Shippingport – ensimmäinen painevesireaktori sähköntuotannossa

Tässä kandidaatintyössä käydään kirjallisuuden perusteella läpi Shippingportin ydinvoimalan vaiheet suunnittelusta käytöstäpoistoon. Samalla käydään läpi voimalan rakenne, jota verrataan nykyaikaisen painevesireaktorin rakenteeseen. Lisäksi voimalaa taustoitetaan pikaisella katsauksella ydinenergian käyttöön yleisesti sähköntuotannossa sekä 1940- ja 1950-lukujen ydinohjelmiin niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmassa. Shippingportin ydinvoimala oli ensimmäinen nimenomaan sähköntuotantoon rakennettu teollisen mittaluokan ydinvoimala. Samalla se oli ensimmäinen painevesireaktori, jota käytettiin tuottamaan sähköä yleiseen verkkoon. Voimalalla oli suuri merkitys ydinvoiman kehityksessä, sillä sieltä saatiin runsaasti kokemusta ydinvoiman käytöstä sähköntuotannossa. Voimala oli käytössä vuodesta 1957 aina vuoteen 1982. Etenkin aluksi sitä käytettiin pelkän sähköntuotannon lisäksi tutkimukseen ja koulutukseen. Vuodesta 1974 voimalaa käytettiin kevytvesihyötöreaktorin testivoimalana. Myös käytöstä poistettaessa voimalalla oli prototyyppitehtävä, sillä tarkoituksena oli osoittaa, että ydinvoimala voitiin purkaa 1980-luvun tekniikoilla kohtuullisin kustannuksin ja aikataulussa.

Nettikoulussa – Opettajien käsityksiä nettikasvatuksesta ja nuorten nettikulttuurista

Tutkimuksessa kuvataan opettajien käsityksiä nettikasvatuksesta ja nuorten nettikulttuurista. Tehtävänä on kuvata kuuden opettajan näkemyksiä nuorten nettimaailmasta sekä oppilaan, että kasvattajan näkökulmasta. Tutkimus on lähtökohdiltaan kvalitatiivinen. Tutkimuksen metodologisena viitekehyksenä käytetään fenomenografista lähestymistapaa. Tutkimuksen tulosten mukaan opettajien käsitykset nuorten nettikulttuurista olivat hyvin moninaiset. Opettajien käsityksiä nuorten nettikulttuurista kuvasti vahva huoli nuorten arvoista ja suhteestaan mediakriittisyyteen. Nettikulttuuriin liittyen huolenaiheena olivat myös nuorten nettiriippuvuus, sekä huoli liikunnan vähentymisestä. Nämä aiheet heijastuivat vahvasti opettajien omiin nuoruudenajan kokemuksiin nuorisokulttuurista. Toisaalta internet ja sosiaalinen media nähtiin mahdollistavana, yhdistävänä tekijänä, joka heijastui koulun arkeen nuorten avoimuutena ja kokemusten jakamisena. Opettajien käsityksissä heijastui myös kulttuurin kokonaisvaltaisuus; miten Internet ja sosiaalinen media syö kulttuurin itseensä, kun kaikki toiminta siirtyy verkkoon. Nettikasvatuksen opettajat kokivat olevan hyvin harkinnanvaraista ja riippuvan omasta kiinnostuksesta aihetta kohtaan. Nettikasvattajina opettajat kokivat tärkeäksi mediakasvatuksen ja kriittisen tiedon etsinnän taidot. Vastuu ja sen jakaminen olivat merkittävä tekijä opettajien puhuessa nettikasvatuksestaan ja roolistaan siinä. Opettajat eivät halunneet mennä kodin tehtävien edelle, mutta rajan määrittäminen oli haasteellista. Vastavuoroisuus nettikasvatuksessa ja teknologisessa koulumaail-massa nähtiin hyvin merkittävä.

Omaisten kokemuksia sosiaalisesta tuesta ja jaksamisesta, kun perheenjäsen saa aikuisena traumaattisen aivovamman

Tutkimuksella selvitettiin omaisten kokemuksia sosiaalisesta tuesta ja jaksamista silloin, kun aikuinen perheenjäsen saa traumaattisen aivovamman. Tutkimuskysymysten avulla kartoitettiin omaisten kokemuksia siitä, miten perheenjäsenen vammautuminen vaikuttaa heidän elämäänsä, millaista sosiaalista tukea he saivat ja millaista olisivat vielä tarvinneet muuttuneeseen elämäntilanteeseensa sekä mikä oli saadun tuen merkitys. Tämän lisäksi kartoitettiin näiden omaisten sosiaaliseen tukeen liittyviä toivomuksia ja heiltä kysyttiin myös elämänohjeita samaan tilanteeseen joutuville omaisille. Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, jonka aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla. Tutkimusta varten haastateltiin kaiken kaikkiaan yksitoista omaista, joiden perheenjäsen oli saanut aikuisena traumaattisen aivovamman. Tutkimuksessa käytetään käsitteitä perheenjäsen, omainen tai läheinen viittaamaan vammautuneen omaan aikuiseen perheen jäseneen tai lähisukulaiseen, joka voi siis olla aviopuoliso, avopuoliso, sisarus, hänen oma aikuinen lapsensa, toinen vanhemmista tai isovanhemmista. Sosiaalisen tuen muodot jaettiin henkiseen, tiedolliseen ja käytännön tukeen. Perheenjäsenen saadessa aikuisena traumaattisen aivovamman muuttuu samalla myös hänen omaistensa elämä varsin pysyvästi ja kokonaisvaltaisesti. Myös he käyvät tällöin läpi oman henkilökohtaisen kriisin tilanteensa tasapainottamiseksi. Perheenjäsenen vammautumisella on omat vaikutuksensa omaisten terveyteen, perheen rooleihin ja arjentoimintoihin, ystävyyssuhteisiin sekä ympäristönsuhtautumiseen. Sosiaalisen tuen muodoista tarvitsivat omaiset erityisesti henkistä ja tiedollista tukea. Henkistä tukea saatiin parhaiten läheisiltä, vertaisilta sekä vaihtelevasti sairaaloiden henkilökunnalta. Omaisten hyvä huomiointi kuntoutuksessa koettiin myös merkittävänä sosiaalisena tukena. Näiden lisäksi omaiset kokivat tarpeellisena työyhteisöltä saadun tuen ja yllätyksellinen tuki muistettiin vielä vuosienkin jälkeen. Tiedollista tukea saatiin parhaiten kuntoutuspuolen henkilökunnalta sekä Aivovammaliitolta. Käytännön tuen tarve oli heillä varsin vähäistä ja se kohdentui lähinnä sosiaalipuolelta tarvittavaan apuun. Sosiaalista tukea kaivattiin lisää erityisesti sosiaalipuolelta ja sen saaminen koettiin varsin haasteelliseksi. Kaiken kaikkiaan saatu sosiaalinen tuki auttoi heitä vähitellen ymmärtämään aivovammaisuutta ja siihen liittyviä asioita sekä jaksamaan vaikeassa elämäntilanteessa.

