998 resultados para elämän tarkoitus
Resumo:
Puolustusvoimat kehittää suorituskykyään uusilla hankinnoilla, joiden kokeiluvastuusta osa jae-taan joukko-osastoihin. Israelista hankittu taistelunjohtojärjestelmä A tuli osin Jääkäriprikaatin nelihenkisen kouluttajaryhmän vastuulle. Järjestelmän kouluttaminen varusmiehille vaatii osaa-mista ja sen kehittämistä tavoitellun lopputuloksen saavuttamiseksi. Tutkimuksen tarkoitus on tuoda esiin, käsitteellistä ja ymmärtää kouluttajien näkemyksiä osaamisen kehittämisestä materi-aalihankkeen eri koulutusvaiheissa. Tutkimuksen pääkysymys on: Minkälaisia käsityksiä materi-aalihankkeen koulutusvaiheeseen osallistuneilla kouluttajilla on osaamisen kehittymisestä ja ke-hittymiseen käytetyistä oppimismenetelmistä materiaalihankkeessa? Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkija on siirtynyt osallisesta tutkijaksi. Tutki-muksen kohteeksi valittiin taistelunjohtojärjestelmä A:n koulutuksesta vastaavan kouluttajaryh-män kaikkiin koulutusvaiheisiin osallistuneet kouluttajat (n=3). Tutkittavat henkilöt ovat koulu-tustaustaltaan upseeri, opistoupseeri ja aliupseeri. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teema-haastattelua. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että materiaalihankkeen koulutuksen osallistuvan kouluttajan osaami-sen kehittymisessä keskeisessä asemassa on työssä oppiminen. Työssä oppimisessa ohjaus on tavanomaisesti keskeisessä asemassa, mutta materiaalihankkeessa ohjaus ei ollut riittävää. Kou-luttajaryhmä asetti itselleen tavoitteet työn asettamien vaatimusten avulla. Osaamisen kehittyminen tapahtuu työtehtävässä harjaantumalla. Osaaminen syntyy kaikesta aikaisemmasta tietotaidosta, kokemuksesta ja näkemyksestä, ja se kumuloituu hiljaiseksi tiedoksi. Osaamisen kehittymisen arviointi nojaa itseohjautuvuudessa. Osaamisen kehittymistä ei arvioida jatkuvasti tietoisesti, vaan muutoksen osaamisessa näkyvät toiminnan sujuvuudessa ja tietorakenteiden kehittymisenä. Niin materiaalihankkeessa kuin muissa tavanomaisissa kouluttajan tehtävissä osaamisen kehittäminen vaatii työtehtävässä harjaantumista, aikaa ja sosiaalista vuorovaikutusta. Selkeiden tavoitteiden ja vaatimusten asettaminen edesauttaa osaamisen kehittymistä. Työssä oppimisen ohjaukseen tulee panostaa kaikilla organisaation tasoilla. Tämä tutkimus ei välttämättä tuottanut merkittävää uutta tietoa sotilaspedagogiikan tieteenalalle, mutta se antaa yhden näkökulman materiaalihankkeeseen osallistuvan kouluttajaryhmän todellisuusmaailmaan. Työstä ilmi käyvä tarve työssä oppimisen ohjauksen parantamiselle tukee aikaisempien tutkimuksien tuloksia. Keskeisimpinä jatkotutkimusaiheina esitetään työssä oppimisen ja osaamisen kehittämisen tutkimista motivaationäkökulmasta, sekä materiaalihankkeen elinkaariajattelun tutkimista kouluttajan käytettävyyden näkökulmasta.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli laatia tarkastelumalli, jonka perusteella pystyttäisiin analysoimaan tutkimuksessa tarkasteltavan kaukolämpöjohdon lämpöhäviöiden talteenot-toratkaisun taloudellista kannattavuutta yleisellä tasolla sekä sen mahdollisissa sovellus-kohteissa. Työssä tarkastellaan kaukolämpöjohtoa, jonka sisään on sijoitettu lämmönke-ruuputki. Lämmönkeruuputken on tarkoitus kerätä lämpöä kaukolämpöjohdon vaipasta sekä pitää vaipan lämpötilaa ympäristön lämpötilaa matalampana, jolloin johdon ulkopuo-lisia lämpöhäviöitä ei synny. Tarkastelumalli laadittiin perustuen lämpöpumppuprosessin ja kaukolämpöverkoston yleisiin mitoitusperiaatteisiin sekä ratkaisuun liittyvien järjestelmien osalta kerättyihin tarkas-teluhetkeä edustaviin kustannustietoihin. Tarkastelumallista laadittiin Excel-laskentataulukkona, jota voidaan tulevaisuudessa soveltaa järjestelmän sovelluskohdekoh-taiseen tarkasteluun sekä mitoitukseen. Lasketut takaisinmaksuajat osoittautuivat kaikissa tarkastelluissa tapauksissa järjestelmien arvioitua teknistä käyttöikää lyhyemmäksi. Järjestelmällä voisi olla tietynlaisissa sovellus-kohteissa myös strateginen, kaukolämpöliiketoiminnan riskejä vähentävä merkitys.