191 resultados para DOMS digital object management system
Resumo:
Kansallisten rajojen yli laajentuvat yritykset kohtaavat kasvavia paineita yhtenäistää eri yksiköiden toimintatapoja, prosesseja ja järjestelmiä. Hyvin toteutettuna organisaation sisäinen integrointi voi johtaa tytäryritysten tuottavuuden parantumiseen ja strategisiin mittakaavaetuihin, kun taas huonosti toteutettuna integrointi voi johtaa lisääntyviin konflikteihin ja emoyhtiön kontrollin katoamiseen. Integroinnin kannalta Venäjälle perustettavat tytäryritykset asettavat suuria haasteita. Kasvava ja kehittyvä kansantalous on jatkuvassa muutoksessa kohti edistyneempiä ja tuottavampia toimintamalleja, mutta toisaalta yritystoiminnantaustalla vaikuttaa edelleenkin Neuvostoajan perinnöt, jotka muokkaavat yritysten johtamisrakenteita ja prosesseja. Nämä taustavaikuttajat vaikeuttavat kansainvälisen yrityksen yhtenäistämistä, mutta toisaalta tarjoavat suuria mahdollisuuksia yrityksille, jotka oppivat elämään Venäjän markkinoiden ehdoilla. Tämä tutkimus käyttää apunaan konstruktiivista tutkimustyötä ratkoakseenYIT:n Venäjälle perustettavien yritysten integrointiin liittyviä ongelmia ja mahdollisuuksia. Työn lopputuloksena syntyy oppimiseen pohjautuva integraatiostrategia ja tätä strategiaa tukeva integroinnin johtamisjärjestelmä.
Resumo:
Työssä selvitettiin tuotannon ohjattavuuden parantamisen mahdollisuuksia keskisuuressa yrityksessä. Työn pyrkimyksenä on laatia pohja täysipainoisen tuotannonohjausjärjestelmän kehittämiselle. Työn teoriaosassa käsitellään tuotannon, tuottavuuden ja tuotannonohjauksen peruskäsitteitä. Lisäksi selvitetään hitsaavan tuotannon kehittämisen keinoja sekä yleisiä hitsaukseen liittyviä käsitteitä. Näiden ohella teoriaosuudessa kerrotaan hieman työn käytännön osaa sivuavista aiheista kuten investointilaskelmista. Käytännön osa jakautuu nykytilan selvittämiseen ja kehityskohteiden laatimiseen. Nykytilaa selvitettiin omilla havainnoilla, haastatteluilla sekä tilaus-toimitusketjun tarkasteluilla. Kehittämisen keinoja olivat pääasiassayrityksen laatutoimintaan liittyvät asiat kuten dokumentointi kaikillaosa-alueilla. Yksittäisiä tuotannon tehokkuutta parantavia toimenpiteitä ovat mm. robottihitsauksen kiinnittimien kehitystoimenpiteet, tuotteiden modulointi ja laserleikkauksen monipuolisempi hyväksikäyttö.
Resumo:
Vuonna 2004 hitsauksen menetelmäkoestandardisarjauusiutui. Tällöin havaittiin yrityksessä kokeiden kattavuuden olevan jatkossa eräiltä osin puutteellista. Tällä työllä paneudutaan PPTH Norden Oy:n Ylivieskan tehtaan palkinvalmistuksen laadunvarmistuksessa hitsausohjeiden ajan tasalla pitämiseen sekä helppoon ja virheettömään käyttöön. Ohjeistuksen käytettävyyttä ja saatavuutta haluttiin samalla parantaa aikaisempaa helpommaksi hiljattain käyttöön otetun toimintajärjestelmän avulla. Tuloksena tehdystä työstä on Ylivieskan tehtaallakäytössä toimintajärjestelmässä palkinvalmistuksen päivitetty, selkeä ja helppokäyttöinen hitsausohjeistus. Sama operaatio toistetaan myöhemmin PPTH:n muillakin tehtailla. Työn tekemisen aikana nousi esiin kolme kehityskohdetta. WQ palkkien hitsausta on syytä kehittää laatupoikkeamien vähentämiseksi ja sen tehokkuuden parantamista kannattaa tutkia. Jatkohitsaukseen on aihetta hankkia työtä helpottavia apuvälineitä.
