Limittelymenetelmän hyödyntäminen verkkovaihtosuuntaajassa: LCL-suotimen mitoitus

Teollisuudessa yleinen trendi on saada entistä tehokkaampia, halvempia, hyötysuhteeltaan parempia ja fyysisiltä mitoiltaan pienempiä sähkökäyttöjä. Luonnollisesti nämä vaatimukset ovat samoja myös taajuusmuuttajilla. Näiden vaatimusten välillä täytyy aina tehdä kompromisseja ja kehittää uusia menetelmiä. Monissa teollisuuden sähkökäytöissä tarvitaan verkkovaihtosuuntaajaa syöttämään tehoa generaattorilta tai jarrutettavalta moottorilta sähköverkkoon. Verkkovaihtosuuntaajassa käytännössä tarvitaan aina LCL-suodin, joka on fyysisesti järjestelmän suurin ja kallein yksittäinen komponentti, ja luonnollisesti suuritehoinen laite vaatii suuren LCL-suotimen. LCL-Suotimen fyysinen koko on kääntäen verrannollinen kytkentätaajuuteen. Tässä diplomityössä esitellään interleaving eli limittelymenetelmä, jonka avulla pystytään kasvattamaan verkkovaihtosuuntaajan ekvivalenttista kytkentätaajuutta ja pienentämään virran värettä sekä kokonaisharmonista säröä. Menetelmästä aiheutuu myös merkittävä haaste, kiertovirrat, joiden suodatusta tutkitaan kahdella eri menetelmällä. Käytetyt suodatustavat ovat LCL-suodin, jossa on lisäksi CM-kuristin ja LCL-suodin, jossa käytetään solujen välistä muuntajaa, ICT:tä. Työ suoritettiin teoriatutkimuksena ja simuloimalla. Tulokset osoittavat, että molemmat suodatustavat voivat toimia todellisessa sovelluksessa. Kuitenkin vain ICT:n omaava suodin on selkeästi vastaavan kokoista kaksitasoista verkkovaihtosuuntaajan suodinta pienempi. Tutkimus osoittaa myös sen, että tutkitussa sovelluskohteessa pelkkä fyysinen suodin ei riitä suodattamaan kiertovirtoja, vaan säätimeen täytyy tehdä myös muutoksia.

E-oppiminen henkilöstön osaamisen kehittämisessä: haasteet, hyödyt ja mahdollisuudet muuttuvassa toimintaympäristössä

Tietoyhteiskunnan kehittyminen, tiivistyvä kilpailu sekä jatkuva muutoksen tila luovat osaamiseen ja kouluttamiseen liittyviä paineita yrityksiin. On varmistettava, että tarvittavat tiedot ja taidot ovat käytettävissä avainprosesseissa, ja henkilöstön osaaminen on jatkuvasti ajan tasalla. E-oppimista on esitetty keinoksi vastata osaamiseen ja koulutukseen liittyviin haasteisiin, mutta aiheeseen liittyvän liiketaloustieteellisen ja yrityselämää koskevan tutkimustiedon määrä on hyvin rajallinen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on jäsentää e-oppimisilmiötä henkilöstön osaamisen kehittämisen näkökulmasta ja löytää vastauksia siihen, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia e-oppiminen tuo henkilöstöään kehittäville yrityksille ja miten digitaalisia menetelmiä kannattaisi hyödyntää henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Aihetta lähestytään kvalitatiivisesta näkökulmasta, sillä tutkimuksen kohteena on tuore ja teknologian sekä oppimiskäsitysten kehittymisen myötä muovautuva ilmiö. Tutkimusmetodina on käytetty puolistrukturoituja asiantuntijahaastatteluja, ja tutkimuksessa on korostunut koko tutkimusprosessin aikana aiemman tutkimuksen sekä empiirisen tiedon välinen vuoropuhelu. Tutkimuksessa havaittiin, että yritykset voivat saada e-oppimisesta tukea sekä laajan että suppeamman skaalan muutoksissa. E-oppiminen voi myös avustaa johtoa tarjoamalla monipuolisesti tietoa yrityksen osaamistilanteesta ja -tarpeista. E-oppiminen mahdollistaa myös oppimisen ja koulutuksen integroimisen paremmin osaksi työntekoa. Lisäksi e-oppiminen tarjoaa välineitä esimerkiksi yhteisölliseen tiedon tuottamiseen, yhdessä oppimiseen sekä työntekijöiden motivointiin ja sitouttamiseen. Sen myötä koulutuksien päivittäminen ja kehittäminen sekä koulutussisältöjen oikea-aikainen omaksuminen helpottuvat. E-oppimisen tarjoaminen mahdollisuuksien täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää henkilöstöltä nykyistä suurempaa itseohjautuvuutta ja yrityksiltä tätä tukevia käytäntöjä. Työntekijöitä täytyy ottaa mukaan suunnitteluprosessiin, ja asenteisiin pitäisi pyrkiä vaikuttamaan yrityksen kaikilla tasoilla. E-oppimisen avulla on mahdollista luoda kilpailuetua, jota ei kuitenkaan saavuteta pelkästään yksittäisten kurssien tai järjestelmien avulla vaan rakentamalla kestäviä, strategiatasolla tiedostettuja toimintatapoja. Lisäksi toiminnan täytyy olla tavoitteellista, ja on kehitettävä monipuolisempia tapoja mitata e-oppimisen tehokkuutta ja e-oppimisinvestointien tuottoa.