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa selvitetään millainen käsitys kadeteilla ja poliisiopiskelijoilla on omasta itsestään ammattikuntansa edustajina. Ammatti-identiteettien vertailulla ja turvallisuustoimijuuden luonteen kuvaamisella pyritään tuottamaan sisältöä ammatillisen kasvun edesauttamiseksi ja identiteettityön tukemiseksi niissä oppilaitoksissa ja työyhteisöissä, joissa vastaajat toimivat. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja siinä käytetään fenomenografista tutkimusotetta. Tutkimuksen aineisto on kerätty avoimella kyselylomakkeella ja analysoitu fenomenografisella analyysillä. Tulokset on esitetty vastaajaryhmäkohtaisina ammatti-identiteetti-kategorioina ja yhteen kokoavasti turvallisuustoimijuuden piirteinä. Turvallisuustoimijuuden kuvaavimmaksi piirteeksi tässä tutkimuksessa todettiin toimijoiden oma käsitys ammattinsa yhteiskunnallisesta välttämättömyydestä. Turvallisuuden kannalta on merkityksellistä, että sen vuoksi työtään tekevät yksilöt kokevat oman toimensa paitsi turvallisuuden luomisen instrumenttina myös itsessään suojelemisen arvoisena turvallisuuden objektina. Tämän hierarkkisesti muiden yläpuolelle nousseen kategorian avulla toimijoiden on mahdollista liittää osaksi omaa ammatti-identiteetin rakentumisprosessiaan muita ammatillisia ja tässä tutkimuksessa todettuja piirteitä, kuten turvallisen elämän mahdollistaja, yhteiskuntajärjestyksen tukipilari ja turvallisuuden moniottelija -identiteetit.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, miten ilmavoimissa 2012–2015 suoritetun organisaationmuutoksen toimeenpano onnistui keskijohdon näkökulmasta ja mitä sen johtamisesta voidaan oppia. Tutkimuksessa tarkasteltiin, mitä kokemuksia lakkautettavien yksiköiden esimiehille kertyi organisaatiomuutoksen toimeenpanosta ja käyttikö keskijohto johtamisessaan teoreettisen hyvän muutosjohtamisen periaatteita. Lisäksi selvitettiin, mitä keinoja keskijohto käytti johtamisessaan sekä henkilöstön sitouttamisessa ja tukemisessa. Tutkimusotteeksi valittiin laadullinen lähestymistapa. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla organisaatiomuutoksen aikana joukkoyksiköidensä muutosta johtaneita keskijohdon esimiehiä. Aineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja haastattelut suoritettiin marraskuun 2014 ja tammikuun 2015 välisenä aikana. Tutkimusaineisto analysoitiin teemoittelemalla ja teorialähtöistä sisällönanalyysiä käyttäen. Puolustusvoimauudistuksessa keskijohto koki hyvänä sen, että Puolustusvoimissa henkilöstöstä haluttiin pitää huoli ja henkilöstölle tarkoitettuja tukitoimia oli riittävästi. Kritiikkiä keskijohto antoi kritiikkiä etenkin muutoksen perusteluiden uskottavuuden puutteesta ja niiden riittämättömästä kommunikoinnista. Johtamistoiminnassaan keskijohto pyrki motivoimaan henkilöstöä merkityksellisen työn, yhteishengen ja ammatillisten tavoitteiden kautta. Muutosvastarintaa se torjui viestinnällä, läsnäololla ja omalla esimerkillä sekä kuuntelemalla ihmisten mielipiteitä ja käsittelemällä muutosvastarintaa avoimesti. Henkilöstön tukemisessa keskijohto suosi kommunikaatiota. Se pyrki olemaan läsnä yksikön arjessa, helposti lähestyttävä ja kuuntelemaan ihmisten ongelmia. Tärkeimpänä muutosjohtamisessa yksiköiden johto piti vuorovaikutusta, omaa esimerkkiä, alaisten auttamista, oikeudenmukaisuutta ja luottamusta. Puolustusvoimat onnistui muutoksessa toimimaan hyvän työnantajan periaatteiden mukaisesti. Vastaavissa organisaatiomuutoksissa tulisi kuitenkin kiinnittää jatkossa enemmän huomioita alkuvaiheen tiedottamiseen ja muutosten perusteluiden ymmärrettävään ja avoimeen kommunikointiin. Viestintää voitaisiin kohdentaa eri ryhmille jo aikaisemmassa vaiheessa ja sen vastuita siirtää enemmän alas yksiköille. Keskijohto painotti johtamisessaan ihmisten johtamista ja inhimillistä lähestymistapaa. Se käytti johtamistoiminnassaan keinoja ja toimintatapoja, joita teoriatarkastelussa pidettiin hyvään muutosjohtamiseen kuuluvina. Henkilöstön osallistaminen muutokseen sen toiminnassa toteutui kuitenkin heikosti.
Resumo:
