Thyroid function in the elderly and sex hormones in elderly men: reference intervals and associations with health

Aims: The aims were to create clinically feasible reference intervals for thyroidstimulating hormone (TSH) and free thyroxine (FT4) and to analyze associations between thyroid function and self-rated health, neuropsychiatric symptoms, depression and dementia in the elderly. The second aim was also to establish reference intervals for sex hormones and to analyze associations between sex hormone levels and self-rated health, symptoms, depression and dementia in elderly men. Subjects and methods: The study population comprised 1252 subjects aged 65 years or over, living in the municipality of Lieto, south-western Finland. Self-rated health, life satisfaction, symptoms, depression, and dementia were assessed with specific questions, clinical examination and tools such as the Zung Self-report Depression Scale and the Mini-Mental State Examination. Independent variables were dichotomized, and associations of these variables with TSH, FT4 or sex hormone levels were assessed. Levels of TSH and FT4 in thyroid disease–free women and women treated with thyroxine were also compared. Results: Elevated concentrations of thyroid peroxidase antibodies (TPOAb) or thyroglobulin antibodies (TgAb) were found to have a marked effect on the upper reference limit for TSH among women, who were thyroid antibody positive more higher than suggested in several recent guidelines. After age adjustment, there were no associations between TSH levels and self-rated health, life satisfaction, or most neuropsychiatric symptoms in the thyroid disease-free population. Although women with thyroxine treatment for primary hypothyroidism had far higher TSH levels than thyroid disease-free women, there were no differences between thyroid-disease free women and women with stable thyroxine treatment regarding self-rated health, life satisfaction or symptoms. Age had a significant positive association with luteinizing hormone (LH), follicle 2 practice, one range in men aged 65 years or over can be used for T, E2 and FSH measured with the AutoDelfia method, but two separate reference intervals should be used for fT, LH and SHBG. After adjustment for age, higher levels of T and fT were associated with better self-rated health (SRH) in the reference population. After adjustment for age and body mass index (BMI), there were no associations between sex hormone concentrations and self-rated health, life satisfaction or most symptoms in concentration. Conclusion: Age-specific reference intervals were derived for thyroid function and sex hormones based on comprehensive data from a community-dwelling population with a high participation rate. The results do not support the need to decrease the upper reference limit for TSH or to lower the optimal TSH target in levothyroxine treatment in older adults, as recommended in recent guidelines. Older age or being overweight symptoms among elderly men. The associations of single symptoms with T levels were inconsistent among elderly men, although the association of low T level with diagnosed depression might be clinically significant.

Predictors and Correlates of Substance Use among Young Men. The Longitudinal “From a Boy to a Man” Birth Cohort Study.

Substance use is one of our most important public health problems. Studying risk factors in a longitudinal study setting helps to identify subgroups of young people at greater risk for substance-use-related problems, and to facilitate targeted prevention efforts. The aim of this thesis was to study childhood predictors and correlates of substance-use-related outcomes among young men in a longitudinal, nationwide birth cohort study. The study population included 10% of all Finnish-speaking boys born in Finland in 1981 (n=2946, 97% of the target population). In 1989, at age eight, valid measures of psychiatric symptoms (Rutter questionnaires and Children’s Depression Inventory) were obtained from parents, teachers and the boys themselves. In 1999, at age 18, boys were reached at their obligatory military call-up (n=2348, 80% of the boys attending the study in 1989). Self-reports of substance use, psychopathology, adaptive functioning (Young Adult Self-Report), and mental health service use were obtained through questionnaires. Information about psychiatric diagnoses from the Military Register (age 18-23 years) and information about offending from the National Police Register (age 16-20 years) were collected in early adulthood (92% of the 1989sample). Boys with childhood conduct, hyperactive, and comorbid conduct-emotional problems had elevated rates of substance use and substance-use-related crime in early adulthood. Depressive symptoms predicted daily smoking, especially among boys of low-educated fathers. Emotional problems predicted lower occurrence of drunkenness-related alcohol use and smoking. Teacher reports on boys’ problem behaviour had the best predictive power for later substance use. At age 18, frequent drunkenness associated with delinquency, smoking and illicit drug use, and having friends. Occasional drunkenness associated with better psychosocial functioning in general compared to boys with frequent drunkenness or without drunkenness-related alcohol use. Illicit drug use without drug offending was not predicted by childhood psychiatric symptoms, but 22% of boys with illicit drug use had a psychiatric diagnosis in early adulthood. Drug offenders, in turn, had psychiatric problems both in childhood and in adulthood. Psychiatric disorders were common among young men with substance-use-related crime. Recidivist crime associated strongly with having a substance use disorder diagnosis according to the Military Register. At age 18, frequent drunkenness was common among boys entering mental health services, but entering substance use treatment was non-existent. According to the findings of this thesis, substance-use-related outcomes accumulate in boys having psychiatric problems both in childhood and in early adulthood. Targeted early interventions in school health care systems, particularly for boys with childhood hyperactive, conduct, and comorbid conduct-emotional problems are recommended. Psychiatric problems and risky behaviours, such as delinquency should always be assessed alongside substance use. Specialized and multidisciplinary care are required for young men who have multiple or complex needs, for instance, for young men with drug offending and recidivist crime. Integrating a substance use treatment perspective with other services where young men are encountered is emphasized.

Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu

Tausta Vaikka nuorisorikollisuus on kriminologisen tutkimuksen perinteinen kohde, on edelleen tarvetta pitkittäistutkimuksille, joissa on laaja, koko väestöä edustava otos. Kriminaalipolitiikan alalla puolestaan rikosten sovittelu ja muut restoratiivisen oikeuden muodot ovat nousseet Suomessakin haastamaan perinteiset rikoskontrollin paradigmat, rangaistuksen ja hoidon. Tutkimuskysymykset Tutkimuksen pääkysymyksenä oli, mitkä lapsuudessa (8 v.) ja nuoruudessa (18 v.) mitatut psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä nuorisorikollisuuden (16-20 v.) määrään ja lajiin. Lisäksi yhtenä kysymyksenä oli, miten varusmiespalvelun aikaiset psykiatriset diagnoosit liittyvät nuorisorikollisuuteen. Lisäksi tutkimme nuorisorikollisuuden esiintyvyyttä ja palvelujen käyttöä, ja vertailimme eri informanttien (tutkimushenkilöt itse, vanhemmat ja opettajat) vastausten ennusvoimaa lasten tulevan rikollisuuden suhteen. Rikosten sovittelun osalta kysymyksenä oli, miten suomalainen sovittelukäytäntö vastaa restoratiivisen oikeuden teoriaa ja miten sovittelua pitäisi kehittää. Aineisto ja metodit Pitkittäistutkimuksemme aineistona oli valtakunnallisesti edustava satunnaisotos, joka vastasi 10% vuonna 1981 Suomessa syntyneistä suomenkielisistä pojista. Ensimmäinen tiedonkeruu tapahtui 1989, kun pojat olivat 8-vuotiaita. Tietoa kerättiin lomakekyselyin pojilta itseltään sekä heidän vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Tietoja saatiin 2946 pojasta. Lasten lomakkeena oli Children’s Depression Inventory, vanhemman lomakkeena Rutter A2 ja opettajan lomakkeena Rutter B2. Toinen tiedonkeruu järjestettiin, kun pojat osallistuivat kutsuntoihin 1999. Tietoja saatiin 2330 pojasta. Lomakkeena oli Young Adult Self-Report . Puolustusvoimien rekisteristä saatiin tiedot poikien kutsunnoissa ja palvelusaikana (vuosina 1999-04) saamista psykiatrisista diagnooseista, jotka luokiteltiin kuuteen luokkaan: antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, päihdehäiriöt, psykoottiset häiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, masennustilat ja sopeutumishäiriöt. Tieto mahdollisesta diagnoosista saatiin 2712 pojasta. Rikollisuus operationalisoitiin poliisin ns. RIKI-rekisteriin vuosina 1998-2001 rekisteröityjen tekojen avulla, kun pojat olivat pääasiassa 16-20-vuotiaita. Rikosten määrän mukaan pojat jaettiin neljään ryhmään: ei rikoksia, 1-2 rikosta (satunnainen rikollisuus), 3-5 rikosta (uusintarikollisuus) ja yli 5 rikosta (aktiivinen uusintarikollisuus). Rikoslajeista muodostettiin viisi kategoriaa: huume-, väkivalta-, omaisuus-, liikenne- ja rattijuopumusrikollisuus. Analyysivaiheessa rekisteridatasta poistettiin liikennerikkomukset. Kaikkiaan tiedot mahdollisista poliisikontakteista saatiin 2866 pojasta. Sovitteludata koostui 16 sovittelujutun havainnoinnista Turussa vuosina 2001- 2003. Tulokset Kaikkiaan 23% pojista oli rekisteröity rikoksesta (poissulkien liikennerikkomukset) nelivuotisen tutkimusperiodin aikana 16-20-vuotiaana. Satunnaisia rikoksentekijöitä oli 15%, uusijoita 4% ja moninkertaisia uusijoita 4%. Rikokset kasautuivat moninkertaisille uusijoille: tämä 4%:n ryhmä teki 72% kaikista rikoksista . Omaisuus- ja liikennerikollisia oli eniten (kumpiakin 11%), ja huumerikollisia vähiten (4%). Kaikki rikoslajit korreloivat keskenään tilastollisesti merkitsevästi. Nuorisorikollisuuden itsenäisiä ennustekijöitä lapsuudessa olivat rikkinäinen perherakenne, vanhempien alhainen koulutustaso, lapsen käytösongelmat ja hyperaktiivisuus. Kun verrattiin eri informantteja (lapset itse ja heidän vanhempansa ja opettajansa), etenkin