Taiwanin geopoliittinen asema

Taiwan on 1600-luvun jälkeen ollut usean hallinnon alaisuudessa. Eurooppalaisen, kiinalaiset, japanilaiset ja amerikkalaiset ovat vuosien saatossa kilpailleet saaren hallinnasta tai sen saamisesta omaan vaikutuspiiriin. Toisen maailmansodan jälkeistä aikaa Taiwanin historiassa on hallinnut Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen valtakamppailu, joka on tänä päivänäkin yhtä kiistanalainen kuin kylmän sodan aikaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mikä on Taiwanin asema Yhdysvaltojen ja Kiinan välisessä geopoliittisessa kilpailussa. Taiwanin tilannetta käsitellään uuden geopolitiikan teorian avulla. Teorian perusoletus on se, että taloudellinen kilpailu on nykyaikaisessa maailmassa poliittista ja sotilaallista kilpailua merkityksellisempää. Tutkimusongelmaa lähdetään ratkaisemaan näiden kolmen kilpailumuodon kautta. Tutkimuksen perimmäisenä tarkoituksena on selittää, miksi Taiwan on tärkeä Yhdysvalloille ja Kiinalle. Tutkimuksessa havaittiin, että Taiwan on merkityksellinen Yhdysvalloille ja Kiinalle poliittisen kilpailun vuoksi. Valtiot ovat toisen maailmansodan jälkeisenä aikana sitouttaneet itsensä poliittisella retoriikalla ja lainsäädännöllä Taiwanin tilanteeseen. Yhdysvaltojen tarkoituksena on estää Kiinan nousu uhkaamaan sen alueellista ylivaltaa. Kiina taas haluaa korjata nöyryyden vuosisadan aiheuttaman vääryyden ja palauttaa maan suuruuden entiselleen.

Sanan säilällä maihinnousun torjuntaan : keskustelua rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista Pariisin rauhansopimuksen ja Tšekkoslovakian kriisin välisenä aikana vuosina 1947–1968

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisessa sotilaslehdistössä käytyä julkista keskustelua rannikkojoukoista. Tutkimuksen kohteena oli rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käyty keskustelu suomalaisessa sotilaslehdissä Pariisin rauhansopimuksen ja Tšekkoslovakian kriisin välisenä aikana 1947–1968. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää julkisen keskustelun perusteella, minkälaista keskustelua rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käytiin. Tutkimuksen aineisto koostui Sotilasaikakauslehden ja Suomi Merellä -lehden rannikkojoukkoja ja meripuolustusta käsittelevistä artikkeleista. Tarkasteltava ajanjakso ajoittui vuosien 1947–1968 välille. Tutkimuksen aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Laadullisen menetelmän tukena käytettiin määrällistä menetelmää aineiston erottelun ja tilastoinnin keinoin. Rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista keskusteltiin suhteellisen harvakseltaan Pariisin rauhansopimuksen ja Tšekkoslovakian kriisin välisenä aikana. Keskustelun määrä oli vähäistä. 22 vuoden aikana julkaistiin yhteensä 44 artikkelia, joissa käsiteltiin rannikkojoukkojen käyttöperiaatteita. Keskustelusta nousi esille kuusi pääteemaa, jotka olivat uhka, rannikkopuolustuksen asema, kokemukset, koulutus ja taktiikka, rannikkopuolustuksen järjestelyt, joukkojen käyttö ja joukkojen kehittäminen. Yksityiskohtaisemmista aiheista keskustelua käytiin erityisesti vastustajan suorittamaan maihinnousuun, maihinnousun torjuntaan, rannikkopuolustuksen johtosuhteisiin sekä liikkuvien rannikkojoukkojen kehittämiseen liittyen. Rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käyty keskustelu oli ilmapiiriltään varsin maltillista. Keskustelua kävivät rannikkopuolustuksen ammattilaiset, jotka edustivat asemallaan, kokemuksellaan ja tietämyksellään alansa laajaa osaamista. Puolustusvoimien uudelleenjärjestely vilkastutti keskustelua vuonna 1952. Tämän seurauksena rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käydyn keskustelun ajallinen painopiste muodostui vuosille 1952–1954. Organisaatiomuutoksen aikana keskustelun sävy muuttui huolestuneemmaksi. Keskusteluissa esille nousseita tärkeimpiä aiheita olivat johtosuhteiden epäselvyydet, rannikkojoukkojen alistussuhteet, rannikkojalkaväen ja rannikkojoukkojen johtoportaiden kehittäminen.

