Yhdistetyn voima- ja kestävyysharjoittelun vaikutukset maksimaaliseen voimantuottoon, kehon koostumukseen ja taakan kantamiseen

Varusmiesten peruskoulutuskauden aikana koulutettavien maksimaalinen hapenottokyky paranee ja elimistön rasvan määrä vähenee. Kestävyyssuorituskyvyn nousu ja kehon koos-tumuksen muutokset ovat sitä myönteisemmät, mitä huonommassa fyysisessä kunnossa va-rusmies on palveluksen alussa ja mitä alhaisempi on palvelusta edeltävä liikunta-aktiivisuus. Voimaominaisuuksien kehittymisen osalta peruskoulutuskauden kestävyyspainotteinen soti-laskoulutus saattaa osittain estää voima- sekä kestävyysharjoittelun spesifiset vaikutukset. Erikoiskoulutuskauden aikana toteutettu koulutussuunnitelmien mukainen fyysinen harjoitte-lu ei yleisesti paranna voimaominaisuuksia. Tämä tutkimus on ensimmäinen Suomessa tehty kenttätutkimus, jossa tarkastellaan suoma-laisten varusmiesten erikoiskoulutuskauden koulutukseen lisätyn voimaharjoittelun vaikutus-ta maksimaaliseen voimantuottoon, kehon koostumukseen ja taakan kantamiseen. Tuloksia voidaan soveltaa pohdittaessa maavoimien jalkaväkisotilaalle asetettavia fyysisiä vaatimuk-sia, koulutettavien valintaa eri tehtäviin, eri koulutuskausien liikuntakoulutuksen rakennetta ja kannettavan taakan massan vaikutusta sotilaan kuormittumiseen ja toimintakykyyn taiste-lukentällä. Tutkimusjoukko (n=25) koostui vapaaehtoisista Kaartin Jääkärirykmentin varusmiehistä. Kontrolliryhmä (n=12) harjoitteli erikoiskoulutuskauden koulutussuunnitelman mukaisia harjoitteita. Koeryhmän (n=13) erikoiskoulutuskauden koulutukseen lisättiin kahdeksan vii-kon ajan, kaksi kertaa viikossa, toteutettu voimaharjoittelu. Alkumittaukset suoritettiin eri-koiskoulutuskauden alussa ja loppumittaukset erikoiskoulutuskauden lopussa. Muuttujina käytettiin yläraajojen, keskivartalon ja alaraajojen maksimaalista voimantuottoa, kehon koos-tumuksen muutoksia ja kahden mailin taakkajuoksua. Koeryhmän yläraajojen maksimaalisessa voimantuotossa ei havaittu muutoksia. Kontrolli-ryhmän yläraajojen maksimaalisen voimantuotto kasvoi 990 ± 320 N  1140 ± 360 N, p<0,05. Koeryhmän vatsalihasten maksimaalisen voimantuotto kasvoi 3260 ± 510 N  3740 ± 750 N, p<0,05. Selkälihasten maksimaalinen voimantuotto laski molempien ryhmien osalta, koeryhmä 4290 ± 990 N  3570 ± 480 N, p<0,01 ja kontrolliryhmä 3920 ± 720 N  3410 ± 530 N, p<0,05. Molempien ryhmien alaraajojen maksimaalinen voimantuotto laski, koeryhmä 5250 ± 1110 N  4290 ± 720 N, p<0,001, kontrolli 5170 ± 1050 N  4330 ± 1230 N, p<0,05. Kahden mailin taakkajuoksun suoritusajan muutos oli erittäin merkitsevä. Koeryhmä 1162 ± 116 s  1047 ± 81 s, p<0,001 ja kontrolliryhmä 1142 ± 95 s  1035 ± 819 s, p<0,001. Kehon rasvaprosentin ja kahden mailin taakkajuoksuun käytetyn suoritus-ajan välillä havaittiin loppumittauksissa koeryhmän osalta positiivinen korrelaatio r =0,65*, p≤0,05. Kehon koostumuksen muutosten tai voimantuoton muutosten ja taakkajuoksun muu-tosten välillä ei havaittu yhteyttä. Varusmiespalveluksen erikoiskoulutuskauden aikana toteutetun yhdistetyn voima- ja kestä-vyysharjoittelun harjoitusvaikutuksiin saattaa vaikuttaa erikoiskoulutuskauden kestävyyspai-notteinen koulutus, harjoittelun kokonaisvolyymi ja puutteellinen palautuminen. Nämä saat-tavat johtaa ylirasitustilaan ja siten haitata optimaalista voimantuoton kasvua. Koulutettavien yksilölliset fysiologiset ominaisuudet tulee huomioida yksityiskohtaisemmin ja yksilölli-semmin erikoiskoulutuskauden harjoittelun optimoinnissa. Fyysisten ominaisuuksien kehit-tämisessä tulee entistä tarkemmin huomioida palveluksen kokonaiskuormittavuus, voima- ja kestävyysominaisuuksien tasapainoinen ja nousujohteinen kehittäminen sekä laadukas palau-tuminen.

