Vaihtoehtotarkastelu tiehankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä ja sen merkitys tiehankkeita koskevassa päätöksenteossa

Tutkimus käsittelee YVA-lain mukaiseen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn (YVA-menettely) liittyvää vaihtoehtotarkastelua. Yleisessä vaihtoehtotarkastelua koskevassa osiossa selvitetään lainsäädännön asettamat vaihtoehtotarkastelua koskevat sisältövaatimukset. Tutkimuksen perusteella lainsäädäntö, mukaan lukien EY-oikeus, antaa vain vähän viitteitä siihen milloin vaihtoehtotarkastelu on riittävää. YVA:n laadunarvioinnissa ja siten myös vaihtoehtotarkastelun riittävyyden arvioinnissa yhteysviranomaiselle on annettu suuri rooli. Erilaisten YVA-menettelyä koskevien tutkimusten perusteella vaihtoehtojen valintaan ja vertailuun liittyen oli kuitenkin löydettävissä selkeät kriteerit, jotka määrittävät vaihtoehtotarkastelun laatua ja riittävyyttä. Tutkimuksen toisessa osiossa tarkastellaan vaihtoehtotarkasteluun liittyvää käytäntöä tiehankkeiden YVA-menettelyssä. Tutkimus perustuu tiehankkeiden YVA-menettelyä koskeviin oppaisiin, sekä neljään esimerkkihankkeeseen. Laadunarviointikriteerien perusteella tehdään myös esimerkkihankkeiden vaihtoehtojen valintaan ja vertailuun liittyvää laadunarviointia. Erityistä huomiota kiinnitetään sosiaalisten vaikutusten merkitykseen vaihtoehtotarkastelussa. Laadunarviointi tehdään esimerkkihankkeiden kirjallisten YVA-asiakirjojen pohjalta. Tiehankkeissa tarkasteltavat vaihtoehdot ovat yleensä erilaisia linjausvaihtoehtoja. Tästä syystä vaihtoehtotarkastelun merkitys korostuu tiehankkeissa, sillä vaihtoehtojen ympäristövaikutukset ovat usein hyvin erilaiset. Tutkimuksen perusteella YVA:n vaihtoehtotarkastelun avulla pyritään myös aidosti löytämään hankkeelle ympäristön kannalta paras vaihtoehto. Näin ollen tarkasteltavat vaihtoehdot ovat yleensä realistisia ja kaikki toteuttamiskelpoiset vaihtoehdot pyritään tutkimaan. Myös sosiaaliset vaikutukset huomioidaan muiden ympäristövaikutusten tapaan vaihtoehtotarkastelussa. Joitakin kehittämiskohteita tuli laadunarvioinnissa kuitenkin esille. Suurimmat puutteet vaihtoehtojen valinnassa koskevat vaihtoehtojen valinnan perusteluita. Vaihtoehtojen valinta tulisi perustella tarkemmin, jotta tiedetään esimerkiksi ovatko kaikki keskeiset vaihtoehdot tutkittu. Vaihtoehtojen vertailussa puutteena oli usein se, että tietoa vaihtoehdoista aiheutuvien vaikutusten merkittävyydestä ei ole esitetty. Nykyistä enemmän tulisi kiinnittää huomiota myös hankekokonaisuuteen sekä vaikutuksiin koko hankkeen elinkaaren ajalta. Tutkimuksen viimeisessä osiossa arvioidaan vaihtoehtotarkastelun merkitystä tiehankkei-den suunnittelussa ja erilaisissa lupapäätöksissä. Tutkimuksen perusteella tien yleissuunnitelmavaiheessa tehtävällä YVA:n vaihtoehtotarkastelulla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa hankkeen vaihtoehtojen muotoutumiseen. YVA:n vaihtoehtotarkastelulla on myös merkittävä rooli yleissuunnitelmaan valittavan vaihtoehdon valinnassa. Hankkeelle asetetut tarkat reunaehdot voivat kuitenkin rajoittaa vaihtoehtotarkastelun huomioonottamismahdollisuutta. Vaihtoehtotarkastelulla voi olla merkitystä myös tiehankkeiden lupapäätöksissä, mutta käytännössä tämän merkitys lienee vähäinen.

Osakkeenomistajan tiedonsaantioikeus ja johdon salassapitovelvollisuus osakeyhtiössä

Osakkeenomistaja tarvitsee osakeomistuksensa kohteena olevasta yhtiöstä totuudenmukaista tietoa, jotta voi huolellisesti arvioida yhtiön toimintaa ja osakeomistuksensa mielekkyyttä. Riittävä tiedonsaanti lisää osakkeenomistajien luottamusta yhtiöön, mikä on markkinoiden tehokkaan toiminnan edellytys. Toisaalta yhtiön johdolla on velvollisuus vaieta sellaisesta tiedosta, joka on yhtiön edun kannalta haitallinen. Johdon tehtävä on ensisijassa toimia yhtiön edun tavoittelemiseksi. Yhtiön johto ei siis saa yhtiön edun suojelemiseksi kertoa osakkeenomistajalle kaikkea tietoa edes osakkeenomistajan vaatimuksesta. Osakeyhtiölain taustalla on ajatus siitä, että yhtiön johdon voidaan katsoa tuntevan yhtiön etu, ja siitä johtaen myös osakkeenomistajan etu, osakkeenomistajaa paremmin. Tutkielma käsittelee osakeyhtiön osakkeenomistajan oikeutta yhtiötä koskevaan tietoon ja johdon velvollisuutta pitää salassa yhtiölle haitallinen tieto. Tutkielman tarkoituksena on osakeyhtiölain valossa pohtia paitsi yhtiötä koskevan tiedon saatavuutta ja tiedon merkitystä osakkeenomistajan näkökulmasta, myös yhtiön johdon huolellisuusperiaatteesta johtuvaa salassapitovelvollisuutta yhtiötä koskevasta haitallisesta tiedosta. Tutkielma on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Pyrkimyksenä on tarkastella aihetta kriittisesti sekä löytämään käytännöllisiä ratkaisuehdotuksia lain tulkintaongelmiin. Tutkimusongelma on vahvasti sidoksissa elinkeinoelämään, joten lainopillisen tulkinnan ohella tutkielmassa problematiikkaa analysoidaan oikeustaloustieteellisestä näkökulmasta. Lähdeaineisto koostuu lähinnä kotimaisesta oikeuskirjallisuudesta sekä osakeyhtiölain lainvalmisteluaineistosta. Tulkintaa monipuolistavat viittaukset ruotsalaiseen oikeuskirjallisuuteen ja Ruotsin osakeyhtiölain esitöihin sekä EY-lainsäädännön valmisteluaineistoon. Tutkielmassa ei ole voitu hyödyntää oikeuskäytäntöä. Tutkielman perusteella vaikuttaa siltä, että osakkeenomistajien tosiasiallinen valta vaikuttaa yhtiöstä saatavan tiedon sisältöön on vähäinen. Toisaalta osakeyhtiölainsäädäntö, EY-oikeus sekä elinkeinoelämän itsesäätely takaavat osakkeenomistajalle sekä vähemmistöosakkeenomistajalle kattavan oikeuden luotettavaan tietoon. Sääntelyn lisääminen tuskin on tehokas keino välttää informaatioepäsymmetriasta johtuvia konfliktitilanteita. Sen sijaan osakkeenomistajien tarkkaavaisuus ja asiantuntevuus osakeyhtiön aktiivisina toimijoina ovat avaintekijät osakeyhtiön edun tavoittamiseksi.

EU-kansalaisen oikeus toimeentulotukeen

Euroopan unioni on vuosikymmenien saatossa muotoutunut markkinataloudesta myös sosiaaliseksi toimijaksi. EU-kansalaisten vapaa liikkuvuus on yksi EU:n toiminnan kulmakivistä. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten EU-kansalaisen oikeus toimeentulotukeen määräytyy. Oikeus saada toimeentulotukea perustuu lakiin toimeentulotuesta (1412/1997), mutta oikeutta ei voida määritellä puhtaasti kansallisen lain perusteella tilanteessa, jossa EU-oikeuden määräykset on otettava huomioon. Tutkielmassa luodaankin kokonaiskuva siitä, mitkä määräykset vaikuttavat EU-kansalaisen oikeuteen saada toimeentulotukea. Tämän lisäksi tutkielmassa tehdään katsaus ajankohtaisiin muutoksiin perusturvan kentässä, nimittäin toimeentulotuen perusosan siirtoon Kelan toimeenpantavaksi sekä perustulokokeiluun. EU-kansalaisen oikeus saada sosiaalietuuksia toisessa jäsenvaltiossa perustuu sosiaaliturvan koordinoinnin määräyksiin. Toimeentulotuki ei kuitenkaan kuulu sosiaaliturvan koordinoinnin piiriin, koska se on osa sosiaalihuoltoa. Tutkielmassa tutkitaankin käytännöllisen lainopin keinoin toimeentulotukioikeuden kannalta relevanttia EU- ja kansallista normistoa. Tutkielman lähdeaineiston muodostavat sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskeva asetus 883/2004 sekä vapaan liikkuvuuden direktiivi 2004/38/EY, ja työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskeva asetus 492/2011. EU-oikeuden dynaamisen luonteen vuoksi käydään läpi myös EU-tuomioistuimen viimeaikaisia ratkaisuja liittyen oikeuteen saada sosiaalihuoltoetuuksia. EU-oikeuden lisäksi syvennytään toimeentulotukeen ja ulkomaalaislakiin liittyvään kotimaiseen lainsäädäntöön ja niiden valmistelutöihin, sekä viranomaisen antamiin ohjeisiin. Tutkielmassa myös luodaan vertaileva katsaus Ruotsissa voimassaoleviin toimeentulotuen myöntämiskäytäntöihin. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että EU-kansalaisen oikeus toimeentulotukeen on kytköksissä oikeuteen oleskella jäsenvaltiossa. Myös EU-kansalaisen asemalla on merkitystä; taloudellisesti aktiivinen EU-kansalainen on paremmassa asemassa kuin ei-aktiivinen EU-kansalainen. Viranomaisen ohjeissa ei kuitenkaan ole täysin otettu huomioon EU-oikeuden määräyksiä. Lisäksi toimeentulotuen perusoikeudellisen luonteen vuoksi hakijan yksilöllinen tilanne tulisi aina ottaa huomioon. Perustoimeentulotuen toimeenpanon siirtyessä Kelaan on mahdollista laatia ohjeet, jotka koskevat yhdenvertaisesti kaikkia Suomessa oleskelevia, ja toisaalta huomioivat EU-oikeuden velvoitteet. Myös perustulokokeilun suunnittelussa EU-oikeuden määräykset on hyvä huomioida, koska perustulon merkitys suomalaisen sosiaaliturvan kenttään on merkittävä.