassa on vertailtu suunnittelualueen vesihuollon kehittämismahdollisuuksia. Suunnittelun lopputuloksena saadaan alueelliset vesihuollon ratkaisuvaihtoehdot, joilla vedenhankinta sekä jätevesien käsittely voidaan järjestää parhaalla mahdollisella tavalla. Suunnittelutyön teettivät suunnittelualueen kunnat yhdessä Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä Satakuntaliiton kanssa. Suunnitelman on laatinut AIRIX Ympäristö Oy. Suunnittelutyön aikana kävi ilmeiseksi, että vedenhankinnan kehittämisessä painotetaan vedenhankintayhteyksien varmistamista, koska nykyisin käytössä olevat pohjavesivarat ovat pääosin riittävät. Ainoastaan Honkajoella on tarvetta lisävedelle. Se tullaan varmistamaan joko vedenostolla Kankaanpäästä tai uudella vedenottamolla Palokankaan pohjavesialueelle. Suunnittelualueelle tullaan rakentamaan vedenhankintaa varmistavia yhteyksiä vesiosuuskuntien ja kuntien vesilaitosten välille. Näitä toteutetaan Karviassa ja Jämijärvellä sekä Siikaisten ja Pomarkun välille. Kankaanpäähän rakennetaan uusi vedenottamo, joka varmistaa samalla myös Merikarvian, Siikaisten, Honkajoen, Pomarkun, Lavian ja Sastamalan Kiikoisten vedenhankintaa. Vesihuollon erityistilanteisiin varautumiseen tullaan panostamaan lisääntyvän yhteistyön avulla. Varautumisessa tullaan kartoittamaan mm. varavoimalaitteiden ja desinfiointivalmiuden yhteistä järjestämistä. Kunnallinen jätevesien puhdistus tulee Laviaa lukuun ottamatta säilymään ennallaan pitkälle suunnittelukauden lopulle. Lavian jätevedet tullaan siirtämään Sastamalan Kiikoisiin, josta ne johdetaan Huittisiin käsiteltäväksi. Suunnittelukauden lopulla, vuosien 2030-2035 aikana on tarkoitus lopettaa sekä Jämijärven että Pomarkun puhdistamot ja rakentaa siirtoviemärit Kankaanpäähän. Runsaiden vuotovesimäärien vuoksi koko suunnittelualueelle esitetään laajamittaista viemäriverkostojen saneerausta. Puhdistamoiden kapasiteetin riittävyys sekä puhdistustulos paranevat, kun vuotovesiä saadaan vähennettyä. Vuotovesien vähenemisellä saadaan myös huomattavia käyttökustannusten säästöjä. Puhdistamolietteen osalta ehdotetaan käsittelyn keskittämistä esimerkiksi biokaasulaitokselle. Pomarkun lietteet kuljetaan jatkossakin käsiteltäväksi Porin Luotsinmäen jäteveden puhdistamolle. Lisäksi haja-asutuksen jätevesilietteiden vastaanottoa tullaan kehittämään alueellisesti. Suunnitelmaa hyödynnetään vedenhankintaa ja jätevedenkäsittelyä koskevia päätöksiä tehtäessä. Ehdotukset otetaan huomioon myös kunnallisia vesihuollon kehittämissuunnitelmia laadittaessa. Kehittämissuunnitelma sisältää nykyisessä laajuudessaan hankkeiden mitoitusperusteet ja tekniset perusratkaisut sekä alustavat kustannusarviot. Hankkeiden jatkovalmistelu vaatii hankekohtaisen yleis- ja rakennussuunnittelun ennen toteutusta. Samalla on selvitettävä kunnallisen päätöksenteon eteneminen, hankkeiden rahoitus ja kustannusten jako. Suunnitelmassa esitettyjen hankkeiden rakennuskustannukset ovat vedenhankinnan osalta noin 2,4 M€ ja jätevesihuollon osalta noin 4,8 M€ vuoteen 2035 mennessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tuotannon ja työllisyyden rakennemuutoksista on viime vuosina alettu puhua aiempaa voimakkaammin, kun Suomen historiassa merkittävien toimialojen kokonaisia tuotantoyksiköitä on suljettu. Työllisyyden rakennemuutos ei ole kuitenkaan kokonaan uutta ja vain viime vuosina tapahtunutta. Muutoksia on ollut aiemminkin. Tässä raportissa selvitetään miten työllisten määrät ovat