“Waikioita waiwoja watasta” - Kolera ja siitä käyty keskustelu 1800-luvun Turussa

Tässä tutkielmassa käsittelen 1800-luvun koleraepidemioita Turussa sekä niistä käytyä keskustelua. Kolera levisi kansainvälisen pandemian myötä Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1831 ja koleraepidemioita oli Turussa 1800-luvun aikana yhteensä yhdeksän. Lääketiede kävi samalla läpi suuria muutoksia, kun miasma-teoriasta alettiin siirtyä bakteriologiseen teoriaan. Käsittelen tämän lääketieteen paradigman muutoksen näkymistä koleraa koskevassa keskustelussa, sekä sitä, miten paradigmanmuutos vaikutti kolerapotilaiden hoitoon ja taudin ehkäisemiseen. Käsittelen myös lehtikeskustelussa näkyviä asenteita ja käsityksiä kolerasta sekä näiden muutoksia 1800-luvun kuluessa. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni sekä turkulaisten sanomalehtien että lääkäreiden ammatillisten kirjoitusten kautta. Aikalaislehtien kirjoitukset ovat olleet pääasiassa osa viranomaisten ja lääkäreiden keskustelua, joissa on pyritty ohjeistamaan ja valistamaan ihmisiä uhkaavasta epidemiasta. Lääkäreiden näkemyksiin olen perehtynyt lukemalla Finska Läkäresällskapet -seuran Notisblad för läkare och pharmaceuter -lehteä, sekä lääkäri Carl von Haartmanin teosta Tankar om Choleran ja Carl Qvistin lääketieteen väitöskirjaa Om Koleran i Helsingfors 1871 och om föregående koleraepidemin i Finland. Erityisesti lääketieteen paradigman muutos osoittautui työni pohjalta monisyiseksi ja pitkäksi prosessiksi. Koleralle ominaiset leviämis- ja tartuntatavat olivat osin ristiriidassa 1800-luvun tartuntatautiteorian kanssa ja paradigman muutos edellytti bakteriologisen teorian kehittymistä. 1800-luvun lopulla bakteriologinen teoria oli laajentunut käsittämään monet erilaiset tartuntareitit ja bakteerien osuus myös koleraepidemioissa vakiintui lääketieteelliseen keskusteluun. Suurin osa kolerasta käydystä keskustelusta heijastuu joko miasma-teoriaa tai bakteriologista teoriaa vasten; koleran hoito ja viranomaisten toimenpiteet olivat myös osittain kytköksissä kulloinkin vallitsevaan paradigmaan. Viranomaistoimenpiteet muuttuivat vuosisadan kuluessa siinä missä lääketieteen teoriatkin. Karanteeneista ja hyvältä tuoksuvista suitsukkeista siirryttiin hygieniaan ja bakteerien ehkäisyyn. Viranomaiskeinoihin kuuluivat myös Turun kahden kolerahautausmaan, Itäharjun sekä Kakolanrinteen hautausmaiden perustaminen. Näiden hautausmaiden avulla pyrittiin sekä ehkäisemään taudin leviämistä että antamaan vainajille kristinuskon mukainen hautaus. Lehtikirjoitusten kautta tarkastelen myös koleran herättämiä pelkoja ja kokemuksia, jotka heijastuvat esimerkiksi lehdissä julkaistuissa rukouksissa, ja huhupuheissa, joissa epäiltiin että kulkutaudin sijaan kyse oli tahallisesta yrityksestä myrkyttää kansalaisia.

