Forecasting with social media – Using Facebook likes to predict the results of the 2015 Finnish Parliamentary elections

Already one-third of the human population uses social media on a daily basis. The biggest social networking site Facebook has over billion monthly users. As a result, social media services are now recording unprecedented amount of data on human behavior. The phenomenon has certainly caught the attention of scholars, businesses and governments alike. Organizations around the globe are trying to explore new ways to benefit from the massive databases. One emerging field of research is the use of social media in forecasting. The goal is to use data gathered from online services to predict offline phenomena. Predicting the results of elections is a prominent example of forecasting with social media, but regardless of the numerous attempts, no reliable technique has been established. The objective of the research is to analyze how accurately the results of parliament elections can be forecasted using social media. The research examines whether Facebook “likes” can be effectively used for predicting the outcome of the Finnish parliament elections that took place in April 2015. First a tool for gathering data from Facebook was created. Then the data was used to create an electoral forecast. Finally, the forecast was compared with the official results of the elections. The data used in the research was gathered from the Facebook walls of all the candidates that were running for the parliament elections and had a valid Facebook page. The final sample represents 1131 candidates and over 750000 Facebook “likes”. The results indicate that creating a forecast solely based on Facebook “likes” is not accurate. The forecast model predicted very dramatic changes to the Finnish political landscape while the official results of the elections were rather moderate. However, a clear statistical relationship between “likes” and votes was discovered. In conclusion, it is apparent that citizens and other key actors of the society are using social media in an increasing rate. However, the volume of the data does not directly increase the quality of the forecast. In addition, the study faced several other limitations that should be addressed in future research. Nonetheless, discovering the positive correlation between “likes” and votes is valuable information that can be used in future studies. Finally, it is evident that Facebook “likes” are not accurate enough and a meaningful forecast would require additional parameters.

Selvitys Eduskunnan lisärakennuksen taidekilpailusta

The purpose of this thesis was to investigate how and why an art competition was arranged to select pieces for the parliamentary annexe building in Helsinki. There is an emphasis on the cultural production aspects of the research. For the purpose of comparison, the thesis also examines how art acquisition takes place in the cities of Helsinki, Salo and Vantaa, and how the so-called percentage principle has been used in these cities The research method involved thematic interviewing of four persons with central positions on the competition jury. Questions were also sent by e-mail to experts and other people with knowledge of the subject area. Although art competitions have been arranged in Finland for decades, very little relevant literature exists. In addition to the interviews, other relevant literature was also referred to, including parliamentary records. The crucial questions concerned why the art competition for the parliamentary annexe was arranged and whether, indeed, it is possible to compete artistically in this manner. The thesis also examined the relationship between art and architecture and how the best works were selected from the vast range of submissions. The answers were both honest and interesting. The thesis presents a step-by-step analysis of the competition's progress over two stages, and according to the specific rules for such competitions as laid out in Suomen Taiteilijaseura. Strict adherence to the rules of the competition created a number of problems, some of which are also studied. The primary reason for staging a competition was to be as democratic as possible, and eliminating any possibility of nominating a particular artist or artists to realise their own work within the annexe. The competition opened up the possibility to consider various artistic proposals, and no genres were ruled out in advance. This format ensured a good response and a total of 1719 proposals were received, of which six were eventually selected. One conclusion was that open competition may not be the best way to gather artistic proposals in such circumstances, but it is very democratic.

Naisten poliittinen rekrytoituminen vuoden 1995 eduskuntavaaleissa ja niiden ehdokasasettelussa

Abstract: Political recruitment of Finnish women in the 1995 parliamentary elections and candidate selection

Parlamentarismens många ansikten

Abstract: Parliamentary government in different forms

Suomalaisen parlamentarismin kolmas kehitysvaihe: konsensuaalinen enemmistöhallinta, vireytyvä eduskunta

Abstract: The new look of Finnish politics: consensual majority governance under activating parliamentary surveillance

Läpimenoaika-analyysi suomalaisesta lainsäädäntötuotoksesta 1975-2002 : analyysi eduskuntakäsittelystä ja lakien vahvistamisaikataulusta

English summary: Lifetime analysis of Finnish legislative output 1975-2002: The Parliamentary process and the confirmation of legislation (s. 1191.)

