Vapaaehtoistyöntekijän motivaatiotekijät urheilutapahtumassa : tapauksena yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailut Helsinki2012
Data(s) |
16/10/2013
16/10/2013
15/01/2013
|
---|---|
Resumo |
Vapaaehtoistyötä on olemassa monella toimialalla, mutta yleisimmin työtä tehdään urheiluseuroissa ja sosiaali- ja terveystyössä. Suomessa urheilutapahtumia ei olisi mahdollista järjestää ilman vapaaehtoistyön antamaa panostusta. Vapaaehtoistyöntekijöiden motivaatiotekijöitä onkin tärkeä tutkia, jotta heitä osataan houkutella mukaan toimintaan myös jatkossa. Tässä tutkimuksessa Helsingissä kesällä 2012 järjestettyjen Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuiden vapaaehtoistyöntekijöiden motivaatiotekijöitä tapahtumaan osallistumiseen selvitettiin kvantitatiivisen kyselyn avulla, ja tuloksia täydennettiin kvalitatiivisilla vapaaehtoistyöntekijöiden haastatteluilla sekä asiantuntijahaastattelulla. Kysely lähetettiin tapahtuman 1 463 vapaaehtoiselle, ja vastausprosentiksi saatiin 57. Kyselyssä selvitettiin vapaaehtoisten osallistumismotiivien lisäksi taustatietoja sekä aikaisempia vapaaehtoistyökokemuksia ja tyytyväisyyttä kilpailun vapaaehtoisjärjestelyihin. Tässä tutkimuksessa vapaaehtoistyöntekijöitä eniten motivoivana tekijänä toimi tapahtumaan osallistumisen ainutkertaisuus. Lähes yhtä tärkeinä tekijöinä esiin nousivat keskenään samanarvoiset syyt tapahtumassa työskentelemisen hauskuudesta ja jännittävyydestä, aito kiinnostus tapahtuman onnistumisesta sekä halu auttaa tapahtumaa menestymään. Vähiten tärkeimmät motiivit olivat lisäpisteiden tai bonusten saaminen sekä ylimääräisen vapaa-ajan täyttäminen. Myös perheen perinteen jatkaminen lukeutui yhteen vähiten painoa saavista motiiveista vapaaehtoistyön tekemiseen, kun taas mahdollisuus päästä seuraamaan kilpailuita ilmaiseksi, muihin vapaaehtoisiin tutustuminen sekä omien taitojen parantaminen saivat painon keskiarvolla melko tärkeä motiivi. Tulosten mukaan motivaatiotekijät ovat aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna säilyneet samoina. Motiiviväittämien pohjalta tehdyn faktorianalyysin mukaan yhteisöllisyyteen ja itse tapahtumaan liittyvät tekijät motivoivat vapaaehtoistyöntekijöitä eniten. Vapaaehtoistyössä siis korostuvat edelleen altruistiset syyt ja muiden vuoksi tekeminen sekä uusien kokemusten hankkiminen. |
Identificador |
http://www.doria.fi/handle/10024/93239 URN:NBN:fi-fe201310166698 |
Idioma(s) |
fi |
Tipo |
Pro gradu |