Carte de la Russie d'Europe avec indication des dépôts et établissements de la "Société anonyme d'exploration du naphte, Nobel Frères"

Kartta kuuluu A. E. Nordenskiöldin kokoelmaan

Missä viipyvät Suomen nobelistit?

Kirjoitus perustuu Tieteen päivien avajaisissa 8.1.2003 pidettyyn esitelmään. Kirjoittaja on molekyylibiologian professori Karolinska Institutetissa ja toimii johtajana Tukholman syöpätutkimukseen keskittyvässä Ludwig-instituutissa. Hän on myös toiminut lääketieteellisessä Nobel-toimikunnassa vuodesta 1990 ja sen puheenjohtajana 1998-2000.

”Se olin näin, se ei ollut näin, kaikki on niin kuin sanomme sen olleen” – Postmoderni uudelleenkirjoitus historian ja fiktion suhteiden problematisoijana José Saramagon romaanissa Jeesuksen Kristuksen evankeliumi

Portugalilaisen Nobel-kirjailija José Saramagon romaani Jeesuksen Kristuksen evankeliumi (O Evangelho segundo Jesus Cristo, 1991) herätti ilmestyessään niin suuren kohun, että Saramago muutti pois synnyinmaastaan Portugalista. Teoksen saama kiihkeä vastustus johtui lähinnä sen aiheesta ja kriittisestä sisällöstä; Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on postmoderni, kriittinen Raamatun evankeliumien uudelleenkirjoitus. Romaani kertoo kokonaisuudessaan uudestaan kanonisista evankeliumeista tutun Jeesuksen tarinan, mutta antaa useille Jeesuksen elämän vaiheille, sanoille ja teoille täysin päinvastaisen tulkinnan kuin kristinuskon perinteisessä tulkintatraditiossa. Pro gradu -työssäni tutkin paitsi sitä, miten Jeesuksen Kristuksen evankeliumi eroaa Raamatun evankeliumeista, ennen kaikkea sitä, miksi Saramagon romaani kertoo evankeliumeista tutun tarinan uudestaan. Tutkimukseni pääasiallisena teoreettisena viitekehyksenä käytän Linda Hutcheonin teoriaa historiografisesta metafiktiosta ja postmodernista taiteesta. Hutcheon kutsuu postmoderneja historiallisia aiheita käsitteleviä kaunokirjallisia teoksia historiografisiksi metafiktioiksi. Historiografinen metafiktio on kriittistä, poliittista, ironista, parodista, paradoksaalista ja intertekstuaalista. Historiografisessa metafiktiossa pääpaino ei ole menneisyyden kuvaamisessa, vaan menneisyyden kuvaamiseen liittyvissä kysymyksissä ja ongelmissa. Historiografinen metafiktio osoittaa, että menneisyyteen ei ole suoraa pääsyä eikä sitä voi kuvata ”sellaisenaan”. Menneisyyden voi tavoittaa ainoastaan aiempien representaatioiden kautta. Hutcheonin mukaan kaikki representaatiot ovat subjektiivisia, ja sen vuoksi ne pitävät aina sisällään myös tietyn ideologian. Tutkimuksessani päädyn siihen, että Saramagon kanonisten evankeliumien postmodernin uudelleentulkinnan tarkoitus on historiografisen metafiktion tapaan problematisoida historian(kirjoituksen) ja fiktion suhteet. Historian ja fiktion suhteet problematisoidessaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumi kommentoi kanonisia evankeliumeja, moderneja Jeesus-romaaneja ja näiden perinteisiä tulkintatraditioita, sekä ilmentää postmodernille filosofialle ominaisia ajattelunvirtauksia. Saramagon kanonisten evankeliumien uudelleenkirjoitus kyseenalaistaa niin kanonisten evankeliumien kuin Jeesus-romaanien tulkintaperinteessä tyypillisen ajatuksen historiallisen totuuden olemassaolosta ja kiistää menneisyyden objektiivisen kuvauksen mahdollisuuden. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi osoittaa historiankirjoituksen fiktiivisyyden, mutta nostaa toisaalta esiin ajatuksen fiktion mahdollisuuksista kuvata tekstin ulkopuolista todellisuutta.