Strategia, relevanssi ja merkitys: televisiomainonnan kontekstuaalisuudesta vuoden 2004 eurovaalikampanjoissa

Abstract: Strategy, relevance and meaning: on the use of context in the Finnish TV spots for the European parliamentary elections

Uuden osakeyhtiölain verovaikutukset

Suomen uusi osakeyhtiölaki tuli voimaan 1.9.2006. Tutkielmassa on selvitetty uuden osakeyhtiölain keskeisimpiä vaikutuksia osakeyhtiöiden ja niiden osakkaiden verotukseen. Tutkielmassa on tarkasteltu uuden osakeyhtiölain nimellisarvotonta pääomajärjestelmää, varojenjakotapoja sekä yritysjärjestelytilanteita yhtiö- ja vero-oikeudelliselta kannalta. Valtiovarainministeriön asettama yritysverotuksen kehittämistyöryhmä on muistiossaan ehdottanut muutoksia verolakeihin uuden osakeyhtiölain vuoksi. Työryhmä on ehdottanut mm. osinkoverotuksen alaa ja peitellyn osingonjaonverottamista laajennettavaksi ja laittoman varojenjaon verotusta kiristettäväksi. Tutkielmassa on tarkasteltu työryhmän ehdotuksia ja pohdittu ehdotusten vaikutusta käytännön yritystoimintaan elinkeinoverolain näkökulmasta. Työryhmän ehdotukset eivät kuitenkaan kata kaikkia tilanteita. OYL:ssa mahdollistetut uudet yritysmuodonmuutos- ja yritysjärjestelytilanteet eivät toistaiseksi ole toteutettavissa veroneutraalisti. Verolainsäädännön joustamattomuuden vuoksi useat uuden lain mahdollistamattoimintavaihtoehdot eivät ole yhtiöiden käytettävissä. Muutoksia verolakeihin on odotettavissa aikaisintaan vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen. Ennen verolakien uudistamista verotuskäytäntö on epävarmaa, mikä tehokkaasti estää uusien toimintamahdollisuuksien toteuttamisen.

