1000 resultados para Korsgaard, Ove: Demokratia ja vapaa sivistystyö - pohjoismaiset ideat ja 2000-luvun todellisuus


Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Malissa vuonna 2014 meneillään olevan kriisin tarkastelu luo kuvan tyypillisestä 2000 - luvun afrikkalaisesti konfliktista, jonka juuret ovat syvällä alueen historiallisissa epäkohdissa sekä etnisissä ja alueellisissa ongelmissa. Konfliktin monitahoinen vaikutus nykymaailmassa ulottuu laajalle, jopa globaalille, tasolle. Malin kriisin ratkaisuyritykset muodostavat poikkeavan kaavan kansainvälisen yhteisön aikaisemmin harjoittamasta tavasta ja voivat olla esimerkki uudesta turvallisuusyhteistyöstä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää vuonna 2012 eskaloituneen Malin kriisin ratkaisemiseksi tehtyjä pyrkimyksiä sekä niiden taustalla vaikuttavia toimijoita ja turvallisuusyhteistyötä. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi Länsi-Afrikan ja Sahelin alueella vaikuttavien valtioiden ja yhteisöjen toimintaa sekä analysoidaan niiden intressejä aluetta kohtaan ja mahdollista vaikutusta Malin sisäiseen konfliktiin. Malissa nykyiseen kriisiin liittyy monia ulottuvuuksia. Historiallinen tausta vuosikymmeniä kestäneessä konfliktissa, keskushallinnon heikkous ja useiden Länsi-Afrikan valtioiden suvereniteetin puuttuminen omalla alueellaan ovat merkittäviä tekijöitä kriisin syntymisessä ja jatkumisessa. Yhteiskunnalliset epäkohdat ja humanitääriset ongelmat ruokkivat vähemmistöjen kapinointia ja luovat pohjan järjestäytyneelle rikollisuudelle, terrorismille ja uskonnollisille ääriliikkeille, joiden voima on kasvanut niin suureksi, että ne pystyvät haastamaan alueen heikot valtiot. Kriisi on samalla Malin keskushallinnon taistelua maan sisäisiä separatistisia pyrkimyksiä vastaan ja terrorismin vastaista sotaa, johon kansainvälinen yhteisö laajalla rintamalla omien intressiensä mukaisesti osallistuu. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on kvalitatiivinen eli laadullinen konfliktin tutkimus, joka perustuu vertailevaan asiakirjatutkimukseen ja aineiston sisällönanalyysiin. Tutkimuksen näkökulmaa on laajennettu premissien kautta konstruktiivisen ja jälkikoloniaalisen teorian avulla.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Yhdysvallat on 2000-luvun alusta lähtien käynyt salaista lennokkisotaa terrorismia vastaan hyödyntämällä aseistettujen miehittämättömien ilma-alusten tarjoamia uusia suorituskykyjä. Presidentti Barack Obaman aikana Yhdysvaltojen toteuttamien lennokki-iskujen määrä on moninkertaistunut ja samalla kansainvälinen kritiikki lennokki-iskuja kohtaan on lisääntynyt. Obama on puolustanut lennokki-iskuja tehokkaina ja laillisina, mutta myöntänyt, että ne eivät välttämättä ole aina tarkoituksenmukaisia tai moraalisesti oikein. Obaman mukaan Yhdysval-lat tarvitsee käyttöönsä kuitenkin kaikki vallan elementit voittaakseen taistelun terrorismia vastaan. Vaakakupissa painavat toisella puolella operaatioluonteiden vaatimukset ja kansalli-nen valta sekä toisella puolella valtaa rajoittavat tekijät, kuten lainsäädäntö ja moraali. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lennokkien ja lennokki-iskujen merkitystä Yhdys-valtojen valtapolitiikalle sekä niiden käytössä esiin tulleita vallankäytön rajoitteita terrorismin vastaisessa taistelussa poliittisen realismin viitekehyksessä. Tutkimuksen teoreettinen tausta perustuu Hans Morgenthaun poliittiseen realismiin, josta käsiteltäväksi on rajattu vallan, vallan rajoitteiden ja sotilaallisen valmiuden teemat. Tutkimuksen pääkysymys on, miten lennokki-iskuilla tuetaan Yhdysvaltojen valtapolitiikkaa? Tutkimuksella pyritään lisäksi vastaamaan apukysymyksiin, mitä vallan rajoitteita lennokki-iskut koettelevat sekä ollaanko operaatioluonteiden asettamien vaatimusten vuoksi valmiita rikkomaan vallankäy-tön rajoitteita? Tutkimus osoittaa, että lennokkien merkitys Yhdysvaltojen valtapolitiikalle perustuu kykyyn projisoida voimaa vaikeasti päästäville alueille. Lennokki-iskuilla on vastattu Yhdysvaltojen pitkäaikaiseen tavoitteeseen estää terroristien toiminnanvapaus ja tuhota terroristien johtajat. Lennokki-iskujen käyttöperiaatteet ovat kuitenkin ristiriidassa Morgenthaun poliittisen realismin mukaisten vallankäytön moraalisten, eettisten ja lainsäädännöllisten rajoitteiden kanssa. Yhdysvallat on toistaiseksi ollut valmis rikkomaan näitä rajoitteita oman kansallisen etunsa turvaamiseksi. Lennokkisodankäynti on ilmiönä nuori ja jatkuvassa muutoksessa. Ilmiön kehittymisellä voi olla huomattavia sotilasstrategisia sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisia merkityksiä. Lähitulevaisuudessa yhä useammalla valtiolla on valmius aloittaa oma "hiljaisten siipien sotansa", jonka muodon määräävät käsitykset sotilaallisen voiman- ja vallankäytön mahdollisuuksista ja rajoitteista.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Vaikka aseiden mekaanisissa ominaisuuksissa on eroja, muodostuvat nykyisin suuremmat erot aseyksilöiden välille niihin asennettujen lisävarusteiden kautta eli olemassa olevaa asetta voidaan siis merkittävästi parantaa kiinnittämällä siihen jälkikäteen lisävarusteita. Tämä tutkimus selvittää millaisia lisävarusteita Venäjän sisäisen turvallisuuden erikoisjoukot käyttävät ja miten heidän käyttämänsä lisävarusteet ovat kehittyneet aikojen saatossa. Tämän tutkimuksen päätutkimuskysymys on: ” Millaisia aseiden lisälaitteita Venäjän sisäisen turvallisuuden erikoisjoukoilla on käytössään tällä hetkellä ja miten sen käsiaseisiin kiinnitetyt lisälaitteet ovat kehittyneet määrällisesti ja laadullisesti vuodesta 1991 vuoteen 2013?”