Corporate Social and Regional Responsibility - The View of Small and Medium-sized Enterprises

The objective of this research was to understand and describe what corpo-rate social and regional responsibility is in SMEs and define the meaning of these concepts to the community and region. Corporate social respon-sibility (CSR) creates a basis for regional responsibility. Regional respon-sibility is a new concept and this research examines it from SMEs’ view-point. This is a theoretical research and the aim is to create a theoretical framework of SMEs’ corporate social and regional responsibility. This framework supports the future research on the subject. The research results show that CSR of SMEs is practical, informal and dependent on the scarce resources of SMEs. CSR is a complex and deep concept and SMEs have their own way of interpreting it. It can be stated that CSR-practises in SMEs are closely connected to employment, envi-ronment, community and supply chain. The challenge is to find motivation to socially and regionally responsible behaviour in SMEs. Benefiting from responsible behaviour and the attitude of SME’s owner-manager are the key reasons for SMEs to involve in CSR and regional responsibility. The benefits of this involvement are for example improved image, reputation and market position. CSR can also be used in SMEs as risk management tool and in cost reduction. This study indicates also that creation of strate-gic partnerships, local government participation, a proper legal system and financial support are the basic issues which support CSR of SMEs. This research showed that regional responsibility of SMEs includes active participation in regional strategy processes, L&RED initiatives and regional philanthropy. For SMEs regional responsibility means good relationships with the community and other related stakeholders, involvement in L&RED initiatives and acting responsibly towards the operating environment. In SMEs’ case this means that they need to understand the benefits of this kind of involvement in order to take action and participate. As regional responsibility includes the relationships between firm and the community, it can be stated that regional responsibility extends CSR’s view of stakeholders and emphasises both, the regional stakeholders and public-private partnerships. Community engagement and responsible be-haviour towards community can be seen as a part of SMEs’ social and regional responsibility. This study indicates that social and regional re-sponsibility of SMEs have a significant influence on the community and region where they are located. Better local and regional relationships with regional and community actors are the positive impacts of social and re-gional responsibility of SMEs. Socially and regionally responsible behav-iour creates a more positive environment and deepens the involvement of SMEs to community and L&RED initiatives.

Suorituskyvyn mittaaminen sahateollisuudessa

Diplomityön tarkoituksena oli rakentaa sahateollisuuteen sopiva suoritus kykymittaristo. Järjestelmästä tehtiin koko yrityksen kattava ja tasapainoinen järjestelmä, jota voidaan käyttää hyväksi johtamisessa, tiedottamisessa ja palautteen antamisessa. Apua suorituskyvyn analysointiin ja mittaamiseen pyrittiin saamaan suunnittelemalla myös strategiakartta, joka selventää suorituskyvyn taustoja. Aluksi esiteltiin suorituskyvyn mittaamista ja strategiakarttoja käsittelevää kirjallisuutta. Itse järjestelmän suunnittelu lähti liikkeelle yrityksen visiosta, strategiasta ja menestystekijöistä. Niiden perusteella valittiin viisi seurattavaa suorituskyvyn osa-aluetta ja niihin kuhunkin omat mittarit. Nämä viisi osa aluetta otettiin mukaan myös, kun strategiakartta visualisoitiin. Koekäytön jälkeen järjestelmä otettiin virallisesti käyttöön. Tutkimuksessa havaittiin, että pienillä ja keskisuurilla sahoilla on suorituskyvyn analysointijärjestelmän suunnittelussa otettava huomioon erityisesti raaka aineeseen liittyvät tekijät, koska raaka-aine on merkittävä kustannustekijä ja sen saatavuus on välillä epävarmaa. Strategiakartta selkeytti kohdeyrityksen visiota ja strategiaa. Strategiakarttaa voidaan myöhemmin hyödyntää kehityskeskusteluissa. Yrityksessä koettiin jo pelkkä suunnitteluprosessi hyödylliseksi, mutta järjestelmän toimivuus voidaan havaita vasta myöhemmin, kun tuloksia on kerätty pidemmältä ajalta. Järjestelmää pitää kehittää ja parantaa sekä tuloksia pitää analysoida, jotta järjestelmästä lopulta saadaan hyöty irti. Yrityksessä uskotaan, että järjestelmällä saavutetaan myöhemmin hyviä tuloksia

Kangasmallista tuotteeksi – suunnittelun vaikutus naisten vaatteen loppukustannukseen

Vaatteiden valmistusprosessissa suunnittelupäätöksillä kiinnitetään noin 70 — 90 % vaatteen loppukustannuksista. Tutkielman tavoitteena on ollut lisätä erityisesti vaatesuunnittelijoiden kustannustietoisuutta ja osoittaa kuinka he voivat valinnoillaan vaikuttaa vaatteen loppukustannuksiin. Tutkielmassa on havainnollisesti esitetty erilaisten variaatioiden lukumäärä ja niiden moninkertaistuminen tuotantoprosessissa. Tutkielmassa on esitelty myös erilaisia kustannuslaskentamenetelmiä, joilla voidaan laskea tuotteen loppukustannuksia tai vaikuttaa esim. lopulliseen tuotantoon valittavien tuotteiden valintaan. Tutkimuksessa havaittiin vaatealan heikko kustannustuntemus ja johtopäätöksenä oli lisätä huomattavasti suunnittelijoiden kustannuslaskentakoulutusta. Tutkimus on ns. abduktiivinen eli tutkimusaiheen teoriaa käsitellään rinnakkain empiirisen, kokemusperäisen tutkimuksen kanssa. Tutkielma on myös ns. single case tapaustutkimus, jossa tutkimuksen kohteena on käytetty vain yhtä vaatealan yritystä Suomessa. Kohdeyrityksessä on haastateltu sekä vaatesuunnittelijoita että muita suunnittelu- ja tuotantoprosessiin osallistuvia henkilöitä.

The Strengths and Difficulties Questionnaire (SDQ-Fin) among Finnish children and adolescents

Objective: The psychometric properties of The Strengths and Difficulties Questionnaire (SDQ-Fin), a Finnish version of a brief screening instrument were studied. Emotional and behavioural problems of 7- to 15-year-olds measured by the SDQ were reported, as well as the occurrence of self-reported eating disturbance symptoms and alcohol use among adolescents. Methods and samples: The cross-sectional school survey included 25 items of the SDQ-Fin, items about eating disturbance, alchol use and child psychiatric help-seeking. The study consists of three community samples: 1. The SDQ-Fin parent (n = 703) and teacher (n = 376) versions of 7 – 12 –year-olds, and self-report versions (n = 528) of 11 – 16 years-olds were obtained, and 2. the parent (n = 81) and self-report versions of 15-16 –year olds (n = 129) were obtained in Laitila and Pyhäranta. 3. The self-report versions of 13 – 16 – year-olds (n = 1458) in Salo and Rovaniemi were obtained. Results: The psychometric properties of the SDQ-Fin were for the most part comparable with the other European SDQ research results. The internal consistency (Cronbach’s alpha = 0.71 in all informants’ reports) and inter-rater reliability (between the pairs of reports r = 0.38 - 0.44) were adequate. The concurrent validity (r = 0.75 between the SDQ and the CBCL total scores; r = 0.71 between the SDQ and the YSR total scores) was sufficient. Factor analysis of the SDQ self-report generally confirmed the postulated structure for girls and boys, except for the conduct problems scale of boys, which was fused with emotional symptoms and with hyperactivity. The response rates, means and cut-off points of the SDQ self-report scores were similar to those found, e.g. in Norway and in Britain. A high level of psychological problems, especially emotional and conduct problems and hyperactivity-inattention, were associated with high level of eating disturbance symptoms and alcohol use. Conclusion: The results showed that the psychometric properties of the SDQ-Fin are adequate and provide additional confirmation of the usefulness of the SDQ-Fin for, e.g. screening, epidemiological research and clinical purposes.

Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja

Tutkimus selvittää, mitä on jälkirealismi yhteiskunnallisen realismin muunnoksena ja mitkä ovat sen ”mimeettisen sopimuksen” ehdot eli todellisuutta ja sen ”jäljittelyä” koskevat perusteet. Teoreettiseen tarkasteluun yhdistyy Salaman romaanien analyysi suomalaisen jälkirealismin keskeisinä esimerkkeinä. Analysoidut teokset ovat Siinä näkijä missä tekijä (1972) sekä viisiosainen Finlandia-sarja, joka koostuu romaaneista Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977), Pasi Harvalan tarina I (1981) ja II (1983) sekä Kaivo kellarissa (1983). Jälkirealismi määrittyy sellaiseksi kotimaisen kirjallisuuden trendiksi, joka muotoutuu 1900-luvun lopulla – samoihin aikoihin, kun yhteiskunnallinen todellisuus itsessään alkoi jälki- eli ”postmodernisoitua” ja kirjallinen postmodernismi maailmalla kehkeytyi. Toisin kuin postmodernismi, jälkirealismi muotoutuu (nimensä mukaan) realismin tradition pohjalta eikä pyri hylkäämään mimesistä. Mutta se ei enää allekirjoita aikaisemman realismin mimeettistä sopimusta sellaisenaan, vaan muokkaa ja ajanmukaistaa sopimusehtoja siksi, että yhteiskunnallinen todellisuus itsessään on rajussa muutoksessa eivätkä vanhat keinot enää yksin riitä sen todenmukaiseen kuvaamiseen. Salaman romaaneihin sisältyy jälkirealismin sopimusehdotelma, uudistus, jota Pertti Karkama on jo suuntaa-antavasti esitellyt, mutta jonka pääehdot vasta tämä tutkimus tarkemmin määrittelee. Jälkirealistinen sopimusuudistus koskee ensinnäkin kertojan asemaa (luku 2) ja luotettavuuden ehtoa (luku 3). Salaman vaihtuvat minä- ja hän-kertojat kyseenalaistavat yksioikoisen objektiivisuuden vaatimuksen ja irtautuvat ehdosta, että realistisen teoksen tulisi hahmottaa "kokonaisuus”. Kerrontarakenteen hierarkkinen malli murtuu ja ”kaikkitietävän” kertojan idea parodioituu. Kertojien suhdetta kuvaamaansa todellisuuteen ja muihin kertojiin/henkilöihin alkaa yhä enemmän määrittää intersubjektiivisuus, relationalisuus ja prosessuaalisuus. Myös luotettavuus kyseenalaistuu sekä temaattisena että rakennetta koskevana kysymyksenä. Jälkirealismi sallii kertojilleen yhä enemmän epäluotettavuutta tiedollisessa mutta erityisesti eettisessä mielessä. Toiseksi, jälkirealistinen sopimusuudistus koskee mimeettistä järjestystä, tarinan ja juonen kysymyksiä (luku 4). Mimeettisen järjestyksen, jonka on ajateltu toteutuvan realismin (enemmän tai vähemmän aristoteelisessa) juonessa, alkaa jälkirealismissa muuttua avoimeksi juonellistamiseksi. Itse kertomistoiminnan "jäljittely" tulee osaksi tarinaa. Ajatus siitä, että todellisuus on aina ennen sen mimesistä, kumoutuu. Kyse on paljolti metafiktiivisten piirteiden tunkeutumisesta myös realismiin, mutta metafiktio ei saa radikaalin postmodernistisia muotoja. Kolmanneksi jälkirealistinen sopimusuudistus koskee henkilökuvausta (luku 5). Siinä kyseenalaistuu realismille vanhastaan asetettu tyypillisyyden vaatimus. Henkilöhahmot eivät ole enää tietyn yhteiskuntaluokan esimerkillisiä edustajia vaan heissä ilmenee yhteiskunnallisen postmodernisoitumisen prosessi. Henkilöhahmot rakentuvat silti sellaisten tekstuaalis-kulttuuristen koodien varaan, jotka merkitsevät niiden lukemista "ihmisinä". Perinteisiä mimeettisiä koodeja ei rikota, kuten yleensä postmodernismissa, vaan ne painottuvat uudella tavalla. Todellisuuden muutoksen myötä myös ihmisten ja ihmiskäsitysten huomataan muuttuvan. Neljänneksi sopimusuudistus koskee referentiaalisuutta (luku 6) eli kielen todellisuus-kytköstä. Teoksissa käytetty kieli paljastaa erheelliseksi sen oletuksen, että realismin kielen – tai kielen ylipäänsä – ensisijainen tehtävä olisi viitata suoraan todellisuuteen. Jälkirealismi ei ”häivytä kielellisyyttään” vaan pikemminkin osoittaa todeksi sen bahtinilaisen ajatuksen, että kieli muodostaa monisuuntaisen ja dialogisen kehikon. Referenssi toimii tuon kehikon sisällä yhtenä kielen orientaationa, ”tahtona referenssiin”. Silti avoin dialogismi itsessään voi jopa vahvistaa referenssi-orientaatiota. Tutkimus on ensimmäinen Hannu Salaman tuotantoa tarkasteleva kirjallisuudentutkimuksen väitöskirja. Samalla se osallistuu kirjallisuustieteelliseen keskusteluun siitä, miten realismi ja mimesis tulisi meidän aikanamme ymmärtää.

Muutosten kevät Suomen Akatemiassa

Suomen Akatemian pääjohtaja Raimo Väyrynen puhui Akatemian juhlatilaisuudessa Söäätytalolla

Rooman historian kirjoittamisen haasteista

Kommentti artikkeliin: Tutkijan taakka eli Rooman historian kirjoittamisen vaikeus / Joonas Sipilä & Kaius Tuori