Ring Dark Solitons in Toroidal Bose-Einstein Condensates

In this Thesis, we study various aspects of ring dark solitons (RDSs) in quasi-two-dimensional toroidally trapped Bose-Einstein condensates, focussing on atomic realisations thereof. Unlike the well-known planar dark solitons, exact analytic expressions for RDSs are not known. We address this problem by presenting exact localized soliton-like solutions to the radial Gross-Pitaevskii equation. To date, RDSs have not been experimentally observed in cold atomic gases, either. To this end, we propose two protocols for their creation in experiments. It is also currently well known that in dimensions higher than one, (ring) dark solitons are susceptible, in general, to an irreversible decay into vortex-antivortex pairs through the snake instability. We show that the snake instability is caused by an unbalanced quantum pressure across the soliton's notch, linking the instability to the Bogoliubov-de Gennes spectrum. In particular, if the angular symmetry is maintained (or the toroidal trapping is restrictive enough), we show that the RDS is stable (long-lived with a lifetime of order seconds) in two dimensions. Furthermore, when the decay does take place, we show that the snake instability can in fact be reversible, and predict a previously unknown revival phenomenon for the original (many-)RDS system: the soliton structure is recovered and all the point-phase singularities (i.e. vortices) disappear. Eventually, however, the decay leads to an example of quantum turbulence; a quantum example of the laminar-to-turbulent type of transition.

Kulttuurin merkitys spekulatiivisen fiktion kääntämisessä

Tutkielma käsittelee kulttuurin merkitystä spekulatiivisessa fiktiossa eli sitä, miten genre vaikuttaa tekstin kulttuurisidonnaisten kohtien kääntämiseen. Spekulatiivinen fiktio käsitetään usein lähes irralliseksi siitä kulttuurista, jossa se on syntynyt. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuitenkin osoittaa, ettei näin ole. Spekulatiivinen fiktio ei ole siis erillinen syntykulttuuristaan, vaan vaikutussuhde on itse asiassa molemminpuolinen: kulttuuri ottaa paitsi vaikutteita, mutta myös sanastoa spekulatiivisesta fiktiosta. Koska spekulatiivinen fiktio on erityisesti Suomessa terminä uudehko, sen määritteleminen on olennainen osa tutkimusta. Spekulatiivisen fiktion yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia aiempiin genreihin, kuten tieteiskirjallisuuteen ja fantasiakirjallisuuteen, käsitellään tutkimuksen alkuosassa. Spekulatiivisen fiktion määrittelyn yhteydessä referoidaan Heather Urbanskin ’painajaismalleja’, joihin spekulatiivisen fiktion teokset voidaan lajitella sen mukaan, millaisia syntykulttuurinsa pelkoja ja kauhuskenaarioita ne kuvastavat. Jälkimmäinen osa keskittyy kulttuurin merkitykseen spekulatiivisessa fiktiossa ja siihen, miten mahdolliset viittaukset teoksen lähdekulttuurin vaikuttavat käännösten tulkintaan. Tutkimuksen kaunokirjallisina lähdeteksteinä toimivat kolme Johanna Sinisalon suomenkielistä novellia ja niiden englanninkieliset käännökset, sekä Hannu Rajaniemen englanninkielinen romaani The Quantum Thief ja sen suomennos. Molemmat kirjailijat ovat suomenkielisiä, mutta Sinisalo kirjoittaa omalla äidinkielellään suomeksi kun taas Rajaniemi kirjoittaa englanniksi. Tästä syystä kohdeyleisön ja -kulttuurin erot tulevat esille heidän teoksiaan verrattaessa. Tämän tutkimuksen perusteella on selvää, että myös spekulatiivisen fiktion kaltaisessa, reaalimaailmasta irrallisessa genressä alkuperäisteoksen lähdekulttuurilla on merkitystä. Jos käännöstä tehtäessä ei oteta huomioon kulttuurisidonnaisia tekijöitä kuten alluusioita ja reaalioita, käännöksen lukija menettää ainakin osan teoksen taustalla olevista merkityksistä ja saattaa jopa hämmentyä epäselvistä viittauksista. Spekulatiivisen fiktion tutkimus on Suomessa vasta alkutekijöissään ja erityisesti suomalaisten kirjoittajien teokset jäävät helposti ulkomaisten, tunnetumpien kirjailijoiden varjoon. Myös spekulatiivisen fiktion ja kulttuurin välinen yhteys ansaitsisi tarkempaa perehtymistä laajemmalla aineistolla.

Syvää vai pelkästään tiheää : neuvostoliittolaisen ja venäläisen sotataidollisen ajattelun lähtökohdat, kehittyminen, soveltaminen käytäntöön ja nykytilanne. Näkökulmana 1920- ja 1930-luvun syvän taistelun ja operaation opit

Sosialistisen vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjän oli monien muiden kysymysten ohella ratkaistava sosialismin saavutusten puolustaminen. Aluksi ratkaisuksi suunniteltiin vapaaehtoisuuteen perustuvaa punakaartia, mutta riittävän miesvahvuuden turvaamiseksi päädyttiin yleiseen asevelvollisuuteen. Pian Venäjän sisällissodan jälkeen sotataidon suunta painottui enemmän vanhan armeijan asiantuntijoiden näkemysten kuin vallankumoussankarien kokemusten mukaiseksi, vaikka Frunzen puna-armeijalle kirjoittama doktriini perustui luokkataisteluun ja korosti sisällissodassa hyväksi koettua operatiivista liikkuvuutta. Neuvostoliiton ja Venäjän sotataidon perustana on Pietari I:n aloittama länsimainen suuntaus, jota kuitenkin täydentävät vahvat kansalliset piirteet. Venäläisen sotataidon henkisenä isänä voidaan hyvällä syyllä pitää Aleksandr Suvorovia, jonka opetukset näkyvät tekstilainausten lisäksi myös periaatteissa ja sotilaskasvatuksessa. Napoleonin sotien jälkeen perustettu Keisarillinen yleisesikunta-akatemia loi Venäjälle sotatieteellisen tutkimuksen ja opetuksen. Sotatieteen mahdollisuuksia ei 1800-luvun Venäjällä osattu täysin hyödyntää. Aseistuksen kasvavan tehon merkitystä vähättelevä asenne johti sotataidon taantumisen ja katastrofiin Venäjän–Japanin sodassa. Sen kokemuksia analysoidessaan Aleksandr Neznamov kehitti edelleen saksalaista operaation käsitettä ja loi perustan Neuvostoliitossa 1920-luvulla kehitetylle operaatiotaidolle. Neuvostoliittolaisen sotataidon päämääränä oli kehittää taktinen ja operatiivinen ratkaisu aseistuksen tehon kasvun aikaansaamaan puolustuksen ylivoimaisuuteen. Ratkaisussa hyödynnettiin brittien kokemuksia ja tutkimusta. Neuvostoliittolainen taktiikka ja operaatiotaito eivät kuitenkaan olleet brittiläisen mekanisoidun sodankäynnin tai saksalaisen salamasodan itäinen kopioita vaan itsenäisiin ratkaisuihin pohjautuvia. Syvän taistelun ja operaation teoriaa kokeiltiin harjoituksissa, ja sitä kehitettiin Stalinin vuoden 1937 puhdistuksiin saakka. Toisen maailmansodan taisteluissa puna-armeija sovelsi alkuvaiheen katastrofin jälkeen syvän taistelun ja syvän operaation oppeja. Komentajien ja joukkojen taito ei riittänyt teorian vaatimusten mukaiseen toimintaan, siksi syväksi aiotusta taistelusta tuli ajoittain ainoastaan tiheää. Suuren isänmaallisen sodan kokemusten perusteella neuvostoliittolainen sotatiede kehitti yleisjoukkojen taistelun periaatteet, jotka ovat säilyneet muuttumattomina nykypäivään saakka. Kylmän sodan aikakaudella ydin- ja tavanomaisen aseistuksen merkitys sodan ja taistelun kuvassa vaihteli. Lännen sotataidon ja aseteknologian kehitys pakotti Neuvostoliiton siirtymään 1980-luvulla sotilaallisessa ajattelussaan hyökkäyksestä puolustukseen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän sotilaallisen turvallisuuden takaajana on ydinaseistus. Yhdysvaltain tavanomainen ilma-avaruushyökkäyskyky vaatii Venäjää kehittämään torjuntajärjestelmiä. Tavanomaisten joukkojen rakentamisessa Venäjä seuraa tarkasti läntisen sotataidon kehittymistä, mutta pitäytyy omaperäisiin ratkaisuihin, joiden kehittämisessä sen vahvalla sotatieteellisellä järjestelmällä ja dialektisen materialismin metodilla on edelleen olennaisen tärkeä merkitys.

Jääkärikomppanian käyttö joukkojenhallintatehtäviin kriisinhallintaoperaatiossa

Tutkimus on luonteeltaan taktiikan tieteenalaan ja erityisesti sotilaalliseen joukkojenhallin-taan liittyvää kvalitatiivista perustutkimusta. Tutkimuksen aihe jakautuu kahteen pääkoko-naisuuteen, jotka ovat sotilaalliseen joukkojenhallintaan vaikuttavat taustatekijät sekä jouk-kojenhallintatilanteiden ominaispiirteet kriisinhallintaoperaatioissa. Tutkimuksen kohteena on jääkärikomppanian joukkojenhallintakyky kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa. Sotilaallinen kriisinhallinta on suomalainen yleiskäsite, jolla tarkoitetaan turvallisuuspoliitti-sista ja humanitaarisista syistä sotilaallisin keinoin toteutettavaa rauhanturvaamista, sotilaal-lista väliintuloa ja muuta tilanteen hallintaa. Suomen osallistuminen kriisinhallintaoperaatioi-hin perustuu ylläpidettäviin kansainvälisiin valmiusjoukkoihin, jotka varustetaan ja koulute-taan operaatiokohtaisten vaatimusten mukaisesti. Aineistonkeruumenetelmänä tutkimuksessa on käytetty asiakirja- ja kirjallisuustutkimusta. Tutkittaessa suomalaista sotilaallista joukkojenhallintataktiikka ja sen ongelmia kyseinen aineistonkeruumenetelmä sopi käytettäväksi parhaiten, koska suurin osa lähdeaineistosta on ulkomaalaislähtöistä. Asiakirja- ja kirjallisuustutkimuksella on luotu tutkimuksessa käytettä-vä pääaineisto sekä hypoteesit, jotka pyrittiin pääosin kvalitatiivisella tutkimusotteella var-mentamaan. Näin kyettiin säilyttämään tutkimuksessa saavutettujen tutkimustulosten luotet-tavuus. Tutkimuksen pääkysymys oli: – Miten jääkärikomppaniaa tulisi käyttää joukkojenhallintatilanteissa? Pääkysymykseen haettiin vastauksia seuraavien alakysymysten kautta: – Mitkä ovat häiriköivän väkijoukon ominaispiirteet ja toimintamallit? – Miten sotilaallinen joukkojenhallinta on kehittynyt nykytilaansa? – Mitä havaintoja voimassaolevien toimintamallien ja käyttöperiaatteiden toimivuudesta on tehty erilaisissa joukkojenhallintatilanteissa? – Mitkä ovat olleet selkeimmät puutteet joukkojenhallinnassa kokonaisuutena? Tutkimuksessa hallitsevana suuntauksena on käytetty kvalitatiivista tutkimusotetta, koska tutkimus ei käsittele numeerista materiaalia. Kerättyä aineistoa on analysoitu ja tulkittu teo-riasidonnaisella analyysillä. Teoriasidonnaisessa analyysissä aikaisempi tieto vaikuttaa ai-neiston valintaan ja analyysiin, jolloin tutkimus ei ole teoriaa testaava, vaan pikemminkin uusia ajatusuria aukova. Tutkimuksessa ilmeni, että jääkärikomppania soveltuu käytettäväksi joukkojenhallintaan kriisinhallintaoperaatioissa osana suurempaa joukkokokonaisuutta tai itsenäisenä yksikkönä tarvittavilla vahvennuksilla. Itsenäisenä joukkojenhallintaosastona jääkärikomppaniaa tulisi käyttää joko mellakoivan väkijoukon eristämiseen, asteittaiseen voimannäyttöön tai väkijou-kon hajaannuttamiseen pyrkivään asteittaiseen voimankäyttöön. Itsenäisenä joukkojenhallintaosastona toimivaa jääkärikomppaniaa tulisi aina vahventaa teh-tävän ja olosuhteiden mukaan. Joukkojenhallinnassa jääkärikomppaniaa tulisi ensisijaisesti käyttää kootusti, koska komppaniaa pienempien osastojen käyttö joukkojenhallintaan on tut-kimuksen mukaan kyseenalaista. Mikäli operaatioalueella toimii paikallisviranomaisia, on heidän kanssaan sovittava yhteistoiminnasta. Paikallisviranomaisia voidaan käyttää tarvitta-essa eristystehtäviin sekä kiinniotto- ja pidätystehtäviin jolloin niihin ei tarvitse sitoa jääkäri-komppanian osia. Tutkimuksen laatua olisi parantanut sisällönanalyysin metodien käyttö järjestelmällisesti työn alusta saakka. Järjestelmällisempien menetelmien käyttö olisi vaatinut tutkijalta vielä parempaa esiymmärrystä aiheesta. Tutkimukselle olisi ollut eduksi, mikäli tutkija olisi pysty-nyt perehtymään ulkomaisten ohjesääntöjen taustalla olevaan tieteelliseen tutkimukseen.