Tapaustutkimus demokraattisesta Feeniks kouluhankkeesta

Tämän tutkimuksen kohteena on Feeniks kouluhanke, joka tavoittelee demokraattisen koulun perustamista Suomeen vuoteen 2017 mennessä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Feeniks kouluhankkeen perustajien motiiveja ja kasvatusideologiaa. Tutkimuskysymykset ovat: Mitkä ovat perustajien motiivit vaihtoehtoisen koulun perustamiselle? Minkälaiselle arvopohjalle, lapsuus/ihmiskäsitykselle ja kasvatusajattelulle Turun Demokraattinen koulu perustaa toimintansa? Mitä kritiikkiä he esittävät nykykoulua kohtaan? Miten perusjäsenten ajattelu eroaa eri reformipedagogiikan ajattelusta erityisesti demokraattisen vapaa koulu ajatteluperinteestä? Miten he odottavat että millaiseksi koulun käytänteet tulevat olemaan? Millaiseksi he näkevät koulun tulevaisuuden yleisesti ja millaiseksi oppimistulosten he katsovat muodostuvan? Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus ja se on toteutettu haastattelemalla hankkeen avainhenkilöitä. Aineisto on analysoitu teemoittelemalla litteroitujen haastattelujen sisältö. Demokraattiset koulut ovat niin kutsuttuja progressiivisia vaihtoehtoisia kouluja joiden idea perustuu lapsilähtöisyyden ja vapauden korostamiseen pakon sijaan. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii kansainvälisistä tunnetuista demokraattisista kouluista kuten Summerhillista ja Sudbury-kouluista kertova kirjallisuus, sekä lapsilähtöistä kasvatusta korostava kirjallisuus. Tutkimustulokset osoittivat että demokraattisen Feeniks koulu-hankkeen kasvatusideologiat ovat linjassa maailmalla olevien mallien kanssa, joskin ne näyttäytyivät hieman maltillisempina kuin kaikista radikaalimpien demokraattisten koulujen ideat. Tuloksista nousivat esiin muun muassa lapsuuden arvostaminen, luonnollisen jokaiselle ainutlaatuisen kehitysrytmin, erilaisuuden ja onnellisuuden korostaminen. Lisäksi tuloksista nousi esiin halu kasvattaa rohkeita nuoria joilla on uskallus poiketa valtavirrasta, kyky kriittiseen ajatteluun ja ympäröivän yhteiskunnan muuttamiseen. Yhtenä esimerkkinä tästä on halu kasvattaa ekologisesti ja eettisesti valveutuneita nuoria jotka osaavat myös kritisoida talouden ehdoilla toimivaa maailmaa. Keinoina tavoitteiden saavuttamiseen he näkevät eräänlaisen ajattelutavan muutoksen, uskalluksen luopua opettaja-auktoriteetista luottamalla lapsen uteliaisuuteen ja tiedonjanoon, sisäisen motivaation syttyminen, pienet ryhmäkoot, keskustelun voima, yhteisöllisyys ja oppiminen elämällä jokapäiväistä arkea yhdessä. Tavoitteena nähtiin myös oppimisen pitäminen lähellä elettävää elämää ja se että koulun tavoitteet ovat muutakin kuin tiedollisten taitojen kartuttamista, muita yhtä tärkeitä ellei tärkeämpiä tavoitteita ovat haastateltavien mielestä muun muassa lapsen emotionaalinen ja sosiaalinen kasvu. Suomen oloihin perustettavan koulun on toimittava perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden puitteissa, tätä haastateltavat eivät koe ongelmaksi. Hanke hakee koululupaa, mutta sen puuttuessa suunnittelee toimivansa “villikouluna”, niin että oppijat kuuluvat kotiopetuksen piiriin. Suomessa koulu ei myöskään saa periä lukukausimaksuja, mikä tarkoittaa sitä että valtionavustuksen uupuessa sen on toimittava lahjoituksin tai hakemalla muuta rahoitusta tai tukea.

Turvakävely turvallisuuskasvatuksen menetelmänä

Tutkielman tavoitteena oli selvittää, minkälainen on tarkoituksenmukainen turvakävely pedagogisessa kontekstissa. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla turvakävelyn kehittämisprosessia tulkittiin oppimisympäristön turvallisuuskulttuurin ulottuvuuksien (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja pedagoginen) näkökulmista. Tutkielman teon ensivaiheessa kehitettiin pedagoginen turvakävelykäytäntö käsityön aineenopettajan koulutukseen, sillä turvakävelykäytäntöä ei ollut ennen tutkielmaa olemassa. Turvakävely toteutettiin neljällä opiskelijaryhmällä ja käsityökasvatuksen aineryhmällä. Käsityökasvatuksen aineryhmään kuului käsityön aineenopettajaopiskelijoiden ainejärjestön edustajia ja Rauman yksikön henkilökunnan jäseniä. Tutkimusaineisto (N=30) kerättiin opiskelijaryhmille toteutetuista turvakävelyistä kyselylomakkeella. Tutkielma toteutettiin design-tutkimuksena (engl. design-based research), jonka menetelmällistä kokonaisuutta täydennettin hermeneuttisen kehän avulla. Tutkielman menetelmällistä kokonaisuutta voidaan kuvailla hermeneuttiseksi design-tutkimukseksi. Tutkielman kyselylomakkeen avoimet vastaukset analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Suljetut väittämät on analysoitu osallistujien vastausten prosenttiosuuksien mukaan. Tutkijat toimivat pidettyjen turvakävelyjen ohjaajina ja keräsivät havainnointimateriaalia tulosten analyysin tueksi. Tutkimustulosten pohjalta tutkijat määrittelivät pedagogisessa kontekstissa toteutettavan turvakävelyn olevan oppimisympäristön turvallisuuskulttuuria kehittävä ja toiminnallinen turvallisuuskasvatuksen menetelmä. Tarkoituksenmukaisen turvakävelyn ensisijainen tarkoitus on tutustuttaa osallistujat oppimisympäristöön ja sen turvallisuuskulttuuriin. Turvakävely antaa osallistujille valmiuksia vaara- ja hätätilanteissa toimimiseen ja avun hälyttämiseen. Turvakävely toimii lähtökohtana turvallisen työskentelyn takaamiseksi. Turvakävelyn ohjaaja ja osallistujat ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään huomioiden erilaisia turvallisuuteen liittyviä asioita. Turvakävelyn avulla kehitetään oppimisympäristön turvallisuuskulttuuria, havainnoidaan epäkohtia ja raportoidaan niistä eteenpäin

