978 resultados para Nyt vapaa olen


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lentokadettien asenteita ja motivaatiota pelastautumiskoulutusta kohtaan, sekä sitä kuinka ne ovat muuttuneet koulutuksen edettyä varusmiesajoista kadettien valmistumisen kynnykselle. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös selvittää, minkälaisina kurssilaiset pitivät omia selviytymismahdollisuuksiaan varusmiehenä ja minkälaisina he pitävät niitä neljännen vuosikurssin kadettina. Tutkimukseen osallistui 11 kadettikurssi 89:n kadettia, jotka opiskelevat ilmavoimien ohjaajalinjalla. Kaikki 11 kadettikurssin 89:n kadettia ovat käyneet varusmiespalveluksensa ohjaajan alkeiskurssi (OAK) 76:lla. Aineisto kerättiin teemahaastattelun avulla ryhmähaastattelumuotoa käyttäen. Kaikki tutkimukseen osallistuneet kadetit olivat haastattelussa yhtä aikaa. Haastattelussa kurssilaiset kertoivat omia mielipiteitään ja kokemuksiaan haastattelijan laatimien teema-alueiden puitteissa. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin valmista materiaalia, joka on kerätty alkukeväästä 2002 OAK 76:n suorittaneilta ohjaajakadeteilta varusmiehenä käydyn pelastautumisharjoituksen jälkeen. Tutkimus oli kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka aineisto analysoitiin impressionistisesti. Tutkimuksen tulokset osoittavat suhtautumisen pelastautumiseen muuttuvan myönteiseen suuntaan koulutuksen edetessä. Vaikka pelastautumiskoulutusta ei edelleenkään koeta miellyttäväksi, pitävät useimmat tutkimukseen osallistuneet sitä välttämättömän tärkeänä osana lentäjän koulutusta. Tutkittavat arvioivat omien selviytymismahdollisuuksiensa olevan nyt paremmat kuin ne olivat varusmiehenä. Tutkimuksen tuloksia vahvistavat talvipelastautumiskoulutuksen jälkeen kadettien kanssa käydyt keskustelut.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä Pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan Venäjän osallistumista kansainvälisen terrorismin uhkakuvan ja terrorismin vastaisen taistelun ja sitä kautta oman identiteettinsä määrittelyyn. Valittu tutkimuskohde on tarkemmin Venäjän federaation ulko- ja turvallisuuspoliittinen diskurssi osana laajempaa kansainvälistä diskurssia vuosina 2001–2007. Terrorismin merkityksestä viime vuosina käyty kamppailu ja uhkakuvien määrittelyssä esiintyvä valta tekevät tutkimuskohteen valinnasta perustellun ja ajankohtaisen. Tutkimus perustuu konstruktivistiseen viitekehykseen, jonka pohjalta on laadittuaikaisempaan tutkimukseen nojautuen ulko- ja turval lisuuspolitiikan diskurssianalyyttinen teoria. Tämä teoria ohjaa työn tarkastelemaan uhkakuvien rakentumista valtioidenidentiteettien määrittelyyn liittyen ja suuntaa met odia analysoimaan merkitysrakenteita, jotka esiintyvät uhkakuvien representaatioiden takana. Asettamalla Venäjän diskurssi kansainvälisestä terrorismista järjestelmätasolla käydyn diskurssin kontekstiin kyetään tarkastelemaan niitä yhteisiä ymmärryksiä, mahdollisuuksia ja rajoituksia sekä ennen kaikkea kamppailua, joiden piirissä Venäjä osallistuu terrorismin uhkakuvan ja oman valtioidentiteettinsä rakentamiseen. Teoria ohjaa asettamaan tutkielman tarkemmiksi tutk imuskysymyksiksi, mitä ovat järjestelmätason diskurssin merkitysrakenteet ja ni iden vaikutus, miten Venäjä on ottanut osaa terrorismin määrittelyyn, mitä merkitysrakenteita on löydettävissä Venäjän diskurssista, mitä identiteettejä ja intressejä Venäjälle rakentuu näiden merkitysrakenteiden kautta ja mitä järjestelmätasolla käyty diskurssi kertoo kamppailusta terrorismin ja sen vastaisen taistelun merkityksestä. Järjestelmätason diskurssia sekä Venäjän osallistum ista siihen tarkastellaan yhdeksää eri terrorismiin liittyvää tapausta käsittelevien eri t oimijoiden selontekojen kautta. Tapaukset on valittu niiden merkittävyyden tai potentiaalisen merkittävyyden takia ja toimijat niiden ja terrorismin