540 resultados para Yhden hengen osakeyhtiö


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Menestyäkseen nykymaailmassa ihmiset ovat turvautuneet toisiinsa muodostaen samallaerilaisia yhteisöjä ja verkostoja. Näille yhteisöille on tunnusomaista, että niissä vaikuttavien jäsenien ajatustavat yhtyvät keskenään. Yhteisöissä syntyy uusia ideoita ja keksintöjä. Niiden välittäminen maailmalle on usein kuitenkin ongelmallista. Digitaalisuus, Internet ja monet muut uudet teknologiat tuovat yhden ratkaisun ongelmaan. Eräs uuden teknologian mahdollistama kanava on yhteisötelevisio, jonka kautta yhteisön viestintää voidaan tehokkaasti välittää. Yhteisöilläei kuitenkaan ole teknistä taitoa toteuttaa tällaista palvelua. Yhteisöille, kuten pk-yrityksille, kouluille, seuroille, yhdistyksille ja jopa yksittäisille ihmisille, tuleekin pystyä tarjoamaan valmis konsepti, joka on helposti heidän käytettävissään. Tämä diplomityö toimii teknisenä pohjana Finnish Satellite Television Oy:n yhteisö-tv -palvelukonseptille, joka tullaan ottamaan laajamittaiseen käyttöön vuoden 2007 aikana. Työssä käydään läpi yhteisön ja yhteisöllisyyden tunnusmerkit ja peruspiirteet, luodaan katsaus yhteisötelevision alkutaipaleisiin, nykytilaan ja sen eri ratkaisuihin. Lisäksi tutustutaan yhteisö-tv:n kansainvälisiin ja kotimaisiin kokeiluihin ja pilottiprojekteihin. Työn teknisessä osassa tutkitaan yhteisötelevision mahdollistaviin teknologioihin, siirtoteihin sekä digitaalisiin tuotantojärjestelmiin. Lopuksi työssä kootaan yhteen käytettävyydeltään, liikutettavuudeltaan ja kustannustehokkuudeltaan sopivimmat tekniset toteutusvaihtoehdot konseptin käyttöönottoa varten.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sähkömarkkinoiden vapautumisen ja pörssimuotoisen kaupankäynnin myötäyhä useampi toimija on siirtynyt perinteisistä kiinteähintaisista sopimuksista salkkumuotoiseen sähkönhankintaan. Aktiivisen salkunhallinnan myötä kanava markkinoille pysyy jatkuvasti avoimena ja ostopäätös voidaan jakaa pidemmälle ajanjaksolle, jolloin riippuvaisuus vain yhden hetken hintatasosta pienenee. Sähkön hankintahinnan suojaamiseen käytettävien finanssituotteiden määrä pörssissä ja OTC-markkinalla on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Tämän seurauksena myös käytettävien instrumenttien valinta ja perustelu asiakkaalle vaatii entistä tarkempaa huomiota. Työssä käsiteltävän tuotteistuksen tavoitteena oli luoda salkunhallinnan perustapauksille yksinkertaiset rungot, joita voidaan täydentää erilaisillalisäominaisuuksilla. Tuotteistuksella pyritään myös selkeyttämään asiakkaalle muodostuvaa mielikuvaa tarjolla olevista vaihtoehdoista sekä edesauttamaan markkinointia. Diplomityön toisena tavoitteena oli kehittää salkunhallinnan menestyksen seurantaa varten mittarit, joiden avulla sekä asiakas että salkunhoitaja pystyvät seuraamaan salkunhallinnan onnistumista. Mittarit toteutettiin Excel-ympäristössä ja testattavat salkut koostuivat pääasiassa lopullisista tuotteistettaviksi valituista salkuista. Työn pohjalta on määrä toteuttaa olemassa olevan internet-pohjaisen salkunhallintapalvelun osaksi sovellus, joka mahdollistaa