Tieteen ja tutkijan murheet

Kirjallisuusarvostelu

Erilaisuuden johtaminen suomalaisessa johtamiskulttuurissa: johtohenkilöiden näkemyksiä erilaisuudesta ja monikulttuurisuudesta Suomessa

Tässä tutkimuksessa käsitellään erilaisuutta ja erilaisuuden johtamista Suomen organisaatioympäristössä, ja sen tarkoituksena on valaista suomalaisten johtohenkilöiden näkemyksiä erilaisuuteen liittyen. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan niitä muutoksia ja reaktioita, joita viimeaikaiset muutokset väestörakenteessa ovat aiheuttaneet organisaatioiden toiminnassa ja niiden henkilöstöratkai-suissa. Tutkimuksen aihe on tutkimuksen syntyhetkellä ajankohtainen ja kytkeytyy lukuisiin kansainvälisesti merkittäviin muutoksiin, jotka ovat seuranneet globalisaatiosta ja markkinoiden avaamisesta kilpailulle. Itse erilaisuuden johtaminen juontaa juurensa lainsäädännöstä ja erityisesti amerikkalaisista, britannialaisista ja australialaisista syrjinnän kieltävistä laeista. Suomessa sen historia on ollut samankaltainen, mutta kehitys on ollut jonkin verran hitaampaa. Tutkittava ilmiö, erilaisuus, on luonteeltaan relativistinen ja kytkeytyy vahvasti siihen ympäristöön, jossa sitä tutkitaan. Tästä syystä tähän tutkimukseen valittiin laadullinen tutkimusote, joka mahdollistaa tutkittavan ilmiön lähestymisen haastateltavien henkilöiden näkökulmasta. Tutkimusta varten haastateltiin kuutta henkilöä, joista viisi toimi yrityssektorilla ja yksi julkishallinnon puolella. Haastattelut toteutettiin yksilöteemahaastatteluina ja saatu aineisto teemoiteltiin ja sitä käsiteltiin induktiivisesti ja teorialähtöisesti. Käytetty analyysimenetelmä oli siis induktiivinen teema-analyysi, jonka avulla arvioitiin eri haastatteluiden yhtäläisyyksiä teemoittain sekä syntyneen teemoitellun kokonaisaineiston yhteyttä erilaisuuden johtamisen teoriaan. Suomessa erilaisuus nähdään organisaatioiden tasolla laajemmin kuin yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja molemmissa on vallalla vahva liiketoimintalähtöisyys. Julkisessa keskustelussa esiin nousevat tavallisesti näkyvimmät erot, kun taas organisaatioissa paneudutaan tekijöihin, jotka vaativat huomiota arjen johtamistyössä. Erilaisuuteen ei organisaatioissa suhtauduta järin järjestelmällisesti tai strategisesti, vaan niiden voidaan katsoa vasta heränneen erilaisuuden johtamisen tarpeellisuuteen. Pidemmällekin jalostuneita organisaatioita on ja ne löytyvät pääasiassa aloilta, joilla ulkomaalaisen työvoiman tarve on keskimääräistä suurempaa. Tämäkin osoittaa liiketalousnäkökulman merkityksen ja tukee aikaisempien tutkijoiden vastaavanlaisia havaintoja. Suomessa on meneillään muutos erilaisuuden käsittelyssä. Rekrytointi- ja lakiasioita painottavasta suhtautumisesta ollaan siirtymässä kohti strategisempaa, henkilöstön erityispiirteet huomioivaa lähestymistapaa. Tasa-arvokysymyksiin keskittyvä näkemys hallitsee edelleen käytäntöjen puolella, mutta yksilölliset näkökulmat huomioiva ja organisatoriseen oppimiseen pyrkivä lähestymistapa on nousemassa esiin.