Miehittämättömien lentolaitteiden käyttö Irakin sodassa vuosina 2003–2011

Yhdysvaltojen asevoimat ovat käyttäneet miehittämättömiä lentolaitteita Irakin sodan alusta lähtien. Tutkimuksessa selvitetään, miten ScanEagle, RQ-11 Raven ja MQ-9 Reaper -mallisten miehittämättömien lentolaitteiden teknisiä ominaisuuksia hyödynnettiin Irakin sodassa. Kyseisiä lentolaitemalleja ei ole tutkittu tarkasti aiemmissa tutkimuksissa, minkä takia lentolaitemallit on rajattu tutkielmassa kyseisiin kolmeen malliin. Tutkimuksessa Irakin sotaa tarkastellaan ajanjaksolla 2003–2011. Irakin sota ei ole tutkielman keskiössä, vaan Irakin sotaa sovelletaan tutkimuskenttänä lentolaitteiden tiedustelu- ja tulenkäyttötehtäviä tarkasteltaessa. Tutkimusaihe perustuu sotatekniikan laitoksen ehdottamaan aiheeseen, josta on tehty runsaasti aihetta sivuavia tutkimuksia. Aiemmat tutkimukset ovat vaikuttaneet merkittävästi aiheen rajaukseen erityisesti lentolaitemallien osalta. Tutkimusmenetelmänä käytetään kirjallisuustutkimusta. Tutkielman lähdemateriaali on pääosin englanninkielistä. Tutkimuksessa selvitetään ScanEaglen, RQ-11 Ravenin ja MQ-9 Reaperin tekniset ominaisuudet. Kyseiset miehittämättömät lentolaitteet on suunniteltu erilaisiin taistelutehtäviin, joten niiden teknisiä ominaisuuksia ei verrata keskenään. ScanEagle ja RQ-11 Raven on suunniteltu tiedustelutehtäviin, MQ-9 Reaper puolestaan sekä tiedustelu- että tulenkäyttötehtäviin. Ominaisuuksia havainnollistetaan erilaisilla kuvilla ja taulukoilla. Kunkin kolmen UAV-mallin teknisten ominaisuuksien hyödyntämisen selvittämiseksi tutkimuksessa tarkastellaan lentolaitteiden käyttöä tiedustelu- ja tulenkäyttötehtävissä. Tiedustelutehtäviä tarkasteltaessa teknisten ominaisuuksien keskiössä on sensoritekniikka. Tulenkäyttötehtävissä tarkastelu kohdistuu puolestaan Reaperin asejärjestelmätekniikkaan, Hellfire-ohjuksiin ja GBU-sarjan pommeihin. Lisäksi tutkielmassa selvitetään haasteet ja epäonnistumiset, joita lentolaitteiden käytössä on Irakin sodassa ilmennyt. Teknisten ominaisuuksien hyödyntämistä edellä mainituissa taistelutehtävissä tarkastellaan pääasiassa lentolaitteiden käyttäjien kokemuksiin perustuen. Kaikissa tutkielman UAV-malleissa on erilaiset tekniset ominaisuudet, sillä ne on suunniteltu hieman eri käyttötarkoituksiin. ScanEaglen, Ravenin ja Reaperin teknisiä ominaisuuksia on onnistuttu hyödyntämään tiedustelu- ja tulenkäyttötehtävissä. ScanEagle ja Raven ovat olleet tehokkaita tiedustelutehtävissä sensoritekniikkansa ansiosta. Laitteilla on onnistuttu havaitsemaan vihollisen tärkeitä kohteita ja välittämään näin ollen tilannekuvaa esimerkiksi maassa toimiville joukoille. MQ-9 Reaperillä on puolestaan onnistuttu paikantamaan ja tunnistamaan haluttu kohde sekä tuhoamaan se käyttäen Reaperin asejärjestelmiä. Miehittämättömien lentolaitteiden teknisiä haasteita ovat olleet esimerkiksi häiriöt erilaisten hyötykuormien käytössä, liian heikko rakenne haastavissa olosuhteissa ja sensoreilla tunnistamisen haasteet.

