Dialogue in the crisis of representation : realism and antirealism in the context of the conversation between theologians and quantum physicists in Göttingen 1949-1961

The aim of this study is to analyse the content of the interdisciplinary conversations in Göttingen between 1949 and 1961. The task is to compare models for describing reality presented by quantum physicists and theologians. Descriptions of reality indifferent disciplines are conditioned by the development of the concept of reality in philosophy, physics and theology. Our basic problem is stated in the question: How is it possible for the intramental image to match the external object?Cartesian knowledge presupposes clear and distinct ideas in the mind prior to observation resulting in a true correspondence between the observed object and the cogitative observing subject. The Kantian synthesis between rationalism and empiricism emphasises an extended character of representation. The human mind is not a passive receiver of external information, but is actively construing intramental representations of external reality in the epistemological process. Heidegger's aim was to reach a more primordial mode of understanding reality than what is possible in the Cartesian Subject-Object distinction. In Heidegger's philosophy, ontology as being-in-the-world is prior to knowledge concerning being. Ontology can be grasped only in the totality of being (Dasein), not only as an object of reflection and perception. According to Bohr, quantum mechanics introduces an irreducible loss in representation, which classically understood is a deficiency in knowledge. The conflicting aspects (particle and wave pictures) in our comprehension of physical reality, cannot be completely accommodated into an entire and coherent model of reality. What Bohr rejects is not realism, but the classical Einsteinian version of it. By the use of complementary descriptions, Bohr tries to save a fundamentally realistic position. The fundamental question in Barthian theology is the problem of God as an object of theological discourse. Dialectics is Barth¿s way to express knowledge of God avoiding a speculative theology and a human-centred religious self-consciousness. In Barthian theology, the human capacity for knowledge, independently of revelation, is insufficient to comprehend the being of God. Our knowledge of God is real knowledge in revelation and our words are made to correspond with the divine reality in an analogy of faith. The point of the Bultmannian demythologising programme was to claim the real existence of God beyond our faculties. We cannot simply define God as a human ideal of existence or a focus of values. The theological programme of Bultmann emphasised the notion that we can talk meaningfully of God only insofar as we have existential experience of his intervention. Common to all these twentieth century philosophical, physical and theological positions, is a form of anti-Cartesianism. Consequently, in regard to their epistemology, they can be labelled antirealist. This common insight also made it possible to find a common meeting point between the different disciplines. In this study, the different standpoints from all three areas and the conversations in Göttingen are analysed in the frameworkof realism/antirealism. One of the first tasks in the Göttingen conversations was to analyse the nature of the likeness between the complementary structures inquantum physics introduced by Niels Bohr and the dialectical forms in the Barthian doctrine of God. The reaction against epistemological Cartesianism, metaphysics of substance and deterministic description of reality was the common point of departure for theologians and physicists in the Göttingen discussions. In his complementarity, Bohr anticipated the crossing of traditional epistemic boundaries and the generalisation of epistemological strategies by introducing interpretative procedures across various disciplines.

Henkilökohtainen on poliittista. Neuvottelu politiikan sukupuolittuneesta työnjaosta Annan julkaisemissa poliitikkojen henkilökuvissa vuosina 1975–2005