The last few decades have turned childhood acute lymphoblastic leukaemia (ALL) from a virtually incurable disease to a disease with 80–90% survival rates. However, this has not come without a cost. Various late effects of the treatment are nowadays well acknowledged, and the survivors have increased cardiovascular (CV) morbidity and mortality. While the treatment of ALL may have direct toxic effects on various organ systems, lifestyle factors affect the CV risk of the survivors as well. Data on CV health and fitness after treatment with common Nordic protocols since 1986 has been scarce. This thesis aimed to study CV health and fitness and the effects of a 3-month exercise intervention in 16–30-year-old long-term survivors of childhood ALL. Fitness was poor especially in female survivors. One third reported ≤1h of moderate physical activity (PA) weekly. While the levels of other CV risk factors were similar in survivors and controls, attenuations in vascular endothelium and cardiac function were found when using advanced echocardiographic methods. The exercise programme improved fitness, insulin resistance, endothelial function as well as measures of cardiac function. While the results do not allow definite conclusions on whether the subclinical signs of cardiac and vascular endothelial dysfunction are due to the treatment of ALL or sedentary lifestyle/poor fitness after treatment, the results are interesting and emphasize the effects of PA in this population. The results indicate beneficial effects of PA on the heart health in ALL survivors and suggest that they should be encouraged to physically active lifestyle.
Resumo:
Tyyliohjeet kehitettiin erottamaan dokumentin rakenteen ja esitystavan kuvaus toisistaan. CSS, Cascading Style Sheets, on erityisesti www-sivuja varten kehitetty merkintäjärjestelmä tyyliohjeita varten. 20 vuotta jatkunut tiivis kehitys on nostanut esiin useita ongelmia, eikä edes nykyinen suositus vastaa täysin sitä, mitä selaimet käytännössä tukevat. CSS3 on World Wide Web Consortiumin tuorein versio CSS-määritelmästä, joka on edelleen työn alla. Tässä tutkielmassa tarkastellaan CSS:n keinoja tekstin muotoilussa. Lisäksi tutkitaan selainten eroavaisuuksia ja ominaisuuksien selaintukea. Aluksi selvitetään CSS:n historia, tarkoitus ja mahdollisuudet. Tämän jälkeen käsitellään kielen perusteet ja miten sitä voidaan käyttää tekstin esityksen yhteydessä www-sivuilla. Tutkielmassa on valittu tarkemman tutkimuksen kohteeksi CSS3 ja sen tarjoamat uudet mahdollisuudet tekstin muotoilussa. Yleiskuvan jälkeen vertaillaan suurimpien selainten tukea uusille ominaisuuksille käytännössä. Lopuksi pohditaan mihin suuntaan kehitys on menossa. Tekstin muotoilussa CSS on varsin monipuolinen, ja CSS3 lisää typografisia käsitteitä ja välineitä huomattavasti. Eri selaimet ja selainten eri versiot tukevat CSS:n ominaisuuksia ja rakenteita kuitenkin hyvin vaihtelevasti. Tilanne elää jatkuvasti.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Nykypäivän monimutkaisessa ja epävakaassa liiketoimintaympäristössä yritykset, jotka kykenevät muuttamaan tuottamansa operatiivisen datan tietovarastoiksi, voivat saavuttaa merkittävää kilpailuetua. Ennustavan analytiikan hyödyntäminen tulevien trendien ennakointiin mahdollistaa yritysten tunnistavan avaintekijöitä, joiden avulla he pystyvät erottumaan kilpailijoistaan. Ennustavan analytiikan hyödyntäminen osana päätöksentekoprosessia mahdollistaa ketterämmän, reaaliaikaisen päätöksenteon. Tämän diplomityön tarkoituksena on koota teoreettinen viitekehys analytiikan mallintamisesta liike-elämän loppukäyttäjän näkökulmasta ja hyödyntää tätä mallinnusprosessia diplomityön tapaustutkimuksen yritykseen. Teoreettista mallia hyödynnettiin asiakkuuksien mallintamisessa sekä tunnistamalla ennakoivia tekijöitä myynnin ennustamiseen. Työ suoritettiin suomalaiseen teollisten suodattimien tukkukauppaan, jolla on liiketoimintaa Suomessa, Venäjällä ja Balteissa. Tämä tutkimus on määrällinen tapaustutkimus, jossa tärkeimpänä tiedonkeruumenetelmänä käytettiin tapausyrityksen transaktiodataa. Data työhön saatiin yrityksen toiminnanohjausjärjestelmästä.
Resumo:
Growing awareness in corporate responsibility and issues related to sustainability is seen to increase innovativeness in a company as well as in its supply chain. The stakeholders’ awareness on sustainability has increased, and they demand the companies to identify sustainability risks and adapt procedures for mitigating them. The purpose of this thesis is to examine how risks are managed in sustainable supply chain. Definition of sustainability risks and risk management procedures construct the framework of the study. It is done through an empirical study conducted on 95 Finnish companies operating in the manufacturing industry. The data is acquired via an online questionnaire. The research has been conducted as a quantitative study utilizing the methods of statistical analysis, such as correlation analysis and factor analysis. The essential results of this thesis are identified risk-procedure connections, and the importance of different risks and procedures in the respondent companies.
Resumo:
Brändit ja brändäys ovat esiintyneet markkinoinnin tutkimuksessa ja kirjallisuudessa jo hyvän aikaa, mutta kirjallisuus on lähinnä keskittynyt käsittelemään suurien yritysten brändäys toimenpiteitä. Viime aikoina myös pienempien yritysten tarve aktiiviselle brändäykselle on huomioitu ja tähän liittyen on huomattu se, että pienten yritysten toimenpiteet ovat erilaisia verrattuna suurten yritysten brändäys toimenpiteisiin. Tämän lisäksi jatkuva taloudellinen muutos ja muutokset kuluttajakäyttäytymisessä ovat vaikuttaneet siihen, että yleisesti kaikki yritykset koostaan riippumatta nähdään brändimäisinä, eli yritysbrändi sen edustamien tuotteiden taustalla muuttuu jatkuvasti tärkeämmäksi. Tämän tutkimuksen tarkoitus on tutkia yritysbrändäyksen roolia suomalaisten startup-yritysten kontekstissa. Tutkimuksen kirjallisuuskatsaus esittelee miten brändäys on muuttunut aikojen saatossa ja mitkä brändäykseen liittyvät asiat ovat tärkeitä tämän päivän liiketoimintakontekstissa. Lisäksi pienen liiketoiminnan ominaispiirteet esitellään ja niiden kautta korostetaan sitä, miten brändäys on erilaista pienessä liiketoimintakontekstissa. Laadullinen tapaustutkimus valittiin tutkimusotteeksi, sillä tutkimuksen tavoitteena on tulkita monimutkaisia ja vaikeasti selitettäviä toimintoja. Lisäksi, koska empiirinen tutkimus toteutettiin tosielämän kontekstissa, tapaustutkimus oli sopivin metodi selittämään ilmiötä. Empiirinen tutkimusaineisto koostuu pääasiassa viiden B2C startup-yrityksen perustajan haastattelusta. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina haastatteluina. Aineiston avulla pystytään osoittamaan, että kaikki yritykset pitivät brändäysta hyvin oleellisena ja tärkeänä osana liiketoimintaansa, mikä on poikkeaa aiemmista vastaavista tutkimuksista. Startupyritykset kokivat, että vahva yritysbrändi on tärkeä osa liiketoimintaa joko jo tällä hetkellä tai viimeistään tulevaisuudessa, riippuen yrityksestä. Aiemmin tutkittu tieto siitä, että startup-yritykset käyttävät brändin rakennuksessa enemmän luovuutta ja kekseliäitä keinoja verrattuna suuriin yrityksiin, vahvistui myös tässä tutkimuksessa. Yleinen ajatus oli, että yritysbrändista tulee tärkeää vasta sitten, kun yritys kasvaa suuremmaksi. Kuitenkin, yritysbrändäys pienessä kontekstissa koostuu lähinnä aktiivisesta suunnittelusta ja ajatustyöstä, eikä niinkään suurista taloudellisista investoinneista tai erillisistä työryhmistä. Yritysbrändin huolellinen suunnittelu ja toteuttaminen heti liiketoiminnan alkuvaiheessa varmistaa sen, että se voi palvella systemaattisena suunnittelupohjana ja työkaluna tuleville uusille tuotteille ja ideoille.
Resumo:
Corporations practice company acquisitions in order to create shareholder’s value. During the last few decades, the companies in emerging markets have become active in the acquisition business. During the last decade, large and significant acquisitions have occurred especially in automotive industry. While domestic markets have become too competitive and companies are lacking required capabilities, they seek possibilities to expand into Western markets by attaining valuable assets through acquisitions of developed country corporations. This study discusses the issues and characteristics of these acquisitions through case studies. The purpose of this study was to identify the acquisition motives and strategies for post-transaction brand and product integration as well as analyze the effect of the motives to the integration strategy. The cases chosen for the research were Chinese Geely acquiring Swedish Volvo in 2010 and Indian Tata Motors buying British Jaguar Land Rover in 2008. The main topics were chosen according to their significance for companies in automotive industry as well as those are most visible parts for consumers. The study is based on qualitative case study methods, analyzing secondary data from academic papers and news articles as well as companies’ own announcements e.g. stock exchange and press releases. The study finds that the companies in the cases mainly possessed asset-seeking and market-seeking motives. In addition, the findings refer to rather minimal post-acquisition brand and product integration strategies. Mainly the parent companies left the target company autonomous to make their own business strategies and decisions. The most noticeable integrations were in the product development and production processes. Through restructuring the product architectures, the companies were able to share components and technology between product families and brands, which results in cutting down costs and in increase of profitability and efficiency. In the Geely- Volvo case, the strategy focused more on component sharing and product development know-how, whereas in Tata Motors-Jaguar Land Rover case, the main actions were to cut down costs through component sharing and combine production and distribution networks especially in Asian markets. However, it was evident that in both cases the integration and technology sharing were executed cautiously to prevent on harming the valuable image of the luxury brand. This study has concluded that the asset-seeking motives have significant influence on the posttransaction brand and model line-up integration strategies. By taking a cautious approach in acquiring assets, such as luxury brand, the companies in the cases have implemented a successful post-acquisition strategy and managed to create value for the shareholders at least in short-term. Yritykset harjoittavat yritysostoja luodakseen osakkeenomistajille lisäarvoa. Viimeisten muutamien vuosikymmenien aikana yritykset kehittyvissä maissa ovat myös aktivoituneet yritysostoissa. Viimeisen vuosikymmenen aikana erityisesti autoteollisuudessa on esiintynyt suuria ja merkittäviä yritysostoja. Koska kilpailu kotimaan markkinoilla on kiristynyt ja yritykset ovat vailla vaadittavia valmiuksia, ne etsivät mahdollisuuksiaan laajentaa länsimaisiin markkinoihin hankkimalla arvokkaita etuja kehittyneiden maiden yrityksistä yritysostojen avulla. Tämä tutkimus pohtii näiden yritysostojen olennaisia kysymyksiä ja ominaisuuksia casetutkimuksien kautta. Tutkimuksen tarkoitus oli tunnistaa sekä yritysostojen motiiveja ja brändi- ja mallisto-integraation strategioita että analysoida kyseisten motiivien vaikutusta integraatiostrategiaan. Tapaus-tutkimuksiksi valittiin kiinalaisen Geelyn yritysosto ruotsalaisesta Volvosta vuonna 2010 ja intialaisen Tata Motorsin yritysosto englantilaisesta Jaguar Land Roverista vuonna 2008. Tutkimus on kvalitatiivinen case-tutkimus ja siinä analysoidaan toissijaista tietoa sekä akateemisten ja uutisartikkeleiden että yritysten omien ilmoitusten, kuten pörssi- ja lehdistötiedotteiden, kautta. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tutkittujen yritysten toiminnat perustuivat motiiveihin, joita ajoivat etujen and uusien markkinoiden tarve. Sen lisäksi tutkimustulokset osoittivat, että yritysoston jälkeinen brändi- ja mallisto-integraatio pidettiin minimaalisena. Pääasiallisesti kohdeyrityksille jätettiin autonomia tehdä omat liikkeenjohdolliset päätökset yritysstrategioihin liittyen. Huomattavimmat integraatiot koskivat tuotekehityksellisiä ja tuotannollisia prosesseja. Kehittämällä uudelleen tuotearkkitehtuureja, yritykset pystyivät jakamaan komponentteja ja teknologiaa tuoteperheiden ja brändien välillä. Tämä mahdollisti kustannusleikkauksia sekä kannattavuuden ja tehokkuuden parantamista. Geely-Volvo –tapauksessa integraatiostrategia keskittyi komponenttien jakamiseen yhteisten tuotearkkitehtuurien avulla ja tuotekehityksen ammattitaitoon, kun taas Tata Motors-JLR –tapauksessa päätoiminnat olivat kustannuksien leikkaus sekä tuotannon ja jakeluverkoston yhdistäminen erityisesti Aasian maissa. Yhteistä yrityskaupoissa oli, että brändi- ja mallisto-integraatio sekä teknologian jakaminen suoritettiin varoen ehkäistäkseen arvokkaiden luksus-brändien tuotekuvan vahingoittamista. Tutkimuksen lopputulokset osoittavat, että yrityskaupan motiiveilla on huomattava vaikutus brändija mallisto-integraation strategiaan. Toteuttamalla varovaista lähestymistapaa luksus-brändin hankinnassa ja integraatiossa, yritykset ovat onnistuneet luomaan lisäarvoa osakkeenomistajille vähintään lyhyellä aikavälillä.
Resumo:
Financial time series have a tendency of abruptly changing their behavior and maintain this behavior for several consecutive periods, and commodity futures returns are not an exception. This quality proposes that nonlinear models, as opposed to linear models, can more accurately describe returns and volatility. Markov regime switching models are able to match this behavior and have become a popular way to model financial time series. This study uses Markov regime switching model to describe the behavior of energy futures returns on a commodity level, because studies show that commodity futures are a heterogeneous asset class. The purpose of this thesis is twofold. First, determine how many regimes characterize individual energy commodities’ returns in different return frequencies. Second, study the characteristics of these regimes. We extent the previous studies on the subject in two ways: We allow for the possibility that the number of regimes may exceed two, as well as conduct the research on individual commodities rather than on commodity indices or subgroups of these indices. We use daily, weekly and monthly time series of Brent crude oil, WTI crude oil, natural gas, heating oil and gasoil futures returns over 1994–2014, where available, to carry out the study. We apply the likelihood ratio test to determine the sufficient number of regimes for each commodity and data frequency. Then the time series are modeled with Markov regime switching model to obtain the return distribution characteristics of each regime, as well as the transition probabilities of moving between regimes. The results for the number of regimes suggest that daily energy futures return series consist of three to six regimes, whereas weekly and monthly returns for all energy commodities display only two regimes. When the number of regimes exceeds two, there is a tendency for the time series of energy commodities to form groups of regimes. These groups are usually quite persistent as a whole because probability of a regime switch inside the group is high. However, individual regimes in these groups are not persistent and the process oscillates between these regimes frequently. Regimes that are not part of any group are generally persistent, but show low ergodic probability, i.e. rarely prevail in the market. This study also suggests that energy futures return series characterized with two regimes do not necessarily display persistent bull and bear regimes. In fact, for the majority of time series, bearish regime is considerably less persistent. Rahoituksen aikasarjoilla on taipumus arvaamattomasti muuttaa käyttäytymistään ja jatkaa tätä uutta käyttäytymistä useiden periodien ajan, eivätkä hyödykefutuurien tuotot tee tähän poikkeusta. Tämän ominaisuuden johdosta lineaaristen mallien sijasta epälineaariset mallit pystyvät tarkemmin kuvailemaan esimerkiksi tuottojen jakauman parametreja. Markov regiiminvaihtomallit pystyvät vangitsemaan tämän ominaisuuden ja siksi niistä on tullut suosittuja rahoituksen aikasarjojen mallintamisessa. Tämä tutkimus käyttää Markov regiiminvaihtomallia kuvaamaan yksittäisten energiafutuurien tuottojen käyttäytymistä, sillä tutkimukset osoittavat hyödykefutuurien olevan hyvin heterogeeninen omaisuusluokka. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, kuinka monta regiimiä tarvitaan kuvaamaan energiafutuurien tuottoja eri tuottofrekvensseillä ja mitkä ovat näiden regiimien ominaisuudet. Aiempaa tutkimusta aiheesta laajennetaan määrittämällä regiimien lukumäärä tilastotieteellisen testauksen menetelmin sekä tutkimalla energiafutuureja yksittäin; ei indeksi- tai alaindeksitasolla. Tutkimuksessa käytetään päivä-, viikko- ja kuukausiaikasarjoja Brent-raakaöljyn, WTI-raakaöljyn, maakaasun, lämmitysöljyn ja polttoöljyn tuotoista aikaväliltä 1994–2014, siltä osin kuin aineistoa on saatavilla. Likelihood ratio -testin avulla estimoidaan kaikille aikasarjoille regiimien määrä,jonka jälkeen Markov regiiminvaihtomallia hyödyntäen määritetään yksittäisten regiimientuottojakaumien ominaisuudet sekä regiimien välinen transitiomatriisi. Tulokset regiimien lukumäärän osalta osoittavat, että energiafutuurien päiväkohtaisten tuottojen aikasarjoissa regiimien lukumäärä vaihtelee kolmen ja kuuden välillä. Viikko- ja kuukausituottojen kohdalla kaikkien energiafutuurien prosesseissa regiimien lukumäärä on kaksi. Kun regiimejä on enemmän kuin kaksi, on prosessilla taipumus muodostaa regiimeistä koostuvia ryhmiä. Prosessi pysyy ryhmän sisällä yleensä pitkään, koska todennäköisyys siirtyä ryhmään kuuluvien regiimien välillä on suuri. Yksittäiset regiimit ryhmän sisällä eivät kuitenkaan ole kovin pysyviä. Näin ollen prosessi vaihtelee ryhmän sisäisten regiimien välillä tiuhaan. Regiimit, jotka eivät kuulu ryhmään, ovat yleensä pysyviä, mutta prosessi ajautuu niihin vain harvoin, sillä todennäköisyys siirtyä muista regiimeistä niihin on pieni. Tutkimuksen tulokset osoittavat myös, että prosesseissa, joita ohjaa kaksi regiimiä, nämä regiimit eivät välttämättä ole pysyvät bull- ja bear-markkinatilanteet. Tulokset osoittavat sen sijaan, että bear-markkinatilanne on energiafutuureissa selvästi vähemmän pysyvä.
Resumo:
The parents of premature infants, especially the mothers, are at increased risk for distress. Infants born prematurely are at risk for developmental problems. The aim of this study was to investigate whether the psychological well-being of both parents is associated with child development in very low birth weight (VLBW, ≤1500g) children. The burden of prematurity-related morbidity to the children and to the family was also assessed. A cohort of 201 VLBW infants born during 2001–2006 in the Turku University Hospital, Finland, and their parents were studied (I–IV). One study included a control group (n=166) of full-term infants (IV). The psychological well-being of the parents was evaluated by assessments of depressive symptoms, parenting stress, the sense of coherence and general family functioning. Cognitive, behavioral, and socio-emotional development, and the health-related quality of life (HRQoL) of the children were determined when the children were 2 to 8 years old. The psychological well-being of the parents was associated with the cognitive, behavioral and social development of the VLBW children. The VLBW infants with prematurity-related morbidities had a poorer HRQoL and the general functioning of the family was inferior compared to the control children and their families. 64.5% of the VLBW children survived without morbidities. Most of the VLBW children did not have significant behavior problems (93%), had normal social skills (63%), had no emotional problems (64%), and had no problems in executive functioning (62%). Only 3% of the surviving VLBW infants had significant cognitive delay. In conclusion, the depressive symptoms and stress of the parents can be risk factors for disadvantageous child development, while a strong sense of coherence can be protective. Parents of the premature children with developmental delays might also experience more depressive symptoms and stress than other parents. Prematurity-related morbidities were a burden to the VLBW child as well as to the family.
