Abstracts of the refereed articles

Riitta Hänninen : The Meaning of Freedom in Snowboarding Culture, Inka Juslin : Dance narration and the feminine mimesis in Ob-Ugrian women•s dances, Pirjo Kristiina Virtanen : Multidimensional tradition : distinctions of native youths and their indigenous traditions in Brazilian Amazonia, Tea Virtanen : Pastoralists in Mecca : the moral economy of Mbororo pilgrimage

3 classic madrigals

Soitinnus: sekakuoro.

Abstracts of the refereed articles

Pia Karlsson Minganti : Becoming a "practising muslim", Karoliina Ojanen : Field experience and analytical knowledge.

D’abord, ensuite, enfin et 0, De plus: Organisation textuelle par des séries linéaires dans les articles de recherche

The study examines the signalling of text organisation in research articles (RA) in French. The work concentrates on a particular type of organisation provided by text sequences, i.e. structures organising text to items of which at least some are signalled by markers of addition or order: First… 0… The third point… In addition… / Premièrement… 0… Le troisième point… De plus… By indicating the way the text is organised, these structures guide the reader in the reading process so that he doesn’t need to interpret the text structure himself. The aim of the work is to study factors affecting the marking of text sequences. Why is their structure sometimes signalled explicitly by markers such as secondly, whereas in other places such markers are not used? The corpus is manually XML-annotated and consists of 90 RAs (~800 000 words) in French from the fields of linguistics, education and history. The analysis highlights several factors affecting the marking of text sequences. First, exact markers (such as fist ) seem to be more frequent in sequences where all the items are explicitly signalled by a marker, whereas additive markers (such as moreover) are used in sequences with both explicitly signalled and unmarked items. The marking of explicitly signalled sequences seems thus to be precise and even repetitive, whereas the signalling of sequences with unmarked items is altogether more vague. Second, the marking of text sequences seems to depend on the length of the text. The longer the text segment, the more vague the marking. Additive markers and unmarked items are more frequent in longer sequences possibly covering several pages, whereas shorter sequences are often signalled explicitly by exact markers. Also the marker types vary according to the sequence length. Anaphoric expressions, such as first, are fairly close to their referents and are used in short sequences, connectors, such as secondly, are frequently used in sequences of intermediate length, whereas the longest sequences are often signalled by constructions composed of an ordinal and a noun acting as a subject of the sentence: The first item is… Finally, the marking of text organisation depends also on the discipline the RA belongs to. In linguistics, the marking is fairly frequent and precise; exact markers such as second are the most used, and structures with unmarked items are less common. Similarly, the marking is fairly frequent in education. In this field, however, it is also less precise than in linguistics, with frequent unmarked items and additive markers. History, on the other hand, is characterised by less frequent marking. In addition, when used, the marking in this field is also less precise and less explicit.

Integrating open articles with open data in the life sciences with Europe PubMed Central.

Presentation at Open Repositories 2014, Helsinki, Finland, June 9-13, 2014

Multi-source ingestion of publisher articles - The SCOAP3 repository experience

Presentation at Open Repositories 2014, Helsinki, Finland, June 9-13, 2014

HiberActive: Pro-Active Archiving of Web References from Scholarly Articles

Presentation at Open Repositories 2014, Helsinki, Finland, June 9-13, 2014

A Model for Integrating the Publication and Preservation of Journal Articles

Presentation at Open Repositories 2014, Helsinki, Finland, June 9-13, 2014

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

La subjectivité des journalistes perçue à travers l’usage du discours rapporté. Analyse des articles sur la crise des réfugiés 2015

Ce travail traite des articles sur la crise des réfugiés parus dans le journal Le Monde pendant la première semaine de septembre, 2015. L’objectif de l’étude est d’analyser quelles sont les fonctions des citations que les journalistes emploient; et comment les points de vue des journalistes s’expriment à travers l’emploi que les journalistes font du discours rapporté Notre but est donc étudier, s’il est possible d’identifier des traces de subjectivité dans les articles. Pour nous guider dans la recherche des réponses, nous avons analysé les formes du discours rapporté employées dans les articles, ainsi que les verbes et les expressions introducteurs des citations. Le thème de la crise des réfugiés est toujours actuel dans les médias et il continue suscitant beaucoup d’émotions. Pour cette raison, nous pensons que les journalistes n’ont pas pu s’empêcher de révéler ses opinion et points de vu en écrivant sur le thème. Nous avons basé notre étude au cadre théorique de l’analyse du discours, plus précisément, l’étude fait partie de la théorie de l’énonciation et de l’analyse critique du discours. Notre travail est une étude qualitative faite à l’aide de l’analyse du contenu. Nous avons construit une typologie des fonctions des citations et nous avons observé que la fonction la plus fréquente est la fonction de l’authenticité. Les journalistes tentent de légitimer les faits donnés dans les articles à travers l’usage des citations. En outre, nous avons remarqué que les journalistes du quotidien Le Monde ont gardé assez bien leur objectivité, bien qu’il est possible de distinguer des traces de points de vu de journalistes, particulièrement à travers les verbes et les expressions introducteurs du discours rapporté.

Political ideologies and attitudes towards income inequality in the US: a critical discourse analysis of CNN and Fox News opinion articles

The topic of the thesis is media discourse about current state if income inequality in the US, and political ideologies as influences behind the discourse. The data consists of four opinion articles, two from CNN and two from Fox News. The purpose of the study was to examine how media represents income inequality as an issue, and if the attitudes conveyed are concerned or indifferent. Previous studies have indicated that the level of income is often seen as a personal responsibility, and such perspective can be linked with Republican ideology. In contrast, the Democrats typically express more concern about the consequences of inequality. CNN has been previously considered to have a Democratic bias, and Fox News has been considered to have Republican bias, which is one reason why these two news channels were chosen as the sources of the data. The study is a critical discourse analysis, and the methods applied were sociocognitive approach, which analyzes the social and cognitive factors affecting the discourse, and appraisal framework, which was applied to scrutinize the expressed attitudes more closely by identifyind specific linguistic features. The appraisal framework includes studying such features as affect, judgment and appreciation, which offer a more detailed analysis on the attitudes present in the articles. The sociocognitive approach, additionally, offers a way of analyzing a more broad context affecting the articles. The findings were then compared, to see if there are differences between the articles, or between the news sites with alleged bias. The findings showed that CNN, with alleged Democratic bias, had a more symphatetic attitude towards income inequality, whereas Fox News, with more Republican views, showed clearly less concern towards the issue. Moreover, the Fox News articles had such dubious claims that the underlying ideology behind the articles could be even supporting of income inequality, as it allows the rich to pursue all the wealth they can without having to give anything away. The results, thus, suggest that the political ideologies may a significant effect on media discourse, which, in turn, may have a significant effect on the attitudes of the public towards great issues that could require prompt measures.