Johtamiskäyttäytymisen arviointijärjestelmän validiteetti

Korkeakoulu-uudistuksen myötä on aika tarkastella myös arviointijärjestelmiä kriittisesti. Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia Maanpuolustuskorkeakoulussa käytettävän johtamiskäyttäytymisen arviointijärjestelmän validiteettia. Ovatko arvioinnit objektiivisia? Entä miten arvioinnissa toteutuu sukupuolten välinen tasa-arvo? Käsittelen tutkimustyössäni kadettien johtamiskäyttäytymisen numeerista arviointia. Johtamiskäyttäytymistä arvioivat numeerisesti niin vertaiset kuin esimieskin. Olen tiivistänyt tutkimuskysymykseni seuraavasti: ”Kadettien loppuarvostelusta yhden kolmasosan muodostaa johtamiskäyttäytymisen numeerinen arviointi – Mistä muodostuu arviointijärjestelmän validiteetti?” Tutkimuksen teoriaosuus koostuu arviointia käsittelevistä väitöskirjoista sekä johtamiskäyttäytymisen arviointia koskevista tutkimuksista. Tutkimuksen empiirinen osio koostuu asiantuntijahaastatteluista sekä vuosina 2004-2008 valmistuneiden sotatieteiden kandidaattien ja maisterien arvioinneista. Johtopäätöksissä todetaan, että arviointijärjestelmä validiteetissa on puutteita. Arviointijärjestelmä ei täytä kriteeriperusteisen arvioinnin vaatimuksia, mikä antaa arvioitsijalle mahdollisuuden määritellä arviointiasteikon itse. Tämä aiheuttaa asteikon horjumisen eri arvioitsijoilla ja arviointi perustuu pitkälti mielikuviin. Lisäksi arviointijärjestelmä heikentää naisten sijoittumista kurssilla tutkittavan joukon (n=831) jokaisessa ryhmässä eli jokaisella valmistuneella kadettikurssilla vuosina 2004-2008.

The Concept of Betterness and Sport Competitions

It is common that people disagree on a question which athlete or team was the best in a particular sport competition. This thesis attempts to clarify these disputes by analysing the concept of betterness in the context of sport competitions. Betterness can be interpersonal, intrapersonal or a combination of the two. I focus on interpersonal betterness, that is, on superiority. For example, interpersonal betterness may be contested in a football match between the national teams of Germany and Argentina. My aim is to provide a philosophical account of interpersonal betterness. The account has two functions: descriptive and normative. It describes the shapes and forms in which superiority is instantiated in sport competitions. It also provides a consistent and accurate way to discuss superiority. The thesis consists of two parts. In the first part, I introduce, elaborate and illustrate my account, which in turn consists of three elements: (1) relations of superiority, (2) standards for the relations of superiority and (3) types of competition. I also discuss my account’s relevance to issues of sport ethics through the example of gender equity and women’s ski jumping. I conclude that this account will not end the disputes over which team or athlete was better in a particular competition. Instead, it provides tools for a more consistent discussion of the disputed issues. The second part of the thesis includes five reprinted original articles. The account presented in the first part is based on these publications.

Sukupuolta politisoimassa

Kirjallisuusarvostelu

”Esimiesten pitää olla riittävän jämäköitä puuttumaan kusipäiseen käytökseen!” Moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella kohti toimivaa työyhteisöä. Suomen erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohto

Työpaikkakiusaamista esiintyy useissa työpaikoissa sekä organisaation eri tasoilla. Työpaikkakiusaaminen on yleistä myös naisvaltaisissa terveydenhuollon yhteisöissä. Työpaikkakiusaamisella on todettu olevan merkittäviä negatiivisia seurauksia niin yksilön kuin organisaation tasolla. Työpaikkakiusaamisen seuraukset ovat moninaiset, ja ne voivat kohdistua kiusatun ja kiusaajan lisäksi koko työyhteisöön. Työpaikkakiusaaminen on näin uhka työyhteisön toimivuudelle. Keskijohdon tulee tukea lähiesimiehiä työpaikkakiusaamiseen puuttumisessa ja näyttää esimerkkiä omalla asennoitumisellaan ja käytöksellään siinä, miten he itse puuttuvat työpaikkakiusaamiseen. Keskijohdon rooli on myös merkittävä työyhteisön toimivuuden turvaamisessa sekä organisaatiokulttuurin rakentamisessa moninaisuutta arvostavaksi. Tässä tutkimuksessa tutkittiin työpaikkakiusaamiseen puuttumista moninaisuusjohtamisen viitekehyksessä. Tutkimuksen kohdejoukkona olivat Suomen erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohtajat ja tavoitteena oli selvittää, miten moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella voidaan saada aikaan toimiva työyhteisö. Tutkimusmenetelmäksi valittiin kvantitatiivis-kvalitatiivinen kyselytutkimus. Empiirisen aineiston keräämiseksi tehtiin sähköinen Webpropol 2.0-kysely. Kysely lähetetiin 19 sairaanhoitopiiriin erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohdon edustajalle (N=210), ja vastausprosentiksi saatiin 54. Kyselyssä oli sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Strukturoituja kysymyksiä analysoitiin Webropol-ohjelman ja Microsoft Excel-ohjelman analysointityökaluilla, avoimia kysymyksiä analysoitiin sisällönanalyysillä. Tulosten perusteella moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella voidaan edistää toimivan työyhteisön syntymistä. Tulosten mukaan johtamisella oli merkitystä kiusaamisen ennaltaehkäisyssä ja siihen puuttumisessa. Moninaisuusjohtamisen ulottuvuudet tulivat melko hyvin esiin ylihoitajien johtamistyössä sekä organisaation toimintamalleissa työpaikkakiusaamiseen puuttumisessa ja ratkaisussa. Tuloksista käy selville, että työpaikkakiusaaminen oli uhka työyhteisön toimivuudelle. Toimimaton työyhteisö oli uhka potilaiden hyvälle hoidolle, joten tutkimuksen aihe on tärkeä ja auttaa ymmärtämään kiusaamiseen puuttumisen ja organisaation moninaisuuden tärkeyden. Tulosten mukaan kiusaamiseen puuttumisessa tärkeää oli esimiesten antama tuki, tasa-arvo, yhteiset pelisäännöt, avoin keskustelu, kiusaamisen ilmoittaminen, kunnioittava käytös, sujuva yhteistyö ja ongelmien käsittely. Moninaisuusjohtamisen ulottuvuudet ja toimivan työyhteisön peruspilarit ovat hyvin samankaltaisia. Tulosten mukaan kunnioittava ja arvostava käytös, kiusaamisen ilmoittaminen ja tasa-arvo eivät toteutuneet organisaatioissa riittävän hyvin, joten näissä asioissa on organisaatioissa vielä kehitettävää.

Kuntasektorin logistiikkakustannusten tarkastelu toimitusketjujen hallinnan näkökulmasta