vastaisen sodan suhteen perusteella. USA nousee tutkielmassa tärkeimmäksi järjestelmätason toimijaksi tarkasteltaessa Venäjän diskurssille rakentuvia rajoja ja mahdollisuuksia. Venäjä osallistui 9.11.2001 tapahtumien jälkeen akt iivisesti kansainvälisen terrorismin uhkakuvan rakentamiseen aina vuosiin 2005 – 2007 saakka, jolloin sen ja Lännen suhteet heikkenivät osittain terrorismin vastaisen sodan käytäntöön liittyvistä syistä. Tämän jälkeen muut uhkakuvat ovat hallinneet Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittista diskurssia. Yksimielisestä alusta huolimatta Venäjän näkemys kansainvälisestä terrorismista kohtasi pian vastustusta Lännen taholta. Suurimmat näkemyserot perustuivat Irakin ja Tshetshenian sotaan. Kansainvälisen terrorismin uhkakuva ei kyen nyt ristiriitojen johdosta luomaan jaettua turvallisuuskäsitystä Venäjän ja Lännen välille, eikä näin ollen muodostamaan jaettuja identiteettejä tai intressejä. Tämä ilmiö tiivistyi Venäjän käyttämään kaksoisstandardien käsitteeseen. Venäjä siirtyi kamppailun tuloksena määrittelemään terrorismia Keski-Aasian ja Kaukasian piirissä. Kehitys vahvisti Venäjän suurvaltaidentiteettiä, joka oli ollut rakentamisen kohteena jo vuonna 2000. Analyysin tuloksena voidaan todeta, että kansainvälisen terrorismin diskurssin taustalla vaikutti useita merkitysrakenteita, joista jokainen määritteli terrorismin eri tavoin. Ajan kuluessa järjestelmätasolla voimakkaimpina olivat ns. sotadiskurssi sekä ihmisoikeusdiskurssi. Näitä vastustamaan rakentuivat Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikassa realistinen ja sivilisaatiodiskurssit. Diskurssien tarkastelun perusteella voidaan väittää kansainvälisen terrorismin ja sen v astaisen taistelun olleen voimakkaan kamppailun kohteena tarkasteltavana ajanjaksona. Kaksi tärkeää tekijää kamppailun takana on ollut Lännen (USA ja tapauksittain vaihteleva Eu rooppa) ja Venäjän pyrkimys määritellä toisiaan ja terrorismin vastaiseen sotaan liittyvän oikeutuksen määrittelyn hallinta. Tutkielman pohjalta ei voida esittää yhtenäistä määritelmää venäläisestä kansainvälisen terrorismin uhkakuvasta johtuen sen monista erilaisista tasoista ja muodoista. Terrorismi määrittyi Venäjälle kuitenkin voimakkaasti Tshetshenian sodan kautta, mistä johtuu sen korostunut poliittisuus. Tshetshenian sodan ja kansainvälisen terrorismin yhteiseen uhkakuvaan kuului voimakkaasti näkemys ulkopuolisen valloituksen pelosta. Tämä pelko siirtyi tarkastellun ajanjakson lopulla koskemaan myös ”unilateraalien suurvaltojen” toimintaa. Kansainvälisen terrorismin uhkakuva rakentui siis tukemaan vanhempia näkemyksiä maailmanjärjestelmän toiminnasta sekä Venäjän valtioidentiteetistä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tulevaisuuden ennakointi kuuluu olennaisena osana strategiseen päätöksentekoon ja on myös olennainen osa viranomaistoimintaa. Rajaturvallisuus muuttuvana käsitteenä on sidottu poliittiseen päätöksentekoon, turvallisuusympäristöön ja luotuihin uhkamalleihin. Tämän Pro gradu -tutkielman avulla pyrin luomaan käsitykseni mukaisen näkemyksen siitä, millaisena rajaturvallisuus nähdään vuonna 2020. Tutkimusongelma tutkimuksessa on: ”Miten rajaturvallisuus nähdään vuonna 2020?” Tämän lisäksi tutkimuksessa vastaan tutkimuskysymyksiin ”Miten rajaturvallisuus voidaan määritellä EU:n ja Yhdysvaltojen mallien kautta?, ”Miten toimintaympäristön tekijät vaikuttavat rajaturvallisuuteen?” ja ”Miten Rajavartiolaitos toimijana voi vaikuttaa tulevaisuuden rajaturvallisuuteen?” Tutkimuskysymysten avulla pyrin saamaan vastauksen tutkimusongelmaan. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa toimivat tulevaisuudentutkimuksen teoreettiset lähtökohdat. Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa käytän tulevaisuudentutkimuksen metodeihin kuuluvaa skenaariomallinnusta, jossa mielestäni neljän mahdollisen tulevaisuuden skenaarion avulla pyrin vastaamaan tutkimusongelmaan. Skenaariomallinnus on valittu sen moni ulottuvaisuuden johdosta, ja sen avulla olen luonut neljä erilaista käsitystä siitä, mitä tulevaisuus voisi olla. Toimijana eli aktorina tutkimuksessa on Rajavartiolaitos. Tutkimuksessa rajaturvallisuuden käsitys perustuu Euroopan Unionin rajaturvallisuusmalliin. Nykytila nähdään optimaalisena tilana, jota kehitetään tulevaisuuden uhkakuvien, yhteiskunnan muutoksen ja yhdysvaltalaisen rajaturvallisuusnäkemyksen kautta. Tutkimusaineistona käytän julkisia lähteitä ja lähestyn asiaa strategian näkökulmasta. Tutkimuksessa selvisi, että rajaturvallisuuden määrittelemiseen liittyvät olennaisena osana toimintaympäristön tekijät. Näistä tekijöistä on nähtävissä kansainvälisten järjestöjen ja Puolustusministeriön tulevaisuudentutkimusten perusteella viitteitä siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Rajaturvallisuus nähdäänkin toimintaympäristönsä tekijöiden kautta ja näkemys voi muuttua riippuen siitä, mikä on todennäköinen toimintaympäristö vuonna 2020. Rajaturvallisuuden käsitteeseen ja ilmiöön pitää myös suhtautua kriittisesti, koska kyseessä on nuori termi ja sen käytännöt ovat vielä muuttuvaisia. Määritetyt ja muuttuvat uhkat globaalissa maailmassa muuttavat myös rajaturvallisuutta ilmiönä. Vuonna 2020 rajaturvallisuuden voidaan todennäköisimmän skenaarion kautta nähdä olevan eurooppalaisessa käsityksessä samantyyppinen kuin nykymuodoltaan. Kuitenkin EU:n integraation kehityksen, uhkakuvien muuttumisen ja globalisoitumisen myötä rajaturvallisuus sopeutuu sisäisen turvallisuuden edellyttämällä tavalla. Vaikka tämänhetkisen näkemyksen mukaisesti todennäköisin skenaario on muuttumattoman kehityksen skenaario, tulee myös toisenlaisiin mahdollisiin maailmoihin varautua. Rajavartiolaitos voi omalla toiminnallaan tulevaisuudessa pyrkiä vaikuttamaan siihen, miten se reagoi skenaarioiden mukaisiin tulevaisuudenkuviin. Toiminnassaan sen on kuitenkin otettava huomioon mahdolliset yllättävät muutokset.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomalaisten ammattisotilaiden kenttäkelpoisuus arvioidaan vuosittain suoritettavilla testeillä, jotka koostuvat fyysisen kunnon testeistä sekä palvelusammunnoista. Tällä hetkellä alin hyväksyttävä kenttäkelpoisuusluokka on kaksi (2.0). Viime vuosina taistelukentän kuva on kuitenkin muuttunut entistä vaativammaksi, joka vaatii sotilasjohtajilta yhä kovempaa fyysistä ja henkistä kuntoa. Suomessa ammattisotilaiden fyysistä kuormittumista sotilaallisen harjoituksen aikana ei ole juurikaan tutkittu, vaan tutkimukset ovat painottuneet varusmiesten ja reserviläisten tutkimukseen. Kuormitusfysiologisia muutoksia voidaan tutkia mittaamalla esimerkiksi hormonaalisia vasteita. Autonomisen hermoston muutoksia voidaan selvittää mittaamalla sykevälivaihtelua, joka on noninvasiivinen tutkimusmenetelmä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ammattisotilaiden kuormitusfysiologiset vasteet sotilaallisen harjoituksen aikana sekä miten ne ovat yhteydessä kuntoindeksiin. Koehenkilöinä oli yhdeksän (n=9) miespuolista ammattisotilasta, jotka toimivat sodanajan organisaation mukaisessa Karjalan Jääkäriprikaatin esikunta- ja viestipataljoonan keskeisissä johto-, päällikkö- ja asiantuntijatehtävissä. He osallistuivat mittauksiin sotilaallisen harjoituksen aikana, joka kesti viisitoista päivää. Ennen harjoitusta koehenkilöt suorittivat alkumittaukset, joilla selvitettiin heidän fyysisen kunnon lähtötaso sekä stressihormonitasot. Ennen harjoitusta koehenkilöt suorittivat myös liikunta- ja terveyskäyttäytymiskyselyn sekä henkisen kuormittumisen arviointikyselyn (POMS, Profile of Mood States). POMS kysely uusittiin samansisältöisenä harjoituksen viimeisen päivän aamulla. Hormonaalisia vasteita mitattiin alkumittauksen lisäksi harjoituksen 8. ja 15. päivinä. Harjoituksen aikana koehenkilöiltä kerättiin kolmena vuorokautena sykevälivaihtelutietoa, alkaen mittauspäivän aamuna ja päättyen seuraavaan aamuun. Sykevälivaihtelutiedostot analysoitiin käyttämällä hyvinvointianalyysiä. Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS- ohjelmalla käyttäen toistettujen mittausten ANOVA:a. Vapaa- aikanaan 11 % koehenkilöistä ei harrastanut juuri mitään liikuntaa. Viikoittain yhtenä tai useampana päivänä rauhallista ja verkkaista liikuntaa harrasti 33 % ja 56 % harrasti yhdestä kolmeen kertaan viikossa ripeää ja reipasta liikuntaa. Viimeisen kolmen kuukauden aikana liikunnan määrä oli 56 %:lla vähentynyt. 67 % koehenkilöistä ilmoitti kärsivänsä selkävaivoista. Alkumittausten perusteella koehenkilöiden keskimääräinen kuntoindeksi oli 3.0, joka vastaa Cooperin juoksutestin perusteella noin 44 ml/kg/min. Sotilaallinen harjoitus ei ollut hengitys- ja verenkiertoelimistölle kuormittava. Kuormitusfysiologiset vasteet muodostuivat pääasiassa psyykkisten stressitekijöiden ja olosuhteiden yhteisvaikutuksesta. Harjoituksen aikana ei koehenkilöille muodostunut energiavajetta. Vapaan testosteronin määrä seerumissa laski koko harjoituksen ajan ja oli harjoituksen lopussa keskimäärin 17 % alkutilannetta alhaisemmalla tasolla. Lasku ei ollut kuitenkaan tilastollisesti merkittävä. Henkilökohtaiset erot olivat sen sijaan huomattavat. Henkilökohtaisia vapaan testosteronin vasteita selitti kuntoindeksi (r= 0.665, p= 0.051). Tämän tutkimuksen mukaan erottelevaksi fyysisen kunnon rajaksi muodostui kuntoindeksin taso 3.0, jonka omaavat henkilöt suoriutuivat kohtuuttomasti rasittumatta rauhanajan sotilaallisesta harjoituksesta. Unen määrällä oli merkittävä vaikutus elimistön kuormittumisen tasoon (r= 0.783, p= 0.013). Keskimääräinen vuorokautinen unen määrä oli 6h 20 min. Tämän tutkimuksen mukaan noin 5h 30 min yöuni on riittävä taso toimintakyvyn säilymisen kannalta sotilaallisen harjoituksen aikana. Kuormitusfysiologiset vasteet eivät vaikuttaneet merkittävästi koehenkilöiden mielialoihin. POMS- mieliala kyselyn perusteella koehenkilöt olivat harjoituksen jälkeen hieman ”kyllästyneempiä”, mutta ”paremmalla mielin” alkutilanteeseen verrattuna. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sotilaallinen harjoitus ei ole fyysisesti kuormittavaa. Kuormittumista syntyy kuitenkin johtuen muista tekijöistä ja ammattisotilaiden kuntoindeksin tulisi olla vähintään tasolla 3.0, jotta rauhanajan tehtävissä ei kohtuuttomasti kuormituta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Soitinnus: lauluääni, piano

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vapaaehtoistyötä on olemassa monella toimialalla, mutta yleisimmin työtä tehdään urheiluseuroissa ja sosiaali- ja terveystyössä. Suomessa urheilutapahtumia ei olisi mahdollista järjestää ilman vapaaehtoistyön antamaa panostusta. Vapaaehtoistyöntekijöiden motivaatiotekijöitä onkin tärkeä tutkia, jotta heitä osataan houkutella mukaan toimintaan myös jatkossa. Tässä tutkimuksessa Helsingissä kesällä 2012 järjestettyjen Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuiden vapaaehtoistyöntekijöiden motivaatiotekijöitä tapahtumaan osallistumiseen selvitettiin kvantitatiivisen kyselyn avulla, ja tuloksia täydennettiin kvalitatiivisilla vapaaehtoistyöntekijöiden haastatteluilla sekä asiantuntijahaastattelulla. Kysely lähetettiin tapahtuman 1 463 vapaaehtoiselle, ja vastausprosentiksi saatiin 57. Kyselyssä selvitettiin vapaaehtoisten osallistumismotiivien lisäksi taustatietoja sekä aikaisempia vapaaehtoistyökokemuksia ja tyytyväisyyttä kilpailun vapaaehtoisjärjestelyihin. Tässä tutkimuksessa vapaaehtoistyöntekijöitä eniten motivoivana tekijänä toimi tapahtumaan osallistumisen ainutkertaisuus. Lähes yhtä tärkeinä tekijöinä esiin nousivat keskenään samanarvoiset syyt tapahtumassa työskentelemisen hauskuudesta ja