Klassinen tulkinta modernista nationalismista

Kirja-arvio

Tarinoita modernista fysiikasta

Kirjallisuusarvostelu

Keskusteluja modernista Helsingistä

Kirjallisuusarvostelu

Metropolista matriisiin. Elokuva modernin maisemana: peruskysymyksiä kuvalle ja muutoksia kuvassa 1900-luvulla

Tutkin työssäni elokuvaa modernin maisemana, millä viittaan lähtökohtaisesti kahteen aspektiin elävää kuvaa ja moderniteettia yhteen kietovassa ajattelussa. Yhtäältä elokuva on leimallisesti moderni keksintö, modernin mediakulttuurimme audiovisuaalinen perusmuoto ja modernin ajan ilmiökenttä, ja sellaisena juuri elokuva maisemallistaa eli koostaa kuvallisiksi tapahtumiksi luontevasti monia moderniteetin ulottuvuuksia. Toisaalta moderni kulttuuri itsessään on peruuttamattomasti elokuvallistunut, mikä ei tarkoita pelkästään mediakuvien määrällistä ja yhä monimuotoisempaa vyöryä vaan eritoten muutosta yksilön laadullisissa suhteissa kuvalliseen ympäristöönsä sekä aistimuksien ja ajattelun uudenlaisia liikahduksia ja siirtymiä suhteessa kuvaan 1900-luvun kuluessa. Maisema on valittu tutkielmani ydinkäsitteeksi, jotta tavoittaisin representaationa jäsennettyä elokuvaesitystä paremmin elokuvan kokemuksellisen luonteen audiovisuaalisena tapahtumana, jossa kuva ja subjekti kietoutuvat erottamattomasti yhteen – kuvaan upotaan tai pukeudutaan. Siinä missä representaatio viittaa määritelmällisesti jonkin poissaolevan uudelleen esittämiseen, maisemassa korostuu voimakas läsnäolon vaikutelma. Maisema on meissä ja me maisemassa. Maisemallinen kuvakäsitys kiinnittyy työssäni määrittelyyn moderniteetista hermostollisena ja aistimellisena murroksena, jota leimaa sensomotorisesti, emotionaalisesti ja kognitiivisesti yhä yltäkylläisempi ärsykeympäristö. Tähän esimerkiksi Georg Simmel viittasi kirjoituksissaan jo yli sata vuotta sitten. Saman määritelmän kautta tärkeäksi osoittautuu Gilles Deleuzen elokuva-ajattelusta peräisin oleva muotoilu modernista maailmasta metaelokuvana ja liikekuvien konemaisena koosteena, johon aistimuksen, havainnon ja ajattelun prosessit erottamattomasti niveltyvät. Elokuva modernin maisemana on tutkimuskysymys ja kehys, jonka puitteissa työstän tutkielmani analyysiosion käsitteelliset kehittelyt ja keskeiset väittämät. Ennen muuta tämä tarkoittaa kuvan peruskysymyksiä, jotka Deleuze johtaa Aloïs Rieglin kuvataiteen periodisointiin ja Serge Daneyn elokuvahistoriallisiin ja -esteettisiin huomioihin viitaten, sekä Deleuzen omia jäsennyksiä elokuvasta automaattisen liikkeen taiteena. Tässä kehyksessä esimerkkielokuvani – Fritz Langin Metropolis ja Wachowskin veljesten Matrix –osoittautuvat hyödylliseksi ja havainnolliseksi aineistoksi.