Proportionality and Party Success in Europe

This thesis consists of four articles and an introductory section. The main research questions in all the articles are about proportionality and party success in Europe, at European, national or district levels. Proportionality in this thesis denotes the proximity of seat shares parties receive compared to their respective vote shares, after the electoral system’s allocation process. This proportionality can be measured through numerous indices that illustrate either the overall proportionality of an electoral system or a particular election. The correspondence of a single party’s seat shares to its vote shares can also be measured. The overall proportionality is essential in three of the articles (1, 2 and 4), where the system’s performance is studied by means of plots. In article 3, minority party success is measured by advantage-ratios that reveal single party’s winnings or losses in the votes to seat allocation process. The first article asks how proportional are the European parliamentary (EP) electoral systems, how do they compare with results gained from earlier studies and how do the EP electoral systems treat different sized parties. The reasons for different outcomes are looked for in explanations given by traditional electoral studies i.e. electoral system variables. The countries studied (EU15) apply electoral systems that vary in many important aspects, even though a certain amount of uniformity has been aspired to for decades. Since the electoral systems of the EP elections closely resemble the national elections, the same kinds of profiles emerge as in the national elections. The electoral systems indeed treat the parties differentially and six different profile types can be found. The counting method seems to somewhat determine the profile group, but the strongest variables determining the shape of a countries’ profile appears to be the average district magnitude and number of seats allocated to each country. The second article also focuses on overall proportionality performance of an electoral system, but here the focus is on the impact of electoral system changes. I have developed a new method of visualizing some previously used indices and some new indices for this purpose. The aim is to draw a comparable picture of these electoral systems’ changes and their effects. The cases, which illustrate this method, are four elections systems, where a change has occurred in one of the system variables, while the rest remained unchanged. The studied cases include the French, Greek and British European parliamentary systems and the Swedish national parliamentary system. The changed variables are electoral type (plurality changed to PR in the UK), magnitude (France splitting the nationwide district into eight smaller districts), legal threshold (Greece introducing a three percent threshold) and counting method (d’Hondt was changed to modified Sainte-Laguë in Sweden). The radar plots from elections after and before the changes are drawn for all country cases. When quantifying the change, the change in the plots area that is created has also been calculated. Using these radar plots we can observe that the change in electoral system type, magnitude, and also to some extent legal threshold had an effect on overall proportionality and accessibility for small parties, while the change between the two highest averages counting method had none. The third article studies the success minority parties have had in nine electoral systems in European heterogeneous countries. This article aims to add more motivation as to why we should care how different sized parties are treated by the electoral systems. Since many of the parties that aspire to represent minorities in European countries are small, the possibilities for small parties are highlighted. The theory of consociational (or power-sharing) democracy suggests that, in heterogeneous societies, a proportional electoral system will provide the fairest treatment of minority parties. The OSCE Lund Recommendations propose a number of electoral system features, which would improve minority representation. In this article some party variables, namely the unity of the minority parties and the geographical concentration of the minorities were included among possible explanations. The conclusions are that the central points affecting minority success were indeed these non-electoral system variables rather than the electoral system itself. Moreover, the size of the party was a major factor governing success in all the systems investigated; large parties benefited in all the studied electoral systems. In the fourth article the proportionality profiles are again applied, but this time to district level results in Finnish parliamentary elections. The level of proportionality distortion is also