Resumo:
Työssä tarkastellaan oppimisalustoilla käytettäviä testikysymyksiä ja oppisisältöjä uudelleen-käytettävyyden ja siirrettävyyden näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, minkälaisia välineitä määrämuotoisten sisältöjen tuottamista varten on olemassa, ja miten niillä luodut materiaalit ovat siirrettävissä työvälineestä toiseen ja oppimisalustoille. Tutkittavana ovat sisällön paketointiin tarkoitetutSCORM- ja IMS Content Packaging -spesifikaatiot sekä kysymysten esittämiseen tarkoitettu IMS Question and Test Interoperability -spesifikaatio. Pääpaino työssäon selvittää, miten oppisisällöt ovat siirrettävissä WebCT- ja Moodle-alustojenvälillä. Tähän liittyen on luotu ohjeistus, miten yksittäiset tiedostot, kysymykset ja Sisältökokonaisuus-työkalulla koostetut sisällöt siirretään WebCT:ltä Moodleen.
Resumo:
Työn tavoitteena on laatia laadunhallintajärjestelmä ja laatukäsikirja kauppakeskus H-taloon ISO 9001:2000 standardia hyväksi käyttäen. Käsikirjassa kuvataan mahdollisimman yksinkertaisesti toimintaa ohjaavat periaatteet eli yrityksen laatupolitiikka, yrityksen eri prosessit, menettelyohjeet ja laadun toteamiseksi tarvittavat mittarit. Perimmäisenä tarkoituksena on käynnistää jatkuvan parantamisen prosessi ja näin parantaa kauppakeskuksen pitkän tähtäimen suorituskykyä. Työn teoreettisessa osassa tutustutaan laadun merkitykseen ja palveluliiketoiminnan logiikkaan. Keskeisenä teoriana käytetään odotetun ja koetun laadun muodostamaa koettua kokonaislaatua, jota sovelletaan kauppakeskusympäristöön. Lopuksi tutustutaan ISO 9000 standardisarjaan. Seuraavassa osassa H-talon tarjoamien toimitilapalveluiden nykytilaa kartoitetaan kauppakeskuksen yrittäjille tehdyssä kyselyssä. Kysely toteutettiin kauppakeskusympäristöön muokatulla odotetun ja koetun palvelun laadun eroa mittaavalla SERVQUAL-mentelmällä. Lisäksi apuna käytettiin kriittisten tapahtumien menetelmää. Lopuksi laaditaan runko kauppakeskuksen laadunhallintajärjestelmään ja pohditaan toimenpiteitä järjestelmän käyttöön ottamiseksi ja kehittämiseksi. Kauppakeskuksen laatukäsikirja esitetään liitteenä.
Resumo:
Työn ensimmäisenä tarkoituksena oli kartoittaa kiinteä-neste ja neste-neste uuttomenetelmillä pihkan ja valkopihkan määrä Stora Enso Kabelin tuotantolinja 4:llä. Työn kannalta oli myöstärkeää saada selvyys saostumien koostumuksesta. Lopullinen päämäärä oli automatisoida fiksatiivin annostelu uuden, jatkuvatoimisen märänpäänanalysaattorin avulla. Mäntyosuuden kasvattaminen hiokemassassa lisää hydrofobisten partikkeleiden lukumäärää, minkä uskotaan lisäävän saostumariskiä. Työtä varten kehitetty neste-neste uuttomenetelmä, jota ei ole liiemmin paperiteollisuudessa käytetty, voi olla hyvä menetelmä lipofiilisten komponenttien määrän arviointiin tietyssä määrässä massa- tai prosessivesinäytettä. Virtaussytometri-menetelmän avulla tutkittiin pihka- tai valkopihkapartikkeleiden määrää ja kokojakaumaa eri prosessinäytteissä. Virtaussytometri-menetelmällä mitattujen valkopihkapartikkeleiden lukumäärän ja päällystetyn hylyn saostimen suodoksen sameuden välille löytyiselvä korrelaatio. Fiksatiivimäärän vaikutusta päällystetyn hylyn saostimen suodoksen sameuteen tutkittiin koeajojaksolla, jossa fiksatiivin annostelua säädettiin käsin. Käytetyt annosmäärät eivät riittäneet sameuden pitämiseen tasaisena matalalla tasolla.