Sotilasjohtajana nainen : käsityksiä ja kokemuksia sukupuolen vaikutuksesta johtamiseen perusyksikön organisaatiossa

Tutkimus on luonteeltaan empiirinen, ja siinä tutkitaan käsityksiä ja kokemuksia naissukupuolen vaikutuksista sotilasjohtamiseen. Aihetta tarkastellaan naisupseereiden kokemuksien kautta. Tutkimuksessa on selvitetty naisupseereiden kokemuksia sukupuolen vaikutuksista sotilasjohtamiseen. Samalla tutkimuksessa on pyritty selvittämään myös heidän käsityksiään muiden heidän kanssaan työskentelevien sotilaiden näkemyksistä. Tutkimuksessa pyritään tuomaan esiin, miten tutkittavien käsitykset ja kokemukset vaikuttavat käytännössä heidän toimintaansa sotilasjohtajina. Tutkimus liittyy naistutkimuksen ja johtamisen tieteenaloihin. Tutkimuksen tieteenfilosofia perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin. Tutkimusongelmana on, miten sukupuoli vaikuttaa sotilasjohtamiseen perusyksikön organisaatiossa. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten sotilasorganisaation vakiintunut kulttuuri vaikuttaa naisten toimintaan sotilasjohtajina ja millä tavalla puolustusvoimien johtamiskulttuuri haastaa stereotyyppiset sukupuoliroolit. Tutkimusaineistona on naisupseereille tehdyt haastattelut. Haastattelut tehtiin viidelle nuorelle naisupseerille. Haastattelut tehtiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna ja tulokset analysoitiin sisällönanalyysin menetelmin. Tutkimuksen taustojen selvittämiseen on käytetty puolustusvoimien julkaisemia tutkimuksia naissotilaista, johtamisesta ja sotilasorganisaatiosta. Tutkimusaihetta lähestytään naistutkimuksen näkökulmasta ja tutkimuksen teoriapohja on muodostettu perehtymällä naistutkimuksen historiaan ja periaatteisiin. Tutkimusta tukevaksi teoriaksi on valittu sosiaalisen kostruktionismin ajatusta tukeva performatiivisen sukupuolen teoria (Butler 2006). Tutkimuksessa ilmeni, että naisiin sotilasjohtajina kohdistuu sukupuolesta johtuvia ennakkoluuloja. Ihmisten stereotyyppinen näkemys siitä, minkälainen nainen on ihmisenä ja johtajana vaikuttaa myös siihen, miten naissotilasjohtajiin suhtaudutaan sotilasorganisaatiossa. Naisten oletetaan olevan johtajina ja ihmisinä sosiaalisempia, empaattisempia ja tunteellisempia ja käyttävän johtamisessaan ”pehmeää” johtamistyyliä. Tutkittavat osoittivat vastauksissaan kuitenkin, että naisjohtajien on mahdollista saavuttaa samanlainen arvostus ja kunnioitus kuin miesjohtajien. Saavuttaakseen arvostuksen naisten on korostuneesti tuotava esiin ammattitaitonsa ja osaamisensa. Tutkimus osoitti myös, että puolustusvoimissa käytössä oleva syväjohtamisen malli (Nissinen 1997) sisältää sekä maskuliinisina että feminiinisinä pidettyjä ominaisuuksia, joten nykyään ei voida sanoa, että ainoastaan maskuliinisina pidettyjä johtamistyylejä käyttävä johtaja voi menestyä. Tutkimuksen merkittävin johtopäätös on se, että sukupuoli vaikuttaa naisten sotilasjohtamiseen muiden ja myös naisten omien ennakkoluulojen ja stereotyyppisten sukupuolikäsitysten kautta. Tämä ei kuitenkaan estä sitä, ettei naisista voisi tulla yhtä hyviä johtajia kuin miehistäkin. Sukupuoli ei vaikuta naisten johtajuuteen kuitenkaan vain puolustusvoimissa, vaan vaikutuksen taustalla ovat yhteiskunnassa vallitseva sukupuolikulttuuri ja siihen liittyvät käytännöt.