studied by way of indices. The average magnitudes during the studied periodrange from 7.5 to 26.2 in the Finnish electoral districts and this opens up unequal opportunities for parties in different districts and affects the shape of the profiles. The intra-country case allows the focus to be placed on the effect of district magnitude, since all other electoral systems are kept constant in an intra-country study. The time span in the study is from 1962 to 2007, i.e. the time that the districts have largely been the same geographically. The plots and indices tell the same story, district magnitude and electoral alliances matter. The district magnitude is connected to the overall proportionality of the electoral districts according to both indices, and the profiles are, as expected, also closer to perfect proportionality in large districts. Alliances have helped some small parties to gain a much higher seat share than their respective vote share and these successes affect some of the profiles. The profiles also show a consistent pattern of benefits for the small parties who ally with the larger parties.

Parlamentaariset puhetyylit eduskunnan täysistunnoissa

Abstract: Styles of parliamentary speech in plenary sessions of the Parliament of Finland

Soldiering and the making of Finnish manhood : conscription and masculinity in interwar Finland, 1918–1939

Military conscription and peacetime military service were the subjects of heated political, social and cultural controversies during the early years of national independence in Finland. Both the critics and the supporters of the existing military system described it as strongly formative of young men’s physical and moral development into adult men and male citizens. The conflicts over conscription prompted the contemporaries to express their notions about what Finnish men were like, at their best and at their worst, and what should and could be done about it. This thesis studies military conscription as an arena for the “making of manhood” in peacetime Finnish society, 1918–1939. It examines a range of public images of conscripted soldiering, asking how soldiering was depicted and given gendered meanings in parliamentary debates, war hero myths, texts concerned with the military and civic education of conscripts, as well as in works of fiction and reminiscences about military training as a personal experience. Studying conscription with a focus on masculinity, the thesis explores the different cultural images of manliness, soldiering and male citizenship on offer in Finnish society. It investigates how political parties, officers, educators, journalists, writers and “ordinary” conscripts used and developed, embraced or rejected these notions, according to their political purposes or personal needs. The period between the two world wars can be described as a fast-forward into military modernity in Finland. In the process, European middle class gender ideologies clashed with Finnish agrarian masculinities. Nationalistic agendas for the militarisation of Finnish manhood stumbled against intense class conflicts and ideological resistance. Military propaganda used images of military heroism, civic virtue and individual success to persuade the conscripts into ways of thinking and acting that were shaped by bourgeois mentality, nationalistic ideology and religious morality. These images are further analysed as expressive of the personal experiences and emotions of their middle-aged, male authors. The efforts of these military educators were, however, actively resisted on many fronts, ranging from rural working class masculinities among the conscripted young men to ideological critiques of the standing army system in parliament. In narratives about military training, masculinity was depicted as both strengthened and contradicted by the harsh and even brutal practices of interwar Finnish military training. The study represents a combination of new military history and the historical study of men and masculinities. It approaches masculinity as a contested and highly political form of social and cultural knowledge that is actively and selectively used by historic actors. Instead of trying to identify a dominant or “hegemonic” form of masculinity within a pre-determined theoretical structure, this study examines how the meanings ascribed to manhood varied according to class, age, political ideology and social situation. The interwar period in Finland can be understood as a period of contest between different notions of militarised masculinity, yet to judge by the materials studied, there was no clear winning party in that contest. A gradual movement from an atmosphere of conflict surrounding conscription towards political and cultural compromises can be discerned, yet this convergence was incomplete and many division lines remained.

Puolueiden keskustelutilaisuuksista mediatapahtumiksi. Television vaaliohjelmat ja niihin liittynyt sanomalehtijulkisuus 1960-luvulta 1980-luvulle

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan television vaaliohjelmia ja niihin liittynyttä sanomalehtijulkisuutta 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle. Tarkastelun kohteena ovat sekä eduskunta- että presidentinvaalien vaaliohjelmat. Tutkimusaineisto koostuu Yleisradion hallinto- ja ohjelmaneuvostojen pöytäkirjoista, vaaliohjelmien televisiotallenteista sekä vaaliohjelmia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Lehtiaineisto on kerätty Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista, Iltalehdestä, Aamulehdestä, Kansan Uutisista, Suomenmaasta sekä Suomen Sosialidemokraatista. Sanomalehtiaineistoa on täydennetty Yleisradion leikearkistoon kerätyillä lehtileikkeillä. Tutkimuksessa on analysoitu toisaalta television vaaliohjelmien kehitystä ja toisaalta vaaliohjelmiin liittynyttä sanomalehtikirjoittelua. Television vaaliohjelmien kehityksen osalta tutkimuksessa on kuvattu, millä tavoin vaaliohjelmia on eri aikoina tehty ja millaisia poliittisia kiistoja niiden tekemiseen on liittynyt. Sanomalehtiaineiston analyysissa on tarkasteltu sitä, mihin seikkoihin vaaliohjelmia käsittelevissä kirjoituksissa on kiinnitetty huomiota, millä tavoin lehdet ovat suhtautuneet ohjelmien toteutukseen ja millainen rooli ohjelmilla on nähty olleen vaalikampanjoinnissa. Väitöskirjan näkökulma on historiallinen, mikä merkitsee ajallisten kontekstien keskeisyyttä analyysissa. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota sekä poliittisessa kulttuurissa että mediamaisemassa tapahtuneisiin muutoksiin. Vaaliohjelmat olivat 1960-luvulla tarkkaan säänneltyjä puolueiden välisiä keskustelutilaisuuksia, joissa toimittajilla ei ollut näkyvää roolia. Ohjelmien toteutuksesta vastasivat puoluemandaateilla toimineet Yleisradion ohjelma- ja hallintoneuvoston jäsenet, joten ohjelmien toteutuksen yksityiskohdista vastasivat puolueet. Puolueet riitelivät usein vaaliohjelmien toteutuksesta, mikä osoittaa, että puolueille television vaaliohjelmat olivat tärkeitä poliittisia foorumeita jo 1960-luvulta lähtien. Vaaliohjelmat jakautuivat kahteen erilaiseen ohjelmaformaattiin; vaalitentteihin ja suureen vaalikeskusteluun. Vaalitenteissä kunkin puolueen edustajat olivat vuorollaan ”altavastaajina”, joille muiden puolueiden edustajat esittivät kysymyksiä. Suuri vaalikeskustelu oli perinteisempi paneelikeskustelu, jossa poliitikot selvittivät vuorotellen kantojaan ajankohtaisiin poliittisin kysymyksiin. 1970-luvun puolivälissä vaalitenttien toteutuksessa tapahtui suuria muutoksia, kun toimittajat syrjäyttivät poliitikot vaalitenttien kyselijöinä. Suuri vaalikeskustelu säilyi ennallaan. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin oli 1960- ja 1970-luvuilla huomattavasti pidättyvämpää kuin poliitikkojen. Sanomalehdistön näkökulmasta television vaaliohjelmien tärkeimpänä tehtävänä oli puolueiden poliittisten linjausten esittely. Vaaliohjelmia käsittelevissä teksteissä esiteltiin pääasiassa poliitikkojen ohjelmissa pitämiä puheenvuoroja. Puoluelehdissä puheenvuorojen sisältöä arvioitiin aatteellisista lähtökohdista, sitoutumattomissa sanomalehdissä neutraalimmin. Vaaliohjelmien toteutukseen liittynyt kritiikki kohdistui toisaalta poliitikkojen puoluepropagandaan, toisaalta poliitikkojen liialliseen varovaisuuteen. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi ennallaan myös 1970-luvulla, jolloin vaaliohjelmia alettiin tehdä toimittajavetoisesti. Ainoa muutos liittyi vaaliohjelmakritiikkiin, joka kohdistui nyt poliitikkojen ohella myös toimittajiin, joiden katsottiin olleen ohjelmissa liian hyökkääviä. Suurin muutos vaaliohjelmiin liittyneessä kirjoittelussa tapahtui 1980-luvulla. Vaaliohjelmia käsitteleviä kirjoituksia julkaistiin sanomalehdistössä monikertainen määrä 1970-lukuun verrattuna. Samalla myös vaaliohjelmia käsittelevien kirjoitusten näkökulmat alkoivat muuttua, kun ohjelmin visuaalinen ulottuvuus alkoi olla yhä näkyvämmin esillä sanomalehtiin laadituissa analyyseissa. Lehdet alkoivat teettää säännöllisesti erilaisia tutkimuksia poliitikkojen pärjäämisestä ohjelmissa ja kirjoittaa vaalikeskusteluiden voittajista ja häviäjistä. Lisäksi lehtijutuissa arvioitiin poliitikkojen esiintymistä ja vaaliohjelmista välittyviä vaikutelmia. Vuoden 1982 presidentinvaaleissa uusista näkökulmista kirjoittivat erityisesti iltapäivälehdet, mutta vuosikymmenen jälkipuoliskolla samankaltaisia lähestymistapoja omaksuivat myös Helsingin Sanomat ja Aamulehti. Niiden vaaliohjelmia käsittelevissä uutisissa kiinnitettiin yhä useammin huomiota poliitikkojen esiintymiseen, pukeutumiseen ja tunnetiloihin. Puoluelehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi kuitenkin ennallaan, ja myös vaaliohjelmakritiikki säilyi suurelta osin muuttumattomana. 1980-luvun aikana television vaaliohjelmat muuttuivat lehdistön käsittelyssä puolueiden tavoitteita esittelevistä keskustelutilaisuuksista poliitikkojen ja puolue johtajien henkilökohtaisia ominaisuuksia mittaaviksi esiintymiskokeiksi ja suuriksi mediatapahtumiksi, joiden katsottiin toisinaan jopa ratkaisseen vaalin tuloksen. Nostaessaan television vaaliohjelmat kampanjajournalisminsa ytimeen, sanomalehdet vahvistivat television poliittista roolia.

Kaksi tietä huipulle. Media ja puoluejohtajuus Suomessa naisten noususta populismin aaltoon

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan suomalaisen puoluejohtajuuden ja suuren puolueen johtajaksi nousun murroskautta 1980-luvun lopulta 2010-luvulle median ja politiikan vuorovaikutuksen näkökulmasta. Puolueiden johtaminen on myös Suomessa ollut miesten työtä, ja perinteisesti tehtävään on ollut yksi väylä: asettuminen ehdolle puheenjohtajavaalissa ja valituksi tulo puoluekokouksessa. Tarkastelujakson alkupuolella naisia oli Suomessa ensimmäistä kertaa ehdolla suurten puolueiden puheenjohtajavaaleissa. Kauden loppupuolella heitä myös valittiin tuohon tehtävään ja ensimmäiset naiset nousivat pääministeriksi. Tämä historiallinen murros päätti liki satavuotisen perinteen, jossa miehet ovat olleet Suomessa sekä suurten puolueiden että hallitustyön johtajia. Julkisessa keskustelussa kysymys tasa-arvosta jäi toissijaiseksi: naisia alettiin valita puoluejohtajiksi tilanteissa, joissa heidän valintansa nähtiin puolueille edulliseksi. Naisen valinta tulkittiin miehen valintaa merkittävämmäksi symboliseksi viestiksi, johon liitettiin ajatuksia uudistumisesta ja puolueen julkisuuskuvan parantamisesta. Merkille pantavaa on, että naisten ensimmäiset valinnat suurten puolueiden johtajiksi tapahtuivat vaiheessa, jossa puoluejohtajien valta-asema on vahvin kautta suomalaisen poliittisen historian. Tässä valossa näyttää siltä, että valta ei aina pakenekaan naisilta. Vaikka suomalainen yhteiskunta ja suomalaiset naiset ovat monessa mielessä olleet edelläkävijöitä tasa-arvon suhteen, politiikan johtopaikkoja tavoitelleet naiset ovat meilläkin kohdanneet kansainvälisessä tutkimuksessa naisten haasteeksi osoitettuja lasikattoja, pyöröovia ja liukkaita jyrkänteitä. Tutkittavan ajanjakson aikana konkretisoitui myös toinen mahdollinen, joskin poikkeuksellinen reitti suuren puolueen johtajaksi: pienen puolueen nouseminen suurten joukkoon eduskuntavaaleissa. Tämä vaihtoehto toteutui vuonna 2011 perussuomalaisten eduskuntavaalivoiton myötä. Perussuomalaisten nousu eduskunnan pienimmästä puolueesta kolmanneksi suurimmaksi mursi perinteisen kolmen suuren puolueen asetelman. Puolueen menestyksen seuraukset ovat olleet kauaskantoisemmat kuin ehkä ensin ajateltiin: perussuomalaisten vaalivoiton sosiaalidemokraateille, keskustalle, ja kokoomukselle aiheuttama järkytys heijastui myöhemmin myös niiden johtajavaihdoksiin ja -valintoihin. Sekä naisten läpimurrossa että populismin voittokulussa median rooli oli monisyisempi kuin siihen perinteisesti liitetty tiedon välittäjän ja valtaa pitävien toimia kriittisesti seuraavan neljännen valtiomahdin tehtävänkuva. Tutkittavalla jaksolla tiedotusvälineet tekivät onnistuneen intervention politiikan osapuoleksi. Toimittajat ottivat kantaa valintoihin ja ohjeistivat puolueita, ja puolueet taas mukauttivat näkyvyyden maksimoidakseen käytäntöjään median tarpeisiin. 1980-luvun lopulta 2010-luvulle ulottuvalla jaksolla suuren puolueen puoluejohtajaksi valikoitumisen kriteerit muuttuivat, samalla kun median merkitys johtajavalinnoissa ja myös puoluejohtajan käytännön työssä kasvoi. Mediasta tuli aiempaa konkreettisemmin johtajavalintojen ja valtakamppailun areena, ja siihen liittyvät näkökohdat nousivat myös keskeisiksi johtajan taitoja arvioitaessa. Kuka ehdokkaista toisi näkyvyyttä, ”pärjäisi” median paineissa ja vakuuttaisi äänestäjät? Vielä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa johtajavalinnat olivat pitkälti puolueorganisaatioiden hallinnoimia prosesseja, joista lehdistö raportoi askeleen jäljessä kulkien. Viimeistään 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä puolueet omaksuivat ajatuksen median hyödyllisyydestä. Tämän strategisen muutoksen myötä puolueet tulivat samalla luovuttaneeksi määriteltyvaltaa oman organisaationsa ulkopuolelle. Kokoomuksen vuoden 2014 johtajavaalissa silmiinpistävää oli pyrkimys sekä hyötyä julkisuudesta että palauttaa valtaa takaisin puolueelle. Politiikan mediajulkisuuden alttius tarttua myyviin poliitikkopersooniin, ilmiöihin, ristiriitoihin ja draamaan sekä vastaavasti populistijohtaja Timo Soinin ja perussuomalaisten kyky tarjota kaikkia näitä auttoivat puolueen suurvoittoon vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Organisaatioltaan pieni ja johtajaansa henkilöityvä puolue sai selvästi poliittista painoarvoaan suuremman julkisuuden, koska kiinnostavuus määritti näkyvyyden ja puolueen nousevasta kannatuksesta tuli yksi vaalien pääaiheista. Median ja politiikan suhteessa tapahtuneet muutokset olivat vauhdittamassa niin naisten nousua suurten puolueiden johtajiksi kuin populistisen johtajuuden läpimurtoa ja perussuomalaisten menestystä. Koska suurten puolueiden johtajista valikoituvat myös pääministerit, näiden muutosten vaikutus ulottuu Suomen poliittisesti vaikutusvaltaisimpaan tehtävään asti.