opettajien vastaukset ennustivat lasten tulevaa rikollisuutta. Nuoruudessa rikollisuuden itsenäisiä korrelaatteja olivat pienellä paikkakunnalla asuminen, vanhempien ero, seurustelu, itse ilmoitettu antisosiaalisuus ja säännöllinen tupakointi ja humalajuominen. Ennus- ja taustatekijöille oli tyypillistä se, että ne olivat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään (ongelmat ja rikosten määrä lisääntyivät käsi kädessä) ja että ne liittyivät useaan rikoslajiin yhtä aikaa. Huumerikollisuudella oli kuitenkin vähemmän itsenäisiä ennus- ja taustatekijöitä kuin muilla rikoslajeilla. Joka kymmenes poika kärsi psykiatrisista häiriöistä. Tämä ryhmä teki noin puolet kaikista rikoksista, ja lähes joka toinen poika, jolla oli psykiatrinen häiriö, oli rekisteröity rikoksista. Rikolliseen käytökseen liittyivät etenkin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja päihdehäiriöt. Masennustilat olivat kuitenkin ainoa diagnoosiryhmä, joka ei ollut yhteydessä rikollisuuteen. Myös psykiatristen häiriöiden esiintyvyys kasvoi lineaarisesti rikosten määrän kanssa; aktiivisista uusintarikollisista yli puolella (59%) oli psykiatrinen diagnoosi. Rikollisuuden lisäksi erilaiset psykososiaaliset ongelmat kasautuivat pienelle vähemmistölle. Aktiivisten uusijoiden ryhmään olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lähes kaikki ongelmat mitä tutkimme. Kuitenkin tästä ryhmästä vain alle 3% oli käyttänyt mielenterveyspalveluja viimeisen vuoden aikana. Rikossovittelun havainnointitutkimuksen perusteella sovittelussa monet perusasiat ovat kunnossa, ja toiminta on mielekästä niin asianosaisten kuin yhteiskunnankin kannalta. Useimmiten osapuolet kohtasivat ja saivat aikaan sopimuksen, johon he vaikuttivat tyytyväisiltä. Rikoksentekijät olivat motivoituneita korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Osapuolet saivat kertoa tarinansa omin sanoin, heitä kuunneltiin ja he ymmärsivät mitä sovittelussa puhutaan ja sovitaan. Sovittelun kuluessa jännitys väheni ja asiat saatiin loppuunkäsiteltyä. Asianosaiset saivat vaikuttaa prosessiin ja sopimukseen, ja uhrin oikeudet olivat sovittelussa keskeisellä sijalla. Restoratiivisen teorian perusteella sovittelussa havaittiin myös kehittämisen varaa: Etenkin nuoria rikoksentekijöitä oli hankala saada osallistumaan tosissaan, ja aikuiset helposti hallitsivat keskustelua. Etukäteistapaamisia ja tukihenkilöitä ei juuri hyödynnetty. Sovitteluja hallitsi puhe sopimuksesta ja rahasta. Työkorvauksia ei käytetty eikä rehabilitaatiota käsitelty. Sekä sovitteluun pääsy että sovittelumenettely riippuivat yksittäisistä henkilöistä. Johtopäätökset Rikosten tekeminen nuoruudessa on melko yleistä ja monimuotoista. Rikokset ja psykososiaaliset ongelmat kasautuvat pienelle ryhmälle ja kulkevat käsi kädessä. Myös psykiatriset häiriöt ovat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään. Rikosriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa, ja etenkin opettajat ovat tarkkanäköisiä lasten ongelmien suhteen. Eri rikoslajeilla on varsin samanlaisia taustatekijöitä. Aktiiviset rikoksentekijät vastaavat suuresta osasta kokonaisrikollisuutta, tarvitsevat eniten apua, mutta eivät kuitenkaan hakeudu psykososiaalisten palvelujen piiriin. Rikosten sovittelu tarjoaa keinon puuttua ongelmiin varhaisessa vaiheessa ilman leimaamista. Sovittelun kehitystehtävät liittyvät etenkin dialogiin, valmisteluihin, tukihenkilöihin, työkorvauksiin, palveluunohjaukseen ja sovittelun sovellusalaan. Sovittelua ja muita restoratiivisia menettelyjä on kehitettävä ja laajennettava esimerkiksi niin, että niitä voitaisiin käyttää palveluunohjauksen välineenä.