Toimitus- ja palveluketjujen hallinta on tärkeää teollisuuden ja kaupan alalla. Suomen teollisuuden ja kaupan logistiikkakustannukset ovat keskimäärin 13,4 % liikevaihdosta (2013). Yrityksissä logistiikkakustannuksia kuitenkin mitataan menetelmillä, jotka eivät anna riittävää tietoa makrotason logistiikkakustannusten arvioihin. Makrotalouden tasolla tapahtuva seuranta, menettelytapojen arviointi ja julkisten interventioiden vaikutusten ymmärtäminen olisi kansallisen logistiikkajärjestelmän kehittymisen kannalta tärkeää. Valtio ja kunnat toimivat monella tavalla logistiikan markkinoilla. Valtio ja kunnat ovat yhtiöittäneet toimintaansa, ja palveluita ostetaan yhä enemmän yksityisiltä palveluntarjoajilta. Tällä on suoria ja epäsuoria, ns. systeemivaikutuksia. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan logistiikkakysymyksiä kuntatason toimitus- ja palveluketjujen hallinnan kautta, tavoitteena saada arvio kuntien logistiikkakustannuksista Suomessa sekä tunnistaa näkökulmia, joiden avulla voidaan muodostaa kokonaiskuvaa kuntien palveluihin liittyvien toimitusketjujen hallinnasta. Tutkimuksessa selvitetään yleisellä tasolla logistiikkakustannusten mittaamiseen, seurantaan ja hallintaan liittyviä asioita. Kyseessä on tapaustutkimus, jonka aineisto koottiin Uudenmaan alueella Espoossa ja Kirkkonummella. Empiiriset havainnot, käytössä ollut teoreettinen viitekehys sekä johtopäätökset tietyin varauksin ovat yleistettävissä koskemaan myös muita Suomen kuntia. Vaikka logistiikkaa ei ole käsitelty kuntien strategioissa eikä logistiikkakustannuksia kokonaisuudessaan tunnisteta kunnissa, yksittäisten palvelusektoreiden sisällä on alettu kiinnittää huomiota logistiikkaan. Myös logistiikan merkitystä ja kokonaisuuksien hallinnan tärkeyttä on alettu pohtia kunnissa. Toimitusketjujen hallintaan liittyvät näkökulmat tulisi ottaa ennakoiden huomioon kuntien palvelutuotannon kustannustehokkuuden ja laadun kehittämisen toimenpiteissä. On ennustettavissa, että markkinamekanismien käyttö yhä useammin tulee johtamaan valintatilanteisiin: tehokkuus vs. kansalaisten tasa-arvo tai tehokkuus vs. palvelunjärjestäjän oikeudellinen vastuu. Suomen kuntasektorin logistiikkakustannukset ovat mahdollisesti ainakin luokkaa 3-3,5 mrd. € vuodessa ja Suomen kuntasektorin vuoden 2013 toimintakuluihin suhteutettuna 7,8-9,1 % kaikista toimintakuluista. Tämä arvio on melko karkea, mutta nykytietojen valossa kuitenkin mahdollinen. Suosituksissa ehdotetaan lisätutkimusaiheita ja toimenpiteitä, joiden avulla tätä kuntatalouden kustannuserää ja sen markkinapotentiaalia voidaan arvioida tarkemmin

Huippu-urheilua ja koulunkäyntiä yhdistämässä. Yläkoulu nuoren urheilijan tukena.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon asiantuntijoiden mielestä yläkoulun pitäisi tukea nuorta urheilijaa urheilu-uralla ja missä asioissa. Lisäksi haluttiin selvittää, miten yläkoulu voi tukea nuorta ja missä asioissa nähdään esteitä yläkoulun roolissa nuoren urheilija tukena. Tutkimus suunnattiin viidelle asiantuntijaryhmälle; huippu-urheilijat, ammattivalmentajat, akatemiavalmentajat, akatemiaedustajat ja liikuntapainotteisten yläkoulujen rehtorit. Tutkimus toteutettiin sähköisellä kyselyllä, joka lähetettiin henkilökohtaisella sähköpostilla 135 tutkimukseen valitulle tammikuussa 2016. Yhteensä kyselyyn vastasi 52 asiantuntijaa viidestä eri ryhmästä. Kyselyssä käytettiin sekä avoimia että suljettuja kysymyksiä. Tulosten tulkinnassa pääpaino oli avointen kysymysten analysoinnissa. Avoimet kysymykset analysoitiin aineistolähtöisellä analyysillä. Suljettujen kysymysten vastauksia hyödynnettiin tukemaan laadullista aineistoa. Suljettujen kysymysten määrällinen aineisto analysoitiin kuvailevilla perusmenetelmillä. Yläkoulun tukea nuorta urheilijaa kohtaan pidettiin tärkeänä. Kolme eniten mainintoja saanutta asiaa, jossa koulun tulisi tukea nuorta urheilijaa olivat harjoittelu, elämänhallinta ja kouluasioissa tukeminen. Yläkoulun tukea nuorta urheilijaa kohtaan voitaisiin parantaa yhteistyöllä, harjoitusolosuhteiden kehittämisellä ja opiskelumahdollisuuksien laajentumisella sekä erilaisilla tukimuodoilla. Esteiksi yläkoulun roolissa tukea nuorta urheilijaa nähtiin koulun joustamattomuus, asenteet, resurssien puute ja tasa-arvo.