Suomen sotilaallinen uskottavuus : läntinen ja venäläinen sodan kuva

Vuoden 1995 valtioneuvoston selonteossa, ”Turvallisuus muuttuvassa maailmassa”, todetaan, että sotilaallinen tilanne on muuttunut kylmän sodan jälkeen. Suursodan uhka on purkautunut, varustelua vähennetään ja avoimuutta lisätään. Tämä kylmän sodan jälkeen tapahtunut muutos toistuu kantavana aiheena myös kaikissa myöhemmissä turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteoissa. Uudet uhkakuvat ja uudet käsitykset asevoimista ovat johtaneet mittaviin muutoksiin eri valtioiden kansallisen puolustuksen toteutuksessa. Suomen puolustusratkaisun keskeisinä periaatteina ovat kuitenkin säilyneet sotilaallinen liittoutumattomuus ja kansallinen puolustus. Tässä tutkielmassa tarkastellaan näitä muutoksia ja verrataan niitä Suomen tekemiin ratkaisuihin. Tutkielma on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimusongelmana on: Onko Suomi sotilaallisesti uskottava läntisen ja/tai venäläisen sodan kuvan valossa? Tutkielmassa pyritään lisäksi määrittelemään uskottavuutta ja sotilaallista uskottavuutta. Tutkimusmenetelmänä on deduktiivinen asiakirjatutkimus. Tutkielman viitekehys pohjautuu konstruktivismiin kansainvälisen politiikan tutkimuksen välineenä. Konstruktivismi korostaa kansainvälisen järjestelmän sosiaalisesti rakentunutta luonnetta. Suomen sotilaallisen uskottavuuden arviointi toteutetaan venäläisen ja läntisen sodan kuvan ja niihin liittyvien muutostekijöiden avulla. Vertaamalla sodan kuvia Suomen puolustusvoimien ja puolustuksen kehittämiseen pyritään vastaamaan kysymykseen voidaanko Suomea pitää sotilaallisesti uskottavana kyseisten sodankuvien omaksuneiden tarkastelijoiden silmissä. Tutkielmasta ilmenee, että uskottavuus on tarkastelijan haluttu tulkinta kohteesta (olettaen, että haluamme olla uskottavia). Tulkintaan vaikuttaa ainakin lähde (tarkastelun kohde), viesti, viestintä ja tarkastelija. Jokainen tarkastelija asettaa omat odotuksensa uskottavuudelle. Uskottavuus ja sotilaallinen uskottavuus osoittautuivat tässä tutkielmassa luonteeltaan konst-ruktivistisiksi käsitteiksi. Ne saavat perustansa materiaalisesta todellisuudesta, mutta se mikä on uskottavaa, määrittyy vuorovaikutuksessa kansainvälisessä yhteisössä. Uskottavuus syntyy, muuttuu ja sitä ylläpidetään vuorovaikutuksessa. Yhteiset ymmärrykset luovat yleisen kehyksen uskottavuudelle, mutta pitää muistaa, että kansainvälisessä järjestelmässä on myös yksityisiä ymmärryksiä; kaikille uskottavuus (tai sotilaallinen uskottavuus) ei ole sama asia. Myös identiteetit ja intressit, niin vastaanottajan kuin lähteenkin, vaikuttavat tulkintaan: haluammeko tulkita jonkin joksikin. Tässä työssä on määritelty kaksi eri sodan kuvaa, venäläinen ja läntinen, kuvaamaan tarkas-telijoiden odotuksia. Työssä esitettyjen tarkastelijoiden odotusten (läntisen ja venäläisen so-dan kuvien) valossa Suomea ja Suomen puolustusta voidaan pitää sotilaallisesti uskottavina molemmissa tapauksissa. Sotilaallinen uskottavuus ei ole pysyvä olotila, vaan vaatimukset (tarkastelijoiden odotukset) uskottavuudelle muuttuvat. Molemmissa tapauksissa on löydettävissä tekijöitä, jotka vahvistuessaan joko tarkastelijassa tai lähteessä (tutkielmassa käsitellyissä sodan kuvissa tai Suo-men sotilaallisen maanpuolustuksen toteutuksessa) voivat kiistää Suomen sotilaallisen uskottavuuden.

Islamistinen terrorismi Maghrebin alueella : case Algeria & Marokko

Tässä tutkimuksessa kartoitetaan Maghrebin alueen yhteiskuntajärjestelmää, poliittista päätöksentekoa ja sen seurauksia sekä tutkitaan siihen liittyvää terrorismia ja terroristisen toiminnan päämääriä. Varsinaisiksi tutkimuskohteiksi on valittu alueen kaksi valtiota: Algeria ja Marokko. Edellä mainitun rajauksen vuoksi tämän tutkimuksen johtopäätökset eivät ole suoria vastauksia koko Maghrebia koskeviin kysymyksiin, vaan ne muodostavat vain osan kokonaiskuvasta. Maghreb on Euroopan unionin eteläinen naapuri. Sen historia pitää sisällään ranskalaisten ja italialaisten siirtomaavallan sekä väkivallan kierteen miltei koko alueen itsenäisen historian ajalta. Valtiot ovat muslimivaltioita, joissa vallitsee islamin sunnalainen aatesuunta. Alueella toimii useita varsinaisia terroristijärjestöjä sekä muita poliittisia järjestöjä, joiden edustajat näkevät terrorismin instrumenttina omien päämääriensä ajamiseksi, mutta jotka eivät kuitenkaan välttämättä tunnustaudu ideologialtaan puhtaiksi terroristeiksi. Maghrebin alue ja sen valtiot kuuluvat eurooppalaisen turvallisuusajattelun intresseihin. Tähän on monta syytä. Esimerkkinä voidaan mainita, että Maghrebin valtioiden alueilta on rakennettu useita maakaasuputkia Eurooppaan, jolloin voidaan rationaalisesti tulkita kyseisen alueen vakauden olevan energia- ja talouspoliittisestikin kiinnostava eurooppalaisille. Tämän lisäksi muun muassa yhä lisääntyvä laiton maahanmuutto Euroopan eteläisiin valtioihin on luonut uusia poliittisia haasteita niin turvallisuus- kuin yhteiskuntapoliittisessakin mielessä. Tutkimusmenetelmänä käytetään teemoitteluun perustuvaa laadullisen sisältöanalyysin keinoin tuotettua rationaalista selvitystä ja tulkintaa kunkin esiteltävän valtion sisäisen toimintaympäristön toimijoiden motiiveista ja perusteista. Täten tutkimuksen päämääränä on Algeriassa ja Marokossa toimivien islamististen terroristijärjestöjen sekä maiden hallintojen toiminnan, identiteetin ja päämäärien tulkitseminen ja ymmärtäminen annetussa viitekehyksessä. Tämän tutkimuksen kysymyksenasettelu on muodostettu siten, että ensin tutkitaan julkaistua tietoa Maghrebin alueesta sekä Algerian ja Marokon valtioista ja niiden alueella toimivista terroristijärjestöistä. Tätä tietoa tarkastellaan poliittisen realismin käsitteiden valossa, josta saadun analyysin kautta pyritään luomaan käsitys alueen terrorististen toimijoiden muodostamasta uhkasta edellä mainittujen valtioiden väliselle ja globaalille turvallisuudelle. Terrorismin aiheuttamaa uhkaa tarkastellaan valtioittain kansallisesta näkökulmasta. Lopuksi esitellään molempien valtioiden hallintojen toimet 2000-luvulla, joiden katsotaan tutkimuksen viitekehyksen mukaisesti vaikuttaneen terrorismia lisäävästi tai sitä vähentävästi. Tarkasteltaessa tutkimustuloksia voidaan todeta, että Algeria ja Marokko ovat molemmat voimakkaasti toteuttaneet terrorismin vastaista toimintaa ja täten todistaneet pyrkimyksensä vähentää islamististista terrorismia Maghrebin alueella. Molemmat tutkimuskohteet ovat demonstroineet kykyä ja tehokkuutta toimia terrorismia vastaan alueillaan. Tällaisella toiminnalla niiden voidaan katsoa saavuttaneen suotuisamman aseman kansainvälisessä tarkastelussa sekä ulkovaltojen luottamuksen niiden kykyyn ja vaikutusvaltaan liittyen terrorismiin. Molempien valtioiden hallinnot eivät ole pelkästään käyttäneet terrorismin vastaisen taistelun tuomaa positiivista julkisuuskuvaa oman valta-asemansa vahvistamiseen, vaan molemmissa tapauksissa voidaan todeta terrorismin vastaisen taistelun keinojen olleen osatekijöinä valta-aseman ylläpitämiseen. Tutkittavat valtiot suhtautuvat käsitteeseen valta omistushaluisesti ja tällöin niiden voi olettaa toimivan realistisen käsityksen mukaisilla motiiveilla terrorismia vastaan. Tutkittaessa molempien tapauksien toimintaympäristöä on havaittavissa, että islamistiset järjestöt toimivat pääsääntöisesti nationalistisesti, jos vastakohtana on separatismi tai islamismi.

