988 resultados para Ympäristösanasto. Ympäristöalan keskeiset käsitteet ja termit
Resumo:
Tutkimuksen lähtökohtana on terveydenhuollon organisaatioiden pyrkimys tehostaa toimintojaan yhä kasvavissa yhteiskunnan asettamissa säästöpaineissa. Toiminnalta edellytetään tehokkuutta, taloudellisuutta ja tuottavuutta. Toiminnan tehokkuutta ilmaisee omalta osaltaan potilasvirran sujuvuus terveydenhuollon eri toiminnoissa. Potilasvirta muodostuu terveydenhuollon eri prosesseissa etenevistä asiakkaista ja sen sujuvuuden arviointi sekä asiakkaan kokemuksista että organisaation omasta laadunvalvonnasta. Palvelun laatu ja prosessimainen ajattelu ovat olennaisia tarkastelukohteita tässä kontekstissa. Ammattikorkeakoulujen lakisääteinen tehtävänä on pitää yhteyksiä työelämään, eli terveydenhuollon toimijoihin. Tutkimuskysymyksenä on, kuinka ammattikorkeakoulujen opinnäytetöissä on käsitelty potilasvirran sujuvuutta ja mitä keinoja sen parantamiseksi on löydetty. Samalla voidaan todeta ammattikorkeakoulujen onnistuminen yhteydenpidossaan työelämään. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen kirjallisuuskatsaus ja sen alamenetelmänä käytettiin metasynteesiä. Tutkimuksessa analysoitiin 27 ammattikorkeakoulun päättötyötä, joissa kaikissa potilasvirtaa käsitellään joko suoraan tai välillisesti. Kukin opinnäytetyö referoitiin erikseen ja niistä kirjattiin ylös tärkeäimmät potilasvirran sujuvuuteen liittyvät käsitteet ja löydökset. Opinnäytetyöt ryhmiteltiin viiteen ryhmään, joita olivat hoitoprosessin tehostaminen, toiminnan opastuksen ja ohjauksen kehittäminen, potilaiden luokittelu, yhteistoiminta ja organisaation kehittäminen sekä laatuajattelu. Näiden aihepiirien mukaisesti ryhmien löydöksistä laadittiin kustakin yhteenveto, jossa tärkeimmät potilasvirran sujuvuutta parantavat löydökset saatiin kootuksi yhteen. Metasynteesin toisessa vaiheessa, eli vastavuroisessa käännöksessä, määriteltiin näiden yhteenvetojen perusteella kolme avainaluetta potilasvirran sujuvuuden parantamiseen. Tarkastelun ja analyysin lopullisena synteesinä on se, että ammattikorkeakouluissa tehtyjen opinnäytetöiden mukaan potilasvirran sujuvuuteen vaikuttavat henkilöstön osaaminen, toiminnan suunnittelu ja organisointi sekä laadunhallinnan toimivuus. Voidaan puhua myös terveydenhuollon kehittämisalueista tai -sektoreista. Opinnäytetöistä lähes kaikki olivat terveydenhuollon toimijoiden tilaamia ja käytännön toiminnan kehittämiseen liittyviä. Niiden perusteella voitiin myös todeta ammattikorkeakoulujen onnistuneen osallistumaan työelämän kehittämiseen ja täyttäneen tehtävänsä näiltä osin.