salkunhallinnan menestyksen jatkuvan seurannan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli kehittää Kaukaan sellutehtaalle luotettava vesi-höyrypiirin vuodonvalvontajärjestelmä. Vesi-höyrypiirin vuodonvalvontajärjestelmällä pystytään ehkäisemään soodakattilassa mahdollisen putkivaurion aiheuttama sulavesiräjähdys. Työn teoreettisessa osassa käsitellään soodakattilan turvallisuutta sekätutustutaan kaupallisilla markkinoilla oleviin vuodonvalvontajärjestelmiin. Vuodonvalvontajärjestelmän kehityksessä käytetään hyväksi prosessitietoa noin vuoden ajalta sekä yhden vakavan vesi-höyrypiirin putkirikon aikaisia mittaustietoja.Työssä testataan käytännössä Kaukaan soodakattilaan rakennettu järjestelmä. Työn tuloksena Kaukaan sellutehtaan soodakattilan on rakennettu vuodonvalvontajärjestelmä, joka havaitsee vesi-höyrypiirin putkirikon aiheuttaman vuodon, määrittää sen suuruuden sekä pystyy paikantamaan vuodon sijainnin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tehokkain tapavalkaista mekaanisesti kuidutettua puumassaa on suorittaa se hapettavasti peroksidikemikaalilla vahvasti alkalisissa oloissa. Perinteisesti alkalisuus on aikaansaatu natriumhydroksidin ja -silikaatin avulla. Se kuitenkin liuottaa massasta merkittävästi ligniiniä, mikä huonontaa saantoa ja suurentaa valkaisun jätevesien orgaanisen hiilen määrää sekä kemiallista hapenkulutusta. Yhä kovenevien vaaleustavoitteiden ja tiukentuneen vedenkäytön seurauksena on syntynyt tarve etsiä parempia valkaisun alkaleja. Kirjallisuuden pohjalta valittiinkokeellisesti tutkittaviksi alkaleiksi magnesiumhydroksidi, magnesiumoksidi, kalsiumhydroksidi sekä kalsiumoksidi. Niiden toimivuutta hapettavan vetyperoksidivalkaisun alkaleina tutkittiin valkaisukokein natriumsilikaattilisäyksen kanssa sekä ilman. Näistä parhaiten toimivaksi osoittautui Mg(OH)2. Sen avulla suoritettiin jatkoksi laboratoriokoevalkaisuja korkeassa sakeudessa. Keski- ja korkeasakeusvalkaisukokeiden tulosten mukaan käytettäessä Mg(OH)2 -alkalia natriumydroksidin ja -silikaatin asemesta jää massan loppuvaaleus noin yhden ISO-prosentin verran heikommaksi. Tällöin valkaisusuodoksessa oli vain varsin vähäinen määrä massasta liuennutta orgaanista hiiliainesta, noin 45 % siitä, mitä natriumin yhdisteiden käyttö vertailukokeessa tuotti. Tulosta varmennettiin suorittamalla korkea-sakeusvalkaisukokeita hiokemassatehtaan olosuhteissa, massoilla ja kiertovesillä.Myös tehdaskokeiden mukaan valkaistun massan loppuvaaleus jää noin yhden ISO-prosentin alhaisemmaksi, mutta valkaisusuodoksen orgaanisen hiilen määrä (TOC) jääalle puoleen Na-kemikaalein suoritetusta vertailukokeesta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tutkittiin sulfonoitujen polystyreenidivinyylibentseenirunkoisten geeli-, meso- ja makrohuokoistenioninvaihtohartsien rakennetta käyttäen useita eri karakterisointimenetelmiä. Lisäksi työssä tutkittiin hartsien huokoskoon vaikutusta aminohappojen kromatografisessa erotuksessa. Työn pääpaino oli hartsien huokoskoon ja huokoisuuden määrittämisessä. Sen selvittämiseksi käytettiin hyväksi elektronimikroskopiaa, typpiadsorptiomittauksia, sekä käänteistä