Integrating environmental education in primary school education in Tanzania : teachers’ perceptions and teaching practices

The study focuses on primary school teachers’ perceptions of environmental education, its integration into primary school education and teachers’ teaching practices in Tanzania. The thesis is based on empirical research. The theoretical underpinnings of the study are based on Palmer’s (1998) model of environmental education. According to the model, meaningful environmental education should include education about, in or through and for the environment. The study is supported by national and international literature from research done on environmental education and education for sustainable development and policy statements. The study is qualitative in nature, adopting phenomenography and phenomenology as points of departure. The empirical data was collected from four primary schools in Morogoro region in Tanzania. The study sample consisted of 31 primary school teachers. Data was collected through interviews and lesson observations. According to the results of the study, primary school teachers expressed variations in their perceptions of environmental education and education for sustainable development. Most of the teachers focused on the aspect of knowledge acquisition. According to Tanzanian education and training policy, environmental education has to be integrated into all subjects. Although there is environmental education in the primary school curriculum, it is not integrated on an equal footing in all subjects. Some subjects like science, social studies and geography have more environmental content than other subjects. Teachers claim that the approach used to integrate environmental education into the school curriculum was not favoured because many claimed that what is to be taught as environmental education in the various subjects is not shown clearly. As a result, many teachers suggested that to ensure that it is taught properly it should be included in the curriculum as an independent subject or as specific topics. The study revealed that teachers’ teaching practices in integrating environmental education varied from one subject to another. Although most of the teachers said that they used participatory methods, lesson observations showed that they limited themselves to question and answer and group discussion. However, the teachers faced a number of barriers in the teaching of environmental education, some of which include lack of teaching and learning resources, time and large class size. The role of teachers in the implementation of environmental education in developing an environmentally literate citizenry is of great significance. The responsibility of the government in developing a curriculum with clear goals and content, developing teachers’ capacity in the teaching of environmental education and provision of teaching and learning materials needs to be taken seriously by the government in educational plans and programs.

Experiences among primary school teachers in Tanzania

The overall aim of the study was to explore primary school teachers’ experiences of constraints to their work, and actions taken for improvement after undergoing in-service courses in the Education Quality Improvement through Pedagogy program. The research interest was thus to deepen the understanding of teachers’ experiences of constraints to their work and experiences of actions taken to improve classroom actions. In order to achieve this ambition, the study was conducted with primary school teachers in Shinyanga district-Tanzania. Two research questions guided the study: What do teachers experience as constraints to their work? The second: How have teachers improved their classroom actions after undergoing professional development courses? The theoretical framework of the study is centred on limiting and enabling frames on teachers’ work and professional development. In order to understand the classroom situations, qualitative research was designed applying a phenomenological approach with semi-structured interview, observation and videotaping to collect data. Forty experienced primary school teachers from ten primary schools participated in the study. The results of the first research question indicate that teachers face many constraints in their work. Three categories identified as interactional, environmental and professional role constraints. The most critical experienced by all teachers is teaching in large classes and inadequate teaching and learning materials. The results of the second research question show that teachers’ actions taken for improving their work were influenced by professional development activities. Three main categories including expanded interaction, expanded use of environment and expanded professional roles were identified. Generally, the knowledge generated is relevant for viewing teachers’ experiences of the challenges they encounter in teaching and the importance of professional development beyond the sampled respondents. The results suggest that constant provision of teachers’ professional development could improve teaching performance.

Lapsen sosiaalisen kompetenssin tukeminen – vanhempien epäsuorat ja suorat vaikutustavat