Resumo:
Diplomityö on tehty pienelle alkoholijuomia valmistavalle yritykselle, joka on toiminut alalla 18vuotta. Yrityksellä on takanaan mittavat investoinnit uusiin koneisiin ja laitteisiin. Yrityksen suunnitelmissa on kasvattaa tuotantoaan laajentamalla vientiin. Työssä tarkastellaan sitä, mikä laadunhallintajärjestelmä ISO 9001:2000 on, miten laadunhallintajärjestelmä on kehittynyt, miten se toimii sekä miksi yritykset ovat ottaneet laatujärjestelmän käyttöön. Työssä on läpikäyty Pk-sektorin yritysten luokitteluperusteet, tarkasteltu Pk-yritysten ominaispiirteitä alan tutkimuksen mukaan sekä Pk-yritysten lukumäärääja niiden suhteellista osuutta kaikista yrityksistä. Diplomityössä tarkastellaan standardin vaatimuksia ja tarkoitusta sekä avataan niitä käytännön toimenpiteitä, joita standardien käyttöönotto vaatii organisaatiolta. Työn teoreettisena perustana on käytetty alan kirjallisuuden ja tutkimustulosten suosituksia siitä, miten laadunhallintajärjestelmä tulisi rakentaa ja ottaa käyttöön. Käytännön osuuden työstä muodostaa sertifioidun laadunhallintajärjestelmä ISO 9001:2000 rakentaminen kyseiseen yritykseen. Koska yrityksen lähtötilanne laadun osalta oli erittäin hyvä, standardin vaatimukset oli kohtuullisen helppo täyttää, eivätkä ne aiheuttaneet toimintaan mainittavia muutoksia. Työssä on käsitelty ne standardin vaatimusten täyttämiseksi tehdyt toimenpiteet ja päätökset, joilla yritys saavutti vaatimustenmukaisuuden. Laadunhallintajärjestelmän rakentamisessa tehtyjä toimenpiteitä, päätöksiä ja havaintoja on verrattu alan kirjallisuuden ja tutkimuksen tuloksiin. Tekijä esittää lisäksi omia huomioitaan siitä, kuinka standardin eri vaatimusten kohdalla kannattaa menetellä.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli tutkia UPM-Kymmene Oyj:n keskusvalvomossa tapahtuvaa vesivoiman ajosuunnittelua. Pääkohdat tarkastelussa olivat vesistöjen säännöstely, erilaiset vesivuodet ja sähkömarkkinatilanteet. Vesivoiman ajosuunnittelua tarkasteltiin pääasiassa erilaisten vesivuosien ja sähkömarkkinatilanteiden näkökulmasta. Lähtötietoina käytettiin Suomen ympäristökeskuksen vesistömallijärjestelmän ja UPM-Kymmene Oyj:n energianhallintajärjestelmän numeerisia historia-arvoja. Työssäselvitettiin UPM-Kymmene Oyj:n vesivarannoista hyödynnettävissä olevat energiamäärät. Energiamäärien avulla määritettiin skenaario UPM-Kymmene Oyj:n vesivoimantuotannon vaihtelusta. Lisäksi tarkasteltiin vesivoimaa sähkötaseen säätövoimana. Teoreettisessa osassa perehdyttiin Suomen sähköntuotantorakenteeseen, vesivoiman asemaan sähköntuotannossa ja vesivoiman ohjausmekanismeihin. Lisäksi tarkasteltiin UPM-Kymmene Oyj:n sähkön käyttöä ja vesivarantoja. Soveltavassa osassa tarkasteltiin, miten vesivoiman ohjausmekanismit toimivat käytännössä. Lisäksi analysoitiin sähkömarkkinatilanteiden vaikutuksia ja vesivoimalaitosten ajon tehostamismahdollisuuksia. Työn tuloksena laadittiin ennuste-simulaattori, jolla voidaan optimoida vesivoimanja lauhdevoiman ajoa. Tulevaisuudessa simulaattorin avulla voidaan ennustaa poikkeuksellisia sähkömarkkinatilanteita.