Resumo:
Tässä fenomenologisessa tutkimuksessa kuvaillaan Video-EEG –tutkimukseen (VEEG) tulevien potilaiden kokemuksia kohtauksistaan. Tutkimusasetelmana on käytetty fenomenologiseen psykologiaan kuuluvaa Giorgin menetelmää soveltaen sitä hoitotieteen tutkimukseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla neurologisten kohtausoireiden vuoksi VEEG-tutkimukseen tulleiden potilaiden kokemuksia kohtauksistaan ja tunnistaa sekä kuvailla kokemukseen liittyviä tekijöitä. Tutkimuksen tavoitteena oli lisäta terveydenhoitohenkilökunnan ymmärrystä neurologisia kohtausoireita saavien ihmisten ohjaustarpeista. Materiaali kerättiin kahdeksalta potilaalta avoimilla haastatteluilla ja analysoitiin Giorgin analyysimenetelmällä. Aineistoon yhdistettiin kliinisen neurofysiologin lausunto ja muodostettiin kokemuskertomukset. Aineistosta tunnistettiin fenomenologista reduktiota käyttäen keskeiset kohtauksiin ja sairauteen liittyvät kokemukset. Käsitteiden suhdetta toisiinsa ja merkitystä sopeutumiselle analysoitiin käyttäen apuna Uncertainty in illness -mallia. Keskeisten kokemusten pohjalta toteutettiin kirjallisuushaku, jonka tuloksia reflektoitiin tämän tutkimuksen tuloksiin. Aineistosta muodostui kolme erillistä kokemuskertomusta: kertomus konkreettisista tapahtumista, kokemus hallinnan menettämisestä ja kokemus sairauden kanssa elämisesta. Keskeisiksi kokemussisällöiksi tunnistettiin kokemus terveysongelman hallinnasta, kokemus hallinnan menettämisestä, kokemus ympäristön negatiivisesta suhtautumisesta ja huoli läheisistä. Aikaisempaa tutkimusta löytyi kokemuksista terveysongelman hallinnasta ja hallinnan menetyksestä sekä ympäristön suhtautumisesta.
Resumo:
Tässä fenomenologisessa tutkimuksessa kuvaillaan Video-EEG –tutkimukseen (VEEG) tulevien potilaiden kokemuksia kohtauksistaan. Tutkimusasetelmana on käytetty fenomenologiseen psykologiaan kuuluvaa Giorgin menetelmää soveltaen sitä hoitotieteen tutkimukseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla neurologisten kohtausoireiden vuoksi VEEGtutkimukseen tulleiden potilaiden kokemuksia kohtauksistaan ja tunnistaa sekä kuvailla kokemukseen liittyviä tekijöitä. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä terveydenhoitohenkilökunnan ymmärrystä neurologisia kohtausoireita saavien ihmisten ohjaustarpeista. Materiaali kerättiin kahdeksalta potilaalta avoimilla haastatteluilla ja analysoitiin Giorgin analyysimenetelmällä. Aineistoon yhdistettiin kliinisen neurofysiologin lausunto ja muodostettiin kokemuskertomukset. Aineistosta tunnistettiin fenomenologista reduktiota käyttäen keskeiset kohtauksiin ja sairauteen liittyvät kokemukset. Käsitteiden suhdetta toisiinsa ja merkitystä sopeutumiselle analysoitiin käyttäen apuna Uncertainty in illness -mallia. Keskeisten kokemusten pohjalta toteutettiin kirjallisuushaku, jonka tuloksia reflektoitiin tämän tutkimuksen tuloksiin. Aineistosta muodostui kolme erillistä kokemuskertomusta: kertomus konkreettisista tapahtumista, kokemus hallinnan menettämisestä ja kokemus sairauden kanssa elämisestä. Keskeisiksi kokemussisällöiksi tunnistettiin kokemus terveysongelman hallinnasta, kokemus hallinnan menettämisestä, kokemus ympäristön negatiivisesta suhtautumisesta ja huoli läheisistä. Aikaisempaa tutkimusta löytyi kokemuksista terveysongelman hallinnasta ja hallinnan menetyksestä sekä ympäristön suhtautumisesta.
