188 resultados para Laitila, Teuvo: Uskon luotsi
Resumo:
Raskaiden ajoneuvojen kuljettajien lakisääteisiin taukoihin ja yöpymiseen soveltuvien pysäköintipaikkojen kysyntä pääkaupunkiseudulla on kasvanut ja toisaalta paikkojen tarjonta on vähentynyt, kun käytöstä on poistunut tai poistumassa rakennustoiminnan tai uusien liikennejärjestelyjen takia useita kuljettajien käyttämiä pysäköintialueita. Uudenmaan ELY-keskus selvitti syksyllä 2010 tehdyssä käyttäjälaskennoissa yhteensä 33 palvelualueen sekä pysäköinti- ja levähdysalueen käyttöä raskaiden ajoneuvojen pysäköintiin yöaikaan. Kartoitus kattoi 50 – 70 km säteellä Kehä III:lta sijaitsevat tärkeimmät raskaalle liikenteelle soveltuvat tauko- ja yöpymispaikat päätieverkon varrella. Laskennassa todettiin, että näillä alueilla oli pysäköitynä öisin noin 200 - 250 rekkaa ja alueiden pysäköintipaikoista on käytössä 70 – 90%. Noin joka kolmannelle alueelle oli pysäköitynä enemmän rekkoja kuin alueelle oli suunniteltu pysäköintipaikkoja. Suosituimpia yöpymispaikkoja ovat öisin auki olevat palvelualueet ja liikenneasemat, joilla on yleisesti pysäköitynä yöaikaan 15 – 30 rekkaa. Myös eräät levähdysalueet, joilla ei ole palveluja, ovat suosittuja yöpymispaikkoja. Esimerkiksi valtatien 7 Tammion levähdysalueella laskettiin 20 pysäköityä rekkaa, vaikka alue on mitoitettu vain 10 – 12 autolle. Rekkoja joudutaan pysäköimään yöllä myös henkilöautoille tarkoitetuille pysäköintipaikoille ja levähdysalueen ramppien varrelle. Selvityksen tuloksena todettiin, että valtatien 3 varrelta lähivuosina poistuvaa Keimolanportin palvelualuetta korvaava uusi Luhtaanmäen alue tulisi mitoittaa vähintään 30 – 50 rekka-auton yöaikaista pysäköintiä varten. Kysytyimmillä levähdysalueilla tulisi muuttaa liikenteenohjausta vastaamaan alueiden todellista käyttötarvetta siten, että ainakin yöaikaan sallitaan raskaiden ajoneuvojen pysäköinti myös henkilöautopaikoilla.
Resumo:
Uudenmaan ELYn alueelta on aiemmin tehty selvityksiä raskaalle liikenteelle soveltuvista pysäköinti- ja levähdysalueista Tiehallinnon (2009) ja Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (2010) toimesta entisen Uudenmaan alueella. Tässä selvityksessä on aiempia tarkasteluja laajennettu kattamaan kaikki Uudenmaan ELYn laajentuneella toiminta-alueella sijaitsevat tierekisteriin merkityt valta-, kanta- ja seututieverkon pysäköinti- ja levähdysalueet. Pysäköinti- ja levähdysalueita käyttävät raskaan liikenteen kuljettajien ja henkilöautoilijoiden lisäksi myös viranomaiset raskaan liikenteen valvontaan. Paikoin raskas liikenne käyttää alueita myös siirtokuormaukseen tai esimerkiksi perävaunun tilapäiseen pysäköintiin. Selvityksen yhteydessä on kartoitettu erikseen viranomaisvalvonnan tarpeita sekä valvontaan sopivia alueita. Selvityksessä on tarkasteltu valta-, kanta- ja seututeiden varsilla sijaitsevien pysäköinti- ja levähdysalueiden verkoston tiheyttä eri tieosuuksilla sekä alueiden varustelua ja kuntoa. Moottoriväylien varsilla sijaitsevat palvelualueet sekä yksityiset liikenneasemat on rajattu tarkastelun ulkopuolelle, mutta nämä on huomioitu alueverkoston tiheyttä ja kattavuutta arvioitaessa. Selvityksessä esitetyt pienet toimenpide-ehdotukset koskevat pysäköinti- ja levähdysalueiden alueluokan muutoksia, opastusta, näkemäesteitä, jätteiden käsittelyä, alueiden varustelua ja kuntoa sekä mm. puutavaran kuormaus- ja varastointikieltoja. Eräillä tieosuuksilla on esitetty myös harkittavaksi alueverkoston harventamista esimerkiksi tapauksissa, joissa uudet palvelut ovat vähentäneet alueiden käyttöä ja käyttötarpeita. Ehdotetut toimenpiteet on jaoteltu hoidon urakka-aluejaon perusteella. Selvityksessä on lisäksi ehdotettu jatkotoimenpiteitä, kuten levähdysaluekapasiteetin parantamista sekä valvonta- ja kuormauskäyttöön soveltuvien alueiden rakentamista.