Sanan säilällä maihinnousun torjuntaan : keskustelua rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista Pariisin rauhansopimuksen ja Tšekkoslovakian kriisin välisenä aikana vuosina 1947–1968

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisessa sotilaslehdistössä käytyä julkista keskustelua rannikkojoukoista. Tutkimuksen kohteena oli rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käyty keskustelu suomalaisessa sotilaslehdissä Pariisin rauhansopimuksen ja Tšekkoslovakian kriisin välisenä aikana 1947–1968. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää julkisen keskustelun perusteella, minkälaista keskustelua rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käytiin. Tutkimuksen aineisto koostui Sotilasaikakauslehden ja Suomi Merellä -lehden rannikkojoukkoja ja meripuolustusta käsittelevistä artikkeleista. Tarkasteltava ajanjakso ajoittui vuosien 1947–1968 välille. Tutkimuksen aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Laadullisen menetelmän tukena käytettiin määrällistä menetelmää aineiston erottelun ja tilastoinnin keinoin. Rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista keskusteltiin suhteellisen harvakseltaan Pariisin rauhansopimuksen ja Tšekkoslovakian kriisin välisenä aikana. Keskustelun määrä oli vähäistä. 22 vuoden aikana julkaistiin yhteensä 44 artikkelia, joissa käsiteltiin rannikkojoukkojen käyttöperiaatteita. Keskustelusta nousi esille kuusi pääteemaa, jotka olivat uhka, rannikkopuolustuksen asema, kokemukset, koulutus ja taktiikka, rannikkopuolustuksen järjestelyt, joukkojen käyttö ja joukkojen kehittäminen. Yksityiskohtaisemmista aiheista keskustelua käytiin erityisesti vastustajan suorittamaan maihinnousuun, maihinnousun torjuntaan, rannikkopuolustuksen johtosuhteisiin sekä liikkuvien rannikkojoukkojen kehittämiseen liittyen. Rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käyty keskustelu oli ilmapiiriltään varsin maltillista. Keskustelua kävivät rannikkopuolustuksen ammattilaiset, jotka edustivat asemallaan, kokemuksellaan ja tietämyksellään alansa laajaa osaamista. Puolustusvoimien uudelleenjärjestely vilkastutti keskustelua vuonna 1952. Tämän seurauksena rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käydyn keskustelun ajallinen painopiste muodostui vuosille 1952–1954. Organisaatiomuutoksen aikana keskustelun sävy muuttui huolestuneemmaksi. Keskusteluissa esille nousseita tärkeimpiä aiheita olivat johtosuhteiden epäselvyydet, rannikkojoukkojen alistussuhteet, rannikkojalkaväen ja rannikkojoukkojen johtoportaiden kehittäminen.