Rajavartiolaitoksen sosiaalisen median virkakäytön mahdollisuudet ja riskit

Valtionhallintoa kannustetaan avoimeen viestintään ja aktiiviseen vuorovaikutukseen kansalaisten kanssa. Sosiaalisen median käytöllä on tässä kasvava merkitys. Viranomaiset ovatkin tulleet yksityishenkilöiden ja yritysten rinnalle sosiaalisen median hyödyntäjinä. Suomessa esimerkiksi Poliisi ja Puolustusvoimat ovat olleet sosiaalisessa mediassa aktiivisia. Tämän tutkimuksen lähtökohtana oli Rajavartiolaitoksen sosiaalisen median virkakäytön tarkastelu. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia mahdollisuuksia sosiaalisen median käyttö tarjoaa Rajavartiolaitokselle ja mitä riskejä sen käyttö synnyttää. Mahdollisuuksien tarkastelun taustalla oli ajatus asiakkaille suunnatusta viestinnästä, mikä ohjasi ulkoisen viestinnän näkökulman valintaan. Riskien tarkastelun näkökulmana oli se, mitä riskejä sosiaalisen median käyttö synnyttää Rajavartiolaitokselle. Tutkimus oli asiakirjatutkimus, jonka aineisto koostettiin viranomaisviestintää ja sosiaalista mediaa sekä Rajavartiolaitosta ja sen viestintää käsittelevistä tutkimuksista, selvityksistä, asiakirjoista, ohjeista sekä lehti- ja verkkojulkaisuista. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimustulosten perusteella sosiaalinen media tarjoaa Rajavartiolaitokselle lukuisia hyödyntämismahdollisuuksia. Jotkin havaituista mahdollisuuksista ovat yhteisiä organisaatioille yleisesti. Tällaisia ovat esimerkiksi avoimuuden lisääminen, kansalaismielipiteen luotaaminen, verkostoituminen ja kustannustehokkuus. Jotkin mahdollisuudet ovat käyttökelpoisia erityisesti turvallisuusviranomaisille, ja näistä jotkut yksilöityvät vain Rajavartiolaitokseen. Tällaisia ovat esimerkiksi älypuhelinsovellusten hyödyntäminen hätä- ja häiriötilanteissa, rajanylitysliikenteen sujuvuuden parantamiseen tähtäävä viestintä ja joukkoistaminen. Sosiaalisen median virkakäytössä syntyvät riskit aiheutuvat joko käyttäjän toiminnasta tai sosiaalisen median ominaisuuksista. Riskit voivat kohdentua joko Rajavartiolaitoksen sosiaalisen median käyttöön tai muuhun Rajavartiolaitoksen toimintaan. Tutkimuksessa havaitut riskit ovat lähes poikkeuksetta yleistettävissä myös muita turvallisuusviranomaisia koskeviksi. Riskejä ovat esimerkiksi työajan suunnittelun ongelmat, virkamiehenä ja yksityishen-kilönä esiintymisen rajan hämärtyminen sekä haitallisen tiedon hallitsematon leviäminen. Tulosten perusteella Rajavartiolaitoksen olisi syytä nykyistä tarkemmin ohjeistaa ja koordinoida sosiaalisen median käyttöään. Sosiaalinen median mahdollisuudet on otettava huomioon viestintää suunniteltaessa, jotta viestinnästä saadaan mahdollisimman tehokasta. Myös sosiaalisen median käytön synnyttämien riskien hallinta edellyttää nykyistä laajempaa sosiaalisen median käytön ohjeistusta.

”Kanava tulisi esitellä kutsunnoissa, itse en tiennyt sen olemassaolosta” – Varusmiesten ajatuksia Puolustusvoimien maineesta ja Puolustusvoimien Youtube-kanavasta

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka Puolustusvoimien ylläpitämä Youtube-kanava vaikuttaa varusmiesten ennakkokäsityksiin sekä palvelus- ja aselajipaikan valitsemiseen. Miten kanavasta syntyvä kuva vaikuttaa Puolustusvoimien maineeseen sosiaalisessa mediassa? Yksi tutkimukselle asetetuista vaatimuksista oli saada vastaus siihen miksi tehdään sellaisia videoita, jotka eivät kuvaa päivittäistä varusmiespalvelusta. Päätutkimuskysymys on Miten Youtube on vaikuttanut Puolustusvoimien maineeseen? Ala-tutkimuskysymyksiä ovat: a) Miten Puolustusvoimien maine koostuu Youtube-kanavasta? b) Miten Puolustusvoimien Youtube-kanava on vaikuttanut palvelukseen astuviin? Puolustusvoimien maine sosiaalisessa mediassa on aiheena tutkijan näkökulmasta mielen-kiintoinen, koska aikaisempaa tutkimusta ei löydy rajattuna johonkin tiettyyn sosiaalisen median lähteeseen. Tutkielman tavoitteena on osoittaa Puolustusvoimien viestintäosastolle, että heidän tekemät videonsa Youtubeen eivät saa katsojalukuja siten kuin he ehkä toivoisivat. Lähtökohtaisesti videot eivät siis vaikuta halutulla tavalla. Kvalitatiivisen tutkimuksen tutkimusmenetelmiä ovat fenomenografia ja sisällönanalyysi. Mainetta on tutkittu teorialähtöisesti ja yhdistetty viitekehyksen kautta aineistoon, joka on analysoitu sisällönanalyysin avulla ja tarkemmin aineistolähtöisen analyysin avulla – tutkimusongelman näkökulmasta. Aineisto on muodostunut teetetystä kyselylomakkeesta kesällä 2014 varusmiespalvelukseen astuville. Vaikka tutkielma käsitteleekin mainetta ja maineenhallintaa sosiaalisessa mediassa, tulee analyysissä muistaa ottaa huomioon johtamisen näkökulma. Kyse on loppujen lopuksi viestinnästä ja sen onnistumisesta sosiaalisen median avulla. Siitä mikä vaikuttaa hyvään viestintään ja sen kautta muodostuvaan kuvaan. Loppujen lopuksi viestintähän on osa johtamista. Johtopäätösten myötä huomattiin, että hypoteesi ei muuttunut mihinkään. Puolustusvoimien Youtube-kanava ei itsessään pysty vaikuttamaan Puolustusvoimien maineeseen, eivätkä videot ole myöskään varusmiesten mielestä realistisia. Kuitenkin Puolustusvoimilla on helposti mahdollisuus muuttaa videoiden sisältöä sekä luoda samalla videoiden realistisuudella parempi maine myös Youtuben osalta.

Tulevaisuuden lähtökohdista kansanvallan kolmiliittoon. Kansallinen Edistyspuolue ja kansallisen eheytymisen politiikka 1919–1939.