Arvokeskustelu Chilen aborttilain muutoksesta. Diskurssianalyysi el Mercurio -sanomalehdessä vuosina 2014 - 2015 julkaistuista kirjoituksista

Tässä pro gradu -työssä tarkastellaan sitä, minkälaisin diskurssein abortista puhutaan ja mitä merkityksiä abortti saa aborttia ja aborttilainsäädäntöä koskevissa kirjoituksissa. Abortti on asia, joka nostattaa voimakkaita tunteita ja mielipiteitä, ja siihen liitetään erilaisia arvoja, myös pyhyyttä. Abortti toimii laukaisijana, joka aktivoi kulttuurisia erotteluja ja rajanvetoja. Tutkimusaineisto on kerätty el Mercurio -sanomalehden aborttiin liittyvistä kirjoituksista ajanjaksona (toukokuu) 2014 - 2015 (toukokuu). Tämä lehti on yksi vaikutusvaltaisimmista lehdistä Chilessä. Aborttikuvan rakentumista tutkitaan seuraavalla tutkimuskysymyksellä, joka jakaantuu kahdeksi alakysymykseksi: 1 Miten arvoja jäsennetään ja miten niitä erotetaan toisistaan? 1.1 Mitä arvoja diskursseista tuodaan esille? 1.2 Miten pyhyyttä käytetään arvojen perustelussa? Tutkimuksen metodina on käytetty diskurssianalyysiä, jonka avulla on etsitty aborttilain muutoksen käynnistämästä keskustelusta arvodiskursseja chileläisessä kulttuurissa. Aineistosta on erotettu neljä diskurssia, jotka ovat oikeus-, hyvinvointi-, samanarvoisuuden- ja tahdonvapaudendiskurssi. Nämä hahmotellut diskurssit ovat muodostuneet merkityksellisten arvojen ympärille, ja näitä ovat autonomia, elämä, terveys, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus. Näiden arvodiskurssien suhdetta on tutkittu maan sosiokulttuuriseen ja uskonnolliseen kontekstiin. Tämän tutkimuksen perusteella uskonto ja katolinen kirkko ovat edelleen tärkeä osa kansallista identiteettiä, etenkin maan varakkaamman väestön keskuudessa. Lehtikirjoittelun perusteella näyttää siltä, ettei chileläinen yhteiskunta ole sekularisoitumassa. Elämä ja kuolema paikallistuvat tässä tutkimuksessa keskeisiksi rajapinnoiksi, joihin pyhä määrittyy. Nämä arvot ovat yhteisöelämän järjestyksen perustana. Abortin dekriminalisointi uhkaa kansakuntaa ja sen identiteettiä kristillisenä yhteiskuntana.

Hyvinvointiyhteiskunnan lupaus oikeudenmukaisista ja tasa-arvoisista terveyspalveluista – miten se on toteutunut fysioterapiassa v. 2000?

