Adventures of Ludom: a Videogame Geneontology

Within the last few decades, the videogame has become an important media, economic, and cultural phenomenon. Along with the phenomenon’s proliferation the aspects that constitute its identity have become more and more challenging to determine, however. The persistent surfacing of novel ludic forms continues to expand the conceptual range of ‘games’ and ‘videogames,’ which has already lead to anxious generalizations within academic as well as popular discourses. Such generalizations make it increasingly difficult to comprehend how the instances of this phenomenon actually work, which in turn generates pragmatic problems: the lack of an applicable identification of the videogame hinders its study, play, and everyday conceptualization. To counteract these problems this dissertation establishes a geneontological research methodology that enables the identification of the videogame in relation to its cultural surroundings. Videogames are theorized as ‘games,’ ‘puzzles,’ ‘stories,’ and ‘aesthetic artifacts’ (or ‘artworks’), which produces a geneontological sequence of the videogame as a singular species of culture, Artefactum ludus ludus, or ludom for short. According to this sequence, the videogame’s position as a ‘game’ in the historicized evolution of culture is mainly metaphorical, while at the same time its artifactuality, dynamic system structure, time-critical strategic input requirements and aporetically rhematic aesthetics allow it to be discovered as a conceptually stable but empirically transient uniexistential phenomenon that currently thrivesbut may soon die out.

Romanssien ja runouden aikakausi. Thomas Warton keskiaikaa määrittelemässä 1750–1790

Tutkimukseni käsittelee keskiajan nousua historian tärkeäksi periodiksi 1700-luvun Englannissa näkökulmanaan Thomas Wartonin (1726–1790) kirjoitukset. Warton oli Oxfordin yliopistossa toiminut oppinut antikvaari. Wartonin pääteos History of English Poetry (1774–1781) ei nimestään huolimatta ollut moderni kirjallisuushistoria vaan 1000–1500-luvun kirjoitettua kulttuuria laajasti käsitellyt vernakulaariin kirjallisuuteen pohjautunut esitys. Warton ja hänen lähipiiriinsä kuuluneet tutkijat tarjoavat erityisen mahdollisuuden tarkastella, miten käsitys keskiajasta omana aikakautenaanmuodostui 1700-luvun lopulla. Tutkin Wartonin ja hänen aikalaistensa toisen vuosituhannen alusta kirjoittamia arvioita Michel de Certeaun historiografisen operaation käsitteen avulla. Se koostuu kolmesta vaiheesta: Alue määrittelee sosiaaliset riippuvuussuhteet ja vaikuttimet, jotka ohjaavat tutkimusta. Käytäntö viittaa siihen, miten historioitsija valitsee materiaalinsa ja muokkaa siitä historiankirjoituksena hahmottuvan kokonaisuuden. Lopuksi kirjoitus konkreettisena ja fyysisenä ilmiönä luo illuusion lopullisuudesta ja huonosti sopivien osien yhteenkuuluvuudesta. de Certeaun teoria soveltuu paremmin vanhemman historiankirjoituksen ja oppineisuuden tarkasteluun kuin historiantutkimuksen narratiiveja analysoivat teokset, koska se kontekstualisoi laajemmin historiankirjoitukseen vaikuttavat ilmiöt. Thomas Warton ja muut 1700-luvun puolivälin oppineet määrittelivät keskiajan fiktiivisten tekstien avulla. Warton tutustui tarkasti romansseihin ja kronikoihin. Erityisen suuri merkitys keskiajan hahmottamisen kannalta oli Geoffrey Monmouthilaisen kronikalla Historia regum britanniae, joka esitteli Englannin myyttisen varhaisen historian yhdistämällä Rooman ja oman kansallisen perinteen. Geoffreyn kronikan avulla Warton huomasi keskiaikaisten tarinoiden laajan vaikutuksen; hän kirjoitti erityisesti kuningas Arthuriin liittyneiden kertomusten merkityksestä, joka jatkui aina 1500-luvulle asti. Näin Warton löysi antiikin perinteelle haastajan keskiaikaisesta kulttuurista. Wartonin tapa esitellä keskiaikaa perustui osittain valistusajan sulavasti kirjoitetuille universaalihistorioille, osittain oppineelle luettelomaiselle esitystavalle. Käytännössä Wartonin pitkät johdantotutkielmat kuitenkin johdattavat lukijaa keskeisiin teemoihin. Niitä ovat mielikuvituksen väheneminen uusimmassa kirjallisuudessa ja toisaalta hienostuneisuuden ja tiedon kasvu. Warton ei missään vaiheessa kerro, liittyvätkö nämä teemat yhteen, mutta tulkintani mukaan ne liittyivät. Warton ajatteli kirjallisuuden menettäneen olennaisen mielikuvituksen samaan aikaan, kun yhteiskunta oli kehittynyt. Tämä auttaa hahmottamaan koko kirjallisuuden historiaa: Warton etsi alkuperäistä mielikuvitusta niin antiikin Kreikasta, Orientista kuin muinaisesta Skandinaviasta. History of English Poetry ei pohtinut vain kirjallisuuden ja yhteiskunnan suhdetta, sillä Warton ajatteli voivansa tutkia keskiajan yhteiskuntaa kronikoiden ja romanssien avulla. Hänen käsityksensä feodalismista, hovien elämästä ja keskiaikaisista tavoista perustuivat niihin. Warton ei huomannut, että hänen käyttämänsä lähteet olivat tietoisia kirjallisia konstruktioita vaan hän piti niitä totuudenmukaisina kuvauksina. Toisaalta Wartonin tulkintaan heijastuivat myös 1700-luvun käsitykset yhteiskunnasta. Keskiajan lähteiden kuvaukset ja 1700-luvun ideaalit vaikuttivat lopulta siihen, millaiseksi populaari kuva keskiajasta kehittyi.