”The music the world makes has no words”: Musiikillisen tradition funktiot ja merkitys Toni Morrisonin romaanissa Jazz

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen niitä merkityksiä, joita afrikkalaisamerikkalainen musiikillinen esitystraditio saa Nobel-kirjailija Toni Morrisonin romaanissa Jazz (1992).Morrison on toistuvasti löytänyt vertailukohdan omalle kirjoittamiselleen mustasta musiikkitraditiosta. Kuvaillessaan Jazz-romaanin luomisprosessia hän on kertonut pyrkineensä rakentamaan teoksen improvisatorisen jazz-performanssin muotoon. Tutkielmassa kysyn, millä tavalla tämä jazz-improvisatorinen kerrontamuoto ilmenee Jazz-romaanissa ja miksi musiikki ja kerronnan musiikillisuus on saanut niin merkittävän roolin afrikkalaisamerikkalaisen kirjallisuuden traditiossa. Keskeiselle sijalle tutkielmassani nousee ajatus improvisatorisesta jazz-performanssista sekä romaania ohjaavana kerronnallisena periaatteena että mustan diasporisen kulttuurin ja identiteetin rakentamisen välineenä. Tukeutumalla muun muassa Ralph Ellisonin, James Baldwinin, Albert Murrayn, Henry Louis Gates Jr:n, Houston A. Baker Jr:n, Paul Gilroyn, Kimberly W. Benstonin ja Nathaniel Mackeyn kirjoituksiin mustasta esitystraditiosta tarkastelen, mitä eri merkityksiä jazz- ja blues-musiikille on annettu afrikkalaisamerikkalaisessa kirjallisuudessa. Jazzissa musiikki toimii ensisijaisesti keinona työstää menneisyyttä: musiikillinen improvisaatio avaa tien ihmisen henkilökohtaisten muistojen ja menneisyyden konfliktien tarkastelulle. Kyse on identiteettiprosessista, joka ohjaa toistuvasti määrittelemään uudelleen ne rakenteet, joissa ihmisen minuus kehittyy. Samalla musiikillisuuden taustalta voidaan löytää pyrkimys vapauttaa teos kertovuudesta ja kohdistaa lukijan huomio tekstin tuottamaan liikkeeseen, romaaniin performanssina. Tämä ohjaa kirjallisuuden kohti rituaalista: musiikillisuuden funktiona on tuoda tarina voimakkaammin osaksi lukijan kokemuksellista nykyhetkeä. Morrisonin romaanikirjoittamista ohjaa halu kehittää jatkuvasti uusia mahdollisuuksia ymmärtää ja lähestyä menneisyyttä sekä rakentaa kriittinen suhde afrikkalaisamerikkalaista kulttuuria määrittäneisiin historiallisiin narratiiveihin. Jazzromaanin tapahtumat sijoittuvat keskelle afrikkalaisamerikkalaisen urbaanin kulttuurin ja amerikkalaisen modernismin kehityksen keskeisintä vuosikymmentä, 1920-lukua. Romaanin sisällön analyysissa tarkastelen muun muassa romaanin kaupunkitilan kuvausta ja sen kiinnittymistä urbaanin kulutuskulttuurin tuottamaan visuaaliseen spektaakkeliin. Jazzissa Morrisonin voidaan nähdä työstävän suhdetta tiettyyn historialliseen aikakauteen, joka on merkittävällä tavalla muokannut sekä afrikkalaisamerikkalaista kulttuurista yhteisöllisyyttä että tiettyjä ”mustan” tai ”mustuuden” representaatioita osana amerikkalaista urbaania ympäristöä.

