987 resultados para Sulamaa, Kaarle: Lotta Svärd : uskonto ja isänmaa
Resumo:
Vuoden 2016 alussa voimaan tulevan oikeudenkäymiskaaren todistelusäännösten uudistumisen myötä mahdollisuutta käyttää esitutkinnassa tallennettua kertomusta todisteena oikeudenkäynnissä laajennetaan. Muutoksen myötä 15–17-vuotiaiden asianomistajien sekä täysi-ikäisten seksuaalirikosten uhrien asemaa rikosprosessissa on pyritty parantamaan mahdollistamalla heidän esitutkinnassa videotallenteeseen tai tallennetun kertomuksensa käyttäminen todisteena erikseen säännellyissä tilanteissa. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella, kuinka esitutkintatallenteen käyttäminen todisteena vaikuttaa perus- ja ihmisoikeutena turvatun syytetyn vastakuulusteluoikeuden toteuttamiseen, ja voidaanko menettelyä pitää valtiosääntöoikeudellisesta näkökulmasta hyväksyttävänä kun otetaan huomioon myös julkiselle vallalle kuuluva velvollisuus suojella uhria rikosprosessissa. Tutkielman tutkimusmetodi on oikeusdogmaattinen, ja tärkeimpinä lähteinä toimivat kotimaisten virallislähteiden lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytäntö sekä siitä oikeustieteellisessä tutkimuskirjallisuudessa esitetyt kannanotot. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella sekä uhripoliittisten tutkimusten että kansainvälisten oikeuslähteiden valossa tarkasteltuna uuden säännöksen puutteena voidaan nähdä se, että se ei mahdollista uhrin suojelutarpeen yksilökohtaista arvioimista. Säännöksen esitöissä ei myöskään ole nostettu esiin niitä haasteita, joita esitutkintatallenteen käyttäminen aiheuttaa syytetyn vastakuulusteluoikeuden toteuttamiselle. Tutkielmassa käy ilmi, että EIT asettaa syytetyn vastakuulustelun toteutumiselle edellytyksiä, joita Suomen poliisijohtoisessa esitutkintakuulustelussa on sangen vaikea – tai jopa mahdoton – täyttää. Säännöksen esitöissä ei myöskään ole kiinnitetty huomiota siihen, mikä näyttöarvo esitutkintatallenteelle voidaan EIT:n ratkaisukäytännön mukaan antaa. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella uusi sääntely antaa siten varsin heikot lähtökohdat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteuttamiselle, ja kokonaisuutena oikeudenmukaisempi lopputulos olisi mahdollista saavuttaa vähemmän syytetyn oikeuksia rajoittavin keinoin.
Resumo:
Tämän pro gradu tutkielman aiheena on puhutun kielen tyylipiirteiden esiintyminen kaunokirjallisuudessa ja puheenomaisuuden kääntäminen. Tarkoituksena on selvittää, millaisilla keinoilla voidaan luoda puheen vaikutelma kirjoitettuun kieleen ranskan ja suomen kielissä. Tutkimuksen aineistona on käytetty neljää ranskankielistä romaania sekä niiden käännöksiä. Romaanit ovat Virginie Despentesin teokset Les Jolies Choses (1998) (Kauniita asioita 2000, suom. Kristina Haataja) ja Teen Spirit (2002) (Teen Spirit 2005, suom. Einari Aaltonen), Faïza Guènen Kiffe kiffe demain (2004) (Hällä väliä huomisella 2005, suom. Reita Lounatvuori) ja Ludovic Roubaudin Les Baltringues (2002) (Sirkuksen miehiä 2005, suom. Lotta Toivanen). Aineistoa analysoidaan pääasiassa kvantitatiivisen vertailun avulla. Analyysiin on valittu alkuteksteistä 13 kielenpiirrettä ja käännöksistä 15 kielenpiirrettä, jotka on jaoteltu edelleen foneettisiin, morfo-syntaktisiin ja leksikaalisiin piirteisiin. Lisäksi suomennoksia tarkastellaan käännösstrategioiden näkökulmasta. Tutkimustulokset eivät tukeneet aiempien tutkijoiden havaintoja siitä, että käännöksissä tapahtuisi puhekielisten piirteiden vähentymistä verrattuna alkuteoksiin. Samoin kumoutui oletus siitä, että suomennoksissa esiintyisi pääasiassa leksikaalisia puheen piirteitä ja että muilla kielen tasoilla esiintyviä puhekielisyyksiä välteltäisiin. Käännöksissä suosituin keino tuoda puheenomaisuutta kirjoitettuun kieleen oli puheen morfologisten ja syntaktisten piirteiden käyttäminen. Pääpaino oli molemmissa kielissä esiintyvissä morfo-syntaktisissa ja sanastollisissa puhekielisyyksissä sekä suomen puhekielen persoonapronominien käytössä. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että puhekielen käyttö kaunokirjallisuuden suomennoksissa olisi vapautumassa ja tämän vuoksi myös kääntäjät uskaltavat käyttää runsaammin puhekielen piirteitä teoksissaan.