Fysioterapia sisällytettiin terveydenhuoltoon vuonna 1945. Sosiaalipolitiikan linjausten mukaisesti yhteiskunnasta alettiin 1960-luvulta lähtien rakentaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, jossa tavoitteena oli kansalaisten paras ja johtavat arvot olivat universaalisuus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus. Terveyspolitiikassa oikeudenmukaisuus tarkoittaa, että yhtäläisessä hoidon tarpeessa olevilla on yhtäläinen pääsy tarjolla olevaan hoitoon ja yhtäläinen mahdollisuus käyttää palveluja. Oikeudenmukaisuus johtaa tasa-arvoisuuteen. Terveyspolitiikassa, terveyspalvelujärjestelmissä ja fysioterapiassa tapahtuneet muutokset kytkeytyivät lääketieteen ja fysioterapian menetelmien edistymiseen ja yhteiskunnan kehitykseen. Terveyspalvelujen käytössä ja saatavuudessa on osoitettu olevan sosiaalista valikoitumista. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella fysioterapiapalvelujen oikeudenmukaista käyttöä ja fysioterapian tarpeen tyydyttymistä, eli sitä, miten hyvinvointiyhteiskunnan lupaus on toteutunut fysioterapiassa. Lisäksi tutkimuksessa pohdiskeltiin, miten palvelujärjestelmien muutokset ovat vaikuttaneet palvelujen oikeudenmukaisuuteen. Tutkimus perustui Terveys 2000 -tutkimuksen aineistoon, joka on edustava otos 30 vuotta täyttäneistä suomalaisista. Aineiston naisista (n=3925, 56 %) 15 % oli käyttänyt fysioterapiaa ja 24 % koki sen tarvetta. Aineiston 3162 miehestä 9 % oli käyttänyt fysioterapiaa ja 19 % koki sen tarvetta. Fysioterapian käytön (kyllä/ei) ja sen koetun tarpeen (kyllä/ei) perusteella muodostettiin neljä tarkasteltavaa ryhmää. Vertailuryhmään kuuluvat (n=5008) eivät olleet saaneet fysioterapiaa eivätkä kokeneet sitä tarvitsevansa. Selviytyjiksi nimettyyn ryhmään kuuluvat (n=537) olivat saaneet fysioterapiaa eivätkä enää sitä tarvinneet. Vajaakuntoisiksi nimettyyn ryhmään kuuluvat (n=332) olivat saaneet ja kokivat yhä tarvitsevansa fysioterapiaa. Hoitamattomiksi nimettyyn ryhmään kuuluvat (n=1542) eivät olleet saaneet fysioterapiaa, mutta kokivat tarvitsevansa sitä. Fysioterapian tarvetta arvioitiin suhteessa ilmoitettuihin terveysongelmiin ja toimintakyvyn rajoituksiin. Sosiodemografisina ominaispiirteinä tarkasteltiin sukupuolta, ikää, sosioekonomista asemaa ja asuinaluetta. Fysioterapian käyttö oli merkitsevässä yhteydessä ikään ja sosioekonomiseen asemaan, fysioterapian tarpeen yhteydet tarkasteltuihin muuttujiin olivat kaikilta osin merkitseviä. Ylimmissä tuloluokissa fysioterapian käyttö oli yleisintä ja sen tarve vähäisintä, kun taas alimmissa tuloluokissa käyttö oli vähäisintä ja tarve yleisintä. Vajaakuntoisten ja hoitamattomien ryhmät eivät eronneet tosistaan terveysongelmien tai toimintakyvyn rajoituksien suhteen. Fysioterapian tarve oli yhtäläistä, mutta toiseen ryhmään kuuluvat olivat jääneet hoidotta. Oikeudenmukainen kohtelu ei ollut toteutunut. Hoitamattomien ryhmän naiset olivat muita vanhempia, heillä oli alhaisempi koulutus- ja tulotaso ja he olivat muita useammin eläkkeellä. Miesten ryhmässä sosiodemografiset erot olivat samansuuntaisia, mutta vähäisempiä. Fysioterapian käyttö ja saatavuus kehittyivät tasa-arvoiseen suuntaan 1990-luvun lamaan asti, minkä jälkeen kunnissa alettiin supistaa varsinaiseen sairaanhoitoon kuulumattomia terveyspalveluja. Fysioterapiasta alkoi jälleen tulla hyväosaisten etuoikeus.