Kansallista Edistyspuoluetta ja sen toimijoita maailmansotien välisen Suomen sisäpolitiikassa tarkasteleva väitöstutkimus paneutuu puolueen kansallista eheytymistä ajaneen poliittisen linjan taustoihin, muodostumiseen ja toteutumiseen maailmansotien välisenä aikana vuosina 1919-1939. Vahvasti aineistopohjainen ja lähdekriittinen poliittisen historian tutkimus keskittyy parlamentaarisiin toimijoihin, poliittiseen kenttään ja näiden tuottamiin aineistoihin, kuten edistyspuolueen ja sen toimijoiden arkistoihin, lehdistöön ja valtiopäiväpöytäkirjoihin. Tutkimus selvittää, millainen oli edistyspuolueen kansallisen eheytymisen linja, mihin sillä pyrittiin, miten sitä toteutettiin ja miten se toteutui. Kansainvälisen vertailun kautta tutkimuksessa luodaan myös kuva suomalaisesta liberalismista ja liberalistista. Joulukuussa 1918 perustettu Kansallinen Edistyspuolue oli liberaali puolue, jonka politiikassa korostui erityisesti liberalismin sosiaalinen tulkinta. Puolueen sisäpoliittiseksi linjaksi vastaitsenäistyneessä ja sisällissodan runtelemassa valtiossa muodostui kansallisen eheytymisen edistäminen. Ajatuksen taustalla olivat K. J. Ståhlbergin tulevaisuuden lähtökohtia hahmotelleet artikkelit, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa huhtikuussa 1918 sisällissodan vielä riehuessa. Ståhlbergin mukaan kansalliseen eheytymiseen ei tullut pyrkiä sodan vuoksi vaan siitä huolimatta. Nuorsuomalaiselta puolueelta perityt liberaalit periaatteet täydentyivätkin edistyspuoluelaisessa ajattelussa sisällissodan ja tasavallan puolesta käydyn valtiomuototaistelun avainkokemuksilla. Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia hallinneissa keskustahallituksissa kansallista eheytymistä edistettiin sosiaalipoliittisin uudistuksin mm. oppivelvollisuus- ja asutuslakien muodossa. Myös sisällissodan vankien armahdukset olivat osa tätä ohjelmaa. Tutkimus osoittaa, että edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikan keskeisenä tavoitteena oli poliittisen sovittelun kautta integroida vasemmisto osaksi parlamentaaris-demokraattista järjestelmää. Eheytyspolitiikan todellinen käyttöarvo ja edistyspuolueen poliittiset toimintamahdollisuudet alkoivat kuitenkin heiketä vuoden 1922 eduskuntavaalien jälkeen.Tutkimuksesta käy ilmi, että toteutettu eheytyspolitiikka ja sen osittainen epäonnistuminen näkyivät sekä kommunistien jatkuvana kannatuksena että sisäpoliittisen ilmapiirin oikeistolaistumisena. Tämä kehitys nosti myös edistyspuolueessa esille voimat, jotka suosivat porvariyhteistyötä ohi keskustavasemmistolaisen eheytyspoliittisen linjan. Alkuvuosien jälkeen valtiomuototaistelun koossapitävä voima heikkeni edistyspuolueen sisällä ja 1920-luvun puolivälissä käydyt linjakiistat osoittivat, että osalle puolueen jäsenistä vuoden 1918 puoluevalinnassa keskeisemmässä roolissa oli ollut tasavaltalaisuus kuin vasemmiston integrointi ja kansallinen eheytyminen. Edistyspuolueen johto ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan eheytyspoliittisesta linjasta ja sen ympärille luodusta puolueidentiteetistä, joten porvariyhteistyötä kannattanut oikeisto-oppositio päätyi suurelta osin eroamaan puolueesta vuonna 1927. Tutkimus osoittaa, että parlamentarismin rapautuminen ja pienelle yleispuolueelle elintärkeiden yhteistyömahdollisuuksien heikkeneminen luokkapuolueiden puristuksessa johtivat edistyspuolueen kannatuksen alamäkeen sotien välisenä aikana. Se kutistui 26 kansanedustajan keskisuuresta puolueesta vain kuuden edustajan pienpuolueeksi. Puolueidentiteetin vahvuus ja keskeisten toimijoiden puolueen kokoa suurempi poliittinen painoarvo pitivät sen lakkauttamispohdinnoista huolimatta kuitenkin koossa ja kiinni politiikan ytimessä. Oikeistoradikalismin vuodet 1920–1930-lukujen taitteessa olivat edistyspuolueellesekä uhka että mahdollisuus. Tutkimuksessa käy ilmi, että vaikka kommunisminvastaisen kansanliikkeen vaatimukset olivat edistyspuoluelaisten mielestä oikeutettuja, oli kansanliikkeen niiden ajamiseksi omaksumia laittomia ja ulkoparlamentaarisia keinoja vaikea hyväksyä. Eheytyspolitiikan kannalta katsottuna melkotoivottamalta näyttänyt tilanne kääntyi kuitenkin lopulta voitoksi: äärivasemmisto eliminoitiin, äärioikeisto ajautui paitsioon ja tie maltillisen vasemmiston ja keskustan yhteistyölle aukesi jälleen. Tämä johti lopulta vuonna 1937 punamultahallitukseen ja kansanvallan kolmiliittoon Kansallisen Edistyspuolueen, SDP:n ja Maalaisliiton kesken. Kokemus siitä, että itsenäisyys oli alati uhattuna, toi suomalaiseen liberalismiin varsin nationalistisia piirteitä, joita eurooppalaisten veljespuolueiden ohjelmista ei löydy. Liberalismiin usein liitetty mielleyhtymä sen kosmopoliittisesta, kansallisvaltioita ylittävästä luonteesta jäi Suomessa sotien välisenä aikana nationalismin ja itäisen naapurin luoman uhan varjoon. Suomen sisäpoliittinen tilanne ja geopoliittinen asema loivat vaatimuksen vahvasta kansallisesta yhtenäisyydestä. Suomalainen liberalismi määrittyikin eurooppalaisia vastineitaan voimakkaammin nuorta valtiota hallinneen kansallisuusajattelun, itsesäilytysvaiston ja kansallisen eheyden vaatimusten kautta. Tutkimuksessa todetaan, että edistyspuolueen eheytyspoliittisen linjan muotoutumista ja toteutumista vuosien 1919‒1939 aikana voi pitää idealismin voittona realismista. Lukuun ottamatta reformipolitiikan vuosia edistyspuolueen pitäytyminen valitulla linjalla näyttäytyi poliittisten toimintamahdollisuuksien kannalta katsottuna ajoittain jopa epärealistiselta. Koko sotien välistä aikaa tarkastellessa voikin todeta, että se, minkä edistyspuolue poliittisten päämäärien saavuttamisen valossa voitti, sen se menetti kannatusluvuissa.

Käsityön aineenopettajan turvallisuusasenne ja sen välittyminen oppimisympäristössä

Tämän pro gradu –tutkielman aiheena ovat käsityön aineenopettajien asenteet työturvallisuutta koskien. Tutkimuksessa pyritään kuvailemaan näitä asenteita ja pohtimaan niiden välittymistä käsityön oppimisympäristön työturvallisuuskulttuuriin. Tutkimuksen teoriaosa pohjautuu käsityökasvatuksen, kasvatustieteen ja kasvatuspsykologian tutkimustietoon ja kirjallisuuteen. Tutkimuksen painopiste on työturvallisuudessa ja sen vuoksi olemme pyrkineet hakemaan tutkimustietoa juuri työturvallisuuteen liittyen. Osa siitä on myös säädöksiä ja lainsäädäntöä. Tutkimus on lähtökohdiltaan laadullinen, kuvaileva tutkimus. Tutkimusaineiston hankinta on toteutettu puolistrukturoidun haastattelun avulla. Haastatteluihin osallistui 10 käsityön aineenopettajaa. Aineiston yhteenveto on esitetty tutkimustuloksissa. Aineistoa on tarkasteltu teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tuloksista selviää, millaisia asenteita haastatelluilla käsityön aineenopettajilla on työturvallisuutta ja sen osa-alueita kohtaan. Asenteen laatua kuvaamme ja arvioimme asenteen kolmikomponenttimallin ja turvallisuuskulttuurin neljän ulottuvuuden, fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, sekä pedagoginen, avulla. Asenteesta on pyritty erottamaan, onko se positiivinen vai negatiivinen Koska tutkimus on kuvaileva, sen pohjalta ei pyritty yksiselitteisiin, laajasti yleistettäviin, johtopäätöksiin. Tutkimuksesta selviää, mitä työturvallisuuden osa-alueita opettajat painottivat työturvallisuuskasvatuksessa ja mitkä jäivät vähemmälle huomiolle. Tutkimustuloksissa pohdimme myös opettajien työturvallisuusasenteiden vaikutusta turvallisuuskulttuurin rakentumiseen. Päädyimme siihen, että pääsääntöisesti opettajien asenne työturvallisuutta kohtaan on positiivinen, mutta siitä löytyi myös puutteita.

Muutosjohtaminen julkishallinnossa – tarkastelussa Maasotakoulun ja Reserviupseeri-koulun yhdistyminen

Puolustusvoimat toteutti vuosien 2012 – 2015 aikana suurimman rauhanajan rakenteellisen muutoksensa, Puolustusvoimauudistuksen. Puolustusvoimauudistuksessa sodanajan joukkojen määrä laski, joukko-osastoja yhdistettiin ja lakkautettiin, taistelutapaa muokattiin sekä koko Puolustusvoimien johtamisrakenne madallettiin kolmiportaiseksi. Uudistuksen tavoitteena oli sopeuttaa Puolustusvoimien toiminta, rakenne ja joukko-osastojen määrä vastaa-maan sodan-ajan joukkojen koulutustarvetta sekä vuosittain palvelukseen astuvien palveluskelpoisten ikäluokkien vähentynyttä määrää. Suurimpana yksittäisenä tekijänä Puolustusvoimauudistuksen taustalla oli Puolustusvoimien saamaan rahoitukseen tehdyt leikkaukset. Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen ja tutkimusmenetelmänä toimii tapaustutkimus. Tutkimuksessa käytetylle aineistolle on tehty teorialähtöinen sisällönanalyysi. Tutkimuksen tavoitteena on vastata kysymykseen: Miten muutosjohtaminen tulisi toteuttaa julkishallinnossa Hellströmin mallin mukaan? Tutkimuksessa selvitetään lisäksi miten Puolustusvoimauudistus on vaikuttanut Puolustusvoimien, sekä Maasotakoulun ja Reserviupseerikoulun rakenteeseen. Tutkimuksessa erityistarkastelussa on Maasotakoulun ja Reserviupseerikoulun yhdistyminen ja se miten sitä on johdettu organisaatioiden oman viestinnän perusteella. Tutki-muksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat Puolustusvoimauudistus, muutosjohtaminen, uutisointi joukko-osastolehdissä ja näiden perusteella tehtävät johtopäätökset. Näkökulmana tutkimuksessa toimii muutosjohtaminen. Tutkimuksen teoreettisena perustana toimii Antti Hellströmin luoma muutosjohtamisen seitsemänportainen malli, joka on mukaelma John Kotterin vastaavasta. Muutosjohtamisen kannalta olennaisiksi asioiksi Hellströmin mallin perusteella nousivat muutoksen tarpeen tiedostaminen ja tarpeen perusteella muutoksen käynnistäminen. Muutosta varten on olennaista luoda muutosta johtava työryhmä. Muutoksen aikana muutosvastarintaan on osattava suhtautua rakentavasti ja sen kautta saatavaa palautetta on kyettävä hyödyntämään. Muutosta ja sen tuomia vaikutuksia toimintatapoihin on testattava jo ennen kuin muutos tapahtuu kokonaisuudessaan. Muutoksen tapahduttua on pidettävä huolta siitä, että vanhoihin, muutokseen johtaneisiin toimintatapoihin ei palata. Puolustusvoimauudistus sekä tutkimuksessa käsitelty Maasotakoulun ja Reserviupseerikoulun yhdistyminen tapahtuivat aikamääreiden puitteissa. Puolustusvoimauudistuksella kyettiin saavuttamaan sille asetetut säästötavoitteet. Muutoksessa ja sen johtamisessa korostuu kuitenkin myös toiminnan ja toimintatapojen muutos. Lyhyellä aikavälillä toiminnan ja toiminta- tapojen muutosta ja niiden vaikutusta on tutkielman puitteissa vaikea arvioida.