Projektilaskentamallin kehittäminen rakennusalan pk-yrityksessä

Tutkimuksen kohdeyritys on rakennusalan pk-yritys, jonka liiketoiminta perustuu kokonaan toimitusprojekteille. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää kohdeyrityksen käyttöön helppokäyttöinen projektilaskentamalli, jonka avulla voidaan ennalta tunnistaa kannattamattomat toimitusprojektit. Tutkimuksessa keskitytään projektien kustannusnäkökulmaan. Tutkimus koostuu teoreettisesta kirjallisuusselvityksestä ja empiirisestä tapaustutkimuksesta. Teoreettisen aineiston ja kohdeyrityksen tietojen perusteella rakennettiin laskentamalli, jonka toimintaa tarkasteltiin esimerkkiprojektien avulla. Työn tutkimusote on konstruktiivinen, osin myös toiminta-analyyttinen. Kehitetty laskentamalli kattaa toimitusprojektin koko elinkaaren. Tarjouslaskenta-vaiheessa sen avulla tehdään päätös projektin toteutuskelpoisuudesta. Toteutus- ja seurantavaiheessa taas sillä seurataan projektin toteutuvia lukuja. Kohdeyritys voi laskentamallin avulla tunnistaa kannattamattomia projekteja, sillä tarjoushinnat tarkistetaan täyskatteellisen kustannusarvion avulla ennen projektin toteutuspäätöstä. Määrälaskennan ja täyskatteellisen laskennan ansiosta aiheuttamisperiaatetta noudatetaan kattavammin kuin kohdeyrityksen aiemmassa käytännössä.

Henkilökohtainen on poliittista. Neuvottelu politiikan sukupuolittuneesta työnjaosta Annan julkaisemissa poliitikkojen henkilökuvissa vuosina 1975–2005