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vanhempien havaintoja ja käsityksiä lapsen sosiaalisesta kompetenssista. Lapsen sosiaalisesta kompetenssista tarkastelun kohteena ovat erityisesti vertaissuhteet, sosiaaliset taidot ja sosiaalinen käyttäytyminen. Tarkoituksena on selvittää vanhempien näkemyksiä lapsen sosiaalisesta verkostosta ja lapsesta sosiaalisena toimijana. Kiinnostuksen kohteena on myös, miten vanhemmat vaikuttamaan lapsen sosiaaliseen kompetenssiin. Vanhempien vaikutuksessa voidaan erottaa epäsuora ja suora vaikutus. Vanhempien epäsuoraan vaikutukseen kuuluvat perheen sosioekonomiset tekijät, vanhemmuuteen ja lastenkasvatukseen liittyvät käytännöt sekä lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus. Suora vaikutus sisältää vanhempien eri roolit ja tehtävät sosiaalisen kompetenssin edistämiseksi. Vanhempien epäsuorilla ja suorilla vaikutustavoilla on havaittu olevan merkittävää vaikutusta lapsen sosiaalisen kompetenssiin muotoutumiseen ja sen laatuun. Tutkimuksessa selvitetään vertaissuhdeongelmaisten ja ei-ongelmaisten lasten vanhempien välisiä eroja näissä vaikutustavoissa. Tutkimuksessa hyödynnetään kyselylomake- ja haastatteluaineistoja. Kyselylomakeaineisto (N=156) kerättiin ”Origins of Exclusion in Early Childhood”-tutkimusprojektissa, jossa tutkittiin lasten vertaissuhteita, sosiaalisia taitoja sekä sosiaalista käyttäytymistä kolmen vuoden seurantatutkimuksena päiväkodista kouluun. Perhekysely toteutettiin lasten ollessa kuusivuotiaita. Vanhempien haastatteluaineisto (N=55) koostuu projektissa mukana olleiden lasten vanhempien teemahaastatteluista. Perhekyselyä analysoidaan tilastollisin analyysimenetelmin. Laadullisen aineiston analyysimenetelmänä käytetään sisällönanalyysia. Vanhempien käsityksissä lasten sosiaalinen verkosto rakentui kotiympäristössä, koulussa, päiväkodissa sekä suvun ja harrastusten parissa muodostuneista suhteista. Tutkimustulosten perusteella on havaittavissa, että vertaissuhdeongelmaisten ja ei-ongelmaisten lasten sosiaaliset verkostot ovat osin erilaiset. Vanhempien arviointien mukaan myös lasten sosiaalisissa taidoissa, käyttäytymisessä, asennoitumisessa sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä ryhmään ja leikkeihin liittyvissä strategioissa on eroavaisuuksia. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että vanhemmat pystyvät arvioimaan hyvin yksityiskohtaisesti lapsensa sosiaalisia taitoja ja käyttäytymistä. Kaikilla vanhemmilla ei kuitenkaan ollut riittävästi tietoa lasten kaveripiiristä tai sen laadusta eikä lasten sosiaalisesta orientaatiosta. Vanhempien epäsuorissa vaikutustavoissa oli eroja, mutta myös yhtäläisyyksiä. Sosioekonomisia tekijöitä koskevan tarkastelun perusteella vertaissuhdeongelmaisten lasten perheiden taloudelliset ongelmat, isien työttömyys ja lapsen erityisen tuen tarve olivat yhteydessä lapsen sosiaalisten suhteiden ongelmiin. Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet vanhemmat kokivat vanhemmuuden ja kasvatustehtävän kuitenkin hyvin myönteisenä ja tyytyväisyyttä tuottavana asiana elämässä. Valtaosa vanhemmista piti lapsen ja aikuisen välistä vuorovaikutusta positiivisena, vaikka lapsen kanssa ei aina ollutkaan helppoa tulla toimeen. Tyytyväisyydestä huolimatta äidit näkivät itsessään enemmän kehittymisen tarpeita vanhempana kuin isät. Vanhemmuudessa korostuivat ohjaaminen ja kontrolli, mutta myös hoiva, lämpö ja vastavuoroisuus. Hoiva ja lämpö sekä rajojen asettaminen askarruttivat vanhempia suuresti. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat tarvitsisivat opastusta ohjaavan vanhemmuuden löytämiseksi. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat kuvasivat kasvatuksen kuormittavuutta, ajan puutetta sekä muuntuvaa isyyttä ja äitiyttä ei-ongelmaisten lasten vanhempia enemmän. Työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeus tuli myös esille vanhempien kuvauksissa. Kyvykkään vanhemmuuden kannalta epävirallinen läheisistä muodostunut tukiverkosto on tärkeä vanhemman apu ja kasvatuksen turva. Ensisijaisena tukitahona on epävirallinen verkosto, joka koostuu ystävistä, tuttavista, työtovereista, puolisosta ja omista vanhemmista. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhempien mukaan arjen tukea ei kuitenkaan ole aina saatavilla, eikä tukiverkosto tyydyttänyt vanhempia. Vanhempien käsityksissä perheen vuorovaikutus sujui hyvin ja vastuu kodista ja kasvatustehtävästä oli molemmilla vanhemmilla tasavertaisesti. Käytännön vastuu kasvatuksesta sekä erilaisten taitojen opettamisesta lapsille kuului äitien tehtäviin. Vanhempien näkemyksissä lapsen sosiaalinen maailma rakentui lähiympäristön tarjoamista mahdollisuuksista. Vanhempien suoriin vaikutustapoihin liittyvien tulosten mukaan vanhemmat pitävät harrastuksia merkittävänä sosiaalista kompetenssia edistävänä tekijänä. Ei-ongelmaisilla lapsilla oli enemmän ja monipuolisempia harrastuksia kuin ongelmaisilla lapsilla. Vaikka vanhemmat eivät mieltäneetkään omaa toimintaansa kaveripiiriin ohjaamiseksi, heillä useinkin oli runsaasti erilaisia rooleja ja tehtäviä sosiaalisten suhteiden ja sosiaalisten taitojen opettamisessa. Lapsen sosiaalisten suhteiden organisoinnissa, ohjaamisessa, valvonnassa ja neuvonnassa oli vanhempiryhmien välillä eroja. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat eivät olleet riittävän hyvin perillä lapsen taidoista ja kyvykkyydestä tuottaakseen oikea-aikaista ohjausta ja tukeakseen lasta riittävästi sopivilla tavoilla. Vanhempien toimintaa näyttää ohjaavan vakaasti se uskomus, että lapsen kaverisuhteet ovat pelkästään hänen oma asiansa. Vanhemmat arvostivat paljon sosiaalisia taitoja ja pyrkivät opettamaan niitä lapsilleen systemaattisesti. Ohjaamisen tavoissa vanhemmat poikkesivat toisistaan. Tutkimus antaa viitteitä, että eiongelmaisten lasten vanhemmat ovat sensitiivisempiä, vastavuoroisempia ja lapsen näkökulmaa ja tarpeita lähtökohtanaan pitäviä sekä tunnetaitoihin ja tunnetilan käsittelyyn keskittyvämpiä kuin ongelmaisten lasten vanhemmat. Vanhempien ja lasten vuorovaikutuksen vaikeudet, ylimalkainen ja epäjohdonmukainen sosiaalisten taitojen, käyttäytymisen sekä suhteiden ohjaus sekä monet perheen voimavarojen puutteet voivat haitata vakavasti lapsen sosiaalisen kompetenssin kehittymistä. Vanhemmilla on kuitenkin taitoa arvioida lapsensa sosiaalista kyvykkyyttä ja halua toimia hyvin kasvatustehtävässään. Vanhemmuuden tukemisessa olisivatkin tärkeitä epävirallisen tukiverkoston lisäksi lähiympäristön perheille ja lapsille suunnatut palvelut, monitahoinen yhteistyö perheiden, lasten ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten kesken sekä yhteiskunnan perheitä koskevat säädökset ja tukitoimet.