Poliisin salaiset tiedonhankintakeinot ja yksityiselämän suoja

Tutkimuksessa selvitetään ensinnäkin, mitä vaatimuksia yksityiselämän suoja osana perusoikeusjärjestelmää asettaa poliisin salaisia tiedonhankintakeinoja koskevalle lainsäätämiselle. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi, miten nykyinen lainsäädäntö vastaa yksityiselämän suojasta seuraaviin vaatimuksiin, ja miten lainsäädäntöä tulisi mahdollisesti kehittää, jotta se paremmin vastaisi näihin vaatimuksiin. Perus- ja ihmisoikeuksien merkitys on lisääntynyt myös lain soveltamisen osalta, ja tästä syystä tutkimuksessa selvitetään, mitä vaatimuksia perusoikeusjärjestelmä asettaa salaisia tiedonhankintakeinoja koskevalle lain soveltamiselle. Tutkimuksen kohteena on pakkokeinolain (806/2011) 10 luvussa säädetyt keinot, joita käytetään rikosten selvittämiseen sekä poliisilain (872/2011) 5 luvussa säädetyt keinot, joita käytetään rikosten estämiseen ja paljastamiseen. Tässä tutkimuksessa perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden perusteella määrittyy se, millä ehdoilla ja missä laajuudessa salaisten tiedonhankintakeinojen käyttö on mahdollista. Tutkimuksessa selviää, että salaisia tiedonhankintakeinoja koskevaa sääntelyä tarvitaan nimenomaisesti tietyistä asiakokonaisuuksista. Kun tiedonhankintakeinojen käyttöön liittyviä intressejä pyritään sovittamaan yhteen, pelkkä punninta ei ole riittävää, vaan tärkeää on havaita, mitkä konkreettisemmat tekijät vaikuttavat ratkaisun tekemiseen lainsäätämisessä ja lain soveltamisessa. Ihmisarvon loukkaamattomuutta kunnioittavassa oikeusvaltiossa sääntelylle asettuu myös tiettyjä ehdottomia rajoja. Tutkimuksessa selviää myös, että tutkimustietoa eri tiedonhankintakeinojen tehokkuudesta tulisi saada lisää, jotta voidaan paremmin arvioida eri keinojen oikeasuhtaisuutta. Joidenkin tiedonhankintakeinojen edellytykset on muotoiltu niin, että on kyseenalaista, toteutuvatko luottamuksellisen viestin salaisuutta koskevan lakivarauksen vaatimukset. Tulisi myös pohtia, tarvitaanko ainakin joidenkin keinojen osalta hankittujen tietojen käsittelemistä ja hävittämistä valvomaan jokin poliisin nähden ulkopuolinen taho, jotta yksilön oikeusturva voitaisiin turvata paremmin. Jatkossa tulisi edelleen kiinnittää huomiota myös siihen, että tiedonhankintakeinoja koskevien lupapäätösten ja -hakemusten perustelut ovat riittävät. Eduskunnan oikeusasiamiehen suorittama valvonta on ollut merkittävää yksilön oikeusturvan toteutumisen kannalta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että erillisen valvontaelimen perustaminen olisi tärkeää, jotta voitaisiin varmistaa tiedonhankintakeinojen riittävän perusteellinen valvonta.