Sleep-Disordered Breathing in Women

Sleep-disordered breathing (SDB) is underdiagnosed in women, probably due to the different gender-related manifestation. We investigated the differences in presentation, symptoms and co-morbidities of SDB in men and in pre- and postmenopausal women by a clinical, retrospective, cross-sectional study of 601 consecutively referred women and 233 age- and BMI-matched male-female pairs studied with the static-chargesensitive bed (SCSB) and an oximeter. Data on the use of nasal CPAP were gathered from the Paimio hospital database, and the co-morbidity information was based on reimbursed medication data from the National Agency for Medicines and the Social Insurance institution. The abnormal breathing episodes at night were more frequent in men than in women, and in postmenopausal women compared to premenopausal ones. Partial upper airway obstruction was the most common type of SDB in both genders but especially in females. BMI and the major symptoms of SDB were similar in pre- and postmenopausal women, and a menopause effect on symptoms was not found. CPAP adherence did not differ between symptomatic patients with partial upper airway obstruction and those presenting with conventional obstructive sleep apnea. Comorbidities were more frequent in SDB patients than in the general Finnish population. Compared to sleep apnea, partial upper airway obstruction was associated with a threefold prevalence of asthma and/or COPD in both genders, and with a 60% reduced prevalence of hypertension in females matched for age and BMI. Our results emphasize that partial upper airway obstruction is not a milder form of SDB but a different entity, the severity of which is underestimated when using the conventional apnea-hypopnea index. It seems clinically relevant to diagnose and treat the co-morbidities and SDB also in patients with partial upper airway obstruction, especially in elderly and symptomatic women.

Charge transport in disordered materials : simulations, theory, and numerical modeling of hopping transport and electron-hole recombination

Min avhandling behandlar hur oordnade material leder elektrisk ström. Bland materialen som studeras finns ledande polymerer, d.v.s. plaster som leder ström, och mer allmänt organiska halvledare. Av de här materialen har man kunnat bygga elektroniska komponenter, och man hoppas på att kunna trycka hela kretsar av organiska material. För de här tillämpningarna är det viktigt att förstå hur materialen själva leder elektrisk ström. Termen oordnade material syftar på material som saknar kristallstruktur. Oordningen gör att elektronernas tillstånd blir lokaliserade i rummet, så att en elektron i ett visst tillstånd är begränsad t.ex. till en molekyl eller ett segment av en polymer. Det här kan jämföras med kristallina material, där ett elektrontillstånd är utspritt över hela kristallen (men i stället har en väldefinierad rörelsemängd). Elektronerna (eller hålen) i det oordnade materialet kan röra sig genom att tunnelera mellan de lokaliserade tillstånden. Utgående från egenskaperna för den här tunneleringsprocessen, kan man bestämma transportegenskaperna för hela materialet. Det här är utgångspunkten för den så kallade hopptransportmodellen, som jag har använt mig av. Hopptransportmodellen innehåller flera drastiska förenklingar. Till exempel betraktas elektrontillstånden som punktformiga, så att tunneleringssannolikheten mellan två tillstånd endast beror på avståndet mellan dem, och inte på deras relativa orientation. En annan förenkling är att behandla det kvantmekaniska tunneleringsproblemet som en klassisk process, en slumpvandring. Trots de här grova approximationerna visar hopptransportmodellen ändå många av de fenomen som uppträder i de verkliga materialen som man vill modellera. Man kan kanske säga att hopptransportmodellen är den enklaste modell för oordnade material som fortfarande är intressant att studera. Man har inte hittat exakta analytiska lösningar för hopptransportmodellen, därför använder man approximationer och numeriska metoder, ofta i form av datorberäkningar. Vi har använt både analytiska metoder och numeriska beräkningar för att studera olika aspekter av hopptransportmodellen. En viktig del av artiklarna som min avhandling baserar sig på är att jämföra analytiska och numeriska resultat. Min andel av arbetet har främst varit att utveckla de numeriska metoderna och applicera dem på hopptransportmodellen. Därför fokuserar jag på den här delen av arbetet i avhandlingens introduktionsdel. Ett sätt att studera hopptransportmodellen numeriskt är att direkt utföra en slumpvandringsprocess med ett datorprogram. Genom att föra statisik över slumpvandringen kan man beräkna olika transportegenskaper i modellen. Det här är en så kallad Monte Carlo-metod, eftersom själva beräkningen är en slumpmässig process. I stället för att följa rörelsebanan för enskilda elektroner, kan man beräkna sannolikheten vid jämvikt för att hitta en elektron i olika tillstånd. Man ställer upp ett system av ekvationer, som relaterar sannolikheterna för att hitta elektronen i olika tillstånd i systemet med flödet, strömmen, mellan de olika tillstånden. Genom att lösa ekvationssystemet fås sannolikhetsfördelningen för elektronerna. Från sannolikhetsfördelningen kan sedan strömmen och materialets transportegenskaper beräknas. En aspekt av hopptransportmodellen som vi studerat är elektronernas diffusion, d.v.s. deras slumpmässiga rörelse. Om man betraktar en samling elektroner, så sprider den med tiden ut sig över ett större område. Det är känt att diffusionshastigheten beror av elfältet, så att elektronerna sprider sig fortare om de påverkas av ett elektriskt fält. Vi har undersökt den här processen, och visat att beteendet är väldigt olika i endimensionella system, jämfört med två- och tredimensionella. I två och tre dimensioner beror diffusionskoefficienten kvadratiskt av elfältet, medan beroendet i en dimension är linjärt. En annan aspekt vi studerat är negativ differentiell konduktivitet, d.v.s. att strömmen i ett material minskar då man ökar spänningen över det. Eftersom det här fenomenet har uppmätts i organiska minnesceller, ville vi undersöka om fenomenet också kan uppstå i hopptransportmodellen. Det visade sig att det i modellen finns två olika mekanismer som kan ge upphov till negativ differentiell konduktivitet. Dels kan elektronerna fastna i fällor, återvändsgränder i systemet, som är sådana att det är svårare att ta sig ur dem då elfältet är stort. Då kan elektronernas medelhastighet och därmed strömmen i materialet minska med ökande elfält. Elektrisk växelverkan mellan elektronerna kan också leda till samma beteende, genom en så kallad coulombblockad. En coulombblockad kan uppstå om antalet ledningselektroner i materialet ökar med ökande spänning. Elektronerna repellerar varandra och ett större antal elektroner kan leda till att transporten blir långsammare, d.v.s. att strömmen minskar.

Shapes and sizes : body image, body dissatisfaction and disordered eating in relation to gender and gender identity

Syftet med denna avhandling var att empiriskt undersöka kroppsbild, kroppsmissnöje och ätstörningssymptom hos vuxna i relation till kön och könsidentitet. Även sexuell kroppsbild studerades. Data samlades in via en populationsbaserad frågeformulärsstudie (11,468 deltagare) samt en intervjustudie med 20 transpersoner. Kvinnor rapporterade mer kroppsmissnöje och ätstörningssymptom än män. Till exempel uppgav mer än hälften av kvinnorna och en tredjedel av männen att de uppfattade sig som mindre attraktiva än de önskade att de var. Mer än hälften av kvinnorna och en tredjedel av männen uppgav sig banta, och självframkallade kräkningar rapporterades av var tionde kvinna och var hundrade man. Könsidentitetskonflikt var associerat med högre nivåer av kroppsnöje och ätstörningssymptom. Majoriteten av de intervjuade transpersonerna rapporterade omfattande missnöje med sina kroppar, särskilt gällande sexuell kroppsbild, samt ätstörningssymptom. Könskorrigering uppgavs i huvudsak lindra kroppsmissnöje och ätstörningssymptom. Vårdpersonal bör vara medveten om att kroppsmissnöje och ätstörningssymptom berör både vuxna kvinnor och män. Missnöje med de sexuella delarna av kroppen förefaller vara relativt vanligt bland vuxna och bör inte förbises. Vårdpersonal som arbetar med transpersoner bör vara medvetna om hur djupt och omfattande dessa personers kroppsmissnöje kan vara, samt uppmärksamma en eventuellt förhöjd risk för ätstörningssymptom. Det är även värt att notera att könskorrigering kan lindra kroppsmissnöje och ätstörningssymptom hos transpersoner.

Nocturnal Transcutaneous Carbon Dioxide and Early Changes in Atherosclerosis in Pre- and Postmenopausal Women

The risk of cardiovascular diseases and sleep-disordered breathing increases after menopause. This cross-sectional study focuses on overnight transcutaneous carbon dioxide (TcCO₂) measurements and their power to predict changes in the early markers of cardiovascular and metabolic diseases. The endothelial function of the brachial artery, the intima-media thickness of the carotid artery, blood pressure, glycosylated hemoglobin A1C and plasma levels of cholesterols and triglycerides were used as markers of cardiovascular and metabolic diseases. The study subjects consisted of healthy premenopausal women of 46 years of age and postmenopausal women of 56 years of age. From wakefulness to sleep, the TcCO₂ levels increased more in postmenopausal women than in premenopausal women. In estrogen-users the increase in TcCO₂ levels was even more pronounced than in other postmenopausal women. From the dynamic behaviour of the nocturnal TcCO₂ signal, several important features were detected. These TcCO₂ features had a remarkable role in the prediction of endothelial dysfunction and thickening of the carotid wall in healthy premenopausal women. In addition, these TcCO₂ features were linked with blood pressure, lipid profile and glucose balance in postmenopausal women. The nocturnal TcCO₂ profile seems to contain significant information, which is associated with early changes in cardiovascular diseases in middle-aged women. TcCO₂ might not only measure the tissue carbon dioxide levels, but the TcCO₂ signal variation may also reflect peripheral vasodynamic events caused by increased sympathetic activity during sleep.

Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu

Tausta Vaikka nuorisorikollisuus on kriminologisen tutkimuksen perinteinen kohde, on edelleen tarvetta pitkittäistutkimuksille, joissa on laaja, koko väestöä edustava otos. Kriminaalipolitiikan alalla puolestaan rikosten sovittelu ja muut restoratiivisen oikeuden muodot ovat nousseet Suomessakin haastamaan perinteiset rikoskontrollin paradigmat, rangaistuksen ja hoidon. Tutkimuskysymykset Tutkimuksen pääkysymyksenä oli, mitkä lapsuudessa (8 v.) ja nuoruudessa (18 v.) mitatut psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä nuorisorikollisuuden (16-20 v.) määrään ja lajiin. Lisäksi yhtenä kysymyksenä oli, miten varusmiespalvelun aikaiset psykiatriset diagnoosit liittyvät nuorisorikollisuuteen. Lisäksi tutkimme nuorisorikollisuuden esiintyvyyttä ja palvelujen käyttöä, ja vertailimme eri informanttien (tutkimushenkilöt itse, vanhemmat ja opettajat) vastausten ennusvoimaa lasten tulevan rikollisuuden suhteen. Rikosten sovittelun osalta kysymyksenä oli, miten suomalainen sovittelukäytäntö vastaa restoratiivisen oikeuden teoriaa ja miten sovittelua pitäisi kehittää. Aineisto ja metodit Pitkittäistutkimuksemme aineistona oli valtakunnallisesti edustava satunnaisotos, joka vastasi 10% vuonna 1981 Suomessa syntyneistä suomenkielisistä pojista. Ensimmäinen tiedonkeruu tapahtui 1989, kun pojat olivat 8-vuotiaita. Tietoa kerättiin lomakekyselyin pojilta itseltään sekä heidän vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Tietoja saatiin 2946 pojasta. Lasten lomakkeena oli Children’s Depression Inventory, vanhemman lomakkeena Rutter A2 ja opettajan lomakkeena Rutter B2. Toinen tiedonkeruu järjestettiin, kun pojat osallistuivat kutsuntoihin 1999. Tietoja saatiin 2330 pojasta. Lomakkeena oli Young Adult Self-Report . Puolustusvoimien rekisteristä saatiin tiedot poikien kutsunnoissa ja palvelusaikana (vuosina 1999-04) saamista psykiatrisista diagnooseista, jotka luokiteltiin kuuteen luokkaan: antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, päihdehäiriöt, psykoottiset häiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, masennustilat ja sopeutumishäiriöt. Tieto mahdollisesta diagnoosista saatiin 2712 pojasta. Rikollisuus operationalisoitiin poliisin ns. RIKI-rekisteriin vuosina 1998-2001 rekisteröityjen tekojen avulla, kun pojat olivat pääasiassa 16-20-vuotiaita. Rikosten määrän mukaan pojat jaettiin neljään ryhmään: ei rikoksia, 1-2 rikosta (satunnainen rikollisuus), 3-5 rikosta (uusintarikollisuus) ja yli 5 rikosta (aktiivinen uusintarikollisuus). Rikoslajeista muodostettiin viisi kategoriaa: huume-, väkivalta-, omaisuus-, liikenne- ja rattijuopumusrikollisuus. Analyysivaiheessa rekisteridatasta poistettiin liikennerikkomukset. Kaikkiaan tiedot mahdollisista poliisikontakteista saatiin 2866 pojasta. Sovitteludata koostui 16 sovittelujutun havainnoinnista Turussa vuosina 2001- 2003. Tulokset Kaikkiaan 23% pojista oli rekisteröity rikoksesta (poissulkien liikennerikkomukset) nelivuotisen tutkimusperiodin aikana 16-20-vuotiaana. Satunnaisia rikoksentekijöitä oli 15%, uusijoita 4% ja moninkertaisia uusijoita 4%. Rikokset kasautuivat moninkertaisille uusijoille: tämä 4%:n ryhmä teki 72% kaikista rikoksista . Omaisuus- ja liikennerikollisia oli eniten (kumpiakin 11%), ja huumerikollisia vähiten (4%). Kaikki rikoslajit korreloivat keskenään tilastollisesti merkitsevästi. Nuorisorikollisuuden itsenäisiä ennustekijöitä lapsuudessa olivat rikkinäinen perherakenne, vanhempien alhainen koulutustaso, lapsen käytösongelmat ja hyperaktiivisuus. Kun verrattiin eri informantteja (lapset itse ja heidän vanhempansa ja opettajansa), etenkin opettajien vastaukset ennustivat lasten tulevaa rikollisuutta. Nuoruudessa rikollisuuden itsenäisiä korrelaatteja olivat pienellä paikkakunnalla asuminen, vanhempien ero, seurustelu, itse ilmoitettu antisosiaalisuus ja säännöllinen tupakointi ja humalajuominen. Ennus- ja taustatekijöille oli tyypillistä se, että ne olivat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään (ongelmat ja rikosten määrä lisääntyivät käsi kädessä) ja että ne liittyivät useaan rikoslajiin yhtä aikaa. Huumerikollisuudella oli kuitenkin vähemmän itsenäisiä ennus- ja taustatekijöitä kuin muilla rikoslajeilla. Joka kymmenes poika kärsi psykiatrisista häiriöistä. Tämä ryhmä teki noin puolet kaikista rikoksista, ja lähes joka toinen poika, jolla oli psykiatrinen häiriö, oli rekisteröity rikoksista. Rikolliseen käytökseen liittyivät etenkin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja päihdehäiriöt. Masennustilat olivat kuitenkin ainoa diagnoosiryhmä, joka ei ollut yhteydessä rikollisuuteen. Myös psykiatristen häiriöiden esiintyvyys kasvoi lineaarisesti rikosten määrän kanssa; aktiivisista uusintarikollisista yli puolella (59%) oli psykiatrinen diagnoosi. Rikollisuuden lisäksi erilaiset psykososiaaliset ongelmat kasautuivat pienelle vähemmistölle. Aktiivisten uusijoiden ryhmään olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lähes kaikki ongelmat mitä tutkimme. Kuitenkin tästä ryhmästä vain alle 3% oli käyttänyt mielenterveyspalveluja viimeisen vuoden aikana. Rikossovittelun havainnointitutkimuksen perusteella sovittelussa monet perusasiat ovat kunnossa, ja toiminta on mielekästä niin asianosaisten kuin yhteiskunnankin kannalta. Useimmiten osapuolet kohtasivat ja saivat aikaan sopimuksen, johon he vaikuttivat tyytyväisiltä. Rikoksentekijät olivat motivoituneita korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Osapuolet saivat kertoa tarinansa omin sanoin, heitä kuunneltiin ja he ymmärsivät mitä sovittelussa puhutaan ja sovitaan. Sovittelun kuluessa jännitys väheni ja asiat saatiin loppuunkäsiteltyä. Asianosaiset saivat vaikuttaa prosessiin ja sopimukseen, ja uhrin oikeudet olivat sovittelussa keskeisellä sijalla. Restoratiivisen teorian perusteella sovittelussa havaittiin myös kehittämisen varaa: Etenkin nuoria rikoksentekijöitä oli hankala saada osallistumaan tosissaan, ja aikuiset helposti hallitsivat keskustelua. Etukäteistapaamisia ja tukihenkilöitä ei juuri hyödynnetty. Sovitteluja hallitsi puhe sopimuksesta ja rahasta. Työkorvauksia ei käytetty eikä rehabilitaatiota käsitelty. Sekä sovitteluun pääsy että sovittelumenettely riippuivat yksittäisistä henkilöistä. Johtopäätökset Rikosten tekeminen nuoruudessa on melko yleistä ja monimuotoista. Rikokset ja psykososiaaliset ongelmat kasautuvat pienelle ryhmälle ja kulkevat käsi kädessä. Myös psykiatriset häiriöt ovat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään. Rikosriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa, ja etenkin opettajat ovat tarkkanäköisiä lasten ongelmien suhteen. Eri rikoslajeilla on varsin samanlaisia taustatekijöitä. Aktiiviset rikoksentekijät vastaavat suuresta osasta kokonaisrikollisuutta, tarvitsevat eniten apua, mutta eivät kuitenkaan hakeudu psykososiaalisten palvelujen piiriin. Rikosten sovittelu tarjoaa keinon puuttua ongelmiin varhaisessa vaiheessa ilman leimaamista. Sovittelun kehitystehtävät liittyvät etenkin dialogiin, valmisteluihin, tukihenkilöihin, työkorvauksiin, palveluunohjaukseen ja sovittelun sovellusalaan. Sovittelua ja muita restoratiivisia menettelyjä on kehitettävä ja laajennettava esimerkiksi niin, että niitä voitaisiin käyttää palveluunohjauksen välineenä.

Airway surgery for obstructive sleep apnea and partial upper airway obstruction during sleep

This study analyzed the feasibility and efficacy of surgical therapies in patients with sleep-disordered breathing ranging from partial upper airway obstruction during sleep to severe obstructive sleep apnea syndrome. The surgical procedures evaluated were tracheostomy, laser-assisted uvulopalatoplasty (LUPP) and uvulopalatopharyngoplasty (UPPP) with laser or ultrasound scalpel. Obstructive sleep apnea and partial upper airway obstruction during sleep were measured with the static charge-sensitive bed (SCSB) and pulse oximeter. The patients with severe obstructive sleep apnea syndrome were treated with tracheostomy. Palatal surgery was performed only if the upper airway narrowing occurred exclusively at the soft palate level in patients with partial upper airway obstruction during sleep. The ultrasound scalpel technique was compared to laser-assisted UPPP. The efficacy of LUPP to reduce partial upper airway obstruction during sleep was assessed and histology of uvulopalatal specimen was compared to body fat distributional parameters and sleep study findings. Tracheostomy was effective therapy in severe obstructive sleep apnea. Partial upper airway obstruction and arterial oxyhemoglobin desaturation index during sleep decreased significantly after LUPP. The minimal retropalatal airway dimension increased and soft palate collapsibility decreased at the level where the velopharyngeal obstruction had occurred before the surgery. Ultrasound scalpel did not offer any significant benefits over the laser-assisted technique, except fewer postoperative haemorrhage events. The loose connective tissue as a manifestation of edema was the only histological finding showing correlation with partial upper airway obstruction parameters of SCSB. Tracheostomy remains a life-saving therapy and also long-term option when adherence to CPAP fails in patients with obstructive sleep apnea syndrome. LUPP effectively reduces partial upper airway obstruction during sleep provided that obstruction at the other levels than the soft palate and uvula were preoperatively excluded. Technically the ultrasound scalpel or laser surgeries are equal. In patients with partial upper airway obstruction the loose connective tissue is more important than fat accumulation in the soft palate. This supports the hypothesis that edema is a primary trigger for aggravation of upper airway narrowing during sleep at the soft palate level and evolution towards partial or complete upper airway obstruction during sleep.

Finite size effects in superconducting nanocomposites

The present Master’s thesis presents theoretical description of the extraodinary behavior of the confined Indium nanoparticles. Superconducting properties of nanoparticles and nanocomposites are extensively reviewed. Special attention has been paid to phase fluctuation, shell and disordered effects. The experimental data has been obtained and provided by Dmitry Shamshur from Ioffe Physical Technical Institute. The investigated material represents a highly ordered system of silicate spheres filled with indium metal, where the In nanoparticles are interconnected between each other. Bulk indium is a superconductor with crititcal superconducting temperature Tc0 = 3:41 K. But indium nanoparticles exhibit different behavior, the critical temperature rise by approximately 20% up to 4.15 K. As well as transition of the indium particles to type-II superconductivity with high critical magnetic fields. Such diversity is explained by finite size effects which originate from nanosize of the samples.