754 resultados para Maailman tila
Resumo:
1990-luvun alussa Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota päättyi. Länsimaissa alkoi prosessi, jossa käsitykset uhkamalleista ja -kuvista uudistuivat. Uhkamallit, joissa painopiste oli suurten massa-armeijoiden hyökkäykset ja niiden torjunta, alkoivat vaikuttaa vanhentuneilta. Perinteisen sodan uhan rinnalle nousi uusia, globaaleja uhkia, kuten ympäristökatastrofit, joukkotuhoaseiden leviäminen sekä terrorismi. Syyskuun 11. päivä 2001 terroristi-iskut lisäsivät länsimaiden panostusta terrorismin vastaiseen toimintaan merkittävästi. Yhdysvallat julistivat sodan terrorismia vastaan muiden länsimaiden ja yhteisöjen kuten EU:n ja Naton tuella. Merkittävää on, että Yhdysvaltojen sodanjulistus terrorismia vastaan on aiheuttanut historiallisessa kontekstissa ristiriitoja transatlanttisessa turvallisuusympäristössä. Erityisesti EU on suurimpien jäsenvaltioiden, kuten Ranskan ja Saksan, johdolla vastustanut Yhdysvaltojen toimenpiteitä, kuten Irakin sotaa. EU on nähnyt Yhdysvaltojen toimet kansainvälisten lakien ja erityisesti Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden vastaisina. Tätä näkemystä on osiltaan tukenut Nato, joka ei ole osallistunut hyökkäyksellisiin operaatioihin, vaan on muodostanut toimintamallin, jossa kriisinhallinnan ja terrorismin vastaisen toiminnan periaatteet sekoittuvat. Tutkimuksessa tuodaan esille Yhdysvalloissa, EU:ssa ja Natossa vallitsevat diskurssit, jotka ovat määrittämässä osapuolien toimintaa terrorismin vastaisessa toiminnassa. Diskurssien määrittämisen kautta on mahdollista arvioida, millä tavoin Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton terrorismin vastainen politiikka on vaikuttanut transatlanttiseen turvallisuusajatteluun ja -käytäntöihin ja samalla Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton välisiin suhteisiin. Samalla syntyy käsitys siitä, miten toimijat ovat rakentaneet käsityksensä terrorismista uhkana, vaarana tai riskinä ja miten toimijoiden terrorismin vastaisen toiminnan päädiskurssit ovat rakentaneet toimijoiden identiteettejä turvallisuustoimijoina. Näin syntyy käsitys osapuolien tavasta määritellä yksityisiä ja yhteisiä tulkintoja alueelliseen ja kansainväliseen turvallisuusympäristöön vaikuttavista uhista ja pyrkimyksistä vaikuttaa kansainvälisen ja erityisesti transatlanttisen turvallisuusympäristön sääntöihin. Työn tulokset lisäävät ymmärrystä Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisen tavoiteasettelun lähtökohdista sekä toimijoiden päätöksentekoa ohjaavista tekijöistä. Aineistona tutkimuksessa käytetään Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisia virallisdokumentteja. Yhdysvaltojen turvallisuusajattelussa painottuu näkemys Yhdysvaltojen erinomaisuudesta ja hegemonisesta asemasta globaalissa turvallisuusympäristössä. Tähän liittyy oleellisesti rakennettu identiteetti maailman johtavana valtiona sekä sotilaallisesti että taloudellisesti. Yhdysvaltojen ”sota terrorismia vastaan”- diskurssi pohjautuu näkemykselle, jonka mukaan Yhdysvallat kykenee ja voi käyttää sotilaallista voimaa omien intressiensä ja kansalaistensa suojaamiseksi maailmanlaajuisesti. Yhdysvallat on luokitellut terrorismin sodankäynniksi Yhdysvaltoja vastaan jolloin Yhdysvallat on legitimoinut ennaltaehkäisevän voimankäytön keinoksi torjua terrorismia minkä tahansa itsenäisen valtion alueella. Terrorismiin on läheisesti sidottu käsitteet joukkotuhoaseiden leviäminen ja käyttö sekä roistovaltioiden muodostama uhka. Näiden kautta Yhdysvallat ovat rakentaneet itselleen identiteetin yleismaailmallisten arvojen, kuten demokratian, vapauden ja oikeuden puolustajana. EU:n ajattelussa painottuu näkemys, jonka mukaan EU on ylikansallinen toimija, joka koordinoi ja mahdollistaa jäsenvaltioiden tehokkaan kokonaistoiminnan. EU ei ole hyväksynyt Yhdysvaltojen näkemystä terrorismista vaan on rakentanut käsitteen, jonka mukaan terrorismi on rikollisuutta. Tämä heijastaa EU:n rakentamaa identiteettiä sekä institutionaalista rakennetta, jonka mukaan sen päätehtävä eurooppalaisessa turvallisuusympäristössä on vapauden, oikeuden ja turvallisuuden mahdollistaminen. Oman ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssinsa kautta EU on pyrkinyt vahvistamaan omaa identiteettiään sekä alueellisena että kansainvälisenä toimijana. Terrorismin turvallisuudelle muodostaman uhan kautta EU on siis hakenut oikeutuksen omalle kasvaneelle roolilleen turvallisuustoimijana. Naton turvallisuusajattelussa painottuvat jäsenvaltioiden näkemyksistä nousevat elementit. Jäsenvaltioiden keskinäiset suhteet sekä poliittiset ja taloudelliset intressit ovat olleet ratkaisevassa roolissa Naton rakentaessa ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssiaan. Naton uhkakuvatulkintoihin terrorismista ovat vaikuttaneet sen suhde Euroopan unioniin. Nato on ollut ratkaisevassa roolissa transatlanttisten suhteiden säilyvyyden kannalta terrorismin vastaisen toiminnan aikakautena. Merkittävää on, että terrorismin muodostaman uhan kautta Nato on kyennyt rakentamaan itselleen identiteetin kriisinhallintajärjestelmänä, joka on voinut ottaa vastuuta YK:lta. Terrorismi ja sen vastainen toiminta on mahdollistanut Naton olemassaolon ja jatkuvuuden kylmän sodan jälkeisessä globaalissa turvallisuusympäristössä.
Resumo:
Ilmanlaatua on Kanta- ja Päijät-Hämeen seudulla seurattu bioindikaattorien avulla 1980-luvulta lähtien. Ilmanlaadun bioindikaattoreina käytettiin männyn runkojäkäliä, männyn elinvoimaisuutta sekä männyn neulasten, sammalen ja humuksen alkuainepitoisuuksia ja kemiallisia ominaisuuksia. Vuonna 2014 bioindikaattoriseuranta toteutettiin ensimmäistä kertaa alueiden yhteisenä seurantana. Ilman epäpuhtauksien vaikutukset bioindikaattoreihin olivat voimakkaimmin kuormitetuilla alueilla selvästi havaittavissa, hajakuormitetuilla alueilla vaikutukset olivat lieviä. Tutkituista muuttujista jäkälämuuttujat kuvasivat eri ilman epäpuhtauksien (rikkidioksidi, typen oksidit, hiukkaset) yhteisvaikutusta. Männyn neulaskato kuvasi osin luontaisia tekijöitä, osin ilman epäpuhtauksien vaikutuksia. Neulasista mitatut alkuainepitoisuudet, mukaan lukien rikkipitoisuudet, kuvasivat pääasiassa metsikön kasvuolosuhteita. Humuksen ja erityisesti sammalen metallipitoisuudet kuvasivat ilman kautta leviävien epäpuhtauksien kuormitusvaikutusta hyvin. Kanta- ja Päijät-Hämeen merkittävimmät raportoitujen ilman epäpuhtauksien päästölähteet ovat liikenne, energiantuotanto ja teollisuus. Lisäksi alueella on merkittäviä jätteenkäsittelytoimintojen keskittymiä. Myös jätevedenpuhdistamoiden läheisyys näkyy ilmanlaadun indikaattorilajeissa. Näiden toimintojen läheisyys sekä päästömäärät vaikuttavat jäkälälajiston koostumukseen ja kuntoon siten, että laitosten läheisyydessä lajiston kunto on huonompi ja lajisto köyhtyneempää kuin tausta-alueilla. Samoin sammalen ja humuksen metallipitoisuudet ovat suurempia päästölähteiden läheisyydessä kuin kauempana niistä. Myös suuret päästömäärät lisäävät epäpuhtauksien kertymistä sammaliin ja humukseen sekä kasvattavat jäkälälajiston vaurioita ja köyhdyttävät lajistoa. Alueen ilmoitusvelvollisten laitosten rikkidioksidin, typen oksidien ja hiukkasten päästöt ovat vähentyneet 2000-luvun alkuun verrattuna. Päästövähennykset eivät kuitenkaan näy lineaarisesti tutkituissa indikaattorilajeissa. Kanta-Hämeen osalta tilastollisesti merkitseviä eroja jäkälämuuttujissa oli mm. sormipaisukarpeen vaurioasteessa, joka oli keskimäärin kasvanut vuoteen 2002 verrattuna sekä levän yleisyydessä, joka oli vähentynyt vuoteen 2002 verrattuna. Sammalen ja humuksen metallipitoisuuksista ainoastaan kuparin pitoisuudet olivat kasvaneet. Sammalen elohopea- ja vanadiinipitoisuudet sekä humuksen kadmium- ja lyijypitoisuudet olivat laskeneet, muissa pitoisuuksissa ei ollut tapahtunut muutoksia. