Kurkistuksia Suomeen

Kirjallisuusarvostelu

Tiedonjaon ongelmat globaalissa jakeluketjussa

Työ on kirjallisuustutkimus ja sen tavoitteena on määrittää globaalin jakeluketjun tiedonjaon ongelmat sekä niiden ratkaisu- ja ehkäisymenetelmiä. Työ sisältää seitsemän eri ongelmatyyppiä, joihin löydettiin kolme ratkaisumenetelmää ja kolme ehkäisymenetelmää. Lisäksi työssä käsitellään ongelmia case-yrityksen näkökulmasta. Case-esimerkki toteutettiin haastatteluna. Tiedonjaon ongelmat johtuvat joko inhimillisistä tai teknisistä virheistä. Vakavimmat ongelmat johtuvat usein inhimillisistä syistä eikä tietojärjestelmän uusiminen välttämättä korjaa näitä ongelmia. Tietojärjestelmien oikeaoppinen käyttöönotto ja sisäistäminen antavat yritykselle huomattavia parannuksia tiedonjakoon jakeluketjussa. Tiedonjaon ongelmia ratkaistaessa täytyy usein hyödyntää useampia ratkaisumenetelmiä ja yrityksen liiketoimintamalli täytyy ottaa huomioon. Case-yrityksessä vakavimmat ongelmat liittyivät luottamukseen, kommunikointietiketin puutteeseen, tiedon hukkumiseen ja odottamattomiin tiedonkulun häiriöihin.

Tilintarkastajan kurinpidollinen vastuu

Tutkielman tavoitteena oli tutkia, millaista on tilintarkastajan kurinpidollinen vastuu ja kuinka tällainen vastuu voi realisoitua käytännössä. Alkuosa käsittelee tilintarkastusjärjestelmää teoreettiselta kannalta, vastaavasti jälkimmäisessä osassa on tutkittu tilintarkastajille langetettuja sanktioita ja niiden määriä. Näiden perusteella on pyritty tekemään johtopäätöksiä rangaistuskäytännöistä ja niiden mahdollisista muutoksista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tilintarkastusjärjestelmä on juuri nyt voimakkaan muutoksen alaisena. Vuoden 2007 lakiuudistuksen jälkeen kansainvälistyminen ja EU:n tasoiset säännökset tullevat muokkaamaan tilintarkastusjärjestelmää entisestään. Kaiken kaikkiaan säännökset ovat tilintarkastajilla kuitenkin melko hyvin hallinnassa, sillä keskimäärin 5-10 tapauksessa vuosittain tutkitaan tilintarkastajan toimintaa, mutta vain muutama johtaa kurinpidollisiin toimenpiteisiin.

Liiketoimintamallit kustannusjohtamisen välineenä

Kandidaatintyö käsittelee liiketoimintamalleja kustannusjohtamisen välineenä. Työn tavoitteena on selvittää liiketoimintamallien käyttöä yritysten kustannusjohtamisessa tällä hetkellä, sekä rakentaa kattava kuva liiketoimintamalleista kustannusjohtamisen näkökulmasta. Lisäksi työssä arvioidaan liiketoimintamallin vaikutusta yrityksen kannattavuuteen tutkimusten pohjalta. Työ on pääasiassa kirjallisuuskatsaus, jonka lähteinä on käytetty liiketoimintamalleja ja kustannusjohtamista koskevaa kirjallisuutta, sekä aiheita käsittelevä artikkeleita. Kirjallisuuskatsauksen löydöksiä arvioidaan osaltaan myös oman päättelyn kautta. Kirjallisuuslähteiden pohjalta on havaittavissa, että liiketoimintamallien käsite on vielä yritysmaailmassa melko tuore, vaikka niiden konsepti onkin tunnettu jo pitkään. Liiketoimintamallien käyttö kustannusjohtamisen välineenä onkin vielä vähäistä, mutta oikein käytettynä liiketoimintamallit voivat olla avuksi yritysten kustannuslaskennalle ja päätöksenteolle.

Knowledge, processes and relationships in organizational change: Understanding how to facilitate management of intellectual capital in diverse organization structures and cultures.

This study examined relationships of organizational dependencies, change management and developed intellectual knowledge resources, in different intellectual capital based development programs on ICT-sector. Study was carried out in a research context, where high degree of external organizational contingencies existed and lots of changes in several development programs had taken place in the last years. From a scientific perspective the main contribution was that evidence between relationships of organizational dependencies, change model portfolio and developed knowledge resources could be suggested. From managerial perspective the primary implication was that in situations where sustainable competitive advantage is pursued by means of increasing knowledge based productivity of labor, firms should seek to pursue organizational settings where external dependencies have minimal amount of effect.

Nominalisaatio ja verbaalisubstantiivin kääntäminen suomesta englantiin sairaanhoitopiirien potilasohjeissa

Tutkielma käsittelee nominalisaatiota ja verbikantaisten substantiivien kääntämistä suomesta englantiin. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millä eri tavoin kolmen eri sairaanhoitopiirin (HUS, VSHP, VSSHP) potilasohjeissa esiintyvät -minen-päätteiset verbaalisubstantiivit on käännetty englanniksi. Nominalisaatio eli verbaalisubstantiivien käyttö verbin sijasta on erikoisalakielille tyypillinen piirre, joka tekee tekstistä helposti vaikeaselkoista ja heikentää luettavuutta. Suositusten mukaan potilasohjeiden tulisi olla selkeitä, joten liiallista nominalisaatiota tulisi välttää. Hypoteesina oli, että suuri osa verbaalisubstantiiveista on käännetty englannin verbaalisubstantiivilla ja että suomen sijamuoto vaikuttaa ainakin jossain määrin käännösratkaisuihin, koska suomen sijataivutusjärjestelmä on huomattavasti laajempi kuin englannin. Tutkimuksen aineisto koostui 30:stä sairaanhoitopiirien internetsivuillaan julkaisemasta potilasohjeesta ja niiden käännöksistä. Kyseessä on kontrastiivinen tutkimus, joten olen poiminut potilasohjeista kaikki -minen-päätteisen edussanan sisältävät nominilausekkeet (193 kpl) ja niiden englanninkieliset vastineet. Aineisto on jaettu ryhmiin kohdekielen rakenteen perusteella; tuloksia käsitellään ensisijaisesti kvalitatiivisesti kieliopillista taustaa vasten, mutta myös kvantitatiivisesti sekä potilasohjesuosituksiin ja aiempiin tutkimuksiin verraten. Tutkimuksen painopiste on pääosin nominilausekkeen edussanassa ja sen käännösvastineessa, mutta aineistoa analysoidaan myös laajemmin potilasohjeen luettavuuden ja funktion toteutumisen (eli hoidon onnistumisen) kannalta. Tutkimustulokset osoittivat, että suomen verbaalisubstantiivia vastasi kohdetekstissä seitsemän eri käännösvastinetyyppiä seuraavassa esiintyvyysjärjestyksessä: verbaalisubstantiivi, to-infinitiivi, -ing-partisiippi, vapaa käännös, finiittiverbirakenne, adjektiivimäärite tai substantiivi sekä ei vastinetta. Käännösryhmien osuuksissa ei ollut huomattavia eroja sairaanhoitopiirien välillä. Verbaalisubstantiivi oli selvästi yleisin (46,11 %) käännösvastinetyyppi, joten hypoteesi piti paikkansa. Sijamuodoista vain translatiivi vaikutti selkeästi käännöksiin, sillä sitä vastasi useimmin englannin to-infinitiivi tai pidempi in order to -rakenne. Kokonaisuudessaan käännöksissä oli noudatettu hyvin paljon lähdekielen rakennetta, joten nominalisaatiota esiintyi runsaasti myös kohdekielisissä potilasohjeissa. Finiittiverbirakenne ja vapaa käännös auttoivat poistamaan nominalisaatiota ja paransivat käännösten luettavuutta.