Kaakkois-Suomessa muuttuneet eri toimialoilla viime vuosikymmeninä. Tarkastelu lähtee osaksi vuodesta 1950, mutta päähuomio on ajanjakson 1975–2008 kehityksessä. Joitakin tarkasteluja ulotetaan vuoteen 2012 saakka, mutta enimmäkseen vuonna 2008 käynnistyneen talouden taantumavaiheen kehitys jätetään kuvaamatta, koska se muodostaa uuden, vielä päättymättömän kehitysvaiheen. Tarkastelussa keskitytään työllisiin ja työllisten määrien muutokseen. Tietolähteinä ovat lähinnä Tilastokeskuksen väestölaskentojen, väestö-, työssäkäynti- ja aluetilinpitotilastot. Selvitys on pääluonteeltaan kuvaileva. Merkittäviä selityksiä tapahtuneille muutoksille ei etsitä. Tietoja esitetään sekä koko Kaakkois-Suomen yhteislukuina että seutukunnittain ja väliin kunnittain. Kehitystä verrataan usein koko maan keskiarvolukuihin. Raportti osoittaa, että massa- ja paperiteollisuuden ohella Kaakkois-Suomessa on muitakin toimialoja, joiden tarjoamat työpaikat ovat jossakin historian vaiheessa supistuneet (tai kasvaneet) tuntuvasti. Tunnetuin ja koko maahan ulottunut muutos on tapahtunut maa¬taloudessa, jonka työpaikat ovat jatkuvasti vähentyneet. Teollisuuden historiassa nähdään muitakin vaiheita kuin massa- ja paperiteollisuuden viime aikojen tuotanto- ja työpaikkavähennykset. Esimerkiksi mekaaninen metsäteollisuus on ajan mittaan supistunut tuntuvasti. Elintarviketeollisuus on tarjonnut aiemmin runsaasti työpaikkoja, mutta on vuosien mittaan sekin supistunut. Enimmäkseen naisia työllistävä tekstiili- ja vaatetusteollisuus kasvoi 1980-luvulla nopeasti mm. Kouvolan seudulla, mutta alkoi pian siirtää tuotantoaan ulkomaille, ja ala työllistää nykyään vain murto-osan aiemmasta. Tässäkin kehityksessä on ollut äkillisen rakennemuutoksen piirteitä. Monet palvelualat ovat teollisuuden työpaikkojen vähetessä kyenneet puolestaan tarjoamaan lisää työpaikkoja. Nopeimmin ovat kasvaneet kiinteistö- ja liike-elämän palvelut. Osa palvelutyöpaikoistakin on muutoksessa kadonnut. Selvin esimerkki on rahoitus- ja vakuutustoiminta, joka on jo pitkään vähentänyt työvoimaansa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Valtatiet 10 ja 12 muodostavat valtakunnallisesti merkittävän itä–länsisuuntaisen poikittaisen päätieyhteyden Turusta Hämeenlinnan ja Lahden kautta Kouvolaan. Hämeenlinnan ja Lahden välillä valtatiet kuuluvat maan tärkeimpien pääteiden verkkoon. Valtatiet 10 ja 12 Hämeenlinnasta Lahteen kuuluvat EU:n päättämään kattavaan (TEN-T) verkkoon. Suunnitelmassa on käsitelty valtatien 10 (Turku–Hämeenlinna–Tuulos) kehittämistä Hämeenlinnan kaupunkiseudun kohdalla. Työ rajautuu lännessä valtateiden 3 ja 10 eritasoliittymän itäpuolelle (2+2-kaistaisen osuuden loppuun) ja idässä Velssiin. Tarkasteltavan alueen pituus on noin kahdeksan kilometriä. Aluevaraussuunnitelmassa on määritelty tiejakson kehittämisen tavoitetilanne ja tärkeimmät 1.vaiheen kehittämistoimenpiteet jatkosuunnittelun ja maankäytön suunnittelun pohjaksi. Aluevaraussuunnitelma toimii alueen kaavoituksen lähtöaineistona ja kaavoituksen yhteydessä on joitakin vaikutuksia tarkennettava. Suunnitelman varsinainen käsittely tapahtuu pääosin kaavoituksen tai yksittäisten kohteiden tiesuunnitelmien laatimisen yhteydessä. Valtatien 10 tavoitetilassa tie parannetaan nykyisessä maastokäytävässä Hattelmalasta Ruununmyllyyn 2+2-kaistaiseksi kaupunkipääväyläksi, jolla on vain eritasoliittymiä ja nopeusrajoitus 80 km/h lukuun ottamatta Vanajan eritasoliittymän ja Katisten–Viipurintien