Raportti : performatiivista kulttuuria ja poliittisia performansseja

Performance, theatricality and the power of representation Helsingin yliopistossa ja Tvärminnen tutkimusasemalla 14.–16.11.2013.

Venäjä Suomen uhkakuvapolitiikassa ennen ja jälkeen Georgian sodan

Venäjällä on hyvin keskeinen asema Suomen sotilaallisissa uhkakuvissa. Neuvostoliiton ajoilta periytynyt käsitys Venäjästä Suomen turvallisuutta uhkaavana tekijänä on kuitenkin ajoittain kyseenalaistettu Venäjän jatkuvasti lähentyessä Eurooppaa. Elokuun 2008 Venäjän ja Georgian väliset sotatoimet Etelä-Ossetiassa voidaankin nähdä eräänlaisena Venäjän merkityksen kehityksen kulminaatiopisteenä, jonka myötä Venäjän uhka-asema on joko jälleen vahvistunut tai jäänyt pysyvämmin taka-alalle. Tutkimuksen kohteena on tarkastella Georgian sodan vaikutuksia Venäjän uhkaan ja merkitykseen valtiollisena toimijana Suomen uhkakuvapolitiikassa. Tutkimuksella on pyritty selvittämään, miten vuoden 2008 Venäjän ja Georgian välinen sota on vaikuttanut Suomen sotilaallisiin uhkakuviin ja Venäjän merkitykseen Suomen turvallisuuspolitiikassa. Tutkimus on toteutettu vertailemalla Suomen valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen sotilaallisia uhkakuvia ja niiden tulkintaa Venäjästä ennen ja jälkeen Georgian sodan, eli vuosilta 2004 ja 2009. Tutkimus on menetelmältään teorialähtöinen sisällönanalyysi, jota ohjaa konstruktivistinen yhteiskuntateoria ja sen teemat uhkakuvien genealogiasta (historiallisesta alkuperästä), habituaatiosta (tottumisesta) ja reifikaatiosta (vahvistuminen ajan kuluessa). Oleellinen osa tutkimusta on myös mahdollisuus uhkakuvien emansipaatioon (muutokseen), joka ei varsinaisesti ole konstruktivismin teema, mutta soveltuu erinomaisesti tutkimukseen. Konstruktivistisen yhteiskuntateorian teemojen kautta toteutetulla vertailulla Suomen sotilaallisista uhkakuvista ja Venäjän merkityksestä Suomen uhkakuvapolitiikassa ennen ja jälkeen Georgian sodan on pyritty selvittämään juuri Georgian sodan aikaansaamia kehityslinjoja. Tutkimuksessa tullaan tutkimusaineiston perusteella siihen johtopäätökseen, että Venäjän uhka-asema on vahvistunut vuosien 2004 ja 2009 välillä, mihin suurin yksittäinen tekijä on ollut juuri Georgian sota. Tutkimusaineiston perusteella on täten havaittavissa Venäjän Suomen turvallisuutta uhkaavan merkityksen konstruktivistisen yhteiskuntateorian mukaista reifikaatiota Georgian sodan seurauksena. Vaikka tutkimusaineistosta nouseekin esiin myös Venäjän uhka-aseman väistymistä tukevia havaintoja, ovat ne kuitenkin painoarvoltaan vähäisempiä ja tulkinnanvaraisempia kuin uhka-aseman vahvistumista tukevat havainnot. Tutkimusaineiston perusteella Suomen uhkakuvat ovat pääpiirteissään pysyneet samansuuntaisina, mutta sotilaallisen uhkan painoarvo uhkakuvien joukossa on kasvanut huomattavasti Georgian sodan jälkeen. Tämä osoittaa omalta osaltaan Venäjän sotilaallisen voimankäytön uhkan kasvua osoittaa Venäjän ollessa ainoa Suomea edes mahdollisesti sotilaallisesti uhkaava tekijä.

