Medication competence of nursing students in Finland

Lääkehoidon turvallinen toteuttaminen edellyttää sairaanhoitajalta hyvää lääkehoidon osaamisperustaa. Sairaanhoitajakoulutuksen tehtävänä on mahdollistaa tämän osaamisen kehittyminen. Kansainvälisissä tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että lääkehoidon opetuksen laajuudessa, sisällössä ja toteutuksessa on vaihtelevuutta. Aikaisemmissa tutkimuksissa on raportoitu myös puutteita lääkehoidon osaamisessa sekä sairaanhoitajilla että sairaanhoitajaopiskelijoilla. Koulutuksen ja lääkehoidon osaamisen kehittämiseksi lääkehoidon opetuksen ja sairaanhoitajaopiskelijoiden lääkehoidon osaamisen monipuolinen arviointi ja osaamista selittävien tekijöiden tarkastelu on tarpeen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli i) arvioida lääkehoidon opetusta suomalaisessa sairaanhoitajakoulutuksessa, ii) arvioida sairaanhoitajaopiskelijoiden lääkehoidon osaamista sekä iii) tunnistaa sairaanhoitajaopiskelijan lääkehoidon osaamiseen yhteydessä olevat tekijät. Tutkimus toteutettiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa kahden integroidun kirjallisuuskatsauksen kautta määriteltiin tutkimuksen kohteena oleva sairaanhoitajan lääkehoidon osaaminen ja aiemmin tunnistetut sairaanhoitajaopiskelijan lääkehoidon osaamiseen yhteydessä olevat tekijät. Toisessa vaiheessa toteutettiin valtakunnallinen lääkehoidon opetukseen liittyvä kysely hoitotyön koulutusohjelmasta vastaaville koulutuspäälliköille (n=22) ja opettajille (n=136). Tutkimuksen kolmannessa vaiheessa opintojensa alku‐ (n=328) ja loppuvaiheessa olevien sairaanhoitajaopiskelijoiden (n=338) lääkehoidon osaaminen arvioitiin ja osaamiseen yhteydessä olevat tekijät tunnistettiin. Aineistojen analyysissä käytettiin pääosin tilastollisia menetelmiä. Tulosten perusteella lääkehoidon opetuksen laajuus vaihteli eri ammattikorkeakouluissa, mutta opetuksen sisältö oli kuitenkin monipuolista. Lisää huomiota tulisi kiinnittää lääkehoidon teoreettiseen perustaan ja itsehoitoon sekä lääkehoidon ohjaukseen liittyviin sisältöalueisiin. Opiskelijoiden lääkehoidon osaamista arvioitiin säännöllisesti kaikissa ammattikorkeakouluissa. Sairaanhoitajaopiskelijan lääkehoidon osaamista arvioitiin tutkimuksessa tietotestillä, lääkelaskentatehtävillä ja lyhyiden potilastapausten ratkaisemisen avulla. Lääkehoidon osaamiseen yhteydessä olevia tekijöitä tarkasteltiin kolmesta näkökulmasta: 1) yksilölliset tekijät, 2) kliiniseen oppimisympäristöön ja 3) ammattikorkeakouluun liittyvät tekijät. Lääkehoidon teoreettista osaamista arvioivassa tietotestissä opiskelijat vastasivat keskimäärin 72 prosenttiin kysymyksistä täysin oikein; lääkelaskuista täysin oikein oli 74 % ja potilastapauksissa 57 % valitsi parhaan mahdollisen toimintatavan. Tulosten perusteella sairaanhoitajaopiskelijan osaamista selittivät eniten yksilölliset tekijät. Lääkehoidon osaamiseen yhteydessä olevien tekijöiden välillä oli eroa opintojen alussa ja lopussa. Opintojen alkuvaiheessa opiskelijan aikaisempi opintomenestys oli yhteydessä lääkehoidon osaamiseen, kun taas opintojen loppuvaiheessa siihen olivat yhteydessä opiskelijan kyky itseohjautuvaan oppimiseen sekä opiskelumotivaatio. Johtopäätöksenä voidaan todeta tutkimuksen tulosten olevan samansuuntaisia kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. Lääkehoidon opetuksen laajuus vaihtelee opetussuunnitelmatasolla, mutta täsmällinen arviointi on vaikeaa opetuksen sisältöjen integroimisen takia. Sairaanhoitajaopiskelijoiden lääkehoidon osaaminen oli hieman parempaa kuin aikaisemmissa tutkimuksissa, mutta osaamisessa on edelleen puutteita. Lääkehoidon opetuksen ja osaamisen kehittäminen edellyttää kansallista ja kansainvälistä tutkimus‐ ja kehittämisyhteistyötä. Tutkimuksen tulokset tukevat lääkehoidon opetuksen sekä osaamisen tutkimusta ja kehittämistä.

Ohjaus ja oppilaiden urapohdinta. Turkulaisten peruskoulun päättöluokkalaisten ohjauskokemukset urapohdinnan selittäjinä

Tutkimuksessa selvitetään turkulaisten peruskoulun päättöluokkalaisten urapohdintaeroja ja sitä, miten oppilaiden arviot opettajien ja oppilaanohjaajien toteuttamasta ohjauksesta ovat yhteydessä heidän urapohdintaansa. Tutkimuksen kohdejoukkona ovat ensi sijassa yleisopetusta antavien suomenkielisten peruskoulujen yhdeksäsluokkalaiset. Tutkimus on poikkileikkaustutkimus, jossa tarkastellaan oppilaiden kokemuksia ohjauksen saatavuudesta ja hyödyllisyydestä sekä urapohdinnasta peruskoulun päättyessä. Tutkimusaineisto koottiin yhteishaun jälkeen huhti–toukokuussa 2014. Vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista johdettujen väittämien avulla selitetään urapohdinta-mittarin sisältämien muuttujien vaihtelua. Taustamuuttujina käytetään oppilaiden koti- ja koulutaustaa. Urapohdinta-mittari on johdettu CIP-teoriasta (Cognitive Information Processing) ja muokattu CTI-mittarista (Career Thoughts Inventory). Tutkimusaineisto (N = 887) on koottu Webropol-kyselyn avulla. Oppilaiden urapohdintaa mitattiin neljän summamuuttujien avulla. Mittariston 48 väittämästä muodostettiin urapohdinta-summamuuttuja. Tämän lisäksi urapohdinnan osa-alueita arvioitiin sitoutuminen-, epävarmuus- ja konflikti-summamuuttujan avulla. Sitoutuminen-summamuuttuja mittasi sitä, miten vaikeaksi oppilas koki yhteen ura- ja jatkokoulutusvalintaan sitoutumisen. Epävarmuus-summamuuttuja mittasi päätöksenteon epävarmuutta ja konflikti-summamuuttuja vaikeutta tasapainoilla omien ajatusten ja toisaalta merkittäviksi koettujen läheisten ajatusten välillä. Kaikkien opettajien ohjaustyön näkökulmasta parhaiten hyvää urapohdintatulosta, jatkokoulutukseen sitoutumista ja päätöksentekovarmuutta ennustivat oppilaan hyvät kokemukset yhteistoiminnasta, hänen myönteinen suhtautumisensa koulunkäyntiin ja opintosuoritukset. Myös itseohjautuvuus oli tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä urapohdintaan. Itseohjautuvuus-summamuuttuja mittasi sitä, oliko oppilas kokenut, että ohjaukselle asetetut tavoitteet saavutettiin. Opettajien tulisi kiinnittää ohjauksessaan huomiota hiljaisiin ja vähän huomiota vaativiin oppilaisiin ja tukea kaikkien oppilaiden toimintakykyä. Opinto-ohjaajan taas tulisi panostaa oppilaan itsetuntemuksen kehittämiseen ja valmiuteen toimia suunnitelmallisesti. Toisen asteen nivelvaiheohjauksen painopiste tulisi siirtää päättöluokkaa varhaisemmaksi. Tutkimustulos ei tue ajatusta, että tehostettu oppilaanohjaus kohdennettaisiin opintomenestyksen mukaan, koska heikkoja urapohtijoita oli kaikissa keskiarvosanaluokissa. Opinto-ohjaajien tulisi panostaa tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen ja tehostaa koko koulun työelämäyhteistyötä.

To Succeed Is to Believe: Comparison of Self-Efficacy Beliefs in Language Learning between Learner Groups of English and Swedish in Finland

In this thesis, I studied self-efficacy in the learning of English and Swedish in Finland. The theory of self-efficacy, which was created by Albert Bandura, suggests that the beliefs a person has of his or her capabilities in a certain task affect the person’s performance in the task. My aim was to study whether there are differences in self-efficacy beliefs between the learners of English and Swedish, and whether these beliefs correlate with the performance in the language in question. My hypotheses were that the learners of English have higher self-efficacy beliefs than the learners of Swedish and that self-efficacy beliefs correlate with language performance. The study was quantitative, and it consisted of a self-efficacy questionnaire and a language test which were distributed to students of English and Swedish in an upper secondary school in Rovaniemi. The study was answered by 137 students, of whom 93 were learners of English and 44 were learners of Swedish. The results indicated that the learners of English had a higher sense of efficacy than the learners of Swedish. The analysis proved that there was a significant correlation between English students’ self-efficacy and their performance in the language measured by the test and the grades. In addition, a significant correlation existed between Swedish students’ self-efficacy and their grades. However, there was no correlation between the Swedish students’ self-efficacy and their test results. The difference in the self-efficacy beliefs of the two language groups indicates that people in Finland are more confident in using English than Swedish, which also implies that English is more valued in Finnish society than Swedish. It is important to acknowledge the lower self-efficacy beliefs in Swedish because various studies have proven that self-efficacy affects academic achievement. As a suggestion for further research, the self-efficacy beliefs of different language groups could be compared in a qualitative study in order to understand the development of self-efficacy more profoundly.

Finnish Preclinical and Clinical Medical Students as Strategic L2 English Learners: Language Learning Strategies and Communicating with Patients

This thesis focused on medical students’ language learning strategies for patient encounters. The research questions concerned the types of learning strategies that medical students use and the differences between the preclinical students and the clinical students, two groups who have had varying amounts of experience with patients. Additionally, strategy use was examined through activity systems to gain information on the context of language learning strategy use in order to learn language for patient encounters. In total, 130 first-year medical students (preclinical) and 39 fifth-year medical students (clinical) participated in the study by filling in a questionnaire on language learning strategies. In addition, two students were interviewed in order to create activity systems for the medical students at different stages of their studies. The study utilised both quantitative and qualitative research methods; the analysis of the results relies on Oxford’s Strategic Self-Regulation Model in the quantitative part and on activity theory in the qualitative part. The theoretical sections of the study introduced earlier research and theories regarding English for specific purposes, language learning strategies and activity theory. The results indicated that the medical students use affective, sociocultural-interactive and metasociocultural-interactive strategies often and avoid using negative strategies, which hinder language learning or cease communication altogether. Slight differences between the preclinical and clinical students were found, as clinical students appear to use affective and metasociocultural-interactive strategies more frequently compared to the preclinical students. The activity systems of the two students interviewed were rather similar. The students were at different stages of their studies, but their opinions were very similar. Both reported the object of learning to be mutual understanding between the patient and the doctor, which in part explains the preference for strategies that support communication and interaction. The results indicate that the nature of patient encounters affects the strategy use of the medical students at least to some extent.