Vanhempien psyykkinen hyvinvointi ja kiintymyksen kehittyminen keskosvauvaan Vanhemmat vahvasti mukaan -koulutusprojektin jälkeen

Tutkimuksen aiheena oli tutkia keskoslapsen vanhemman psyykkistä hyvinvointia ja kiintymyksen kehittymistä vauvaan keskosen sairaalahoidon aikana sekä kotiutumisen jälkeen. Tarkoituksena oli selvittää, oliko vanhempien välillä eroa masennuksen, tehohoitoympäristöstä aiheutuvan stressin ja kiintymyksen kehittymisessä keskoseen, ja muuttuivatko nämä ajan kuluessa. Lisäksi haluttiin selvittää liittyivätkö masennus, stressi ja kiintymys toisiinsa. Tutkimusaineisto koostui alle 34 raskausviikolla syntyneistä 55 keskosista ja heidän vanhemmistaan (48 äitiä ja 36 isää), jotka olivat osallistuneet Vanhemmat vahvasti mukaan (VVM) -evaluaatiotutkimukseen. Tutkimusaineistoa kerättiin kyselylomakkeilla kolmessa eri mittauspisteessä: 7±3 vuorokautta syntymästä, kotiutusajankohtana ja keskoslapsen korjatussa kuuden kuukauden iässä. Masennusta arvioitiin EPDS-mittarin (Edinburgh Postnatal Depression Scale) avulla kaikissa kolmessa aikapisteessä. Tehohoitoympäristöstä aiheutuvaa stressiä arvioitiin PSS:NICU-mittarilla (Parental Stressor Scale: Neonatal Intensive Care Unit) ja kiintymyksen kehittymistä keskosvauvaan BABY & YOU -mittarilla kahdessa ensimmäisessä mittauspisteessä. Vanhempien kokema masennus oli vähäistä, sillä keskoslapsen korjatussa kuuden kuukauden iässä 2,9 % äideistä oli masentuneita. Äidit kokivat isiin verrattuna enemmän masennusta, ja vanhempien masennus väheni syntymästä keskosen korjattuun kuuden kuukauden ikään. Vanhemmat kokivat tehohoitoympäristöstä aiheutuvan kokonaisstressin vähäisenä (äideillä ka=1,89 kh=0,52; isillä ka=1,56 kh=0,52). Äidit kokivat isiä enemmän stressiä syntymäaikapisteessä, ja äitien kokonaisstressi väheni keskosen kotiutusajankohtaan mennessä. Vanhempien kokonaisstressi tehohoitoympäristöstä korreloi hyvin vahvasti masennuksen kanssa kaikissa aikapisteissä, ja yksittäisenä eniten stressiä aiheuttavana tekijänä vanhemmat kokivat erossaolon vauvastaan. BABY & YOU -mittarilla arvioituna äidit kokivat isiä enemmän huolta ja eroahdistusta keskosvauvastaan. Syntymäaikapisteessä huoli keskosesta korreloi positiivisesti masennuksen kanssa. Äidit kokivat vähemmän masennusta, stressiä ja huolta keskosestaan, mikäli raskausaika oli ollut onnellinen. Vanhempien vähäinen masennus ja stressi voivat mahdollisesti liittyä VVM-koulutusprojektiin, jonka tavoitteena oli antaa vanhemmille vahva emotionaalinen tuki vauvansa hoitoon.

