160 resultados para Virkkunen, Henna
Resumo:
Tutkimuksen aiheena on opettajien ja vanhempien tietämys Kouluterveyskyselystä ja sen tulosten hyödyntämisestä koulussa. Tavoitteena on kartoittaa Kouluterveyskyselyn toimimista yhtenä nuorten terveyden edistämisen keinona Porin kolmessa yläkoulussa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin opettajat ja vanhemmat tuntevat Kouluterveyskyselyn, sen tulokset sekä mahdolliset tulosten pohjalta tehdyt jatkotoimet. Lisäksi selvitetään opettajien ja vanhempien yleistä suhtautumista Kouluterveyskyselyyn sekä sen tulosten käsittelyyn ja hyödyntämiseen. Tutkimuksen kohteena olivat yläkoulujen opettajat sekä 8. ja 9. luokkalaisten oppilaiden vanhemmat. Tutkimus oli kvantitatiivinen ja sen aineistonkeruumenetelmänä käytettiin kyselylomaketta. Aineisto kerättiin opettajilta sähköisenä www-kyselynä ja vanhemmilta kirjekyselynä. Kysely toteutettiin marras–joulukuun aikana vuonna 2013. Aineisto analysoitiin käyttämällä SPSS for Windows 21.0 -ohjelmaa. Tutkimuksen tulosten mukaan Kouluterveyskyselyn tulokset ovat olleet kouluissa esillä vaihtelevasti. Opettajat tiesivät tulosten käsittelystä kouluissa useammin kuin niiden pohjalta järjestetyistä jatkotoimenpiteistä, mutta heistä vain harva oli hyödyntänyt tuloksia omassa työssään. Tutkimukseen vastanneiden vanhempien tiedot kyselystä olivat ristiriitaisia; heistä puolet oli kuullut Kouluterveyskyselystä, mutta vain harva tiesi, miksi kysely toteutetaan tai oli itse tutustunut tuloksiin. Suurin osa vanhemmista ei osannut sanoa tulosten käsittelystä kouluilla tai niiden pohjalta järjestetyistä jatkotoimenpiteistä. Heistä vain pieni osa ilmoitti, että tuloksista oli tiedotettu vanhemmille tai niitä oli käsitelty vanhempainilloissa. Vanhemmilla ei välttämättä ollut tietoa, minkä kyselyn pohjalta heidän tulisi tutkimukseen vastata. Kouluterveyskyselyn tuloksia on opettajien ja vanhempien mukaan käsitelty kouluilla vaihtelevasti. Mahdolliset jatkotoimenpiteet eivät kuitenkaan ole kaikkien opettajien ja vanhempien tiedossa. Todennäköisesti koulut eivät ole tiedottaneet kaikkia yläkoululaisten vanhempia Kouluterveyskyselystä ja sen tuloksista. Tulosten perusteella voidaan todeta, että koulujen tulisi panostaa kodin tiedottamiseen sekä vanhempien osallistamiseen Kouluterveyskyselyn osalta. Tuloksia voisi tutkimukseen osallistuneissa kouluissa käsitellä ja hyödyntää systemaattisemmin, jolloin ne palvelisivat paremmin koko koulu-yhteisöä ja sen terveyden edistämistä. Tulosten analysointi sekä ongelmakohtien selvittäminen omassa koulussa tarjoaisivat näkökohtia ja aihealueita koulussa tehtävälle, niin oppituntien sisäiselle kuin niiden ulkopuolisellekin toiminnalle.
Resumo:
Teema: Sukupuolihistoria.
Resumo:
Macroalgae are the main primary producers of the temperate rocky shores providing a three-dimensional habitat, food and nursery grounds for many other species. During the past decades, the state of the coastal waters has deteriorated due to increasing human pressures, resulting in dramatic changes in coastal ecosystems, including macroalgal communities. To reverse the deterioration of the European seas, the EU has adopted the Water Framework Directive (WFD) and the Marine Strategy Framework Directive (MSFD), aiming at improved status of the coastal waters and the marine environment. Further, the Habitats Directive (HD) calls for the protection of important habitats and species (many of which are marine) and the Maritime Spatial Planning Directive for sustainability in the use of resources and human activities at sea and by the coasts. To efficiently protect important marine habitats and communities, we need knowledge on their spatial distribution. Ecological knowledge is also needed to assess the status of the marine areas by involving biological indicators, as required by the WFD and the MSFD; knowledge on how biota changes with human-induced pressures is essential, but to reliably assess change, we need also to know how biotic communities vary over natural environmental gradients. This is especially important in sea areas such as the Baltic Sea, where the natural environmental gradients create substantial differences in biota between areas. In this thesis, I studied the variation occurring in macroalgal communities across the environmental gradients of the northern Baltic Sea, including eutrophication induced changes. The aim was to produce knowledge to support the reliable use of macroalgae as indicators of ecological status of the marine areas and to test practical metrics that could potentially be used in status assessments. Further, the aim was to develop a methodology for mapping the HD Annex I habitat reefs, using the best available data on geology and bathymetry. The results showed that the large-scale variation in the macroalgal community composition of the northern Baltic Sea is largely driven by salinity and exposure. Exposure is important also on smaller spatial scales, affecting species occurrence, community structure and depth penetration of algae. Consequently, the natural variability complicates the use of macroalgae as indicators of human-induced changes. Of the studied indicators, the number of perennial algal species, the perennial cover, the fraction of annual algae, and the lower limit of occurrence of red and brown perennial algae showed potential as usable indicators of ecological status. However, the cumulated cover of algae, commonly used as an indicator in the fully marine environments, showed low responses to eutrophication in the area. Although the mere occurrence of perennial algae did not show clear indicator potential, a distinct discrepancy in the occurrence of bladderwrack, Fucus vesiculosus, was found between two areas with differing eutrophication history, the Bothnian Sea and the Archipelago Sea. The absence of Fucus from many potential sites in the outer Archipelago Sea is likely due to its inability to recover from its disappearance from the area 30-40 years ago, highlighting the importance of past events in macroalgal occurrence. The methodology presented for mapping the potential distribution and the ecological value of reefs showed, that relatively high accuracy in mapping can be achieved by combining existing available data, and the maps produced serve as valuable background information for more detailed surveys. Taken together, the results of the theses contribute significantly to the knowledge on macroalgal communities of the northern Baltic Sea that can be directly applied in various management contexts.
Resumo:
Isännöintiala on tämän päivän Suomessa yhä suurempien haasteiden edessä asiakkaiden ja yhteiskunnan asettamien vaatimusten kasvaessa mutta samalla käytössä olevien resurssien niukentuessa. Tämä työ toimii osana kokonaisvaltaisempaa asiantuntijapalveluprosessien kehittämiseen keskittyvää projektia, jonka keskipisteessä ovat isännöintipalvelut ja niiden kehittäminen kohdeyrityksen tarpeiden mukaisesti. Diplomityössä keskitytään isännöintipalveluiden kehittämiseen palveluiden paketoimisen ja hinnoittelun sekä asiakassegmentoinnin näkökulmasta. Työn tavoitteena oli löytää uusia ratkaisumalleja vastaamaan kohdeyrityksen tulevaisuuden tavoitteisiin samalla huomioiden toimintaympäristön muuttuvat tarpeet. Projekti jakautui kahteen osaan; nykytila-analyysiin ja sen pohjalta rakennettaviin ratkaisuehdotuksiin. Nykytila-analyysin avulla haluttiin löytää nykyisen toiminnan keskeisimmät ongelmakohdat, joihin haettiin sittemmin ratkaisua palveluiden uudelleenpaketoimisen myötä. Merkittävimpiä havaittuja ongelmatekijöitä olivat työn kuormittavuuden epätasainen jakautuminen ja se, ettei kuormittavuutta huomioitu tavassa tuottaa tai hinnoitella palveluita. Kuormittavuuden epätasainen jakautuminen otettiin lähtökohdaksi asiakassegmentoinnin ja palveluiden uudelleenpaketoinnin toteuttamisessa.
