1000 resultados para sosiaalinen käyttäytyminen - selittäminen - sosiologia
Resumo:
Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja sen tavoitteena on tarkastella johtoryhmätyöskentelyä ja päätöksentekoa roolien ja vuorovaikutuksen kautta. Roolit perustuvat havainnointitutkimukselle Imatra Steelin Imatran terästehtaan johtoryhmässä. Tutkimuksessa on lisäksi hyödynnetty teemahaastatteluja ja yrityksen dokumentteja, ja näin ollen aineistotriangulaatiota. Tutkimuksen painotus on empiirisellä osalla. Tutkimuksen avulla todetaan, että johtoryhmätyöskentely kohdeyrityksessä on perinteitä noudattelevaa ja keskittynyt informaation jakamiseen sekä toiminnan koordinointiin. Strateginen päätöksenteko ja dynaaminen johtoryhmätyöskentely ovat vähemmän painottuneita. Päätökset johtoryhmän kokouksissa syntyvät keskustelujen tuloksena puheenjohtajan tehdessä lopullisen ratkaisun.
Resumo:
Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena oli tarkastella luottamuksen rakentumista virtuaalitiimissä. Keskeistä tarkastelussa olivat luottamuksen lähteiden löytäminen, suhteen rakentuminen sekä teknologiavälitteinen kommunikaatio. Myös käytännön keinoja ja sovelluksia etsittiin. Tässä tutkimuksessa luottamus nähtiin tärkeänä yhteistyön mahdollistajana sekä keskeisenä elementtinä ihmisten välisten suhteiden rakentumisessa. Tämä tutkimus oli empiirinen ja kuvaileva tapaustutkimus. Tutkimuksessa kvalitatiivista aineistoa kerättiin pääasiassa web-pohjaisen kyselyn sekä puhelinhaastattelun avulla. Aineistonkeruu toteutettiin siis pääasiassa virtuaalisesti. Saatu aineisto analysoitiin teemoittelun avulla. Tässä työssä teemoja etsittiin tekstistä pääasiassa teoriasta johdettujen oletusten perusteella. Tutkimuksen tuloksena oli, että luottamusta rakentavia mekanismeja ovat, karkeasti luokiteltuna, yhteiset päämäärät ja vastuut, kommunikaatio, sosiaalinen kanssakäyminen ja informaation jakaminen, toisten huomioiminen ja henkilökohtaiset ominaisuudet. Mekanismit eivät suuresti eronneet luottamuksen rakentumisen mekanismeista perinteisessä kontekstissa. Virtuaalitiimityön alkuvaiheessa luottamus pohjautui käsityksille toisten tiimin jäsenten kyvykkyydestä. Myös institutionaalinen identifioituminen loi pohjaa luottamukselle alkuvaiheessa. Muuten luottamus rakentui vähän kerrassaan tehtävään liittyvän kommunikaation ja sosiaalisen kommunikaation kautta. Tekojen merkitys korostui erityisesti ajan myötä. Työssä esitettiin myös käytännön keinoja luottamuksen rakentamiseksi. Olemassa olevien teknologioiden havaittiin tukevan hyvin suhteen rakentumista tiedon jakamiseen ja sen varastoimiseen liittyvissä tehtävissä. Sen sijaan vuorovaikutuksen näkökulmasta tuen ei nähty olevan yhtä kattavaa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin parannuksella sosiaalisissa suhteissa voitaneen saada enemmän aikaan kuin parannuksilla teknologian suhteen.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, mitä maahanmuuttajia koskevat erityiskysymykset suomalaisessa lastensuojelun sosiaalityössä ovat ja miten näitä kysymyksiä lastensuojelussa käsitellään. Teoreettismetodologisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi. Etnisten suhteiden tutkimusperinteessä työ paikantuu keskusteluun, jossa kulttuuri ja etnisyys nähdään sosiaalisesti rakentuvina ja muuntuvina. Analyysissä sovelletaan diskurssianalyyttistä metodologiaa. Tutkimus rakentuu yhteenveto-osiosta ja neljästä artikkelista. Maahanmuuttajasosiaalityötä ja lastensuojelua tarkastellaan sosiaalityöntekijöiden, muiden ammattilaisten ja asiakkaiden kielenkäytön kautta. Aineisto koostuu 11 lastensuojelun asiakaskeskustelusta ja niiden jälkeen keskustelun osapuolille tehdyistä haastatteluista, joita on yhteensä 35. Tutkimuksessa analysoidaan seuraavia kysymyksiä: Miten sosiaalityöntekijät tulkitsevat maahanmuuttajasosiaalityön erityisyyttä oman ammatillisen tehtävänsä näkökulmasta? Minkälaisia ominaisuuksia sosiaalityöntekijät rakentavat maahanmuuttaja-asiakkaille? Miten lastensuojelun keskusteluissa puhutaan monikulttuurisuuteen liittyvistä teemoista, kuten erilaisuudesta ja samanlaisuudesta sekä kulttuuri- ja rasismikysymyksistä? Miten