Äidin raskaudenaikaisen masennusoireilun ja vanhemmuuteen liittyvän stressin yhteys imetyksen kestoon

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia äidin raskaudenaikaisten ja synnytyksenjälkeisten masennusoireiden vaikutuksia imetyksen kestoon ja vanhemman kokemukseen ruokailutilanteista lapsen ollessa yhden vuoden ikäinen. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, miten äidin synnytyksenjälkeinen vanhemmuuteen liittyvä stressi vaikuttaa imetyksen kestoon ja kokemuksiin ruokailutilanteista vauvan kanssa. Tämä syventävien opintojen tutkielma on tehty FinnBrainin syntymäkohortin pilottiaineistosta, johon osallistui 203 äitiä ja lasta. Tutkimukseen rekrytoitiin vapaaehtoisia raskaana olevia naisia kumppaneineen Turusta, lähikunnista ja Ahvenanmaalta 12. raskausviikon ultraäänitutkimuksen yhteydessä. Tutkimusaineisto on kerätty kyselykaavakkeilla raskausviikoilla 18–22, 32–34, sekä lapsen ollessa kolmen ja kuuden kuukauden ikäinen. Tutkimusjoukon muodostivat henkilöt, jotka palauttivat kyselyn vähintään kerran raskauden aikana ja kuuden kuukauden kohdalla synnytyksestä. Masennusoireilua mitattiin Edinburgh Postnatal Depression Scale –kyselyllä ja synnytyksenjälkeistä vanhemmuuteen liittyvää stressiä lyhyellä versiolla The Swedish Parenthood Stress Questionnairesta. Sekoittavina tekijöinä tutkittiin äidin ikää, koulutusta, tupakointia ja synnytysten määrää. Tutkimuksessa ei havaittu yhteyttä raskaudenaikaisen ja synnytyksenjälkeisen masennuksen ja imetyksen keston tai vanhempien vauvan kanssa hankaliksi kokemien ruokailutilanteiden väliltä. Myöskään synnytyksenjälkeinen vanhemmuuteen liittyvä stressi ei ollut yhteydessä imetyksen kestoon tai hankaliin ruokailutilanteisiin lapsen kanssa. Aineistomme on pieni ja merkittäviä masennusoireita oli vain muutamalla äidillä. Raskaudenaikainen ja synnytyksenjälkeinen masennusoireilu oli lähes tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä imetyksen kestoon, mutta tutkimuksen voima ei ollut riittävä. Masennusoireilun yhteys vanhemman kokemiin hankaliin ruokailutilanteisiin lapsen kanssa oli lähellä tilastollisesti merkitsevää. Pilottiaineiston tulokset viittaavat siihen, että tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä saattaa löytyä, kun tutkittavien määrä kasvaa. Masennusoireista ja vanhemmuuteen liittyvästä stressistä kärsivät äidit on tärkeää löytää, jotta oireiluun voidaan puuttua ajoissa ja tukea imetyksen jatkamista.

The Quality of Paediatric Nursing Care - Children’s Perspective

Hoitotyön laatu - lasten näkökulma Tämän kolmivaiheisen tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla lasten odotuksia ja arviointeja lasten hoitotyön laadusta sekä kehittää mittari kouluikäisille sairaalassa oleville lapsille laadun arviointiin. Perimmäisenä tavoitteena oli lasten hoitotyön laadun kehittäminen sairaalassa. Ensimmäisessä vaiheessa 20 alle kouluikäistä (4-6v) sekä 20 kouluikäistä (7-11v) lasta kuvailivat odotuksiaan lasten hoitotyön laadusta. Aineisto kerättiin haastattelulla ja lasten piirustusten avulla, sekä analysoitiin sisällön analyysilla. Lasten odotukset lasten hoitotyön laadusta kohdistuivat hoitajaan, hoitotyön toimintoihin ja ympäristöön, fyysinen ympäristö korostui piirustuksissa. Ensimmäisen vaiheen tulosten, aikaisemman kirjallisuuden sekä Leino-Kilven “HYVÄ HOITO” mittarin pohjalta kehitettiin “Lasten Hoidon Laatu Sairaalassa” (LHLS) mittari ja testattiin sen psykometrisiä ominaisuuksia tutkimuksen toisessa vaiheessa. Mittaria kehitettiin ja testattiin kolmen vaiheen kautta. Aluksi asiantuntijapaneeli (n=7) arvioi mittarin sisältöä. Seuraavaksi mittari esitestattiin kahdesti kouluikäisillä sairaalassa olevilla lapsilla (n=41 ja n=16), samassa vaiheessa myös viiden lastenosaston hoitajat (n=19) yhdessä arvioivat mittarin sisältöä sekä 8 lasta. Lopuksi mittaria testattiin kouluikäisillä lapsilla (n=388) sairaalassa sekä hoitajat (n=198) arvioivat mittarin sisällön validiteettia. Mittarin kehittämisen aikana päälaatuluokkien: hoitajan ominaisuudet, hoitotyön toiminnot ja hoitotyön ympäristö Cronbachin alfa kertoimet paranivat. Pääkomponentti analyysi tuki mittarin hoitotyön toimintojen ja ympäristön alaluokkien teoreettista rakennetta. Kolmannessa vaiheessa “Lasten Hoidon Laatu Sairaalassa” (LHLS III, versio neljä) mittarilla kerättiin aineisto Suomen yliopistosairaaloiden lastenosastoilta kouluikäisiltä 7-11 -vuotiailta lapsilta (n=388). Mittarin lopussa lapsia pyydettiin lisäksi kuvailemaan kivointa ja ikävintä kokemustaan sairaalahoidon aikana lauseen täydennystehtävänä. Aineisto analysoitiin tilastollisesti sekä sisällön analyysilla. Lapset arvioivat fyysisen hoitoympäristön, hoitajien inhimillisyyden ja luotettavuuden sekä huolenpidon ja vuorovaikutustoiminnot kiitettäviksi. Lapset arvioivat hoitajien viihdyttämistoiminnot kaikkein alhaisimmiksi. Lapsen ikä ja sairaalantulotapa olivat yhteydessä lasten saamaan tiedon määrään. Lasten kivoimmat kokemukset liittyivät ihmisiin ja heidän ominaisuuksiinsa, toimintoihin, ympäristöön sekä lopputuloksiin. Ikävimmät kokemukset liittyivät potilaana oloon, tuntemuksiin sairauden oireista sekä erossaoloon, hoitotyön fyysisiin toimintoihin sekä ympäristöön. Tutkimuksen tulokset osoittavat lasten olevan kykeneviä arvioimaan omaa hoitoaan ja heidän näkökulmansa tulisi nähdä osana koko laadun kehittämisprosessia parannettaessa laatua käytännössä todella lapsilähtöisemmällä lähestymistavalla. “Lasten Hoidon Laatu Sairaalassa” (LHLS) mittari on mahdollinen väline saada tietoa lasten arvioinneista lasten hoitotyön laadusta, mutta mittarin testaamista tulisi jatkaa tulevaisuudessa

Personality and Depression

The aim of this study was to illustrate the associations of personality variables and depression. The first study population consisted of 50 patients with DSM-IV defined major depressive disorder. Subjects were randomized to receive either fluoxetine medication or short-term psychodynamic psychotherapy. The Hamilton Depression Rating Scale was completed at the baseline and in the follow-up at four months. Baseline mature defense style measured with the Defense Style Questionnaire predicted favourable outcome in the fluoxetine treatment group, whereas no associations were found in psychotherapy group. The Psychological Mindedness Scale scores were not predictive for recovery in patients receiving psychotherapy or medication. The Psychological Mindedness Scale seems not to be useful in selecting optimal treatment in major depressive disorder. Harm Avoidance measured with the Temperament and Character Inventory associated with the baseline severity of the depressive state. In the fluoxetine treatment group high Reward Dependence, high Self-Directedness and high Cooperativeness were predictive for more severe depression in the four months follow-up, whereas no associations were found in the psychotherapy treatment group. It is possible that the result reflects the differences in the placebo response. The second data were derived from the Finnish Public Sector Study. These prospective studies with four years follow-up focused on the predictive value of optimism and pessimism, first, to work disability with a diagnosis of depression lasting at least 90 days and returning to work (N= 38214) , and second, to the likelihood of initiating antidepressant medication treatment lasting at least 100 days and ending the treatment (N= 29930). Results show that low optimism associates with the elevated risk of work disability and higher likelihood of antidepressant use. High pessimism associated with higher likelihood starting at least 100 days antidepressant medication and not stopping medication during the follow up. High pessimism did not seem to predict the entering to depression related work disability, but in the case of disability period it associated with the lower likelihood of returning to work. The thesis shows that personality features play a role as a vulnerability factor, and influence the onset and course of depression. Taking these factors into account more than is currently done may increase the possibilities to enhance the treatment results in depression.