Metanoliklusterien ja -monomeerin valenssielektronirakenteen ja hajoamisen tutkiminen elektroni-ioni-koinsidenssimenetelmällä

Klustereita tutkitaan nykypäivänä paljon, koska ne ovat nanokokoisia, ja niillä on pienestä koostaan johtuen ainutlaatuiset kemialliset ja fysikaaliset ominaisuudet. Tutkimalla näiden ominaisuuksien muutoksia klusterien koon funktiona, voidaan ymmärtää paremmin aineen makroskooppisten ominaisuuksien mikroskooppinen alkuperä. Tällaisten ominaisuuksien riippuvuus klusterien koosta on yhteydessä klusterin elektroni- ja geometrisen rakenteen muutoksiin. Pienet metanoliklusterit muodostuvat metanolimolekyylien sitoutuessa toisiinsa lineaarisilla vetysidoksilla, jotka määrittävät metanoliklusterien tyypillisen rakenteen. Vetysidokset ovat tärkeitä monissa biologisissa ympäristöissä, ja koska metanoli on yksinkertaisin alkoholi, se on hyvä mallisysteemi, kun tutkitaan liuenneiden aineiden ja liuottimien välisiä vuorovaikutuksia ja sitoutumista vetysidosten välityksellä. Tässä työssä tutkittiin metanolimolekyylin ja pienien metanoliklusterien valenssielektronirakenteita ja hajoamista ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Jotta ionisoivan säteilyn aiheuttamaa molekyylin hajoamistapahtumaa voidaan mallintaa luotettavasti, tarvitaan tietoa mahdollisimman monesta säteilyn ja molekyylin vuorovaikutuksen seurauksena syntyneestä partikkelista. Tässä työssä tutkimusmenetelmänä käytettiin koinsidenssimenetelmää, jonka tarkoituksena on havaita samasta säteilyn aiheuttamasta ionisaatiotapahtumasta syntynyt elektroni ja ioni. Käytetty mittalaitteisto koostui klusteri- ja säteilylähteestä sekä ioni- ja elektronispektrometrista. Mittauksissa käytetyn ultraviolettisäteilyn energia oli . Tällaisen säteilyn avulla voitiin tutkia nimenomaan kohdemolekyylien valenssialueen elektronirakennetta ja valenssielektronin ionisaation aikaansaamia hajoamisprosesseja kyseisissä molekyyleissä. Mittaustulosten perusteella määritettiin metanolimonomeerin ja -klusterien hajoamisreitit käytetyllä säteilyenergialla sekä metanolimonomeerin hajoamisessa syntyvien fragmenttien riippuvuus molekyyliorbitaaleilta tapahtuvista elektronisista siirtymistä. Havaittujen fragmenttien perusteella pääteltiin, että suurin klusterilähteessä syntynyt klusteri on metanoliheksameeri. Sekä metanolimonomeerin että -klusterien hajoamisen seurauksena syntyneiden fragmenttien esiintymisenergiat määritettiin, ja niiden todettiin vastaavan hyvin kirjallisuudessa esiintyviä kokeellisesti määritettyjä arvoja. Esiintymisenergioiden todettiin pienenevän, kun havaitun klusteri-ionin muodostavien metanolimolekyylien lukumäärä kasvaa. Protonoituneen metanolimonomeerin ja -dimeerin kanssa koinsidenssissa havaittujen elektronien energioiden erot viittaavat siihen, että metanolidimeerin ja -trimeerin geometrinen rakenne on huomattavasti toisistaan poikkeava.

Organizational creativity – Hegemonic and alternative discourses

SUMMARY Organizational creativity – hegemonic and alternative discourses Over the course of recent developments in the societal and business environment, the concept of creativity has been brought into new arenas. The rise of ‘creative industries’ and the idea of creativity as a form of capital have attracted the interests of business and management professionals – as well as academics. As the notion of creativity has been adopted in the organization studies literature, the concept of organizational creativity has been introduced to refer to creativity that takes place in an organizational context. This doctoral thesis focuses on organizational creativity, and its purpose is to explore and problematize the hegemonic organizational creativity discourse and to provide alternative viewpoints for theorizing about creativity in organizations. Taking a discourse theory approach, this thesis, first, provides an outline of the currently predominant, i.e. hegemonic, discourse on organizational creativity, which is explored regarding themes, perspectives, methods and paradigms. Second, this thesis consists of five studies that act as illustrations of certain alternative viewpoints. Through these exemplary studies, this thesis sheds light on the limitations and taken-for-granted aspects of the hegemonic discourse and discusses what these alternative viewpoints could offer for the understanding of and theorizing for organizational creativity. This study leans on an assumption that the development of organizational creativity knowledge and the related discourse is not inevitable or progressive but rather contingent. The organizational creativity discourse has developed in a certain direction, meaning that some themes, perspectives, and methods, as well as assumptions, values, and objectives, have gained a hegemonic position over others, and are therefore often taken for granted and considered valid and relevant. The hegemonization of certain aspects, however, contributes to the marginalization of others. The thesis concludes that the hegemonic discourse on organizational creativity is based on an extensive coverage of certain themes and perspectives, such as those focusing on individual cognitive processes, motivation, or organizational climate and their relation to creativity, to name a few. The limited focus on some themes and the confinement to certain prevalent perspectives, however, results in the marginalization of other themes and perspectives. The negative, often unintended, consequences, implications, and side effects of creativity, the factors that might hinder or prevent creativity, and a deeper inquiry into the ontology and epistemology of creativity have attracted relatively marginal interest. The material embeddedness of organizational creativity, in other words, the physical organizational environment as well as the human body and its non-cognitive resources, has largely been overlooked in the hegemonic discourse, although thereare studies in this area that give reason to believe that they might prove relevant for the understanding of creativity. The hegemonic discourse is based on an individual-centered understanding of creativity which overattributes creativity to an individual and his/her cognitive capabilities, while simultaneously neglecting how, for instance, the physical environment, artifacts, social dynamics and interactions condition organizational creativity. Due to historical reasons, quantitative as well as qualitative yet functionally- oriented studies have predominated the organizational creativity discourse, although studies falling into the interpretationist paradigm have gradually become more popular. The two radical paradigms, as well as methodological and analytical approaches typical of radical research, can be considered to hold a marginal position in the field of organizational creativity. The hegemonic organizational creativity discourse has provided extensive findings related to many aspects of organizational creativity, although the con- ceptualizations and understandings of organizational creativity in the hegemonic discourse are also in many respects limited and one-sided. The hegemonic discourse is based on an assumption that creativity is desirable, good, necessary, or even obligatory, and should be encouraged and nourished. The conceptualiza- tions of creativity favor the kind of creativity which is useful, valuable and can be harnessed for productivity. The current conceptualization is limited to the type of creativity that is acceptable and fits the managerial ideology, and washes out any risky, seemingly useless, or negative aspects of creativity. It also limits the possible meanings and representations that ‘creativity’ has in the respective discourse, excluding many meanings of creativity encountered in other discourses. The excessive focus on creativity that is good, positive, productive and fits the managerial agenda while ignoring other forms and aspects of creativity, however, contributes to the dilution of the notion. Practices aimed at encouraging the kind of creativity may actually entail a risk of fostering moderate alterations rather than more radical novelty, as well as management and organizational practices which limit creative endeavors, rather than increase their likelihood. The thesis concludes that although not often given the space and attention they deserve, there are alternative conceptualizations and understandings of organizational creativity which embrace a broader notion of creativity. The inability to accommodate the ‘other’ understandings and viewpoints within the organizational creativity discourse runs a risk of misrepresenting the complex and many-sided phenomenon of creativity in organizational context. Keywords: Organizational creativity, creativity, organization studies, discourse theory, hegemony