Resumo:
Itä-Uudenmaan joukkoliikenteen palvelutaso –selvitys on jatkoa Uudenmaan ELY-keskuksen esiselvitykselle joukkoliikenteen palvelutason määrittämisestä Uudenmaan ELYn alueella, 29/2010. Esiselvityksen mukaisesti Uudenmaan ELYn alueen joukkoliikenteen palvelutason määrittelytyö jaettiin toteutettavaksi seitsemässä seutulippualueisiin perustuvassa kokonaisuudessa. Määrittelytyöstä valmistui seitsemän raporttia, joista tämä Itä-Uuttamaata koskeva on yksi. Selvitys on osa prosessia, jossa ELY-keskus yhteistyössä kuntien, toimivaltaisten viranomaisten, maakunnan liittojen ja liikenteenharjoittajatahojen kanssa valmisteli Uudenmaan ELY-keskuksen joukkoliikennelain mukaista päätöstä joukkoliikenteen palvelutason vahvistamisesta. ELY-keskus vahvisti selvityksen mukaisen tavoitteellisen palvelutason vuosiksi 2012 – 2016 päätöksellään joulukuussa 2011. Selvityksessä on kuvattu joukkoliikenteen nykyinen sekä tavoitteellinen, vuoteen 2016 ulottuva palvelutaso. Kuvaus on tehty pääsääntöisesti yhteysvälitarkasteluna. Valitut yhteysvälit on luokiteltu liikenteen määrällisten ja laadullisten tekijöiden perusteella kuuteen luokkaan: kilpailutaso, houkutteleva taso, keskitaso, peruspalvelutaso, minimitaso ja lakisääteinen taso. Tärkeimpinä luokittelutekijöinä käytettiin liikennöintiaikaa ja vuoromäärää. Luokittelussa on sovellettu Liikenneviraston ohjetta 15/2011.
Resumo:
Utredningen "Servicenivå för Östra Nylands kollektivtrafik" är en fortsättning till Nylands ELY-centrals förstudie om bestämning av kollektivtrafikens servicenivå på Nylands ELY-centrals område, nr 29/2010. Enligt förstudiet blev definieringsarbetet för kollektivtrafikens servicenivå på Nylands ELY-centrals område delat upp för att förverkligas i sju helheter som baserar sig på regionbiljettområden. Det blev sju rapporter om definieringsarbetet av vilka denna som rör Östra Nyland är en. Utredningen är en del av processen där ELY-centralen i samarbete med kommuner, behöriga myndigheter, landskapsförbund och trafikidkare förberedde Nylands ELY-centrals bestämmelse över bestyrkning av kollektivtrafikens servicenivå enligt lagen om kollektivtrafik. ELY-centralen bestyrkte med sitt beslut i december 2011 den åsyftade servicenivån enligt utredningen för åren 2012 - 2016. I utredningen har man beskrivit både den nutida och den åsyftade servicenivån som sträcker sig till år 2016. I huvudsak har man gjort beskrivningen som förbindelsestreckanalys. De valda förbindelsestreckorna har klassificerats enligt trafikens kvantitativa och kvalitativa faktorer i sex klasser: konkurrensnivå, lockande nivå, medelnivå, grundservicenivå, miniminivå och lagstadgad nivå. Som viktigaste klassificeringsfaktorer användes trafikeringstid och turantal. I klassificeringen har Trafikverkets anvisning nr 15/2011 tillämpats.