Resumo:
Suomen IT-palvelu markkinoiden voidaan kuvata olevan murroksessa. Asiakkaat ovat yhä kiinnostuneempia ulkomailla tuotetuista palveluista, mutta tietyt tekijät pitävät heidät varuillaan. Tietoa ei ole tarpeeksi sataavilla siitä, miten eri offshoring asteet vaikuttavat palvelun laatuun. Vaikka palvelun laatua ja ulkomailla tuotettuja palveluita on tutkittu paljon, usea tutkimuskysymys on edelleen vastaamatta, terminologia on epämääräistä ja tutkimustulokset ovat epäjohdonmukaisia. Tämä tutkimus keskittyy näiden kahden kentän leikkauspisteeseen. Tutkimuksen tarkoitus on oppia lisää palvelun laadusta eri offshoring asteissa ja samalla kaventaa tutkimusaukkoa. Offshoring asteet voidaan jakaa kolmeen toimitusmalliin: onshore, yhteistyö ja offshore. Tutkimus koostuu kvantitatiivisesta sekä kvalitatiivisesta vaiheesta. Ensin kerättiin numeerista aineistoa tapahtumienhallintajärjestelmästä (incident management system). Ratkaisuaikaa eri tomitusmalleissa analysoitiin Kruskal-Wallis ja Jonckheere-Terpstra testien avulla. Lisäksi palvelutasosopimuksen (SLA) noudattamista eri toimitusmalleissa tutkittiin ristiintaulukoinnilla. Kvantitatiivisen analyysin tulokset viittaavat siihen, että offshore palvelut suoriutuvat muita toimitusmalleja paremmin, kun palvelun laatua tarkastellaan nopeuden ja SLA:n näkökulmasta. Analysoitua dataa varjostavat kuitenkin useat ongelmat, jonka takia tutkimustuloksiin täytyy suhtautua varoen. Kvantitatiivisen analyysin jälkeen tutkimus siirtyi kvalitatiivisen datan keräämiseen ja analysoimiseen. Haasteteltavia oli neljä ja he tulivat erilaisista organisatorisista rooleista ja heillä oli kokemuksia erilaisista toimitusmalleista. Haastattelut kattoivat seuraavat teemat: laatu käsitteenä, laadun subjektiivisuus tai objektiivisuus, offshore toimituksiin kohdistuvat odotukset ja ennakkoluulot, Intiasta toimitettu laatu, offshore resurssien proaktiivisuus, laatuindikaattorit sekä yhteistyössä toimitettujen palveluiden vähäisyys. Useita johtopäätöksiä voidaan vetää empiirisen tutkimuksen perusteella. Ensinnäkin palvelun laatu eri toimitusmalleissa nähtiin kiistanalaisena aiheena. Toisekseen tapa jolla resurssit ja työtehtävät jaettiin yhteistyössä toimitetussa palvelussa, näytti aiheuttavan joitain ongelmia. Toisaalta kokemattomat offshore resurssit osoitettiin näihin palveluihin ja toisaalta heille annetaan vain rutiinitehtäviä. Tämä luo itseään voimistavan kierteen, joka johtaa alhaiseen motivaatioon ja omistajuuteen sekä korkeaan vaihtuvuuteen offshore resurssien keskuudessa. Tämä piirre ei kuitenkaan ole ominainen juuri yhteistyössä toimitetuille palveluille vaan perimmäinen syy piilee tavassa jakaa resurssit ja tehtävät. Lisäksi tutkimuksessa tunnistettiin, että ennakkoluulot vaikuttavat koettuun palvelun laatuun ennakoimattomalla tavalla. Tutkimus myös vahvisti, että kohdeyrityksessä on tarvetta lisäinformation keräämiselle, jotta lisäanalyysejä voidaan tehdä.