”Waikioita Waiwoja Watasta” Kolera ja siitä käyty keskustelu 1800-luvun Turussa

Tässä tutkielmassa käsittelen 1800-luvun koleraepidemioita Turussa sekä niistä käytyä keskustelua. Kolera levisi kansainvälisen pandemian myötä Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1831 ja koleraepidemioita oli Turussa 1800-luvun aikana yhteensä yhdeksän. Lääketiede kävi samalla läpi suuria muutoksia, kun miasma-teoriasta alettiin siirtyä bakteriologiseen teoriaan. Käsittelen tämän lääketieteen paradigman muutoksen näkymistä koleraa koskevassa keskustelussa, sekä sitä, miten paradigmanmuutos vaikutti kolerapotilaiden hoitoon ja taudin ehkäisemiseen. Käsittelen myös lehtikeskustelussa näkyviä asenteita ja käsityksiä kolerasta sekä näiden muutoksia 1800-luvun kuluessa. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni sekä turkulaisten sanomalehtien että lääkäreiden ammatillisten kirjoitusten kautta. Aikalaislehtien kirjoitukset ovat olleet pääasiassa osa viranomaisten ja lääkäreiden keskustelua, joissa on pyritty ohjeistamaan ja valistamaan ihmisiä uhkaavasta epidemiasta. Lääkäreiden näkemyksiin olen perehtynyt lukemalla Finska Läkäresällskapet -seuran Notisblad för läkare och pharmaceuter -lehteä, sekä lääkäri Carl von Haartmanin teosta Tankar om Choleran ja Carl Qvistin lääketieteen väitöskirjaa Om Koleran i Helsingfors 1871 och om föregående koleraepidemin i Finland. Erityisesti lääketieteen paradigman muutos osoittautui työni pohjalta monisyiseksi ja pitkäksi prosessiksi. Koleralle ominaiset leviämis- ja tartuntatavat olivat osin ristiriidassa 1800-luvun tartuntatautiteorian kanssa ja paradigman muutos edellytti bakteriologisen teorian kehittymistä. 1800-luvun lopulla bakteriologinen teoria oli laajentunut käsittämään monet erilaiset tartuntareitit ja bakteerien osuus myös koleraepidemioissa vakiintui lääketieteelliseen keskusteluun. Suurin osa kolerasta käydystä keskustelusta heijastuu joko miasma-teoriaa tai bakteriologista teoriaa vasten; koleran hoito ja viranomaisten toimenpiteet olivat myös osittain kytköksissä kulloinkin vallitsevaan paradigmaan. Viranomaistoimenpiteet muuttuivat vuosisadan kuluessa siinä missä lääketieteen teoriatkin. Karanteeneista ja hyvältä tuoksuvista suitsukkeista siirryttiin hygieniaan ja bakteerien ehkäisyyn. Viranomaiskeinoihin kuuluivat myös Turun kahden kolerahautausmaan, Itäharjun sekä Kakolanrinteen hautausmaiden perustaminen. Näiden hautausmaiden avulla pyrittiin sekä ehkäisemään taudin leviämistä että antamaan vainajille kristinuskon mukainen hautaus. Lehtikirjoitusten kautta tarkastelen myös koleran herättämiä pelkoja ja kokemuksia, jotka heijastuvat esimerkiksi lehdissä julkaistuissa rukouksissa, ja huhupuheissa, joissa epäiltiin että kulkutaudin sijaan kyse oli tahallisesta yrityksestä myrkyttää kansalaisia.

Hommat hanskassa? Maahanmuuttopolitiikkaan ja somalialaisiin turvapaikanhakijoihin liittyvä keskustelu suomalaisessa lehdistössä vuosina 1990–1991