"Minä kuulun maailmalle"

Kirjallisuusarvostelu

Käsitteiden performatiivinen voima

Kirjallisuusarvostelu

Väkivaltaisten videopelien voima: Videopelien deskriptiiviset ja preskriptiiviset ominaisuudet.

Peliteollisuus on ollut vuosituhannen alusta lähtien viihdeteollisuuden nopeimmin kasvava osa-alue. Se on kulttuurisesti ja sosioekonomisesti merkittävä ilmiö, jonka vaikutuksia on tutkittu laajalti. Tutkimustulokset kuitenkin ovat keskenään ristiriitaisia. Tämän tutkielman tarkoitus on vastata kysymykseen, voidaanko väkivaltaisen videopelin ominaisuutena pitää moraalista preskriptiivisyyttä. Tämä tutkielma lähestyy videopelien aihealuetta deduktiivis-teoreettisella tutkimusmenetelmällä. Väkivaltaisia videopelejä käsitellään R. M. Haren universaalipreskriptivismiksi kutsutun moraalifilosofisen teorian viitekehyksessä. Aihetta tarkastellaan väkivallan määritelmän kautta sekä lisäksi taideteoreettisesta näkökulmasta. Referenssipelinä toimii Grand Theft Auto V. Käytännön moraalikysymykset nousevat esille sieltä, jossa jostain syystä ahdistavia aiheita joudutaan käsittelemään. Videopelien väkivaltaisuus voidaan katsoa ilmiöksi, jolla on merkitystä ja jota kohtaan ei kenties ole syytä olla täysin välinpitämätön. Erityisesti nuorten henkilöiden, joita ei ole riittävän ajoissa kannustettu moraalisesti tiedostavaan ajatteluun tai joiden moraalinen ymmärrys ei ole muusta syystä ole tarpeeksi kehittynyt, kohdalla videopelit saattavat antaa kokemuksen moraalisista preskriptioista. Videopelien äärellä saatetaan viettää hyvin pitkiä aikoja, jolloin pelien suostutteleva voima lisääntyy. Pelien vaikuttavuus saattaa voimistua myös silloin, kun ne ovat taiteellisesti ansiokkaita. Tällöin ne voivat antaa pelaajalle voimakkaita vaikutteita, kuten vahvat taide-elämykset yleisesti ottaen antavat.

Näytelmiä - II, Lea. Arabian-pulweria

Impr.: A. E. Modeen.