. Alatutkimuskysymyksinä ovat: ”Millainen on venäläinen sisäisen turvallisuuden erikoisjoukko?” ja ”Millainen käsiasekalusto sillä on tällä hetkellä ja miten se on muuttunut vuosien 1991 ja 2013 välillä?” Tutkimusmenetelmänä on käytetty kirjallisuusselvitystä sekä kuva-analyysiä. Kuva-analyysi pohjautuu tutkimuksen tekijän keräämään 391 kuvan laajuiseen aineistoon. Tutkimuksen perusteella lisävarusteiden määrä Venäjän sisäisen turvallisuuden erikoisjoukkojen käsiaseissa kasvaa 2000 – luvun lopulla ja 2010 – luvun alussa räjähdysmäisesti ja nykyisin lisävarusteet ovat hyvin laajassa käytössä. Lähdeaineiston perusteella useimmat lisävarusteet ovat länsimaisia ja kiinnittyvät erillisiin lisävarustekiskoihin.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Erikoisjoukkojen sotilaat ovat aina olleet taistelukentällä pelätty vastustaja, johtuen niiden henkisistä ja fyysisistä ominaisuuksista sekä huippuluokan varustuksesta. Nykypäivänä taistelutilan jatkuva muuttuminen on vaikuttanut erikoisjoukkojen kalustoon ja käyttöön. Soluttautuminen vastustajan kohdealueelle on vaikeutunut nykyisten valvontasensoreiden kehittymisen myötä ja näin ollen erikoisjoukot joutuvat usein suorittamaan konventionaalisin asein toteutettavat tehtävät varsin pitkille etäisyyksille. Tällaisten tehtävien suorittamiseen tarkkuuskiväärit ovat yksi varteenotettavimmista vaikuttamisen välineistä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia tarkkuuskiväärejä ja raskaita tarkkuuskiväärejä Venäjän erikoisjoukoilla on käytössään ja millaisia ominaisuuksia niissä itse aseen ja patruunan osalta on käytettävissä. Aseita käsittelevät tiedot on kerätty kirjallisia lähteitä sekä internetlähteitä hyväksikäyttäen. Patruunoiden tarkastelussa tutkija on käyttänyt edellä mainittujen lähteiden lisäksi myös internetistä ladattua ballistiikkaohjelmaa, jolla on luotu taulukoita erilaisten luotien ominaisuuksista optimiolosuhteissa. Tutkimuksen perusteella Spetsnaz -joukkojen tarkkuuskiväärit ja raskaat tarkkuuskiväärit perustuvat pääosin varsin vanhoista asemalleista muokattuihin ja paranneltuihin versioihin. Asesuunnittelussa on kuitenkin havaittavissa muutosta aseiden toimintaperiaatteessa ja varusteissa, vaikka uusia asemalleja ei 2000 -luvun puolelta tässä tutkimuksessa löytynyt. Myös kivääreiden kaliiperit ovat pysyneet varsin samoina jo vuosikymmeniä, vaikka tutkimuksessa paljastui Venäjällä käytettävän nykyisin myös siellä harvoin esiintyneitä kaliipereja.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan suomalaisen puoluejohtajuuden ja suuren puolueen johtajaksi nousun murroskautta 1980-luvun lopulta 2010-luvulle median ja politiikan vuorovaikutuksen näkökulmasta. Puolueiden johtaminen on myös Suomessa ollut miesten työtä, ja perinteisesti tehtävään on ollut yksi väylä: asettuminen ehdolle puheenjohtajavaalissa ja valituksi tulo puoluekokouksessa. Tarkastelujakson alkupuolella naisia oli Suomessa ensimmäistä kertaa ehdolla suurten puolueiden puheenjohtajavaaleissa. Kauden loppupuolella heitä myös valittiin tuohon tehtävään ja ensimmäiset naiset nousivat pääministeriksi. Tämä historiallinen murros päätti liki satavuotisen perinteen, jossa miehet ovat olleet Suomessa sekä suurten puolueiden että hallitustyön johtajia. Julkisessa keskustelussa kysymys tasa-arvosta jäi toissijaiseksi: naisia alettiin valita puoluejohtajiksi tilanteissa, joissa heidän valintansa nähtiin puolueille edulliseksi. Naisen valinta tulkittiin miehen valintaa merkittävämmäksi symboliseksi viestiksi, johon liitettiin ajatuksia uudistumisesta ja puolueen julkisuuskuvan parantamisesta. Merkille pantavaa on, että naisten ensimmäiset valinnat suurten puolueiden johtajiksi tapahtuivat vaiheessa, jossa puoluejohtajien valta-asema on vahvin kautta suomalaisen poliittisen historian. Tässä valossa näyttää siltä, että valta ei aina pakenekaan naisilta. Vaikka suomalainen yhteiskunta ja suomalaiset naiset ovat monessa mielessä olleet edelläkävijöitä tasa-arvon suhteen, politiikan johtopaikkoja tavoitelleet naiset ovat meilläkin kohdanneet kansainvälisessä tutkimuksessa naisten haasteeksi osoitettuja lasikattoja, pyöröovia ja liukkaita jyrkänteitä. Tutkittavan ajanjakson aikana konkretisoitui myös toinen mahdollinen, joskin poikkeuksellinen reitti suuren puolueen johtajaksi: pienen puolueen nouseminen suurten joukkoon eduskuntavaaleissa. Tämä vaihtoehto toteutui vuonna 2011 perussuomalaisten eduskuntavaalivoiton myötä. Perussuomalaisten nousu eduskunnan pienimmästä puolueesta kolmanneksi suurimmaksi mursi perinteisen kolmen suuren puolueen asetelman. Puolueen menestyksen seuraukset ovat olleet kauaskantoisemmat kuin ehkä ensin ajateltiin: perussuomalaisten vaalivoiton sosiaalidemokraateille, keskustalle, ja kokoomukselle aiheuttama järkytys heijastui myöhemmin myös niiden johtajavaihdoksiin ja -valintoihin. Sekä naisten läpimurrossa että populismin voittokulussa median rooli oli monisyisempi kuin siihen perinteisesti liitetty tiedon välittäjän ja valtaa pitävien toimia kriittisesti seuraavan neljännen valtiomahdin tehtävänkuva. Tutkittavalla jaksolla tiedotusvälineet tekivät onnistuneen intervention politiikan osapuoleksi. Toimittajat ottivat kantaa valintoihin ja ohjeistivat puolueita, ja puolueet taas mukauttivat näkyvyyden maksimoidakseen käytäntöjään median tarpeisiin. 