Automatisoidut rajatarkastukset

Tutkimuksessa ”Automatisoidut rajatarkastukset” selvitetään mitä automatisoidut rajatarkastukset tarkoittaa, mihin se perustuu, mikä se on ja miksi siihen halutaan siirtyä. Tutkimuksessa automatisoiduilla rajatarkastuksilla ei tarkoiteta pelkästään passin tarkastavaa automaattista porttia, vaan laajemmin rajatarkastustekniikan muuttumista automaattisemmaksi. Tutkimuksessa selvennetään rajaturvallisuutta yleisesti. Pääpaino tutkimuksessa on automatisoitujen rajatarkastusten kokonaisuuden selvittämisessä. Suomessa Automatisoidut rajatarkastukset ovat vielä suunnittelu-, kehittely- ja kokeiluasteella. Yhdysvalloissa on Smart Border -niminen rajatarkastusmalli jo käytössä jossain määrin. Myös muualla maailmalla on kokeilukäytössä erilaisia automaattisia rajatarkastuslaitteita. Automatisoiduilla rajatarkastuksilla halutaan vastata tämän päivän haasteisiin rajaturvallisuutta vastaan. Automatisoiduissa rajatarkastuksissa käytetään tämän hetkistä huipputekniikkaa. Tekniikka onkin yksi automatisoitujen rajatarkastusten peruspilareista. Smart Borderin tavoitteena on rajankulun parantaminen ja peruspilarit siihen ovat: seulonta, biometriikka ja informaatioteknologia. Näillä työkaluilla paranee niin rajaturvallisuus, kuin valtion sisäinenkin yleinen järjestys ja turvallisuus. Tutkimus on tehty perehtymällä erilaisiin lähdemateriaaleihin Smart Borderin periaatteista, biometriikasta sekä Suomen automatisoitujen rajatarkastusten kehittämissuunnitelmista. Tutkimuksessa on ollut haasteellista aiheen tuoreus. Suomen automatisoituja rajatarkastuksia koskien lähdemateriaalia on ollut vain vähän saatavilla johtuen kehittely- ja kokeiluvaiheesta, eikä aiheesta ei ole vielä tehty muita tutkimuksia. Yhdysvaltojen Smart Borderista, biometriikan soveltuvuudesta rajaturvallisuuteen sekä automatisoinnista yleisellä tasolla on ollut enemmän materiaalia saatavilla. Lisäksi haasteena on aiheen nopea kehittyminen. Muutoksia tapahtuu nopeasti ja tutkimuksen kolmevuotisen elinkaaren ajalle mahtuu paljon muuttuvia asioita.