Henkilökohtainen on poliittista Tutkimuksessa tarkastellaan tiedotusvälineissä käytyä neuvottelua miesten ja naisten mahdollisuuksista osallistua politiikkaan sekä siinä ilmenevää suomalaisen poliittisen julkisuuden muutosta. Tutkimuksen materiaalin muodostavat Anna-lehdessä vuosina 1975–2005 julkaistut 339 poliitikkojen henkilökuvaa, joita eritellään laadullisen tekstianalyysin keinoin. Politiikan sukupuolittunut työnjako Poliitikkojen henkilökuvat ovat Anna-lehdessä olleet henkilöhaastatteluja tai poliitikon haastatteluita yhdessä puolisonsa tai perheensä kanssa. Tutkittuna ajanjaksona Annassa on julkaistu selvästi enemmän naispoliitikkojen kuin miespoliitikkojen henkilökuvia. Poliitikkojen haastatteluissa neuvottellaan siitä, keillä on oikeus toimia politiikassa ja millaista politiikkaa miehet ja naiset voivat tehdä. Vaikka Annassa ilmestyneissä poliitikkojen henkilökuvissa on eri aikoina vastattu näihin kysymyksiin erilaisin tavoin, sukupuolittunut jako miesten yhteiskunnalliseen ja naisten yksityiseen tilaan säilyy teksteissä läpi koko tarkastellun 30 vuoden ajanjakson. Sukupuolittunut jako yhteiskunnalliseen ja yksityiseen ilmenee henkilökuvissa siten, että miehet esitetään toimimassa politiikassa vaivattomasti ja luonnollisesti, mutta naisten kuvataan ponnistelevan sen eteen, että he kykenisivät osallistumaan politiikkaan. Naispoliitikkojen henkilökuvissa toistuva kysymys on, millä edellytyksin tai millaisin rajoituksin naiset ovat voineet toimia politiikassa. Miehet edustavat poliitikon normia ja naiset poikkeusta normista. Poliitikkojen parisuhde- ja perhehaastatteluissa puolestaan käsitellään kysymystä sukupuolten välisestä työnjaosta perheessä. Kirjoituksissa toistuvat kysymykset siitä, millainen tulisi olla poliitikon ja hänen puolisonsa välinen työnjako, tulisiko miespoliitikon vaimon osallistua pyyteettömästi puolison uran tukemiseen tai millä tavoin naispoliitikon puolison tulisi suhtautua vaimonsa aikaa vievään poliittiseen uraan. Naispoliitikkojen haasteita Annan julkaisemat naispoliitikkojen henkilökuvat osoittavat sekä naisten poliittiseen osallistumiseen liittyviä ongelmia että joukon erilaisia ratkaisuja niihin. Naisten ruumiillisuus on näistä haasteista keskeisin. 1970-luvun Annassa ilmestyneissä naispoliitikkojen haastatteluissa käsiteltiin toistuvasti sitä, millä tavoin politiikassa työskentelevät naiset pukeutuvat, syövät ja lepäävät. 1980-luvulla Anna pyrki tekemään naisruumiista voimavaran osoittamalla, että naisten ”luonteva” taipumus hoivaamiseen teki heistä erityisen sopivia politiikan ”pehmeiden” asioiden puolestapuhujina, kuten rauhantyön ja sosiaalisektorin asioiden hoitajina. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa julkaistuissa teksteissä luotiin naisten poliittista yhteisöllisyyttä korostamalla heidän kokemaansa ruumiillisuuteen perustuvaa sortoa, esimerkiksi ulkonäköön liittyviä epäasiallisia huomautuksia. 2000-luvulla naispoliitikkojen henkilökuvissa vakuutettiin, että naisen ikääntyminen ei heikennä hänen kykyään tehdä politiikkaa. Samana aikakautena julkaistuissa nuorehkojen naispoliitikkojen henkilökuvissa ruumiillisuuteen otettiin toinen näkökulma. Niissä naisruumiin väitetty sopimattomuus poliittiseen työhön ratkaistiin korostamalla, että haastatellut naiset kontrolloivat ruumistaan täydellisesti. Toinen naispoliitikkojen poliittista osallistumista uhkaavana tai häiritsevänä esitetty seikka Annassa on ollut yksityiselämä. Lehden mukaan kodin, puolison ja lasten yhdistäminen menestyksekkääseen poliittiseen uraan on ollut erityisen vaikeaa. 1980-luvun loppuun saakka henkilökuviin rakennettiin asetelma, jossa naispoliitikkojen tuli valita työn tai perheen välillä. Vuosituhannen taitteessa Anna otti yksityiselämän ja julkisen elämän väliseen ristiriitaan uuden näkökulman: lehti alkoi esittää, että lapset ovat naispoliitikkojen työelämän voimavara. Kirjoitusten mukaan tehokkaat nuoret naispoliitikot kykenivät halutessaan olemaan sekä ”pullantuoksuisia” äitejä että menestyviä poliitikkoja. Samalla kirjoitukset kuitenkin epäsuorasti osoittivat, ettei yksityisen ja julkisen elämän ristiriita kadonnut naispoliitikkojen kuvauksista: se vain muutti muotoaan ja sai uuden ratkaisun. Miespoliitikkojen luontevana esitetty asiantuntemus Annassa julkaistut miespoliitikkojen haastattelut ovat läpi tutkitun ajanjakson uusintaneet mielikuvaa yhteiskunnallisesta tilasta miehille luontaisesti sopivana ympäristönä. Niissä puhutaan politiikasta ikään kuin se olisi ainoastaan miesten hallitsema elämänpiiri. Poliitikka näyttäytyy miesten välisen kamppailun ja veljeyden kenttänä. Henkilökuvissa miespoliitikot pyrkivät kukistamaan vastustajansa, mutta samalla menestys miesten