Aseellinen voima Yhdysvaltojen strategisena instrumenttina 2000-luvulla

Tutkimuksen kohteena on Yhdysvaltojen aseellinen voimankäyttö 2000-luvulla. Tavoitteena on ymmärtää miten Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön merkitys kansallisten etujen tavoittelussa on muuttunut George W. Bushin ja Barack Obaman presidenttikausien aikana. Muutos liittyy myös laajempaan sodankuvan muutokseen länsimaissa kylmän sodan jälkeisellä ajanjaksolla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu modernin konstruktivismin ja tieteellisen realismin varaan. Analyysissa tarkastellaan sekä Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön tilanteita ja tapoja että virallisia puheita ja lausuntoja, joissa Yhdysvallat on toimiaan perustellut. Teoreettisen viitekehyksen mukaisesti Yhdysvaltojen presidenttien puheiden katsotaan liittyvän yhdysvaltalaisiin käsityksiin aseellisesta voimankäytöstä ja samalla yhdessä aseellisen voimankäytön kanssa muokkaavan edelleen näitä käsityksiä. Ajallisesti tutkimus rajattiin presidenttien George W. Bush ja Barack Obama hallintokausille aikavälille 20.01.2001‒4.3.2014. Aseelliseen voimaan ja sen käyttöön liittyviä käsityksiä etsittiin presidenttien puheista ja empiirisen analyysin kohteiksi valittiin tilanteet, joissa Yhdysvallat oli käyttänyt aseellista voimaa tai aseellisen voiman käyttämättä jättäminen oli aiheuttanut keskustelua. Aseellisen voimankäytön merkityksen muuttuminen kansallisten intressien tavoittelussa ilmenee tarkastelulla ajanjaksolla monella tavalla. Tarkastelujakson alussa Yhdysvalloilla oli yleisen, 1990-luvun kuluessa vakiintuneen käsityksen mukaan ennen kaikkea teknologisen etumatkansa vuoksi maailman tehokkaimmat asevoimat, mutta käsitykset sodasta eivät muodostaneet koherenttia kokonaisuutta. Vuoden 2001 jälkeen terrorisminvastaisesta sodasta muodostui tärkein Yhdysvaltojen johtaja-asemaa ja aseellisen voiman käyttöä kansainvälisessä järjestelmässä selittävä viitekehys. Sotilaalliset takaiskut ja liittolaisten painostaminen kuitenkin kuluttivat voimavaroja ja heikensivät sodan oikeutusta kansainvälisessä järjestelmän piirissä. Obama pyrki esiintymään vaihtoehtona Bushin politiikalle erityisesti suhtautumisellaan aseellisen voiman käyttöön ja terrorismin muodostamaan uhkaan. Yhdysvaltojen toiminta perustuu kansainväliseen turvallisuusyhteistyöhön ja kynnys aseellisen voiman käyttöön on kasvanut. Vaikka konkreettinen voimankäyttö on vähentynyt Obaman kausilla, monet sotaan ja aseelliseen voimaan liittyvät käsitykset ovat kuitenkin pysyneet miltei muuttumattomina verrattuna Bushin kausiin. Yhdysvaltojen tapa käyttää voimaa Obaman kausilla osoittaa että käsitykset aseellisesta voimasta perustuvat edelleen vahvasti teknologian tuottamaan suorituskykyyn. Mikäli Yhdysvallat käyttää aseellista voimaansa lähitulevaisuudessa, perustuvat toimintaa ohjaavat periaatteet yhteistyöhön alueellisten toimijoiden kanssa ja teknologiakeskeiseen sodankäyntiin.

Itkukielen voima

Kirjallisuusarvostelu

Supersankareiden (väki)valta, voima ja identiteetti

Kirjallisuusarvostelu

Muuttuva lapsen maailma. Minttu-kuvakirjat viidellä vuosikymmenellä 1978–2015.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kuvaa lapsuudesta rakennetaan verbaalisilla ja visuaalisilla elementeillä kuvakirjan tarjoamien mahdollisuuksien ja rajoitusten puitteissa. Tutkimuskohteinani toimivat Maikki Harjanteen Minttu-kuvakirjoista löytämäni kirjaparit. Samasta aiheesta kirjoitettuja kirjapareja ovat joulusta kertovat kirjat mintun joulu (1979) ja Mintun joulukirja (1989), lemmikin liittymistä Mintun perheeseen käsittelevät kirjat minttu saa koiran (1982) ja Minttu saa oman koiran (2007), mummon nimikkoteokset minttu mummolassa (1978) ja Minttu ja mummo (2010) sekä syntymäpäivistä kertovat kirjat mintun kiva päivä (1979) ja Mintun syntymäpäivät (2014). Tutkin siis, miten kuvaa lemmikeistä, koirista, mummoista, jouluista ja syntymäpäivistä rakennetaan näissä kuvakirjapareissa. Tutkin tutkimuskohteitani ikonoteksteinä eli teoksina, jotka muodostuvat sanan ja kuvan vuorovaikutuksessa. Kuvan ja sanan suhteessa tapahtuneen muutoksen määrittelyn apuna käytän Ulla Rhedinin kolmea kuvakirjakategoriaa sekä Maria Nikolajevan ja Carole Scottin kertovuuden aspektin varaan perustuvaa kuvakirjajaottelua. Representaation ymmärrän Mikko Lehtosen ja Stuart Hallin tapaan kaksisuuntaiseksi ilmiöksi, toisinnoksi, jolla on kuitenkin maailmaa muokkaava voima. Mintut ovat muuttuneet 70-luvun ensimmäisistä kuvakirjoista 2010-luvulle paljon niin visuaalisesti kuin verbaalisesti, mikä on vaikuttanut kirjojen tuottamaan lemmikki-, mummo-, joulu- ja syntymäpäiväkuvaan. Alkutuotannossa painottui kerronnan visuaalinen puoli ja lopputuotannossa tekstin osuus kerronnassa on kasvanut suureksi. Alkutuotannon Mintut pyrkivät mimeettiseen ja realistiseen kuvaukseen kun taas lopputuotanto saa karnevalismin ja nonsensen piirteitä. Samalla Minttujen arvot ovat säilyneet jokseenkin samoina: Vaikka Minttu-kirjoissa representoidaankin melko idyllisesti boheemia lapsiperheen arkea, löytyy niistä säröjä, joilla Mintut kyseenalaistavat valtakulttuuria. Mintut puhuvat vihreiden arvojen puolesta kulutuskulttuuria vastaan ja tekevät selväksi, ettei lapsi tarvitse leluja ja kalliita harrastuksia, vaan oman tärkeän aikuisen aikaa. Minttu-kuvakirjat tuottavat tietynlaista kuvaa lapsuudesta eri vuosikymmenillä. Kuvakirjat luovat omaa todellisuuttaan representoidessaan asioita, eikä niitä voida pitää vallan käytön suhteen neutraalina mediana. Niillä on agenda muuttaa maailmaa.