Kehä V -opastuksen ja viitoituksen esisuunnitelma

Kehä V:ksi kutsutaan valtatie 25:n ja kantatie 55:n muodostamaa kehämäistä yhteyttä Hangosta Porvooseen. Tämä työ pohjautuu Kehä V - hankkeeseen, jonka tarkoituksena on nostaa tieyhteyden profiilia ja korostaa sen asemaa yhtenä laajentuvan pääkaupunkiseudun kehäväylistä. Tämän työn tarkoitus on selvittää viitotuksen uusimisen toteuttamisedellytyksiä ja muutoksen aiheuttamia kustannuksia. Työ on esisuunnittelua, jossa esitetään teemakarttamuodossa ehdotukset viitoitettavista kohteista. Työn yhteydessä tehtiin maastokäynti, jossa inventointiin viitoituksen nykytila, sekä toteutettiin työpaja eli workshop, jossa Kehä V:n lähialueiden kuntien, kauppakamarien ja maakuntaliittojen edustajien kanssa ideoitiin viitoitusperusteita. Nykyisin opastettavia kohteita on tieyhteydellä useita perustuen viitoituskohdeluetteloon. Opasteissa käytetään pääasiassa vain kaukokohteita. Kaukokohteet vaihtuvat sijainnin mukaan samoin kuin opastettavien kohteiden lukumäärä viitoissa. Samantyyppisissäkin liittymissä voidaan käyttää erilaista viitoitusperiaatetta ja viitoitettavat kohteet voivat vaihdella sen mukaan, mistä suunnasta liittymää lähestytään. Suuriinkin teollisuus- ja logistiikkakeskittymiin opastetaan vasta ihan kohteen lähellä. Muita kulkumuotoja, kuten rautateitä, ei ole nykyisin huomioitu viitoituksessa. Muuttuvia opasteita reitin varrella on vain muutamia ja niistäkään osa ei ollut käytössä maastokäynnin ajankohtana. Työssä ehdotetaan nykyisten kehäväylien opastusperiaatteiden soveltamista myös Kehä V:llä. Tällöin saapumissuunnista opastetaan kylteillä ”Kehä V itään/länteen” sekä seuraavan lähi- tai kaukokohteen nimellä. Opastettaviksi kohteiksi valittiin Hanko, Lohja, Hyvinkää, Mäntsälä ja Porvoo. Hanko ja Porvoo ovat tieosuuden päätepisteet ja välikohteet tukevat solmukohtaopastusta sijaitessaan pääteiden liittymissä. Lisäksi ehdotettiin opastusta Hangon satamaan ja Porvoon öljysatamaan sekä Hyvinkään rautatieasemalle jo pääteiltä alkaen. Työn yhteydessä syntyi paljon ideoita muiden kuin kiinteiden opasteiden käytöstä. Workshopin yhteydessä tuli esille idea Kehä V -internetportaalista. Internetsivusto toimisi ikään kuin virtuaaliväylänä. Sivustolta voisi hakea reittitietoja Kehä V:n alueelta sekä mm. sopivia pysähdys- tai levähdyspaikkoja ja suunnitella näin matkaa etukäteen. Kehä V:n internetportaalin yhteyteen voisi kehittää palvelun, jonka avulla navigaattoriin voi ladata erilaisia teemoja, kuten teollisuus- ja yritysalueita. Myös infopisteitä voisi hyödyntää aiempaa enemmän. Infopisteet voisivat helposti tarjota laajempaakin karttamateriaalia, kuten teollisuus-, ja yritysalueiden opaskartat. Yhtenäisen ilmeen luominen koko Kehä V:n tieympäristövarusteille on ollut esillä jo aiemmissakin projektin vaiheissa. Tällä tavoin pystytään vaikuttamaan laadukkaan mielikuvan syntymiseen tien käyttöympäristössä. Laadukas mielikuva liitettäisiin sitä kautta myös väylän varrella oleviin paikkakuntiin, yrityksiin ja väylähankkeeseen ylipäätään. Tieympäristövarustuksen design olisi keino erottua muista kehäväylistä, koska sitä ei ole liiaksi käytetty. Projektista voisi saada pilottihankkeen, joka pidemmällä tähtäimellä hyödyttäisi koko Suomen väyläilmeen ja laadukkaampien liikenteenohjaustuotteiden kehittymistä.

Korjausrakentamisen pk-yritysten ennakoivan osaamisen ja liiketoiminnan kehittämishanke

Korjausrakentamiseen käytetään koko talonrakentamisen arvosta lähes puolet. Keskeiset korjausrakentamisen haasteet ja kasvutekijät löytyvät rakennuskannan vanhenemisesta ja väestön ikärakenteen muutoksesta. Suomen rakennuskannan - erityisesti asuinkerrostalojen - korjaustarve on merkittävä. Pääosa asuinkerrostaloistamme on rakennettu 1950–1970-luvuilla. Kun rakennusten kuluvien osien käyttöajaksi oletetaan noin 35 vuotta, on tämän suuren rakennusmassan korjaustoiminta vilkastumassa nopeasti. Vilkastumista kiihdyttää rakentamisajankohtana käyttöön otettu teknologia, jonka käyttöikä on vanhempaa teknologiaa lyhyempi. Hankkeessa laadittiin aluksi kirjallisuuskatsaus koskien korjausrakentamisen toimintaympäristön ja markkinoiden muutosnäkymistä 2010-luvulla, jonka avulla pyrittiin löytämään megatrendejä ja heikkoja signaaleja alan tulavaisuuden näkymistä. Kirjallisuuskatsauksesta käy ilmi, että korjausrakentamisen ennakointinäkökulmana ei ole aikaisemmissa tutkimuksissa korostunut korjausrakentamisen uusien potentiaalisten tuotteiden ja palveluiden muodot sekä alan uuden työvoiman osaamisen kehittämistarpeet. Lisäksi korjausrakentamisalan toimintaa on kuvattu yleisesti teknisestä näkökulmasta kuten uusien rakennustekniikoiden tai raaka-aineiden näkökulmasta eikä niinkään alan klusterinäkökumasta. Seuraavaksi hankkeessa tuotettiin korjausrakentamisen asiakkaille (isännöitsijätoimistot) suunnattu kyselytutkimus. Kyselytutkimuksen tuloksena saatiin näkemys korjausrakentamisen alan lähitulevaisuuden palvelutarpeista ja niihin liittyvistä liiketoiminnan ja osaamisen kehittämistarpeista. Korjaushankkeisiin tarjottavien palveluiden merkitys on kasvamassa 2010-luvulla lämmön-, kosteuden- ja ääneneristystä sekä ilmanvaihtoa koskevien vaatimusten toteuttamisessa, korjaus- ja muutossuunnittelussa, rakenteiden kunto- ja riskiarvioinneissa sekä vahinkokartoituksissa. Sen sijaan Internet-sivustojen kautta tarjotut kustannusarviolaskurit ja ohjeet sekä kiintokalusteiden purku- ja asennus-työt eivät ole isännöitsijöiden mukaan kasvussa. Erityisesti nostettiin esille korjausrakentamisen klusteriosaamisen kehittämistarpeita. Isännöitsijöiden kyselyn perusteella toteutettiin hankkeessa korjausrakentamisen pk-yritysten teemahaastattelut. Yrityksiä pyydettiin ottamaan kantaa kirjallisuusanalyysin ja kyselyn osoittamiin keskeisten kehityssuuntien vaikutuksiin niiden liiketoiminnan ja henkilökunnan osaamisen kehittämistarpeiden näkökulmasta. Osaamistarpeista haastattelujen perusteella voidaan vetää sellaisia johtopäätöksiä, että uudisrakentamisessa ja korjausrakentamisessa tarvittava osaaminen eroaa melko tavalla toisistaan. Liiketoimintaosaamisessa suurin ero vaikuttaa olevan kustannuslaskelmien sekä urakkalaskelmien tekemisessä: korjausrakentamisen tarjouslaskelmissa on pystyttävä ottamaan huomioon rakennusprojektissa vastaan tulevat yllätykset, vasta purkutöiden jälkeen, missä kunnossa korjattavat rakenteet ovat ja kuinka suuri työ on edessä. Työn arvioinnin ja suunnittelun sekä laskelmien tekemisen vaatii erittäin vankkaa ammattitaitoa ja pitkää työkokemusta omalta alalta. Nuorisoasteen koulutuksessa korjausrakentamisen sektorin osaamisen kehittäminen olisi varmistettava järjestämällä vaihtelevissa kohteissa riittävän pitkiä työssäoppimisjaksoja. Hankkeen loppupuolella koottiin asiantuntijatyöryhmä, joka arvioi hankkeen keskeisiä tuloksia ja teki johtopäätöksiä

