Geologische Karte von Deütschland und den anlieg. Ländern

Nimeke- ja tekijätiedot nimiönkehyksissä

Karte des Deutschen Reiches : 508 Hanau

Kartta kuuluu A. E. Nordenskiöldin kokoelmaan

Carte géologique du gouvernement de Nijny-Nowgorod

Kartta kuuluu A. E. Nordenskiöldin kokoelmaan

India int. Gangem merid. India ext. Gangem, Sinarum situs

Kartta kuuluu A. E. Nordenskiöldin kokoelmaan

Geognostisk karta öfver Sverige : södra delen till 64⁰ n. latitud

Kartta kuuluu A. E. Nordenskiöldin kokoelmaan

Finlands geologiska undersökning = Suomenmaan geologillinen tutkimus

Kartta kuuluu A. E. Nordenskiöldin kokoelmaan

Raaseporin seutukunnan aluekuvat Seudun kuntien esiintyminen Etelä-Uusimaa –lehden uutisoinnissa vuonna 2010

Paikallisen lehdistön tutkimus on ollut suomalaisessa maantieteessä hyvin vähäistä. Maantieteen näkökulmasta painettua mediaa on lähestytty lähinnä maakuntalehdistöön ja sen uutisointiin keskittyvän tutkimuksen kautta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Raa-seporin seutukunnan kunnista muodostuvia aluekuvia, jotka syntyvät paikallisen ilmais-jakelulehden Etelä-Uusimaan uutiskirjoituksissa. Kirjallisuuskatsauksen perusteella tätä työtä vastaavaa tutkimusasetelmaa ei ole paikallista lehdistöä aineistona käyttäen aikai-semmin toteutettu. Tutkielmassa seurataan konstruktionistista metodologiaa, jossa ymmärretään, että to-dellisuus rakentuu sosiaalisissa käytänteissä ja syntyvä maailmankuva representoi reaa-limaailman todellisuutta. Lisäksi konstruktionismissä uskotaan, että sosiaalisesti raken-tunut todellisuus myös itsessään luo ja uusintaa reaalimaailman todellisuutta. Tutkimusaineistona oli kaksi kertaa viikossa ilmestyvä Etelä-Uusimaa –lehti, jonka ja-kelualue on Hanko, Inkoo ja Raasepori. Aineisto rajattiin koskemaan vain Etelä-Uusimaa –lehden uutisarkistoa, jolloin tutkimuksen ulkopuolelle jäivät lehden urheilu- ja tapahtumauutisointi sekä mielipideosio. Aineisto koostui 34 lehdestä, joista analysoitiin 413 uutista. Tutkielmassa sovellettiin sisällönanalyyttisia tutkimusmetodeja. Etelä-Uusimaa –lehden uutisointia tarkasteltiin sekä määrällisellä että laadullisella tutkimusotteella. Aineiston uutiset ryhmiteltiin 11 luokkaan aiheensa mukaan. Ryhmittelyn lisäksi uutiset luokiteltiin sen mukaan, millaisen sävyn ne antavat kohdealueensa aluekuvalle. Nämä yhdistämällä saatiin Hangolle, Inkoolle ja Raaseporille omat profiilipohjat, joista aluekuvat muodostettiin. Uutisten alueellista jakaumaa tarkasteltiin kuntatasolla. Keskeisimpinä tutkimustuloksina havaittiin, että Etelä-Uusimaa –lehden uutisointi ei jakaudu tasapuolisesti Raaseporin seutukunnan kuntien kesken. Ylivoimaisesti suurin osa uutisista käsitteli Raaseporia. Hanko ja Inkoo esiintyivät uutisissa lähes yhtä usein suhteessa toisiinsa. Etelä-Uusimaa –lehden tapa kirjoittaa uutisensa on pääsääntöisesti hyvin neutraali. Analyysin perusteella syntyneissä aluekuvissa ei ollut kovinkaan suuria eroja kuntien välillä. Kunnat näyttäytyivät pääosin positiivisen uutisoinnin valossa. Tästä huolimatta seutukunnan tasolla aluekuva osoitti alueen olevan taantuvan kehityksen tiellä.

YSAn auktorisointi - Helka-tietokanta

Ville Huhtalan esitys Sisällönkuvailupäivässä Helsingissä 18.11.2015.

