Haarautuvia polkuja, vivahteita ja moniäänisyyttä historiantutkimuksessa

Kirjallisuusarvostelu

Optimaalinen sijoitusstrategia ETF- portfoliossa : moderni portfolioteoria valintaongelman resoluutiossa

Tutkimus yhdistää perinteisen rahoitusteorian, Harry Markowitzin luoman modernin portfolioteorian, finanssimaailman uuteen sijoitustuotteeseen, ETF- rahastoon. Tutkimuksen tavoitteena on ratkaista portfolion valintaongelma tilanteessa, jossa sijoittajalla on mahdollisuus rakentaa portfolion sisältö eri luokkiin kuuluvista ETF- rahastoista. Saaduista tuloksista luodaan johtopäätöksiä portfolion sisällön muuttumiseen vaikuttavista tekijöistä, kun optimoinnin primaariehdoiksi asetetaan eri tekijöitä. Tutkimus antaa lukijalle työkalut modernin portfolion valintaongelman resoluutioon ja ajatuksia teorian käytön kannattavuuteen. Tutkimus suoritettiin vahvasti empiiriseltä pohjalta. Teoreettisella aineistolla pyritään käsitteiden sisäistämiseen ennen tutkimuksen empiiriseen osioon siirtymistä. Empiirisen aineiston avulla saavutettujen tutkimustulosten ymmärtäminen edellyttää lukijalta tutkimuksessa käytettyjen käsitteiden tunnistamista. Saavutettuihin tutkimustuloksiin ja niistä tehtyihin johtopäätöksiin oman painoarvonsa ja värikkyytensä tuo finanssimaailmaa tutkimusperiodin aikana rasittanut taantuma, jonka johdosta tutkimustuloksien voidaan katsoa poikkeavan odotetusta. Tutkimustulokset tukevat modernin portfolioteorian toimivuutta myös nykyajan rahoitusmarkkinoilla niissä tilanteissa, joissa portfolion valintaongelman kohteena ovat markkinoiden uudet sijoitustuotteet. Teorian avulla saavutetaan satunnaisesti valittua portfoliota suurempaa tuottoa pienemmällä riskillä. Tutkimustulosten valossa teorian tuoma hyöty valintaongelman resoluutiossa ei kuitenkaan aina saavuta sitä merkittävyyttä, joka tukisi sen käytön kannattavuutta. Tutkimuksessa saavutettujen portfolioiden sisällön jakautuminen eri luokkiin kuuluvien ETFrahastojen välille optimointiehtojen muuttuessa, antoi mielenkiintoisen näkökulman osakepohjaisten ETF- rahastojen kannattavuudesta tutkimusperiodin aikana. Hajauttamista ei minkään saavutetun portfolion kohdalla suunnattu osakepohjaisiin ETF- rahastoihin, vaan valintaongelman ratkaisuksi moderni portfolioteoria antoi hajautuksen ETC ja ETN rahastojen välille. Näiden rahastoiden sijoitukset pohjautuvat raaka-aineisiin ja velkakirjoihin. Ilmiön selityksenä voidaan katsoa olevan tutkimusperiodin aikainen suuri volatiliteetti rahoitusmarkkinoilla, jonka johdosta osakemarkkinoiden suunta oli toimialasta ja maantieteellisestä sijainnista huolimatta negatiivinen hinnankehitys.

”I expect never to be understood while I live” Ateismi ja ihmisoikeudet Ernestine L. Rosen (1810–1892) ajattelussa

Tässä tutkielmassa käsittelen ateismia ihmisoikeusaktivisti Ernestine L. Rosen (1810–1892) ajattelussa. Ernestine Rose syntyi ja varttui nykyisen Puolan alueella juutalaisghetossa. Varakkaan rabin tyttärenä hän sai juutalaistytöksi poikkeuksellisen laajan koulutuksen, mutta jo varhain hän luopui uskostaan ja myöhemmin julistautui eksplisiittisesti ateistiksi. Lähdettyään kotimaastaan hän matkusti ympäri valistuksen tuulien muovaamaa Eurooppaa, opiskeli ja päätyi lopulta Englantiin, jossa hän tutustui utopistisosialisti Robert Oweniin ja liittyi tämän seuraajiin owenisteihin. Englannista hän muutti vuonna 1836 Yhdysvaltoihin, missä hän teki pääasiallisen uransa universaalien ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Hän toimi orjuuden vastaisessa liikkeessä ja taisteli sekä naisten oikeuksien että uskonnottomuuden puolesta. Lähestyn tutkimuskysymystäni ateismin merkityksestä pääasiassa Ernestine Rosen julkisten puheiden ja lehtikirjoitusten kautta. Rosen julkista elämä�� lukemalla ja kontekstualisoimalla pyrin ymmärtämään sitä, mitä ateismi merkitsi Roselle ja hänen ihmisoikeusajattelulleen. Määrittelen työni uskonnottomuuden kulttuurihistoriaksi. Tarkastelen ateismia elettynä kokemuksena, tapana ymmärtää, jäsentää ja olla osa ympäröivää todellisuutta. Keskeisessä roolissa tutkimuksessani on myös sukupuoli, joka määritti 1800-luvulla Rosen valtaaman julkisen tilan vahvasti maskuliiniseksi tilaksi, kun naisen alueeksi määrittyi yksityisen piiri, koti. Uskonnon ja uskonnottomuuden suhde osoittautui työssäni moniulotteiseksi. Erottautumalla sanoin ja teoin juutalaisuudesta Rose rakensi itselleen ateistin identiteetin, mutta hänen ymmärryksensä juutalaisuudesta erosi kuitenkin protestanttitaustaisten vapaa-ajattelijoiden käsityksestä ja muovasi hänen uskontokritiikkiään omaan suuntaansa. Vahvasti antiklerikaaliseen, mutta uskonnolliseen retoriikkaan nojanneissa reformiliikkeissä hänen retoriikkaansa näyttäytyi myös poikkeuksellisena. Ateismi toi haasteita hänen uralleen, koska naiseuteen kytkeytyi vahvasti ajatus uskonnollisuudesta: uskonnoton nainen oli luonnonoikku ja uhka yhteiskunnalliselle järjestykselle. Samalla ateismista kummunnut näkökulma oli Roselle vahvuus, joka loi uudenlaisia ajattelumahdollisuuksia, jotka kuitenkin kytkeytyivät vahvasti ajan kulttuuriin ja käsityksiin.