Selvitys käytöstä poistettujen kaatopaikkojen pinta- ja pohjavesitarkkailusta Uudellamaalla

Tässä selvityksessä on tarkasteltu Uudenmaan vanhoja kaatopaikkoja, joilla on voimassa oleva velvoitetarkkailuohjelma. Kaatopaikkoja on yhteensä 30 ja ne on poistettu käytöstä vuosien 1975–2008 välillä. Kaatopaikoilla käytöstä poistamisen jälkeen tehdyt sulkemistoimenpiteet ovat vaihdelleet jonkin verran ja kaatopaikat ryhmittyvät parhaiten sen mukaan, koska ne on poistettu käytöstä. Sulkemistoimenpiteiden vaatimukset ovat riippuneet kulloinkin voimassa olleesta lainsäädännöstä. Tarkastellut kaatopaikat on jaettu käytöstä poistamisen hetkellä voimassa olleen lainsäädännön mukaan kolmeen ryhmään: ympäristönsuojelulain mukaan suljetut (2000-), jätelain mukaan suljetut (1997–1998) ja jätehuoltolain mukaan suljetut (1975–1996) kaatopaikat. Lisäksi jätehuoltolain aikana käytöstä poistetut kaatopaikat on jaettu neljään ryhmään: yhdyskuntajätteen kaatopaikat, teollisuusjätteen kaatopaikat, kaatopaikan käytöstä poistamisen jälkeen kompostointi- tai maankaatopaikkoina toimineet kaatopaikat sekä kaatopaikan käytöstä poistamisen jälkeen jäteasemina toimineet kaatopaikat. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaatopaikoilla toteutetut sulkemistoimenpiteet vastaavat käytöstä poistamishetkellä voimassa olleita säädöksiä. Oman lukunsa muodostavat ne kaatopaikat, joilla sulkemissuunnitelma on tehty vaatimusten mukaisesti, mutta sen toteutukseen ei vieläkään ole ryhdytty, vaikka kaatopaikka on poistettu käytöstä vuosia tai jopa vuosikymmeniä sitten. Lähes joka toisella tarkastelluista kaatopaikoista sulkemisrakentaminen on vielä kesken. Näistä kaatopaikoista kuudella sulkemista ei ole vielä edes aloitettu. Lisäksi osalla jo suljetuista kaatopaikoista sulkemistoimenpiteet ovat jääneet osittain puutteellisiksi. Ongelmallisinta on ollut kaatopaikkoja ohjaavan lainsäädännön hidas kehittyminen – vaatimukset nykytiedon pohjalta tarpeeksi huolellisiin sulkemistoimenpiteisiin kirjattiin valtioneuvoston kaatopaikkapäätökseen vasta vuonna 1997. Pitkien siirtymäsäännösten vuoksi näitä tarkkoja säädöksiä on vaadittu vasta ympäristönsuojelulain mukaan suljetuilta kaatopaikoilta. Suurin osa Uudenmaan kaatopaikoista on kuitenkin poistettu käytöstä 1990-luvun aikana. Riittämättömät sulkemistoimenpiteet ovat havaittavissa useiden tarkasteltujen kaatopaikkojen jälkitarkkailutuloksissa. Kaatopaikkavesi sisältää rehevöittäviä, happea kuluttavia sekä haitallisia aineita ja yhdisteitä, joiden leviämistä kaatopaikan alapuolisiin vesistöihin ja pohjavesiin ei ole estetty tarpeeksi tehokkaasti. Tämän vuoksi ympäristö- ja terveysriskejä aiheuttavat kaatopaikkojen pinta- ja pohjavesivaikutukset voivat jatkua vuosikymmeniä kaatopaikan sulkemisen jälkeen. Pinta- ja pohjavesivaikutusten merkittävyyden arvioinnissa velvoitetarkkailujen vuosiraportit ja niiden luotettavuus ovat avainasemassa. Tarkkailun lopettaminen on mahdollista, jos useiden tarkkailuvuosien aikana on havaittu laskevat trendit eri aineiden pitoisuuksissa sekä tieto siitä, että kaatopaikka on suljettu asianmukaisesti.

Sotilaslentäjän fyysinen suorituskyky sekä työperäiset tuki- ja liikuntaelinoireet

Kirjallisuudesta välittyy useitten vuosikymmenten ajalta tietämys sotilaslentämisen fyysisestä kuormittavuudesta. G-voimista aiheutuva kuormittuminen näyttää johtavan joko akuutisti tai pitkäaikaisesti lentäjän tuki- ja liikuntaelimistön toimintakykyä alentaviin ongelmiin. Erityisesti on selvitetty niskan alueen työperäisten ongelmien syntyä, jolloin on havaittu lentotoiminnan fyysisen kuormittavuuden johtavan ennenaikaiseen rakenteelliseen rappeumaan, haittaa aiheuttavan oireen lisäksi. Kansainvälisen kirjallisuuden mukaan ammatista johtuvista eli työperäisistä oireista kärsii vähintään 2/3 kaikista sotilaslentäjistä. Tietyin edellytyksin lentäjien kaularangan alueen rappeuma on Suomessa hyväksytty ammattitaudiksi vuodesta 1995 alkaen. On arveltu, että hyvästä fyysisestä suorituskyvystä olisi apua tuki- ja liikuntaelin (TULE)-oireilun ennaltaehkäisemisessä ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Tutkimusnäyttö tästä on lentäjien osalta ollut toistaiseksi erittäin niukkaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten sotilaslentäjien työperäisen TULE-oireilun esiintyvyyttä, oireista koetun haitan tasoa, lentäjien fyysisen kunnon tasoja virkauran aikana ja näitten kaikkien välisiä yhteyksiä sekä työperäisen TULE-oireen merkitystä sotilaan toimintakykyyn. Tutkimus jakautui kahteen osaan. Poikkileikkauksena lentotoimintaperäisiä TULE-oireita kartoitettiin kyselytutkimuksella, johon vastasi vuositarkastuksen yhteydessä 267 lentäjää vuosina 2004-2005. Joukosta poimittiin ne 195 lentäjää, jotka olivat suorittaneet yleissotilaalliset kuntotestit puolen vuoden sisällä kyselyyn vastaamisesta, ja mitatut testitulokset yhdistettiin kyselytutkimusaineistoon. Tässä aineistossa toteutettiin fyysisesti erilailla kuormittuvien lentäjäryhmien välisiä vertailuja fyysisen kunnon, TULE-esiintyvyyden ja koetun haitan suhteen. Poikkileikkausosassa tutkittiin myös lentäjien virkauran aikaisia tasoeroja yleissotilaallisissa kuntotesteissä (n=195) verrattuna muihin suomalaisiin sotilaisiin. Lisäksi (N=289) selvitettiin ilmailulääketieteellisen tarkastuksen yhteydessä mitattuja, ns. ammatillisia fyysisiä erityisominaisuuksia eri ikäluokissa. Pitkittäisosassa seurattiin 67:n Hawk-suihkuharjoituskoneella aloittaneen Ilmavoimien sotilaslentäjien lentouran aikaista lentotoimintaperäisten TULE-oireitten esiintyvyyttä vuosien 1996 ja 2008 välillä. Lisäksi tutkittiin lentäjien kontakteja työterveyshuoltoon, oireen aiheuttamaa lentokelvottomuusaikaa, työn kuormituksen kumulatiivista kertymää lentotuntien lisääntyessä ja TULE-oireiden esiintyvyyden kannalta kriittisiä ajankohtia lentouran aikana. Tulokset osoittivat, että kaikki seurannassa olleet suomalaiset sotilaslentäjät kokivat jonkinasteisen lentotoimintaperäisen TULE-oireen uransa aikana. Niskan ammattitautiluokituksen tasoisen ongelman esiintyvyys oli 4 % koko lentäjäpopulaatiosta ja 10 % suihkuharjoituskonevaiheen jo läpäisseistä, mutta vastaavanlaisia TULE-ongelmia, ilman riittävää näyttöä ammattitaudista, esiintyi lähes joka kolmannella sotilaslentäjällä. Alaselän osalta lentäjät oireilivat lähes samassa määrin, mutta näitä oireita ei toistaiseksi ole mahdollista määrittää ammattitaudiksi. Lentäjät kävivät varsin vähän valittamassa oireistaan työterveyshuoltoon, jossa käytäneen vasta silloin, kun oire jo selvästi heikentää työtehtävissä vaadittavaa toimintakykyä. Merkittävin lentotoimintaperäisten oireitten esiintymisen kasvu ajoittui 200 Hawk-lentotunnin kohdalle, jolloin koneella saavutetaan eräänlainen optimaalinen G-indeksi eli taktisen liikehtelyn G-tasoylitysten vaihtelu. Tämän jälkeen lentäjät ovat erityisen alttiina akuuteille lennonaikaisille TULE-ongelmille. Oireitten esiintyminen kasvoi eksponentiaalisesti noin 600 lentotuntiin asti. Monimuuttujamallien mukaan työperäisen TULE-oireen esiintyvyysriskiä vähensivät alaraajojen hyvä motoriikka, korkeat valintapisteet ja korkea kaulan fleksion voimataso maksimaalisessa isometrisessä testissä. Yleissotilaallisilla kuntotasoilla ei ollut yhteyttä oireiluun, mutta lihaskunnoltaan voimakkaimmat lentäjät kärsivät tilastollisesti merkittävästi vähemmän haittaa lentotoimintaperäisistä TULE-oireistaan. Yleissotilaallisissa kuntotesteissä lentäjät olivat parempia kuin muut suomalaiset sotilaat. Aktiivisimman lentouran aikana, 30-40-vuotiaina, lentäjien fyysinen suorituskyky oli normaaliväestöön nähden vain keskimääräinen ja urheilijoihin nähden keskimääräistä heikompi. Käytännössä lentäjät eivät kyenneet ylläpitämään valintavaiheen fyysistä suorituskykyään edes kadettivaiheen loppuun asti. Huomattavaa oli lisäksi, että aktiivisen lentouran päätyttyä fyysinen kunto näytti jossain määrin palautuvan kohti lähtötasoa lentäjien ikääntymisestä huolimatta. Lentäjien valintavaiheen aikana mitatun fyysisen suorituskyvyn tason säilyminen aktiivisen lentopalveluksen loppuun asti vaatisi lentäjien fyysisen toimintakyvyn ylläpidon ja kehittämisen tehostamista koulutuksen ja työuran eri vaihessa. Tähän tavoitteeseen nähden Ilmavoimien fyysisen kasvatuksen järjestelyt vaikuttivat alimitoitetuilta. Operatiivisesti huolestuttavaa oli Ilmavoimien ohjaajien fyysisen suorituskyvyn heikentyminen silloin, kun heidän taitojensa puolesta olisi pitänyt olla suorituskykyisimpiä taistelutehtäviinsä. Myös lentäjän terveyttä ja toimintakykyä pitäisi pystyä reaaliaikaisemmin seuraamaan koko lentouran aikana. Ilmavoimille suositellaan moniammatillista lähestymistä sotilaslentäjien toimintakyvyn ylläpitämiseen ja terveysriskien hallintaan yhdessä liikunnan, työterveyshuollon, lentoturvallisuusalan ja operatiivisen suunnittelun asiantuntijoitten kanssa. Lisäksi suositellaan avoimempaa ja eettisesti kestävämpää suhtautumista ammattiin liittyvien terveysongelmien kuvaamiseen sekä fyysisen kunnon kysymyksiin jo lentäjien rekrytointivaiheessa.