Induction practices : experiences of newly qualified teachers

The thesis consists of four studies (articles I–IV) and a comprehensive summary. The aim is to deepen understanding and knowledge of newly qualified teachers’ experiences of their induction practices. The research interest thus reflects the ambition to strengthen the research-based platform for support measures. The aim can be specified in the following four sub-areas: to scrutinise NQTs’ experiences of the profession in the transition from education to work (study I), to describe and analyse NQTs’ experiences of their first encounters with school and classroom (study II), to explore NQTs’ experiences of their relationships within the school community (study III), to view NQTs’ experiences of support through peer-group mentoring as part of the wider aim of collaboration and assessment (study IV). The overall theoretical perspective constitutes teachers’ professional development. Induction forms an essential part of this continuum and can primarily be seen as a socialisation process into the profession and the social working environment of schools, as a unique phase of teachers’ development contributing to certain experiences, and as a formal programme designed to support new teachers. These lines of research are initiated in the separate studies (I–IV) and deepened in the theoretical part of the comprehensive summary. In order to appropriately understand induction as a specific practice the lines of research are in the end united and discussed with help of practice theory. More precisely the theory of practice architectures, including semantic space, physical space-time and social space, are used. The methodological approach to integrating the four studies is above all represented by abduction and meta-synthesis. Data has been collected through a questionnaire survey, with mainly open-ended questions, and altogether ten focus group meetings with newly qualified primary school teachers in 2007–2008. The teachers (n=88 in questionnaire, n=17 in focus groups), had between one and three years of teaching experience. Qualitative content analysis and narrative analysis were used when analysing the data. What is then the collected picture of induction or the first years in the profession if scrutinising the results presented in the articles? Four dimensions seem especially to permeate the studies and emerge when they are put together. The first dimension, the relational ˗ emotional, captures the social nature of induction and teacher’s work and the emotional character intimately intertwined. The second dimension, the tensional ˗ mutable, illustrates the intense pace of induction, together with the diffuse and unclear character of a teacher’s job. The third dimension, the instructive ˗ developmental, depicts induction as a unique and intensive phase of learning, maturity and professional development. Finally, the fourth dimension, the reciprocal ˗ professional, stresses the importance of reciprocity and collaboration in induction, both formally and informally. The outlined four dimensions, or integration of results, describing induction from the experiences of new teachers, constitute part of a new synthesis, induction practice. This synthesis was generated from viewing the integrated results through the theoretical lens of practice architecture and the three spaces, semantic space, physical space-time and social space. In this way, a more comprehensive, refined and partially new architecture of teachers’ induction practices are presented and discussed.

Spontaneous Focusing on Quantitative Relations and the Development of Rational Number Conceptual Knowledge