Lääkäripalveluyritysten tunnistamat kilpailuedut ja toimialan kilpailuvoimat

Tutkimuksessa kuvataan yksityisten lääkäripalveluyritysten kilpailuetuja. Tutkimus ottaa kantaa taloustieteissä esiintyviin kilpailuetuteorioihin ja pyrkii löytämään toimialan kilpailuvoimia. Tutkimuksessa syvennytään myös toimialan rakenteeseen, sen merkitykseen kilpailuedun luomisessa sekä peilataan alan kirjallisuutta toimialan todelliseen rakenteeseen. Empiirisen aineiston kerääminen toteutetaan teema-haastattelumenetelmällä. Haastattelu on laadullinen tutkimus, jonka tarkoitus on paljastaa toimialan kilpailuvoimia ja selvittää, miten yritykset säilyttävät kilpailuetujaan. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa käytetään viiden kilpailuvoiman mallia ja yrityksen resurssiperustaista näkemystä. Tutkimus osoittaa toimialan olevan monitahoinen ja kompleksinen kokonaisuus, joka koostuu monia toisiaan tukevista osista. Yritykset tuottavat lääkäripalveluiden lisäksi myös muita palveluita, jotka osaltaan tukevat kilpailuetua tutkittavassa liiketoiminnassa. Haastattelujen perusteella voidaan todeta kilpailuetujen syntyvän tekijöistä kuten sosiaaliset prosessit, jotka syntyvät yrityksissä jokapäiväisen toiminnan sivutuotteena. Lisäksi tärkeitä ovat yritysten ja asiakkaiden väliset suhteet sekä yrityksen suhteet omaan työvoimaansa, jolla palvelut tuotetaan.