Koulutusinflaatio. Koulutusekspansio ja koulutuksen arvo Suomessa 1970–2008

Sotienjälkeisenä aikana Suomessa jokainen sukupolvi on ollut edellistä korkeammin koulutettu ja kehitys näyttää yhä vain jatkuvan. Kun 1970-luvulla alle kolmanneksella väestöstä oli perusasteen jälkeinen koulutus, nykyään vähintään keskiasteen koulutuksen puuttuminen on lähes yhtä harvinaista. Koulutusinflaatio viittaa koulutuksen arvon laskuun työmarkkinoilla. Koulutuksen arvon inflatoituessa saman tasoisella koulutuksella päädytään yhä alempiin yhteiskunnallisiin asemiin. Väitöskirjassa tarkastellaan koulutuksen arvon muuttumista Suomessa vuosina 1970–2008. Empiirinen osuus muodostuu kolmesta referee-journaaleissa julkaistusta artikkelista. Ensimmäisessä artikkelissa tarkastellaan ylemmän toimihenkilön asemaan päätyneiden osuutta sekä suhteellista tulotasoa eri koulutusasteilla. Toinen artikkeli keskittyy koulutuksen ja huono-osaisuuden väliseen yhteyteen. Kolmannessa artikkelissa tarkastellaan koulutusekspansion ja koulutusinflaation välistä yhteyttä. Kahdessa ensimmäisessä artikkelissa käytetään samaa rekisteripohjaista otosaineistoa.Aineisto koostuu neljästä 4000 henkilön otoksesta, jotka edustavat 30–39-vuotiaita suomalaisia vuosina 1970, 1980, 1990 ja 2000. Kolmannessa artikkelissa käytetään aggregaattidataa vuosilta 1970, 1980, 1985, 1990, 1993, 1995, 2000, 2004, 2005, 2006, 2007 ja 2008. Viimeinen aineisto kattaa 30–39-vuotiaat työlliset suomalaiset mainituilta vuosilta, se ei siis ole otospohjainen. Tulosten perusteella koulutusinflaatio on ollut Suomessa vahvaa, erityisesti alimmalla korkea-asteella ja alemmalla korkeakouluasteella. Hyvinvointipuutteet lisääntyivät vähiten koulutettujen keskuudessa, mutta vähemmän kuin olisi voinut olettaa. Raja, jonka ylittävällä koulutuksella hyvinvointipuutteiden riski laskee huomattavasti, on noussut – perusasteen ja keskiasteen välistä keskiasteen ja alimman korkea-asteen väliin. Koulutusekspansion yhteys koulutusinflaatioon on ollut erittäin vahva, erityisesti alemmalla korkeakouluasteella.

Gender-toiminta osana sotilaallista kriisinhallintaa : rekrytointi, koulutus ja operatiivinen toiminta

Kansainväliset sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot ovat muuttuneet yhä vaativammiksi, ja kriisinhallinnan tehtäväkenttä on laajentunut ja monipuolistunut. Operaatioalueella olevilta kriisinhallintahenkilöiltä odotetaan yhä enemmän kykyä yhteistyöhön kaikkien toimijoiden kanssa yhteiskunnan vakauden ja turvallisuuden palauttamiseksi ja säilyttämiseksi. Yhdistyneiden kansakuntien päätöslauselman 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” täytäntöönpanolla halutaankin hyödyttää koko yhteiskunnan vakautta ja kehitystä. Suomen kansallisen toimintaohjelman ja Pääesikunnan normin mukaan Suomi tukee naisten kouluttautumista kohti vaativimpia tehtäviä ja esittää naisia kansainvälisiin johtotehtäviin. Suomi varmistaa, että kaikilla kriisinhallintatehtäviin lähtevillä on ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymysten asiantuntemus sekä kyky tehdä yhteistyötä sisällyttämällä YK:n päätöslauselma 1325, kansainvälinen oikeus, kansainvälinen humanitaarinen oikeus sekä ihmisoikeusvelvoitteet kaikkeen kriisinhallintakoulutukseen. Suomi sisällyttää gender-näkökulman osak-si kriisinhallintajoukkojen operatiivista toimintaa huomioimalla gender-näkökulman operaatioiden suunnittelussa, toimeenpanossa ja raportoinnissa YK:n päätöslauselman 1325 ja operaatiokohtaisten määräysten mukaisesti. Tutkielman tarkoituksena oli tutkia puolustusvoimien virassa olevien naisupseerien motiiveja hakeutua kriisinhallintatehtäviin, naisten osallistumisen vaikutuksia kriisinhallintaoperaatioihin sekä gender-näkökulman huomioimista koulutuksessa ja kriisinhallintajoukon operatiivisessa toiminnassa. Tutkimusongelmana oli vähäinen aiempi tiedon määrä Suomen kansallisessa toimintaohjelmassa ja Pääesikunnassa määritetyn gender-toiminnan toteutumisesta. Päätutkimuskysymyksen avulla pyrittiinkin selvittämään, miten gender-toiminta on toteutu-nut sotilaallisen kriisinhallinnan rekrytoinnissa, koulutuksessa ja operatiivisessa toiminnassa. Tutkimusstrategiana sovellettiin monimenetelmäistä tiedonkeruutapaa määrällisen ja laadullisen aineiston saamiseksi. Tutkimusmenetelminä käytettiin survey-tutkimusta ja sisällönanalyysiä, joiden avulla pyrittiin kuvaamaan naisupseerien, operaatioista kotiutuneiden rauhanturvaajien sekä Afganistanin kriisinhallintaoperaatiossa (ISAF) palvelleiden SKJA:n komentajien ja naisupseerien käsityksiä, mielipiteitä ja asenteita tutkittavasta aiheesta. Tutkielman empiirinen osuus perustuu naisupseereille suunnattuun kyselyyn sekä SKJA:n komentajien ja naisupseerien sähköpostihaastatteluun. Tutkielmassa hyödynnettiin lisäksi Porin prikaatin kotiutuneille rauhanturvaajille teettämän tasa-arvokyselyn tuloksia. Tutkielman tuloksena ilmeni, että naisrauhanturvaajien kriisinhallintatehtäviin osallistumisen vaikutuksista merkittävimpiä olivat yhteyden saaminen paikalliseen naisväestöön. Myös miesten ja naisten työskentely yhdessä samoissa tehtävissä nähtiin tärkeänä esimerkkinä sukupuolten tasa-arvosta. Sukupuolen liiallinen korostaminen nähtiin haitalliseksi, ja tehtävän vaatimukset tuleekin asettaa tehtävässä tarvittavien ominaisuuksien, tietojen ja taitojen mukaisesti. Positiivisten vaikutusten saavuttamiseksi naisten määrän kriisinhallintatehtävissä tulisi kasvaa nykyisestä, mutta sen ei tule olla itseisarvo. Merkittävimmät naisupseerien kriisinhallintatehtäviin hakeutumattomuuden syyt olivat perheen perustamiseen liittyvät sosiaaliset syyt. Kriisinhallintatehtäviin hakeutumisen motivaatiota kasvattavista tekijöistä tärkeimpiä olivat ammattitaidon ja itsensä kehittäminen. Gender-koulutuksen osalta ilmeni, että Suomessa annetaan gender-peruskoulutus mutta operaatioalueella ei täydennyskoulutusta annettu. Gender-näkökulman huomioon ottaminen kriisinhallintajoukon operatiivisessa suunnittelussa, toimeenpanossa ja raportoinnissa ei myöskään tulosten perusteella toteutunut. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että naisupseerit ovat pääosin halukkaita palvelemaan kriisinhallintatehtävissä, vaikka osallistuminen onkin henkilömäärältään vähäistä. Naisten mahdollisuuteen hakeutua kriisinhallintatehtäviin voidaan vaikuttaa laatimalla urasuunnitelma varhaisemmassa vaiheessa ja lisäämällä naisupseereille kohdennettua tietoa kriisinhallintatehtävistä. Kriisinhallintatehtäviin halukkaita naisia on enemmän kuin näyttäisi olevan mahdollista irrottaa kotimaan tehtävistä. Gender-koulutuksen todettiin olevan liian yleisellä tasolla eikä sitä kyetty konkreettisesti huomioimaan ja soveltamaan joukon operatiivisessa toiminnassa. Koulutuksen pääpainon tulisikin olla operatiivisessa vaikuttavuudessa osana kaikkea koulutusta. Gender-näkökulma tulisi saada integroitua osaksi kaikkea kriisinhallintajoukon toimintaa operaation vaikuttavuuden ja tavoitteiden täyttymisen näkökulmaa. Operaation tavoitteita asetettaessa tulisi muistaa, että kriisinhallintaoperaatioilla pyritään kokonaisvaltaisesti turvallisuusympäristön parantamiseen ja normaaliyhteiskunnan toimintojen ja palvelujen palauttamiseen. Gender-toiminnan kehittämisessä tärkeää onkin ymmärtää sen vaikutus ja kytkeminen nimenomaan paikallisväestön eri ihmisryhmien huomioimiseen ja tasavertaisuuteen ihmisoikeuksien näkökulmasta. Tutkielman tulosten mukaan kehityskohteita gender-toiminnan parantamiseksi on olemassa, ja mikäli kriisinhallintaoperaatioiden vaikuttavuutta halutaan tehostaa, näyttäisi siihen myös olevan keinoja.