maailmassa edellyttää muiden miesten hyväksyntää. Henkilökuvissa rakennetaan vahvasti käsitystä miespoliitikoista yhteiskunnallisina asiantuntijoina. Kirjoituksissa heille annetaan tilaa ja mahdollisuuden käsitellä ajankohtaisia poliittisia ongelmia, kuten esimerkiksi terveydenhuollon tilaa tai yleissivistyksen tasoa Suomessa. Ero Annan julkaisemiin naispoliitikkojen haastatteluihin on selvä. Niiden joukossa vuosina 1975–2005 ei ole sellaisia kirjoituksia, joissa naispoliitikolla olisi itsestäänselvästi asiantuntemusta tai arvovaltaa käsitellä koko kansakuntaa askarruttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Henkilökohtainen on poliittista Annan julkaisemat poliittikkojen henkilökuvat osoittavat, millä tavoin henkilökohtaisiksi mielletyt asiat ovat muuttuneet poliittisiksi. Kärjistäen voi sanoa, että 1970-luvun puolivälissä Suomessa oli vallalla mielikuva, jossa vastakkain asettuivat miesten politiikka ja naisten yksityiselämä. Kolmessakymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut. 1980-luvun alussa Anna argumentoi, että naisten kokemus arkielämästä ja lasten kasvattamisesta antoi heille sellaista asiantuntemusta, jota tulisi hyödyntää myös politiikassa. Annan mukaan miesten hallitseva asema politiikassa oli johtanut tilanteeseen, jossa huomattava osa kansasta ei saanut ääntään politiikassa kuuluviin. 2000-luvulle tultaessa on mahdollista nähdä, että politiikkaan on muodostunut naisille sopivana nähty toiminnan sektori, johon kuuluvat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus-, ympäristö- ja kulttuuripolitiikka sekä kansainvälinen kehitysyhteistyö. Verrattuna 1970-luvun puolivälin tilanteeseen naiset osallistuvat luontevasti huomattavaan osaan suomalaista politiikkaa. Sukupuolittunut yhteiskunnallinen jakolinja ei kulje enää politiikan ja yksityiselämän välillä, vaan politiikan sisällä. Samalla käsitys politiikasta on muuttunut. Hyvinvointivaltion ja valtion sosiaalisektoriin liittyvien vastuiden laajentuminen on johtanut tilanteeseen, jossa naisille sopiviksi miellettyjen poliittisten osaamisalueiden määrä on kasvanut. On myös puhuttu politiikan intimisaatiosta, jolla tarkoitetaan, että valtioiden poliittisen toiminnan piiri on tullut yhä lähemmäs ihmisten henkilökohtaista elämää. Naisten aikaisempaa laajempi poliittinen osallistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman keskustelua aiheista, jotka koetaan hyvin henkilökohtaisiksi: ruumiin ja politiikan suhteesta, yksityiselämän ja julkisen elämän suhteesta tai arkielämän kokemusten suhteesta poliittiseen osallistumiseen. Näin henkilökohtainen ja poliittinen ovat olleet jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Annan henkilökuvat kertovat muutoksesta, jossa yksityiselämän tapahtumat ovat tulleet kiinteäksi osaksi politiikan julkisuutta. Yksityiselämän julkisuus on ollut poliitikoille sekä mahdollisuus että haaste. Yhtäältä yksityiselämän julkisuus on tarjonnut miespoliitikoille oivallisen keinon tuoda esille henkilökohtaisensa elämänsä myönteisiä puolia, esimerkiksi omistautumista perheelle. Naispoliitikoille yksityiselämän tuleminen julkiseksi on tarjonnut keinon haastaa ja kyseenalaistaa niitä arvoja, joiden mukaan nainen ei voi onnistuneesti yhdistää menestystä työ- ja perhe-elämässä. Samalla poliittisen julkisuuden muutos on merkinnyt sitä, että yksityiselämästä on tullut poliitikoille myös rasite. Julkisuudessa ei tehdä selkeää rajaa yksityisen ja julkisen elämän välillä, vaan henkilökohtaisen elämän valinnoista ja tapahtumista on tullut erottamaton osa poliitikkojen julkisuuskuvaa. Annan julkaisemien poliitikkojen henkilökuvien analyysi osoittaa, että poliitikot symboloivat yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Poliitikot eivät ole vain ihmisiä ansioineen ja puutteineen, vaan heidän saamansa julkisuuden kautta keskustellaan suuremmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten naisten oikeudesta osallistua politiikkaa tai sukupuolten välisestä työnjaosta yhteiskunnassa. Annassa ilmestyneet poliitikkojen henkilökuvat ovat olleet osa prosessia, jossa suomalainen sukupuolittunut työnjako on neuvoteltu merkittävältä osaltaan uuteen muotoon. Naiset ovat saaneet vastuulleen olennaisen osan suomalaista politiikkaa samalla kun politiikan sisältö on myös muuttunut. Julkisuudessa näkyvien poliitikkojen henkilökohtaisen elämän valinnat asettuvat kontekstiinsa osana neuvotteluprosessia, jossa mietitään ja kyseenlaistetaan yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Tässäkin mielessä henkilökohtaisesta on tullut poliittista.

Joka iskun suojaa Essolube täyssuojavoitelu

kuv., 12 x 19 cm

Varje kolvslag skyddas av Essolube fullskyddssmörjning

kuv., 12 x 19 cm