jännittävyydestä, aito kiinnostus tapahtuman onnistumisesta sekä halu auttaa tapahtumaa menestymään. Vähiten tärkeimmät motiivit olivat lisäpisteiden tai bonusten saaminen sekä ylimääräisen vapaa-ajan täyttäminen. Myös perheen perinteen jatkaminen lukeutui yhteen vähiten painoa saavista motiiveista vapaaehtoistyön tekemiseen, kun taas mahdollisuus päästä seuraamaan kilpailuita ilmaiseksi, muihin vapaaehtoisiin tutustuminen sekä omien taitojen parantaminen saivat painon keskiarvolla melko tärkeä motiivi. Tulosten mukaan motivaatiotekijät ovat aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna säilyneet samoina. Motiiviväittämien pohjalta tehdyn faktorianalyysin mukaan yhteisöllisyyteen ja itse tapahtumaan liittyvät tekijät motivoivat vapaaehtoistyöntekijöitä eniten. Vapaaehtoistyössä siis korostuvat edelleen altruistiset syyt ja muiden vuoksi tekeminen sekä uusien kokemusten hankkiminen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ilmavoimien lentoupseeri on koulutettu lentäjä sekä sotilasjohtaja. Jokainen lentoupseeri joutuu uransa aikana erilaisiin vastuutehtäviin ja yleisimmin ne liittyvät lentopalvelukseen. Tämä seikka antaa mielenkiintoisen lähtökohdan tutkimukselle, jossa etsin vastauksia kysymykseen: minkälaista johtamista lentopalveluksen johtaminen teoriassa on? Asia on itselleni läheinen, koska se liittyy suoranaisesti tulevaan lentoupseerin uraani. Käytännön lentopalveluksen johtajana ilmavoimissa toimii Flight Operations Officer, kenen toiminnan olen ottanut suurennuslasin alle. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitkä johtamisen nelikentän osa-alueet painottuvat lentopalveluksen johtamisessa. Tutkimuksen teorian muodostavat johtamisen nelikentän sisältämät johtamisteoriat sekä yksittäinen tilannejohtamisen teoria, joiden valossa tarkastellaan aineistoa. Aineiston luovat asiakirjat, jotka määrittävät lentopalveluksen johtajan työtehtävät. Tutkimustulokseksi saadaan lentopalveluksen johtamisen olevan normaalitoiminnassa asioiden johtamista. Hätä- tai ongelmatilanteissa asioiden johtaminen jää taka-alalle ja ihmisten johtaminen astuu kuvaan. Hätä- ja ongelmatapaukset myös tekevät toiminnasta haastavampaa ja kiireellisempää, jolloin lentopalveluksen johtajalta edellytetään tilannejohtamisen teorian mukaista johtamistoimintaa. Lopuksi arvioin johtamisen nelikentän sopivuutta työkaluksi kyseisen tutkimusongelman ratkaisun kannalta. Tutkimuksessa päädytään tulokseen, jossa johtamisen nelikentällä ei kyetä analysoimaan yhden henkilön johtamista tarpeeksi tarkasti, vaan sopii paremmin laajemman kokonaisuuden arvioimiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Varusmiesten fyysinen toimintakyky on saatava sellaiselle tasolle, että he kykenevät reserviin siirtyessään täyttämään sodanajan tehtävälleen asetetut vaatimukset. Kuitenkin reserviläisten fyysinen toimintakyky on keskimääräisesti riittämätön, jotta he voisivat suoriutua sodanajan tehtävistään. Varusmiesten toiminnassa on lähes aina mukana ryhmädynamiikka. Ryhmädynamiikan vaikutukset on tiedostettava, jotta varusmiesten fyysistä toimintakykyä voidaan kehittää mahdollisimman tehokkaasti. Tutkimuksessa päätutkimuskysymyksenä on: Miten ryhmädynamiikka voi lisätä tai heikentää varusmiehen fyysistä toimintakykyä? Alatutkimuskysymykset ovat: Miten ryhmädynamiikka muodostuu varusmiesryhmässä? Miten ryhmädynamiikka vaikuttaa varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn fyysisen kuormituksen eri osa-alueilla? Miten varusmies voi lisätä ryhmädynamiikan kautta toisen varusmiehen fyysistä toimintakykyä? Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Analysointimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa käytettiin valmista aineistoa, joka käsittelee kattavasti tutkimuksen keskeisiä käsitteitä, ryhmädynamiikkaa ja fyysistä toimintakykyä. Ryhmädynamiikan vaikutuksista varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn voidaan tehdä yleistettäviä johtopäätöksiä, mutta todelliset vaikutukset riippuvat aina siitä kuinka varusmies kokee ryhmädynamiikan. Ryhmädynamiikka vaikuttaa varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn eniten liikuntakoulutuksessa sekä vapaa-aikana. Varusmies kehittää mielellään fyysistä toimintakykyään liikuntakoulutuksessa tai vapaa-ajalla, kun voi tehdä sen itselleen mieleisessä ja hyvin toimivassa ryhmässä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat arktisella alueella kaikkein suurimmat. Arktisen jääpeitteen sulaminen muuttaa arktista turvallisuusympäristöä. Turvallisuusympäristön muutos heijastuu pohjoisten valtioiden turvallisuuspoliittiseen suunnitteluun. Jäämeren sulamisen seurauksena pohjoiset alueet eivät ole enää tavoittamattomissa, vaan alueella olevat luonnonvarat tulevat olemaan paremmin käytettävissä. Sulaminen avaa myös uusia kulkureittejä. Kylmän sodan jälkeen arktinen alue menetti merkitystään, mutta nyt tilanne on muuttumassa. Laajentuneen turvallisuuden käsite vaikuttaa Kanadan uhkakuvaan arktisella alueella. Itsemääräämisoikeutta korostaakseen Kanada on kehittänyt sekä valvontakykyään että sotilaallista suorituskykyään pohjoisilla alueillaan. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miksi ja miten arktisen alueen muutos vaikuttaa Kanadan turvallisuusympäristöön. Tutkimusmenetelmäni on diskurssianalyysi, jonka avulla pyrin selvittämään Kanadan kantaa alueeseen mahdollisia uhkakuvia sekä kuinka Kanada toimii muuttunutta uhkakuvaa vastaan. Analyysissä käytetään virallista kantaa edustavia tekstejä, arktista aluetta ja sen kehitystä koskevia tutkimuksia, arktisten valtioiden arktisia strategioita sekä tieteellisiä artikkeleita. Kansainvälinen kiinnostus arktista aluetta kohtaan on kasvanut merkittävästi 2000-luvulla. Ilmastonmuutoksen seurauksena kilpailu luonnonvaroista ja laivareiteistä kiihtyy. Kanadan näkökulmasta kehityssuunta on huolestuttava, sillä Kanadan pohjoisissa osissa sijaitsee sekä luonnonvaroja että varteenotettava laivareitti Luoteisväylä. Alueesta hyötyminen taloudellisesti on usean arktisen valtion kiinnostuksen kohteena. Luonnonvarat ja laivareitit ovat syitä kilpailla arktisen alueen hallinnasta. Kanada panostaa läsnäoloon arktisella alueellaan. Kanadalla on useita projekteja käynnissä, joiden uskotaan vahvistavan Kanadan kykyä valvoa laajoja pohjoisia alueitaan. Valvontakyvyn parantumisen seurauksena myös Kanadan suvereniteetti vahvistuu Jäämeren alueella. Keskeinen johtopäätös on, että arktisen turvallisuuspoliittisen ympäristön muutos on seurausta laajentuneen turvallisuuden käsitteestä sekä ilmastonmuutoksesta. Näiden seurauksena Kanada korostaa suvereniteettiaan, jotta kykenee kontrolloimaan ja valvomaan alueitaan paremmin. Syynä tähän on, että Kanadan on korostettava läsnäoloaan arktisella alueella mikäli kansainvälinen kiinnostus arktista aluetta kasvaa samalla vauhdilla kuin tähänkin saakka. Kilpailu arktisista kulkureiteistä ja taloudellisista resursseista aiheuttanee jännitteitä ja väärinkäyttöä, jolloin on oltava valmis toimimaan ongelmien ratkaisemiseksi. Alueen rauhanomainen kehittäminen on Kanadankin tavoitteena. Alueen kiistat ja ongelmat ratkaistaan välittömällä läsnäololla ja valvonnalla, ei asevoimien vaikutuksella.