The collective dimension of freedom of religion or belief in international law : the application of findings to the case of Turkey

Pertinent domestic and international developments involving issues related to tensions affecting religious or belief communities have been increasingly occupying the international law agenda. Those who generate and, thus, shape international law jurisprudence are in the process of seeking some of the answers to these questions. Thus the need for reconceptualization of the right to freedom of religion or belief continues as demands to the right to freedom of religion or belief challenge the boundaries of religious freedom in national and international law. This thesis aims to contribute to the process of “re-conceptualization” by exploring the notion of the collective dimension of freedom of religion or belief with a view to advance the protection of the right to freedom of religion or belief. The case of Turkey provides a useful test case where both the domestic legislation can be assessed against international standards, while at the same time lessons can be drawn for the improvement of the standard of international review of the protection of the collective dimension of freedom of religion or belief. The right to freedom of religion or belief, as enshrined in international human rights documents, is unique in its formulation in that it provides protection for the enjoyment of the rights “in community with others”.1 It cannot be realized in isolation; it crosses categories of human rights with aspects that are individual, aspects that can be effectively realized only in an organized community of individuals and aspects that belong to the field of economic, social and cultural rights such as those related to religious or moral education. This study centers on two primary questions; first, what is the scope and nature of protection afforded to the collective dimension of freedom of religion or belief in international law, and, secondly, how does the protection of the collective dimension of freedom of religion or belief in Turkey compare and contrast to international standards? Section I explores and examines the notion of the collective dimension of freedom of religion or belief, and the scope of its protection in international law with particular reference to the right to acquire legal personality and autonomy religious/belief communities. In Section II, the case study on Turkey constitutes the applied part of the thesis; here, the protection of the collective dimension is assessed with a view to evaluate the compliance of Turkish legislation and practice with international norms as well as seeking to identify how the standard of international review of the collective dimension of freedom of religion or belief can be improved.

Osakeyhtiön sivuuttaminen, kohdistamisongelmana tulonsaaja - OY vs. osakas

Tutkielman tavoitteena on tutkia veronkiertosäännöksen eli VML 28 §:n soveltamista sivuutettaessa osakeyhtiö verotuksessa. Tutkielma on rajattu tapauksiin, joissa osakeyhtiön tuloa on sivuutettu ja verotettu osakkaan palkkatulona. Tutkielma muodostuu lähinnä kirjallisuuteen ja lainsäädäntöön perustuvista teoriaosista sekä oikeuskäytäntöön pohjautuvasta tutkimusosasta. Tutkimus on oikeusdogmaattinen, eli tarkoituksena on selvittää voimassa olevan lainsäädännön sisältö. Tutkimuksessa on käyty läpi korkeimman hallinto-oikeuden ja hallinto-oikeuksien päätöksiä ja selvitetty näiden avulla kriteerejä, joita voidaan pitää tunnusmerkkeinä vallitsevasta palkkasuhteesta. Tämä saattaa johtaa verotuksessa osakeyhtiön tulon sivuuttamiseen. Päätös osakeyhtiön sivuuttamisesta tehdään kuitenkin aina kokonaisarvioinnin perusteella. Päätöksen lopputulokseen vaikuttaa kuitenkin merkittävästi mm. osakeyhtiön toimeksiantajien lukumäärä. Mikäli toimeksisaaja työskentelee hyvin samankaltaisissa olosuhteissa kuin toimeksiantajan työntekijät, voidaan osakeyhtiö verotuksessa sivuuttaa, mikäli tilanne tulee esille esim. verotarkastuksen yhteydessä.

Tietokoneohjelmien suojaaminen ja ohjelmien samankaltaisuuksien aiheuttamat oikeudelliset ongelmat

Tietokoneohjelmaa suojataan tekijänoikeudella, liikesalaisuussuojalla ja patentilla. Jotta ohjelmistoalan yritys pärjäisi dynaamisilla ja kansainvälisillä ohjelmistomarkkinoilla sen pitää patentoida ohjelmansa sekä hyödyntää ja puolustaa patenttejaan. Ohjelmistopatentteja myönnetään myös Euroopassa yhä enemmän. Ohjelmistoteollisuudessa tuotekehitys perustuu usein jo olemassa olevalle, josta aiheutuu alalle tyypillistä teknologioiden päällekkäisyyttä. Jotta yritys pystyisi toimimaan tietyllä markkina-alueella, se saattaa tarvita sellaista teknologiaa joka on jo jonkun patentoimaa. Edellä mainituista syistä sekä ohjelmistopatenttien samanlaisuuksista ja patenttien suuresta määrästä johtuen patentinloukkauksia tapahtuu ja niihin tulee reagoida liikesuhteet huomioon ottaen, esimerkiksi neuvottelemalla liiketoimintasopimuksesta, sovittelemalla konfliktia sovittelumenettelyssä ja tarvittaessa oikeudellisin keinoin.