Dokumenttielokuva - journalismia vai taidetta? : tutkimuskohteena Lapinlahden Arvo

Opinnäytetyöni on monimuototyö, joka koostuu Lapinlahden sairaalasta kertovasta dokumenttielokuvasta ja kirjallisesta tutkielmasta, jossa perehdyn taiteen ja journalismin väliseen maastoon selvittääkseni, mikä audiovisuaalisesta tuotteesta tekee journalismia, mikä taas rakentaa siitä teoksen eli taidetta. Koko dokumentin ja dokumenttielokuvan käsite on monimerkityksellinen ja sitä käytetään monessa yhteydessä. Ainoastaan televisiolevitykseen tuotetut dokumentit rinnastetaan usein journalismiin, kun taas elokuvateattereissa esitettävät teokset luokitellaan usein taiteeksi. Opinnäytetyössäni yritän selvittää tämän rajanvedon syitä ja valottaa dokumentin suhdetta sekä taiteeseen että journalismiin. Tutkimuksessani paneudun lähinnä dokumenttielokuvan sisällöllisiin ominaisuuksiin, en vertaile niinkään tuotantoprosessin teknillisiä eroja, enkä elokuvaopin lainalaisuuksien toteutumista tai toteutumatta jäämistä. Pohdin dokumenttielokuvan dokumentaarista ulottuvuutta ja ristiriitaa journalistisen todellisuuspyrkimyksen ja taiteelle tyypillisen tulkinnan vapauden välillä. Lähestyn kysymystä ensin teoreettisesta näkökulmasta. Tutkin sen jälkeen omaa työtäni ohjaajana ja oman työni tulosta, Lapinlahden Arvo -dokumenttielokuvaa, peilaten selvittämiäni lainalaisuuksia. Onko Lapinlahden Arvo - dokumenttielokuva journalismia vai taidetta? Muuttuuko teos taiteeksi, jos sitä voi katsella valkokankaalta? Mikä teoksesta tekee taidetta, ja kuka voi määrittää muut tai itsenä taiteilijaksi?

Päätoimittaja Arvo Tuominen 7/9 1960

Kirje

Rovasti Arvo Ohinen 21/1 1963

Kirje

Puolustusministeri Arvo Pentti 16/8 1965

Kirje