Tutkielmani aiheena on turvapaikanhakijoihin liittyvä keskustelu suomalaisessa sanomalehdistössä vuosina 1990 ja 1991. Suomeen saapui vuonna 1990 yhteensä 2725 turvapaikanhakijaa, kun edeltävänä vuonna turvapaikkaa haki 174, mikä oli ollut siihenastinen ennätys. Valtaosa hakijoista oli somalialaisia, joista suurin osa saapui maahan Neuvostoliiton kautta. Kasvanut maahanmuutto näkyi kiivaana julkisena keskusteluna, jossa somalialaisista tehtiin ”pakolaisongelman” kasvot. Aineistoni koostuu Etelä-Suomen Sanomien, Helsingin Sanomien, Länsi-Savon sekä Turun Sanomien mielipidekirjoituksista ja uutisoinnista kesäkuulta 1990 toukokuun loppuun 1991. Turvapaikanhakijat esitettiin lehdissä uhkana, joka vaati viranomaisten hallintaa. Hallinnan kehys nousi vallitsevaksi tavaksi jäsentää maahanmuuttopolitiikkaa ja se ilmeni varsinkin monikulttuurisuuden eristämisenä. Sisäasiainministeriö pyrki nopeuttamaan turvapaikkahakemusten käsittelyä, mutta ennen kaikkea vähentämään maahantuloa rajakontrollia lisäämällä. Politiikkaa legitimoitiin laittomuuden kehyksellä, korostamalla viisumitonta eli laitonta maahantuloa. Vuoden 1990 loppupuolen uutisoinnin lisääntyminen johtui hallinnan kehyksen rakoilemisesta. Tammikuussa 1991 suomalaisten lisääntynyt ulkomaalaisvihamielisyys nosti julkisen keskustelun keskiöön myös monikulttuurisuuden lieveilmiöiden, rasismin ja syrjinnän, vastaisen kamppailun, jonka Bloemmaert ja Verschueren liittävät eristämisen ohella monikulttuurisuuden hallinnan toiseksi ulottuvuudeksi. Hallinnan teema liittyy myös lehdistön rooliin tiedonvälittäjänä. Julkisuuden portinvartijoina lehden toimitukset hallitsivat julkisuuden piirissä käytyä keskustelua. Tämä ilmeni sekä tavassa käsitellä turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttopolitiikkaa eliittidiskurssein että siinä, millaisia kirjoituksia yleisönosastoilla julkaistiin. Lehdet julkaisivat eri suhteessa myönteisiä ja kielteisiä kannanottoja ja välittivät siten erilaista kuvaa suomalaisesta asenneilmapiiristä. Tähän vaikuttivat ainakin lehtien levikkialueen demografia, toimituskulttuureihin liittyvät erot sekä lehtien erilaiset roolit suomalaisessa mediakentässä, mutta oletettavasti myös toimituksen ideologiset linjaukset. Yleisönosastojen mielipidekirjoituksissa tuotettiin erilaisia identiteettipositioita turvapaikanhakijoista ja suomalaisista. Somalialaiset kuvattiin joko korskeina elintasopakolaisina tai hädänalaisina uhreina, ja keskustelussa vahvistettiin kuvaa ”oikeista” ja ”vääristä” turvapaikanhakijoista. Suomalaiset kuvattiin pitkälti joko maailmaa syleilevinä idealisteina tai rasistisina juntteina, mikä kuvasti keskustelun kahtiajakautuneisuutta.

Katepillarista kauppakassiin : product placement suomalaisessa tv-ohjelmatuotannossa

Product placement has become more and more common in Finnish television programmes lately. Product placement, as with the whole of the television industry, is strictly regulated and monitored by law. Surreptitious advertising, sponsorship, cooperative partnerships and product placement are often confused with each other. Partially these activities are interpenetrative. Present legislation doesn't recognise product placement, therefore it doesn't have any specific position in law, thus causing problems. Product placement in domestic tv-programmes is still relatively modest. More extensive activity is perceivable at the movies where the restrictions are considerably more liberal. In the United States, product placement is a part of a production's budget. Pressure to increase financing has grouwn in both Finland and Europe. There has been considerable preparation in advance of a new television directive in the European Union which would allow more liberal advertising and product placement as a part of financing tv-programmes. The proposal for a new directive is currently only on its first round so product placement probably won't become better defined in law in the near future. Finnish television producers were interviewed as part of the research for this thesis, in order to clarify product placement position and usage in domestic televion programmes. Surreptitious advertising, sponsorship, different kinds of cooperative partnerships and the need for guidance were also discussed in the course of the themed interviews. Even though product placement does not currently play a significant part in the financing of a production, there are certainly pressures in that direktion. In the field of television, the legal boundaries of product placement are presently being explored in order to assess its position as a part of budgeting and covering expenses.

Lastenkulttuuripoliittisesta ohjelmasta tilanvuokraustoimintaan : lastenkulttuuritarjonnan muodostuminen Helsingin alueellisissa kulttuurikeskuksissa

Then aim of this thesis is to investigate children's culture in the regional cultural centres of Helsinki, namely Stoa, Malmitalo and Kanneltalo. The main objective was to identify how the center's repertoire for children forms. Moreover, a further research question was how different fields of art as well as proposals for action defined by the Children's Culture Programme, are portrayed in the repertoire of the regional cultural centres. The Ministry of Education's missions are to plan cultural and artistic policies, to support the industry financially, and to prepare cultural legislation. The Ministry promotes children's culture with a variety of programs and projects. The basis of the thesis is formed by the Finnish Ministry of Education's Children's Culture Programme, published in 2003. The goal of the programme is to give direction to the promotion of children's culture from 2003 to 2007. The programme presented proposals for action in different fields of art that are directed towards a broad range of implementors. In addition, in the theoretical section the focus is on the research of the Ministry of Education, the Art Council of Finland and the Municipalities. The research investigates the roles in children's culture as well as the activities of regional cultural centers. The qualitative analysis has been conducted by interviewing the employees of these regional cultural centers. The factors that affect and hinder the composition of the children's programme's repertoire are analysed based on the results of the interviews. The factors that affect the composition are the supply, the facilities and the possibilities provided by cooperation. The results section examines how the Children's Cultural Programme presents different fields of art. What is also taken into account is focal points connected to them, the proposals for action when building the repertoire. The results of the interviews indicate that the repertoire of the regional cultural centres is very diverse and it often meets the propositions of the children's cultural programme. However, the contents of the program were unknown for many. Various fields of art have been catered for in the children's repertoire and the supply is of good quality. The City of Helsinki Cultural Office's upcoming change in the administration was also mentioned, as the interviewees contemplated its future effects.