The aim of the present set of studies was to explore primary school children’s Spontaneous Focusing On quantitative Relations (SFOR) and its role in the development of rational number conceptual knowledge. The specific goals were to determine if it was possible to identify a spontaneous quantitative focusing tendency that indexes children’s tendency to recognize and utilize quantitative relations in non-explicitly mathematical situations and to determine if this tendency has an impact on the development of rational number conceptual knowledge in late primary school. To this end, we report on six original empirical studies that measure SFOR in children ages five to thirteen years and the development of rational number conceptual knowledge in ten- to thirteen-year-olds. SFOR measures were developed to determine if there are substantial differences in SFOR that are not explained by the ability to use quantitative relations. A measure of children’s conceptual knowledge of the magnitude representations of rational numbers and the density of rational numbers is utilized to capture the process of conceptual change with rational numbers in late primary school students. Finally, SFOR tendency was examined in relation to the development of rational number conceptual knowledge in these students. Study I concerned the first attempts to measure individual differences in children’s spontaneous recognition and use of quantitative relations in 86 Finnish children from the ages of five to seven years. Results revealed that there were substantial inter-individual differences in the spontaneous recognition and use of quantitative relations in these tasks. This was particularly true for the oldest group of participants, who were in grade one (roughly seven years old). However, the study did not control for ability to solve the tasks using quantitative relations, so it was not clear if these differences were due to ability or SFOR. Study II more deeply investigated the nature of the two tasks reported in Study I, through the use of a stimulated-recall procedure examining children’s verbalizations of how they interpreted the tasks. Results reveal that participants were able to verbalize reasoning about their quantitative relational responses, but not their responses based on exact number. Furthermore, participants’ non-mathematical responses revealed a variety of other aspects, beyond quantitative relations and exact number, which participants focused on in completing the tasks. These results suggest that exact number may be more easily perceived than quantitative relations. As well, these tasks were revealed to contain both mathematical and non-mathematical aspects which were interpreted by the participants as relevant. Study III investigated individual differences in SFOR 84 children, ages five to nine, from the US and is the first to report on the connection between SFOR and other mathematical abilities. The cross-sectional data revealed that there were individual differences in SFOR. Importantly, these differences were not entirely explained by the ability to solve the tasks using quantitative relations, suggesting that SFOR is partially independent from the ability to use quantitative relations. In other words, the lack of use of quantitative relations on the SFOR tasks was not solely due to participants being unable to solve the tasks using quantitative relations, but due to a lack of the spontaneous attention to the quantitative relations in the tasks. Furthermore, SFOR tendency was found to be related to arithmetic fluency among these participants. This is the first evidence to suggest that SFOR may be a partially distinct aspect of children’s existing mathematical competences. Study IV presented a follow-up study of the first graders who participated in Studies I and II, examining SFOR tendency as a predictor of their conceptual knowledge of fraction magnitudes in fourth grade. Results revealed that first graders’ SFOR tendency was a unique predictor of fraction conceptual knowledge in fourth grade, even after controlling for general mathematical skills. These results are the first to suggest that SFOR tendency may play a role in the development of rational number conceptual knowledge. Study V presents a longitudinal study of the development of 263 Finnish students’ rational number conceptual knowledge over a one year period. During this time participants completed a measure of conceptual knowledge of the magnitude representations and the density of rational numbers at three time points. First, a Latent Profile Analysis indicated that a four-class model, differentiating between those participants with high magnitude comparison and density knowledge, was the most appropriate. A Latent Transition Analysis reveal that few students display sustained conceptual change with density concepts, though conceptual change with magnitude representations is present in this group. Overall, this study indicated