”Etenivät sitten tappajasudet vedestä välittämättä” – Viikinkisotajoukot anglosaksisessa Englannissa 865-1016

Varhaiskeskiajan Euroopassa sodankäynti oli monin paikoin endeemistä ja omien, sisäisten konventioidensa määrittelemää. Vaikka viikinkitoiminta oli monessa suhteessa samanlaista kuin muu aikakauden sodankäynti, viikingit olivat kristityn Euroopan näkökulmasta pakanoita ja ulkopuolisia. Anglosaksisessa Englannissa viikinkejä odottivat useat, erilliset kuningaskunnat, jotka kärsivät monista sisäisistä kriiseistä. Viikinkien lähtökohta olikin siinä, että he tulivat meren takaa, liikkuivat koko Länsi-Euroopan alueella ja muodostivat näin jatkuvan uhan. Tutkielmassa tarkastellaan viikinkisotajoukkojen toimintaa, luonnetta ja rakennetta. Niitä tutkitaan niin ulkoisesta, sotaretken näkökulmasta kuin sisäisen dynamiikan ja rakenteen näkökulmasta. Tutkielma rajautuu nykyisen Englannin alueelle sekä vuosiin 865-1016, jolloin viikingit tekivät kaksi invaasiota Englantiin. Tutkielman alkuperäislähteet kertovat viikingeistä vastapuolen näkökulmasta, jota ohjasivat poliittiset intressit ja kristillinen maailmankuva. Lähteistä tärkein on Anglosaksien kronikka, tekstijoukko, johon monet kronikoitsijat kirjasivat vuosittaiset tapahtumat koko anglosaksiselta ajalta. Lisäksi tutkielmassa käytetään Æthelweardin kronikkaa, piispa Asserin kirjoittamaa kuningas Ælfredin elämäkertaa ja Maldonin taistelusta kertovaa sankarirunoa. Tutkielmassa havaittiin, että viikingit muodostivat ulkoisesti ja sisäisesti joustavia ja muokkautuvia ryöstelyjoukkoja, jotka olivat pienten, erillisten ryhmien yhteenliittymiä. Viikinkisodankäynnin keskeisin selittäjä on intressien dynamiikka, joka ohjasi joukkoja ja joka henkilöityy sosiaalisten suhteiden rakentaman, orgaanisen hierarkian komentajiin, jotka olivat lahjojen ja uskollisuuden kannattelemassa, vastavuoroisessa suhteessa seuraajiinsa. Nopeuden ja helppojen kohteiden tarjoaman ravinnon avulla joukot pystyivät hyödyntämään kohteensa ongelmia ja heikkoja kohtia. Sisäisesti joukot vaihtelivat koostumustaan ja komentajiaan, minkä takia niiden sisäinen dynamiikka oli inhimillisen monimutkainen. Tulosten ilmeisin ongelma oli lähteissä itsessään, sillä tutkielmassa havaittiin, että lähteet ovat niukkasanaisia, kaavamaisia ja voivat siksi johtaa harhaan, minkä lisäksi kristittyjen ja pakanoiden välinen ristiriita värittää lähteitä esimerkiksi viikinkien väkivaltaisuuden kuvauksissa. Näistä syistä lähdeaineiston laajentaminen niin anglosaksien parissa kuin viikinkimaailmassa laajemmin auttaa viikinkikuvan tarkentamisessa. Tutkielmassa havaittu toiminta voidaan rinnastaa muihin alueisiin, sillä viikinkijoukkojen lähtökohta oli joka tapauksessa samankaltainen.

”Etenivät sitten tappajasudet vedestä välittämättä” Viikinkisotajoukot anglosaksisessa Englannissa 865-1016

Varhaiskeskiajan Euroopassa sodankäynti oli monin paikoin endeemistä ja omien, sisäisten konventioidensa määrittelemää. Vaikka viikinkitoiminta oli monessa suhteessasamanlaista kuin muu aikakauden sodankäynti, viikingit olivat kristityn Euroopannäkökulmasta pakanoita ja ulkopuolisia. Anglosaksisessa Englannissa viikinkejäodottivat useat, erilliset kuningaskunnat, jotka kärsivät monista sisäisistä kriiseistä.Viikinkien lähtökohta olikin siinä, että he tulivat meren takaa, liikkuivat koko Länsi-Euroopan alueella ja muodostivat näin jatkuvan uhan. Tutkielmassa tarkastellaan viikinkisotajoukkojen toimintaa, luonnetta ja rakennetta. Niitä tutkitaan niin ulkoisesta, sotaretken näkökulmasta kuin sisäisen dynamiikan ja rakenteen näkökulmasta. Tutkielma rajautuu nykyisen Englannin alueelle sekä vuosiin 865-1016, jolloin viikingit tekivät kaksi invaasiota Englantiin. Tutkielman alkuperäislähteet kertovat viikingeistä vastapuolen näkökulmasta, jota ohjasivat poliittiset intressit ja kristillinen maailmankuva. Lähteistä tärkein on Anglosaksien kronikka, tekstijoukko, johon monet kronikoitsijat kirjasivat vuosittaiset tapahtumat koko anglosaksiselta ajalta. Lisäksi tutkielmassa käytetään Æthelweardin kronikkaa, piispa Asserin kirjoittamaa kuningas Ælfredin elämäkertaa ja Maldonin taistelusta kertovaa sankarirunoa. Tutkielmassa havaittiin, että viikingit muodostivat ulkoisesti ja sisäisesti joustavia ja muokkautuvia ryöstelyjoukkoja, jotka olivat pienten, erillisten ryhmien yhteenliittymiä. Viikinkisodankäynnin keskeisin selittäjä on intressien dynamiikka, joka ohjasi joukkoja ja joka henkilöityy sosiaalisten suhteiden rakentaman, orgaanisen hierarkian komentajiin, jotka olivat lahjojen ja uskollisuuden kannattelemassa, vastavuoroisessa suhteessa seuraajiinsa. Nopeuden ja helppojen kohteiden tarjoaman ravinnon avulla joukot pystyivät hyödyntämään kohteensa ongelmia ja heikkoja kohtia. Sisäisesti joukot vaihtelivat koostumustaan ja komentajiaan, minkä takia niiden sisäinen dynamiikka oli inhimillisen monimutkainen. Tulosten ilmeisin ongelma oli lähteissä itsessään, sillä tutkielmassa havaittiin, että lähteet ovat niukkasanaisia, kaavamaisia ja voivat siksi johtaa harhaan, minkä lisäksi kristittyjen ja pakanoiden välinen ristiriita värittää lähteitä esimerkiksi viikinkien väkivaltaisuuden kuvauksissa. Näistä syistä lähdeaineiston laajentaminen niin anglosaksien parissa kuin viikinkimaailmassa laajemmin auttaa viikinkikuvan tarkentamisessa. Tutkielmassa havaittu toiminta voidaan rinnastaa muihin alueisiin, sillä viikinkijoukkojen lähtökohta oli joka tapauksessa samankaltainen.

Saatanan hahmo Azazelin tähden filosofiassa

Pro gradu -tutkielman aiheena on Azazelin tähti -nimisen seuran filosofia ja maailmankuva sekä erityisesti Saatanan hahmo sen osana. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisista tekijöistä seuran maailmankuva sitä käsittelevän kirjallisuuden valossa koostuu, ja minkälaisen roolin ja merkityksen Saatanan hahmo seuran filosofisessa systeemissä saa. Lisäksi tutkielmassa selvitetään Azazelin tähden filosofian ja sen ilmentämän Saatanan hahmon yhteyttä länsimaiseen esoteriaan. Tutkielman aineisto koostuu Azazelin tähden sisäisen ryhmän jäsenten, erityisesti perustajajäsen Johannes Nefastoksen Saatanaa ja seuran maailmankuvaa käsittelevistä kirjoituksista. Työ on tekstintutkimusta, jonka menetelmänä on hermeneuttinen sisällönanalyysi. Teoreettinen viitekehys muodostuu länsimaisen esoteriatutkimuksen viimeisen vuosikymmenen vaikutusvaltaisista näkemyksistä. Länsimaisen esoterian lisäksi keskeisiä käsitteitä ovat maailmankuva ja filosofia. Tutkimusaineiston analyysi osoittaa, että Azazelin tähden erityisesti blavatskylaisesta teosofiasta inspiraatiota saanut maailmankuva näyttäytyy korostetun esoteerisena kaikilla tutkielmassa tarkastelluilla tavoilla ymmärtää käsitettä. Länsimaisen esoterian ymmärtäminen absoluuttista tietoa korostavana diskurssina kuvastaa hyvin Azazelin tähden filosofian ydintavoitetta, joka on ihmisen lähentyminen kohti jumaluutta, jollaiseksi ymmärretään koko todellisuus erityisenä Ykseytenä. Länsimaisen esoterian ymmärtäminen hegemonisten maailmankuvien hylkäämistä ajatteluperinteistä luoduksi konstruktioksi puolestaan valaisee Saatanan hahmon roolia ja keskeisyyttä Azazelin tähden filosofiassa. Saatana on Azazelin tähden filosofiassa tärkein niistä todellisuuden osatekijöistä, joita seura kutsuu arkkityypeiksi, voimiksi tai jumaliksi. Saatana saa seuran filosofiassa monenlaisia nimityksiä ja ilmenemismuotoja. Yhteistä niille kaikille on se, että Saatanan hahmo korostaa aina sellaisia Ykseyden piirteitä, joita ihmiset ovat seuran mukaan kollektiivisella tai henkilökohtaisella tasolla syystä tai toisesta hylänneet, unohtaneet tai tuominneet, mutta jotka osana Ykseyttä ovat seuran filosofisessa systeemissä silti tärkeitä ja tavoiteltavia eivätkä voi edustaa pahaa. Saatanan yhdistäminen rikollisuuteen tai pahuuteen perustuu seuran mukaan täten aina väärinymmärrykselle. Nykyajassa Saatana korostaa erityisesti sellaisia asioita, jotka seuran filosofiassa hegemonisina mielletyt monoteistiset tai materialistiset maailmankuvat ovat sen mukaan hylänneet. Tästä näkökulmasta Saatana siis edustaa merkittävällä tavalla sitä, mikä seuran maailmankuvassa on nimenomaan esoteerista ja mikä sen erottaa muunlaisisista maailmankuvista.

”Naisellisen olennon suurin sulo on pehmeys ja miellyttäväisyys.” Käytösoppaat naisihanteen tuottajina Suomessa 1879–1915

Suomalainen yhteiskunta oli autonomian ajan lopulla murroksessa: teollistumisesta seurasi vähittäinen kaupungistuminen, sääty-yhteiskunta muuttui kansalaisyhteiskunnaksi ja kristillinen yhtenäiskulttuuri ja maailmankuva murtuivat. Tämä murros heijastui myös suomalaisen sukupuolijärjestelmän ja naisen aseman muutoksiin. Muuttuvassa yhteiskunnassa käsitykset sukupuolten välisestä suhteesta ja naisen asemasta sekä yleensäkin sukupuoliin liitetyt käsitykset ja ihanteet olivat kiivaan yhteiskunnallisen keskustelun kohteena. Tätä keskustelua käytiin myös aikakauden käytösoppaissa, jotka ovat tämän tutkielman lähdeaineistona. Perehdyn tutkielmassa kahdeksan Suomessa vuosina 1879-1915 julkaistun suomenkielisen käytösoppaan tuottamaan naisihanteeseen. Käsittelen käytösoppaiden tuottamaa naisihannetta kolmen oppaista esiin nousevan teeman sekä niistä esiin nousevien diskurssien kautta. Näitä teemoja ovat naisen sisäinen olemus, naisen ulkoinen olemus sekä naisen kutsumus. Diskurssianalyysi taas on auttanut minua konstruktoimaan esiin oppaissa tuotettua naisihannetta, jota tarkastellessani olen kiinnittänyt huomioita, sekä tekstien pinnan merkityksiin, että sen sisäisiin merkityksiin. Yksittäisistä, mutta toistuvista sanoista ja sanavalinnoista sekä oppaiden yleisestä kielenkäytöstä rakentuu diskursseja, joiden avulla oppaissa on tuotettu, mutta toisaalta myös vahvistettu jo olemassa olevaa naisihannetta. Käytösoppaiden tuottama naisihanne ei siten ole vain joukko irrallisia merkityksiä vaan sillä on yhteys todellisuuteen. Käytösoppaissa esiin nousevista kolmesta teemasta sisäiseen olemukseen positiivisesti yhdistettyjä naisihanteen diskursseja ovat siveellisyys-, lempeys- ja sivistysdiskurssit, kun taas negatiivisina diskursseina esiin nousevat turhamaisuus, tunteellisuus ja miehekkyys. Naisen ulkoiseen olemukseen liittyvistä diskursseista käytökseen ja elämäntapoihin yhdistyviä diskursseja ovat siveellisyys, kehon hallinta ja terveys. Pukeutumiseen ja ulkonäköön taas liittyvät säädyllisyys- ja luonnollisuusdiskurssit sekä hyvän maun ja huomaavaisuuden diskurssit. Kolmanteen oppaista esiin nousevaan tee-maan eli naisen kutsumukseen yhdistyvät perheenemäntädiskurssi sekä toisaalta myös naimattomuusdiskurssi ja moraalinvartijadiskurssi.