liittymien välistä osuutta, jossa nopeusrajoitus on vähintään 60 km/h, mutta mielellään 70 km/h. Ruununmyllystä itään tavoitetilana on jatkuva ohituskaistatie, jonka nopeusrajoitus on 100 km/h. Tielle tehdään Katuman, Katisten ja Kahiliston eritasoliittymät. Vanajan eritasoliittymään parannetaan. Viipurintien liittymä muutetaan suuntaisliittymäksi. Kahiliston ja Siirin välille jää kaksi tasoliittymää. Rinnakkaista katuverkkoa täydennetään. Myös Paasikiventien jatkeeseen on varauduttu. Jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä parannetaan ja tehdään melutorjuntaa. Tavoitetilanteen kustannusennuste on 49,8 miljoonaa euroa (MAKU2005; 137,0). Ensimmäisen vaiheen parantamistoimenpiteet kohdistuvat Katuman ja Katisten liittymiin sekä osuudelle Kahilisto–Velssi. Kaikissa kohteissa on esitetty vaihtoehtoisia ratkaisuja, joiden valintaan vaikuttavat maankäytön kehittyminen sekä saatava rahoitus.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen armeijan koulutusjärjestelmä keskittyi 1930-luvulla järjestelmälliseen joukkojen kertausharjoittamiseen. Kertausharjoitukset nostivatkin yksittäisten taistelijoiden ja pienempien osastojen koulutustasoa merkittävästi. Ylin sodanjohto oli kuitenkin huolissaan johtajiemme operaatiotaidosta sekä kyvystä käsitellä suurempia joukkoja. Rahoituksen puute esti lähes kymmeneksi vuodeksi suurempien sotaharjoitusten järjestämisen. Vuodeksi 1937 rahoitus saatiin kuitenkin järjestymään, ja Armeijakunnan esikunta sai tehtäväkseen pitää suuren n. 15 000 hengen kaksipuolisen taisteluharjoituksen Laatokan Karjalassa. Harjoitusperusteita laadittiin Armeijakunnan esikunnassa todella kireällä aikataululla. Suunnittelu pohjautui vuonna 1928 Kymenlaaksossa järjestetyn suuren harjoituksen kokemuksiin sekä Ruotsissa vuonna 1935 järjestetyn n. 20 000 hengen sotaharjoituksen havaintoihin. Ruotsissa tehdyt havainnot toivat mukanaan moderneja ajatuksia harjoituskehykseen ja harjoitusdokumenttien laadintaan. Harjoituksen järjestämisajankohtana Laatokan Karjalan puolustussuunnitelmia kehitettiin aktiivisesti. Harjoitus tarjosi hyvän tilaisuuden uudenlaisten, aikaisempaa puolustuksellisempien suunnitelmien operaatioajatuksen testaamiseen. Harjoitus järjestettiin erittäin haastavissa sääolosuhteissa maaliskuussa 1937. Ankarat olosuhteet osoittivat konkreettisesti epäilyt operaatiokyvystämme aiheellisiksi. Johtajat eivät ymmärtäneet tiestön käytön sekä huollon suunnittelun merkitystä, vaan keskittyivät liiaksi pelkkään joukkojen käytön suunnitteluun. Tämä laski joukkojen taistelukykyä dramaattisesti ja aiheutti vakavia paleltumisongelmia. Jälkipyykki esitutkintoineen kesti pitkään harjoituksen jälkeen. Harjoitus toimi hyvänä puolustuskykymme mittarina ja toi esille siinä vallitsevat puutteet. Ongelmista huolimatta harjoitus toi mahdollisimman sodanmukaista kokemusta laajalle joukolle suomalaista upseeristoa. Harjoituskokemusten analysointiin käytettiin erittäin paljon aikaa. Kokemuksilla olikin vaikutusta talvitaisteluun ja sotaharjoituksiin liittyvän ohjesäännöstön kehityksessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Titanic-näyttely Tallinnassa ; Uusin Eurobarometri ; Akateeminen johtaminen ; Bioetiikan tutkimusta rockoopperana ; Verkkosivuja ; Suomen tutkimusinfrastruktuurit ; Ilmakehän pienhiukkaset ; Matti Kuusen syntymästä sata vuotta ; Kannanottoja ; ERC-rahoitus ; Uudet akateemikot.