Resumo:
Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle tehtävässä ympäristösuunnitelmassa tavoitteena on selvittää Senaatti-kiinteistöjen ympäristöjärjestelmän tavoitteiden toteutettavuus yliopistolla, löytää yliopiston merkittävimmät ympäristövaikutukset sekä asettaa ympäristöasioiden hoidolle päämääriä ja tavoitteita.Diplomityön on tarkoitus toimia jatkossa tukimateriaalina ympäristöasioiden hoidon kehittämiselle. Teoriaosassa on esitetty ympäristöjärjestelmän rakentaminen ja tavoitteet sekä käyty läpi ympäristösuunnitelman toteuttamista. Tutkimusosassa laaditaan Senaatti-kiinteistön ympäristöjärjestelmän toteuttamisen esittelyn jälkeen yliopiston ympäristösuunnitelma. Yliopiston tämänhetkiset ympäristökäytännöt kartoitetaan sekä toimintaa koskevat ympäristönäkökohdat tunnistetaan ja arvotetaan. Merkittävien ympäristönäkökohtien valitsemisen jälkeen yliopistolle on laadittu ehdotukset hankintoja, jätehuoltoa ja sähkön kulutusta koskevista ympäristöohjelmista. Ympäristöohjelmissa ehdotetaan päämääriä, tavoitteita sekä käytännön ohjeita ja seurantaa toimintojen kehittämistä varten.
Resumo:
Diplomityössä käsitellään ne toimet, jotka Esa Lehtipaino Oy:ssä tarvitsee tehdä kunnossapidon kehittämiseksi sanomalehtipainoprosessin kunnossapidossa. Työssä käytettiin luotettavuuskeskeisen ja kokonaisvaltaisen tuottavuuskeskeisen kunnossapidon strategioiden osia sekä PSK Standardisoinnin PSK 5705:2006standardin mukaista menetelmää määrittämään kunnossapidon kannalta tärkeimmät kohteet ja osa-alueet. PSK 5705:2006 on kunnonvalvonnan värähtelymittausten mittaustoiminnan suunnitteluun luotu standardi, jonka perusteella rakennettiin sanomalehtipainoprosessiin sopiva tuotantolaitteiston luokitusjärjestelmä. Luokituksenperusteella kohdennetaan kunnossapidon resurssit tuotantojärjestelmän luotettavuuden kannalta oikeisiin, tuottavimpiin kohteisiin. Tuotantohenkilöstön kunnossapitohenkilökunnalle tekemien vikailmoitusten välitykseen rakennettiin Microsoft Access -pohjainen Vikaloki-lomake. Kunnossapitotoiminnan kehityksen tuloksien seuraamiseksi määritettiin PSK 6201:2003 standardin mukainen tuotannon kokonaistehokkuutta kuvaava KNL-luku. KNL-luvusta luotiin ennuste kunnossapidon kehittämistarpeista regressioanalyysin avulla. Kehitysmalli esittää, että kohdeyrityksessä tulee toiminnan kehittäminen aloittaa päivittämällä tietokonepohjainen toiminnanohjausjärjestelmä, johon lisätään ennakoivat suunnitellut kunnossapitotoimet. Toimet määriteltiin yllämainitun kriittisyysluokituksen perusteella.