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen valtakunnan rajalla tapahtuu rajanylityksiä yhä kasvavissa määrin, jolloin rajanylityspaineet sekä määrärahojen muutokset, aiheuttavat paineen rajatarkastuksien tehostamiselle. Rajanylittäjien lisääntyvän määrän takia rajatarkastustoimintaan liittyvät haasteet kasvavat, jolloin tarvitaan uusia käytäntöjä ja menetelmiä aiempien rajatarkastustoimintojen tueksi. Yksi näistä menetelmistä on ihmisen fyysisen toiminnan tarkkailu. Etenkin nonverbaalisen viestinnän kautta voidaan paljastaa asiakkaan mahdolliset, todelliset aikeet. Tutkin rajavartioaseman toimintatapakulttuuria tilanteessa, jossa ohjataan 3. maan kansalainen tarkempaan rajatarkastukseen ulkoisen käyttäytymisen perusteella. Tutkielmassani pohdin, onko rajatarkastuspaikalle mahdollista muodostaa toimintatapakulttuuria, jonka perusteella rajaa ylittävää matkustajaa voidaan epäillä laittomasta toiminnasta valehteluun liittyvän ulkoisen käyttäytymisen perusteella. Tutkimuksessa käytän kvalitatiivista eli laadullisen tutkimuksen menetelmää. Kvalitatiivisen tutkimuksen osalta olen päätynyt käyttämään aineistopohjaista sisältöanalyysiä. Aineistolle asetettuja vaatimuksia ovat ajankohtaisuus ja soveltuvuus aihealueeseen liittyen. Tutkimus jakautuu kuuteen päälukuun. Luvut 1 – 5, kuuluvat teoreettiseen osuuteen, jonka jälkeen luvussa kuusi, pohdin tutkimukseni tuloksia ja vastaan päätutkimuskysymykseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Hämeen ELY-keskuksen alueellisessa maaseutusuunnitelmassa luodaan pohja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 toteutukselle alueella. Laajapohjaisen osallistavan strategiatyön kautta ohjelmassa nousi esille neljä painopistealuetta ja kaksi läpikäyvää teemaa: 1. Ruokaketju 2. Metsä- ja puutuoteala, metsästä saatava energia ja muu metsään liittyvä yritystoiminta 3. Matkailu ja siihen liittyvä palveluliiketoiminta 4. Asuminen 5. Biotalous – läpikäyvä teema 6. Yrittäjyys – läpikäyvä teema. Suunnitelman visio on, että Hämeen maaseutu on vuonna 2020 elinvoimainen, vihreän kasvun ja hyvinvoinnin edelläkävijä. Maaseutua kehitetään monimuotoisena, houkuttelevana asuinmaaseutuna, joka tarjoaa toimeentulon lisäksi riittävät palvelut ja muut viihtyisän ja hyvinvoivan pysyvän ja vapaa-ajanasumisen edellytykset. Hämeestä kehitetään vihreän talouden edelläkävijä. Hämeen erinomainen saavutettavuus ja pääkaupungin läheisyys hyödynnetään. Hämeen kilpailukykyä parannetaan osaamispääomaa hyödyntämällä ja innovaatioympäristöjä kehittämällä. Suunnitelmassa tuodaan kultakin painopistealueelta esille nykytila ja mahdollisuudet sekä tavoitteet ja esimerkkejä toimenpiteistä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Etelä-Suomen läänin viimeisenä toimintavuonna alueen kuntien ylläpitämien yleisten kirjastojen toimintaa ja taloutta vuodelta 2009 käsittelevässä tilastojulkaisussa ovat mukana kaikki läänin 71 kirjastolaitosta. Julkaisun tiedot perustuvat lääninhallituksen seuranta- ja arviointitietoihin alueen yleisten kirjastojen toiminnasta ja kehityksestä. Vuoden 2009 alussa tapahtui Etelä-Suomen läänissä useita kuntaliitoksia. Tästä syystä kirjastolaitosten määrä laski huomattavasti. Useista entisistä pääkirjastoista tuli nyt uusissa kunnissa sivukirjastoja. Kokonaan lakkautettuja kirjastoja oli seitsemän,jonka lisäksi kaksi kirjastoautoa lopetti toimintansa. Kirjastojen aukioloajat vähenivät vuodessa noin 10 000 tuntia eli noin 2 %. Kirjastojen kokonaislainauksen ja fyysisten käyntien hidas lasku jatkui edelleen. Lainausten ja kävijöiden määrä asukasta kohden oli silti edelleen kansainvälistä huippua. Verkkokäyntien määrä oli edelleen nousussa. Kirjastojen kappalemääräinen aineistohankinta pysyi edelliseen vuoteen verrattuna asukaslukuun suhteutettuna samana läänin alueella. Aineistohankinnan määrärahakehitys oli myönteinen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kieli on jatkuvassa muutoksessa, ja tutkielmani aihe on eräs ruotsin kielessä tapahtuva kielenkäytön muutos. Selvitän tutkielmassani sanan själv (‘itse’) käyttöä tämän päivän ruotsissa. Sanaa själv on alettu käyttää sanan ensam (‘yksin’) sijasta tai yhdessä sanan ensam kanssa yhteyksissä, joissa pelkkä ensam olisi norminmukainen. Tutkielmassani kuvaan sanan själv käyttöä ja selvitän, mitä sana nykyään ruotsinkielisten mielestä tarkoittaa. Keskityn pääsääntöisesti ruotsinruotsiin ja sen käyttäjiin. Ensisijaisena