Resumo:
Utredningen "Servicenivå för Västra Nylands kollektivtrafik" är en fortsättning till Nylands ELY-centrals förstudie om bestämning av kollektivtrafikens servicenivå på Nylands ELY-centrals område, nr 29/2010. Enligt förstudiet blev definieringsarbetet för kollektivtrafikens servicenivå på Nylands ELY-centrals område delat upp för att förverkligas i sju helheter som baserar sig på regionbiljettområden. Det blev sju rapporter om definieringsarbetet av vilka denna som rör Västra Nyland är en. Utredningen är en del av processen där ELY-centralen i samarbete med kommuner, behöriga myndigheter, landskapsförbund och trafikidkare förberedde Nylands ELY-centrals bestämmelse över bestyrkning av kollektivtrafikens servicenivå enligt lagen om kollektivtrafik. ELY-centralen bestyrkte med sitt beslut i december 2011 den åsyftade servicenivån enligt utredningen för åren 2012 - 2016. I utredningen har man beskrivit både den nutida och den åsyftade servicenivån som sträcker sig till år 2016. I huvudsak har man gjort beskrivningen som förbindelsestreckanalys. De valda förbindelsestreckorna har klassificerats enligt trafikens kvantitativa och kvalitativa faktorer i sex klasser: konkurrensnivå, lockande nivå, medelnivå, grundservicenivå, miniminivå och lagstadgad nivå. Som viktigaste klassificeringsfaktorer användes trafikeringstid och turantal. I klassificeringen har Trafikverkets anvisning nr 15/2011 tillämpats.
Länsi-Uudenmaan joukkoliikenteen palvelutaso : Uudenmaan ELYn joukkoliikenteen palvelutasomäärittely
Resumo:
Länsi-Uudenmaan joukkoliikenteen palvelutaso –selvitys on jatkoa Uudenmaan ELY-keskuksen esiselvitykselle joukkoliikenteen palvelutason määrittämisestä Uudenmaan ELYn alueella, 29/2010. Esiselvityksen mukaisesti Uudenmaan ELYn alueen joukkoliikenteen palvelutason määrittelytyö jaettiin toteutettavaksi seitsemässä seutulippualueisiin perustuvassa kokonaisuudessa. Määrittelytyöstä valmistui seitsemän raporttia, joista tämä Länsi-Uuttamaata koskeva on yksi. Selvitys on osa prosessia, jossa ELY-keskus yhteistyössä kuntien, toimivaltaisten viranomaisten, maakunnan liittojen ja liikenteenharjoittajatahojen kanssa valmisteli Uudenmaan ELY-keskuksen joukkoliikennelain mukaista päätöstä joukkoliikenteen palvelutason vahvistamisesta. ELY-keskus vahvisti selvityksen mukaisen tavoitteellisen palvelutason vuosiksi 2012 – 2016 päätöksellään joulukuussa 2011. Selvityksessä on kuvattu joukkoliikenteen nykyinen sekä tavoitteellinen, vuoteen 2016 ulottuva palvelutaso. Kuvaus on tehty pääsääntöisesti yhteysvälitarkasteluna. Valitut yhteysvälit on luokiteltu liikenteen määrällisten ja laadullisten tekijöiden perusteella kuuteen luokkaan: kilpailutaso, houkutteleva taso, keskitaso, peruspalvelutaso, minimitaso ja lakisääteinen taso. Tärkeimpinä luokittelutekijöinä käytettiin liikennöintiaikaa ja vuoromäärää. Luokittelussa on sovellettu Liikenneviraston ohjetta 15/2011.