Resumo:
Työn tarkoituksena oli kehittää verkko-oppimisympäristö sahatavaran jatkojalostusprosessien uusien ja työtehtävää vaihtavien työntekijöiden perehdytykseen. Työssä tutkittiin myös miten verkko-oppimisympäristöä voidaan käyttää osaamisen siirrossa. Työssä haastateltiin työnjohtajia ja työntekijöiden perehdyttämisestä vastaavia henkilöitä siitä, mitkä ovat ongelmat ja haasteet sahatavaran jatkojalostuksen alueella tietämyksen siirrossa uusille työntekijöille. Työssä tarkasteltiin tiedon syntymistä ja siirtämistä tietojohtamisen, sekä oppivan organisaation teorioiden avulla. Työssä selvitettiin myös mitkä ovat verkko-oppimisympäristöjen vahvuudet ja heikkoudet tiedonsiirrossa, sekä miten verkko-oppimisympäristö voisi toimia osana tiedonsiirtojärjestelmää. Haasteiksi uusien työntekijöiden koulutuksessa nousi esille neljä teemaa. Ne olivat laatutietous, turvallisuus, taloudellisuus jamotivaatio oppimiseen. Verkko-oppimisen vahvuuksia pyrittiin käyttämään mahdollisimman tehokkaasti hyväksi esiin nousseisiin haasteisiin vastaamisessa. Verkko-oppimisen vahvuuksia ovat eri mediaelementtien käyttö kuten kuvat, videot ja animaatiot. Työn tuloksia käytettiin hyväksi verkko-oppimisympäristön teossa. Lopuksi tehtiin myös ehdotus verkko-oppimisympäristön käytöstä osana tiedonsiirtojärjestelmää. Järjestelmän käyttö riippuu sen sisällön hyödyllisyydestä ja jatkuvasta päivityksestä.
Resumo:
Valimo iDServer -tunnistuspalvelin on ohjelmisto, joka tukee eri käyttäjientunnistusmenetelmiä, kuten tekstiviestillä lähetettävää kertakäyttösalasanaa tai normaaliakäyttäjätunnusta ja salasanaa. Tässä diplomityössä kuvataan, kuinka palvelimeenon lisätty tuki käyttäjien kirjautumiselle langattoman verkon tukiasemien ja virtuaalilähiverkkoa tukevien kytkinten kautta käyttäen normaaleja Windows-käyttöjärjestelmän mukana tulevia asiakasohjelmistoja. Työn ensimmäisessä vaiheessa kuvataan lähtökohdat ja vaatimukset tulevalle järjestelmälle. Työn osana käytännössä tehty kokonaisuus muodostuu useista eri määrityksistä koostuvista osista. Työn toisessa vaiheessa käydään läpi korkealla tasolla sovelluksen vaatimat protokollat. Osana näihin protokolliin kuului erilaisten avainten jatarkisteiden laskenta sekä salausmenetelmien käyttö, jotka myös kuvataan tässä työssä. Viimeisessä kappaleessa analysoidaan työn tuloksia jakäydään läpi toteutukseen ja itse sovelluksen toimintaan liittyvät ongelmat. Suurin osa havaituista ongelmista liittyi tilanteisiin, joihin itse palvelinsovelluksen toteutuksella ei voitu vaikuttaa. Eniten ongelmia aiheuttivat asiakasohjelmiston sekä verkkokorttien ja niiden ajureiden toiminta ongelmatilanteissa. Asiakasohjelmistoa ei selkeästi ole suunniteltu käytettäväksi kuin muuttumattomien salasanojen kanssa, koska käyttäjän näkökulmasta käyttökokemus ei ollut optimaalinen. Ongelmista huolimatta työn tuloksena saatiin asiakkaan vaatimukset täyttävä järjestelmä. Myös tuotekehitysnäkökulmasta projektia voitaneen pitää onnistuneena, koska nyt tehty sovellus luo pohjan uusien tunnistustapojen ja menetelmien toteuttamiselle tuotteen jatkokehitystä ajatellen.