Vastahakoinen brändi : kaupallisuuden ja kulttuurin ristiriita kirjailijabrändissä

Kirja-alalla törmäävät toisiinsa kaksi vastakkaista ideologiaa: markkinatalous ja romanttinen idealismi. Tämä ristiriita näkyy tiedotusvälineissä kirjailijoiden ja kustantajien välisinä riitoina, ja erityisesti keskustelussa kirjailijabrändeistä. Kuitenkin aiemmissa markkinoinnin tutkimuksissa on kirja-ala jäänyt vähälle huomiolle ja ristiriita on ohitettu. Tämän tutkimuksen tarkoitus onkin analysoida ja ymmärtää kaupallisuuden ja kulttuurin ristiriitaa kirjailijabrändissä. Taustoitteluna tutkimukselle, tarkastellaan tutkielmassa ensin ristiriitaa kirjassa ja sen tuotannossa. Varsinaisessa tutkimuksessa puolestaan analysoidaan kirjailijabrändin kaupallisia ja kulttuurisia piirteitä ja sitä, miten kirjailijabrändiin suhtaudutaan, pyrkimyksenä tarkentaa kirjailijabrändin käsitteellisiä ulottuvuuksia. Tutkimusote on laadullinen, ja aineistoina ovat tieteelliset ja ei-tieteelliset tekstit, joita analysoidaan sisällönanalyysin keinoin. Tieteellisenä aineistona on käytetty kirjallisuustieteen, kulttuurintutkimuksen, sosiologian ja liiketaloustieteen aiempia tutkimuksia. Ei-tieteellisiin dokumentteihin kuuluvat lehtiartikkelit ja kirjailijoiden työtä käsittelevät esseet. Kirjailijabrändiin liitetään erilaisia piirteitä, joista tärkeimmiksi nousevat julkisuus ja karisma. Lisäksi kirjailijabrändin kirjojen nähdään olevan vakiosisältöisiä. Brändiyden merkittävin hyöty, kasvaneen myynnin ohella, näyttää olevan sen kirjailijalle tuoma vaikutusvalta. Kirjailijabrändeihin suhtaudutaan ei-tieteellisissä teksteissä kielteisemmin kuin aiemmissa tutkimuksissa, joissa brändäyksen hyödyt ja kirjailijan oma halu julkisuuteen korostuvat. Tyypillisiä pelkoja aineistossa ovat: brändin edellyttämä julkisuus vie aikaa kirjoittamiselta, kirjailijabrändeihin keskittyminen johtaa kirjallisten riskinottojen vähenemiseen ja ulkokirjalliset seikat jättävät kirjan varjoonsa. Ei-tieteellisissä teksteissä kirjailijat yhtä lukuun ottamatta joko kiistävät olevansa brändejä tai eivät ainakaan kutsu itseään brändiksi. Silti monet näistä samoista kirjailijoista täyttävät useita kirjailijabrändin kriteereitä. Näin brändiyden kieltäminen näyttääkin olevan yksi kirjailijabrändin piirteistä. Yhteinen nimittäjä kaikille aineistoissa esitetyille määritelmille on se, että ollakseen brändi kirjailijan nimen on jäätävä lukijan mieleen. Lukijan ostopäätökseen vaikuttaa kirjailija enemmän tai vähintään yhtä paljon kuin itse kirja. Tämä näkemys sulkee sisäänsä mahdollisuuden sekä viihteellisiin että korkeakulttuurisiin kirjailijabrändeihin ja sekä kiinnostaviin esiintyviin kirjailijapersooniin että enemmän kirjojensa kautta näkyviin kirjailijoihin. Kirjailijan voi myös nähdä vaikuttavan asiakkaan ostopäätökseen vasta, kun hän on julkaissut enemmän kuin yhden kirjan. Lisäksi kirjailijabrändien todetaan olevan vanha ilmiö ja olennainen osa kirja-alaa.

Nikkelille selektiivisen kelatoivan adsorbenttimateriaalin valmistus ja tutkiminen