kokoekskluusiokromatografiaa. Parhaat tulokset saatiin käänteisellä kokoekskluusiokromatografialla, joka perustuu erikokoisten dekstraanipolymeerien käyttöön mallimolekyyleinä. Menetelmä sopii meso- ja makrohuokoisuuden tutkimiseen, mutta sen heikkoutena on erittäin pitkä mittausaika. Menetelmä antaa myös huokoskokojakauman, mutta yhden hartsin mittaaminen voi kestää viikon. Menetelmää muutettiin siten, että käytettiin määritettävää huokoskokoaluetta kuvaavien kahden dekstraanipolymeerin seosta. Kromatografiset ajo-olosuhteet optimoitiin sellaisiksi, että injektoidussa seoksessa olevien dekstraanien vastehuiput erottuivat toisistaan. Tällöin voitiin luotettavasti määrittää tutkittavan stationaarifaasin suhteellinen huokoisuus. Tätä työssä kehitettyä nopeaa käänteiseen kokoekskluusiokromatografiaan perustuvaa menetelmää kutsutaan kaksipistemenetelmäksi. Hartsien sulfonihapporyhmien määrää ja jakautumista tutkittiin määrittämällä hartsien kationinvaihtokapasiteetti sekä tutkimalla hartsin pintaa konfokaali-Raman-spektroskopian avulla. Sulfonihapporyhmien ioninvaihtokyvyn selvittämiseksi mitattiin K+-muotoon muutetusta hartsista S/K-suhde poikkileikkauspinnasta. Tulosten perusteella hartsit olivat tasaisesti sulfonoituneet ja 95 % rikkiatomeista oli toimivassa ioninvaihtoryhmässä. Aminohappojen erotuksessa malliaineina oli lysiini, seriini ja tryptofaani. Hartsi oli NH4+-muodossa ja petitilavuus oli 91 mL. Eluenttina käytettiin vettä, jonka pH oli 10. Paras tulos saatiin virtausnopeudella 0,1 mL/min, jolla kaikki kolme aminohappoa erottuivat toisistaan Finex Oy:n mesohuokoisella KEF78-hartsilla. Muilla tutkituilla hartseilla kaikki kolme aminohappoa eivät missään ajo-olosuhteissa erottuneet täysin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tutkittiin kalvon likaantumiseen vaikuttavia tekijöitä juoksuteheran nanosuodatuksessa. Tutkimuksessa käytettiin Desal-5 DK kalvoa. Heran nanosuodatukset suoritettiin yhden spiraalimoduulin käsittävää pilot -mittakaavaista suodatuslaitteistoa käyttäen. Työssä selvitettiin suodatettavan heran iän, pastörointilämpötilan, pH:n, suodatuslämpötilan sekäheran sisältämän juustopölyn, lisätyn kalsiumkloridin määrän ja rasvan laadun vaikutusta permeaattivuohon. Jokaista tekijää testattiin kahta eri muuttujaa käyttäen. Työssä tutkittiin myös kahden samanlaisen kalvon välisiä läpäisevyyseroja. Heran pastörointilämpötila, pH ja suodatuslämpötila osoittautuivat kalvon likaantumisen kannalta tärkeimmiksi tekijöiksi heran nanosuodatuksessa. Permeaattivuo oli korkeampi suodatettaessa 74 ºC lämpötilassa pastöroitua heraa, kuin 78 ºC lämpötilassa pastöroitua. Hera suodattui paremmin silloin, kunsen pH oli säädetty 5,8:aan, kuin heran pH:n ollessa säädettynä 5,2:een. Suodatettaessa 18 ºC suodatuslämpötilaan temperoitua heraa havaittiin korkeampi permeaattivuo kuin 12 ºC lämpötilaan termostoitua heraa suodatettaessa. Heran sisältämä pölyn määrä, rasvan laatu ja heran ikä havaittiin tilastollisesti merkityksettömiksi tekijöiksi sekä heran suodattuvuuden, että kalvon puhdistuvuuden kannalta. Kalsiumkloridin lisääminen heraan ennen suodatusta vaikuttivain kalvon