Kivun kirjaamisen kehittäminen Länsi-Tallinnan keskussairaalassa

Opinnäytetyömme on osa Länsi-Tallinnan keskussairaalan STALT-hanketta, jonka tarkoitus on nostaa sairaalan hoitotyö EU-standarien mukaiseksi. Opinnäytetyömme tarkoitus oli arvioida Länsi-Tallinnan keskussairaalassa käytössä olevan kipulomakkeen toimivuutta ja tarvittaessa tehdä lomakkeeseen parannusehdotuksia. Tarkoituksemme oli lisäksi laatia kipulomakkeelle kivun kirjaamisen ohje sairaanhoitajille. Ohje on tarkoitettu sairaalassa olevan potilaan hoidon tueksi. Opinnäytetyömme muodostuu kirjallisuuskatsauksesta ja oppaasta hoitajille. Kirjallisuuskatsaus pohjautuu tuoreimpiin hoitotieteellisiin tutkimuksiin, erityisesti niiden tuloksiin ja johtopäätöksiin. Lisäksi aiheesta saatiin tietoa hoitoalan kirjallisuudesta. Kokonaiskuvan saamiseksi olemme työssämme esitelleet kivunkokemiseen vaikuttavia tekijöitä, erilaiset kiputyypit sekä kivunhoitotyötä. Tuomme lyhyesti esille kivun arviointia, kivun mittaamista ja kivun lääkehoitoa. Olemme painottaneet työssämme kivunhoidon kirjaamisen osuutta. Työssämme tulee esille Suomen lainsäädäntöä hoitotyön kirjaamisesta sekä esimerkki erään sairaanhoitopiirin ohjeista hyvälle kirjaamiselle. Opinnäytetyömme tavoite on sairaanhoitajien kehittyminen kivunhoidon kirjaamisessa Länsi-Tallinnan keskussairaalassa. Sairaanhoitajalla on tärkeä rooli potilaan kivun hoidossa kivun arvioijana, lääkehoidon toteuttajana sekä kivun kirjaajana. Sairaanhoitajalla täytyy olla hyvät tiedot kivusta ja sen hoidosta sekä myönteinen asennoituminen tehokkaaseen kivunhoitoon. Lisäksi on tärkeää, että sairaanhoitaja kykenee moniammatilliseen yhteistyöhön ja hänellä on riittävästi aikaa potilaan subjektiivisten tuntemusten kuuntelemiseen, selvittämiseen ja kirjaamiseen.

Saaristolaisen kokemus omasta kulttuuristaan. Eläminen merestä ja meren kanssa

Tutkimuksessa on hahmoteltu saaristolaisen ihmisen omaa kokemusta kulttuurinsa ja yhteisönsä olennaisista piirteistä. Aineistona on kaksi Kustavin kylissä Turunmaan suomenkielisessä saaristossa koottua haastatteluaineistoa, joista toinen on 1990-luvun alussa tutkijan itsensä keräämä, toinen 1950 - 60-luvuilla kerätty. Haastateltavien elämä on sijoittunut saaristolaiskulttuurin muutosvaiheeseen omavaraisuudesta keskusorienteisuuteen ja tarkastelu keskittyy aikaan 1800-luvun lopusta ja 1900-luvun alusta toisen maailmansodan jälkeiseen ajanjaksoon. Tarkastelun painopisteenä on vanha yhteisö elämänpiireineen ja 1960-luvulla alkanut markkinatalouden ja suuryhteiskunnan suoran vaikutuksen tehostumisen leimaama muutos on ollut peilauspintana olennaisten piirteiden löytämisessä. Näkökulmana on ollut yksilön kokemus ja erityisinä mielenkiinnon kohteina hänen suhteensa luonnonympäristöön ja hänen mentaalinen orientaationsa, hänen kokemusmaailmansa suuntautuneisuus sekä kylän yhteisyyden sisältö. Saaristolaisten itse olennaisiksi kokemat oman kulttuurinsa piirteet nousivat haastatteluaineistosta pohtimalla haastateltavien voimakkaasti painottaman nuottakalastuksen sisältämiä merkityksiä sekä erittelemällä haastatteluaineiston kokonaisuudessa erityisen painoarvon saaneita asioita. Tukena tiettyjen asioiden nostamisessa on ollut tutkijan oma kuuluminen paikallisyhteisöön, osallistuminen saaristolaisyhteisön elämään ja elinkeinoihin sekä keskustelu yhteisön jäsenten kanssa eri asioiden merkityksistä. Meri hallitsee saaristolaisen elämää sekä fyysisesti että henkisesti. Merellä kulkeminen ja merellisten elinkeinojen harjoittaminen korostaa yksilökohtaista vaihtelevien tilanteiden ja tapahtumaketjujen hallinnan tärkeyttä, osaamista ja selviytymistä, joista ominaisuuksista tulee osa saaristolaista mentaliteettia. Meri myös rajaa eristyneisyyden, jossa on tultava omavaraisesti toimeen turvautuen omiin ja kylän muiden ihmisten taitoihin. Yhdessä tekeminen ja oleminen on päällimmäisenä haastateltavien mielessä kun he kuvaavat aikaisempaa kylän ilmapiiriä ja sitä suurinta menetystä, mikä oman elämän aikana tapahtuneessa elämäntavan muutoksessa on ollut. Yhdessä eläminen ja tekeminen on myös taito. Se liittyy saaristolaiskylässä omavaraisuuteen ja selviämiseen merellisen luonnonympäristön keskellä, mitkä seikat aiheuttavat keskinäisen riippuvuuden. Vastavuoroisuus ja keskinäinen riippuvuus ja siitä juontuva solidaarisuus ja auttaminen ovat identiteettiä luovia tekijöitä. Hyvän ihmisen määrittelyn yhteydessä haastateltavat toivat esille arvostavansa toisten huomioimista, suvaitsevaisuutta ja kaikkien kanssa toimeen tulemista, mitkä kaikki ovat rehellisyyden ohella yhteisön kiinteyteen liittyviä arvoja. Toisten huomioiminen omana itsenään on keskeinen mentaliteetin piirre myös siten, että oman lähiympäristön ihmiset hyväksytään sellaisinaan, vaikka ei kaikesta oltaisikaan samaa mieltä tai joku havaitaan vajavaiseksi. Heidät hyväksytään osaksi omaa yhteisöä, jonka kanssa ollaan vuorovaikutuksessa erilaisuudesta ja erimielisyyksistä huolimatta. Saaristolaisen taidot yhdistyvät lähiympäristöön paneutumiseen. Ne johtavat tietynlaiseen elämän kokonaisuuden hallintaan ja hahmottamiseen. Taitojen suuri merkitys ilmenee siinä, että ihmisen arvostus yhteisössä on määräytynyt myös sen mukaan, millainen tekijä hän on, kuinka kätevä käsistään. Omavaraisuuden taito ja arvostus on kylän selviytymistä merellisessä luonnonympäristössä kylän sisäisen työnjaon turvin, varsin riippumattomana ulkomaailmasta. Se on myös yhteisyyden voimaa. Saaristolaisen omavaraisuus ja henkinen itseriittoisuus merkitsee, että omasta ympäristöstä otetaan tarvittava ja selvitään sillä mitä on. Kokemisen kannalta katsoen yksilöllisyyden ja yhteisyyden, yksilöllisen vapauden ja keskinäisen riippuvuuden yhdistyminen saaristolaiskylässä on kulttuurin ydinaluetta. Kylän ilmapiirissä ristiriitaiset tekijät vetävät eri suuntiin: toisaalta yhteisyys ja yhdenvertaisuus, jota yhteistyö tukee – toisaalta varallisuuserot ja muunlainen eriarvoisuus, kateus ja katkeruus. Erilaisten lahjojen anto ja toisten hienoviritteinen huomioiminen on ollut tärkeä osa keskinäisiä suhteita. Ne korostavat kyläläisten yhdessä elämistä ja yhteenkuuluvuutta huolimatta eroista ja erimielisyyksistä. Yksilö on voinut myös olla varma, ettei häntä hädän hetkellä jätetä yksin, vaan autetaan naapurien voimin. Tällä tietoisuudella on erittäin tärkeä merkitys ihmisten keskinäisissä suhteissa, koska se koskettaa olemassaolon perusteita. Yksilöt ovat myös tämän asian suhteen samassa asemassa varallisuudesta riippumatta. Salakuljetus samoin kuin talonpoikaispurjehdus oli toisaalta saaristolaisyhteisön voiman uhoa keskusvaltaa vastaan, eikä sitä pidetty tuomittavana. Suuryhteiskunnan taholta määritelty rikollinen toiminta ei saaristolaisyhteisön mielestä sitä ollut, mutta siihen liittyvät lieveilmiöt tuomittiin, jos ne asettuivat yhteisön moraalia vastaan. Tonttikaupan vaikutus saaristolaiskylään on ollut toisenlainen kuin viinan salakuljetuksen, vaikka ne molemmat ovat olleet keskusorienteista toimintaa. Tonttikaupan vaikutukset tunkeutuivat rajummin kylän sisäiseen systeemiin sitä hajottaen. Talot saivat helppoa rahaa, mutta kylän köyhemmän väen elinkeinot vaikeutuivat. Kesämökkikauppa kasvatti yhteisön sisäisiä ristiriitoja. Maanomistuksesta tuli suurin asukkaita ja heidän selviytymistään valikoiva tekijä saaristossa viime vuosisadalla. Keskuksen otteen kiristyminen tuntui vähitellen myös henkisessä ilmapiirissä. Kyläihmisen hienovaraisesti toisia huomioonottava mentaliteetti on vastakkainen keskuksen taloudellisesti ja henkisesti tukemalle haastavalle kilpailu-asenteelle. Monet haastateltavat toivat esiin näkemyksen, joka on vastakkainen sen modernin teesin kanssa, että entisaikojen yhteisöihmistä olisi vaivannut jonkinlainen yksilöllisyyden puute. Sukupolvien kesken on eroa. Vanhan, viime vuosisadan vaihteessa syntyneen sukupolven ihmiset koettiin erilaisina, jopa yksilöllisempinä ja henkisesti rikkaampina. Väitöskirja on ensimmäinen Turunmaan suomenkielisestä saaristosta tehty sosiaaliantropologian alaan kuuluva väitöskirja.