Rauhanturvaajien koulutuksen kehittyminen vuosina 1956–1969

Suomi haki Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenyyttä jo 1947 Suomen rauhansopimuksen tultua voimaan, mutta jäsenyys hyväksyttiin vasta 1955. Suomi osallistui ensimmäistä kertaa yleiskokouksen toimintaan syksyllä 1956, jolloin ennen varsinaista syysistuntoa pidettiin kaksi kiireellistä kokousta,Miten rauhanturvaajien koulutus Suomessa ja operaatioalueella kehittyi vuosina 1956 - 1969? Alatutkimuskysymyksinä ovat: - Mitkä olivat taustat Suomen osallistumiselle rauhanturvaamiseen 1950- ja 1960-luvuilla? - Miten Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen komppaniat oli organisoitu ja miten komppani-at perustettiin vuosina 1956 ja 1957? - Miten Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Komppanioiden koulutus toteutettiin ja mitä koulutus sisälsi? - Miten Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Pataljoonat oli organisoitu ja miten pataljoonat perustettiin vuosina 1964 - 1969? - Miten Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Pataljoonien koulutus toteutettiin ja mitä kou-lutus sisälsi? Koulutuksellisesta näkökulmasta Suomen osallistuminen rauhanturvaamistoimintaan tuntuu yllättä-neen koko organisaation. Ensimmäisen joukon koulutukseen ei olut varauduttu, vaan joukko perus-tettiin kiireisellä aikataululla. Puolustusvoimien vähäinen kiinnostus ei tukenut koulutuksen antamista, vaan osittain rauhanturvaamiseen liittyvät asiat koettiin painolastiksi muutenkin vähäisillä resursseilla toimiville puolustusvoimille. Suezin operaation jälkeen Suomen rauhanturvaamisessa joukoilla tulee kohtuullisen pitkä tauko. Osallistumistauon aikana Suomi aloitti oman rauhanturvaamiskonseptinsa luomisen tiiviissä yhteis-työssä muiden pohjoismaiden kanssa. Pysyvässä valmiudessa olevan pataljoonan oli suunniteltu ole-van valmiudessa vuoden 1964 lopusta eteenpäin. Pitkälle edenneet valmistelut keskeytyvät joukko-pyyntöön Kyprokselle. Kyproksen joukon valmistelussa ei kuitenkaan hyödynnetty pysyväksi suun-nitellun joukon perustamista tai koulutusta. Kyproksen joukkoa lähdettiin kokoamaan Suezin mallin mukaan etsimällä vapaaehtoisia. On kuitenkin huomioitavaa, että Kyprokselle lähdettäessä Suomella oli jo kokemusta operaatioista ja ainakin suhteita muihin rauhanturvaamiseen osallistuviin maihin oli luotu. Ensimmäisen Kyprokselle lähetetyn joukon koulutukseen Suomessa oli panostettu huomatta-vasti enemmän kuin Suezille lähtöön. Merkittävänä koulutuksellinen muutos rauhaturvaajien koulutuksessa on YKSP/ täydennysosaton perustaminen Niinisalon varuskuntaan. Ensimmäisen kerran rauhanturvaajien koulutusta keskitetään samaan paikkaan ja täydennysosasto määrätään orgaaniseksi osaksi Satakunnan Tykistörykmenttiä.Lähempänä 1970-lukua koulutukseen alkaa esiintyä selkeä jatkumo Suomessa annetun ja operaa-tioalueella annetun koulutuksen välillä. Suomessa järjestetyissä koulutus- ja valintatilaisuuksissa 75 prosenttia ajasta kuitenkin käytettiin muihin asioihin kuin koulutukseen. Suomessa koulutettiin edelleen vain perusluennot, perusammunnat ja sulkeisjärjestysharjoituksia. Operaatioalueella keski-tyttiin taistelukoulutukseen, sulkeisjärjestysharjoituksiin ja kieliopintoihin. Rauhanturvaamiskokemusta omaavien henkilöiden käyttäminen hyödyksi on ollut omiaan koulutuk-sen kehittymisessä. YKSK 1 ja YKSK 2 komppanioiden päälliköt toimivat myöhemmin YKSP 1 ja YKSP 2 komentajina. YK-koulutuskeskusta ja sen edeltäjää YKSP/ Täydennysosastoa voidaan pitää rauhanturvaajien koulutusta koordinoivana ja resursseja kokoavana osastona. Operaatiosta ja tarkastusmatkoilta saatu palaute pystyttiin kokoamaan yhteen paikaan ja hyödyntämään seuraavien joukkojen koulu-tuksessa. Operaatioista saatua palautetta voitiin täydentää valinta- ja koulutustilaisuuksista saadulla palautteella. joissa käsiteltiin ensin Suezin ja sitten Unkarin kriisiä. Unkarin kriisissä oli voimakas itä – länsi – asetelma, mutta Suezin kriisissä Suomen ei tarvinnut asettua kummallekaan puolelle. Marraskuussa 1956 hyväksyttiin päätöslauselma ja perustettiin YK:n Lähi-idän valvontajoukko eli United Nations Emergency Force (UNEF). Ensimmäistä kertaa YK:n alainen aseistettu osasto perustettiin rauhan turvaamiseksi kriisialueella. Suomen hallitus vastasi kolme tuntia YK:n pääsihteerin virallisen tiedustelun jälkeen osallistuvansa YK:n Lähi-idän valvontajoukkoon. Suomalainen rauhanturvajoukko osallistui operaatioon vuoden 1956 marraskuusta vuoden 1957 joulukuuhun asti. Suomi päätti kahden puolivuotiskauden jälkeen lopettaa osallistumisensa UNEF - operaatioon. Suomi otti seuraavan kerran osaa, Suezin operaatioita huomattavasti mittavammalla joukolla, Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanturvaoperaatioon Kyproksella. United Nations Peacekeeping Force in Cyprus-operaatioon Suomi osallistui vuodesta 1964. Operaatioon lähetettiin suomalainen rauhanturvapataljoona. Suomi jatkoi pataljoonan vahvuisen rauhanturvajoukkonsa pitämistä Kyproksen operaatiossa aina vuoteen 1977. Tutkimuksella on haettu vastausta rauhanturvaajien koulutuksen kehittymiseen vuosina 1956 – 1969. Alakysymyksillä selvitetään konkreettisia muutoksia koulutuksen käytännön toteuttamisessa ja syitä mahdollisin muutoksiin rauhanturvaajien koulutuksessa. Tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä on:

[Pääkirjoitus]

Teema: Rytmimaisteri-koulutuksen seminaari.