Metsästys-alueiden muodostamisesta ja metsänriistan hoidosta

Ilmestyi myös ruotsiksi: Om jaktområden och jaktvård.

Lohjan pitäjän taloudellinen tila vuosina 1876 ja 1895 karjatilaston valaisemana

Erip. kirjasta: Uudenmaan- ja Hämeenläänin maanviljelysseura asiakirjat v. 1901.

Osinkosuhteen, osinkotuoton ja omavaraisuusasteen sijoitusstrateginen hyödynnettävyys Suomen osakemarkkinoilla

Tutkielman tavoitteena on selvittää osinkosuhteen, osinkotuoton ja omavaraisuusasteen vaikutus osakkeesta saatavaan kokonaistuottoon Suomenosakemarkkinoilla vuosina 2002–2013. Muuttujien kausaliteettisuhde kokonaistuottoon selvitetään regressioanalyysilla. Portfolioanalyysin avulla tutkitaan valittujen tunnuslukujen toimivuutta sijoitusstrategiana. Tutkimuksessa muodostetaan myös osinkosuhteen ja osinkotuoton yhdistelmänä tunnusluku, jolla pyritään maksimoimaan sijoittajan saama tuotto. Empiiriset tulokset osoittivat, että sijoittaja pystyy saavuttamaan ylituottoja hyödyntämällä edellä mainittuja tunnuslukuja osakevalinnassa. Osinkotuoton ja osakkeen kokonaistuoton välillä havaittiin positiivinen lineaarinen korrelaatio. Portfolioanalyysin perusteella sekä omavaraisuusasteen että osinkosuhteen osalta vaikutus sijoittajan saamaan riskisuhteutettuun kokonaistuottoon on ei-lineaarinen. Valittuja tunnuslukuja ja menetelmiä hyödyntäen sijoittaja saa parhaimman riskisuhteutetun tuoton valitsemalla sijoitussalkkuunsa osakkeita, joiden osinkosuhteen arvo sijoittuu toiseksi ylimpään kvartiiliin sekä osakkeita, joiden osinkotuotto on korkea ja omavaraisuusaste on samanaikaisesti alhainen.

Muuttuva isyys, erovanhemmuus ja sukupuoli – diskurssianalyyttinen tutkimus etä-isyyden ja sosiaalityön kohtaamisesta internetin keskustelupalstalla

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaista puhetta etä-isyydestä internetin keskustelupalstalla tuotetaan suhteessa sosiaaliviranomaisiin sekä millaiseksi etä-isän ja sosiaaliviranomaisen kohtaaminen keskusteluissa muotoutuu. Aineistona käytettiin kahta internetin keskustelufoorumia (eroperhe.net ja Suomi24.fi). Aineistoon päätyi yhteensä 266 sivun, 48 viestiketjun ja 550 viestin verran etä-isien verkkokeskustelua. Tutkimus oli menetelmältään laadullinen ja analyysimenetelmänä käytettiin diskurssianalyysia. Etä-isän asema hahmottui aineistossa kolmen päädiskurssin kautta, jotka nimesin henkilökohtaisen vastuun diskurssiksi, marginaalisuusdiskurssiksi ja epätasa-arvon diskurssiksi. Henkilökohtaisen vastuun diskurssin jaottelin vastuuttavaan vertaistukeen, yhdenvertaisuusdiskurssiin ja velvoitediskurssiin. Vastuuttavalla vertaistuella etä-isälle rakennettiin aloitteellisen ja vastuullisen toimijan asema. Yhdenvertaisuusdiskurssilla etä-isän ja sosiaaliviranomaisen kohtaamisesta muodostettiin yhdenvertainen ja molemminpuolinen yhteistyöprosessi. Velvoitediskurssissa painotettiin viranomaisen vastuuta ja velvollisuuksia sekä etä-isän oikeuksia asiakkaana. Marginaalisuusdiskurssin jaoin negatiivisen ennustamisen, objektiuden ja institutionaalisen vallan puhetapoihin. Negatiivisen ennustamisen kautta etä-isälle valmisteltiin häviäjän väistämätön kohtalo. Objektoinnilla taas asetettiin etä-isä voimattomaksi tekojen kohteeksi. Institutionaalisen vallan kontekstissa korostettiin sosiaaliviranomaisen mekaanista vallankäyttöä. Epätasa-arvon ylädiskurssille rakensin juridisen, sortofeminismin, yhteiskunnallisen inertian ja laajan elatusvelvollisuuden alaluokat. Juridiikan kontekstissa korostettiin etä-isän oikeudettomuutta sekä kytkettiin yhteen etä-isän oikeudet ja lapsen etu. Sortofeminismipuheessa etä-isän epätasa-arvoa perusteltiin sosiaalityön sukupuolistuneilla käytännöillä. Yhteiskunnallisen inertian diskurssilla muodostettiin epätasapaino etä-isän tarpeiden ja vallitsevien yhteiskuntarakenteiden välille. Laajan elatusvelvollisuuden kautta etä-isä asetettiin yhteiskunnalliseksi sijaiskärsijäksi ja sosiaalisten ongelmien maksajaksi. Tutkimuksen perusteella etä-isyyteen ja heidän asemaansa liittyy voimakkaita tunnelatauksia sekä vertaistuen, keskustelukontaktin ja käytännön neuvonnan tarvetta. Etä-isät haluavat tulla kuulluiksi, kohdatuiksi ja ymmärretyiksi. Tulokset herättävät kysymyksiä etä-isille tarkoitettujen palvelujen tavoitettavuudesta, sosiaalityön sukupuolineutraaliudesta sekä sosiaaliviranomaisten valmiuksista mieserityiseen työskentelyyn.