Opetustuokio lukiolaisille itsetunnosta

Tämän opinnäytetyön tavoitteena on tuottaa materiaalia itsetunnosta lukion terveystiedon kurssille. Opettajat näkivät aiheen tärkeäksi terveystiedon kurssille, sillä kirjallisuudessa aiheesta on tällä hetkellä saatavilla vain vähän tietoa. Aihe oli kuitenkin opettajien mukaan ajankohtainen ja merkittävä tekijä nuorten hyvinvoinnissa. Opinnäytetyön tarkoituksena on nuorten hyvinvoinnin lisääminen ja terveyden edistäminen itsetunnon tukemisen kautta. Tällä hetkellä terveystiedon opetusmateriaali ei vastaa opetussuunnitelman tavoitteita, sillä oppiaineena terveystieto on käymässä läpi muutosvaihetta. Lähdimme käsittelemään aihetta aluksi tutustumalla aiheesta kirjoitettuun materiaaliin, jonka pohjalta aloimme kokoamaan itse käyttämäämme teoriaa. Teoriaosuudessamme käsittelemme terveyden edistämistä, itsetuntoa sekä tutkimuksia koululaisten mielipiteistä terveystiedon opetuksesta. Teoriatietomme pohjalta teimme oppitunnin suunnitelman ja toteutuksen, ottaen etenkin huomioon nuorten omat mielipiteet koskien terveystiedon opetusta. Näitä 75 minuutin itsetunto-oppitunteja pidettiin kaksi kappaletta terveystiedon ensimmäiselle sekä kolmannelle kurssilaisille, joten kiinnostus ja motivaation vaihtelut eri kurssilaisten välillä olivat odotettavissa. Molemmilla oppitunneilla oli noin 25 oppilasta ja heidän ikä vaihteli 16:sta aina 18:sta ikävuoteen asti. Oppitunnista keräsimme oppilailta nimetöntä palautetta oppitunnin sisällöstä sekä käytetyistä opetusmenetelmistä. Kysyimme muun muassa kokivatko oppilaat saaneensa jotakin hyötyä oppitunnilla käydystä teoriasta. Oppilailta saamamme kirjallinen palaute oli vaihtelevaa mutta yleinen linjaus palautteessa oli, että oppilaat pitivät tunnilla esitettyä videota parhaana. Moni oppilaista piti myös tunnilla tehdystä hauskasta itsetuntotestistä. Jotkus olisivat halunneet tunnilla käsiteltävän enemmän itsetuntoon liittyviä ongelmia ja masentuneisuutta sekä lisäksi keskustelua ihmissuhteista. Moni koki aiheen liian tutuksi, etenkin terveystiedon kolmas kurssilaiset, sillä aihetta oli käsitelty psykologian kursseilla aikaisemmin. Osa oli tästä huolimatta sitä mieltä, että aiheen syventäminen oli mielenkiintoista. Ryhmätyöskentelystä ja keskustelusta pidettiin molemmissa ryhmissä. Osaa oppituntimme materiaalista, kuten video ja itsetuntotesti, voi olla hyödyllistä käytettäväksi terveydentiedon kursseilla. Oppitunnilla käyttämämme PowerPoint-esitystä tulisi muokata oppilaiden aikasemman tiedon ja tunnilla käytävien teemojen perusteella. Myös muu osallistava opetus, kuten case-kertomuksesta keskustelu, on hyvin ohjattuna erittäin toimivaa opetusta.