Motoneuronitautiin liittyvä hengitysvajaus: hengitystoiminnan ja energia-aineenvaihdunnan mittaaminen

Tavoitteet: Tämän tutkimussarjan tavoitteena oli tutkia hengitystoiminnan sekä energia-aineen¬vaihdunnan muutoksia motoneuronitautia (amyotrofinen lateraaliskleroosi, ALS) sairastavilla potilailla. Erityisenä mielenkiinnon kohteena olivat kotihoitoon soveltuvan hengityslaitteen vai¬kutus elinajan ennusteeseen sekä hengitysvajauksen etenemistä kuvaavien keuhkotoimintakokei¬den arviointi ALS-potilailla, epäsuoran kalorimetrian mittaustarkkuus ja perusaineenvaihdunnan (PAV) suuruus kajoavaa hengityslaitetta käyttävillä ALS-potilailla. Aineisto ja menetelmät: Kajoamattoman hengityslaitteen käytön ja iän vaikutusta elinajan en¬nusteeseen arvioitiin 84:llä ja hengitystoiminnan muutoksia 42 ALS-potilaalla. Epäsuoran kalo¬rimetrian mittaustarkkuutta kajoamatonta hengityslaitetta käytettäessä arvioitiin hereillä olevilla 12 vapaaehtoisella mieshenkilöllä. PAV:n suuruutta arvioitiin viidellä kajoavaa hengityslaitetta käyttävällä ALS-potilaalla. Osatöistä kaksi ensimmäistä olivat luonteeltaan havainnoivia (retros¬pektiivisiä) ja kaksi viimeistä seurantatutkimuksia (prospektiivisia). Tulokset: Alle 65-vuotiailla ALS-potilailla ei havaittu eroa elinajan ennusteessa kajoamaton¬ta hengityslaitetta käyttävien ja käyttämättömien potilaiden välillä. Sen sijaan yli 65-vuotiail¬la ALS-potilailla elinajan ennuste piteni merkittävästi kajoamatonta hengityslaitetta käyttävillä potilailla (elinaika diagnoosin jälkeen 22 vs. 8 kk, Hazard Ratio = 0.25, 95 % luottamusväli 0.11 – 0.55, p <0.001). ALS-potilailla, joilla kajoamaton hengityslaite katsottiin tarpeelliseksi kuuden kuukauden kuluessa diagnoosihetkestä, hengitystiheys osoittautui diagnoosihetkellä mer-kittävästi kiihtyneeksi (21/min) ja rintakehän liike merkittävästi alentuneeksi (2.9 cm) verrattuna ALS-potilaisiin, joille kajoamaton hengityslaite katsottiin tarpeelliseksi myöhemmin (16/min ja 4.0 cm). Kajoamattoman hengityslaitehoidon aikana keskimääräinen mitattu PAV vapaaehtoisilla miehillä oli 1858 kcal/vrk kun PAV ilman hengityslaitetta oli 1852 kcal/vrk, p = 0.8. Kajoavaa hengityslaitehoitoa käyttävien viiden ALS-potilaan keskimääräinen PAV vastaavalla mittausase¬telmalla mitattaessa oli 1130 kcal/vrk, kun vastaava PAV laskettuna viidellä eri laskentakaavalla oli 1700 kcal/vrk, p < 0.001. Johtopäätökset: Yli 65-vuotiailla ALS-potilailla, jotka eivät sopeutuneet kajoamattomaan hen¬gityslaitehoitoon, oli nelinkertainen riski menehtyä aiemmin kuin kajoamattomaan hengityslai¬tehoitoon sopeutuneilla ALS-potilailla. Hengitystiheys osoittautui merkittävästi kiihtyneeksi ja rintakehän liike alentuneeksi ALS-potilailla, joille kajoamaton hengityslaitehoito katsottiin ai¬heelliseksi kuuden kuukauden kuluessa diagnoosihetkestä. Kajoamattoman hengityslaitehoidon aikana mitattu PAV ei poikennut mitatusta PAV:sta itsenäisen hengityksen aikana. Näin ollen epäsuoraa kalorimetriamenetelmää voidaan käyttää luotettavasti PAV:n määrittämiseen käytet¬täessä samanaikaisesti kotihoitoon soveltuvaa hengityslaitehoitoa. Elämä�� ylläpitävää kajoavaa hengityslaitehoitoa käyttävien ALS-potilaiden PAV oli merkittävästi hidastunut laskennallisella menetelmällä arvioituun PAV verrattuna.