Henkilökohtainen on poliittista Tutkimuksessa tarkastellaan tiedotusvälineissä käytyä neuvottelua miesten ja naisten mahdollisuuksista osallistua politiikkaan sekä siinä ilmenevää suomalaisen poliittisen julkisuuden muutosta. Tutkimuksen materiaalin muodostavat Anna-lehdessä vuosina 1975–2005 julkaistut 339 poliitikkojen henkilökuvaa, joita eritellään laadullisen tekstianalyysin keinoin. Politiikan sukupuolittunut työnjako Poliitikkojen henkilökuvat ovat Anna-lehdessä olleet henkilöhaastatteluja tai poliitikon haastatteluita yhdessä puolisonsa tai perheensä kanssa. Tutkittuna ajanjaksona Annassa on julkaistu selvästi enemmän naispoliitikkojen kuin miespoliitikkojen henkilökuvia. Poliitikkojen haastatteluissa neuvottellaan siitä, keillä on oikeus toimia politiikassa ja millaista politiikkaa miehet ja naiset voivat tehdä. Vaikka Annassa ilmestyneissä poliitikkojen henkilökuvissa on eri aikoina vastattu näihin kysymyksiin erilaisin tavoin, sukupuolittunut jako miesten yhteiskunnalliseen ja naisten yksityiseen tilaan säilyy teksteissä läpi koko tarkastellun 30 vuoden ajanjakson. Sukupuolittunut jako yhteiskunnalliseen ja yksityiseen ilmenee henkilökuvissa siten, että miehet esitetään toimimassa politiikassa vaivattomasti ja luonnollisesti, mutta naisten kuvataan ponnistelevan sen eteen, että he kykenisivät osallistumaan politiikkaan. Naispoliitikkojen henkilökuvissa toistuva kysymys on, millä edellytyksin tai millaisin rajoituksin naiset ovat voineet toimia politiikassa. Miehet edustavat poliitikon normia ja naiset poikkeusta normista. Poliitikkojen parisuhde- ja perhehaastatteluissa puolestaan käsitellään kysymystä sukupuolten välisestä työnjaosta perheessä. Kirjoituksissa toistuvat kysymykset siitä, millainen tulisi olla poliitikon ja hänen puolisonsa välinen työnjako, tulisiko miespoliitikon vaimon osallistua pyyteettömästi puolison uran tukemiseen tai millä tavoin naispoliitikon puolison tulisi suhtautua vaimonsa aikaa vievään poliittiseen uraan. Naispoliitikkojen haasteita Annan julkaisemat naispoliitikkojen henkilökuvat osoittavat sekä naisten poliittiseen osallistumiseen liittyviä ongelmia että joukon erilaisia ratkaisuja niihin. Naisten ruumiillisuus on näistä haasteista keskeisin. 1970-luvun Annassa ilmestyneissä naispoliitikkojen haastatteluissa käsiteltiin toistuvasti sitä, millä tavoin politiikassa työskentelevät naiset pukeutuvat, syövät ja lepäävät. 1980-luvulla Anna pyrki tekemään naisruumiista voimavaran osoittamalla, että naisten ”luonteva” taipumus hoivaamiseen teki heistä erityisen sopivia politiikan ”pehmeiden” asioiden puolestapuhujina, kuten rauhantyön ja sosiaalisektorin asioiden hoitajina. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa julkaistuissa teksteissä luotiin naisten poliittista yhteisöllisyyttä korostamalla heidän kokemaansa ruumiillisuuteen perustuvaa sortoa, esimerkiksi ulkonäköön liittyviä epäasiallisia huomautuksia. 2000-luvulla naispoliitikkojen henkilökuvissa vakuutettiin, että naisen ikääntyminen ei heikennä hänen kykyään tehdä politiikkaa. Samana aikakautena julkaistuissa nuorehkojen naispoliitikkojen henkilökuvissa ruumiillisuuteen otettiin toinen näkökulma. Niissä naisruumiin väitetty sopimattomuus poliittiseen työhön ratkaistiin korostamalla, että haastatellut naiset kontrolloivat ruumistaan täydellisesti. Toinen naispoliitikkojen poliittista osallistumista uhkaavana tai häiritsevänä esitetty seikka Annassa on ollut yksityiselämä. Lehden mukaan kodin, puolison ja lasten yhdistäminen menestyksekkääseen poliittiseen uraan on ollut erityisen vaikeaa. 1980-luvun loppuun saakka henkilökuviin rakennettiin asetelma, jossa naispoliitikkojen tuli valita työn tai perheen välillä. Vuosituhannen taitteessa Anna otti yksityiselämän ja julkisen elämän väliseen ristiriitaan uuden näkökulman: lehti alkoi esittää, että lapset ovat naispoliitikkojen työelämän voimavara. Kirjoitusten mukaan tehokkaat nuoret naispoliitikot kykenivät halutessaan olemaan sekä ”pullantuoksuisia” äitejä että menestyviä poliitikkoja. Samalla kirjoitukset kuitenkin epäsuorasti osoittivat, ettei yksityisen ja julkisen elämän ristiriita kadonnut naispoliitikkojen kuvauksista: se vain muutti muotoaan ja sai uuden ratkaisun. Miespoliitikkojen luontevana esitetty asiantuntemus Annassa julkaistut miespoliitikkojen haastattelut ovat läpi tutkitun ajanjakson uusintaneet mielikuvaa yhteiskunnallisesta tilasta miehille luontaisesti sopivana ympäristönä. Niissä puhutaan politiikasta ikään kuin se olisi ainoastaan miesten hallitsema elämänpiiri. Poliitikka näyttäytyy miesten välisen kamppailun ja veljeyden kenttänä. Henkilökuvissa miespoliitikot