"Mitä ne oikein tahtoo?" : toimintaterapeuttiopiskelijoiden interventio palvelutalon viriketoiminnan kehittämiseksi

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, minkälainen viriketoiminta Miljan palvelutalon asukkaita motivoi. Selvitimme työssämme myös Miljan palvelutalon sekä työntekijöiden resursseja viriketoiminnan kehittämiseen.Työmme tavoitteena oli tuottaa määrällistä tietoa, jonka avulla työntekijät voivat kehittää viriketoimintaa asukkaille motivoivammaksi ja asiakaslähtöisemmäksi. Halusimme työllämme tuoda esille oman toimintaterapeuttisen näkökulmamme toiminnan merkityksellisyydestä ja sen vaikutuksesta hyvään elämänlaatuun.Perimmäisenä pyrkimyksenä työssämme oli luoda asukkaille mahdollisuus parempaan elämänlaatuun viriketoimintaa kehittämällä asiakaslähtöisemmäksi. Pidimme tärkeänä sitä, että palvelutalon asukkailla olisi mahdollisuus toimia heille mielekkäällä ja merkityksellisellä tavalla vapaa-ajallaan. Työmme on tehty toimintaterapeuttisesta näkökulmasta vaikka aiheena on viriketoiminta. Palvelutaloympäristössä vapaa-aikaa vietetään viriketoiminnan muodossa, ja ikääntyneiden vapaa-ajan laatua ylläpidetään ja parannetaan viriketoiminnan muodossa työntekijöiden toimesta. Käytimme työssämme viitekehyksinä Inhimillisen toiminnan mallia ja Kanadan toiminnallisen suoriutumisen mallia. Tiedonkeruumenetelminä käytimme ryhmämuotoista teemahaastattelua työntekijöille ja kyselylomaketta asukkaille. Työntekijöitä haastattelemalla halusimme selvittää palvelutalon yleisiä resursseja sekä työntekijöiden mielipiteitä palvelutalon viriketoimintaa koskien. Saamiemme tietojen pohjalta laadimme kyselylomakkeen, joka selvitti palvelutalon asukkaiden mielenkiinnon kohteita valmiiksi määriteltyjen toimintakokonaisuuksien osa-alueilta. Palvelutalossa oli kyselyiden tekohetkellä kolmekymmentä (30) asukasta, joista selvitykseen osallistui kuusitoista (16) asukasta. Työmme tuloksista ilmeni, että merkittävä osa palvelutalon asukkaista haluaa osallistua viriketoimintaan. Vastaajia kiinnosti eniten muistitoiminta, retkeily, ulkoilu, keskustelu, musiikki ja liikunta. Vaikka työmme toi yksilötason tietoa mielekkäästä toiminnasta ja sen merkityksestä se ei kuitenkaan kerro sitä, miten elämänkokemukset, arvot ja tunne omasta toimintakyvystä vaikuttavat ihmisen tekemiin valintoihin. On tärkeää, että työmme tuloksiin ei tyydytä sellaisenaan vaan niitä lähdetään purkamaan auki yksilötasolla.