that there were severe deficiencies in conceptual knowledge of rational numbers, especially concepts of density. The longitudinal Study VI presented a synthesis of the previous studies in order to specifically detail the role of SFOR tendency in the development of rational number conceptual knowledge. Thus, the same participants from Study V completed a measure of SFOR, along with the rational number test, including a fourth time point. Results reveal that SFOR tendency was a predictor of rational number conceptual knowledge after two school years, even after taking into consideration prior rational number knowledge (through the use of residualized SFOR scores), arithmetic fluency, and non-verbal intelligence. Furthermore, those participants with higher-than-expected SFOR scores improved significantly more on magnitude representation and density concepts over the four time points. These results indicate that SFOR tendency is a strong predictor of rational number conceptual development in late primary school children. The results of the six studies reveal that within children’s existing mathematical competences there can be identified a spontaneous quantitative focusing tendency named spontaneous focusing on quantitative relations. Furthermore, this tendency is found to play a role in the development of rational number conceptual knowledge in primary school children. Results suggest that conceptual change with the magnitude representations and density of rational numbers is rare among this group of students. However, those children who are more likely to notice and use quantitative relations in situations that are not explicitly mathematical seem to have an advantage in the development of rational number conceptual knowledge. It may be that these students gain quantitative more and qualitatively better self-initiated deliberate practice with quantitative relations in everyday situations due to an increased SFOR tendency. This suggests that it may be important to promote this type of mathematical activity in teaching rational numbers. Furthermore, these results suggest that there may be a series of spontaneous quantitative focusing tendencies that have an impact on mathematical development throughout the learning trajectory.

Changing teachers´ practices in regular schools enrolling children with visual impairment

The number of persons with visual impairment in Tanzania is estimated to over 1.6 million. About half a million of these persons are children aged 7-13. Only about 1% of these children are enrolled in schools. The special schools and units are too few and in most cases they are far away from the children’s homes. More and more regular schools are enrolling children with visual impairment, but the schools lack financial resources, tactile teaching materials and trained special education teachers. Children with visual impairment enrolled in regular schools seldom get enough support and often fail in examinations. The general aim of this study was to contribute to increased knowledge and understanding about how teachers can change their teaching practices and thus facilitate the learning of children with visual impairment included in regular classrooms as they participate in an action research project. The project was conducted in a primary school in a poor rural region with a high frequency of blindness and visual impairment. The school was poorly resourced and the average number of pupils per class was 90. The teachers who participated in the collaborative action research project were the 14 teachers who taught blind or visually impaired pupils in grades 4 and 6, in total 6 pupils. The action research project was conducted during a period of 6 months and was carried out in five cycles. The teachers were actively involved in all the project activities; identifying challenges, planning solutions, producing teaching materials, reflecting on outcomes, collaborating and evaluating. Empirical data was collected with questionnaires, interviews, observations and focus group discussions. The findings of the study show that the teachers managed to change their teaching practices through systematic reflection, analysis and collaboration. The teachers produced a variety of tactile teaching materials, which facilitated the learning of the pupils with visual impairment. The pupils learned better and felt more included in the regular classes. The teachers gained new knowledge and skills. They grew professionally and started to collaborate with each other. The study contributes to new knowledge of how collaborative action research can be conducted in the area of special education in a Tanzanian school context. The study has also relevance to the planning of school-based professional development programs and teacher education programs in Tanzania and in other low-income countries. The results also point at strategies which can promote inclusion of children with disabilities in regular schools.