1980-luvun lopulta 2010-luvulle ulottuvalla jaksolla suuren puolueen puoluejohtajaksi valikoitumisen kriteerit muuttuivat, samalla kun median merkitys johtajavalinnoissa ja myös puoluejohtajan käytännön työssä kasvoi. Mediasta tuli aiempaa konkreettisemmin johtajavalintojen ja valtakamppailun areena, ja siihen liittyvät näkökohdat nousivat myös keskeisiksi johtajan taitoja arvioitaessa. Kuka ehdokkaista toisi näkyvyyttä, ”pärjäisi” median paineissa ja vakuuttaisi äänestäjät? Vielä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa johtajavalinnat olivat pitkälti puolueorganisaatioiden hallinnoimia prosesseja, joista lehdistö raportoi askeleen jäljessä kulkien. Viimeistään 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä puolueet omaksuivat ajatuksen median hyödyllisyydestä. Tämän strategisen muutoksen myötä puolueet tulivat samalla luovuttaneeksi määriteltyvaltaa oman organisaationsa ulkopuolelle. Kokoomuksen vuoden 2014 johtajavaalissa silmiinpistävää oli pyrkimys sekä hyötyä julkisuudesta että palauttaa valtaa takaisin puolueelle. Politiikan mediajulkisuuden alttius tarttua myyviin poliitikkopersooniin, ilmiöihin, ristiriitoihin ja draamaan sekä vastaavasti populistijohtaja Timo Soinin ja perussuomalaisten kyky tarjota kaikkia näitä auttoivat puolueen suurvoittoon vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Organisaatioltaan pieni ja johtajaansa henkilöityvä puolue sai selvästi poliittista painoarvoaan suuremman julkisuuden, koska kiinnostavuus määritti näkyvyyden ja puolueen nousevasta kannatuksesta tuli yksi vaalien pääaiheista. Median ja politiikan suhteessa tapahtuneet muutokset olivat vauhdittamassa niin naisten nousua suurten puolueiden johtajiksi kuin populistisen johtajuuden läpimurtoa ja perussuomalaisten menestystä. Koska suurten puolueiden johtajista valikoituvat myös pääministerit, näiden muutosten vaikutus ulottuu Suomen poliittisesti vaikutusvaltaisimpaan tehtävään asti.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Urheilukoulu on nuorten huippu-urheilijoiden valtakunnallinen valmennuskeskus, joka toimii ikäluokkiensa parhaimpien urheilijoiden varusmiespalveluspaikkana. Urheilukoulussa palve-luksessa olevat saavat sotilaskoulutuksena tiedustelukoulutuksen. Erikoisjoukkojen, kuten tiedustelijoiden maksimaalisen hapenottokyvyn suoritusvaatimus on 55–60 ml·kg-1·min-1, joka tarkoittaa 12-minuutin juoksutestissä yli 3000 metrin tulosta. On tutkittu, että suomalais-ten nuorten miesten 2000-luvun fyysinen kunto on heikompi ja paino suurempi kuin aikai-sempina vuosikymmeninä. Trendi on samanlainen ympäri maailmaa. Samanaikaisesti useas-sa urheilulajissa huippu-urheilijoiden fyysinen koko on keskimäärin suurempi kuin aikai-semmin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Urheilukoulussa palvelleiden nuorten miesten fyysinen kunto ja antropometria sekä niiden eroavaisuudet vuosien 1979–2010 väli-senä aikana. Tutkimusaineistona käytettiin varusmiespalveluksen alussa suoritettujen 12-minuutin juoksu-testien sekä paino- ja pituusmittausten tuloksia vuosilta 1979–2010 ja lihaskuntotestien (kä-sinkohonta, etunojapunnerrus, vatsalihakset, selkälihakset, vauhditon pituus) tuloksia vuosil-ta 1996–2010. Tutkimuksessa käytettiin yhteensä 2766 miehen tuloksia, joiden keski-ikä oli 19.6 ±1.0 vuotta. Tuloksia käsitellään kaikkien palveluksessa olleiden osalta sekä lajeittain (hiihto, kestävyysjuoksu, jalkapallo, jääkiekko, koripallo, lentopallo, aita- ja pikajuoksulajit sekä yleisurheilun heitto- ja hyppylajit). Tutkimuksen mukaan Urheilukoulussa vuosina 1979–2010 palvelleiden varusmiesten 12-minuutin juoksutestin keskiarvo oli 3060 ±339 m, keskipituus 181.7 ±7.6 cm, keskipaino 76.6 ±11.3 kg ja painoindeksin keskiarvo 23.2 ±2.6 kg/m2. Lihaskuntotestissä vuosien 1996–2010 keskiarvot olivat käsinkohonnassa 13 ±6 toistoa, etunojapunnerruksessa 46 ±13 toistoa, vatsalihastestissä 53 ±10 toistoa, selkälihastestissä 80 ±15 toistoa ja vauhdittomassa pituu-dessa 252 ±21 cm. Fyysinen kunto ja antropometriset ominaisuudet eroavat lajeittain. Urheilukoulussa vuosina 2000–2010 palvelleiden varusmiesten 12-minuutin juoksutestin keskiarvo (3016 ±329 m) oli 230 m pienempi kuin vuosina 1979–1989 (p<0.001) ja 109 m pienempi kuin vuosina 1990–1999 (p<0.001) palvelleilla. Lisäksi 12-minuutin juoksutestissä yli 3000 metrin juoksijoiden osuus vuosina 1979–1989 oli 79 %, 63 % vuosina 1990–1999 ja 53 % vuosina 2000–2010. Lajeittain tarkasteltuna 12-minuutin juoksutestin vuosien 2000–2010 keskiarvot (hiihto 3479 ±189 m, suunnistus 3457 ±140 m, jalkapallo 3106 ±146 m) olivat hiihtäjillä 95 m (p<0.05), suunnistajilla 73 m (p<0.05) ja jalkapalloilijoilla 113 m (p<0.001) pienemmät kuin vuosina 1990–1999. Lihaskuntotestissä kaikkien Urheilukoulussa vuosien 2006–2010 aikana palvelleiden käsinkohonnan keskiarvo (12 ±6 toistoa) oli 1 toiston pienempi (p<0.001) ja selkälihastestin keskiarvo (78 ±16 toistoa) 3 toistoa pienempi (p<0.05) kuin vuosina 1996–2000. Sen sijaan vuosien 2006–2010 vauhdittoman pituuden keskiarvo (253 ±21 cm) oli 3 cm suurempi verrattuna vuosien 1996–2000 keskiarvoon (p<0.05). Suun-nistajien käsinkohonnan (p<0.05), etunojapunnerruksen (p<0.05) ja vatsalihastestin (p<0.05) keskiarvot olivat vuosina 2006–2010 pienemmät kuin vuosina 1996–2000. Jalkapalloilijoi-den käsinkohonnan (p<0.05) sekä aita- ja pikajuoksulajien selkälihastestin (p<0.001) kes-kiarvot olivat vuosina 2006–2010 pienemmät ja jääkiekkoilijoiden etunojapunnerruksen (p<0.05) sekä vatsalihastestin (p<0.05) keskiarvot suuremmat kuin vuosina 1996–2000. Kaikkien Urheilukoulussa vuosina 2000–2010 palvelleiden keskipaino (78.3 ±11.5 kg) oli 4.0 kg suurempi kuin vuosina 1979–1989 (p<0.001) ja 3.2 kg suurempi kuin vuosina 1990–1999 (p<0.001). Lajeittain tarkasteltuna palloilulajien sekä teho- ja nopeuslajien keskipainot olivat vuosina 2000–2010 suuremmat kuin vuosina 1979–1989. Vuosien 2000–2010 keski-painot (jalkapallo 77.2 ±7.8 kg, jääkiekko 86.2 ±7.6 kg, hyppylajit 76.9 ±6.7 kg) olivat jalka-palloilijoilla 4.4 kg (p<0.05), jääkiekkoilijoilla 4.9 kg (p<0.001) ja hyppylajien urheilijoilla 5.4 kg (p<0.05) suuremmat kuin vuosien 1990–1999 keskiarvot. Urheilukoulussa vuosina 2000–2010 palvelleiden miesten aerobinen kestävyys oli keskimäärin heikompi ja keskipaino suurempi kuin aikaisempina vuosikymmeninä palvelleilla. Lisäksi alavartalon räjähtävä voima oli vuosina 2006–2010 keskimäärin parempi kuin vuosina 1996–2000 ja 2001–2005. Tässä tutkimuksessa käytössä olleiden tulosten rajallisuus erityisesti vuosilta 1979–1995 ja eri urheilulajien urheilijoiden määrien sekä niiden keskinäisten osuuksien muuttuminen vaikuttavat osiltaan kaikkien Urheilukoulussa palvelleiden tuloksiin. Tuloksiin