suodatuksen jälkeiseen peseytyvyyteen. Kalvo puhdistui paremmin, kun kalsiumkloridia ei oltu lisätty heraan ennen suodatusta. Desal-5 DK kalvojen läpäisevyyseroja tutkittiin suodattamalla glukoosia ja natriumkloridia sisältävää malliaineliuosta kummankin vertailtavan kalvon läpi. Kokeissa havaittiin, että toista nanosuodatuskalvoa käytettäessä mitatut vesivuot olivat jopa 100 % korkeampia kuin vertailukalvoa käytettäessä mitatut. Myös glukoosin kalvolle pidättymisessä havaittiin eroja kalvojen välillä. Syyksi suuriin läpäisevyyseroihin arveltiin riittämätöntä kalvojen esikäsittelyä ennen malliainekokeen suorittamista, joten ei pystytty arvioimaan, oliko kalvojen läpäisevyyksissävalmistusprosessista johtuvia eroja.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteet liittyivät varastonhallintakäytäntöjen kehittämiseen sekä tämän seurantaan ja ylläpitoon liittyvien työvälineiden luomiseen. Päätutkimuskysymyksenä oli: 'Miten varastonhallintakäytäntöä kannattaisi parantaa, niin että nykyisillä resursseilla saavutettaisiin kustannussäästöjä asiakkaan palvelutasoa alentamatta?' Keskeinen teoreettinen sisältö liittyy varastonhallintakäytäntöihin. Tämä käsitellään varastonhallinnan perusteiden, varastonohjauksen, suorituskyvyn arvioinnin sekä varastonhallintakäytännön muutosprosessin avulla. Empiirinen osuus suoritetaan kohdeyrityksen logistisen muutosprosessimallin läpiviemisen avulla sisältäen tunnuslukuja, täydennysmenetelmiä, tuoteluokittelua ja muita analyyseja. Muutosprosessin vaiheet ovat edellytysten selvittäminen, nykytilan kuvaus ja analysointi, vaihtoehtoisten ratkaisujen ehdottaminen, nykytilan vertailu ratkaisuehdotelmiin, yhden ratkaisun valitseminen, muutoksen läpivienti ja lopputulosten seuranta. Työn keskeiset tulokset ovat erilaisten varastonhallintaan liittyvien tunnuslukujen laskeminen, tuoteluokittelun suorittaminen, täydennysmenetelmiin kuuluvien kaavojen luominen, varastokartan laatiminen ja toimintavaihtoehtojen esittely. Viimeiseen sisältyy oman muokatun kohdeyritykselle soveltuvan ¿voi tilata¿ täydennysmenetelmän laatiminen, ehdotuksen tekeminen liikkumattomien nimikkeiden eroon pääsemisestä, nimikkeiden uudelleensijoittaminen varastoon laaditun varastokartan mukaisesti, uuden työjaonluominen, muutosehdotuksen säännöllinen seuranta ja uusien tavoitteiden asettaminen sekä koulutustarpeeseen ja tietojärjestelmän kehittämiseen liittyvien ehdotusten tekeminen emoyhtiölle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kansainvälisen kaupan ja kanssakäymisen lisääntyminen onpakottanut veturiyritykset verkostoitumaan toisten yritysten kanssa, joustavuuden, tehokkuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Tällöin tarvitaan nopeita sähköisen tiedonsiirronvälineitä tilaus- ja toimitusprosesseissa. Tutkimuksen tavoitteena oli saada kehitysmalli kansainvälisen päähankkijan, järjestelmätoimittajan ja toimittajaverkoston välille sähköisen tiedonsiirron kehittämiseksi sellaiselle tasolle, missä voidaan saavuttaa kokonaiskustannushyöty koko toimittajaketjulle. Tutkimuksen mukaan järjestelmätoimittajan ja päähankkijan sähköinen tiedonsiirto oli valtaosassa