Eurajoen - Luvian ranta-alueiden monikäyttösuunnitelma

Ranta-alueiden monikäyttösuunnitelmassa esitellään Eurajoen – Luvian ranta-alueille maankäytön ja hoidon tavoitteet, joilla pyritään muun muassa ylläpitämään lajistollista monimuotoisuutta, alueen linnustollisia arvoja ja vahvistamaan alueella taantunutta pikku-apolloperhoskantaa. Lisäksi suunnitelman esittämillä toimilla edistetään alueen perinnemaisemien hoitoa, parannetaan lahtien vesien tilaa, parannetaan virkistyskäytön edellytyksiä, sekä palautetaan entistä avointa maisemaa. Kasvillisuudeltaan umpeutuva ja vesialueiltaan mataloituva rannikkoalue, sekä uhanalaisen perhosen umpeutuvat elinympäristöverkostot tarvitsevat pikaisia hoitotoimia, jotta esimerkiksi vesialueen rehevöityminen ja ranta-alueiden umpeenkasvu voitaisiin pysäyttää. Tavoitteena on, että suunnitelmassa esitetyt maankäyttö- ja hoitosuositukset innostaisivat palauttamaan avoimia, niitettyjä ja/tai laidunnettuja rantamaisemia. Etenkin Luvian lahtiketjusta löytyi runsaasti hienoja, hoitamisen arvoisia ruovikoituvia rantaniittyjä ja niihin liittyviä puustoisia reuna-alueita, joista olisi palautettavissa maisemallisestikin upeita hakamaita. Samalla mahdollinen jo umpeutuneiden entisten merenlahtien ruovikoiden hyödyntäminen toisi alueen luonnonhoitoon kustannustehokkuutta. Vesiruovikoiden vesileikkuu jokisuistoalueilla poistaisi ravinteita rehevistä ja matalista lahdista, sekä hidastaisi maankohoamisen ja jokisuiston sedimentoitumisen aiheuttamaa rantaviivan luontaista siirtymistä. Suunnittelualueen koko on 2800 hehtaaria, joista n. 540 hehtaarille esitetään maankäyttötavoitteita. Kunnostettavaksi soveltuvia rantaniittyjä on 246 ha. Näistä osa on jo hoidon piirissä, mutta niilläkin tarvitaan täydentäviä hoitotoimia, kuten ruovikon äestystä tai murskausta (yhteensä 6 ha). Avoimia rantaniittyjä täydentämään on ehdotettu luonnonhoitopeltoja n. 50 hehtaaria, sekä niiden lisäksi vesiensuojelullisia suojavyöhykkeitä perustettavaksi muutama hehtaari. Niitä täydentävät maatalouden yleissuunnitelmassa esitetyt suojavyöhyketarpeet etenkin Eurajoen ja Lapinjoen valuma-alueille. Lisäksi suunnittelualueelta kartoitettiin muita avoimia niittyjä 13 hehtaaria, sekä 164 hehtaaria puustoisia perinnemaisemia. Mahdollisia maalla kasvavan ruovikon hyödyntämiskohteita löytyi noin 100 hehtaaria, mutta pääosa näistäkin soveltuisi myös uudelleen kunnostettavaksi perinnemaisemiksi (rantaniityiksi ja niityiksi) joko niittämällä tai laiduntamalla. Niitto- tai laidunnushoitoa suositellaankin kaikkiaan n. 450 hehtaarille ranta-alueita. Tämä palauttaisi luontoarvoja ja maisemaa avoimuudessaan samalle tasolle, kuin se on ollut niitto- ja laiduntalouden ”kulta-ajalla” 1900-luvun alussa. Suunnitelmassa käsitellään laajimmat maankäyttö- ja hoitosuositusalueet tekstien ja karttojen kera. Suppeammat hoitoalueet löytyvät vain maankäyttö- ja hoitosuosituskartoilta. Koko alueen rantoja ja kaikkia saaria ei aika- ja resurssipulan vuoksi voitu kartoittaa, vaan pienimmistä saarista ja ruovikoista annetaan suunnitelmassa maankäytön ja hoidon yleisohjeet. Suunnitelmassa esitetyt ranta-alueiden maankäyttö- ja hoitosuositukset ovat maanomistajille vapaaehtoisia, eikä niiden noudattaminen ole sitovaa.

Sotilaalliset evakuointioperaatiot ja niiden kansainvälisoikeudelliset perusteet

Yleisesti valtiot ovat velvoitettuja suojelemaan kansalaisiaan ja puolustamaan heidän perusoikeuksiaan niin kotimaassa kuin myös ulkomailla. Valtioiden toimintaa rajoittaa kuitenkin kansainväliset oikeussäännöt ja sotilaallisten evakuointioperaatioiden osalta erityisesti voimankäyttöön liittyvät oikeussäännöt. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on vastata päätutkimuskysymykseen: Miten kansainvälinen oikeus vaikuttaa sotilaallisten evakuointioperaatioiden suorittamiseen? Aineistona käytetään kansainvälisen oikeuden ensisijaisia ja toissijaisia lähteitä, joita tulkitaan oikeustieteellisten tulkitsemissääntöjen kautta. Oikeudellisen tulkinnan keinoin pyritään vastaamaan tutkimuskysymyksiin ja alakysymyksiin, menetelmää kutsutaan kansainvälisessä oikeudessa eurooppalaiseksi oikeuspositivistiseksi lähestymistavaksi. Kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden näkökannat sotilaallisten evakuointioperaatioiden oikeutukseen ovat keskusteluissa jakautuneet vahvasti kahteen leiriin, puolesta ja vastaan. Asiantuntijoiden kirjoituksia tarkastelemalla tai Yhdistyneiden Kansakuntien Peruskirjaa lukemalla ei voi saada vastausta tutkimuksen pääkysymykseen, vaan vastaus löytyy vallitsevasta valtiokäytännöstä. Sekalaisista kannoista huolimatta on sotilaallisille evakuointioperaatioille tunnistettavissa kolme yleisesti hyväksyttyä perusedellytystä, joiden tulisi täyttyä: (i) evakuoinnin kohteena olevaan henkilöstöön tulee kohdistua välitön uhka, (ii) evakuointialueella suojeluvastuussa oleva valtio ei toteuta suojeluvelvoitettaan evakuoitavia kansalaisia kohtaan järjestelmässä olevan häiriön, kyvyttömyyden tai haluttomuuden takia ja (iii) evakuoivan valtion toimien tulee keskittyä ainoastaan evakuoitavan henkilöstön pelastamiseen. Tutkimuksen perusteella pääkysymykseen ei voida antaa kattavaa vastausta vaan se edellyttää jatkotutkimuksia erityisesti valtiokäytännön osalta. Johtopäätöksiä voidaan kuitenkin tehdä tutkitun valtiokäytännön perusteella tilanteista, joissa suvereenin valtion alueella käydään sotaa ja valtion hallitus on kykenemätön tai haluton ulkomaan kansalaisten evakuointiin. Tällaisissa olosuhteissa sotilaalliset evakuointioperaatiot ovat tämän tutkimuksen perusteella kansainvälisessä oikeudessa hyväksyttyjä.