Peruskoulun yläkouluvalinnat Turussa. Perheiden yläkouluvalintojen rakentuminen äitien puheissa ja toimissa

Tutkimuksessa tarkastellaan peruskoulun yläkouluvalintoja Turussa. Tarkastelun keskiössä ovat vuonna 1997 syntyneiden turkulaislasten vanhempien yläkouluvalintaa koskeva yleinen sekä omaan lapseen kiinnittyvä puhe ja toimijuus paikallisessa institutionaalisessa kouluvalintatilassa sekä vanhempien lapsen koulutukseen ja kouluvalintaan liittämät perustelut, merkitykset, arvot ja arvostukset. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan puheesta ja toimista rakentuvia perheiden kouluvalintastrategioita, joita peilataan äitien koulutuksellisiin ja sosiaalisiin resursseihin sekä paikalliseen toimintapolitiikkaan. Tutkimus ei kerro ainoastaan paikallisessa kontekstissa tapahtuvista kouluvalinnoista, vaan laajemmin yhteiskunnassa vallitsevista hierarkioista ja arvoista sekä koulutukseen ja sosioekonomiseen asemaan linkittyvistä normatiivisista toimintatavoista. Tutkimuksessa käytetään haastattelu- ja kyselyaineistoja. Aineistot kerättiin osana kahta laajempaa Suomen Akatemian rahoittamaa Helsingin ja Turun yliopistojen kanssa yhteistyössä tehtyä tutkimusprojektia Vanhemmat ja kouluvalinta – Perheiden koulutusstrategiat, eriarvoistuminen ja paikalliset koulupolitiikat suomalaisessa peruskoulussa (VAKOVA) 2009–2012 sekä Parents and School Choice. Family Strategies, Segregation and School Policies in Chilean and Finnish Basic Schooling (PASC) 2010–2013. Tutkimusaineistot koostuvat 87 turkulaisäidin haastattelusta ja kyselyaineistosta. Kyselyaineiston analyysissä on käytetty kuvailevia tilastollisia menetelmiä, ja sitä käytetään ensisijaisesti taustoittamaan haastatteluaineistoa. Haastatteluaineiston analyysi perustuu pääasiallisesti teema-analyysiin, mutta toimija-asema-analyysin osalta myös diskursiiviseen lähestymistapaan. Haastatteluaineiston pohjalta esiin nousseiden lasten koulutusta ja kouluvalintoja koskevien kuvausten perusteella perheiden yläkouluvalinnat jaettiin kolmeen erityyppiseen valintastrategiaan: perinteiseen lähikouluvalintastrategiaan (n=41), ambivalenttiseen kouluvalintastrategiaan (n=23) ja päämäärätietoiseen kouluvalintastrategiaan (n=23). Jokainen kolmesta strategiasta piti sisällään kahdenlaista toimijuutta kouluvalintakentällä. Ryhmittely kouluvalintastrategioittain ja toimija-asemittain perustui äitien puhetapaan kouluvalinnoista ja yleisemmin koulutukseen liitetyistä merkityksistä ja arvoista sekä konkreettiseen toimintaan kouluvalinnan suhteen. Lähikouluvalintastrategiaa suosivien jälkeläiset siirtyivät koulunsa yleisluokalle. Perheet toimivat valintakentällä kaupungin rajaavan toimintapolitiikan ohjaamina, jolloin kouluvalinta näytti passiiviselta. Osoitteenmukaiseen kouluun siirtymistä perusteltiin praktisilla syillä; koulumatkan pituudella, kulkuyhteyksillä ja lapsen kaverisuhteilla. Hyvinvointivaltion edellytykseksi nähtiin kaikille taattu samanvertainen koulutus ja edelleen luotettiin perinteistä peruskoulua määrittävään mahdollisuuksien tasa-arvoon. Koulutuksen yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi nähtiin lapsen kasvattaminen hyvinvoivaksi ja onnelliseksi. Vanhempien toiminta oli perinteisen kouluvalintastrategian mukaista. Ambivalenttista kouluvalintastrategiaa käyttävistä perheistä toiminta kouluvalintakentällä oli kahtalaista. Äidit joko harkitsivat kouluvalintoja tai vertailivat kouluja ja niihin pääsymahdollisuuksia realistisesti tasapainoillen ohjaavan ja mahdollistavan toimintapolitiikan välimaastossa. Tärkeintä oli olla tietoinen kaupungin kouluvalintapolitiikasta sekä siitä, että valinnoilla voi olla merkitystä jälkikasvun koulupolulle. Eri vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen päädyttiin useimmin lähikoulun painotettuun opetukseen. Lapsen peruskoulutusta haluttiin rikastaa painotetulla opetuksella ja hänen toivottiin pääsevän motivoituneeseen ja oppimismyönteiseen koululuokkaan. Valintoja tehtiin paikallisen toimintapolitiikan puitteissa lapsen parasta toivoen. Koulutuksen tehtäväksi nähtiin lapsen intellektuaalinen kasvu kiedottuna koulutuksen tuottamaan hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Perheiden valintastrategiaksi muodostui ambivalenttinen strategia motivoituneen oppimisympäristön löytämiseksi. Päämäärätietoista kouluvalintastrategiaa käyttävät vanhemmat hyödynsivät aktiivisesti erilaisia reittejä tiettyihin yläkouluihin pääsemiseksi. Ennakoivien perheiden lapset olivat opiskelleet sellaisessa alakoulussa, joka ei kuulunut yläkoulun oppilasalueelle, mutta takasi lapselle reitin suosittuun yläkouluun. Määrätietoisten perheissä havahduttiin valintoihin puolestaan yläkouluun siirryttäessä, jolloin koulupaikkaa haettiin sopivimman painotetun opetuksen ja koulun maineen mukaan pois lähiyläkoulusta. Lähikoulu -periaate koettiin epäoikeudenmukaiseksi, sillä lapsella tulee olla oikeus toteuttaa omia kykyjään ja lahjakkuuttaan valikoidussa oppilasryhmässä ja perheillä mahdollisuus valita lapsen koulu. Paikallinen toimintapolitiikka ei näyttänyt rajaavan vanhempien kouluvalintoja. Koulutuksen tarkoitukseksi nähtiin intellektuaalinen kasvu ja akateemissivistävä tehtävä. Päämäärätietoisen kouluvalintavalintastrategian tavoitteena oli perheelle sopivan habituksen takaaminen. Paikallinen toimintapolitiikka mahdollisti vanhempien erilaisten kouluvalintastrategioiden rakentumisen ohjaten ensisijaisesti lähiyläkouluun, mutta samalla mahdollistaen koulun valinnan toissijaisen haun kriteerein. Kouluvalintastrategioihin ja toimintatapaan kouluvalintakentällä kytkeytyi vanhempien koulutukseen liittämät arvot sekä kulttuuriset ja sosiaaliset resurssit ja se, miten niitä käytettiin.