tutkituista järjestelmätoimittajista hyvällä tasolla. Monessa verkoston yrityksessä sähköisen tiedonsiirron kehitys oli pysähtynyt järjestelmätoimittajatasolle, eikä sitä ole kehitetty edelleen toimittajaverkostoon päin. Ainoastaan yhden tutkimuksessa mukana olleen järjestelmätoimittajan kehityssuunnitelma vastaa päähankkijan asettamia lähitulevaisuuden tavoitteita sähköisen tiedonsiirron kehittämisestä toimittajaverkostossa. Tutkimuksessa havaittiin, ettei sähköinen tiedonsiirtokehity toimittajaverkostossa, elleivät järjestelmätoimittajat ota suurempaa vastuuta sen kehittämiseksi omassa toimittajaverkostossa. Tutkimustulosten perusteella kaikkien osapuolien päähankkijan, järjestelmätoimittajan ja toimittajaverkoston aktiivinen tuki sähköisen tiedonsiirron kehittämiselle parantaa kokonaiskustannusten hallinnan ja imuohjauksen kautta kilpailukykyä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten yhtiön tulo- ja varallisuustaso vaikuttaa yhtiön ja sen omistajan yhteenlaskettuun kokonaisverotukseen osakeyhtiössä ja kommandiittiyhtiössä. Tutkimukselle asetettiin kolme teh-tävää: osakeyhtiön ja sen omistajan verotuksen oikeussäännösten sisäl-lön selvittäminen ja systematisointi, kommandiittiyhtiön ja sen omistajan verotuksen oikeussäännösten sisällön selvittäminen ja systematisointi se-kä näiden kokonaisverotusten vertailu erityistapauksissa. Teoriaosassa keskityttiin verolainsäädännön selvittämiseen voitonjaon näkökulmasta. Tutkimus osoitti, että onpa yhtiömuoto sitten osakeyhtiö tai kommandiitti-yhtiö, nettovarallisuudella on merkittävä rooli kokonaisverorasituksessa. Erityistapauksien vertailussa tutkimus osoitti, että mitä suurempi varalli-suustaso yhtiöllä on, sitä pienempi on yhtiön ja sen omistajan yhteenlas-kettu kokonaisverotus molemmissa yhtiömuodoissa. Vaikka vertailussa voitiin havaita kokonaisverotuksen olevan pienempää yhtiömuodon olles-sa kommandiittiyhtiö, on eri yhtiömuotojen välisessä edullisuusvertailussa sekä yhtiömuodon valinnassa huomioitava myös mm. yhtiöön lipastoitavat voittovarat sekä muut kuin verotukselliset seikat. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että yhtiömuodon edullisuusvertailun problematiikka voi olla monimutkainen ja yksiselitteisen ratkaisun löytäminen vaikeaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen prosessi on yksityisliikkeen muuttaminen osakeyhtiöksi. Tutkielmassa tarkastellaan yksityisliikettä ja osakeyhtiötä sekä niiden välistä yritysmuodonmuutosta yhtiö- ja vero-oikeudellisen normiston ja case-yrityksen tilinpäätösma-teriaalin perusteella. Tutkielmassa hyödynnetään kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä ja case-tutkimusta. Tutkielman teoriaosa luo pohjan empiiriselle osalle, jossa case-yrityksen tilinpäätöstietojen perusteella tehdään esimerkkiverolaskelmia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että mitään yleispätevää tilannekatsausta sellaisesta yksityisliikkeestä, jonka jatkossa pitäisi toimia osakeyhtiönä, ei ole. Yritysmuodon muuttamispäätökseen vaikuttaa usein verotukselliset tekijät tai syy voi olla hyvinkin tapauskohtainen. Tutkimuksessa kuitenkin nousi esille muutamia syitä toimintamuodonmuuttamispäätökselle kuten osakeyhtiön verotukselliset edut sekä yrittäjän mahdollisuudet tehdä erilaisia toimia osakeyhtiön kanssa. Yksityisliikettä voidaan pitää verotuksellisesti kannattava, kun ansiotulosta syntyvä kokonaisvero on yhteisöverokannan 26 prosenttia suuruinen tai sen alle. Varsinainen yhtiömuodonmuutos tapahtuu yksinkertaisesti niin, että perustetaan osakeyhtiö, jonne yksityisliikkeen omaisuus siirretäänapporttina.