Miinasodankäynnin tietokeskuksen toiminnan kehittäminen laatujohtamisen avulla

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää soveltuuko laatujohtaminen Miinasodankäynnin tietokeskuksen toimintaan ja voidaanko sen avulla kehittää toimintaa? Miinasodankäynnin tietokeskus on sijoitettu Saaristomeren meripuolustusalueen esikunnan operatiiviselle osastolle. Sen päätehtäviä ovat vedenalaisten paikkatietoaineistojen sekä paikkatietopalveluiden tuottaminen puolustusvoimien eri johtoportaille. Tuotteiden ja palveluiden avulla tuetaan suunnittelua sekä päätösten tekoa. Miinasodankäynnin tietokeskuksen tuotteilta sekä palveluilta edellytetään kansainvälistä yhteensopivuutta sekä korkeaa laatua. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kartoittavaa tapaustutkimusta. Tutkimuksessa käytetty aineisto muodostui kirjallisista lähteistä, puolustusvoimien asiakirjoista, internetistä löydettävistä julkaisuista, haastatteluista sekä tutkijan omista havainnoista. Aineiston sisällönanalyysi toteutettiin teorialähtöisesti eli deduktiivisesti ja sitä käytettiin koko tutkimuksen ajan eri aineistojen analysointiin. Tutkimuksen tulosten mukaan laadulle on useita eri näkökulmia. Tässä tutkimuksessa näkökulmana käytettiin asiakaskeskeistä näkökulmaa. Laatujohtamisen perustan luo laatustrategia, jonka päätavoitteena on asiakkaan tarpeiden tyydyttäminen laadukkailla palveluilla tai tuotteilla. Laatustrategia on kyettävä viemään johdon toimesta läpi koko organisaation, koska laatu koskettaa organisaatiossa kaikkia. Laatu ei saa olla irrallinen osa vaan se on kyettävä viemään osaksi kaikkea toimintaa. Laadukkaat tuotteet valmistetaan prosesseilla, joiden tulee olla kuvattuja sekä mitattavissa. Mittaamisen apuna voidaan käyttää laatumenetelmiä sekä laatutyökaluja. Mittaustulokset mahdollistavat toiminnan sekä tuotteiden arvioimisen ja toiminnan jatkuvan parantamisen. Puolustusvoimien laadunhallinta on ohjeistettu Pääesikunnan materiaaliosaston ohjeilla. Puolustusvoimien laatutavoitteen mukaan laatu tulisi huomioida kaikessa toiminnassa. Merivoimien laadunhallinta on keskittynyt hankkeiden laadunvarmistukseen. Laatujohtamisen periaatteita voidaan soveltaa Miinasodankäynnin tietokeskuksen toimintaan ja sen avulla kyetään kehittämään toimintaa. Tutkimustulosten pohjalta laadittiin Miinasodankäynnin tietokeskukselle PDCA-ympyrään pohjautuva laatujohtamisen malli. Tämä malli koostuu neljästä pääkohdasta, jotka ovat toistensa kanssa keskinäisriippuvuudessa. Miinasodankäynnin tietokeskukselle tulisi määrittää ja kuvata laatutavoitteet, tarjottavat tuotteet sekä palvelut ja prosessit. Tuotteet tulee vakioida standardeita käyttäen ja ne tulee valmistaa prosessikuvausten mukaisesti. Toiminnan arvioimiseksi tulisi määrittää mittarit, toteuttaa vuosittain itsearviointi sekä kerätä asiakkailta palautetta toiminnasta ja palveluista. Toiminnan jatkuvaa parantamista tulisi toteuttaa mittarien, arviointien ja palautteiden perusteella. Tiedonkulun tulee olla esteetöntä ja henkilöstöä tulee kannustaa aloitetoimintaan sekä itsensä jatkuvaan kehittämiseen.

”JAAKKIMAN SOTA” : armeijakunnan talvisotaharjoitus maaliskuussa 1937

Suomen armeijan koulutusjärjestelmä keskittyi 1930-luvulla järjestelmälliseen joukkojen kertausharjoittamiseen. Kertausharjoitukset nostivatkin yksittäisten taistelijoiden ja pienempien osastojen koulutustasoa merkittävästi. Ylin sodanjohto oli kuitenkin huolissaan johtajiemme operaatiotaidosta sekä kyvystä käsitellä suurempia joukkoja. Rahoituksen puute esti lähes kymmeneksi vuodeksi suurempien sotaharjoitusten järjestämisen. Vuodeksi 1937 rahoitus saatiin kuitenkin järjestymään, ja Armeijakunnan esikunta sai tehtäväkseen pitää suuren n. 15 000 hengen kaksipuolisen taisteluharjoituksen Laatokan Karjalassa. Harjoitusperusteita laadittiin Armeijakunnan esikunnassa todella kireällä aikataululla. Suunnittelu pohjautui vuonna 1928 Kymenlaaksossa järjestetyn suuren harjoituksen kokemuksiin sekä Ruotsissa vuonna 1935 järjestetyn n. 20 000 hengen sotaharjoituksen havaintoihin. Ruotsissa tehdyt havainnot toivat mukanaan moderneja ajatuksia harjoituskehykseen ja harjoitusdokumenttien laadintaan. Harjoituksen järjestämisajankohtana Laatokan Karjalan puolustussuunnitelmia kehitettiin aktiivisesti. Harjoitus tarjosi hyvän tilaisuuden uudenlaisten, aikaisempaa puolustuksellisempien suunnitelmien operaatioajatuksen testaamiseen. Harjoitus järjestettiin erittäin haastavissa sääolosuhteissa maaliskuussa 1937. Ankarat olosuhteet osoittivat konkreettisesti epäilyt operaatiokyvystämme aiheellisiksi. Johtajat eivät ymmärtäneet tiestön käytön sekä huollon suunnittelun merkitystä, vaan keskittyivät liiaksi pelkkään joukkojen käytön suunnitteluun. Tämä laski joukkojen taistelukykyä dramaattisesti ja aiheutti vakavia paleltumisongelmia. Jälkipyykki esitutkintoineen kesti pitkään harjoituksen jälkeen. Harjoitus toimi hyvänä puolustuskykymme mittarina ja toi esille siinä vallitsevat puutteet. Ongelmista huolimatta harjoitus toi mahdollisimman sodanmukaista kokemusta laajalle joukolle suomalaista upseeristoa. Harjoituskokemusten analysointiin käytettiin erittäin paljon aikaa. Kokemuksilla olikin vaikutusta talvitaisteluun ja sotaharjoituksiin liittyvän ohjesäännöstön kehityksessä.