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus bisnesenkelisijoittamisen ei-taloudellisesta osuudesta suomalaisessa startup-rahoitus kontekstissa. Tutkimus on toteutettu suorittamalla kirjallisuuskatsaus aiempaan alan kirjallisuuteen, sekä täydentämällä tätä kolmella puolistrukturoidulla enkelisijoittajan haastattelulla. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: mitä bisnesenkeleiden ei-taloudelliset investoinnit käytännössä ovat? Mitä tutkimusta bisnesenkeleiden ei-taloudellisista investoinneista on aikaisemmin tehty? Käyttääkö bisnesenkeli omia osaamisalueitaan ei-taloudellisissa investoinneissa? Onko olemassa jotain uniikkia suomalaista toimintatapaa tai erityispiirrettä ei-taloudellisille investoinneille?

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Turun kehätie (kantatie 40) on osa Suomen tärkeintä kansainvälistä yhteyttä E18 ja EU:n tärkeäksi priorisoimaa Pohjolan kolmion liikennejärjestelmää. Kantatiellä on erittäin merkittävä rooli Varsinais-Suomen ja sen lähialueiden tieliikenne-, satama-, lentokenttä- ja rautatieasemayhteytenä. Kantatien parantamiseksi on laadittu lukuisia esi- ja tarvesuunnitelmia ja kantatien parantamista on sivuttu sekä liikennejärjestelmä- että kunnittaisissa liikenneturvallisuussuunnitelmissa. Pitkän tähtäimen toimenpidetarpeet ovat kyllä tiedossa, mutta rahoitus toimenpiteille puuttuu. Tästä johtuen kantatien parantamisen ensimmäisenä vaiheena on nyt laadittu liikenneturvallisuusauditointi, jossa on määritetty ensimmäisen ja toisen kiireellisyysvaiheen pienet, toteuttamiskelpoiset ja kustannustehokkaat parantamistoimenpiteet. Nykytilanteen analyysin, maastokäyntien ja työryhmätyöskentelyn pohjalta kantatielle 40 määritettiin yhteensä 258 parantamistoimenpidettä. Toimenpiteet jaettiin kolmeen kategoriaan: A) Ajoratamaalaukset, B) Liikennemerkkijärjestelyt ja C) Infratoimenpiteet. Raportissa kustakin kategoriasta on esitetty lukuisia toimenpide-esimerkkejä valokuvineen. Toimenpiteet jaettiin lisäksi kahteen kiireellisyysluokkaan ja jokaiselle toimenpiteelle esitettiin vastuutaho ja karkea yksikkökustannusarvio. Kaikkien hankkeiden yhteenlaskettu kustannusarvio on noin miljoona euroa. Erittäin pieniä toimenpiteitä ( = kiireellisyysluokka nro 1) on esitetty yhteensä 162 kpl ja niiden kokonaiskustannusarvio on noin 330 000 euroa. Muita kevyitä toimenpiteitä ( = kiireellisyysluokka nro 2) on esitetty yhteensä 96 kpl ja niiden kokonaiskustannusarvio on noin 670 000 euroa. Tässä selvityksessä esitettyjen pienten toimenpiteiden yhteenlaskettu laskennallinen henkilövahinko-onnettomuuksien vähenemä on 1,887 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta vuodessa (nykyisin noin 18 heva-onnettomuutta vuodessa). Varsinais-Suomen ELY-keskus pyrkii resurssiensa rajoissa toteuttamaan tulevina vuosina esitettyjä toimenpiteitä. Toimenpiteiden toteutusta tullaan seuraamaan ja ensimmäinen seurantapalaveri järjestetään kahden vuoden kuluttua vuoden 2016 lopussa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen yleissuunnittelussa eli LUMO-yleissuunnittelussa on keskeisenä tavoitteena maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden ja maiseman säilyminen sekä vesistöjen tilan parantaminen. Maatiloilta etsitään kohteita, joilla on merkitystä luonnon monimuotoisuudelle, maisemalle tai vesiensuojelulle. Maanviljelijöitä halutaan kannustaa tekemään työtä maaseutuympäristön säilymisen puolesta ja hakemaan tälle työlle korvausta mm. maatalouden ympäristösopimusten muodossa. LUMO-yleissuunnitteluun sisältyvät uuden