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena on ymmärtää ja kuvata paikallisuuden ja alueellisuuden merkitystä osuustoimintayritysten liiketoiminnassa. Tavoitteena on ymmärtää, mitä ovat alueellisuus ja paikallisuus kohdeyritysten näkökulmasta katsottuna, kuinka ne ilmenevät yritysten toiminnassa ja mikäon niiden merkitys liiketoiminnassa. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus. Tutkimuksen empiirisenä aineistona toimivat kohdeyritysten toimitusjohtajien sekä yhden OP-ryhmän ja osuustoiminnan asiantuntijan yksilöhaastattelut. Haastattelut tehtiin vuoden 2005 kesällä kohdeyritysten toimitiloissa. Tutkimustulokset osoittavat, että paikallisuudella ja alueellisuudella on merkittävä lisäarvo osuuskuntien liiketoiminnassa. Paikallisuus ja alueellisuus tarjoavat mahdollisuuden osuustoiminnan ominaispiirteiden hyödyntämiseen ja konkretisoimiseen asiakkaiden arvostamalla, ihmisläheisellä liiketoimintatavalla ja edesauttavatnäin ollen liiketoiminnassa menestymistä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena oli tutkia, minkälaisia yhteistyötä edistäviä rakenteita on kehitetty sekä miten resurssit ja tiedonsiirto on organisoitu, jotta yritysyhteistyön osa-alueet ja kaupankäynnille asetetut tavoitteet kohtaisivat. Tutkimus on toteutettu yhden tapauksen kvalitatiivisena tutkimuksena ja se suoritettiin Metso Paper Oy:n Järvenpään yksikössä. Haastattelut tehtiin vuoden 2004 lopulla yksilö- ja parihaastatteluina käyttäen pohjana puolistrukturoitua haastattelurunkona. Tutkimustulokset olivat antoisia. Yllättävää oli, ettäjohdon verkostostrategiaa toteutettiin vaihtelevasti. Mielenkiintoista oli havaita, että vaikka selkeitä monenkeskisiä yhteistyön rakenteita oli niukasti, kokivat jäsenyritykset yleisellä tasolla yhteistyön positiivisena.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä Pro gradu -tutkielma osallistuu osuustoiminta- ja yhteiskuntavastuukeskusteluun yhdistämällä nämä kaksi käsitettä toisiinsa. Tavoitteena on kuvata osuustoiminnallisten arvojen ja periaatteiden heijastumista osuustoimintayritysten yhteiskuntavastuullisuuteen ja erityisesti yhteiskuntavastuusta raportointiin. Tutkimuson laadullinen tutkimus. Empiirinen aineisto koostuu kolmen metsäteollisuusyhtiön, yhden osuuskunnan ja kahden osakeyhtiön, yhteiskuntavastuuraporteista, vuosikertomuksista, Internet-sivuista ja yritysten yhteiskuntavastuuasiantuntijoille tehdyistä haastatteluista. Aineistoa kerättiin syksystä 2006 alkukevääseen 2007 asti. Tutkimustulokset ovat yhdenmukaisia aiemman tutkimuksenkanssa siinä, että osuustoimintayritysten arvot ja periaatteet ohjaavat yhteiskuntavastuulliseen toimintaan. Osuustoimintayritykset toimivat yhteiskuntavastuullisesti, mutta eivät viesti vastuullisuudestaan yhtä aktiivisesti kuin osakeyhtiöt. Maailman nykytilanteessa pehmeämmät arvot ovat alkaneet löytää entistä enemmän jalansijaa, ja vastuullisuus tulee jatkossa varmasti korostumaan liiketoiminnassa entistäkin enemmän. Osuustoimintayritykset voivatkin vastuuviestintää lisäämällä löytää vastuullisuudesta tulevaisuuden menestystekijän.