Peruskoulun yläkouluvalinnat Turussa. Perheiden yläkouluvalintojen rakentuminen äitien puheissa ja toimissa

Tutkimuksessa tarkastellaan peruskoulun yläkouluvalintoja Turussa. Tarkastelun keskiössä ovat vuonna 1997 syntyneiden turkulaislasten vanhempien yläkouluvalintaa koskeva yleinen sekä omaan lapseen kiinnittyvä puhe ja toimijuus paikallisessa institutionaalisessa kouluvalintatilassa sekä vanhempien lapsen koulutukseen ja kouluvalintaan liittämät perustelut, merkitykset, arvot ja arvostukset. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan puheesta ja toimista rakentuvia perheiden kouluvalintastrategioita, joita peilataan äitien koulutuksellisiin ja sosiaalisiin resursseihin sekä paikalliseen toimintapolitiikkaan. Tutkimus ei kerro ainoastaan paikallisessa kontekstissa tapahtuvista kouluvalinnoista, vaan laajemmin yhteiskunnassa vallitsevista hierarkioista ja arvoista sekä koulutukseen ja sosioekonomiseen asemaan linkittyvistä normatiivisista toimintatavoista. Tutkimuksessa käytetään haastattelu- ja kyselyaineistoja. Aineistot kerättiin osana kahta laajempaa Suomen Akatemian rahoittamaa Helsingin ja Turun yliopistojen kanssa yhteistyössä tehtyä tutkimusprojektia Vanhemmat ja kouluvalinta – Perheiden koulutusstrategiat, eriarvoistuminen ja paikalliset koulupolitiikat suomalaisessa peruskoulussa (VAKOVA) 2009–2012 sekä Parents and School Choice. Family Strategies, Segregation and School Policies in Chilean and Finnish Basic Schooling (PASC) 2010–2013. Tutkimusaineistot koostuvat 87 turkulaisäidin haastattelusta ja kyselyaineistosta. Kyselyaineiston analyysissä on käytetty kuvailevia tilastollisia menetelmiä, ja sitä käytetään ensisijaisesti taustoittamaan haastatteluaineistoa. Haastatteluaineiston analyysi perustuu pääasiallisesti teema-analyysiin, mutta toimija-asema-analyysin osalta myös diskursiiviseen lähestymistapaan. Haastatteluaineiston pohjalta esiin nousseiden lasten koulutusta ja kouluvalintoja koskevien kuvausten perusteella perheiden yläkouluvalinnat jaettiin kolmeen erityyppiseen valintastrategiaan: perinteiseen lähikouluvalintastrategiaan (n=41), ambivalenttiseen kouluvalintastrategiaan (n=23) ja päämäärätietoiseen kouluvalintastrategiaan (n=23). Jokainen kolmesta strategiasta piti sisällään kahdenlaista toimijuutta kouluvalintakentällä. Ryhmittely kouluvalintastrategioittain ja toimija-asemittain perustui äitien puhetapaan kouluvalinnoista ja yleisemmin koulutukseen liitetyistä merkityksistä ja arvoista sekä konkreettiseen toimintaan kouluvalinnan suhteen. Lähikouluvalintastrategiaa suosivien jälkeläiset siirtyivät koulunsa yleisluokalle. Perheet toimivat valintakentällä kaupungin rajaavan toimintapolitiikan ohjaamina, jolloin kouluvalinta näytti passiiviselta. Osoitteenmukaiseen kouluun siirtymistä perusteltiin praktisilla syillä; koulumatkan pituudella, kulkuyhteyksillä ja lapsen kaverisuhteilla. Hyvinvointivaltion edellytykseksi nähtiin kaikille taattu samanvertainen koulutus ja edelleen luotettiin perinteistä peruskoulua määrittävään mahdollisuuksien tasa-arvoon. Koulutuksen yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi nähtiin lapsen kasvattaminen hyvinvoivaksi ja onnelliseksi. Vanhempien toiminta oli perinteisen kouluvalintastrategian mukaista. Ambivalenttista kouluvalintastrategiaa käyttävistä perheistä toiminta kouluvalintakentällä oli kahtalaista. Äidit joko harkitsivat kouluvalintoja tai vertailivat kouluja ja niihin pääsymahdollisuuksia realistisesti tasapainoillen ohjaavan ja mahdollistavan toimintapolitiikan välimaastossa. Tärkeintä oli olla tietoinen kaupungin kouluvalintapolitiikasta sekä siitä, että valinnoilla voi olla merkitystä jälkikasvun koulupolulle. Eri vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen päädyttiin useimmin lähikoulun painotettuun opetukseen. Lapsen peruskoulutusta haluttiin rikastaa painotetulla opetuksella ja hänen toivottiin pääsevän motivoituneeseen ja oppimismyönteiseen koululuokkaan. Valintoja tehtiin paikallisen toimintapolitiikan puitteissa lapsen parasta toivoen. Koulutuksen tehtäväksi nähtiin lapsen intellektuaalinen kasvu kiedottuna koulutuksen tuottamaan hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Perheiden valintastrategiaksi muodostui ambivalenttinen strategia motivoituneen oppimisympäristön löytämiseksi. Päämäärätietoista kouluvalintastrategiaa käyttävät vanhemmat hyödynsivät aktiivisesti erilaisia reittejä tiettyihin yläkouluihin pääsemiseksi. Ennakoivien perheiden lapset olivat opiskelleet sellaisessa alakoulussa, joka ei kuulunut yläkoulun oppilasalueelle, mutta takasi lapselle reitin suosittuun yläkouluun. Määrätietoisten perheissä havahduttiin valintoihin puolestaan yläkouluun siirryttäessä, jolloin koulupaikkaa haettiin sopivimman painotetun opetuksen ja koulun maineen mukaan pois lähiyläkoulusta. Lähikoulu -periaate koettiin epäoikeudenmukaiseksi, sillä lapsella tulee olla oikeus toteuttaa omia kykyjään ja lahjakkuuttaan valikoidussa oppilasryhmässä ja perheillä mahdollisuus valita lapsen koulu. Paikallinen toimintapolitiikka ei näyttänyt rajaavan vanhempien kouluvalintoja. Koulutuksen tarkoitukseksi nähtiin intellektuaalinen kasvu ja akateemissivistävä tehtävä. Päämäärätietoisen kouluvalintavalintastrategian tavoitteena oli perheelle sopivan habituksen takaaminen. Paikallinen toimintapolitiikka mahdollisti vanhempien erilaisten kouluvalintastrategioiden rakentumisen ohjaten ensisijaisesti lähiyläkouluun, mutta samalla mahdollistaen koulun valinnan toissijaisen haun kriteerein. Kouluvalintastrategioihin ja toimintatapaan kouluvalintakentällä kytkeytyi vanhempien koulutukseen liittämät arvot sekä kulttuuriset ja sosiaaliset resurssit ja se, miten niitä käytettiin.