maatalouden kehittämisohjelmakauden 2014-2020 mukaisista maatalouden ympäristösopimuksista Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoito sekä Kosteikkojen hoito. Lisäksi käsitellään perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten alkuraivaukseen ja aitaamiseen sekä kosteikon perustamiseen haettavat ei-tuotannollisten investointien tuet. Nämä kaikki vaativat hakemuksen lisäksi tarkemman suunnitelman. Sopimuksia voivat viljelijöiden lisäksi hakea nykyisin myös rekisteröidyt yhdistykset ja kosteikkojen osalta myös esioikeudelliset yhteisöt. LUMO-yleissuunnitelmassa esitellään myös muita uuteen ympäristökorvausjärjestelmään sisältyviä ympäristön hoitomahdollisuuksia sekä muita rahoitus- ja neuvontavaihtoehtoja. LUMO-yleissuunnitelma tehdään yhdelle rajatulle alueelle kerrallaan, Etelä-Savossa tällä kertaa Kyyveden länsi- ja luoteispuolisille valuma-alueille Kangasniemen, Pieksämäen ja Mikkelin alueella. LUMO-yleissuunnittelun maastotöiden yhteydessä alueelta löytyi jo tiedossa olevien arvokkaiden kohteiden lisäksi useita perinnebiotooppeja, luonnon monimuotoisuuskohteita sekä kosteikon paikkoja. Maastotöiden yhteydessä kartoitettiin myös maaseudun perinteistä rakennuskantaa, etenkin menneen ajan maatalouden kehitysvaiheisiin liittyviä pieniä hirsirakennuksia ja kiviaitoja, joiden alkuperäinen käyttötarkoitus on jo hävinnyt. Suunnitelmassa on kuvattuna alueelta yhteensä noin 160 kpl luonnon ja maiseman monimuotoisuuskohdetta (mm. laidunalueita, reunavyöhykkeitä, peltojen puustoisia saarekkeita, kiviaitoja ja -raunioita sekä puukujia), noin 30 kpl perinnebiotooppeja, noin 5 ha pohjavesialueen peltoja ja noin 47 ha muita vesienhoidon tai luonnon monimuotoisuuden kannalta merkityksellisiä peltoja sekä noin 15 kpl pienempiä tai suurempia kosteikkoja tai mahdollisia kosteikon paikkoja.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

International Accounting Standards Boardin (IASB) tavoitteena on julkistaa nykyisen IAS 17 Vuokrasopimukset -standardin korvaava uusi leasingstandardi vuoden 2015 loppuun mennessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia IAS 17 -standardimuutoksen vaikutuksia vuokralleottajayritysten näkökulmasta. Tutkimus rajattiin koskemaan vain vuokralle ottajia. IASB:n alustavien päätösten mukaan uudistuvan leasingstandardin merkittävimmät muutokset kohdistuisivat erityisesti vuokralle ottajiin. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kaikkien yli 12 kuukauden leasingsopimusten taseaktivoinnin vaikutuksia vuokralle ottajiin sekä standardimuutoksen vaikutuksia vuokralle ottajien liiketoimintaan ja tilinpäätösraportointiin. Tutkimuksessa leasingstandardimuutoksen vaikutuksia tarkasteltiin ja vertailtiin myös eri toimialojen välillä. Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostuu eri tahojen lähettämistä kommenttikirjeistä International Accounting Standards Boardin (IASB) julkaisemaan viimeisimpään leasingstandardiluonnokseen, joka julkaistiin toukokuussa 2013. Tutkimuksen kokonaisaineisto muodostuu 641 kommenttikirjeestä, jotka ovat nähtävillä Financial Accounting Standards Boardin (FASB) kotisivuilla. Tämän tutkimuksen varsinaiseksi tutkimusaineistoksi rajattiin kokonaistutkimusaineistosta 65 vuokralle ottajien kommenttikirjettä. Tutkimustuloksissa suhtautuminen kaikkien yli 12 kuukauden leasingsopimusten aktivointiin vuokralle ottajien taseissa oli selkeästi enemmän negatiivinen kuin positiivinen. Toimialakohtaisia eroja