Miten sotilasjohtaja johtaa palautumista ja jaksamista? : Tulenjohtoaliupseerin toimintamahdollisuudet palautumisen ja jaksamisen edistämiseksi

Sotilaan toimintakykyyn ja sen ylläpitoon liittyy monia eri tekijöitä. Sotilasjohtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on pitää huoli omien alaisten toimintakyvystä ja joukkonsa suorituskyvystä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä konkreettisilla vaikutuskeinoilla tulenjohtoaliupseeri johtaa alaistensa palautumista ja jaksamista. Palautumista ja jaksamista käsiteltiin toimintakyvyn psyykkisen ja sosiaalisen osa-alueen kautta. Tutkimuksessa haluttiin myös selvittää, miten tulenjohtoaliupseerin alaiset kokevat palautumisen ja jaksamisen johtamisen. Päätutkimuskysymys on seuraava: 1. Miten tulenjohtoaliupseeri vaikuttaa alaistensa palautumiseen ja jaksamiseen? Päätutkimuskysymyksen lisäksi apuna käytettiin kahta alatutkimuskysymystä: a. Mitä konkreettisia vaikutuskeinoja tulenjohtoaliupseerilla on johtaa alaistensa palautumista ja jaksamista? b. Kokevatko ryhmän jäsenet, että tulenjohtoaliupseeri johtaa heitä palautumaan ja jaksamaan? Tutkimus suoritettiin vastaajille teetetyn kyselyn pohjalta, johon vastasi 12 varusmiestä. Kaikki kyselyyn vastanneet olivat miehiä, 19–20-vuotiaita ja sotilasarvoltaan tykkimiehiä tai korpraaleja. Tutkimuksen aineisto saatiin kyselystä ja se analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen viitekehyksessä ovat palautuminen, jaksaminen sekä sotilaan toimintakyvyn psyykkinen ja sosiaalinen osa-alue. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että tulenjohtoaliupseeri kykenee vaikuttamaan alaistensa psyykkiseen ja sosiaaliseen palautumiseen sekä jaksamiseen tehokkaimmin säätelemällä heidän lepoaikaansa, keskustelemalla ja ylläpitämällä ryhmähenkeä. Lisäksi ravinnon ja nesteen saannista sekä fyysisestä kunnosta huolehtiminen, ovat tärkeitä tekijöitä palautumisen ja jaksamisen edistämisessä. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että tulenjohto-aliupseeri on tärkeässä osassa alaistensa toimintakyvyn säilyttämisessä ja oman ryhmänsä suorituskyvyn ylläpidossa. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet olivat Jarmo Toiskallion teokset sotilaspedagogiikasta, Jukka Alavillamon yleisesikuntaupseerikurssin diplomityö Sotilaan toimintakyky, Niina Valtasen kandidaatintutkielma Stressin sekä fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn vaikutus johtajaan sekä Yhdysvaltain armeijan Combat and Operational Stress Control Manual for Leaders and Soldiers.

Strateginen kommunikaatio sosiaalisessa mediassa : tutkimuskohteena Libya

Tutkimuksen tavoitteena oli muodostaa teoriapohja strategisesta kommunikaatiosta ja tämän kautta vastata tutkimuskysymyksiin. Päätehtävänä oli analysoida William Haguen ja Anders Fogh Rasmussenin twiittejä vuoden 2011 libyan kriisin ajalta. Tutkimuksen kirjallisuuskatsauksella vastasin sivututkimuskysymyksiin ja loin teoriapohjaa sekä strategisesta kommunikaatiosta että viestinnästä tutkimukseeni. Tutkielmassa vastattiin päätutkimuskysymykseen: Miten strategista kommunikaatiota voi käyttää sotilasoperaatiossa, kun viestikanavana on sosiaalinen media? Aiheeni on median ja viestinnän muutoksen aikakaudella ajankohtainen ja mielenkiintoinen myös sotataidollisesta näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytin tekstianalyysiä ja kirjallisuuskatsauksella loin kuvan strategi-sesta kommunikaatiosta, johon peilasin ja jonka pohjalta analysoin Haguen ja Rasmussenin Twitter -viestintää. Viesteistä etsin eritoten viitteitä kansallisen narratiivin edistämiseen, responsibility to protect periaatteeseen sekä oikeutuksen hakemiseen länsikoalition toimille. Tutkimuksen perusteella havaitaan, että sekä Haguen että Rasmussenin viesteistä löytyy strategisen kommunikaation periaatteet ja heidän viestintä on ollut tavoitejohtoista. Molempien viestinnän diskurssit keskittyvät libyalaisiin siviileihin ja r2p -periaatteeseen. Molempia edellä mainittuja käytettään hyödyksi omien toimien oikeuttamiseen, eikä Haguen ja Rasmussenin viestinnässä ole suuria eroja tässäkään mielessä.