Resumo:
Sisältää koulut hiippakunnittain.
Resumo:
Arkit: )(3, a-b4, B-2C4 D3.
Resumo:
Kaksi tekijän esipuhetta.
Resumo:
Proteiinit ovat elimistön perusyksiköitä. Niiden oikeanlainen toiminta ja rakenne ovat välttämättömiä solujen tarkoituksenmukaiselle toiminnalle. CLEVER-1 (common lymphatic endothelial and vascular entohelial receptor-1) on tyypin 2 makrofageissa ja sinusoidaalisessa endoteelissä tavallisesti ilmentyvä proteiini, jonka yhteyttä elimistön normaaliin toimintaan ja moniin eri sairaustiloihin on pyritty selvittämään. Tämän syventävien opintojen kirjallisen työn tarkoituksena on koota kirjallisuuskatsaukseen tämänhetkinen tieto CLEVER-1 -molekyylistä sekä kokeellisessa osiossa tutkia kyseisen molekyylin ilmenemistä eri hiirimalleissa. Kirjallisuuskatsauksen artikkelit valittiin PubMed-tietokannasta. Kokeellisessa osiossa perehdyin CLEVER-1:n ilmenemiseen hiiren maksassa, munuaisessa ja keuhkoissa. Tarkoituksena oli tutkia molekyylin ilmenemistä villityypin hiirissä ja verrata ilmenemistä hiiriin, joissa CLEVER-1 on poistettu vain joko makrofageista tai endoteelisoluista (ns. konditionaalisesti poistogeeniset hiirimallit). Ilmenemistä tutkittiin kaksoisfluoresenssivärjäyksillä. Kirjallisuuskatsauksessa osoitan, miten CLEVER-1 on liitetty moniin eri sairaustiloihin, erityisesti syöpäsairauksiin sekä tulehduksellisiin sairauksiin. Lisäksi pyrin hieman kartoittamaan tulevaisuudennäkymiä CLEVER-1:een liittyvässä tutkimuksessa. Kokeellisessa osiossa sain tuloksia, jotka osoittavat, että konditionaalisesti poistogeeniset hiirimallit eivät toimi aivan odotetulla tavalla. CLEVER-1:tä ei ole kyetty poistamaan täysin halutuista kohdesoluista. Havaitsin kuitenkin joitakin eroja ilmenemisessä poistogeenisten ja villityypin hiirten välillä. Lisäksi CLEVER-1 ilmentyy bronkiolaaristen epiteelisolujen alla kaikkien hiirilinjojen keuhkoissa. Näiden solujen alkuperä on vielä toistaiseksi tuntematon.
Resumo:
Tämän tutkielman tavoitteena oli kartoittaa, minkälaisia sujumattomuuksia 6- ja 7-vuotiaiden suomenkielisten änkyttävien lasten puheessa esiintyy. Sujumattomuuksista tarkasteltiin niiden tyyppiä, määrää sekä kestoa. Koehenkilöiden puheessa esiintyvien sujumattomuuksien kartoittamisen lisäksi tutkielmassa pyrittiin selvittämään, esiintyykö koehenkilöiden puheessa tilannekohtaista vaihtelua kahden tutkittavan puhetilanteen välillä. Tutkittavat puhetilanteet olivat henkilökohtaiseen kertomukseen kuuluva vapaamuotoinen keskustelu, sekä fiktiiviseen kerrontaan kuuluva kuvasta kerronta. Tutkimuksessa käytettiin Eira Jansson-Verkasalon vuosina 2012 - 2013 keräämää aineistoa. Tutkimusaineisto koostui seitsemästä yksikielisesti suomenkielisestä, änkyttävästä 6- ja 7-vuotiaasta pojasta. Aineiston analysointi perustui ortografiseen litterointiin sekä Praat- tietokoneohjelman avulla tehtävään akustiseen analyysiin. Tutkielman avulla saatiin rakennettua tarkka kuva siitä, minkälaisia sujumattomuuksia tutkittavien 6- ja 7-vuotiaiden puheessa esiintyy. Lisäksi tutkielman tulokset osoittivat, että kaikkien koehenkilöiden änkytyksessä esiintyi tilannekohtaista vaihtelua tutkittavien puhetilanteiden välillä. Tutkitut puhetilanteet erosivat toisistaan sekä sujumattomuuksien tyyppien, määrien että kestojen osalta. Koehenkilöiden puhe oli tutkielman tulosten mukaan sujumattomampaa henkilökohtaisen kertomuksen puhetilanteissa. Tutkielman tulokset antoivat alustavaa tietoa suomenkielisten 6- ja 7- vuotiaiden änkyttävien lasten puheessa esiintyvistä sujumattomuuksista, sekä änkytyksen tilannekohtaisesta vaihtelusta. Tutkielman tulokset ovat pienen koehenkilömäärän vuoksi kuitenkin pelkästään suuntaa antavia. Tutkimusta tarvitaan siis lisää, jotta saadaan luotua tarkka kuva suomenkielisten änkyttävien lasten puheessa esiintyvistä sujumattomuuksista sekä änkytyksen tilannekohtaisesta vaihtelusta.