aineistona käytän Internetin blogeja ja keskustelupalstoja, mutta joitain esimerkkejä uudenlaisesta käytöstä olen löytänyt myös päivälehdistä. Aineistoni koostuu 180 esimerkistä, jotka olen ryhmitellyt käyttötavan, kontekstin ja merkityksen mukaan, minkä lisäksi olen analysoinut kielenkäyttäjien omia kommentteja ja keskusteluita sanasta själv. Analysoin yksittäisiä tekstejä seikkaperäisesti. Teoreettisena lähtökohtana käytän semantiikan malleja prototyypeistä ja merkitysketjuista. Tutkimusmetodini on siis deskriptiivinen ja vertaileva. Sanan själv norminvastainen käyttö merkityksessä ‘yksin’ on ollut käytössä Ruotsissa jo kauan, mutta käyttö tuntuu lisääntyneen viime vuosien aikana. Etsin tutkielmassani syitä tälle muutokselle ja sen leviämiselle. Yksi syy vaikuttaisi olevan sanojen själv ja ensam läheinen merkityssuhde, joka mahdollistaa niiden sekoittamisen sekä tietyt sanonnat, jotka kenties entisestään hämärtävät rajaa sanojen välillä. Lisäksi sana ensam vaikuttaa saaneen negatiivisen vivahteen, minkä vuoksi sen käyttöä vältetään. Tutkielmassani käy ilmi, että sana själv tuntuu tarkoittavan kielenkäyttäjille ensisijaisesti ‘yksin’, mutta se näyttää viittaavan myös itsenäisyyteen ja naimattomuuteen. Tämän lisäksi sanaa själv käytetään edelleen myös norminmukaisessa merkityksessä ‘itse’. Sanan ensam merkityssisältöön koetaan sen sijaan kuuluvaksi asioita kuten yksinäisyys tai hylätyksi jääminen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkielmassa käsittelen ateismia ihmisoikeusaktivisti Ernestine L. Rosen (1810–1892) ajattelussa. Ernestine Rose syntyi ja varttui nykyisen Puolan alueella juutalaisghetossa. Varakkaan rabin tyttärenä hän sai juutalaistytöksi poikkeuksellisen laajan koulutuksen, mutta jo varhain hän luopui uskostaan ja myöhemmin julistautui eksplisiittisesti ateistiksi. Lähdettyään kotimaastaan hän matkusti ympäri valistuksen tuulien muovaamaa Eurooppaa, opiskeli ja päätyi lopulta Englantiin, jossa hän tutustui utopistisosialisti Robert Oweniin ja liittyi tämän seuraajiin owenisteihin. Englannista hän muutti vuonna 1836 Yhdysvaltoihin, missä hän teki pääasiallisen uransa universaalien ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Hän toimi orjuuden vastaisessa liikkeessä ja taisteli sekä naisten oikeuksien että uskonnottomuuden puolesta. Lähestyn tutkimuskysymystäni ateismin merkityksestä pääasiassa Ernestine Rosen julkisten puheiden ja lehtikirjoitusten kautta. Rosen julkista elämää lukemalla ja kontekstualisoimalla pyrin ymmärtämään sitä, mitä ateismi merkitsi Roselle ja hänen ihmisoikeusajattelulleen. Määrittelen työni uskonnottomuuden kulttuurihistoriaksi. Tarkastelen ateismia elettynä kokemuksena, tapana ymmärtää, jäsentää ja olla osa ympäröivää todellisuutta. Keskeisessä roolissa tutkimuksessani on myös sukupuoli, joka määritti 1800-luvulla Rosen valtaaman julkisen tilan vahvasti maskuliiniseksi tilaksi, kun naisen alueeksi määrittyi yksityisen piiri, koti. Uskonnon ja uskonnottomuuden suhde osoittautui työssäni moniulotteiseksi. Erottautumalla sanoin ja teoin juutalaisuudesta Rose rakensi itselleen ateistin identiteetin, mutta hänen ymmärryksensä juutalaisuudesta erosi kuitenkin protestanttitaustaisten vapaa-ajattelijoiden käsityksestä ja muovasi hänen uskontokritiikkiään omaan suuntaansa. Vahvasti antiklerikaaliseen, mutta uskonnolliseen retoriikkaan nojanneissa reformiliikkeissä hänen retoriikkaansa näyttäytyi myös poikkeuksellisena. Ateismi toi haasteita hänen uralleen, koska naiseuteen kytkeytyi vahvasti ajatus uskonnollisuudesta: uskonnoton nainen oli luonnonoikku ja uhka yhteiskunnalliselle järjestykselle. Samalla ateismista kummunnut näkökulma oli Roselle vahvuus, joka loi uudenlaisia ajattelumahdollisuuksia, jotka kuitenkin kytkeytyivät vahvasti ajan kulttuuriin ja käsityksiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador: