Kaksoiselämäni teatteritaiteen palveluksessa : ammatti-identiteettini rakennuselementit

In my thesis I discuss the elements of my professional identity from the perspective of an actor, a director and a team. What are acting and directing to me? What are the problems in the symbiosis of acting and directing? What are the difficulties in acting and directing and how important are the issues related to responsibility, power, trust and confidence in my work? I also discuss the consept of self-confidence. Behind all of this, there is also the thought of my ancestry and its dualism, how my roots from my father's and mother's side are struggling against each other or supporting each other, and how they affect my professional identity. The basic idea in the present thesis is the perspective of the traditional theatre and a professional team. Also the childhood influence on my professional identity is being considered. Education is discussed at the end. Moreover, a discussion on the kind of future theatre maker I want to be considered as, is included. I also try to handle all these topics through Harri Virtanen's Kiinteistövälittäjä vastoin tahtoaan (2005), which I directed, and my latest role in Arto Paasilinna's and Kristian Smeds' Jäniksen vuosi (2006). The conclusion of the present thesis is that it is very important for me to be a member of different communities, in which I can express my professional identity. My professional identity is formed by many elements that support each other. Such elements in their own right form an inticate relationship, which at the end, makes me what I am. In conclusion, I am a theatre maker, who in an alternative field of theater has opportunities to form the professional identity, as different situations and projects require.

Innovation – from individual intuition to collaborative innovation. The role of individual key actor in facilitation of innovation in large organization context

The objective of this research was to study the role of key individuals in facilitation of technology enabled bottom-up innovation in large organization context. The development of innovation was followed from the point of view of individual actor (key individual) in two cases, through three levels: individual, team and organization, by using knowledge creation and innovation models. This study provides theoretical synthesis and framework through which the study is driven. The results of the study indicate, that in bottom-up initiated innovations the role of key individuals is still crucial, but innovation today is collective effort and there acts several entrepreneurial key individuals: innovator, user champion and organizational sponsor, whose collaboration and developing interaction drives innovation further. The team work is functional and fluent, but it meets great problems in interaction with organization. The large organizations should develop its practices and ability to react on emerging bottom-up initiations, in order to embed innovation to organization and gain sustainable innovation. In addition, bottom-up initiated innovations are demonstrations of peoples knowing, tacit knowledge and therefore renewing of an organization.

Poetikk og politikk : Augusto Boal og de undertryktes teater Poetics and Politics

Poetics and Politics. AugustoBoal and the Theatre of the Oppressed deals with the ideas and methods of the Brazilian author, director and theatre theorist Augusto Boal. The main purpose of the thesis is to give a description of what can be characterized as the poetics of Augusto Boal. What is the specific nature of his theatre methods and in what way do they differ from traditional theatre? How do these methods actually work? What is the overall intention of the Theatre of the Oppressed? As objects for my research I have selected Forum Theatre and Rainbow of Desire. The reason for this choice is partly that the two methods mentioned have become the most widespread among Boal's theatre forms, partly that they complement each other, the former being a method that works with problems of the material world, in realistic action-based narratives; the latter being an expressionistic analytical method, designed to deal with psychological problems and internalized oppression. Going from a micro- to a macro-level, I first examine the theatrical text of both forms, which in this case includes not only the verbal narrative, but also the performance itself and the setting of it, and even the implied conditions of the whole theatrical situation. Secondly, I turn to the encounter between the text and its actual recipient in the theatrical space. What happens, psychologically, when the observing, but passive spectator is turned into the actor of the play? Thirdly, I discuss the ideological and political implications of the Theatre ofthe Oppressed in real life. The way I interpret Boal's poetics, this is of vital importance. The purpose of the Theatre of the Oppressed is not anything resembling l'art pour l'art. In the contrary, its intention is to teach the oppressed the use of theatre as a martial art, so that they can fight and break the oppression in a social context of the real world. Thus the title Poetics and Politics.

Studebaker Director Sedan

kuv., 30 x 23 cm

Näyttelijän taide venäläisessä elokuvassa 1907-1919

Väitöskirjan aihe on, kuinka elokuvanäyttelijän taide ja sitä koskeva ajattelu kehittyivät Venäjällä yksityisen elokuvatuotannon vuosina 1907–1919. Tutkimus kuuluu kulttuurihistorian alaan. Sen näkökulma on elokuvan esteettinen historia, ja tutkimus liittyy ns. revisionistisen elokuvahistorian pyrkimykseen arvioida uudelleen näytelmäelokuvan varhaisvaiheita. Analyysi kohdistuu esteettiseen aikalaisajatteluun sekä elokuvatuotannon käytäntöihin ja prosesseihin. Lähteinä on käytetty elokuvanäyttelemistä koskevaa julkista keskustelua, elokuvantekijöiden jättämää muistietoa ja ajalta säilyneitä elokuvia. Käsittely jakautuu kolmeen väljän kronologisesti järjestettyyn lukuun. Luku 2 keskittyy venäläisen fiktioelokuvan varhaisvuosiin 1910-luvun taitteen molemmin puolin. Luku 3 käsittelee pitkän näytelmäelokuvan läpimurrosta alkunsa saanutta keskustelua psykologisesta elokuvasta. Luku 4 etenee maailmansodan vuosina nouseen kuvallisen, ohjaajakeskeisen elokuvakäsityksen kautta kohti varhaisen neuvostoelokuvan ajatusta näyttelijästä ”mallina”. Väitöskirjassa esitetään, että käsitys näyttelemisestä, ja sitä myötä elokuvasta yleensä, kävi tutkittuna ajanjaksona läpi kehämäisen kehityksen, jossa vuorottelivat käsitykset elokuvasta modernina ja elokuvasta traditiona. Tutkimus problematisoi myöhempää elokuvakäsitystä, jonka mukaan elokuvaestetiikan perusyksikkö on otos. Toisin kuin myöhempinä vuosikymmeninä 1910-luvulla näytteleminen oli avainkysymys, jonka kautta lähestyttiin elokuvan olemusta itseään. Venäjällä ajatukset elokuvanäyttelemisestä kehittyivät vuorovaikutuksessa saman ajan teatteriestetiikan kanssa, joskin elokuva miellettiin jo varhain erilliseksi taidemuodoksi. Tsaarinajan elokuvan vaikutusvaltaisimmaksi esteettiseksi ohjelmaksi muodostui psykologinen elokuva, jonka inspiraationa toimi osittain Konstantin Stanislavskin samaan aikaan kehittämä näyttelijäntyön järjestelmä. Elävä näyttelijä ja näyttelijän ”kokeminen” nähtiin ratkaisuna elokuvavälineen keskeisenä ongelmana pidettyyn mekaanisuuteen. Ajan studiokäytännöissä psykologinen lähestymistapa puolestaan merkitsi usein vastausten etsimistä teollisen elokuvatuotannon olosuhteista syntyneisiin ongelmiin.