pyrkivät kukistamaan vastustajansa, mutta samalla menestys miesten maailmassa edellyttää muiden miesten hyväksyntää. Henkilökuvissa rakennetaan vahvasti käsitystä miespoliitikoista yhteiskunnallisina asiantuntijoina. Kirjoituksissa heille annetaan tilaa ja mahdollisuuden käsitellä ajankohtaisia poliittisia ongelmia, kuten esimerkiksi terveydenhuollon tilaa tai yleissivistyksen tasoa Suomessa. Ero Annan julkaisemiin naispoliitikkojen haastatteluihin on selvä. Niiden joukossa vuosina 1975–2005 ei ole sellaisia kirjoituksia, joissa naispoliitikolla olisi itsestäänselvästi asiantuntemusta tai arvovaltaa käsitellä koko kansakuntaa askarruttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Henkilökohtainen on poliittista Annan julkaisemat poliittikkojen henkilökuvat osoittavat, millä tavoin henkilökohtaisiksi mielletyt asiat ovat muuttuneet poliittisiksi. Kärjistäen voi sanoa, että 1970-luvun puolivälissä Suomessa oli vallalla mielikuva, jossa vastakkain asettuivat miesten politiikka ja naisten yksityiselämä. Kolmessakymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut. 1980-luvun alussa Anna argumentoi, että naisten kokemus arkielämästä ja lasten kasvattamisesta antoi heille sellaista asiantuntemusta, jota tulisi hyödyntää myös politiikassa. Annan mukaan miesten hallitseva asema politiikassa oli johtanut tilanteeseen, jossa huomattava osa kansasta ei saanut ääntään politiikassa kuuluviin. 2000-luvulle tultaessa on mahdollista nähdä, että politiikkaan on muodostunut naisille sopivana nähty toiminnan sektori, johon kuuluvat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus-, ympäristö- ja kulttuuripolitiikka sekä kansainvälinen kehitysyhteistyö. Verrattuna 1970-luvun puolivälin tilanteeseen naiset osallistuvat luontevasti huomattavaan osaan suomalaista politiikkaa. Sukupuolittunut yhteiskunnallinen jakolinja ei kulje enää politiikan ja yksityiselämän välillä, vaan politiikan sisällä. Samalla käsitys politiikasta on muuttunut. Hyvinvointivaltion ja valtion sosiaalisektoriin liittyvien vastuiden laajentuminen on johtanut tilanteeseen, jossa naisille sopiviksi miellettyjen poliittisten osaamisalueiden määrä on kasvanut. On myös puhuttu politiikan intimisaatiosta, jolla tarkoitetaan, että valtioiden poliittisen toiminnan piiri on tullut yhä lähemmäs ihmisten henkilökohtaista elämää. Naisten aikaisempaa laajempi poliittinen osallistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman keskustelua aiheista, jotka koetaan hyvin henkilökohtaisiksi: ruumiin ja politiikan suhteesta, yksityiselämän ja julkisen elämän suhteesta tai arkielämän kokemusten suhteesta poliittiseen osallistumiseen. Näin henkilökohtainen ja poliittinen ovat olleet jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Annan henkilökuvat kertovat muutoksesta, jossa yksityiselämän tapahtumat ovat tulleet kiinteäksi osaksi politiikan julkisuutta. Yksityiselämän julkisuus on ollut poliitikoille sekä mahdollisuus että haaste. Yhtäältä yksityiselämän julkisuus on tarjonnut miespoliitikoille oivallisen keinon tuoda esille henkilökohtaisensa elämänsä myönteisiä puolia, esimerkiksi omistautumista perheelle. Naispoliitikoille yksityiselämän tuleminen julkiseksi on tarjonnut keinon haastaa ja kyseenalaistaa niitä arvoja, joiden mukaan nainen ei voi onnistuneesti yhdistää menestystä työ- ja perhe-elämässä. Samalla poliittisen julkisuuden muutos on merkinnyt sitä, että yksityiselämästä on tullut poliitikoille myös rasite. Julkisuudessa ei tehdä selkeää rajaa yksityisen ja julkisen elämän välillä, vaan henkilökohtaisen elämän valinnoista ja tapahtumista on tullut erottamaton osa poliitikkojen julkisuuskuvaa. Annan julkaisemien poliitikkojen henkilökuvien analyysi osoittaa, että poliitikot symboloivat yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Poliitikot eivät ole vain ihmisiä ansioineen ja puutteineen, vaan heidän saamansa julkisuuden kautta keskustellaan suuremmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten naisten oikeudesta osallistua politiikkaa tai sukupuolten välisestä työnjaosta yhteiskunnassa. Annassa ilmestyneet poliitikkojen henkilökuvat ovat olleet osa prosessia, jossa suomalainen sukupuolittunut työnjako on neuvoteltu merkittävältä osaltaan uuteen muotoon. Naiset ovat saaneet vastuulleen olennaisen osan suomalaista politiikkaa samalla kun politiikan sisältö on myös muuttunut. Julkisuudessa näkyvien poliitikkojen henkilökohtaisen elämän valinnat asettuvat kontekstiinsa osana neuvotteluprosessia, jossa mietitään ja kyseenlaistetaan yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Tässäkin mielessä henkilökohtaisesta on tullut poliittista.