vaikuttavat myös eri lajien vuosien 2000–2010 heikompi aerobinen kestävyys (hiihto, suunnistus, jalkapallo) sekä suurempi keskipaino (palloilulajit, nopeus- ja teholajit). Suuremman keskipainon taustalla on mahdollisesti lihasmassan ja voiman merkitysten korostuminen. Keskipaino onkin suurempi kuin muilla suomalaisilla nuorilla miehillä. Tästä huolimatta useiden urheilulajien painojen ja painoindeksien keskiar-vot ovat kuitenkin pääsääntöisesti pienemmät kuin vastaavien lajien kansainvälisillä huippu-urheilijoilla. Tämä mahdollisesti osoittaa edelleen lihasmassan ja voiman tarvetta erityisesti hiihdossa, palloilulajeissa sekä teho- ja nopeuslajeissa. Urheilukoulussa palvelleiden aerobinen kestävyys ja lihaskunto ovat huomattavasti paremmat kuin normaaliväestöllä. Täs-tä huolimatta vuosina 2000–2010 palvelleista vain 53 % on maksimaalisen hapenottokyvyn perusteella sijoituskelpoisia sodan ajan tiedustelutehtäviin. Tämän perusteella Urheilukoulus-sa palvelevien varusmiesten sodan ajan sijoituksia tulisikin tarkistaa.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Peräkunnantien museotie sijaitsee Pirkanmaalla Ruoveden kunnassa. Tieosoite on 14278 1/0 – 1/ 8885 tierekisteristä. Museotiejakson pituus on 8,9 kilometriä. Peräkunnantien museaalinen merkitys tieliikenteen historiassa ulottuu 1600-luvulle ja Kustaa Vaasan aikaiseen erämaiden asutukseen. Paikallinen väestö synnytti ja rakensi itselleen kulkuyhteydet kirkollisiin, hallinnollisiin ja taloudellisiin keskuksiin Kuruun ja Ruovedelle. Peräkunnan tien ajokelpoisuus parani kurulaisten ja ruovesiläisten korjaustoimien ansiosta 1860-luvulla. Tietä oikaistiin 1895–1901, jolloin vanha reitti Pakan kirkkovenesatamasta Ruoveden kirkolle jäi Autio-Pakan yksityistieksi. Tie siirtyi valtion hoitoon tielain yhteydessä vuonna 1918 ja vuonna 1920 TVH aloitti tien kunnossapidon. Maantietä suunniteltiin parannettavaksi vuodesta 1951 lähtien ja uusi Ruovesi–Kuru-maantie rakennettiin vuosina 1987–1990. Peräkunnantie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1990. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Peräkunnan tie edustaa kokoelmapolitiikassa mainittuja tieliikennehistoriallisia ajanjaksoja, ”1600- ja 1700-lukujen tieverkon rakentumista” ja ”1800-luvun tieverkon täydentymistä”. Ajanjaksoilla yksi kokoelmaan tallennettavista teemoista on yhdystiet. Ne helpottivat suurten maanteiden ja sisämaan pitäjien ja rannikkokaupunkien liikennettä, jossa näkyi hidas teollisuuden kasvu ruukkiteiden rakentamisena. Peräkunnantie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Peräkunnantien kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös tien ympäristö vastaa suurimmalta osaltaan historiallista arvoa. Museokohteena Peräkunnantie on helposti saavutettava ja helposti löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska tien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Erikoisuutena tiellä on 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa rakennetut kaksi kivisiltaa. Niiden kuntoon on kiinnitettävä huomiota, jotta ne voidaan säilyttää osana tiekokonaisuutta. Museotien opastaulut ovat kohtuullisen siistissä kunnossa, mutta malliltaan vanhanaikaisia. Ne on uusittava. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Peräkunnantie todisteena 1600–1700-luvun tieverkon rakentumisesta ja täydentymisestä 1800-luvulla sekä perinteisen luonteen säilymisestä. Tien säilyneisyys museointihetken (1990) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä työssä tarkastellaan yhteisötaiteen yhteyttä taideterapiaan ja taiteen hyvinvointi-vaikutuksia. Tutkimuksen kohteena on Turku 2011 –kulttuuripääkaupunkivuoden hanke 2000 & 11 OMAKUVAA ja sen tuottama kirjajulkaisu Omakuva on jokaisen kuva (2011). Työssä tarkastellaan hankkeessa esiintynyttä terapia-ajattelua ja hyvinvointia kulttuurista –ilmiötä. Lisäksi työssä tarkastellaan 2000 & 11 OMAKUVAA -hanketta julkisena taiteena ja sen sijoittumista yhteisötaiteen kentälle. Terapia- ja hyvinvointiajattelun ilmenemistä tarkastellaan erityisesti yhteisötaiteen ja 2000 & 11 OMAKUVAA –hankkeen yhteydessä esiintyneiden käsitteiden ja käsitteellis-tyksien kautta. Yhteisötaiteeseen liittyviä käsitteitä käsitellään nojautuen erityisesti tai-teen tohtori Lea Kantosen väitökseen Teltta. Kohtaamisia nuorten taidetyöpajoissa. Tärkeimpiä yhteisötaiteen taideterapiaan ja hyvinvointiin liittäviä käsitteitä ovat mm. identiteetti, voimaantuminen ja omaelämäkerrallisuus. Tutkimustuloksina esitetään, että 2000 & 11 OMAKUVAA –hankkeessa ja yhteisötai-teessa yleisesti esiintyy paljon taideterapiaan ja taiteen hyvinvointivaikutuksiin liitettä-vää käsitteistöä, ja että tämän käsitteistön tarkempi tutkiminen ja vakiinnuttaminen olisi tärkeää tulevaisuuden tutkimustyön kannalta. Lisäksi esitetään, että yhteisötaidetta joka pyrkii hyvinvointivaikutuksiin, tulisi toteuttaa mahdollisimman monialaisesti.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman aiheena ovat kontainerisaatio ja sen keskeiset kehitystrendit ja niiden vaikutukset Suomen konttiliikenteeseen. Kontainerisaation taustalla ovat maailmankaupan voimakas kasvu ja globalisaatio eli kansallisten rajojen merkityksen pieneneminen ja lisääntynyt vuorovaikutus valtioiden ja alueiden välillä. Kuljetusteknologiassa tapahtuneet muutokset, kuten lastinkäsittelylaitteiston tehostuminen ja intermodalisaatio ovat mahdollistaneet kehityksen. Joistakin satamista on tullut suuria liikenteen solmukohtia, joissa mannertenvälisen liikenteen konttiliikenne yhdistetään mantereen sisäiseen. Satamien kasvu on seurausta varustamojen pyrkimyksestä keskittää palveluitaan tavoitellessaan suuruuden ekonomiaa. Pyrkimys suuruuden ekonomiaan on kasvattanut myös kuljetusvälineidein kokoa. Näistä lähtökohdista tämän tutkielman tutkimuskysymyksiksi muodostui 1.) Miten konttikuljetusten kasvu on vaikuttanut kuljetusvälineiden kokoon