maahanmuuttajalasten ja -nuorten osallisuus lastensuojelun asiakaskeskusteluissa rakentuu aikuisten ja lasten itsensä tuottamana? Mitä ja miten maahanmuuttajalapset ja -nuoret puhuvat kokemuksistaan lastensuojelussa ja suomalaisessa yhteiskunnassa? Maahanmuuttajien erityiskysymyksiä ovat kieleen, kulttuuriin ja valtayhteiskunnan toimintaan liittyvät ymmärtämisvaikeudet, kokemukset arkipäivän rasismista sekä perheen ja yhteisön merkittävä, osin ristiriitainen rooli. Lapsilla ja nuorilla kulttuuri on muuntuvaa ja jatkuvien neuvottelujen kohteena. Aineiston lastensuojelutilanteiden taustalla on usein kouluympäristöön liittyviä vaikeuksia. Haastatteluissa lapset kertovat kokemuksistaan ja toimijuudestaan perheeseen, yhteisöön ja kouluun paikantuvissa tilanteissa. Asiakaskeskusteluissa lasten puhuja-asema on usein heikko, jos aikuiset eivät aktiivisesti vahvista sitä. Jotkut lapset ottavat itse vahvan puhuja-aseman. Asiakaskeskusteluissa maahanmuuttajien erityiskysymyksistä puhutaan harvoin eksplisiittisesti. Haastatteluissa sosiaalityöntekijät enemmän tai vähemmän tietoisesti paikantavat maahanmuuttajasosiaalityötä vieraannuttavaan, sopeuttavaan, tasa-arvoistavaan, kulttuuritietoiseen, rasismitietoiseen ja osallistavaan kehykseen. Kehykset nostavat sosiaalityön tavoitteista, menetelmistä ja asiakkaasta keskeisiksi erilaisia asioita. Tulkinnat ovat muuntuvia, vaikka osoittavat myös tiettyä säännönmukaisuutta. Kulttuuri on keskeinen käsite erilaisuuden ja samanlaisuuden ymmärtämiseksi. Sekä työntekijät että asiakkaat perustelevat toivottavia elämäntapoja "omalla kulttuurillaan" ja selittävät ongelmia ”erilaisella kulttuurilla”. Kulttuurin käsitettä voidaan myös käyttää työvälineenä asiakaskeskusteluissa avattaessa asiakkaan omaa näkökulmaa korostavaa dialogia. Perheen ja kulttuurisen yhteisön merkitys on tärkeää arvioida lapsen ja nuoren hyvinvoinnin ja kulttuurisen identiteetin kehittymisen näkökulmasta. Sosiaalityöntekijöillä on merkittävä välittäjän rooli yhtäältä valtayhteiskunnan ja maahanmuuttaja-asiakkaiden, toisaalta vanhempien, yhteisöjen sekä lasten ja nuorten välillä. Lastensuojelussa haasteena on arkipäivän rasismin tiedostaminen sekä siihen pureutuvien työmenetelmien kehittäminen.
Resumo:
Naisjohtajuustutkimus on tällä hetkellä todella ajankohtainen aihe. Tästä kertoo muun muassa se, että EVAn (Elinkeinoelämän valtuuskunta) syyskuussa antamassa raportissa havaittiin merkittävä tulos, kun todettiin naisten johtamien yritysten olevan keskimäärin kannattavampia kuin miesten johtamien yritysten. (Kotiranta et al. 2007) Naisia johtajina on tutkittu noin 40 vuoden ajan. Viime aikoina tutkimus on pääsääntöisesti keskittynyt työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Puolison roolin tutkiminen on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Tämän työn tarkoituksena on selvittää sekä ymmärtää työn ja muun elämän yhteensovittamisen dynamiikkaa sekä puolison merkitystä ja roolia kansainvälisessä yrityksessä työskentelevien naisjohtajien urakehityksessä. Tutkimus on laadullinen ja aineistolähtöinen. Tutkimusta varten on haastateltu 14 erään kansainvälisen yrityksen palveluksessa olevaa naisjohtajaa. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Tutkimustulokset osoittavat, että puolison rooli naisjohtajan urakehityksessä on suuri. Puolisolla on myös merkittävä rooli johtajan urakehityksen mahdollistajana. Mikäli puoliso haluaa tukea naisen uraa ja auttaa osallistumaan merkittävästi esimerkiksi perhevelvoitteiden hoitoon, mahdollistaa tämä naisen voimavarojen keskittämisen uraan ja tätä kautta tarjoaa naiselle tilaisuuden edetä urallaan. Merkittävä havainto mikä nousi esille tutkielmaa tehdessä, oli naisten suhtautuminen uralla etenemiseen. Melkein kaikki haastateltavat kertoivat, etteivät välttämättä halua edetä urallaan eteenpäin. Monet mainitsivat, että he haluaisivat mielellään edetä urallaan horisontaalisesti ja näin rikastuttaa tietotaitoaan. Haastateltavien kertoman mukaan he haluisivat hakea elämälleen tasapainoa työn ja muun elämän välille. Voimavarojen suurempi keskittäminen työhön ei heille toisi heidän haluamaansa tasapainoa.