Metallien laajamittaisen ja runsaan käytön vuoksi nykyään on keskityttävä aikaisempaa tarkemmin metallipäästöjen estämiseen ja puhdistamiseen. Metallien puhdistamiseen jätevesistä voidaan käyttää erilaisia yksikköoperaatiomenetelmiä, mutta selektiivisempään erotukseen päästään ioninvaihto- ja adsorbenttimateriaaleilla. Työn tarkoitusena on valmistaa ja tutkia nikkeliselektiivisiä adsorbenttimateriaaleja. Lisäksi tutkimuskohteena on nikkelin ja 1,10-fenantroliinin välisen kompleksin muodostuminen eri pH-arvoilla. Selektiivisten adsorbenttimateriaalien valmistaminen onnistuu liittämällä kiinteään kantajaan ligandi. Tämän työn tapauksessa nikkelitemplaatin liittäminen kiinteään kantajaan funktionalisointivaiheessa muodostaa adsorbenttiin nikkelille spesifisen kohdan. Käytännössä spesifisyyden syntyminen ei ole itsestäänselvyys, vaan se riippuu paljon funktionalisointitavasta. Tässä työssä funktionalisointitapana olivat fysikaalinen adsorptio ja impregnointi. Nikkelin ja 1,10-fenantroliinin välisen kompleksin muodostumista tutkittiin eri pH-arvojen lisäksi neljällä eri happokonsentraatiolla. Tuloksia verrattiin sellaisen liuoksen spektriin, missä oli pelkkää nikkeliä. Tuloksista havaittiin, että komplekseja muodostuu käytännössä samalla tavalla pH:n ollessa 1–6. Vasta 5 M HNO3 alkoi heikentää kompleksien muodostumista, ja 10 M HNO3 esti kompleksien muodostumisen täysin. Adsorbenttimateriaaleja valmistettiin useita erilaisia, joihin osaan liitettiin nikkelitemplaatti ja osa jätettiin ilman templaattia. Työssä keskityttiin tutkimaan erityisesti kolmea silikasta valmistettua materiaalia, joissa vain kahdessa oli nikkelitemplaatti. Nikkelitemplaattien olemassaololla ei havaittu olevan juurikaan merkitystä nikkelin erottamiseen vesiliuoksista. Materiaaleille tehdyt regenerointikokeet osoittivat, että materiaalien toiminta ja kapasiteetti eivät olleet toivotulla tasolla.

Meriteollisuuden talouden ja suhdanteiden kehitys 2006–2020 – FIMECC Probe -hankkeen toimialakatsaus 2012

Tämä Fimecc Innovations & Network -ohjelman PROBE-tutkimushankkeessa tehty raportti sisältää vuosittaisen katsauksen suomalaisten meriteollisuusyritysten taloudelliseen tilaan, markkinoiden kehitykseen sekä suhdanneodotuksiin. Talouden osalta raportti sisältää meriteollisuuden kokonaisvolyymin kehityksen arvioinnin, kasvun ja kannattavuuden seurannan toimijaryhmätasolla 2006–2011 sekä ennakkotietoja vuoden 2012 taloudellisesta kehityksestä (vuoden 2012 viralliset tilinpäätöstiedot ovat kattavasti saatavilla vasta loppuvuonna 2013). Talousosiossa on samalla pyritty arvioimaan yritysten aikaisempina vuosina tekemiä suhdanneodotuksia toteutuneeseen taloudelliseen tilanteeseen. Markkinasegmenttien tilannetta raportissa tarkastellaan kahden markkinan osalta: risteily- sekä ro-ro ja ro-pax -markkinoilla. Raportin kolmas osa tarkastelee yritysten suhdannenäkymiä vuodelle 2013 perustuen syksyn 2012 tilanteeseen. Osa sisältää myös erityisteeman Suomen koko meriteollisuuden kehityskuvasta vuodelle 2020, jossa yritykset arvioivat mm. alan tulevaisuuden vetureita, uhkia ja mahdollisuuksia sekä tarvittavia toimenpiteitä alan menestymiseksi tulevaisuudessa.

Perusyksikön päällikön työssä jaksaminen ja johtamisen haasteet

Tässä tutkimuksessa keskitytään rauhan ajan perusyksikön päällikön kokemuksiin työssä jaksamisesta ja johtamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitkä asiat vaikuttavat perusyksikön päällikön työssä jaksamiseen ja johtamiseen. Tutkimuksen teoria rakentuu yksilöiden kokemusten, johtamisen, työssä jaksamisen ja päällikön tehtävien muodostaman kokonaisuuden ympärille. Tutkimus tarkastelee päällikköä sekä työntekijänä että esimiehenä. Tutkimuksessa kerättiin tietoa 24 (n=24) päällikköinä toimineelta esiupseerikurssin opiskelijalta. Tutkimuksen aineistonkeruumenetelmänä käytettiin internet-pohjaista Webropol-kyselylomaketta. Tutkimus on Mixed Methods -tutkimus, jossa käytetään sekä laadullista, että määrällistä tarkastelua. Tällä pyritään lisäämään tutkimustulosten luotettavuutta. Kvalitatiivinen aineisto on analysoitu sisällönanalyysillä ja kvantitatiivinen aineisto pienen vastaajamäärän vuoksi pääosin SPSS -ohjelmiston parametrittömillä testeillä. Sotilasorganisaatio keskittyy tulostavoitteiden vuoksi vahvasti tuloksellisuuteen ja siksi yksilön hyvinvointiin kiinnitetään huomiota usein vasta, kun yksilö itse hakee apua työuupumukseen, tai muihin stressistä johtuviin oireisiin. Perusyksikön päällikkö ei saa vastata kaikkiin työilmapiirikyselyn kysymyksiin, jotka käsittelevät esimiehen johtamistoimintaa ja kehityskeskustelun henkeä ja tarpeellisuutta. Keskeisimpänä tutkimuskysymyksenä oli: ”Miten päällikkö kokee viihtyvän työssään ja mitkä ovat päällikön johtamistoiminnan tärkeimmät työkalut ja haasteet?” Tutkimuksessa havaittiin, että päälliköt ovat viihtyneet työssään varsin hyvin. Faktorianalyysin perusteella valikoitui kahdeksan päällikön kokemuksia parhaiten kuvaavaa summamuuttujaa: kiitoksen saaminen (ka= 3.85 ja s= 1.005), yksikön henki (ka= 4.79 ja s= .42), työn vaikutukset sosiaalisiin suhteisiin (ka= 3.54 ja s= 1.22), kuormitus (ka=2.96 ja s=1.22), ylityöt ilmoittamatta (ka=3.17 ja s=1.63), palautuminen (ka=3.83 ja s=1.01), tietojärjestelmät (ka=2.65 ja s=.87) sekä dissonanssi omien odotusten ja käytettävissä olevien resurssien suhteen (ka=2.35 ja s=.52). Sekä työssä jaksamisen että johtamisen haasteina vastaajat kokivat suuren työmäärän, töiden seuraamisen kotiin, informaatiotulvan, ajan ja resurssien riittämättömyyden suhteessa tavoitteisiin, koulutussuunnittelun ja hallinnon yhteensovittamisen sekä tietojärjestelmät. Työssä jaksamisen kulmakivinä päälliköt kokivat työn mielekkyyden, omat vaikutusmahdollisuudet ja koko sosiaalisen kentän tuen. Johtamisen haasteina koettiin tietojärjestelmät ja ylipäätään hallinnollisten tehtävien viemä aika koulutuksen seuraamisesta, esimiehen tai esikunnan antaman ohjauksen vähyys tai puute, tiedon pimittäminen sekä pikatilanteet.

Kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden uhkista trendeiksi : terrorismi ja merirosvous Somaliassa

Merellinen terrorismi ja merirosvous nousivat turvallisuuspoliittiseen keskusteluun Somalian kautta. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) turvallisuusneuvosto on käsitellyt niitä molempia aktiivisesti keskusteluissaan 2000-luvulta alkaen. Merellinen terrorismi ei esiinny niissä erillisenä ilmiönä, vaan se kuuluu terrorismiin yhtenä sen ulottuvuutena. Tutkimuksessa on keskitytty tarkastelemaan terrorismia ja merirosvoutta YK:n määritelmien pohjalta. Tutkimuksessa tarkastellaan, ovatko edellä mainitut ilmiöt trendejä turvallisuusneuvoston turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Molemmat ilmiöt on linjattu uhkiksi kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Terrorismi on ollut uhka jo vuosikymmeniä, mutta merirosvous on noussut sellaiseksi vasta vuonna 2012. Keskustelua kuvaavat neuvoston kotisivuilta löytyvät viralliset, sähköiset asiakirjat, joihin kuuluu päätöslauselmat, puheenjohtajan lausunnot, YK:n pääsihteerin raportit, puheenjohtajan ja pääsihteerin välinen kirjeenvaihto, lehdistölle annetut lausunnot, missioiden raportit ja vuosiraportit. Tarkastelussa keskitytään Somaliaan liittyvien asiakirjojen tarkasteluun. Haku on suoritettu kahdessa vaiheessa kolmen hakukategorian (Somalia, terrorismi ja merirosvous) avulla. Tuloksia tarkastellaan ensin aikasarja-analyysin avulla ilmiöiden muodostamien trendien kartoittamiseksi ajalla 1990–2012 ja ennustamiseksi ajalla 2013–2050. Lopuksi pohditaan ilmiöitä ja niiden muodostamia trendejä sekä niiden tulevaisuuden näkymiä kansainvälisen poliittisen taloustieteen (IPE) avulla.

Stressinhallinnan koulutuksen kehittäminen kriisinhallintaoperaatioon valmistavassa koulutus- ja valintatilaisuudessa

Tämä tutkimus tarkastelee 2000-luvun kriisinhallintaoperaation vaatimuksia rauhanturvaajan henkiselle toimintakyvylle. Tutkimuksessa tutkittiin kriisinhallintaoperaation muodostamaa stressikuormitusta, stressin syntymistä sekä miten koulutus- ja valintatilaisuuden stressinhallinnankoulutus vastaa kriisinhallintaoperaation vaatimuksiin. Tutkimuksen teoreettinen tavoite oli selvittää stressin ja stressinhallinnan käsitesisältö ja se, miten niitä on pyritty käytännöllistämään sotilas- ja kriisinhallintakoulutuksessa. Tutkimuksen käytännöllinen tavoite oli laatia kaksivaiheinen stressinhallintaohjelma, jonka toimivuutta ja toteutusmahdollisuuksia tutkitaan haastattelemalla kriisinhallintakouluttajia ja koulutettavia sekä ISAF-operaatiosta vasta palanneita rauhanturvaajia. Tutkimuksen viitekehyksen muodostavat sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot, joihin Suomi lähettää ja on lähettänyt rauhanturvaajia. Tutkimuksen primäärioperaatio oli ISAF-operaatio Afganistanissa. Kyselyn perusteella vastaajat kokivat stressinhallinnankoulutuksen erittäin tärkeäksi osaksi koulutusta. Stressinhallinnankoulutuksen tulisi antaa rauhanturvaajille valmiuksia stressin tunnistamiseen sekä itsessä että muissa rauhanturvaajissa ja kyvyn aloittaa henkinen ensiapu ryhmä/joukkotasolla. Tutkimuksen perusteella stressinhallinnankoulutus vastasi verraten hyvin toimialueen vaatimuksiin ottaen huomioon, että stressinhallinnankoulutus toteutui lähes tiedostamattomasti kriisinhallintaoperaatioon valmistavassa koulutuksessa. Kehitettävä ohjelma koostuu teoriaosuudesta (luennot ja demonstraatiot) ja käytännön harjoitteista (simuloidut stressitilanteet maastoharjoitusten yhteydessä sekä purkutilaisuudet). Tutkimuksen perusteella stressinhallinnan käytännön sovellukseksi tarkoituksenmukaisimmaksi osoittautui yhdysvaltalaisten stressitutkijoiden kehittämä Stress Exposure Training. Tämän niin sanotun tilannelähtöisen lähestymistavan vahvuus on kyky muodostaa koulutettaville ymmärrys todennäköisesti kohdattavista stressitekijöistä jo koulutusvaiheessa ja antaa mahdollisuus toimia niiden vaikutusten alaisuudessa kontrolloiduissa olosuhteissa. Stressinhallinnan koulutusohjelma on integroitavissa osaksi kriisinhallintajoukolle annettavaa tehtäväkohtaista käytännönkoulutusta.