Resumo:
Diplomityö tehtiin Anjalankoskella sijaitsevalle Vattenfallin tytäryhtiölle, Vamy Oy:lle. Vamy toimittaa Myllykoski Paper Oy:lle prosessilämpöä ja sähköä. Vuotuinen energiantuotanto on noin 700- 900 GWh prosessilämpöä ja 150- 190 GWh sähköä paperin tuotantomäärästä riippuen. Diplomityön tavoitteena oli parantaa voimalaitoksen kiinteän polttoaineen näytteenottojärjestelmää ja sitä kautta parantaa biokattilan hyötysudetta. Voimalaitoksen biokattila on leijupetikattila, jossa poltetaan tehtaalta tulevaa kuorta ja lietettä sekä tehtaan ulkopuolisia puuperäisiä biopolttoaineita ja turvetta. Työn aikana tehtyjen selvitysten perusteella voimalaitokselle hankittiin polttoainetietojärjestelmä. Lisäksi näytteenotto- ja näytteiden käsittelyohjeet päivitettiin energiaturpeen laatuohjeen 2006 ja kiinteiden biopolttoaineiden CEN teknisten spesifikaatioiden mukaiseksi.
Resumo:
XML:n kasvava suosio dokumenttiformaattina sekä sen alati monipuolistuva käyttö ovat lisänneet XML-tiedonhallintajärjestelmien tarvetta. Yksi tapa XML-dokumenttien hallintaan on edelleen tiedostopohjainen järjestelmä. Erilaisiin tietokantoihin perustuvat XML-tiedonhallintajärjestelmät ovat kuitenkin viime vuosina kasvattaneetsuosiotaan monipuolisempien ominaisuuksien ja paremman suorituskyvyn takia. Lisäksi XML-dokumenttien hallinta tiedostopohjaisessa järjestelmässä käy lähes mahdottomaksi suurilla datamäärillä. Suhteellisen uutena tulokkaana XML-dokumenttienhallintaan ovat tulleet natiivit XML -tietokannat, jotka ovat suunniteltu juuriXML:ää silmälläpitäen. Tässä diplomityössä esitellään erilaisia XML-tiedonhallintajärjestelmiä. Erityisesti relaatiotietokantoihin ja natiiveihin XML -tietokantoihin perustuvien ratkaisujen taustoihin ja teknisiin yksityiskohtiin yritetään luoda syvällinen katsaus. Neljälle XML-tiedonhallintaratkaisulle - Binary Approachille, Edge Approachille, eXistille ja Xindicelle - suoritetaan XMach-1 suorituskykytesti. Lisäksi testattavien ratkaisujen teknistä toimivuutta arvioidaan sekä analyyttisen että käytännön tarkastelun kautta. Suorituskykytestien ja teknisen toimivuuden arvioiden perusteella on tarkoitus valita XML-tiedonhallintaratkaisu Javalla toteutetulle Web-sovellukselle, joka käyttää XML:ää tietojen tallennusformaattina.
Resumo:
Diplomityössä on tutkittu toteutettavan kunnossapidon hallintajärjestelmän ekstranet- ja asiakasrajapintojen rakentamiseen tarvittavaa teknologiaa sekä sitä, millaisia ratkaisuja tietoturvallisuuden ja käytettävyyden varmistaminen vaatii. Tulosten perusteella esitetään vaihtoehtoisia ratkaisuja paikkariippumattomien etäyhteyksien toteuttamiseksi työntekijöille ja asiakaskumppaneille. Vaihtoehdoista valitaan lopuksi asetettuihin kriteereihin nähden paras suositeltavaksi ekstranet- ja asiakasrajapintojen toteutukseksi. Yritysten välisen asiakas- ja kumppanuusyhteistyön lisääntyessä syntyy yhä useammin tarve tarjota omien työntekijöiden lisäksimyös valituille kumppaneille rajattu pääsy yrityksen sisäisiin järjestelmiin. Tällaisten etäyhteyksien toteuttamiseksi tarvitaan rajapinta käyttäjien ja järjestelmien välille. Päätös rajapintatoteutuksesta riippuu siitä, miten eri vaihtoehdot täyttävät käytölle asetetut tietoturvallisuus- ja käytettävyystavoitteet.