Resumo:
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, minkälaisia ruokatuoteominaisuuksia asiakkaat pitävät tärkeinä ja minkälaisia ruokatuotevalintoja asiakkaat tekevät asioidessaan erään ravintolaketjun toimipaikoissa. Kuluttajien ruokatuotetoivomukset ja valinnat ovat jatkuvasti muutosten kourissa, sillä esimerkiksi elämäntilanteet, media ja ympäristö vaikuttavat ruokatuotetoiveiden muotoutumiseen. Kuluttajan oma ruokakulttuuri ja käyttäytyminen sekä lapsuuden ruokakokemukset vaikuttavat ruoanvalintoihin koko elämän ajan, mutta esimerkiksi eksoottisuudenhakuisuus innostaa kuluttajaa kokeilemaan myös eri kulttuurien ruokia. Uusien ruokien kokeileminen vaikuttaa kuluttajien ruokatuotetoiveisiin ravintola-alalla siten, että kuluttajat toivovat ruokalistoille uusia ruoka-annoksia sekä sellaisia ruokatuotteita, joita käytetään mm. ulkomaisten ruokien valmistuksessa. Opinnäytetyössä asiakkailta tiedusteltiin kyselylomakkeen avulla, minkälaisia asioita asiakkaat pitävät tärkeinä valitessaan ruoka-annoksia sekä ruokatuotteita ja kuinka tärkeää heille olisi, että ravintolaketjussa tarjottaisiin tiettyjä asiakkaiden toiveiden mukaisia ruokatuotteita. Kyselylomakkeita jaettiin ravintolaketjun viiteen toimipaikkaan ja vastauksia saatiin 222 kappaletta. Vastauksista saatiin selville, että kolme tärkeintä ruokatuoteominaisuutta naisilla ovat hinta, ruokatuotteiden vähärasvaisuus sekä annoksen sopiva koko. Miehillä kolme tärkeintä ruokatuoteominaisuutta olivat hinta, annoksen sopiva koko sekä ruokatuotteen tuttuus. Erilaisista ruokatuoteominaisuuksista asiakkaat pitivät tärkeänä tai melko tärkeänä mm. sitä, että ravintolaketju tarjoaisi asiakkaille kotimaisia ja lähellä tuotettuja ruokatuotteita sekä sitä, että ravintolaketju ilmoittaisi ruokalistalla ruokien alkuperämaat. Lisäksi asiakkaat pitivät tärkeänä, että erityisruokavalioisille asiakkaille on tarjolla sopivia ruoka-annoksia ja ruokatuotteet olisivat lisäaineettomia. Hinnoitteluosion avulla saatiin selville, että asiakkaat maksavat mielellään aina ruoka-annoksista saman hinnan, oli annos esimerkiksi gluteeniton tai normaali. Sen sijaan omien ruokatuotetoiveiden mukaan valmistetusta ruoka-annoksesta asiakkaat ovat valmiita maksamaa jopa 50% enemmän kuin normaalista ruoka-annoksesta. Opinnäytetyötä tullaan hyödyntämään jatkossa niin, että vastauksista katsotaan asiakkaiden arvostamia tärkeitä ruokatuoteominaisuuksia ja pyrkimällä toteuttamaan niitä tulevissa ruokalistoissa. Opinnäytetyö tulee olemaan yksi tuotekehitysryhmän työkalu, jonka avulla ravintolaketjun ruokalistasta saadaan mahdollisimman paljon asiakkaiden toiveiden mukainen.
Resumo:
Opinnäytetyö käsittelee sosiaalisen median palvelun suunnittelua yritysympäristössä. Työ perustuu todelliseen projektiin, joka toteutui kevään 2007 aikana Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian ja Itella Oyj:n välillä. Projekti toteutettiin käyttämällä perinteistä multimediatuotannon suunnitteluprosessia, joka ei sellaisenaan vastannut projektin erityistarpeisiin. Sosiaalinen media muodostuu internet-sovelluksista, jotka mahdollistavat yhteistoiminnallisia tapoja tuottaa erilaisia sisältöjä, kuten tekstejä, kuvia ja videoita, ja reagoida niihin. Osallistumiseen ja sosiaalisuuteen liittyvien ominaisuuksien vuoksi on vaikeaa suunnitella sosiaalisen median sovellusta noudattamalla perinteistä suunnitteluprosessia, joka perustuu laajamittaiseen alkusuunnitteluun ja käsikirjoittamiseen. Työ tarkastelee vaihtoehtoista suunnittelumallia Getting Realia, joka perustuu pienen ohjelmistoyrityksen 37signalsin työskentelytapoihin. Getting Real soveltaa toistuviin kehitysjaksoihin perustuvaa prosessia, joka suosii pientä mutta monipuolista työryhmää ja dokumentoinnin minimoimista. Työ vertaa perinteistä suunnitteluprosessia ja Getting Realia toteutuneeseen projektiin. Analyysin lopputuloksena on ehdotus suunnitteluprosessiksi, joka yhdistää joustavan sovelluskehityksen ja systemaattisen prosessin, joka syntyy toimeksiantajan tarpeista.