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tavoitteena on selvittää ja kuvata lainsäädännön kehitys julkisen osakeyhtiön omien osakkeiden hankinnassa ja esittämisessä tilinpäätöksessä sekä miten teoriaa sovelletaan käytännössä julkisiin osakeyhtiöihin. Lähestymistapa on teoriasidonnainen, säädöstaustaan perustuva ja analyysin perustana ovat dokumentoidut säädökset. Tutkimusmenetelmä on deskriptiivinen tapaustutkimus, jonka analyysi rajoittuu vuoteen 2005. Tutkimustyön sisältö koostuu julkisesti noteerattujen osakeyhtiöiden omien osakkeiden hankkimisesta ja esittämisestä tilinpäätöksessä koskevista EuroopanUnionin direktiivien sisällön käsittelystä, niiden vaikutuksesta osakeyhtiö-, kirjanpito- ja arvopaperimarkkinalakiin sekä HEXTech - Indeksin yhtiöiden käytäntöön. Tätä käytäntöä selvitetään ja kuvataan tutkimusosuudessa. Tutkimustuloksena voidaan todeta, että lait on harmonisoitu Euroopan Yhteisöjen direktiivejä vastaavaksi. HEXTech - Indeksin yhtiöt ovat noudattaneet kirjanpito-, osakeyhtiö- ja arvopaperimarkkinalain ohjeita ja määräyksiä käytännöissään. Yhtiökokoukselta on saatu valtuutuksia hankkia omia osakkeita.Kymmenestä yhtiöstä seitsemän oli saanut valtuutuksen ja vain neljä toteutti käytännössä saamansa valtuutuksen. Kaksi yhtiötä mitätöi, yksi kannusti avainhenkilöitään hankkimillaan omilla osakkeilla ja yksi toteutti takaisinostotarjouksella omien osakkeiden hankinnan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Maatalouden perinteisen harjoittamismuodon, perheviljelmän, rinnalle on viime aikoina noussut yhtiömuotoista maataloutta. Syitä maatilan yhtiöittämiseen on useita, mutta yksi tärkeimmistä lienee osakeyhtiöön sovellettava erilainen verotus. Osakeyhtiömuotoinen maatalous asettaa uusia vaatimuksia erityisesti maatilayhtiön hallinnolle. Etukäteen on mm.selvitettävä viljelijän eläketurvaan liittyvät kysymykset, koska eläkelaki on sidoksissa tulevassa maatilaosakeyhtiössä noudatettavaan verolakiin. Tutkielman tavoitteena on selvittää osakeyhtiömuotoisen maatalouden eroja perinteiseen harjoittamismuotoon verrattuna sekä selvittää, miten tila voidaan toimintamuodon muutoksen kautta yhtiöittää ilman vero-vaikutuksia. Taulukkolaskentaohjelmaan on rakennettu verolaskentamalli ja sen tarkoituksena on toimia tilansa yhtiöittämistä pohtivan viljelijän työkaluna. Malli laskee tilan verorasituksen sekä ammatinharjoittajalle, että osakeyhtiömuotoiselle maataloudelle, ja lopuksi vertaa näitä keskenään. Tutkielmassa on rakennettu myös yksinkertainen malli osakeyhtiö-muotoisen maatalouden avaavasta taseesta, jonka tulee syntyä TVL 24 §:n tasejatkuvuutta ja identtisyyttä noudattaen. Tähän ei ole olemassa selvää ohjetta, vaan on jouduttu käyttämään perusteltuja tulkintoja ja käytäntöjä.