Puolueiden keskustelutilaisuuksista mediatapahtumiksi. Television vaaliohjelmat ja niihin liittynyt sanomalehtijulkisuus 1960-luvulta 1980-luvulle

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan television vaaliohjelmia ja niihin liittynyttä sanomalehtijulkisuutta 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle. Tarkastelun kohteena ovat sekä eduskunta- että presidentinvaalien vaaliohjelmat. Tutkimusaineisto koostuu Yleisradion hallinto- ja ohjelmaneuvostojen pöytäkirjoista, vaaliohjelmien televisiotallenteista sekä vaaliohjelmia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Lehtiaineisto on kerätty Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista, Iltalehdestä, Aamulehdestä, Kansan Uutisista, Suomenmaasta sekä Suomen Sosialidemokraatista. Sanomalehtiaineistoa on täydennetty Yleisradion leikearkistoon kerätyillä lehtileikkeillä. Tutkimuksessa on analysoitu toisaalta television vaaliohjelmien kehitystä ja toisaalta vaaliohjelmiin liittynyttä sanomalehtikirjoittelua. Television vaaliohjelmien kehityksen osalta tutkimuksessa on kuvattu, millä tavoin vaaliohjelmia on eri aikoina tehty ja millaisia poliittisia kiistoja niiden tekemiseen on liittynyt. Sanomalehtiaineiston analyysissa on tarkasteltu sitä, mihin seikkoihin vaaliohjelmia käsittelevissä kirjoituksissa on kiinnitetty huomiota, millä tavoin lehdet ovat suhtautuneet ohjelmien toteutukseen ja millainen rooli ohjelmilla on nähty olleen vaalikampanjoinnissa. Väitöskirjan näkökulma on historiallinen, mikä merkitsee ajallisten kontekstien keskeisyyttä analyysissa. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota sekä poliittisessa kulttuurissa että mediamaisemassa tapahtuneisiin muutoksiin. Vaaliohjelmat olivat 1960-luvulla tarkkaan säänneltyjä puolueiden välisiä keskustelutilaisuuksia, joissa toimittajilla ei ollut näkyvää roolia. Ohjelmien toteutuksesta vastasivat puoluemandaateilla toimineet Yleisradion ohjelma- ja hallintoneuvoston jäsenet, joten ohjelmien toteutuksen yksityiskohdista vastasivat puolueet. Puolueet riitelivät usein vaaliohjelmien toteutuksesta, mikä osoittaa, että puolueille television vaaliohjelmat olivat tärkeitä poliittisia foorumeita jo 1960-luvulta lähtien. Vaaliohjelmat jakautuivat kahteen erilaiseen ohjelmaformaattiin; vaalitentteihin ja suureen vaalikeskusteluun. Vaalitenteissä kunkin puolueen edustajat olivat vuorollaan ”altavastaajina”, joille muiden puolueiden edustajat esittivät kysymyksiä. Suuri vaalikeskustelu oli perinteisempi paneelikeskustelu, jossa poliitikot selvittivät vuorotellen kantojaan ajankohtaisiin poliittisin kysymyksiin. 1970-luvun puolivälissä vaalitenttien toteutuksessa tapahtui suuria muutoksia, kun toimittajat syrjäyttivät poliitikot vaalitenttien kyselijöinä. Suuri vaalikeskustelu säilyi ennallaan. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin oli 1960- ja 1970-luvuilla huomattavasti pidättyvämpää kuin poliitikkojen. Sanomalehdistön näkökulmasta television vaaliohjelmien tärkeimpänä tehtävänä oli puolueiden poliittisten linjausten esittely. Vaaliohjelmia käsittelevissä teksteissä esiteltiin pääasiassa poliitikkojen ohjelmissa pitämiä puheenvuoroja. Puoluelehdissä puheenvuorojen sisältöä arvioitiin aatteellisista lähtökohdista, sitoutumattomissa sanomalehdissä neutraalimmin. Vaaliohjelmien toteutukseen liittynyt kritiikki kohdistui toisaalta poliitikkojen puoluepropagandaan, toisaalta poliitikkojen liialliseen varovaisuuteen. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi ennallaan myös 1970-luvulla, jolloin vaaliohjelmia alettiin tehdä toimittajavetoisesti. Ainoa muutos liittyi vaaliohjelmakritiikkiin, joka kohdistui nyt poliitikkojen ohella myös toimittajiin, joiden katsottiin olleen ohjelmissa liian hyökkääviä. Suurin muutos vaaliohjelmiin liittyneessä kirjoittelussa tapahtui 1980-luvulla. Vaaliohjelmia käsitteleviä kirjoituksia julkaistiin sanomalehdistössä monikertainen määrä 1970-lukuun verrattuna. Samalla myös vaaliohjelmia käsittelevien kirjoitusten näkökulmat alkoivat muuttua, kun ohjelmin visuaalinen ulottuvuus alkoi olla yhä näkyvämmin esillä sanomalehtiin laadituissa analyyseissa. Lehdet alkoivat teettää säännöllisesti erilaisia tutkimuksia poliitikkojen pärjäämisestä ohjelmissa ja kirjoittaa vaalikeskusteluiden voittajista ja häviäjistä. Lisäksi lehtijutuissa arvioitiin poliitikkojen esiintymistä ja vaaliohjelmista välittyviä vaikutelmia. Vuoden 1982 presidentinvaaleissa uusista näkökulmista kirjoittivat erityisesti iltapäivälehdet, mutta vuosikymmenen jälkipuoliskolla samankaltaisia lähestymistapoja omaksuivat myös Helsingin Sanomat ja Aamulehti. Niiden vaaliohjelmia käsittelevissä uutisissa kiinnitettiin yhä useammin huomiota poliitikkojen esiintymiseen, pukeutumiseen ja tunnetiloihin. Puoluelehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi kuitenkin ennallaan, ja myös vaaliohjelmakritiikki säilyi suurelta osin muuttumattomana. 1980-luvun aikana television vaaliohjelmat muuttuivat lehdistön käsittelyssä puolueiden tavoitteita esittelevistä keskustelutilaisuuksista poliitikkojen ja puolue johtajien henkilökohtaisia ominaisuuksia mittaaviksi esiintymiskokeiksi ja suuriksi mediatapahtumiksi, joiden katsottiin toisinaan jopa ratkaisseen vaalin tuloksen. Nostaessaan television vaaliohjelmat kampanjajournalisminsa ytimeen, sanomalehdet vahvistivat television poliittista roolia.

Elämä työläisnaisten hyväksi. Fiina Pietikäisen yhteiskunnallinen toimijuus 1900–1930. Tutkimus työväenliikkeen sukupuolisidonnaisista käytännöistä

Tutkimuksessa perehdytään työväenliikkeessä vaikuttaneen naisaktiivi Fiina Pietikäisen (1870–1956) toimijuuden myötä työväenliikkeen sukupuolisidonnaisiin käytäntöihin vuosina 1900–1930. Tutkimus edustaa kollektiivista elämänkertatutkimusta. Tässä tutkimuksessa on keskeisesti esillä kysymys Fiina Pietikäisen ja työväenliikkeen suhteesta. Aikakauden työväenliike ei hyväksynyt individualistista toimintaa, vaan edellytti yksittäiseltä aktiivilta kurinalaisuutta ja sitoutuneisuutta yhteisesti sovittuihin pyrintöihin. Toisaalta työväenliike tarjosi niin työläismiehille kuin -naisillekin aivan uudenlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Työläisnaiset saattoivat miesten tavoin vaikuttaa poliittisissa ja ammatillisissa järjestöissä, joskin monet naiset keskittyivät vapaaehtoisesti vain puolueen naisjärjestöjen toimintaan. Tutkimus osoittaa, että Fiina Pietikäinen oli pragmaattinen naisaktiivi, joka monien muiden työväenliikkeen naisaktiivien tavoin otti tehtäväkseen työläisnaisten ja -lasten elinolosuhteiden kehittämisen. Edes poikkeusolosuhteet kuten vuoden 1905 suurlakko tai vuoden 1918 sisällissota eivät muuttaneet työväenliikkeen sukupuolisidonnaista toimijuuskulttuuria. Työväenliikkeen naisaktiivit keskittyivät vapaaehtoisesti ruokahuoltoon ja perhepolitiikkaan jättäen muut yhteiskunnalliset kysymykset miestoimijoiden vastuulle. Useimmista työväenliikkeen naisaktiiveista poiketen Fiina Pietikäinen toimi myös miesvaltaisessa ammattiyhdistysliikkeessä niin paikallis- kuin liittotasolla. Pietikäinen otti tehtäväkseen varsinkin helsinkiläisten silittäjien ja erityisesti kylvettäjien ammatillisen edunvalvonnan. Kyseiset naispuoliset ammatinharjoittajat olivat erittäin heikosti järjestäytyneitä, joten Pietikäisen ammatillinen edunvalvonta perustui pitkälti yhteiskunnallisesti otollisten tilanteiden hyödyntämiseen ja työväenliikkeen kollektiivin tukeen. Fiina Pietikäinen kannatti monien muiden naisaktiivien tavoin naisten erillistoimijuutta niin poliittisessa kuin ammatillisessa työväenliikkeessä. Hän sitoutui työväenliikkeen arvoihin ja käytäntöihin, muttei kokenut työväenliikettä tasa-arvoiseksi kollektiiviksi. Hän uskoi naisten voivan parhaiten kehittää omaa asemaansa erillistoimijuuden kautta. Poliittisen työväenliikkeen saralla naiset vaikuttivatkin aina työväenliikkeen hajoamiseen asti pitkälti omissa järjestöissään. Ammatilliseen edunvalvontaan naisten erillistoimijuus ei vakiintunut, koska ammattiyhdistysliikkeen miesaktiivit eivät kokeneet naistyöläisten aseman kehittämisen edellyttävän segregaatiota liikkeen sisällä. Käytännössä monet ammattiosastot olivat kuitenkin joko mies- tai naisammattiosastoja, koska aikakauden Suomessa sukupuoli määräsi hyvin voimakkaasti sen, mitä ammattia yksilö saattoi harjoittaa.

Riistetty vapaus. Yläneen tyttökoti ja tyttöyden tulkinnat 1955-1971

Pro gradu -tutkielmassani tutkin Yläneen tyttökotia ja tyttöyden tulkintoja vuosina 1955-1971. Tutkimuksessa perehdyn siihen, minkälaista tyttöyttä Yläneen tyttökotiin sijoitetut nuoret edustivat, ja miten koulukotikasvatuksella pyrittiin muovaamaan poikkeavana pidettyä tyttöyttä. Vuonna 1943 perustettuun Yläneen tyttökotiin sijoitettiin vuosittain kymmeniä nuoria. Koulukotisijoitus perustui hallinto-oikeudelliseen vapaudenriistoon ja sen kohteeksi joutuivat epäsosiaaliseen ja -sopivaan elämäntapaan ajautuneet nuoret, joita ei enää muin lastensuojelullisin toimenpitein voitu auttaa. Yläneen tyttökodin johtaja Martti Kuusikosken toimikauden aikana vuosina 1955-1971 laitosta pidettiin erityisen sulkeutuneena ja ankarana. Historiantutkimuksen osalta suomalaisten koulukotien tarkastelu on jäänyt vähäiseksi, eikä Yläneen tyttökotia ole koskaan perusteellisesti tutkittu. Tutkielmani teoreettinen kehys rakentuu sekä tyttötutkimuksen että marginaalihistorian osa-alueille. Tutkimukseni alkuperäislähteenä käyttämiäni Yläneen tyttökodin arkiston aineistoja olen tarkastellut sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti. Tarkemmin olen tutkinut 85 tyttökotiin sijoitetun nuoren tietoja, jolloin vuosittaiseksi otannaksi muodostuu viisi oppilasta. Työni käsittelyluvut olen jäsentänyt siten, että ensimmäisessä tarkastelen tyttöjen koulukotisijoitusta edeltävää elämä��. Keskiössä ovat tyttöjen koulukotisijoitukseen johtaneet elämäntavat sekä viranomaisprosessi, jonka jokainen nuori joutui käymään läpi ennen koulukotiin päätymistä. Toisessa käsittelyluvussa siirryn varsinaiseen koulukodissa vietettyyn aikaan. Tutkin, millaiseksi arki tyttökodissa muodostui ja miten tyttöyttä pyrittiin muovaamaan koulukodissa. Viimeisessä käsittelyluvussa tarkastelun kohteena ovat koulukodista vapautuminen ja tyttöjen laitoksen jälkeiset elämänvaiheet. Yläneen tyttökoti oli tarkoitettu erityisesti siveellisesti hairahtuneille nuorille, mutta tutkimustyötä tehdessäni havaitsin, että koulukotisijoitusta edelsivät seksuaalisen holtittomuuden rinnalla myös monet muut ongelmat. Tyttöjen sijoituksista vastanneet sosiaalilautakunnat määrittelivät pitkälti, mikä ei kuulunut normienmukaiseen tyttöyteen. Yläneen tyttökoti sen sijaan huolehti oikeanlaisen tyttöyden rakentamisesta. Tiukan kurin ja järjestyksen, työnteon sekä ammattikoulutuksen avulla tytöistä pyrittiin muovaamaan yhteiskunnan normeja vastaavia ihanteellisia nuoria. Monissa tapauksissa koulukotikasvatuksella saavutettiin pysyviä tuloksia, eivätkä tytöt enää laitoksesta vapautumisensa jälkeen ajautuneet takaisin vanhoille teilleen. Joidenkin tyttöjen kohdalla pysyviä kasvatustuloksia ei kuitenkaan saavutettu, sillä tutkimusaineistossani ilmeni myös tapauksia, joissa elämä koulukodin jälkeen osoittautui ongelmalliseksi.

Biovoimalaitoksen energiatehokkuuden parantaminen ja osakuorma-ajon optimointi

Energiatehokkuus on nykyaikana yksi tärkeimmistä energiataloudellisista tekijöistä voimalaitosten sähköntuotannossa. Varsinkin yhteistuotantolaitoksissa joissa sähkö on lämpöenergian lisänä saatava sivutuote, sähkön tuotannon optimointi voi merkitä laitostalouden ja yrityksen kannalta huomattavia lisätuloja tai -säästöjä. Kaukaan Voima Oy:n biovoimalaitos on vuonna 2009 kaupalliseen käyttöön valmistunut moderni yhteistuotantolaitos, joka sijaitsee Lappeenrannassa UPM Kaukas sellutehtaan tehdasalueella. Voimalaitos tuottaa kaukolämpöä ja sähköä Lappeenrannan kaupungille sekä prosessihöyryä ja sähköä UPM Kaukaan tehtaille. Tämän työn tavoitteena on tarkastella biovoimalaitoksen omakäyttösähkön kulutusta kuukausitasolla verrattuna laitoksella tuotettavan höyryn määrään sekä etsiä voimalaitokselta kohteita, joiden omakäyttösähkön kulutusta voidaan vähentää vaikuttamatta höyryntuotantoon ja näin parantaa laitoksen energiatehokkuutta ja hyötysuhdetta. Työ rajataan käsittelemään voimalaitoksen apulaitteiden ja -järjestelmien omakäyttösähkön kulutusta. Työssä tarkastellaan vuodenaikojen vaihtelun ja kaukolämmön sekä prosessihöyryn tarpeen muutoksen vaikutusta voimalaitoksen ajomalliin sekä höyryntuotannon ja omakäyttösähkön kulutuksen suhteisiin. Työssä esiin nousseiden kohteiden potentiaaliset sähköenergian säästöt ovat noin 2500 MWh vuodessa joka tarkoittaa keskimäärin 3,7 % vähennystä voimalaitoksen kuukausittaiseen omakäyttösähkön kulutukseen. Kohteet eivät käytännössä vaadi minkaanlaista investointirahaa, vaan uusia ajojärjestelyitä. Keskeisimmiksi säästökohteiksi valikoitui laitoksen pumppausjärjestelmien paineenalennukset.

Koulutusinflaatio. Koulutusekspansio ja koulutuksen arvo Suomessa 1970–2008

Sotienjälkeisenä aikana Suomessa jokainen sukupolvi on ollut edellistä korkeammin koulutettu ja kehitys näyttää yhä vain jatkuvan. Kun 1970-luvulla alle kolmanneksella väestöstä oli perusasteen jälkeinen koulutus, nykyään vähintään keskiasteen koulutuksen puuttuminen on lähes yhtä harvinaista. Koulutusinflaatio viittaa koulutuksen arvon laskuun työmarkkinoilla. Koulutuksen arvon inflatoituessa saman tasoisella koulutuksella päädytään yhä alempiin yhteiskunnallisiin asemiin. Väitöskirjassa tarkastellaan koulutuksen arvon muuttumista Suomessa vuosina 1970–2008. Empiirinen osuus muodostuu kolmesta referee-journaaleissa julkaistusta artikkelista. Ensimmäisessä artikkelissa tarkastellaan ylemmän toimihenkilön asemaan päätyneiden osuutta sekä suhteellista tulotasoa eri koulutusasteilla. Toinen artikkeli keskittyy koulutuksen ja huono-osaisuuden väliseen yhteyteen. Kolmannessa artikkelissa tarkastellaan koulutusekspansion ja koulutusinflaation välistä yhteyttä. Kahdessa ensimmäisessä artikkelissa käytetään samaa rekisteripohjaista otosaineistoa.Aineisto koostuu neljästä 4000 henkilön otoksesta, jotka edustavat 30–39-vuotiaita suomalaisia vuosina 1970, 1980, 1990 ja 2000. Kolmannessa artikkelissa käytetään aggregaattidataa vuosilta 1970, 1980, 1985, 1990, 1993, 1995, 2000, 2004, 2005, 2006, 2007 ja 2008. Viimeinen aineisto kattaa 30–39-vuotiaat työlliset suomalaiset mainituilta vuosilta, se ei siis ole otospohjainen. Tulosten perusteella koulutusinflaatio on ollut Suomessa vahvaa, erityisesti alimmalla korkea-asteella ja alemmalla korkeakouluasteella. Hyvinvointipuutteet lisääntyivät vähiten koulutettujen keskuudessa, mutta vähemmän kuin olisi voinut olettaa. Raja, jonka ylittävällä koulutuksella hyvinvointipuutteiden riski laskee huomattavasti, on noussut – perusasteen ja keskiasteen välistä keskiasteen ja alimman korkea-asteen väliin. Koulutusekspansion yhteys koulutusinflaatioon on ollut erittäin vahva, erityisesti alemmalla korkeakouluasteella.

Täytyy muistaa ja täytyy unohtaa

Kirjallisuusarvostelu

Partioperinteet ja niiden merkitykset partiolippukunta Kaarinan Sädetyttöjen toiminnassa

Tutkielman aiheena ovat partiolippukunta Kaarinan Sädetyttöjen perinteet ja niiden haastattelukerronnan sekä teemakirjoitusten kautta esiin tulleet merkitykset. Hankin tutkimusaineistoni haastattelemalla Kaarinan Sädetyttöjen toiminnassa mukana olleita henkilöitä. Haastatteluaineiston lisäksi hyödynsin lippukunnan julkaisemia historiikkeja, joissa lippukunnan jäsenet muistelevat lippukunnan toimintaa. Historiikkikirjoitusten lisäksi lähetin kirjoituspyynnön lippukunnan nykyisille ja entisille jäsenille. Käsittelen näitä kirjoituksia teemakirjoitusten tapaan. Tutkielmassa selvitän millaisia toimintatapoja, uskomuksia, leikkejä ja rituaaleja lippukunnan toiminnassa mukana olleet henkilöt muistavat ja millaisia merkityksiä he näille perinteen muodoille asettavat. Tutkimusaineiston kautta saamaani muistitietoa temaattisesti analysoimalla ja tulkitsemalla tuon esiin Kaarinan Sädetyttöjen perinteitä ja niihin liitettyjä merkityksiä. Merkityksellisiksi perinteenmuodoiksi nousivat eri aineistoista partioparaatit sekä retket ja leirit. Tärkeänä nähtiin myös partion antamat elämänohjeet ja tekemällä oppiminen. Paraatiin liittyen teksteissä nousi esiin erityisesti partioasu, jonka tärkeys paraatin kannalta on vaihdellut paljon eri vuosikymmeninä. Leirien iltanuotiot ohjelmineen olivat päällimmäisinä muistoina useiden muistelijoiden teksteissä. Ryhmähengen kannalta yhdessä vietetyt hauskat iltaohjelmat leikkeineen ja esityksineen olivat tärkeässä asemassa. Monissa teksteissä painotettiin myös lippukunnan lauluperinnettä. Aineiston teksteissä arvostettiin erityisesti lippukunnalle ominaisia piirteitä, yhteisöllisyyttä sekä pitkään käytössä olleiden perinteenmuotojen säilymistä.

Firabelityö ja suomalaisen työelämän murros 1900-luvun alusta 1960-luvulle

Tutkimus tarkastelee firabelitöiden näkökulmasta suomalaisen tehdastyön ja työelämän murrosta 1900-luvun alusta 1960-luvulle. Tutkimuksen tarkoituksena on valottaa firabelitöiden historiallista luonnetta. Firabelitöillä tarkoitetaan töitä, joita työntekijät tekivät itselleen työpaikalla, työnantajan välineillä ja materiaaleilla. Yleensä firabelitöinä tehtiin erilaisia kodin hyödykkeitä. Firabelityöt ovat olleet osa paternaalista vaihtojärjestelmää, jossa tehtaanomistaja huolehti työntekijöilleen työn uusintamisen kannalta välttämättömät elinolot niin palkkana kuin luontaisetuina. Firabelityöt sijoittuivat luontaisetujen ja työpaikalta varastamisen väliselle harmaalle alueelle. Tutkimusajan sisällä Suomessa siirryttiin paternaalisista työyhteisöistä sopimusyhteiskuntaan, jossa työehdot sovitaan työnantajien ja työntekijöiden ammattiliittojen välisissä neuvotteluissa. Tutkimus jäsentyy siten, että alkuun firabelityöt kontekstualisoidaan 1900-luvun työelämä��n vertaamalla niitä luontaisetuihin ja työpaikalta näpistämisiin. Historiallisen taustan jälkeen tutkimus käsittelee firabelitöiden tekemisen luvallisuutta ja luvattomuutta. Firabelitöiden luvanvaraisuuteen liittyy työnantajan, työnjohdon ja työntekijän erilaiset näkökulmat. Lopuksi käsittelen muistitiedon vaikenemista firabelitöistä 1970-luvun alkuun tultaessa. Päälähteenä tutkimuksessa on muistitietoaineistot neljästä eri arkistosta. Aineistot on kerätty vuosien 1967-2012 välisenä aikana. Muistitietoaineistojen lisäksi tutkimuksessa käytetään lähteenä neljän eri tehtaan arkistoaineistoja vuosilta 1901-1970. Firabelityöt pitivät sisällään työväestön omapäisyyden ja samanaikaisesti työnantajien joustovaran palkanmaksukyvyn ollessa heikko. Firabelityöt palasivat työntekijöiden luvallisiksi tai luvattomiksi palkanlisiksi 1930-luvun pula-aikana ja säilyivät sellaisina säännöstelyn päättymiseeen vuoteen 1956 asti. Firabelitöitä tehtiin eniten metalliteollisuudessa. Firabelitöiden aineellisen hyödyn lisäksi niiden tekeminen kehitti työntekijöiden ammatillista osaamista ja kohotti työntekijöiden ryhmähenkeä. Vaikka firabelitöitä koskevat muistelmat päättyvät vuoteen 1970, ei niiden tekeminen välttämättä ole päättynyt.

Alkeisohjaajien airmanship ja sen kehittäminen : inhimillinen ulottuvuus lentäjäksi kasvamisessa lentoreserviupseerikurssilla

Airmanship voidaan ymmärtää lentämisen inhimillisen ulottuvuuden käsittävänä kokonaisuutena, joka koostuu ainakin tiedoista, taidoista ja asenteista. Airmanship ilmenee muun muassa lennolla varautumisena tulevaan ja johdonmukaisena päätöksentekona sekä yleisesti haluna kehittää itseään lentäjänä. Tutkimuksessa käsiteltiin tätä lentämisen kokonaisuutta monesta näkökulmasta. Airmanship-malleista tutkittiin Kernin niin sanottua temppelimallia sekä Ebbagen ja Spencerin kolmiomallia. Lisäksi käsiteltiin itseohjautuvuutta, ammatillista kasvua ja kokemuksellista oppimista osana lentäjäksi kasvamista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selventää käsitystä alkeisohjaajien airmanshipistä, löytää siitä mahdollisia puutteita ja esittää edellisten perusteella alkeisohjaajien koulutukseen kehitysehdotuksia. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen ja aineistoon pureuduttiin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimusta varten haastateltiin kolmea lennonopettajaa. Kirjallisen materiaalin ja haastattelujen lisäksi aineistona olivat häiriöilmoitukset VN1-alkeislentokoulutuksesta vuosilta 2006–2008. Tutkimus perustuu kirjoittajan aiempaan airmanship-käsitteen tarkasteluun. Alkeisohjaajien airmanshipistä löytyi vain pieniä puutteita. Korjausehdotuksia esitettiin muun muassa lentojen valvojan kanssa toimimisesta ja häiriöilmoitusten laatimisesta. Airmanshipin opettamisesta todettiin, että sen tulee olla koulutuksen keskiössä eikä sen erillisenä osana. Ainakin lennonopettajien olisi tiedostettava airmanshipin sisältö, jotta alkeisohjaajia voitaisiin järjestelmällisesti kouluttaa ja kasvattaa haluttuun suuntaan. Tutkimuksessa todettiin myös, ettei airmanshipiä voida yksiselitteisesti ja tyhjentävästi määritellä.

Huolto tulevassa sodassa : näkemyksiä huollosta 1950-luvun Sotilasaikakauslehdissä ja Tiede ja Ase -vuosijulkaisuissa

Huollon keskeisenä tehtävänä on ollut ylläpitää taisteluissa joukkojen toimintakykyä ja mielialaa. Huolto käsittää yksittäisen taistelijan henkilökohtaisen huollon, eli muonituksen, vaatetuksen ja hygienian sekä joukkokohtaisen huollon. Huoltoon liittyviä tehtäviä ovat esimerkiksi lääkintähuolto, kuljetukset, taloushuolto ja ampumatarvikehuolto Tässä tutkimuksessa tarkastellaan huollon tilannetta heti talvi- ja jatkosotien jälkeen. Ai-neistona käytetään Sotilasaikakauslehdissä ja Tiede ja Ase–vuosijulkaisuissa julkaistuja huoltoa käsitteleviä artikkeleita vuosilta 1947–1959. Sotilasaikakauslehti on ollut koko il-mestymisen ajan suomalaisten upseerien merkittävimpiä julkaisukanavia, ja lehdessä onkin julkaistu runsaasti myös huoltoon liittyviä artikkeleita. Tämä tutkimus on laadullinen tut-kimus, jossa tutkimusmenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia haasteita kohdistui huoltoon sodanjälkeisellä vuo-sikymmenellä. Kysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: mitä so-takokemukset opettivat huollosta artikkelien kirjoittajien mielestä, mitkä tekijät nousivat keskeisimmiksi 1950-luvun huoltoa käsittelevissä kirjoituksissa, mitä näistä asioista kirjoi-tettiin huollon kehittämisen kannalta ja miten sodan luonteen muuttumisen nähtiin vaikut-tavan huollon kehitykseen. Sotilasaikakauslehden ja Tiede ja Ase – vuosijulkaisun huoltoa käsitteleviä artikkeleita tar-kasteltaessa esiin nousevia aihealueita ovat kysymykset liikkuvuudesta ja kuljetuksista sekä huollon johtamisesta ja huoltotaktiikasta. Artikkelien kirjoittajat perustavat näkemyksensä sotakokemuksiin ja käsitykseen tulevan sodan luonteesta. Tuleva sota nähdään artikkeleissa yhä totaalisempana. Sodan luonteen muuttumisen uskotaan antavan tarpeellisen sysäyksen huollon kehitykselle, ja huoltojoukkojen moottorointi näyttääkin kirjoittajien mukaan lähitulevaisuudessa todennäköiseltä. Huollon keskittämistä huoltopäällikölle pidetään tärkeänä. Lisäksi sotakokemukset vahvistivat artikkelien kirjoittajien käsitystä koulutuksen merkityksestä huoltojohtajille. Tutkimuksessa selviääkin, että huollon suurimmat haasteet 1950-luvulla kohdistuivat annettavan koulutuksen sisältöön ja toteutukseen, puo-lustusvoimien moottorointiin sekä huollon johtamiseen.