standardimuutokseen suhtautumisessa oli myös havaittavissa. Tutkimustulosten perusteella vähittäismyynnin ja ruokakaupan toimialoihin tulisi kohdistumaan merkittävimmät vaikutukset standardimuutoksesta johtuen. Vuokralle ottajien liiketoiminnalle vaikutuksia aiheutuisi tutkimustulosten perusteella etenkin uuden standardin käyttöönoton kustannuksista ja kasvavasta hallinnollisesta taakasta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Henkilöstöammattilaiset toimivat erilaisissa yrityksissä ja työtehtävissä. Henkilöstöalan toiminnalliset aktiviteetit ovat hyvin monipuolisia ja henkilöstöammattilaisten tulee hallita monia eri osa-alueita voidakseen toimia tehokkaasti. Henkilöstöala on jatkuvassa muutoksessa, sillä siihen vaikuttavat liiketoimintaympäristön nopea muuttuminen ja yrityksien kasvavat paineet tehokkuuden parantamiselle. Hallittavan tiedon määrä alalla on kasvussa ja henkilöstöammattilaisen on jatkuvasti opittava uutta toimintakyvyn säilyttämiseksi. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä teemoja ja kompetensseja henkilöstöammattilaisten työhön sisältyy, mikä koulutus vastaisi parhaiten henkilöstötyön vaatimuksiin, mitkä ovat tärkeimmät osaamisalueet, millaista henkilöstötyö on Suomessa sekä mitä muutoksia ja haasteita henkilöstöalalla mahdollisesti tapahtuu seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tutkimus toteutettiin internet-kyselynä yhteistyössä HENRY ry:n kanssa, joka on henkilöstöjohdon ja henkilöstöammattilaisten yhdistys. Kysymykset kohdistuivat vastaajien työnkuvaan, työn ominaispiirteisiin, työssä vaadittaviin tietoihin ja taitoihin sekä tulevaisuuden muutoksiin ja vaatimuksiin. Tutkimuksessa selvisi, että henkilöstöalalle soveltuu parhaiten korkea-asteen koulutus, jonka viisi pääteemaa ovat 1) johtamiskoulutus ja esimiestyöskentely, 2) liiketaloudellinen ja taloushallinnollinen osaaminen, 3) juridiikan osaaminen, 4) käyttäytymistieteellinen osaaminen ja 5) kasvatustieteellinen osaaminen. Näiden lisäksi koulutuksessa tulee keskittyä tietojärjestelmien hallintaan ja henkilöstötietojärjestelmiin. Merkittävimpiä ydinosaamisalueita henkilöstöalalla ovat viestintä ja vuorovaikutustaidot, organisointikyky ja priorisointi, kokonaisuuksien hallinta sekä juridinen tietämys. Merkittäviä ydinosaamisalueita ovat myös liiketoimintaymmärrys, strateginen osaaminen, johtaminen ja osaamisen kehittäminen. Kymmenen vuoden aikana merkittävimmät haasteet arvioidaan kohdistuvan teknologian kehittymiseen, henkilöstötyön muuttumiseen strategisempaan suuntaan rutiinien vähentyessä, henkilöstön koulutustarpeen ennakointiin ja osaamisen varmistamiseen, kilpailun kiristymiseen ja kustannustehokkuuteen sekä monipuolisen työväestön johtamiseen ja työhyvinvoinnin ylläpitämiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Asiakkaiden antama positiivinen palaute palveluhenkisyydestä, ystävällisyydestä sekä asiakkaan yksilöllisestä huomioimisesta kertovat ELY-keskusten palvelukulttuurin olevan hyvällä mallilla. Vuoden 2014 palvelutyytyväisyystutkimukseen osallistuivat kaikki 15 ELY-keskusta ja arvioituja palvelukokonaisuuksia olivat rahoitus-, maksatus-, lupa- ja valvontapalvelut. Tiedonkeruu toteutettiin ELY-keskusten toimesta vuoden 2014 aikana. Tutkimukseen osallistui 4 773 asiakasta. Tulosten mukaan asiakkaiden kokemukset ELY-keskusten palveluihin olivat positiivisia ja tulokset ovat valtakunnallisesti aiemmasta parantuneet. Parhaan arvosanan asteikolla 1-5 ELY-keskukset saivat