Resumo:
Detta arbete fokuserar på modellering av katalytiska gas-vätskereaktioner som genomförs i kontinuerliga packade bäddar. Katalyserade gas-vätskereaktioner hör till de mest typiska reaktionerna i kemisk industri; därför behandlas här packade bäddreaktorer som ett av de populäraste alternativen, då kontinuerlig drift eftersträvas. Tack vare en stor katalysatormängd per volym har de en kompakt struktur, separering av katalysatorn behövs inte och genom en professionell design kan den mest fördelaktiga strömningsbilden upprätthållas i reaktorn. Packade bäddreaktorer är attraktiva p.g.a. lägre investerings- och driftskostnader. Även om packade bäddar används intensivt i industri, är det mycket utmanande att modellera. Detta beror på att tre faser samexisterar och systemets geometri är komplicerad. Existensen av flera reaktioner gör den matematiska modelleringen även mera krävande. Många förenklingar blir därmed nödvändiga. Modellerna involverar typiskt flera parametrar som skall justeras på basis av experimentella data. I detta arbete studerades fem olika reaktionssystem. Systemen hade studerats experimentellt i vårt laboratorium med målet att nå en hög produktivitet och selektivitet genom ett optimalt val av katalysatorer och driftsbetingelser. Hydrering av citral, dekarboxylering av fettsyror, direkt syntes av väteperoxid samt hydrering av sockermonomererna glukos och arabinos användes som exempelsystem. Även om dessa system hade mycket gemensamt, hade de också unika egenskaper och krävde därför en skräddarsydd matematisk behandling. Citralhydrering var ett system med en dominerande huvudreaktion som producerar citronellal och citronellol som huvudprodukter. Produkterna används som en citrondoftande komponent i parfymer, tvålar och tvättmedel samt som plattform-kemikalier. Dekarboxylering av stearinsyra var ett specialfall, för vilket en reaktionsväg för produktion av långkedjade kolväten utgående från fettsyror söktes. En synnerligen hög produktselektivitet var karakteristisk för detta system. Även processuppskalning modellerades för dekarboxylerings-reaktionen. Direkt syntes av väteperoxid hade som målsättning att framta en förenklad process att producera väteperoxid genom att låta upplöst väte och syre reagera direkt i ett lämpligt lösningsmedel på en aktiv fast katalysator. I detta system förekommer tre bireaktioner, vilka ger vatten som oönskad produkt. Alla dessa tre reaktioner modellerades matematiskt med hjälp av dynamiska massbalanser. Målet med hydrering av glukos och arabinos är att framställa produkter med en hög förädlingsgrad, nämligen sockeralkoholer, genom katalytisk hydrering. För dessa två system löstes ämnesmängd- och energibalanserna simultant för att evaluera effekter inne i porösa katalysatorpartiklar. Impulsbalanser som bestämmer strömningsbetingelser inne i en kemisk reaktor, ersattes i alla modelleringsstudier med semi-empiriska korrelationsuttryck för vätskans volymandel och tryckförlust och med axiell dispersionsmodell för beskrivning av omblandningseffekter. Genom att justera modellens parametrar kunde reaktorns beteende beskrivas väl. Alla experiment var genomförda i laboratorieskala. En stor mängd av kopplade effekter samexisterade: reaktionskinetik inklusive adsorption, katalysatordeaktivering, mass- och värmeöverföring samt strömningsrelaterade effekter. En del av dessa effekter kunde studeras separat (t.ex. dispersionseffekter och bireaktioner). Inverkan av vissa fenomen kunde ibland minimeras genom en noggrann planering av experimenten. På detta sätt kunde förenklingar i modellerna bättre motiveras. Alla system som studerades var industriellt relevanta. Utveckling av nya, förenklade produktionsteknologier för existerande kemiska komponenter eller nya komponenter är ett gigantiskt uppdrag. Studierna som presenterades här fokuserade på en av den teknisk-vetenskapliga utfärdens första etapper.