Resumo:
The human immune system is constantly interacting with the surrounding stimuli and microorganisms. However, when directed against self or harmless antigens, these vital defense mechanisms can cause great damage. In addition, the understanding the underlying mechanism of several human diseases caused by aberrant immune cell functions, for instance type 1 diabetes and allergies, remains far from being complete. In this Ph.D. study these questions were addressed using genome-wide transcriptomic analyses. Asthma and allergies are characterized by a hyperactive response of the T helper 2 (Th2) immune cells. In this study, the target genes of the STAT6 transcription factor in naïve human T cells were identified with RNAi for the first time. STAT6 was shown to act as a central activator of the genes expression upon IL-4 signaling, with both direct and indirect effects on Th2 cell transcriptome. The core transcription factor network induced by IL-4 was identified from a kinetic analysis of the transcriptome. Type 1 diabetes is an autoimmune disease influenced by both the genetic susceptibility of an individual and the disease-triggering environmental factors. To improve understanding of the autoimmune processes driving pathogenesis in the prediabetic phase in humans, a unique series of prospective whole-blood RNA samples collected from HLA-susceptible children in the Finnish Type 1 Diabetes Prediction and Prevention (DIPP) study was studied. Changes in different timewindows of the pathogenesis process were identified, and especially the type 1 interferon response was activated early and throughout the preclinical T1D. The hygiene hypothesis states that allergic diseases, and lately also autoimmune diseases, could be prevented by infections and other microbial contacts acquired in early childhood, or even prenatally. To study the effects of the standard of hygiene on the development of neonatal immune system, cord blood samples from children born in Finland (high standard of living), Estonia (rapid economic growth) and Russian Karelia (low standard of living) were compared. Children born in Russian Karelia deviated from Finnish and Estonian children in many aspects of the neonatal immune system, which was developmentally more mature in Karelia, resembling that of older infants. The results of this thesis offer significant new information on the regulatory networks associated with immune-mediated diseases in human. The results will facilitate understanding and further research on the role of the identified target genes and mechanisms driving the allergic inflammation and type 1 diabetes, hopefully leading to a new era of drug development.
Resumo:
Measuring protein biomarkers from sample matrix, such as plasma, is one of the basic tasks in clinical diagnostics. Bioanalytical assays used for the measuring should be able to measure proteins with high sensitivity and specificity. Furthermore, multiplexing capability would also be advantageous. To ensure the utility of the diagnostic test in point-of-care setting, additional requirements such as short turn-around times, ease-ofuse and low costs need to be met. On the other hand, enhancement of assay sensitivity could enable exploiting novel biomarkers, which are present in very low concentrations and which the current immunoassays are unable to measure. Furthermore, highly sensitive assays could enable the use of minimally invasive sampling. In the development of high-sensitivity assays the label technology and affinity binders are in pivotal role. Additionally, innovative assay designs contribute to the obtained sensitivity and other characteristics of the assay as well as its applicability. The aim of this thesis was to study the impact of assay components on the performance of both homogeneous and heterogeneous assays. Applicability of two different lanthanide-based label technologies, upconverting nanoparticles and switchable lanthanide luminescence, to protein detection was explored. Moreover, the potential of recombinant antibodies and aptamers as alternative affinity binders were evaluated. Additionally, alternative conjugation chemistries for production of the labeled binders were studied. Different assay concepts were also evaluated with respect to their applicability to point-of-care testing, which requires simple yet sensitive methods. The applicability of upconverting nanoparticles to the simultaneous quantitative measurement of multiple analytes using imaging-based detection was demonstrated. Additionally, the required instrumentation was relatively simple and inexpensive compared to other luminescent