Yliopiston yrittäjämäisyyden sosiaalinen rakentuminen: case Aalto-yliopisto

Keskustelu yrittäjyyden sijoittumisesta yliopistojen tehtäväkenttään on muodostunut 2000-luvun aikana osaksi yhteiskunnallista ja maailmanlaajuista korkeakoulutuksen muutosta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä yliopiston yrittäjämäisyyden sosiaalisesta rakentumisesta. Lähestyn yliopiston sisällä tuotettua moniäänistä yrittäjyyspuhetta yliopiston yrittäjämäisyyden todellisuuden representaationa, ja pyrin tekemään siitä selkoa kommunikaatioon kohdistuvan analyysin avulla. Ilmiön empiirinen tarkastelu pohjautuu Aalto-yliopistossa ja sitä edeltäneessä Teknillisessä korkeakoulussa vuosina 2006–2013 kerättyihin tekstiaineistoihin. Aineistojen tulkinta tuottaa monikerroksellista tietoa ilmiöstä niin yksilö- kuin organisaatiotasolla. Tarkastelen tutkimuksessani millaisia merkityksenantoja yrittäjyydelle ja yrittäjämäisyydelle annetaan yliopiston sisällä eri näkökulmista katsottuna, kun yliopisto käy läpi merkittävää organisaatiorakenteellista ja institutionaalista muutosta. Tutkimusasetelman neljä näkökulmaa perustuvat tekniikan alan jatko-opiskelijoiden puheeseen, TKK:n opetussuunnitelmatekstiin, Aalto-yliopiston opettajien puheeseen ja johdon tuottamaan strategiatekstiaineistoon. Tutkimuksen tulosten mukaan käynnissä on ollut akateemisten arvojen ja arvojärjestelmien laajentumisen aika ja tila, jossa yrittäjämäisyys astuu areenalle, mutta sen suppeat tulkinnat eivät tarjoa mahdollisuuksia ruohonjuuritason kiinnittymiseen akateemisesta kulttuurista käsin. Yrittäjyyden ja yrittäjämäisyyden saamat taloudelliskaupalliset merkitykset koetaan uhkaksi, eikä tilannetta helpota yleisesti uuvuttavaksi koettu rakenteellinen ja yhteiskunnallinen yliopiston muutosvaihe. Hallitsevat tarinalinjat kuten puhe kilpailukyvystä ja kilpailutilanteen kovenemisesta tuottavat odotusten viitekehyksen, joilla yliopiston toimintaa raamitetaan ulkoapäin. Yrittäjyyteen laajassa merkityksessä sisältyvät mahdollisuudet jäävät niin ikään hyödyntämättä, ja lukuisat edistämistoiminnot kilpistyvät sosiaalisesti rakentuviin esteisiin. Tässä tutkimuksessa rakentuva laajennettu yliopiston yrittäjämäisyyden viitekehys pyrkii palvelemaan moniäänistymisen tarkoitusta käsitteellisellä tasolla ja avaamaan uusia mahdollisuuksia yliopiston yrittäjämäisyyden edistämiselle.