Mitä musiikkiopistojen pääsykokeissa testataan? : tutkimus Helsingissä sijaitsevien SML:n liittoon kuuluvien musiikkiopistojen pääsykokeista

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä musiikkiopistoissa käytössä olevat pääsykoetestit mittaavat sekä mitataanko niissä varsinaisesti musikaalisuutta. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin lahjakkuuden ja musikaalisuuden teorioita sekä niiden suhdetta käytössä oleviin pääsykoetesteihin. Tutkimus kohdistui Helsingissä sijaitsevien Suomen musiikkioppilaitosten liittoon (SML) kuuluvien musiikkiopistojen 4-7-vuotiaille pyrkijöille suunnattuihin pääsykokeisiin. Tutkimusaineisto koostui pääsykoekäytäntöjen osalta musiikkiopistojen rehtoreiden teemahaastattelusta sekä analysoitavaksi saaduista kirjallisista yksilö- tai ryhmätesteistä. Helsingissä sijaitsevista yhdestätoista musiikkiopistosta kymmenen osallistui teemahaastatteluun (10/11), ja ensimmäisessä vaiheessa mukana olleista kymmenestä opistosta seitsemällä oli tarjota myös pyydetty kirjallinen materiaali tutkimuksen toista vaihetta, kirjallisen testiaineiston analyysia varten (7/10). Haastattelujen ja testien analyysin perusteella saatiin selville musiikillisia ja ei-musiikillisia osatekijöitä, joiden mittaamisesta pääsykoe muodostui. Tutkimusmenetelmänä oli sisällönanalyysi. Johtopäätösten kannalta oli olennaista analysoida saatuja tuloksia suhteessa teoriataustassa esiteltyihin lahjakkuus- ja musikaalisuuskäsityksiin. Tulosten valossa on ilmeistä, että musikaalisuuden määrittelyn ongelmallisuudesta johtuen ei voida yksiselitteisesti vastata kysymykseen siitä, mitataanko pääsykoetesteissä juuri musikaalisuutta. Käytetyt testit mittaavat sekä musiikillisia että ei-musiikillisia tekijöitä ja erityisesti niihin harjaantumista. Testien kehittämisessä tulisi selkeämmin huomioida lapsen ikäkauden asettamat haasteet sekä lapsen yleiseen kehitykseen että erityiseen musiikilliseen kehitykseen kohdistuva tutkimus.