Esteettömyys tilapäisissä liikennejärjestelyissä

Tämä insinöörityö tehtiin Helsingin kaupungin Helsinki kaikille -projektille. Työn tavoitteena oli selvittää esteettömyyden nykytilanne tilapäisissä liikennejärjestelyissä. Nykytilannetta käsiteltiin sekä teorian että käytännön kannalta. Työssä määritettiin keinoja, joilla esteettömyys huomioitaisiin luonnollisena osana tilapäisiä liikennejärjestelyjä. Lisäksi luotiin ohjeistus, jonka avulla esteettömät liikennejärjestelyt on mahdollista toteuttaa. Työn alkuosassa tarkastellaan nykytilannetta. Nykyisistä ohjeista käsitellään lainsäädäntö, käytössä olevat suojalaitteet sekä työmaan suojausta koskevat ohjeet. Työn keskiosassa esitellään liikkumis- ja toimimisesteisyyden eri muotoja. Työn loppuosassa käsitellään tilapäisissä liikennejärjestelyissä esteettömyyden kannalta huomioitavat asiat ja ohjeistetaan käytännön esimerkein niiden toteuttamista. Loppuosassa käsitellään myös liikennejärjestelyistä tiedottamista ja esitellään työn yhteydessä tehdyn työmaan koekartoituksen tuloksia. Lopputulokseksi saatiin, että tiedon ja ohjeistuksen puutteen takia nykyiset työmaista aiheutuvat tilapäiset liikennejärjestelyt eivät toteuta esteettömyyden vaatimuksia. Koulutuksen ja tiedon lisäämisellä voidaan parantaa tilannetta. Sanktiojärjestelmän käyttöönotto olisi tehokas tapa saada työmaille asianmukaiset suojalaitteet. Työ toteutettiin tutustumalla laajaan lähdeaineistoon koskien tilapäisiä liikennejärjestelyjä ja esteettömyyttä. Kirjallista aineistoa täydennettiin haastattelujen avulla. Nykytilanteeseen tutustuttiin käytännössä valokuvaamalla työmaita ja järjestämällä työmaan koekartoitus. Koekartoituksessa käytiin läpi kaksi työmaata esteettömyys- ja työmaiden asiantuntijoiden kanssa. Työtä tullaan käyttämään apuna koulutusmateriaalin tekemisessä koskien tilapäisiä liikennejärjestelyjä. Koulutusmateriaalia käytetään katutarkastajien ja urakoitsijoiden koulutukseen. Työssä laadittu ohjeisto tullaan liittämään jo olemassa oleviin ohjeisiin.

"Koti on koti, vaikka olis joskus hankalaakin"

Tutkimuksen tarkoituksena oli tehdä kartoitus MS-tautia sairastavien apuväline ja asunnonmuutostöiden hankintaprosesseissa kokemia mahdollisia ongelmia. Vastauksista onneksi ilmeni että ongelmia koetaan vähän. Aineiston työhömme hankimme postikyselynä MS-yhdistysten jäseniltä eri puolilta Suomea. Kyselylomakkeessa oli kysymyksiä apuvälineistä ja asunnonmuutostöistä, joihin henkilöt vastasivat oman tilanteensa mukaan. Analyysimenetelminä käytettiin prosenttijakaumia ja frekvenssitaulukoita. Kyselyjä lähetettiin 95 kappaletta ja vastauksia palautui 48. Iältään vastanneet olivat 36 - 75-vuotiaita. Kaikki kyselyyn vastanneista oli ms tautia sairastuvia henkilöitä, joilla oli kokemuksia apuvälinehankintaprosesseista. Heistä 20 % oli kokenut ongelmia tässä prosessissa. Asunnonmuutostöitä oli tehty 30 vastanneelle. Heistä 10 % ilmoitti kokeneensa prosessissa ongelmia. Vastanneista suurin osa oli tyytyväisiä apuvälineisiinsä ja tehtyihin asunnonmuutostöihin. Oma-aloitteisuutta korostettiin asioiden hoidossa. Teoriaosuudessa käsitellään MS-tautia apuvälineitä ja asunnonmuutostöitä sekä niihin liittyvää lainsäädäntöä.