Suomen ilmavalvonta talvisodassa : toiminta ja kokemukset

Ilmavalvonta, joka oli osa ilmatorjuntaa, liitettiin osaksi ilmapuolustuksen päällikön johtamaa ilmapuolustusta vuonna 1938. Ylimääräisen harjoituksen alkaessa lokakuussa 1939 olivat ilmavalvonnan sodan ajan valmistelutyöt edelleen kesken, ja valmistelutöiden keskeneräisyyden vuoksi ilmavalvontaverkko rakennettiin toimintakuntoiseksi vasta ylimääräisen harjoituksen aikana. Ylimääräisen harjoituksen suoma kahden kuukauden valmistautumisaika mahdollisti ilmavalvonnan tyydyttävän valmiuden talvisodan syttyessä. Tämä pro gradu -tutkielma selvittää ilmavalvonnan järjestelyjä talvisodan syttyessä, ilmavalvonnan toimintaa talvisodan aikana, ilmavalvonnasta talvisodan aikana saatuja kokemuksia sekä näiden kokemusten hyödyntämistä sotien välisenä aikana. Lisäksi tarkastelen, mitkä tekijät vaikuttivat ilmavalvonnan talvisodan aikaisiin järjestelyihin ja valmiuteen ylimääräisen harjoituksen alkaessa ja millainen oli ilmavalvonnan valmius ilmapuolustuksen uudelleenjärjestelyn jälkeen kesäkuussa 1941. Tutkimuksen perustutkimusongelma on seuraava: Millainen oli Suomen ilmavalvontajärjestelmä ja miten se toimi talvisodan aikana? Tutkielma on teoreettinen asiakirjatutkimus, jonka ensisijaisina lähteinä ovat arkistolähteet, sotapäiväkirjat ja Suomen ilmapuolustukseen liittyvä tutkimuskirjallisuus. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty ilmapuolustusta käsitteleviä opinnäytetöitä ja tutkimusartikkeleja. Tutkimusmenetelmä perustuu aineistolähteiden ja tutkimuskirjallisuuden tutkimiseen ja keskinäiseen vertailuun – sisällönanalyysiin. Aikaisempaa tieteellistä tutkimusta aiheesta on niukasti, vaikka ilmapuolustuksesta vuosina 1939–1944 on kirjoitettu paljon. Ilmavalvonnan tehtävänä oli seurata valtakunnan ilmatilaa sekä tehdä havainnot vihollisen, omien ja tarvittaessa myös muiden valtioiden lentokoneiden liikkeistä ilmatilassamme. Kerätyt ilmatilannetiedot tuli välittää kaikille ennalta määritellyille tiedon tarvitsijoille. Tehtävänä oli antaa ennakkovaroitus lentokoneista kaikille yhteistoimintaosapuolille. Suomi jakautui talvisodan aikana ilmapuolustusalueisiin, jotka olivat alueellisia ilmavalvonnallisia ja -torjunnallisia kokonaisuuksia. Ilmapuolustusalueiden johtoeliminä toimivat johtoilmapuolustus- ja ilmapuolustusaluekeskukset, joiden alaisuudessa toimivat ilmavartiopalvelusta suorittavat ilmavartioasemat. Johtosuhteiden mukaan ilmavalvonta jakautui kotiseutuun ja sotatoimialueeseen. Ilmavalvontalotat muodostivat pääosan ilmavalvontaelimien henkilöstöstä. Ilmatilannetiedot viestitettiin pääosin puhelinkeskusten kautta kulkevia puhelinyhteyksiä pitkin. Ilmavalvontaviestitys jakautui ilmapuolustusalueiden sisäiseen lähiviestitykseen, ilmavalvonnan keskuselinten väliseen naapuri- ja kaukoviestitykseen sekä hälytysviestitykseen. Ilmavalvonta teki talvisodan aikana tiivistä yhteistyötä ilmatorjunnan, hävittäjätorjunnan, väestönsuojeluorganisaation ja rautatieviranomaisten kanssa. Talvisota osoitti ilmavalvonnan järjestelyssä ja toiminnassa lukuisia puutteita, mutta kokonaisuutena ilmapuolustuksen johdon ja ilmavalvontaorganisaation kokemukset ilmavalvonnan toiminnasta olivat myönteisiä. Ilmavalvontaverkko kykeni pääsääntöisesti täyttämään sille annetut tehtävät. Suurimmat puutteet talvisodan aikana olivat viestiyhteyksissä, lähiviestitysmenettelyssä, ilmavalvontaelimien kalustossa sekä henkilöstön koulutustasossa. Ilmavalvonnan yhteistoiminnan järjestelyt hävittäjätorjunnan ja väestönsuojeluorganisaation kanssa olivat talvisodan alkaessa puutteelliset, ja kehityksestä huolimatta yhteistoiminnassa ilmeni hankauksia talvisodan loppuun asti. Sotien välisenä aikana ilmapuolustusalueet muuttuivat ilmavalvonta-alueiksi. Ilmapuolustusaluekeskukset korvanneet ilmavalvonta-aluekeskukset ja ilmavalvonnan viestinkeräyspaikat olivat yksinomaan ilmavalvonnan keskuselimiä. Ilmavalvontaverkko tiivistyi, ja ilmavalvontaviestitystä pyrittiin kehittämään. Ilmavalvonnan järjestelyt kehittyivät sotien välisenä aikana, ja ilmavalvontajoukoilla oli hyvä valmius defensiivisten ilmavalvontasuunnitelmien määrittämiin tehtäviin ylimääräisen harjoituksen alkaessa kesäkuussa 1941.