Ammattina kuolema. Kuolemankulttuuri hautaustoimistojen näkökulmasta 1893-2009

Tutkimus käsittelee hautaustoimistojen syntyä, muutosta ja kehitystä Porissa 1800-luvun lopusta nykypäivään saakka. Tarkoituksena on selvittää millaiseksi kuolemankulttuuri on muodostunut kaupunkiympäristössä. Tutkimuksen taustana on kyläyhteisön kuolemankulttuuri. Primaariaineisto koostuu Suomen hautaustoimistojen liiton jäsenlehti Tiimalasin julkaisuista ajalla 1950-2009 ja teemahaastatteluista porilaisissa hautaustoimistoissa. Tutkimuksen pääasiallisina metodeina käytin rituaaliteorioita, diskurssianalyysia ja sisällönanalyysia. Kysyin aineistolta mitkä tavat, käytännöt ja rituaalit ovat hävinneet tai missä muodossa ne nykyään elävät? Missä määrin kuolemaan liittyvä kulttuuriperintö ulottuu nykyisyyteen asti? Ovatko kuolemiseen liittyneet roolit, rituaalit ja tehtävät muuttuneet, miten ja ketkä niitä hallitsevat? Mikä on hautaustoimistojen rooli hautauksessa? Hautaustoimistojen rooli tutkimusajalla nojaa hautausperinteeseen. Tutkimus jakautuu kolmeen aikakauteen: ruumisarkkuliikkeistä hautaustoimistoiksi (1896-1970), hautaustoimistojen palveluammatillistuminen (1960-1990) ja kuoleman ammattilaiset (1990-2009). Olen nimennyt hautaustoimistojen roolit aikakausien järjestyksessä perinteen perijöiksi, perinteen haltijoiksi ja perinteen kantajiksi. Kaupungistumisen myötä hautaustoimistot perivät kuolemankulttuurin. Käsityöläismäisissä arkkupajoissa keskityttiin aluksi vain aineelliseen kulttuuriin. Kuolemankulttuuri muotoutui kaupungistuneista ja kyläyhteisön hautaustavoista. Kotoa lähtevä hautajaissaatto poistui kaupunkikuvasta kokonaan 1980-luvulle tultaessa. Hautajaisautot rakensivat imagoa modernista ja alati kasvavasta elämäntavasta. Ruumisarkkuliikkeiden häviämisen myötä viimeistään 1950-luvulla kuolemankulttuurin puhetapa muuttui. Traditionaalisen hautaustavan normia koetteli uudenlaisten muotoutuvien teollisen ja modernien diskurssien paine. Arkut poistuivat näyteikkunoilta ja mainokset yksinkertaistuivat. Hautajaisten tilallinen ja ajallinen toimintajärjestys pirstaloitui modernin mukaiseksi käytännöksi. Hautaustoimistojen yleisilme väreineen muuttui vähitellen yksinkertaiseksi ja stereotyyppiseksi. Kuolemaa symboloivat kuvat ja sanat köyhtyivät tai loppuivat kokonaan. Omaisten ja vainajan välille muodostui kuolemasta etäännyttävä symboliikka. Hautaustoimistot alkoivat korvata yhteisöllisyyttä surutyön kautta. Suuri osa rituaaleista hävisi tai kaventui tutkimusajalla. Palveluammatillistumisen myötä alettiin keskittyä esineistä asioihin ja kuoleman sijaan korostaa toistuvasti elämää. Hautaustoimistot eräänlaisina rituaalinjohtajina saivat erityisen kuoleman asiantuntijan roolin ja vaikuttivat siihen, mitä rituaaleja ja hautajaistapoja voidaan ja tulisi säilyttää. Nykyään kuolemankulttuuri on hautaustoimistojen kautta nähtynä yhtä aikaa niin teknologisoitunutta, psykologisoitunutta (surutyötä), uskonnollista ja hengellistä johtamista, maallistumista kuin myös ympäristöuhkia sekä paikallista että globaalia kulttuuriperintöä.

Maisema-arkkitehti Maj-Lis Rosenbröijer ja moderni piha

Tutkimuksen aiheena on maisema-arkkitehti Maj-Lis Rosenbröijerin moderni asuinpihasuunnittelu. Tutkimus on tehty maisemantutkimuksen näkökulmasta. Moderni maisemaarkkitehtuuri 1900-luvun loppupuolelta on uusi tutkimusalue Suomessa. Rosenbröijeriä käsitteleviä tieteellisiä tutkimuksia ei ole aiemmin kirjoitettu. Tutkimuksen esimerkkipihoina on neljä pääkaupunkiseudulla sijaitsevaa asuinpihaa, joiden avulla Rosenbröijerin modernin pihasuunnittelun olennaiset piirteet tulevat esille. Esimerkkipihat ovat neljältä vuosikymmeneltä, 1960-1990-luvuilta. Työn teoreettisina menetelminä ovat perinteinen rakennushistoriallinen tutkimus ja puutarhapiirustusten tulkinta. Ensisijaisena tutkimusaineistona ovat Rosenbröijerin tekemät puutarhapiirustukset ja havainnot esimerkkipihojen nykytilasta. Tutkimusaineiston avulla muodostui kuva Rosenbröijerin modernista pihasuunnittelusta, suunnittelutyylistä ja suunnitteluprosessista asuinpihojen yhteydessä. Rosenbröijerin työskentelyssä korostuivat taiteellisuus ja selvä kokonaisvisio suunniteltavasta kohteesta. Suunnittelutyö tehtiin maisemaarkkitehtuurin suunnittelukonventioiden mukaisesti. Esimerkkipihojen tarkastelussa tulivat esille vuosikymmenille ominainen suunnittelu, pihasuunnittelun muuttuminen ammatin ja suunnitelmatehtävien vaatimuksien muuttuessa, Rosenbröijerin oman suunnittelutyön kehittyminen sekä pihasuunnitelmien ja pihojen nykytilan suhde toisiinsa. Tutkimustuloksia voi käyttää hyödyksi puutarhapiirustusten tulkintamenetelmien ja puutarhapiirustuksien avulla tehtävien asuinalueiden piha-alueiden kunnostuksien kehittämisessä ja Rosenbröijeriin kohdistuvissa tutkimuksissa.

Tekniikkaa, yäk vai vaihtoehtoverkkoja naisille

Kirjallisuusarvostelu

Sosiologia, metafysiikka, nostalgia

Kirjallisuusarvostelu

Erakkovaltakunnasta Jumalan valtakunnaksi. Amerikkalaisten lähetystyöntekijöiden kuva Koreasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa

Korea ilmestyi länsimaailman tietoisuuteen erakkovaltakuntana 1800-luvun lopulla. Tässä tutkimuksessa tutkin Korean kuvan muotoutumista 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun eli ajanjaksoa, jolloin Kiinan tribuuttijärjestelmä purkautui ja Korea tuli sopimuksien myötä kansainvälisen järjestelmän piiriin. Itsenäisyys loppui lyhyeen, kun Japani ilman merkittävää väkivaltaa valloitti Korean siirtomaakseen. Samalla ajanjaksolla Koreaan saapui paljon länsimaalaisia ja Korean modernisaatio alkoi. Yksi merkittävimmistä ulkomaalaisryhmistä olivat amerikkalaiset protestanttisen kirkon lähetys-työntekijät, joita alkoi saapua maahan Yhdysvaltojen solmittua ensimmäisenä länsimaana Korean kanssa kahdenvälisen sopimuksen vuonna 1882. Tutkimuksen pääkysymyksenä on, mihin näiden amerikkalaisten lähetystyöntekijöiden näkemykset modernista Koreassa perustuivat. Tarkastelen modernia suhteessa siihen, miten se määrittyy perinteen kautta sekä sitä, miten useat käsitykset modernista kohtasivat Koreassa. Lähdeaineistoni muodostavat yhdentoista lähetystyöntekijän Koreasta kirjoittamat matkakertomukset, jotka on julkaistu vuosien 1892–1919 välillä. Tutkimusongelmaa lähestytään historiallisen kuvatutkimusmetodin avulla. Kuvatutkimus on apuväline mielikuvien kartoittamiseen. Kuvaa tutkittaessa on kysyttävä mm. millainen kuva on, mitä tarpeita kuva palvelee ja mitä kuva kertoo kuvan luojasta. Matkakirjallisuus soveltuu hyvin kuvatutkimuksen lähteeksi, koska sen tarkoitus on ollut levittää tietoa vieraista kansoista ja kulttuureista ihmisille kotona. Tutkitulla ajanjaksolla Korean kuva kehittyi syrjäisestä erakkovaltakunnasta moderniin elämään kiinni päässeen maan kuvaksi. Lähetystyöntekijät uskoivat Koreasta tulevan Jumalan valtakunnan osan, mutta kristillistämistehtävä oli vielä kesken. Korean joutuminen Japanin siirtomaaksi aiheutti ristiriitaisia tunteita lähetystyöntekijöissä. Koska Yhdysvallat oli menettänyt valtiotason kiinnostuksensa Koreaa kohtaan, useimmat lähetystyöntekijät hyväksyivät Japanin modernin malliksi Korealle. Lähetystyöntekijöiden kotimaa säilyi kuitenkin koko ajan ihanteellisena modernina, sillä toisin kuin Japani, Yhdysvallat oli kristitty maa. Huolimatta lähetystyöntekijöiden osallisuudesta modernin Korean rakentamiseen lähetystyön tärkeimpänä sisältönä säilyi kristinuskon levittäminen. He uskoivat, että kristinuskon myötä muutkin modernit ilmiöt toteutuvat Koreassa. Tutkimustulosten valossa länsimaalaista käsitystä modernista on problematisoitava enemmän. Lähetystyöntekijöiden Koreasta välittämä kuva oli melko ehdoton ja orientalistinen.

Le relazioni Italo - Finlandesi nella documentazione del Ministero degli Affari Esteri italiano e nel "Memoriale" di Attilio Tamaro (1929-1935)

My doctoral thesis may be placed within the branch of studies on the history of international relations and it examines the development of Italian-Finnish bilateral relations during the mandate of Attilio Tamaro, the plenipotentiary Minister (1929-1935). The research is based exclusively on Italian sources, on the private documentation of the diplomat and on his “Memoriale”, which have been critically analysed, using theories, such as those on the policies of power, on the soft power and on foreign trade. This research aims to draw attention to the bilateral dynamics, and to bridge the gaps of the specific historiography, paying attention to the relations between the Lapua movement and Italian fascism, and to the role that the Minister Tamaro played. The 1929-1935 period is the most intense one in the bilateral relations, and it expands those already begun in the Twenties, thereby replacing the idea of a poor and backward Italy with that of a modern, strong and orderly country that fascism had been capable of building. The need for Finland to solve its internal problems led to the development of the lappist movement in the first few months of 1930 which, with its anticommunism and anti-parliamentarism, led conservative Finland to look towards the Italian political model with particular fondness. The Italian diplomacy, at least during the Grandi ministry, distinguished itself for its moderate involvement in its connections with lappism. After 1932, with the spread of universal fascism, opposing national-socialism, the relationships between fascism and the lappist movement intensified and led the IKL (Patriotic People’s Movement) into the Italian sphere. Actually, especially after 1933, what was the most effective instrument of Tamaro’s political action was culture: the Italian Readership, the cultural associations, and the use of the cinematic arts and art were the channels for the expansion of a cultural imperialism which abounded in political propaganda. With the War of Ethiopia in 1935, the good Italian-Finnish relationships partly cooled down because Italy appeared to be a dangerous nation for the stability of the security system of Finland. The research results are stimulating: they bring to light the ambitions of great power of monarchist-fascist Italy; they show the importance of the Italian example in inspiring the conservative Finnish right-wing; they allow one to hypothesize that there was at least an indirect influence of the Italian model on the development of Finnish events. The aspiration of our research is to stimulate further studies on diplomatic, military and trade relations between Italy and the Scandinavian countries from 1919 to today.