lanthanide-based labels requiring time-resolved measurement. The developed homogeneous assays exploiting switchable lanthanide luminescence were rapid and simple to perform and thus applicable even to point-ofcare testing. The sensitivities of the homogeneous assays were in the picomolar range, which are still inadequate for some analytes, such as cardiac troponins, requiring ultralow limits of detection. For most analytes, however, the obtained limits of detection were sufficient. The use of recombinant antibody fragments and aptamers as binders allowed site-specific and controlled covalent conjugation to construct labeled binders reproducibly either by using chemical modification or recombinant technology. Luminescent lanthanide labels were shown to be widely applicable for protein detection in various assay setups and to contribute assay sensitivity.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää mallimittaristo logistiikkapalvelualalla toimivan yrityksen operatiivisen tason suorituskyvyn seurantaan ja toiminnanohjausta varten, päivittäisen johtamisen tueksi. Tutkimus suoritettiin pääosin toiminta-analyyttisena, yhden yrityksen empiirisenä tapaustutkimuksena. Tutkimuksen kohdeyrityksen toiminnanmittaus perustuu tällä hetkellä pääasiassa taloudellisiin mittareihin ja muutamaan kyselyyn. Toiminnanohjauksen ja – kehittämisen, päätöksenteon tueksi tarvitaan, taloudellisten mittareiden lisäksi, mittareita, joilla pystytään seuraamaan suorituskyvyn taustalla vaikuttavien tekijöiden kehittymistä. Tutkimuksen kohdeyrityksen operatiivisen tason suorituskyvyn mallimittariston suunnittelussa haluttiin varmistaa, että jatkossa mittaamisella vaikutettaisiin seuraustekijöiden lisäksi myös syytekijöihin, selkiyttää liiketoiminnan tavoitteet, operatiivisen tason näkökulmasta, ja mittaamisen tavoite. Tutkimuksessa esitelty mallimittaristo on suunniteltu, tasapainotetun mittariston viitekehyksen avulla. Mittariston näkökulmiksi valittiin: talous, sidosryhmä (asiakas), prosessi ja henkilöstö. Mittariston tuottaman tiedon tavoitteena on toiminnanohjauksen, -kehittämisen ja päätöksenteon tukeminen, kun mittaustulokset ja trendi ovat yhdessä paikassa, on tiedonhaku ja - hyödyntäminen helpompaa. Mallimittaristoa ei testattu eikä käyttöönotettu tutkimuksessa.
Resumo:
Munasarjasyöpä on Suomessa tappavin ja toiseksi yleisin gynekologinen syöpä, lisäksi se on kymmenenneksi yleisin naisten syöpä. Yli 90% munasarjasyövistä on epiteeliperäisiä ja morfologisista alatyypeistä yleisin on seroosi syöpä. Serooseista syövistä yli 90 % on korkean riskin eli high grade –syöpää. Vaikka uudet hoidot ovat pidentäneet potilaan selviytymistä, niin kaiken kaikkiaan kokonaisennuste ei kuitenkaan ole parantunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Aikaisin havaittu paikallinen epiteeliperäinen munasarjasyöpä on parannettavissa kirurgialla. Yli 2/3 epiteliaalisista munasarjasyövistä diagnosoidaan vasta levinneessä vaiheessa, jolloin viiden vuoden selviytyvyys potilailla on vain noin 30 %. Aiemmin munasarjasyöpien arveltiin olevan lähtöisin munasarjojen pintaepiteelistä, mutta uusimpien tutkimusten mukaan kyseessä on niin molekulaarisesti kuin etiologisesti ryhmä eri syöpiä, jotka ilmenevät samassa anatomisessa paikassa. Syventävässä työssäni tutkin munasarjasyövän käyttäytymistä ennustavia merkkiaineita Merkkiaineita tutkimalla pyritään tulevaisuudessa ennustamaan paremmin syöpien käyttäytymistä ja antamaan potilaille parempia täsmähoitoja. Syventävien opintojeni tarkoituksena oli tutkia munasarjasyöpää kirjallisuuteen tutustumalla ja tutkimalla retrospektiivistä vuosien 2001–2007 munasarjapotilasaineistoa. Keräsimme toisen tutkijan kanssa aineistoon 356 potilaan tiedot, joista 310 sisällytettiin tekemiini tilastoihin. Lisäksi tutkin kiinnostavia munasarjasyövän käyttäytymiseen mahdollisesti liittyviä merkkiaineita (EGFR, HER2, P53 JA ALDH1) uudessa 48 potilaan aineistossa ja selvitin proteiinien merkitystä taudin kulussa ja ennusteessa. 310 potilaan aineiston tulokset olivat sopusoinnussa aiempiin julkaisuihin. Aineistomme munasarjasyövistä 60 % on seroosia high grade –syöpää ja 67 % syövistä on levinneen vaiheen eli luokan III-IV tauteja. 48 potilaan immunohistokemiallisissa värjäyksissä mielenkiintoisin tulos on se, että Her2 :n värjäytymisintensiteetti korreloi kääntäen vahvaan ALDH1-värjäykseen eli se on korkea, kun ALDH1 on matala (korrelaatio -0.425; p=0.00994) Vastaavasti Her2 :n intensiteetin ollessa korkea ALDH1/heikko-soluja on paljon (p=0.00975). Tällaista tutkimus tulosta ei aiemmin ole esitetty. Tämä kiinnostava tulos tulee jatkossa varmistaa laajemmassa aineistossa.