ja toimitusketjuun konttien merikuljetuksissa? ja 2.) Ilmenevätkö em. vaikutukset Suomessa samanlaisina verrattuna muuhun maailmaan? Tutkielman aineisto on empiiristä ja hankittu suurilta tilastotietoa tuottavilta julkisilta organisaatioilta, kuten WTO:lta, UNCTADilta ja Liikennevirastolta. Tarkoituksena on tilastollisen aineiston avulla kuvata konttiliikenteen kehittymistä ja vastata tutkimuskysymyksiin. Tutkimusote on näin ollen nomoteettinen. Konttiliikenne on kasvanut voimakkaasti 2000-luvun aikana ja suurimmat satamat ovat siirtyneet Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta Aasiaan, jossa sijaitsee nyt 9 maailman 10 suurimmasta konttisatamasta. Samalla tarkastelujaksolla sekä konttilaivojen määrä, että niiden lastinkantokapasiteetti on noussut merkittävästi. Kokonaiskonttikapasiteetti on kuitenkin noussut nopeammin, joten laivojen keskimääräinen koko on kasvanut. Teknisiä esteitä yhä suurempien alusten rakentamiseksi ei ole ja näyttää siltä, että laivojen keskikoko tulee vielä kasvamaan. Satamien keskittymisestä ja aluskoon kasvusta on haettu mittakaavaetuja myös Suomessa, mutta kehitystä jarruttaa maantieteelliset rajoitteet ja tavaravirtojen ohuus. Vuonna 2013 Suomen konttikuljetukset olivat erittäin keskittyneet kolmen suurimman sataman yhteenlasketun liikenteen ollessa lähes 90 % kokonaisvolyymista. Suomen konttivolyymit ovat kansainvälisesti verrattuna kuitenkin niin pieniä, että todennäköisesti kaksikin satamaa riittäisi palvelemaan koko maan konttiliikenteen tarpeita. Tämä toisi mittakaavaetuja ja sitä kautta säästöjä kuljetuskustannuksiin. Mittakaavaedut laivojen koon suhteen on vaikeammin toteutettavissa, sillä se vaatisi huomattavia investointeja satamien infrastruktuuriin.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan pohjoismaista puolustusyhteistyötä Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen osalta rakenteellisen realismin teoreettisesta näkökulmasta. Tutkimuksen menetelmä on teorialähtöinen laadullinen sisällön analyysi, jossa teoria määrittää tutkimuskohteet (aineiston) ja analyysitason (tarkastelun tarkkuuden). Tutkimuksessa käytetään tukevana menetelmänä voimasuhdeanalyysia valtioiden välisellä järjestelmätasolla tapahtuneiden muutosten arvioimiseksi. Tutkimusongelmana on selvittää, miten Pohjoismaiden rakenteelliset ominaisuudet rajoittavat tai edesauttavat pohjoismaisen puolustusyhteistyön syventämistä rakenteellisen realismin näkökulmasta. Rakenteellisen realismin avulla voidaan selittää kansainvälisen turvallisuuspolitiikan lopputuloksia ja tutkia valtioiden toisilleen muodostamia mahdollisuuksia ja rajoitteita. Tässä tutkimuksessa pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehityksen tarkastelu on rajattu 2000-luvulle. Tutkimuksessa käytetään kahta toisiaan täydentävää rakenteellisen realismin teoriaa: Kenneth N. Waltzin voimatasapainoteoriaa ja Stephen M. Waltin uhkatasapainoteoriaa. Tämän lisäksi näiden teorioiden selitysvoimaa on parannettu muiden rakenteellisen realismin ja osittain uusklassisen realismin teorioilla. Teorioiden pohjalta on muodostettu tutkimuksen viitekehys, rajaukset ja ennakko-oletukset. Rakenteellisessa realismissa pienten valtioiden tutkimus on asetettava suurvaltojen välisten suhteiden viitekehykseen. Rakenteellisen realismin analyysitaso on karkea ja tutkimuksen kohteena ovat valtiot materiaalisina puolustuksellisina yksiköinä, mistä johtuen sisäpoliittiset tekijät, ihmisten käsitykset tai muut todellisuuden muodostukseen liittyvä problematisointi rajataan tarkastelun ulkopuolelle. Tutkimuksessa nousi esille, että Venäjän toimintavapaus on lisääntynyt huomattavasti 2000- luvulla ja se on muuttunut heikosta muiden valtioiden järjestelmäpaineita myötäilevästä valtiosta järjestelmään paineita aiheuttavaksi valtioksi. Venäjän toimintavapauden lisääntyminen on vähentänyt huomattavasti Pohjoismaiden turvallisuuspoliittista liikkumavapautta. Pohjoismaat nauttivat 2000-luvun alussa verrattain hyvää toimintavapautta, eikä pohjoismaiselle puolustusyhteistyölle tuolloin ollut tarvetta. Myöskään Nato-jäsenyyden hakeminen ei ollut Suomelle talouspoliittisesti kannattavaa. Ruotsin sotilaallinen voima toimi 2000-luvun alussa Itämerta tasapainottavana tekijänä, mutta sen sotilaallinen voima on kuitenkin heikentynyt 2000-luvulla samalla kun Venäjä on voimistunut. Lisäksi Suomen talous on muuttunut 2000-luvulla riippuvaisemmaksi Venäjän kaupasta ja erityisesti Venäjältä tuotavasta energiasta samaan aikaan, kun Suomen talous on muuttunut alijäämäiseksi. Edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutus onkin muuttanut huomattavasti Ruotsin ja Suomen keskinäisriippuvaista turvallisuuspoliittista asemaa suhteessa Venäjään. Suomi muodostaa puskurivyöhykkeen Ruotsille ja samalla näiden valtioiden yhdessä muodostama puskurivyöhyke on tullut riippuvaiseksi muiden maantieteellisesti lähellä sijaitsevien ja riittävän omavaraisten Nato-valtio Tanskan ja Norjan kanssa tehtävästä yhteistyöstä, joka puolestaan Venäjän näkökulmasta, yhteistyön muodosta riippuen, joko vahvistaa tai vähentää Venäjän ja Pohjoismaiden välistä turvallisuusdilemmaa. Tanska ja Norja ovat talouden ja omavaraisuuden rakenteiden kannalta huomattavasti Suomea paremmassa asemassa. Lisäksi ne ovat tarkasteluajanjaksolla valmiiksi Naton jäseniä, jolloin niiden potentiaalisilla liittoutumisratkaisuilla ei ole ollut turvallisuuspoliittista merkitystä Venäjän kansallisen turvallisuuden varmistamisen kannalta. Tällä hetkellä Norjan ja Tanskan arktisen alueen intresseillä ei vielä ole negatiivista vaikutusta Venäjän ja Pohjoismaiden välisiin suhteisiin; riippuvuus on molemminpuolista arktisen alueen luonnonvarojen hyödyntämiseksi. Norjan ja Tanskan turvallisuuspoliittinen asema on sekin kuitenkin muuttunut Venäjän alivoiman muututtua merkittäväksi ylivoimaksi. Turvallisuusdilemmaa vahvistaa Itämerellä vastakkainasettelu idän ja lännen välillä; nollasummapeli, jossa Venäjän turvallisuus- ja talouspoliittiseen asemaan kohdistuu merkittäviä uhkia ja jossa Venäjällä samalla on merkittävä ylivoima kyvyissä turvallisuusdilemmaan vastaamiseksi. Suomen ja Ruotsin syventynyt keskinäinen puolustusyhteistyö on luonnollinen jatkumo tilanteessa, jossa Natoon liittyminen on muuttunut erittäin vaikeaksi ja myös Natoon osittain rinnastettavissa oleva pohjoismaiden puolustusyhteistyö Nato-maiden Tanska ja Norja kanssa. Pohjoismaita juridisesti sitomaton epävirallinen yhteistyö, jossa Suomi ja Ruotsi voivat säilyä Natoon kuulumattomina valtioina onkin rakenteellisen realismin näkökulmasta luonnollinen vaihtoehto nykyisessä järjestelmädynamiikassa pienille valtioille, jotka sijaitsevat manner-suurvalta Venäjän geopoliittisten intressien osalta keskeisellä alueella.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyöni käsittelee vuoden 2013 Lahden torikaivausten tekstiiliaineiston miestenpukujen ja muiden tunnistettujen vaatetustekstiilien elinkaarta. Työssäni lähdin selvittämään kolmea tutkimuskysymystä: 1) millaisia kaivauksilta löydetyt miestenpuvut ja tekstiilit olivat ajoitukseltaan, leikkaukseltaan ja materiaaleiltaan; 2) miten löydetyt miestenpuvut liittyivät Lahden kylään ja 3) millainen oli kyseisten pukujen elinkaari kaikkine vaiheineen valmistuksesta jälkikäyttöön. Työtäni varten tutkin ja valokuvasin tunnistetut miestenpuvut ja muut tekstiilit yksityiskohtaisesti. Vertailen tekstiileitä Lahden museon kokoelmissa säilytettäviin miestenpukuihin erityisesti työtapojen, materiaalien ja leikkausten osalta. Toisaalta vertasin Lahden torikaivausten tekstiiliaineistoa kirjalliseen lähdeaineistoon, erityisesti Asta Kurhilan pro gradu -tutkielmaan Rahvaan pukeutumisen muutos –maaseutuväestön vaatetus perukirja-aineiston mukaan Hollolassa 1830-1910. Tutkimusta tuin lisäksi haastatteluin. Tutkimuksen perusteella miestenpukujen valmistus ja vaatekäyttö ajoittuivat leikkauksensa ja yksityiskohtiensa perusteella 1860-luvun lopulle ja 1870-luvun alkupuolelle. Tyypiltään puvut olivat aikaansa nähden moderneja ja ”kaupunkilaisia” kolmiosaisia villakangaspukuja. Ne poikkesivat kaikin tavoin saman ajan maaseutuväestön tyypillisestä miestenvaatetuksesta. Tekstiilien joukossa oli myös virkapukujen osia. Vaatekäytön aikana pukuja ja muita tekstiileitä oli korjattu ja paikattu eri tavoin. Vaatekäytön jälkeen puvut ja muut tekstiilit olivat olleet jälkikäytössä Lahden kylän verstaiden rätteinä. Viimeisessä jälkikäyttövaiheessa ne olivat vielä päätyneet muun verstasjätteen mukana kadunpohjusteeksi. Koko tekstiilien elinkaari liittyi Lahden kylän voimakkaan kasvun vaiheeseen, joka alkoi rautatien rakentamisesta 1860-luvun lopulla. Tässä vaiheessa kylään muutti käsityöläisiä ja pienyrittäjiä, jotka todennäköisesti toivat mukanaan uuden pukumuodin. Toinen käännekohta oli Lahden kylän palo 1877 ja kylän muuttuminen kauppalaksi 1878. Tekstiilien elinkaaren viimeinen jälkikäyttövaihe ajoittui tähän ajankohtaan.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Kansallista Edistyspuoluetta ja sen toimijoita maailmansotien välisen Suomen sisäpolitiikassa tarkasteleva väitöstutkimus paneutuu puolueen kansallista eheytymistä ajaneen poliittisen linjan taustoihin, muodostumiseen ja toteutumiseen maailmansotien välisenä aikana vuosina 1919-1939. Vahvasti aineistopohjainen ja lähdekriittinen poliittisen historian tutkimus keskittyy parlamentaarisiin toimijoihin, poliittiseen kenttään ja näiden tuottamiin aineistoihin, kuten edistyspuolueen ja sen toimijoiden arkistoihin, lehdistöön ja valtiopäiväpöytäkirjoihin. Tutkimus selvittää, millainen oli edistyspuolueen kansallisen eheytymisen linja, mihin sillä pyrittiin, miten sitä toteutettiin ja miten se toteutui. Kansainvälisen vertailun kautta tutkimuksessa luodaan myös kuva suomalaisesta liberalismista ja liberalistista. Joulukuussa 1918 perustettu Kansallinen Edistyspuolue oli liberaali puolue, jonka politiikassa korostui erityisesti liberalismin sosiaalinen tulkinta. Puolueen sisäpoliittiseksi linjaksi vastaitsenäistyneessä ja sisällissodan runtelemassa valtiossa muodostui kansallisen eheytymisen edistäminen. Ajatuksen taustalla olivat K. J. Ståhlbergin tulevaisuuden lähtökohtia hahmotelleet artikkelit, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa huhtikuussa 1918 sisällissodan vielä riehuessa. Ståhlbergin mukaan kansalliseen eheytymiseen ei tullut pyrkiä sodan vuoksi vaan siitä huolimatta. Nuorsuomalaiselta puolueelta perityt liberaalit periaatteet täydentyivätkin edistyspuoluelaisessa ajattelussa sisällissodan ja tasavallan puolesta käydyn valtiomuototaistelun avainkokemuksilla. Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia hallinneissa keskustahallituksissa kansallista eheytymistä edistettiin sosiaalipoliittisin uudistuksin mm. oppivelvollisuus- ja asutuslakien muodossa. Myös sisällissodan vankien armahdukset olivat osa tätä ohjelmaa. Tutkimus osoittaa, että edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikan keskeisenä tavoitteena oli poliittisen sovittelun kautta integroida vasemmisto osaksi parlamentaaris-demokraattista järjestelmää. Eheytyspolitiikan todellinen käyttöarvo ja edistyspuolueen poliittiset toimintamahdollisuudet alkoivat kuitenkin heiketä vuoden 1922 eduskuntavaalien jälkeen.Tutkimuksesta käy ilmi, että toteutettu eheytyspolitiikka ja sen osittainen epäonnistuminen näkyivät sekä kommunistien jatkuvana kannatuksena että sisäpoliittisen ilmapiirin oikeistolaistumisena. Tämä kehitys nosti myös edistyspuolueessa esille voimat, jotka suosivat porvariyhteistyötä ohi keskustavasemmistolaisen eheytyspoliittisen linjan. Alkuvuosien jälkeen valtiomuototaistelun koossapitävä voima heikkeni edistyspuolueen sisällä ja 1920-luvun puolivälissä käydyt linjakiistat osoittivat, että osalle puolueen jäsenistä vuoden 1918 puoluevalinnassa keskeisemmässä roolissa oli ollut tasavaltalaisuus kuin vasemmiston integrointi ja kansallinen eheytyminen. Edistyspuolueen johto ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan eheytyspoliittisesta linjasta ja sen ympärille luodusta puolueidentiteetistä, joten porvariyhteistyötä kannattanut oikeisto-oppositio päätyi suurelta osin eroamaan puolueesta vuonna 1927. Tutkimus osoittaa, että parlamentarismin rapautuminen ja pienelle yleispuolueelle elintärkeiden yhteistyömahdollisuuksien heikkeneminen luokkapuolueiden puristuksessa johtivat edistyspuolueen kannatuksen alamäkeen sotien välisenä aikana. Se kutistui 26 kansanedustajan keskisuuresta puolueesta vain kuuden edustajan pienpuolueeksi. Puolueidentiteetin vahvuus ja keskeisten toimijoiden puolueen kokoa suurempi poliittinen painoarvo pitivät sen lakkauttamispohdinnoista huolimatta kuitenkin koossa ja kiinni politiikan ytimessä. Oikeistoradikalismin vuodet 1920–1930-lukujen taitteessa olivat edistyspuolueellesekä uhka että mahdollisuus. Tutkimuksessa käy ilmi, että vaikka kommunisminvastaisen kansanliikkeen vaatimukset olivat edistyspuoluelaisten mielestä oikeutettuja, oli kansanliikkeen niiden ajamiseksi omaksumia laittomia ja ulkoparlamentaarisia keinoja vaikea hyväksyä. Eheytyspolitiikan kannalta katsottuna melkotoivottamalta näyttänyt tilanne kääntyi kuitenkin lopulta voitoksi: äärivasemmisto eliminoitiin, äärioikeisto ajautui paitsioon ja tie maltillisen vasemmiston ja keskustan yhteistyölle aukesi jälleen. Tämä johti lopulta vuonna 1937 punamultahallitukseen ja kansanvallan kolmiliittoon Kansallisen Edistyspuolueen, SDP:n ja Maalaisliiton kesken. Kokemus siitä, että itsenäisyys oli alati uhattuna, toi suomalaiseen liberalismiin varsin nationalistisia piirteitä, joita eurooppalaisten veljespuolueiden ohjelmista ei löydy. Liberalismiin usein liitetty mielleyhtymä sen kosmopoliittisesta, kansallisvaltioita ylittävästä luonteesta jäi Suomessa sotien välisenä aikana nationalismin ja itäisen naapurin luoman uhan varjoon. Suomen sisäpoliittinen tilanne ja geopoliittinen asema loivat vaatimuksen vahvasta kansallisesta yhtenäisyydestä. Suomalainen liberalismi määrittyikin eurooppalaisia vastineitaan voimakkaammin nuorta valtiota hallinneen kansallisuusajattelun, itsesäilytysvaiston ja kansallisen eheyden vaatimusten kautta. Tutkimuksessa todetaan, että edistyspuolueen eheytyspoliittisen linjan muotoutumista ja toteutumista vuosien 1919‒1939 aikana voi pitää idealismin voittona realismista. Lukuun ottamatta reformipolitiikan vuosia edistyspuolueen pitäytyminen valitulla linjalla näyttäytyi poliittisten toimintamahdollisuuksien kannalta katsottuna ajoittain jopa epärealistiselta. Koko sotien välistä aikaa tarkastellessa voikin todeta, että se, minkä edistyspuolue poliittisten päämäärien saavuttamisen valossa voitti, sen se menetti kannatusluvuissa.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Ilmanlaatua on Kanta- ja Päijät-Hämeen seudulla seurattu bioindikaattorien avulla 1980-luvulta lähtien. Ilmanlaadun bioindikaattoreina käytettiin männyn runkojäkäliä, männyn elinvoimaisuutta sekä männyn neulasten, sammalen ja humuksen alkuainepitoisuuksia ja kemiallisia ominaisuuksia. Vuonna 2014 bioindikaattoriseuranta toteutettiin ensimmäistä kertaa alueiden yhteisenä seurantana. Ilman epäpuhtauksien vaikutukset bioindikaattoreihin olivat voimakkaimmin kuormitetuilla alueilla selvästi havaittavissa, hajakuormitetuilla alueilla vaikutukset olivat lieviä. Tutkituista muuttujista jäkälämuuttujat kuvasivat eri ilman epäpuhtauksien (rikkidioksidi, typen oksidit, hiukkaset) yhteisvaikutusta. Männyn neulaskato kuvasi osin luontaisia tekijöitä, osin ilman epäpuhtauksien vaikutuksia. Neulasista mitatut alkuainepitoisuudet, mukaan lukien rikkipitoisuudet, kuvasivat pääasiassa metsikön kasvuolosuhteita. Humuksen ja erityisesti sammalen metallipitoisuudet kuvasivat ilman kautta leviävien epäpuhtauksien kuormitusvaikutusta hyvin. Kanta- ja Päijät-Hämeen merkittävimmät raportoitujen ilman epäpuhtauksien päästölähteet ovat liikenne, energiantuotanto ja teollisuus. Lisäksi alueella on merkittäviä jätteenkäsittelytoimintojen keskittymiä. Myös jätevedenpuhdistamoiden läheisyys näkyy ilmanlaadun indikaattorilajeissa. Näiden toimintojen läheisyys sekä päästömäärät vaikuttavat jäkälälajiston koostumukseen ja kuntoon siten, että laitosten läheisyydessä lajiston kunto on huonompi ja lajisto köyhtyneempää kuin tausta-alueilla. Samoin sammalen ja humuksen metallipitoisuudet ovat suurempia päästölähteiden läheisyydessä kuin kauempana niistä. Myös suuret päästömäärät lisäävät epäpuhtauksien kertymistä sammaliin ja humukseen sekä kasvattavat jäkälälajiston vaurioita ja köyhdyttävät lajistoa. Alueen ilmoitusvelvollisten laitosten rikkidioksidin, typen oksidien ja hiukkasten päästöt ovat vähentyneet 2000-luvun alkuun verrattuna. Päästövähennykset eivät kuitenkaan näy lineaarisesti tutkituissa indikaattorilajeissa. Kanta-Hämeen osalta tilastollisesti merkitseviä eroja jäkälämuuttujissa oli mm. sormipaisukarpeen vaurioasteessa, joka oli keskimäärin kasvanut vuoteen 2002 verrattuna sekä levän yleisyydessä, joka oli vähentynyt vuoteen 2002 verrattuna. Sammalen ja humuksen metallipitoisuuksista ainoastaan kuparin pitoisuudet olivat kasvaneet. Sammalen elohopea- ja vanadiinipitoisuudet sekä humuksen kadmium- ja lyijypitoisuudet olivat laskeneet, muissa pitoisuuksissa ei ollut tapahtunut muutoksia. Jäkälämuuttujien osalta selviä muutoksia havaittiin Lahden, Forssan ja Heinolan keskustojen tuntumassa sekä Kärkölän Lappilassa. Luonnontilaisimmat alueet sijaitsivat Lopen eteläosissa, Orimattilan pohjoisosissa sekä Kärkölän itäpuolella. Jäkälätunnukset olivat keskimäärin samaa tasoa kuin muualla Suomessa. Korkeita metallipitoisuuksia havaittiin erityisesti Heinolan Myllyojan tutkimusalalla sekä Riihimäellä. Sammalesta mitatut lyijy- ja kromipitoisuudet olivat alueella suurempia kuin vertailuaineistoissa muualla Suomessa, humuksen osalta puolestaan vertailuaineistoja korkeampia keskimääräisiä pitoisuuksia havaittiin kromilla, kuparilla, lyijyllä, vanadiinilla ja nikkelillä. Taajama- ja tausta-alojen keskinäisessä vertailussa jäkälätunnukset olivat jäkälien peittävyyksiä lukuun ottamatta paremmassa kunnossa tausta-aloilla kuin taajama-aloilla. Neulasten ravinnepitoisuuksissa ja humuksen raskasmetallipitoisuuksissa havaittiin myös eroja; taajama-aloilla pitoisuudet olivat keskimäärin korkeampia kuin taustaaloilla. Lyhyemmän aikavälin kertymistä kuvaavat sammalten raskasmetallipitoisuuksien mukaan taajama-aloilla ei havaittu eroa tausta-alueisiin.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Yritysvastuu eli yritysten vastuullinen toiminta koko ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan on kasvattanut voimakkaasti merkitystään 2000-luvun alusta lähtien erityisesti suuryritysten toiminnassa. Kehitystä ovat olleet vauhdittamassa alati laajeneva yritysten sidosryhmien joukko, kasvava globalisaatio sekä yritysvastuuseen liittyvät julkisuuteen päässeet skandaalit. Yritysvastuu -käsitteelle ei ole tähän päivään mennessä löydetty yksiselitteistä määritelmää, mutta eri näkökulmat ja käsitteen historiallisen kehityksen tarkastelu auttavat ymmärtämään käsitteen moniulotteisuutta. Nykykäsityksen mukana yritysvastuu jaotellaan usein taloudelliseen vastuuseen, sosiaaliseen vastuuseen ja ympäristövastuuseen. Yritysvastuuajattelu on integroitunut lainsäädäntöömme, ja kansalliseen vastuusääntelyyn vaikuttaa tyypillisesti joukko ylikansallisia säädöksiä, jotka viitoittavat yritysvastuun kehittämisen suuntaa ja ihanteita Tämä tutkielma käsittelee yritysvastuun kehittymistä sen alkuajoilta nykypäivään tarkastelemalla yritysvastuu -käsitettä historiallisesti ja nykytutkimuksen valossa. Tutkielmassa käsitellään lisäksi yritysvastuuta nykyään säätelevää oikeusnormistoa ja sen kehityslinjoja sekä itsesääntelyohjeistoja, ja tehdään katsaus suomalaisen yritysvastuun tilaan ja erityispiirteisiin tutkimalla tuoreita suomalaisyhtiöiden tuottamia yritysvastuuraportteja. Tutkimus pyrkii vastaamaan kysymyksiin siitä, miten yritysvastuuajattelu on kehittynyt, miten sitä säädellään ja miten sitä tulisi säädellä, miten yritysvastuuraportointi vastaa yrityksen sidosryhmien tiedontarpeeseen, sekä mitä yritysvastuun maailmassa voidaan odottaa tulevaisuudessa nähtävän. Suomalaisen yritysvastuun tilanne on tutkimuksessa käsitellyn raportointiaineiston ja muun tutkimuksen perusteella varsin monimuotoinen. Yritysvastuun tuoreimmat trendit näkyvät suurimpien yritysten raportoinnissa, ja mitä enemmän raportointiin on yrityksillä käyttää resursseja, sitä enemmän ne käsittelevät raportoinnissaan arvonluontia sidosryhmilleen. Yritysvastuun tulevaisuus tulee keskittymään yhä enemmän vuorovaikutteen periaatteelle, kun yrityksen vastuullisuuden mekaniikkaa tullaan selvittämään. Läpinäkyvyyden vaatimukset tulevat kohistumaan yhä rankemmin yritysten toimitusketjujen ja verovastuullisuuden tilaan. Yritysvastuuraportoinnin integraatio muun taloudellisen informaation raportoinnin kanssa on alkanut ja tulee vastaisuudessa kasvamaan. Vastuullisuuden sääntely tulee tuskin radikaalisti lisääntymään, sillä yritysvastuun raportointi on kasvavan sidosryhmäpaineen vuoksi enää vain näennäisesti vapaaehtoista.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Noin kolmanneksella yli 60-vuotiaista esiintyy radiologisesti todettavaa olkanivelen nivelrikkoa. Vaikeaan olkanivelen nivelrikkoon liittyy potilaan kokemaa kipua ja olkanivelen toimintakyvyn laskua sekä elämänlaadun heikkenemistä. Vaikean olkanivelrikon tehokas hoitomuoto on kokotekonivelleikkaus. Sillä voidaan vähentää potilaan kokemaa kipua, parantaa toimintakykyä ja kohentaa potilaan elämänlaatua. Perinteisesti olkanivelen kokotekonivel on ollut lapaluun komponentista ja varrellisesta olkaluun komponentista koostuva tekonivel. Olkaluukomponentin varrellisuuteen liittyy kuitenkin haasteita, etenkin nupin asemoinnin kannalta. Näitä haasteita vastaamaan tuli markkinoille 2000-luvun alussa varreton tekonivel. TYKS:ssa otettiin käyttöön varreton tekonivel olkanivelrikon hoidoksi keväällä 2012. Syventävien opintojeni tutkimuksen tarkoituksena on selvittää olkanivelen nivelrikon vuoksi TYKS:ssa asetettujen olkanivelen varrettomien kokotekonivelten kliiniset ja radiologiset tulokset lyhyen seuranta-ajan aikana. Tutkimuksen aineistoksi valittiin aikavälillä 21.5.2012–18.3.2014 kaikki perättäiset varrettomalla kokotekonivelellä olkanivelen vaikean nivelrikon vuoksi operoidut potilaat. Potilaat kutsuttiin TYKS:aan kliinistä ja radiologista tutkimusta varten. Tutkimuksen päävastemuuttujana käytettiin potilaan olkapään oiretta ja toimintakykyä kuvaavaa Constant Score -pisteytystä. Lisäksi potilaat arvioivat olkapäänsä tilaa Subjective Shoulder Value -asteikolla (SSV) ja ilmoittivat tyytyväisyytensä hoitotulokseen (kyllä/ei). Radiologisesti potilaiden preoperatiiviset sekä postoperatiiviset röntgenkuvat arvioitiin. Leikattujen potilaiden Constant Score oli postoperatiivisesti keskimäärin 72,1 pistettä. SSV oli keskimäärin 90,4 %. Potilaista 93,2 % oli tyytyväisiä leikkaukseen. Komplikaatioita esiintyi neljällä potilaalla (9 %). Havaituista komplikaatioista kolme oli hermovaurioita ja yksi potilas sai postoperatiivisesti aivoinfarktin. Olkanivelen varrettoman tekonivelen asemoinnin karkea visuaalinen arvio korreloi merkittävästi kliinisiin tuloksiin (p=0.04). Kuitenkaan yksittäisillä röntgenkuvista mitatuilla suureilla ei havaittu selvää tilastollista yhteyttä tuloksiin. Koska hermovaurioilla on yhteys huonompiin kliinisiin tuloksiin, on näiden syntyä pyrittävä välttämään. Vaikka alustavat tulokset olkanivelen varrettomasta tekonivelestä ovat hyvät, on jatkoseuranta kuitenkin tarpeen.