Resumo:
Tutkielma vastaa kahteen sille asetettuun tutkimuskysymykseen. Mitkä olivat Neuvostoliiton intressit Keski-idässä sekä kuinka he pyrkivät saavuttamaan näitä intressejään? Johdannossa tuodaan esille tietoa tutkimuksen taustoista sekä lähteistä. Edellä mainitut tutkimuskysymykset myös esitetään ja selitetään hieman tarkemmin lukijalle. Keskeisimmät käsitteet ja määritelmät on myös käsitelty johdanto osiossa. Tsaarivaltion perintö osiossa käsitellään Keski-itää koskevaa Venäjän historiaa. Venäjän historia on yksi taustatekijä Neuvostoliiton Keski-idän intressien takana ja näin ollen siihen on pyritty pureutumaan hieman. Kolmas luku käsittelee itse Keski-itää ja sen rakennetta. Samalla luvussa selvitetään jo hieman Neuvostoliiton ja Keski-idän välisiä yhteyksiä sekä näiden tarkempia alkuperiä. Neljäs kappale käsittelee jo selkeämmin Keski-itää Neuvostoliiton näkökulmasta. Siinä selvitetään kuinka Neuvostoliitto on yhdessä muiden maiden kanssa kiistellyt jo pitkään Keski-idän asioista. Laajat Keski-idän ja Neuvostoliiton väliset rajat ovat myös olleet yksi huolenaihe Moskovassa. Keski-idän merkitys on myös muodostunut sen suurista luonnonvaroista, joista öljy on selkeästi tärkein, sekä sen geopoliittisesta asemasta. Viidennessä luvussa on selvitetty millä keinoilla Neuvostoliitto on pyrkinyt parantamaan omia asemiaan Keski-idässä. Asekauppojen sekä länsivaltojen vaikutuksen heikentämisellä pyrittiin vaikuttamaan Keski-idän konflikteihin sekä eri maiden johtajiin. Lopputuloksena selviää kuinka länsivaltojen vaikutuksen heikentämisellä, asekaupoilla, konfliktien sekä eri maiden johtajien manipuloinnilla Neuvostoliitto on pyrkinyt tavoitteisiinsa. Selkeitä tavoitteita tutkimuksella löydettiin useita. Niitä olivat muun muassa Länsivaltojen heikentäminen globaalisti, oman turvallisuuden parantaminen sekä rajojen stabilisointi.
Resumo:
Urheiluliiketoiminta on kasvanut ja kehittynyt merkittävästi 2000-luvulla, mutta samalla myös kil-pailu yleisömääristä ja katsojaluvuista on koventunut. Tämä on johtanut siihen, että vahvasta brän-dipääomasta on tullut yhä merkittävämpi asia urheilujoukkueille. Urheilujoukkueen kuluttajalähtöinen brändipääoma muodostuu bränditietoisuudesta ja brändi-imagosta, joka jakaantuu seuraaviin brändiassosiaatioihin: tuotteeseen liittyvät ja liittymättömät brändiominaisuudet, brändihyödyt ja brändiasenteet. Urheilujoukkueiden brändit ovat nousseet oikeutetusti kasvavaksi puheenaiheeksi urheiluliiketoi-minnassa, mutta sitä, mistä brändi todella rakentuu ja miten se vaikuttaa kannattajauskollisuuteen, on varsinkin Suomessa tutkittu yllättävän vähän. Tutkielman tarkoitus onkin tutkia kuluttajalähtöi-sen brändipääoman vaikutusta urheilujoukkueen kannattajauskollisuuteen ja näin tuoda uutta mer-kittävää tietoa suomalaiseen urheilumarkkinoinnin kenttään. Tutkimuksen tarkoitus jakaantuu kol-meen osaongelmaan: 1) Mitkä eri brändiassosiaatioryhmät voidaan tunnistaa kuuluvaksi suomalai-sen urheilujoukkueen brändipääomaan?, 2) Ovatko brändiassosiaatioryhmät yhteydessä toisiinsa? ja 3) Kuinka paljon brändiassosiaatiot selittävät urheilujoukkueen kannatususkollisuutta? Tutkimuskysymyksiin vastaamista varten laadittiin kyselylomake, jossa brändipääoman käsitteet ja kannattajauskollisuus operationalisoitiin Likert-asteikollisilla kysymyksillä rakenneyhtälömallia varten. Yhteensä tutkimukseen saatiin 106 vastausta HC TPS:n kausikortin omistavilta henkilöiltä ja Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoilta. Viisi latenttia muuttujaa ja 27 indikaattoria käsittävä rakenneyhtälömalli toteutettiin PLS-SEM-menetelmällä. Tutkimus toi esiin useita merkittäviä havaintoja. Ensinnäkin suomalaisen urheilujoukkueen brän-dipääoman muodostavat tutkimuksessa esitetyn teorian mukaisesti tuotteeseen liittyvät ja liittymät-tömät brändiominaisuudet, brändihyödyt ja brändiasenteet. Toiseksi, tuotteeseen liittyvillä ja liitty-mättömillä brändiominaisuuksilla on merkittävä vaikutus brändihyötyihin ja brändihyödyillä puo-lestaan merkittävä vaikutus brändiasenteisiin. Kolmanneksi brändipääomalla on brändiasenteiden ja brändihyötyjen kautta merkittävä vaikutus urheilujoukkueen kannattajauskollisuuteen.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena on ollut kehittää elintarvikeyrityksen palveluruokamarkkinoille uusi innovatiivinen toimintamalli haastattelujen, havainnoinnin ja kirjallisuuden perusteella. Tutkimusongelman päätutkimuskysymys on: Miten yrityksen palveluruoka- eli valmisruokatuotteille suunnitellaan innovatiivinen toimintamalli tuoteperheen ja jakelun suhteen? Tavoitteena on kartoittaa yrityksen palveluruoan nykytilanne ja luoda toimintamalli, joka toisi yritykselle selkeää lisäarvoa ja kilpailuetua. Teoreettisessa osuudessa selvitetään elintarviketeollisuuden, valmisruoan ja elintarvikelogistiikan tilannetta suomalaisesta ja globaalista näkökulmasta. Työssä on tarkasteltu elintarvikepuolen nykytilannetta ja tulevaisuuden suuntauksia tuotteiden, ruokailutottumusten ja logistiikan osalta. Innovaatioiden osalta työ painottuu palveluruokapuolen konseptin ja uuden logistisen yhteistyöhön pohjautuvan mallin kehittämiseen. Työn käytännön osiossa on tehty case-tutkimus ”yrityksen palveluruoan nykytilanne tuotteiden ja logistiikan osalta”. Toimialan markkinatilannetta on kartoitettu, jotta hahmotetaan, missä on potentiaalisimmat markkinat palveluruoalle. Työn tavoitteena on ollut kehittää Hoviruoka Oy:lle palveluruoan segmentointiin ja logistiikkaan liittyvä innovatiivinen toimintamalli. Toimintamallin avulla yritys saa kilpailuetua ja taloudellista hyötyä kilpailijoihin nähden, ja on edelläkävijä kyseisen toimintamallin ansiosta. Työn tuloksissa on käsitelty keskeiset tulokset ja mahdolliset jatkotoimenpiteet. Työssä kehitettiin yritykselle uusi toimintamalli palveluruoka puolelle. Työlle asetetut tavoitteet saavutettiin kaikkien kolmen - tekijän, yliopiston ja yrityksen - kannalta.
Resumo:
Tiedon hyödyntäminen on yhä merkittävämmässä osassa markkinoinnin perustehtävien toteuttamisessa. Tiedon avulla asiakkaiden tarpeita saadaan tunnistettua paremmin ja niihin voidaan vastata tehokkaammin. Lisäksi erityisesti viimevuosien teknologinen kehitys on parantanut tiedon hyödyntämismahdollisuuksia markkinoinnissa merkittävästi. Tämä tutkielma käsittelee uudenlaista tiedon hyödyntämistä markkinointiviestinnässä. Työssä tutkitaan tiedon kehityksen uutta aikakautta, big dataa, joka vaikuttaa erityisesti markkinointiviestinnän kohdentamisen kehittymiseen. Kohdentamisen kanavana tutkielmassa tarkastellaan mobiiliverkkopankkia, mistä syystä markkinointiviestinnän tutkiminen on rajattu työssä käsittämään lähinnä asiakaspalvelun sekä mainonnan. Tutkielman tarkoituksena on vastata kysymykseen: Mitkä ovat big datan tuomat mahdollisuudet ja haasteet markkinointiviestinnän kohdentamisessa mobiiliverkkopankissa? Vastaus tähän tutkimuskysymykseen muodostetaan kahden osakysymyksen avulla: Mitä mahdollisuuksia ja haasteita big data tuo markkinointiviestinnän kohdentamiseen? Millainen markkinointiviestinnän kohdentamisen kanava on mobiiliverkkopankki? Tutkimuskysymykseen vastattiin sekä tutkielman teoriaosassa toteutetun teoreettis-käsitteellisen aikaisemman tutkimuksen läpikäynnin että erillisen empiirisen tapaustutkimuksen avulla. Laadullinen tapaustutkimus suoritettiin teemahaastatteluina S-Pankin mobiiliverkkopankkiin, Smobiiliin, liittyen. Teemahaastatteluissa haastateltiin seitsemää asiantuntijaa sekä kahta S-mobiilin käyttäjää. Tutkielman teoriaosassa tuli ilmi, että big datan avulla kuluttaja on mahdollista tuntea kokonaisuudessaan paremmin, mikä parantaa perinteisiä sekä tarjoaa myös täysin uusia markkinointiviestinnän kohdentamisen keinoja. Näiden kautta on mahdollista vaikuttaa yrityksen kilpailuetuun. Teoriaosuudessa todettiin big datan tuomien haasteiden liittyvän ilmiön uutuuteen ja tuntemattomuuteen, tiedonhallintaan sekä yritysten ulkopuolelta tuleviin haasteisiin koskien yksityisyydensuojaa, kuluttajien mielipiteitä sekä erilaisia määrättyjä rajoitteita. Tapaustutkimuksen tulokset erosivat näistä löydöksistä ainoastaan haasteiden tärkeyden painotuksissa: suurimpana tiedonhallintaan liittyvänä haasteena empiirisessä tutkimuksessa tuli esiin teknologioiden tarve tutkielman teoriaosuudessa ilmenneen asiantuntijuuden tarpeen sijaan. Lisäksi ulkoisia haasteita ei koettu merkittävinä haasteina empiirisessä tutkimuksessa. Tapaustutkimuksen tulokset tukivat tutkielman teoriaosuudessa muodostettua kuvaa mobiiliverkkopankista markkinointiviestinnän kohdentamisen kanavana: se on henkilökohtainen pankkisovellus, jonka avulla tarkasti tunnettu asiakas voidaan tavoittaa suojatussa ympäristössä tehokkaasti, ajasta ja paikasta riippumatta. Mobiiliverkkopankkia käytetään oletettavasti päämääräkeskeisesti, mutta mahdollisesti myös osittain viihdykkeellisesti sekä ajankulutustarkoituksiin. Lisäksi sovelluksen sisällä on mahdollista saada asiakkaan jakamaton huomio, jota älypuhelimen erilaiset käyttötilanteet voivat kuitenkin käytännössä häiritä. Mobiiliverkkopankin kautta toteutetun markkinointiviestinnän kohdentamisen hyväksyttävyyteen voitaneen vaikuttaa luvan pyytämisen, pull-tyyppisen mainonnan, viestinnän hyödyllisyyden sekä viestivän yrityksen brändin luotettavuuden kautta. Tutkielman aihepiiri on vielä hyvin tuore ja muuttuva, mistä syystä siihen liittyvät ilmiöt ja termit ovat osittain vakiintumattomia sekä hankalasti hahmotettavissa. Tämä tuo esiin tarpeellisia jatkotutkimusmahdollisuuksia liittyen esimerkiksi big data -termin käsiteanalyyttiseen tutkimiseen. Jatkotutkimusta olisi hyödyllistä suorittaa myös koskien big datan ja mobiiliverkkopankin avulla toteutetun kohdentamisen
Resumo:
Tieto on aina ollut yksi yrityksen tärkeimmistä resursseista, mutta vasta nyt siihen on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Tiedonjohtaminen ja tietämyksen hallinta ovat haastavia ja osin hankaliakin toimintoja, koska on vaikeaa johtaa sellaista, mitä ei voi kuvata. Tietojohtamista voidaan kuitenkin ajatella prosessina, joka koostuu useammasta alaprosessista, kuten tiedon hankinta, tiedon luominen, tiedon varastointi, tiedon jakaminen ja tiedon soveltaminen. Kun ongelma-alue pilkotaan pienempiin kokonaisuuksiin, on siihen helpompi vaikuttaa. Tässä diplomityössä kehitettiin Stora Enso Publication Papers Oy Ltd Varkauden tehtaalle toimivia työkaluja/-menetelmiä tiedonjohtamisen ja tietämyksen hallinnan tueksi. Työssä luotiin yrityksen tarpeita vastaava mittaristomalli ja keskityttiin siinä erityisesti aineettomaan pääomaan liittyviin mittareihin. Jotta voidaan mitata jotain, on se ensin pystyttävä kuvaamaan. Siksi työssä käsiteltiin myös prosessijohtamista ja analysoitiin hieman yrityksen prosesseja sekä kehitettiin yritykselle uusi "tietojohtaminen" -prosessi. Mittariston ja prosessin luomisen lisäksi työssä esitettiin muutamia toimivia työkaluja/ menetelmiä tiedonjohtamisen ja tietämyksen hallinnan avuksi. Työn teoriaosuudessa tutustuttiin ensin prosessijohtamisen yleisimpiin teorioihin ja tarvittaviin käsitteisiin. Tämän jälkeen luotiin teoriapohja mittariston rakentamiseksi määrittelemällä käsitteet tieto ja aineeton pääoma sekä käsittelemällä muutamia mittaristomalleja, mittariston rakentamista ja aineettoman pääoman mittaamista. Tutkimuksen empiirisessä osassaanalysoitiin yrityksen johtamismalleja sekä määriteltiin prosessijohtamisessa käytetyt termit teorian pohjalta. Pääpaino työssä oli mittariston rakentamisessa ja tiedonjohtamisen sekä tietämyksen hallinnan tehostamisessa. Mittaristomalli luotiin useamman teorian pohjalta painottuen kuitenkinselvästi Balanced Scorecard -menetelmään. Työn tuloksena oli kattava mittaristomalli, aineettoman pääoman mittareita sekä uusia työkaluja/-menetelmiä tiedonjohtamiseen ja tietämyksen hallintaan.
Resumo:
Seloste artikkelista: Marjokorpi, A. & Salo, J., 2007. Operational standards and guidelines for biodiversity management in tropical and subtropical forest plantations - how widely do they cover an ecological framework? Silva Fennica 41 ( 2) : 281-297
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on analysoida yrityssaneerausmenettelyä sekä sitä ohjaavaa yrityssaneerauslakia. Tutkimuksessa käsitellään oikeustaloustieteelliselle tutkimukselle tyypillistä yhteiskunnallista näkökulmaa ja käytetään hyväksi talousteoreettista argumentointia. Tutkimuksessa yrityssaneerausmenettelyä tarkastellaan kriittisesti ja selvitetään menettelyn mahdollisia ongelmakohtia sekä verrataan sitä muihin mahdollisiin menettelyvaihtoehtoihin, erityisesti tarkastellaan saneerausmenettelyn etuja ja haittoja suhteessa konkurssiin. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään saneerausmenettelyn toimivuutta sekä millä keinoin saneerausmenettelyä voitaisiin parantaa. Tämä on vaatinut yrityssaneerausmenettelyn ja siihen olennaisesti vaikuttavien tekijöiden, kuten konkurssin läpikäyntiä.
Resumo:
Tulevaisuuden ennakoinnissa ja varautumisessa nojaamme usein kokemuksiimme menneestä. Tarkasteltaessa historiaa jälkikäteen voidaan todeta, että meidät on usein yllätetty etukäteen mahdottomilta tuntuneiden tapahtumien toteutuessa; emme siis ole pitäneet kaikkia muutoksia mahdollisina. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on ollut muutosten mahdollisuuden hyväksyminen tulevaisuudessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää perusteita merivoimien viranomaistuen ja yhteistoiminnan kehittämiselle 2030-luvun toimintaympäristö huomioiden. Tutkimus pyrkii tarjoamaan teoriassa testattuja ja siten suositeltavia toimintamalleja ja mekanismeja kehitettäviksi ja toteutettaviksi merivoimien ja muiden viranomaisten välillä. Tutkimusraportin ensimmäisessä osassa pyritään määrittelemään viranomaistuen toimintaympäristö käsitteellisesti ja teoreettisesti nykyaikaisen turvallisuuskäsitteen ja turvallisuuskontekstien avulla. Toimintaympäristön kuvaukseen on sisällytetty myös esimerkkejä tämän päivän käytännön sovelluksia asevoimien käytöstä muiden viranomaisten tukemiseen Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Itävallassa. Raportin toisessa osassa kuvataan aiheskenaarioina kolme toisilleen vaihtoehtoista suomalaista turvallisuusympäristöä 2030-luvulla. Skenaarioilla kuvataan turvallisuuden näkökulmasta suomalainen yhteiskunta PESTYMV-menetelmää soveltaen. Skenaarioiden avulla voidaan arvioida viranomaistuen kehittämismahdollisuuksia ja edellytyksiä vaihtoehtoisissa tulevaisuuksissa.
Resumo:
Sotien jälkeinen kenttäohjesääntöjen laadinta katsotaan käynnistyneen 1945, kun tehtävään määrättiin henkilöstöä pääesikunnassa. Kirjoitustyöhön nimettiin joukko upseereita, jotka omasivat laajan kokemuksen ja kyvyn kirjoittaa yhtymien operaatioista. Taktiikan kannalta keskeisimpien ohjesääntöjen uudistaminen saatiin osittain päätökseen vasta vuonna 1955, kun joukkojen koulutuksen ja opetuksen perustana olivat keskeisimpien sodanajan joukko-jen taisteluohjesäännöt ja oppaat. Kenttäohjesääntöjen viimeisten osien ilmestyminen 1950-luvun lopussa poisti käytöstä viimeiset sotia edeltäneiden vuosien ohjesäännöt. Tutkimuksen keskeisinä lähteinä 1950-luvun aikaisista julkaisuista ovat vuonna 1953 jul-kaistu Upseerin käsikirja osa III. Vuonna 1954 julkaistu Kenttäohjesääntö II osa käsittelee prikaatin taistelun toteutusta ja 1958 Kenttäohjesääntö yleinen osa keskittyy joukkojen johtamiseen ja yhteistoimintaan puolustushaarojen kanssa. Perinteisiä taitelulajeja käsitte-levät vuonna 1954 julkaistu, kiväärikomppaniaan keskittyvä, Jalkaväen taisteluopas V osa ja vuonna 1955 julkaistu, pataljoonan taisteluun keskittyvä, Jalkaväen taisteluohjesääntö II osa. Tutkielman päätavoitteena on laatia kokonaiskuva 1950-luvun jalkaväkijoukkojen tehtävä-taksonomian käsitteistä. Tutkimuksen pääongelmaksi on määritelty kysymys: Millaisia tehtävätaksonomian mukaisia käsitteitä on käytetty 1950-luvun jalkaväkijoukkojen taktiikassa? Käsitteitä tarkastellaan kaikissa taistelulajeissa, niin puolustuksessa, hyökkäyksessä kuin viivytyksessä. Tutkimus tarkastelee jalkaväkiorganisaatioista ensisijaisesti komppaniaa, pataljoonaa ja prikaatia. Tutkimuksessa tarkasteltavia käsitteitä lähdemateriaalista ilmeni 49 kappaletta. Lähdemateriaalin käsitteet voidaan jakaa esiintymisen mukaisesti yleisimpiin (15), yleisiin (27) ja harvoihin (7) käsitteisiin. Tarkasteltaessa 1950-luvun tehtävätaksonomian mukaisia käsitteitä voidaan todeta, että selkeää kokonaisvaltaista käsitteiden luokittelua, niiden yhdenmukaista määrittelyä tai nii-hin liittyvää toiminnallista vaikutuksellisuutta ei aikakauden lähdeteoksista löydy. Kokonaisuudessaan jalkaväkijoukkojen tehtävätaksonomian käsitteiden käyttö on ollut 1950-luvulla hyvin kirjavaa. Käytettävien käsitteiden suurta määrää voi selittää selkeän, kokonaisvaltaisen ja ohjeistetun tehtävätaksonomian puuttumisella. Tehtäväkäsitteiden ilmentyminen lähdeteoksissa on yhdenmukaista. Keskeiset yhteiset nimittäjät lähdeteoksien määritelmille ovat niiden samankaltaisuus ja vertailtavuus.