Vertailevan markkinoinnin sääntely kilpailijan näkökulmasta

Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia, miten vertailevaa markkinointia tulee arvioida kilpailevien elinkeinonharjoittajien välisissä riita-asioissa. Kuluttajia koskeva näkökulma rajataan siten tutkimuksen ulkopuolelle. Tutkielmassa käsitellään vertailevaa markkinointia koskevaa sääntelyä ja sen tulkintaa erityisesti markkinaoikeuden ja liiketapalautakunnan ratkaisuissa noudattaen lainopillista tutkimusmenetelmää. Tutkimustulokset osoittavat, ettei yksistään lainsäädännön nojalla voida tehdä päätelmiä siitä, millaisia vertailevaa markkinointia koskevia toimenpiteitä on pidettävä kiellettyinä. Arvioinnissa on siten otettava huomioon kaikki tapauskohtaiset seikat ja tulkittava niitä lainsäädännön, itsesääntelyn sekä oikeuskäytännön perusteella. Etenkin kohderyhmä määrittelee sen, miten vertailevan markkinoinnin sääntelyä tulee yksittäisessä tapauksessa tulkita.

Kiinteistön välillinen omistaminen konsernirakenteessa kiinteistöstä saatavan tulon tuloverotuksen näkökulmasta

Pro gradu –tutkielman ensisijaisena tavoitteena on selvittää miksi kiinteistön omista-minen on perusteltua järjestää konsernissa kiinteistöyhtiön välityksellä. Tutkielman aiheen käsittely on rajattu koskemaan vain kotimaista lainsäädäntöä. Tutkimuson-gelman perusteella tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan emoyhtiön näkökulmas-ta siihen kohdistuvia tuloverovaikutuksia, kun se omistaa kiinteistöyhtiön. Tutkielmas-sa on tutkimusmetodina sovellettu lainoppia ja tutkimus kuuluu vero-oikeuden alaan. Koska vero-oikeutta tulkitaan lain sanamuodon mukaisesti, tutkimuksessa annetaan runsaasti painoarvoa voimassa olevalle lainsäädännölle. Kuitenkin tulkinnanvaraisis-sa kysymyksissä tutkielmassa on myös hyödynnetty korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntöä sekä vero-oikeudellista kirjallisuutta. Tutkielmassa selvitettyjen seikkojen perusteella voidaan todeta, että yksiselitteisen tulkintasuosituksen antaminen tutkimusongelman ratkaisemiseksi on haastavaa, kos-ka jokaisen yrityksen tarpeet kiinteistön omistamiseen vaihtelevat liiketoiminnan olo-suhteiden mukaisesti. Toisaalta konsernirakenteen synnyttämistä emoyhtiön ja kiin-teistöyhtiön välille voidaan perustella esimerkiksi osinkotulon verotehokkaalla kana-voimiselle kiinteistöyhtiön tasolta emoyhtiölle sekä konsernin efektiivisen veroasteen pienentämisellä konserniyhtiöiden välisen lainan avulla. Lisäksi kiinteistöyhtiön luovu-tustilanteessa verotuksen tulolähdejaon merkitys korostuu, kun ratkaistaan voidaanko myyntiin soveltaa elinkeinoverolain mukaista käyttöomaisuusosakkeiden luovutuksen verovapaussäännöksiä, ja toisaalta, miten mahdollisia kiinteistöyhtiön myynnistä johtuvia luovutustappioita käsitellään emoyhtiön tuloverotuksen näkökulmasta.

Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

St. Petersburg Court Chant and the Tradition of Eastern Slavic Church Singing

The present study examines the repertory of liturgical chant known as St. Petersburg Court Chant which emerged within the Imperial Court of St. Petersburg, Russia, and appeared in print in a number of revisions during the course of the 19th century, eventually to spread throughout the Russian Empire and even abroad. The study seeks answers to questions on the essence and composition of Court Chant, its history and liturgical background, and most importantly, its musical relationship to other repertories of Eastern Slavic chant. The research questions emerge from previous literary accounts of Court Chant (summarized in the Introduction), which have tended to be inaccurate and generally not based on critical research. The study is divided into eight main chapters. Chapter 1 provides a survey of the history of Eastern Slavic chant and the Imperial Court Chapel of St. Petersburg until 1917, with special emphasis on the history of singing traditional chant in polyphony, the status of the Court Chapel as a government authority, and its endeavours in publishing church music. Chapter 2 deals with the liturgical background of Eastern chant, the chant genres, and main repertories of Eastern Slavic chant. Chapter 3 concentrates on chant sources: it introduces the musical notations utilised, after which a typology of chant books is presented. The discussion continues with a survey of the sources of Court Chant and their content, the specimens selected for closer analysis, the comparative materials from other repertories, and ends with a commentary on some chant sources that have been excluded. The comparative sources include a specimen from around the beginning of the 12th century, a few manuscripts from the 17th century, and printed and manuscript chant books from the early 18th to early 20th century, covering the geographical area that delimits to the western Ukraine, Astrakhan, Nizhny Novgorod, and the Solovetsky Monastery. Chapter 4 presents the approach and methods used in the subsequent analytical comparisons. After a survey of the pitch organization of Eastern Slavic chant, the customary harmonization strategy of traditional chant polyphony is examined, according to which a method for meaningful analysis of the harmony is proposed. The method is based on the observation that the harmonic framework of chant polyphony derives from the standard pitch collection of monodic chant known as the Church Gamut, specific pitches of which form eight harmonic regions that behave like the usual tonalities of major and harmonic minor. Because of the considerable quantity of comparative chant forms, computer-assisted statistical methods are applied to the analysis of chant melodies. The primary chant forms and their respective comparative forms have been pre-processed into reduced chant prototypes and divided into redactions. The analyses are carried out by measuring the formal dissimilarities of the primary chant forms of the Court Chant repertory against each comparative form, and also by measuring the reciprocal dissimilarities of all chant versions in a redaction, the results of which are subjected to agglomerative hierarchical clustering in order to find out how the chant forms relate to each other. The dissimilarities are determined by applying a metric dissimilarity function that is based on the Levenshtein Distance. Chapter 5 provides the melodic and harmonic analyses of generic chants (chants used for multiple texts of different lengths), i.e., chants for stichera samoglasny and troparia, Chapter 6 of pseudo-generic chants (chants that are used for multiple texts but with certain restrictions), i.e., chants for heirmoi, prokeimena, and three other hymns, and Chapter 7 of non-generic chants, covering nine chants that in the Court repertory are not shared by multiple texts. The results are summarized and evaluated in Chapter 8. Accordingly, it can be established that, contrary to previous conceptions, melodically, Court Chant is in effect a full part of the wider Eastern Slavic chant tradition. Even if it is somewhat detached from the chant versions of the Synodal square-note chant books and the local tradition of Moscow, it is particularly close to chant forms of East Ukraine and some vernacular repertories from Russia. Respectively, the harmonization strategies of Court Chant do not show significant individuality in comparison with those of the available polyphonic comparative sources, the main difference being the part-writing, which generally conforms to western common practice standard, whereas the deviations from this tend to be more significant in other analysed repertories of polyphonic chant. Thus, insofar as the subsequent prevalence of Court Chant is not based on its forceful dissemination by authorities (as suggested in previous literature but for which little tangible evidence could be found in Chapter 1), in the present author’s interpretation, Court Chant attained its dominance principally because musically it was considered sufficiently traditional, and as a chant body supported by the government, was conveniently available in print in serviceable harmonizations.

The house that the Court built. The retained powers case law of the European Court of Justice and the constitutional structure of the Union

Euroopan unionin perustamissopimusten katsotaan muodostavan EU:n valtiosäännön, jonka rajat ovat kuitenkin perustamissopimusten määräysten väljän muotoilun sekä Euroopan unionin tuomioistuimen tulkintakäytännön valossa epätarkat. Etenkin kysymys unionin ja sen jäsenvaltioiden välisestä toimivallanjaosta on EU-oikeudellisen tutkimuksen klassikoita. Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani unionin valtiosääntörakennetta ja unionioikeuden kokonaisvaikutusta jäsenvaltioiden toimivaltojen käyttöön erityisesti EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännössään kehittämän niin kutsutun retained powers -doktriinin valossa. Kyseisen opin mukaan EU-oikeus asettaa vaatimuksia jäsenvaltioiden toimivaltojen käytölle myös niillä aloilla, joilla sääntelytoimivalta on jäänyt jäsenvaltioille eikä sitä ole jaettu unionin kanssa. Aiheen teoreettisen tarkastelun pohjalta analysoin Euroopaun unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä erityisesti yhtä säilytetyn toimivallan alaa, koulutusta, koskevissa tapauksissa pyrkien havaitsemaan typologioita tuomioistuimen ratkaisutoiminnassa. Tutkimus noudattaa EU-valtiosääntöoikeuden metodologiaa. Keskeisenä lähdemateriaalina on siten käytetty unionituomioistuimen ratkaisukäytäntöä, joka heijastaa perustamissopimuksia tarkemmin unionin valtiosääntörakennetta. Oikeuskäytännön analyysi ja tulkinta on suoritettu peilaten sitä vasten unionin kehitystä markkinaorientoituneesta organisaatiosta yleismaailmalliseksi poliittiseksi unioniksi. Tutkielmani loppupäätelmä on, että jäsenvaltiot ovat tietyissä rajoissa hyväksyneet unionituomioistuimen kehittämän doktriinin, ja unionituomioistuin on siten saanut aikaan tosiasiallisen muutoksen EU:n valtiosääntörakenteessa. Retained powers -doktriini on omiaan syventämään eurooppalaista integraatiota ja nostaa kysymyksiä toimivallanjaon merkityksestä unionioikeudessa, perustamissopimusten kyvystä heijastaa unionin valtiosääntörakennetta sekä unionituomioistuimen toiminnan poliittisesta luonteesta.