Digitaalisen tarinankerronnan hyödyntäminen peruskouluissa

Työn tavoitteena on selvittää, minkälaisia mahdollisuuksia digitaalinen tarinankerronta antaa peruskouluissa. Työssä käsitellään digitaalinen tarinankerronta ja se, miten sitä hyödynnetään opetuksessa. Työn taustana on opetushallituksen laatima opetussuunnitelma 2016. Opetussuunnitelmassa uutena on ohjelmointi, jota käsitellään työssä vähän tarkemmin. Tulevaisuudessa teknologia, kuten koodaus ja robotiikka sekä lisätty todellisuus voivat tukea luovuutta, innovatiivisuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Työ on kirjallisuuskatsaus, jossa aihetta analysoidaan lähdekirjallisuuden avulla. Digitaalisella tarinankerronnalla luokkahuoneessa on rajattomat mahdollisuudet. Digitaalinen tarinankerronta tukee uuden opetussuunnitelman tavoitteita. Digitaalisen tarinankerronnan avulla voidaan osallistaa lapset oppimisprosessiin, heidän omia vahvuuksia saadaan esille sekä he pääsevät itse oivaltamaan ja ratkomaan ongelmia. Ohjelmointi, robotiikka ja lisätty todellisuus antavat uusia työkaluja opetukseen. Ohjelmointi on älyllisesti motivoiva ajattelutapa. Teknologian käyttö opetuksessa lisää opiskelumotivaatiota ja yhdessä tekemisen iloa.

Ohjelmoinnin opetus peruskoulussa: toiminnallisuutta ja graafista ohjelmointikieltä hyödyntävien opetusmenetelmien vertailu

Ohjelmoinnin opettaminen yleissivistävänä oppiaineena on viime aikoina herättänyt kiinnostusta Suomessa ja muualla maailmassa. Esimerkiksi Suomen opetushallituksen määrittämien, vuonna 2016 käyttöön otettavien peruskoulun opintosuunnitelman perusteiden mukaan, ohjelmointitaitoja aletaan opettaa suomalaisissa peruskouluissa ensimmäiseltä luokalta alkaen. Ohjelmointia ei olla lisäämässä omaksi oppiaineekseen, vaan sen opetuksen on tarkoitus tapahtua muiden oppiaineiden, kuten matematiikan yhteydessä. Tämä tutkimus käsittelee yleissivistävää ohjelmoinnin opetusta yleisesti, käy läpi yleisimpiä haasteita ohjelmoinnin oppimisessa ja tarkastelee erilaisten opetusmenetelmien soveltuvuutta erityisesti nuorten oppilaiden opettamiseen. Tutkimusta varten toteutettiin verkkoympäristössä toimiva, noin 9–12-vuotiaille oppilaille suunnattu graafista ohjelmointikieltä ja visuaalisuutta tehokkaasti hyödyntävä oppimissovellus. Oppimissovelluksen avulla toteutettiin alakoulun neljänsien luokkien kanssa vertailututkimus, jossa graafisella ohjelmointikielellä tapahtuvan opetuksen toimivuutta vertailtiin toiseen opetusmenetelmään, jossa oppilaat tutustuivat ohjelmoinnin perusteisiin toiminnallisten leikkien avulla. Vertailututkimuksessa kahden neljännen luokan oppilaat suorittivat samankaltaisia, ohjelmoinnin peruskäsitteisiin liittyviä ohjelmointitehtäviä molemmilla opetus-menetelmillä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alakouluoppilaiden nykyistä ohjelmointiosaamista, sitä minkälaisen vastaanoton ohjelmoinnin opetus alakouluoppilailta saa, onko erilaisilla opetusmenetelmillä merkitystä opetuksen toteutuksen kannalta ja näkyykö eri opetusmenetelmillä opetettujen luokkien oppimistuloksissa eroja. Oppilaat suhtautuivat kumpaankin opetusmenetelmään myönteisesti, ja osoittivat kiinnostusta ohjelmoinnin opiskeluun. Sisällöllisesti oppitunneille oli varattu turhan paljon materiaalia, mutta esimerkiksi yhden keskeisimmän aiheen, eli toiston käsitteen oppimisessa aktiivisilla leikeillä harjoitellut luokka osoitti huomattavasti graafisella ohjelmointikielellä harjoitellutta luokkaa parempaa osaamista oppitunnin jälkeen. Ohjelmakoodin peräkkäisyyteen liittyvä osaaminen oli neljäsluokkalaisilla hyvin hallussa jo ennen ohjelmointiharjoituksia. Aiheeseen liittyvän taustatutkimuksen ja luokkien opettajien haastatteluiden perusteella havaittiin koulujen valmiuksien opetussuunnitelmauudistuksen mukaiseen ohjelmoinnin opettamiseen olevan vielä heikolla tasolla.