kokonaisarvioissa asiakaspalvelun ystävällisyydestä (4,38). Tyytymättömimpiä asiakkaat olivat asioiden käsittelynopeuteen (3,92). Valtakunnallinen keskiarvo kaikkien palveluiden osalta nousi myös hienoisesti ollen yli neljän (4,13). Tätä voidaan pitää positiivisena huomioiden jo aikaisempien tutkimusten korkeat arvosanat sekä ELY-keskusten toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset ja sopeuttamiset. Rahoituspalvelut ovat saaneet keskimäärin hivenen muita palveluja heikommat arvosanat (kokonaistyytyväisyys 4,04). Erityisesti asian käsittelynopeus on rahoituspalveluiden osalta saanut muita palveluita alhaisemmat tyytyväisyysarvosanat. Maksatuspalvelut ovat saaneet muita palveluita hivenen korkeammat keskimääräiset tyytyväisyysarvosanat (kokonaistyytyväisyys 4,17), pl. asian käsittelynopeus. Lupapalveluiden asiakkaat ovat selvästi muita palveluita tyytyväisempiä asian käsittelynopeuteen ja myös kokonaistyytyväisyys on hyvällä tasolla (4,15). Valvontapalveluiden asiakkaat olivat tyytyväisiä etenkin asiantuntemukseen ja palvelun ystävällisyyteen (kokonaistyytyväisyys 4,08). Kokonaistyytyväisyyteen vaikuttaa olennaisesti asiakkaan saama päätös; positiivisen päätöksen saaneet ovat luonnollisesti selvästi tyytyväisempiä kuin kielteisen päätöksen saaneet. Asiakastyytyväisyyden parantamiseksi päätösperusteita kielteisissä päätöksissä tulee selkeyttää ja luoda uusia menettelytapoja vuorovaikutukselle. Edellisiin tutkimuksiin nähden merkittävimpänä erona ovat asiakkaiden selvästi kasvaneet odotukset sähköisten palveluiden hyödyntämiseen. Käyttökokemusten perusteella asiakkaat odottavat palvelujen kehittämistä kattamaan koko prosessin käsittelyn. Kehittämiskohteeksi nähtiin myös käytettävyyden parantamisen. Lisäksi sähköisten palvelujen täysimääräinen hyödyntäminen vaatii panostuksia asiakasneuvontaan. Vastaajat toivovat myös toimintaprosessien keventämistä ja uudistamista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Alhaisen volatiliteetin anomalian mukaan sijoittajan on mahdollista saada korkeaa tuottoa alhaisella riskillä, mikä on sijoitusstrategina mielenkiintoinen, koska modernin rahoitusteorian mukaan korkeat tuotot saavutetaan vain riskiä kasvattamalla. Tässä tutkielmassa selvitettiin alhaisen volatiliteetin ja korkean idiosynkraattisen riskin anomalioiden olemassaoloa Suomen osakemarkkinoilla sekä institutionaalisen sijoittajan mahdollisuuksia hyödyntää tutkittuja anomalioita. Tutkimusaineisto large cap -osakkeilla vuosilta 2000-2013 osoittaa, että sijoittamalla alhaisen volatiliteetin osakkeisiin sijoittaja on pystynyt voittamaan absoluuttisella tuotolla mitattuna OMXH CAP-indeksin, muttei saavuttamaan riskikorjattuja ylituottoja. Alhaisen volatiliteetin osakkeiden suoriutumista on selitetty useilla tekijöillä kuten sijoittajien irrationaalisella käyttäytymisellä näiden suosiessa korkean volatiliteetin osakkeita painaen alas samalla näiden tuottopotentiaalia. Toiseksi, alhaisen volatiliteetin yrityksillä on vahvat fundamentit, joiden myötä liikevoitto sekä tulos pysyvät vahvoina, joka näkyy puolestaan hyvinä osaketuottoina. Lisäksi, institutionaaliselle sijoittajalle muodostuu esteitä sijoittaa vain alhaisen volatiliteetin osakkeisiin, mikä osaltaan estää anomalian pois pyyhkiytymisen. Idiosynkraattisen riskin anomaliaa ei voitu todentaa käytettäessä FF3-mallin residuaaleja. Anomaliaa tutkittiin historiallista sekä EGARCH-mallilla ennustettua idiosynkraattista riskiä käyttäen.