Resumo:
The objective of this Master’s thesis is to examine financial functions, controlling and management in joint ventures of Manufacturing Corporation Oyj Recovered Paper business area. This case study investigated the current situation of financial functions and find out causes that have led the situation. Current situation of financial functions in joint ventures is variable. The most of the companies is outsourced at least some tasks. However, narrow reporting and problems in reliability are the biggest lack of financial controlling and management. The result of study consists of two parts: short-term and long-term improvement. Short-term improvement includes selected solution to outsource all routine financial tasks to new outsourcing partner and improve financial functions. Long-term improvements aim to create better controlling and management system to joint ventures. It is formed corporate governance and performance measurement. In this study it developed new Balanced Scorecard (BSC) for recovered paper joint ventures. Dimensions of BSC are quality, delivery (time), price and financial controlling and management. Earlier researched are showed problems in success of joint venture relationships. Similar results are obtained in this study. In future research, suitable of developed Balanced Scorecard for other industries could be studied
Resumo:
Yksilön maantieteellistä maailmankuvaa voidaan tutkia mentaalikarttojen kautta. Maantieteellinen maailmankuva sisältää yksilön kyvyn hahmottaa maailman karttakuva sekä omaksumat aluepreferenssit. Mentaalinen peruskartta maailmasta on kehikko, johon yksilö sijoittaa kokemiaan ja kuulemiaan asioita läheltä ja kaukaa. Maailman karttakuvan hahmottaminen perustuu pääosin yksilön näkemiin karttaesityksiin maailmasta. Tästä johtuen oppilaiden maailman karttakuvan hahmottamisen taso on yhteydessä maantiedon kouluopetukseen. Voimassa olevan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellään, että opetuksen tulee kehittää oppilaan maantieteellistä maailmankuvaa. Tässä tutkimuksessa tutkitaan espoolaisten ja turkulaisten yhdeksäsluokkalaisten maantieteellistä maailmankuvaa oppilaiden piirtämien mentaalikarttojen ja täyttämien taustatietolomakkeiden kautta. Aineisto (N=126) analysoitiin laadullisin luokittelumenetelmin, jonka lisäksi vastaajien taustamuuttujille ja pisteytetyille mentaalikartoille tehtiin tilastollinen korrelaatioanalyysi. Suurin osa mentaalikartoista ilmensi Mercator-tyyppistä maailmankuvaa, jossa pohjoisen pallonpuoliskon alueet ovat korostuneita eteläiseen pallonpuoliskoon verrattuna. Oppilaat hahmottivat paremmin mantereiden suhteellista sijoittumista toisiinsa nähden kuin niiden kokoa tai muotoa. Tytöt hahmottivat poikia paremmin mantereiden muotoja. Vastaajien aluepreferenssit korostivat länsimaisia valtioita. Erityisesti Yhdysvallat ja Euroopan kohteet koettiin mielenkiintoisina. Oppilaat suhtautuivat negatiivisesti alueisiin, jotka olivat ajankohtaisia konfliktialueita. Oppilaan koko maailman hahmottamisen tasolla oli yhteys oppilaan maantiedon ja kuvaamataidon arvosanaan. Maailmankuvan osatekijöiden hahmottamisella oli yhteys maantiedon arvosanaan, mutta ei yhteyttä kuvaamataidon arvosanan kanssa. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että mentaalikarttaharjoite tuo näkyväksi oppilaan maantieteellisen maailmankuvan. Mentaalikarttaharjoitteiden kautta opettaja voi saada tietoa myös oppilaan omaksumista alueellisista mielikuvista ja asenteista.
Resumo:
Tässä työssä tavoitteena oli selvittää selluloosageelien soveltuvuutta superkondensaattorien elektrodimateriaaliksi. Superkondensaattoreiden elektrodit valmistetaan yleensä hyvin huokoisesta hiilimateriaalista. Näin ollen selluloosageeliin joukkoon sekoitettiin sähkönjohtavuutta parantamaan hiilimustaa. Kirjallisessa osassa keskityttiin superkondensaattorin toimintaperiaatteeseen, rakenteeseen ja yleisimmin käytössä oleviin elektrodimateriaaleihin. Yksityiskohtaisemmin paneuduttiin selluloosan käyttöön superkondensaattorien rakennemateriaalina. Kokeellisessa osassa valmistettiin erilaisia selluloosageelejä ja tämän jälkeen elektrodeja hiilimusta-selluloosageeli-seoksesta. Eri sekoitustapojen vaikutusta elektrodin sähköisiin ominaisuuksiin tarkasteltiin sekoittamalla hiilimustaa selluloosageeliin kahdella eri tavalla; korkeapainehajottajalla ja sekoittimella. Tämän lisäksi selvitettiin myös eri kuivaustapojen ja kuivauslämpötilojen vaikutusta elektrodiarkkien ominaisuuksiin. Arkkien sähköiset ominaisuudet määritettiin syklistä voltammetriaa (SV) käyttäen. Saavutetut tulokset osoittivat, että selluloosageelin valmistus on yksi kriittisimmistä kohdista elektrodimateriaalin valmistuksessa. Riittävä entsyymikäsittely vaaditaan, jotta saadaan muodostettua sopiva geeli, johon hiilimusta-partikkelit saadaan takertumaan. Hiilimustan sekoitustavalla sekä elektrodiarkin kuivauslämpötilalla ja – tavalla on myös suuresti vaikutusta elektrodin sähköisiin ominaisuuksiin.
Resumo:
Tutkielman tarkoituksena on tutkia suomalaisten kuluttajien mielipiteitä ja käsityksiä tuoksumarkkinoinnin käytöstä vähittäistavarakauppa olosuhteissa. Tutkielma keskittyy tuoksumarkkinoinnin kahteen pääasialliseen osa-alueeseen vähittäistavarakaupassa; tuoksumarkkinointiin osana brändäystä ja tuoksumarkkinoinnin alitajuntaiseen käyttöön. Tutkielma on laadullinen tutkimus. Aineisto kerättiin viideltä suomalaiselta kuluttajalta ja aineistonkeruumenetelmänä toimi haastattelu. Tutkimuksen tulokset osoittavat kuluttajien mielipiteiden olevan positiivisia tuoksumarkkinoinnin käyttöä kohtaan. Tuloksien mukaan kuluttajat suosivat tuoksumarkkinoinnin käyttöä ennemmin brändäyksessä kuin tuoksumarkkinoinnin alitajuista käyttöä. Tuoksumarkkinoinnin alitajuista käyttöä ei kuitenkaan todettu täysin negatiiviseksi, sillä kuluttajat uskovat, että ostopäätös tehdään perustuen tärkeämpiin asioihin kuin tuoksuun, kuten esimerkiksi tuotteen hintaan perustuen. Kuluttajat uskovat, että alitajuisella käytöllä ei ole suurta vaikutusta asiakkaan ostopäätökseen muulloin kuin joissakin yksittäisissä heräteostoksissa.