Grassroots Charity in China: Case Analysis of a Charity Project Organised by Jane Zhang Fan Club

As unregistered grassroots charities do not appear in official statistics in China, they tend to remain unnoticed by scholars. Also as they operate unofficially and avoid publicity, their work is usually not reported by the media. In this research I explore the grassroots charity activity of one pop music fan club from the viewpoint of trust as a sociological concept. I will also establish the general situation on charity in China. By using textual analysis on internet blogs and discussion forums I map the charity project from the discussion of the original idea to the execution and follow up phase. I study the roles the fan club members assume during the project as anonymous participants of internet conversations, as well as concrete active charity volunteers outside of the virtual world. I establish parties, other than the fan club, which are involved in the charity project. Interviews with one of the participant of the project in 2010, 2014 and 2015 bring valuable additional information and help in distributing the questionnaire survey. A quantitative questionnaire survey was distributed among the fan club members to get more detailed information on the motives and attitudes towards official and unofficial charity in China. Because of the inequality in China, the rural minority areas do not have similar educational opportunities as the mostly majority inhabited urban areas, even though the country officially has a nine year compulsory education. Grassroots charities can operate in relative freedom taking some of the government’s burden of social responsibilities if they are not criticizing the authorities. The problem with grassroots charity seems to be lack of sustainability. The lack of trust for authorities and official charities was the reason why the Jane Zhang fan club decided to conduct a charity case unofficially. As a group of people previously unknown to each other, they managed to build mutual trust to carry out the project transparently and successfully, though not sustainably. The internet has provided a new and effective platform for unofficial grassroots charities, who choose not to co-operate with official organisations. On grassroots level charities can have the transparency and trust that lack from official charities. I suggest, that interviewing the real persons behind the internet aliases and finding out what happened outside the discussion forums, would bring a more detailed and outspoken description of the project concerning of the contacts with the local authorities. Also travelling to the site and communicating with the local people in the village would establish how they have experienced the project.

The grammar of psychosis

This thesis is concerned with the philosophical grammar of certain psychiatric concepts, which play a central role in delineating the field of psychiatric work. The concepts studied are ‘psychosis’, ‘delusion’, ‘person’, ‘understanding’ and ‘incomprehensibility’. The purpose of this conceptual analysis is to provide a more perspicuous view of the logic of these concepts, how psychiatric work is constituted in relation to them, and what this tells us about the relationships between the conceptual and the empirical in psychiatric concepts. The method used in the thesis is indebted primarily to Ludwig Wittgenstein’s conception of philosophy, where we are urged to look at language uses in relation to practices in order to obtain a clearer overview of practices of interest; this will enable us to resolve the conceptual problems related to these practices. This questioning takes as its starting point the concept of psychosis, a central psychiatric concept during the twentieth century. The conceptual analysis of ‘psychosis’ shows that the concept is logically dependent on the concepts of ‘understanding’ and ‘person’. Following the lead found in this analysis, the logic of person-concepts in psychiatric discourse is analysed by a detailed textual analysis of a psychiatric journal article. The main finding is the ambiguous uses of ‘person’, enabling a specifically psychiatric form of concern in human affairs. The grammar of ‘understanding’ is then tackled from the opposite end, by exploring the logic of the concept of ‘incomprehensibility’. First, by studying the DSM-IV definition of delusion it is shown that its ambiguities boil down to the question of whether psychiatric practice is better accounted for in terms of the grammar of ‘incorrectness’ or ‘incomprehensibility’. Second, the grammar of ‘incomprehensibility’ is further focused on by introducing the distinction between positive and negative conceptions of ‘incomprehensibility’. The main finding is that this distinction has wide-ranging implications for our understanding of psychiatric concepts. Finally, some of the findings gained in these studies are ‘put into practice’ in studying the more practical question of the conceptual and ethical problems associated with the concept of ‘prodromal symptom of schizophrenia’ and the agenda of early detection and intervention in schizophrenia more generally.

Language of the Future, Language of the PRC –Representations of Putonghua in South China Morning Post

As the national language of the PRC, the world's growing economic power and the sovereign of Hong Kong, Putonghua is a language with multiple facets of relevance for the current Special Administrative Region. This paper seeks to explore and explain different representations of Putonghua in Hong Kong's leading English-language newspaper South China Morning Post in articles published between January 2012 and February 2013. The representations are studied in the context of the different discourses in which they appear, some of which feature language(s) as a central theme and some more marginally. An overview is first presented of the scholarly research on the most important developments in Hong Kong's complex language scene from the beginnings of the colony until present day, with the aim of detecting developments and attitudes with potential relevance or parallels to the context of Putonghua today. The paper then reflects on the media and its role in producing and perpetuating discourses in the society, before turning to more practical considerations on Hong Kong's English and Chinese language media and the role of South China Morning Post in it. The methods used in analysing the discourses are those of discourse analysis, with textual analysis as its starting point, in which close attention is paid to linguistic forms as the concrete representations of meanings in a text. Particularly the immediate contexts of the appearances of the word “Putonghua” in the articles were studied carefully to detect vocabulary, grammar and semantical choices as signs of different discourses, potentially also revealing fundamental underlying assumptions and other “hidden meanings” in the text. Some of the most distinctive discourses in which different representations of Putonghua appeared were the Instrumental value for the individual (in which Putonghua was represented as a form of social capital); Othering of the mainlanders (in which Putonghua served as a concrete marker of distinction); Belonging to China (Putonghua as a symbol of unity); and Cultural distinctiveness of Hong Kong (Putonghua as a threat to Hong Kong's history and culture, as embodied in Cantonese). Some of these discourses were more prominent than others, and for example the discourse of Belonging to China was relatively rarely enacted in Hongkongers' voices. In general, the findings were not surprising in the light of the history, but showed a fair degree of consistency with what has been written earlier about the languages and attitudes towards them in Hong Kong. It has often been noted that Putonghua and its relation with Cantonese is a matter linked with the social identity of the colony and its citizens. While it appeared that there were no strict taboos in the representations of Putonghua in the societal context, the possibility of self-censorship cannot be ruled out as a factor toning down political discourses in the representations.

Consumer online communication of corporate social responsibility in the sin industry context: Cases in the global online gambling industry.

So-called sin industries are often related to harmfulness, unethical business, and unproductiveness. Nowadays, the alcohol, gambling, and tobacco industries are most often considered to be part of sin industries, which is also the context of this study. However, the definition of a sin industry is always related to time and culture. Despite the controversies of sin industries, there are studies that have shown that corporate social responsibility (CSR) engagement is even more important for sin industries than for normal industries and that CSR has a positive effect on firm value in sin industries. With CSR this study refers to an ideology where company takes mostly voluntary actions towards various groups of stakeholders and the environment. In other words, the company goes beyond the legal norms and regulations. In particular, the purpose of this thesis is to find out how companies, operating in the online gambling industry, communicate about their CSR actions to consumers at their web pages. The online environment is essential for this study as online gambling environment is a source of many controversies in comparison to the traditional gambling halls and casinos. These include, for example, greater accessibility, anonymity, and availability of the service. This study uses qualitative textual analysis as its approach, more precisely the discourse analysis. In addition, as this study focuses on large international companies and their actions, also case study approach will be presented. The cases studied are Mybet, Unibet, and Bwin.Party. In order to study the subject, elements from discourse analysis are combined with insights of essential CSR theories, and the specific characteristics of the online gambling industry. As a background for the framework, this study uses the framework of Du & Vieira (2012). After analyzing the discourses of CSR communication and CSR practices, it seems that all of the case companies still do not use all the potential that the online environment provides in terms of CSR or stakeholder communication. There are large differences between different communication tools used at different web pages (gambling pages vs. corporation pages) and between the firms’ CSR profiles. Moreover, there are large differences in the CSR practices used in the web pages of the case companies. The findings of this study are partially alarming as the case companies represent the largest companies in the industry. There are major varieties between the companies’ CSR communication and clear shortcomings in some parts of the online communication. Moreover, the trust of the consumer was broken in some places. If this is the standard that the biggest players in the industry have set with regards to CSR communication, it is probable that the smaller players are performing even worse. Moreover, the regulators are most likely concentrating on the larger companies, so the smaller companies might have fewer incentives and pressure to perform according to the regulations or exceeding the legislation. The conclusions of this thesis provide insights to managers, regulators, and scholars. Suggestions for future studies are provided as well.

Cultural and textual properties in the translation and interpretation of allusions. An analysis of allusions in Dorothy L. Sayers’ detective novels translated into Finnish in the 1940s and the 1980s

Kulttuuriset ja tekstuaaliset tekijät alluusioiden kääntämisessä ja tulkinnassa. Alluusiot Dorothy L. Sayersin 1940- ja 1980-luvuilla suomennetuissa salapoliisiromaaneissa Väitöskirja käsittelee alluusioiden kääntämistä ja tulkintaa. Alluusio on intertekstuaalinen viittaus, jonka tulkitsemiseen tarvitaan implisiittistä tietoa tutuksi oletetusta viittauskohteesta. Käännösongelma alluusiosta tulee, mikäli kohdekulttuurin lukijat eivät tunne viittauskohdetta eivätkä voi päätellä alluusion merkitystä. Tutkimus pyrkii kuitenkin uuden analyysimenetelmän avulla osoittamaan, että vieraat alluusiot eivät välttämättä johda tulkintaongelmiin. Väitöskirja jakautuu kahteen osaan: analyysimenetelmän kehittämiseen (luvut 1-5) sekä tapaustutkimukseen (luvut 6-7). Kehitetyn menetelmän avulla pystytään analysoimaan aikaisempaa tarkemmin, millaisia tulkintamahdollisuuksia alluusiot tarjoavat eri lukijakunnille ja miten lähdetekstin alluusioiden kulttuuriset ja tekstuaaliset piirteet korreloivat käännösstrategioiden kanssa. Tapaustutkimus selvittää, millaisia tulkintamahdollisuuksia Dorothy L. Sayersin 1940- ja 1980-luvuilla suomennettujen salapoliisiromaanien alluusiot tarjosivat aikansa suomalaisille lukijoille. Tavoitteena on myös hahmottaa, miten suomentajien käännösratkaisut ja alluusioiden tulkintamahdollisuudet liittyvät toisaalta lähdetekstin alluusioiden piirteisiin ja toisaalta kohdekulttuurin kontekstiin. Tapaustutkimus tarjoaa näin uutta tietoa suomennoskirjallisuuden ja salapoliisiromaanien historiasta. Analyysimenetelmä määrittelee aikaisempaa alluusioita ja intertekstuaalisuutta käsitelleen tutkimuksen pohjalta ne kulttuuriset ja tekstuaaliset piirteet, jotka vaikuttavat alluusioiden kääntämiseen ja tulkintaan. Kulttuurisessa mielessä alluusio voi olla tietylle lukijakunnalle tuttu tai tuntematon. Tekstuaalisia tekijöitä ovat alluusion muodon ja tyylin tunnusmerkillisyys sekä alluusion pintamerkityksen koherenttius uudessa tekstikontekstissa, ilman tietoa viittauskohteesta. Alluusioiden tulkinnassa on perinteisesti erotettu toisaalta allusiivinen tulkintamahdollisuus, jossa alluusio on lukijoille tuttu ja yhdistettävissä viittauskohteeseensa, toisaalta kulttuuritöyssy, jonka muodostaa lukijoille tuntematon ja pintamerkitykseltään inkoherentti alluusio. Tutkimuksessa määritellään kulttuuristen ja tekstuaalisten tekijöiden perusteella lisäksi kaksi muuta mahdollisuutta. Pseudo-allusiivisessa tulkinnassa tuntematon alluusio erottuu ympäröivästä tekstikontekstista tyyliltään ja on koherentti ainakin kuvaannollisessa mielessä ilman viittauskohdettaan. Ei-allusiivisessa tulkinnassa taas vieras alluusio sulautuu kontekstiin sekä muodoltaan että merkitykseltään niin, ettei lukija edes huomaa mahdollista alluusiota. Tulkintamahdollisuuksien jakauma antaa yleiskuvan siitä, miten tietty lukijakunta pystyi tulkitsemaan tekstin alluusioita. Lisäksi analyysi tarkastelee lähdetekstin ja käännöksen välillä tulkintamahdollisuuksissa tapahtuneita muutoksia sekä niiden vaikutusta tulkinnan vaatimaan vaivannäköön (effort) ja alluusion funktioihin. Tapaustutkimus perehtyy Sayers-suomennosten kulttuurikonteksteihin tarkastelemalla salapoliisiromaanien asemaa suomalaisessa kirjallisuusjärjestelmässä, suomennoksilta odotettuja piirteitä sekä suomentajien ammattikuvaa, taustoja ja työoloja. Tulosten perusteella alluusioiden kääntäminen oli vaativa tehtävä sekä 1940- että 1980-luvun suomentajille. Lähdetekstien alluusioista 60–70 prosenttia oli todennäköisesti kohdelukijoille vieraita. Molempina aikakausina suomennoksilta odotettiin silti sekä kielellistä sujuvuutta että lähdetekstin merkitysten välittämistä. 1940-luvun suomentajien tehtävää vaikeutti lisäksi mm. se, että suomentaminen oli enimmäkseen sivutoimista ja englanti oli harvoin parhaiten hallittu vieras kieli. Nämä olosuhteet lienevät vaikuttaneet etenkin vähäarvoisena pidetyn salapoliisikirjallisuuden suomennoksiin. 1980-luvulla suomentajien aikataulut olivat realistisempia, englannin taidot parempia ja päätoiminen suomentaminen mahdollista. Myös salapoliisiromaanien arvostus oli lisääntynyt. Sekä 1940- että 1980-luvun suomennoksissa kohdelukijoille vieraitakin alluusioita oli usein säilytetty, mikäli ne olivat koherentteja ilman viittauskohdettaan. Sen sijaan vieraita ja pintamerkitykseltään epäselviä alluusioita oli muokattu tai poistettu. Kuitenkin 1980-luvun suomentajat säilyttivät lähdetekstin alluusioita useammin ja tarkemmin kuin 1940-luvun suomentajat. Varsinkin poisjättämistä esiintyi 1940-luvun suomennoksissa enemmän. Alluusioiden tulkintamahdollisuudet olivat kaikissa käännöksissä muuttuneet sikäli, että melko harvat suomennetut alluusiot olivat enää kohdelukijoiden tunnistettavissa. Toisaalta myös kulttuuritöyssyt olivat harvinaisia. Erot 1940- ja 1980-luvun suomennosten välillä näkyivätkin pseudo-allusiivisissa ja ei-allusiivisissa tulkintamahdollisuuksissa. 1980-luvun suomennoksissa vieraat alluusiot oli johdonmukaisesti säilytetty niin, että käännetyt alluusiot voitiin tulkita pseudo-alluusioiksi. Sen sijaan 1940-luvun suomennoksissa vieraita alluusioita oli usein muokattu tai jätetty pois tavalla, joka johti ei-allusiiviseen tulkintaan. Kohdelukijoiden kannalta 1980-luvun suomennettujen alluusioiden tulkitseminen lienee vaatinut jonkin verran enemmän vaivaa. Toisaalta pseudo-allusiivisten käännösten pohjalta oli useimmiten mahdollista rakentaa koherentti tulkinta, ja monesti ne jopa välittivät samankaltaisia funktioita kuin lähdetekstin alluusiot. 1940-luvun suomennosten muokkaukset ja poistot periaatteessa helpottivat tulkintaa, mutta mahdollisia kulttuuritöyssyjä esiintyi edelleen, jopa kääntäjän tekemien muutosten seurauksena. 1940-luvun suomennoksissa myös käännettyjen alluusioiden funktiot olivat muuttuneet enemmän lähdetekstin alluusioihin nähden. Kaiken kaikkiaan 1980-luvun suomennokset olivat lähempänä oman aikansa hyvän käännöksen piirteitä. Toisaalta alluusioiden muokkaaminen sai 1940-luvun suomennokset muistuttamaan enemmän perinteistä arvoituksen ratkaisuun keskittyvää salapoliisiromaania, joten tältä osin ne lienevät vastanneet kohdelukijoiden odotuksia. Kulttuurikontekstin vaikutus siis näkyi sekä käännösstrategioissa että käännettyjen alluusioiden tulkintamahdollisuuksissa. Tutkimustuloksissa korostui kuitenkin myös se, että lähdetekstin alluusion pintamerkitys saattaa vaikuttaa käännösratkaisuihin. Lisäksi käännetyt pseudo-alluusiot saattavat välittää samankaltaisia funktioita kuin lähdetekstin alluusiot. Toisin kuin yleensä on esitetty, kohdelukijoille vieraiden alluusioiden säilyttäminen saattaakin siis olla toimiva ratkaisu.