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tässä insinöörityössä selvitettiin mahdollisuuksia parantaa Tapiola-ryhmän Yhtiökokousjärjestelmä-ohjelmiston ominaisuuksia ja tietoturvallisuutta. Järjestelmää käytetään Tapiola-ryhmän vakuutusyhtiöiden yhtiökokouksiin osallistuvien osakkaiden kirjaamiseen ja heidän äänten laskentaan. Tutkimuksen perusteella tehtiin järjestelmän määrittely ja suunnittelu, joiden tuloksena syntyivät toiminnallinen ja tekninen määrittelydokumentaatio, jotka toimivat pohjana uuden Yhtiökokousjärjestelmän toteutukselle. Työ tehtiin Tapiola-ryhmälle Tieto-Tapiola Oy:n tilauksesta. Työn alussa tutkittiin erilaisia mahdollisuuksia toteuttaa järjestelmän ohjelmisto- ja tietokanta-arkkitehtuuri, joiden perusteella määrittelyä ja suunnittelua alettiin toteuttaa. Tutkimuksen perusteella päädyttiin käyttämään Java SE -arkkitehtuuria sovelluksen toteutukseen ja SQL Server -tietokantaa järjestelmän tietovarastona. Valittuihin ratkaisuihin päädyttiin niiden hyvien tietoturvallisuus- ja kertakirjausominaisuuksien takia. Toiminnallisessa määrittelydokumentissa käydään läpi järjestelmälle asetettuja vaatimuksia ja kuvataan sen toiminnot, liiketoimintaluokkamalli, käyttöliittymä ja tulosteet. Lisäksi siinä otetaan kantaa järjestelmän käyttöympäristöön, ulkoisiin tietokantaliittymiin, käyttäjän tunnistautumiseen ja tietoturvallisuuteen sekä käydään läpi sen toiminta käyttäjien näkökulmasta. Toiminnallisen määrittelydokumentin pohjalta luotiin tekninen määrittelydokumentti. Siinä kuvataan järjestelmän ympäristö ja ohjelmisto- sekä tietokanta-arkkitehtuuri yleisellä tasolla. Tämän lisäksi järjestelmän arkkitehtuuria käydään myös tarkemmin läpi sekä kuvataan moduulit ja toiminnot niin tarkasti, että niiden perusteella voidaan toteuttaa koko järjestelmä. Työn tuloksena syntyivät kattava toiminnallinen ja tekninen määrittelydokumentaatio, joissa käydään läpi kaikki järjestelmän toteuttamiseen tarvittavat elementit sillä tarkkuudella, että järjestelmän toteuttaminen voidaan aloittaa.
Resumo:
My final project presents the directing process of my experimental production based on King Lear by William Shakespeare. I describe the process from the first visions of the beginning to the completed performance and finally the feedback from the audience. I concentrate on the special qualities of the production, such as interaction, small and moveable audience, cinematic qualities, polyphonic dramaturgy, and use of the video. The Project is divided into six parts. The first part introduces the project as a whole. The second part concentrates on the process before the beginning of the rehearsals. The third part focuses on the rehearsals and co-operation with the actors, whereas the fourth part deals with the performance and its special qualities. Following this, in the fifth part I study the interaction of the performance with the help of the audience feedback. In the final part conclusions are drawn. The focus of this work is the use of intuition even as a starting point of the theatre directing process. My conclusions drawn from the description of the process suggest that the starting point of the theatre production may be an intuitive vision as well as some conscious subject or message.
Resumo:
This research deals with obstacles and opportunities with respect to creativity. It mainly focuses on the author's most meaningful discoveries as an individual and a professional in the field of theatre during the past two years of her education. The research is a description of that transitional phase in her life. Firstly, the research discusses creativity and presence. Secondly, it describes the author personally and professionally and compares her earlier and current ways of working. It contemplates the obstacles and opportunities considering her self-knowledge and creativity, and disucsses the problems she has faced on the way to freedom and well-being. Following this, the author presents the tools for increasing her creativity, self-knowledge and body awareness in theatre work: the Gestalt Method, Acting with the Inner Partner and the Authentic Movement. She discusses the relativity between overall well-being in life and the quality of theatre work. The final section of the present research discusses the process of directing the play Suurin on rakkaus in 2006. It deals with issues such as self-knowledge in directing, group management, the importance of terror and excitement in directing and ways of enduring both. The conclusion explanes the reasons behind the author's capability of working with small groups, with creative and passionate theatre workers. It also lists the benefits of exploring one's passions, cooperating with enthusiastic and creative artists and the pursuit for balance in art and in everyday life.
Resumo:
The objective of my thesis was to find out how mobile TV service will influence TV consumption behaviour of the Finns. In particular the study focuses on the consumption behaviour of a well educated urban people. For my thesis, I provided a detailed analysis of the study results of a large scale questionnaire research FinPilot from the year 2005 based on an assignment of Nokia Ltd. In order to deepen the study results, I focused on the above mentioned group of young people with good education. The goal of the FinPilot research was to give answers to the following questions: what kind of programs, in what kind of circumstances, and for which reasons are they watched when using the mobile television service. The results of the research consisted mainly of data like figures, graphics etc. The data was explaned from the helicopter perspective, for it gave additional value to the research and consequently to my own thesis. My study offered complementary, unique information about their needs as it was based on questionnaires supplemented by individual interviews of the group members, their free comments as well as group discussions. The study results proved that mobile TV service did not increase the total TV consumption time. The time used for watching the mobile TV was significantly shorter than the time for watching the traditional TV. According to my study, the young urban people with good education are more interested to adapt the mobile TV service than the average Finns. Being eager to utilize the added value offered by the mobile TVs they are a potential target group in launching and marketing processes. On the basis of the outcome of the thesis, the future of mobile TV service seems very promising. The content and the pricing, however, have to match the user's needs and expectations. All the study results prove that there exists a social order for mobile TV service.
Resumo:
Tämä insinöörityö tehtiin HKR-Rakennuttajan Taloteknisen toimiston Kiinteistöjen elinkaaripalvelut- yksikölle. Työ on osa HKR-Rakennuttajan laatujärjestelmän uudistusta ja selkeytystä. Tavoitteena oli selvittää millaisiin asioihin tulisi kiinnittää huomiota kosteusteknisessä mielessä HKR-Rakennuttajan hankkeissa. Samoin Kiinteistöjen elinkaaripalvelut -yksikön asiantuntijapalveluiden käyttö rakennuttamisprosessissa ei ollut selvästi dokumentoituna HKR-Rakennuttajan laatujärjestelmään, joten tähän pyrittiin saamaan selkeytys. Lisäksi käynnissä on kuntotutkimustoiminnan uudistus, jossa kosteusteknisten asiantuntijapalvelujen konsulttitoiminnan käytössä tapahtuu muutoksia. Omalta osaltaan tämä insinöörityö pyrki selvittämään konsultin toimia hankkeen eri vaiheissa. Insinöörityössä kartoitettiin yksikön omat toimintakuvaukset kosteus- ja sisäilmateknisissä asioissa. Tämän jälkeen käydään läpi kaksi eri HKR-Rakennuttajan kohdetta, jossa oli kosteusteknisesti ongelmia. Kohteet valittiin ohjaajien toimesta, sillä näin saatiin esille työn kannalta oleellisia puutteita. Lisäksi kartoitettiin HKR-Rakennuttajan hankkeiden eri vaiheissa eri osapuolien tehtävät kosteus- ja sisäilmatekniseltä kannalta. Kartoitusten ja toimintakuvausten perusteella tehtiin ohje, joka liitettiin HKR-Rakennuttajan laatujärjestelmään. Lisäksi tehtiin urakkarajaliitteeseen velvoite, jossa määritellään kosteudenhallintasuunnitelman sisältö. Tietolähteinä tässä insinöörityössä oli alan kirjallisuus, HKR-Rakennuttajan Taloteknisen toimiston henkilökunnalta saatu suullinen informaatio ja internet.