Resumo:
Syftet med avhandlingen är att undersöka hur prästgestalter i svenska romaner skildras. Eftersom sockenprästerna under lång historisk tid har innehaft en långtgående världslig och andlig makt över församlingsborna i kraft av prästämbetet, var och är prästskildringar intressanta för många romanläsare. Prästen som romangestalt har många liknande drag från roman till roman och går att kategorisera. Mitt studium av lutherska prästgestalter i svenska romaner 1809–2009 tar sin utgångspunkt i följande kategorier: Prästen som myndighetsperson (ämbetsbärare, patriark och förebild), som själasörjare (församlingsherde, predikant, biktfader och troskämpe) och prästen som driftkucku (hycklare, hatobjekt och skrattspegel). Avhandlingens teoretiska utgångspunkter tar sikte på skildringen av prästgestalterna och utgår från Blakey Vermeule som har undersökt varför romaner och romangestalter är intressanta för läsaren. Jon Helt Haarder har formulerat teorin om den performativa biografismen som är givande i studiet eftersom många romaner med prästkaraktärer är (själv)biografiska. Med Eric Donald Hirsch Jr. hävdar jag att författaren har betydelse för texten och menar att författarens avsikter med en prästkaraktär kan påverka analysen av karaktärerna. Mitt typologiska studium genom cirka 150 romaner visar hur de humoristiska prästskildringarna finns representerade under hela perioden av 200 år. Tidigare teorier som förbundit vissa prästtyper till litterära epoker, till exempel den hycklande prästen vid det moderna genombrottet i Norden, blir genom min studie modifierade. Ett annat fynd är att prästers utomäktenskapliga förbindelser tenderar att skildras som en svårare synd i senare historiska romaner än i samtida 1800-talsromaner. ---------------------------------------------------------- Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten pappien hahmot eroavat toisistaan ruotsinkielisissä romaaneissa. Koska pitäjän papeilla on pitkään historiassa ollut mittavaa maallista ja hengellistä valtaa seurakuntalaisiin nähden pappisviran puolesta, ovat pappishahmojen eroavaisuudet mielenkiintoisia monille romaanien lukijoille. Papeilla romaanien hahmoina on monia romaanista toiseen toistuvia piirteitä, joita voi kategorisoida. Lähtökohtana tutkielmalleni luterilaisten pappien hahmoista ruotsalaisissa romaaneissa vuosina 1809-2009 ovat seuraavat kategoriat: papit viranomaisina (viranhaltijoina, patriarkkoina ja esikuvina), sielunpaimenina (seurakuntien paimenina, saarnaajina, rippi-isinä ja uskon taistelijoina) sekä papit pilkan kohteena (tekopyhinä, vihan ja naurun kohteina). Väitöskirjan teoreettiset lähtökohdat ottavat näkökulmaa pappishahmojen eroavaisuuksiin, ja pohjautuvat Blakey Vermeulen tutkimukseen siitä, miksi romaanit ja romaanien hahmot ovat mielenkiintoisia lukijalle. Jon Helt Haarder on kehittänyt teorian performatiivisesta elämäkerrallisuudesta, joka on antoisaa tälle tutkielmalle, sillä monet pappishahmoja sisältävät romaanit ovat (oma)elämäkerrallisia. Väitän yhdessä Eric Donald Hirsch Jr.:n kanssa, että kirjailijan persoonalla on merkitystä tekstille, tarkoittaen sitä, että kirjailijan tarkoitusperät pappishahmoa kohtaan voivat vaikuttaa hahmojen analyysiin. Noin 150 romaanin typologinen tutkimukseni osoittaa, kuinka humoristiset pappishahmojen kuvaukset ovat esillä koko kahdensadan vuoden ajanjakson. Tulen käyttämään tutkielmassani muunnelmia aiemmista teorioista, jotka ovat liittäneet tietyt pappishahmojen tyypit kirjalliseen aikakauteen, kuten esimerkiksi tekopyhien pappien esiintulo modernissa läpimurrossa Pohjoismaissa. Toinen löytö on, että pappien avioliittojen ulkopuoliset suhteet ollaan taipuvaisia näkemään vakavampana syntinä myöhemmissä historiallisissa romaaneissa kuin samanaikaisissa 1800-luvun romaaneissa.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu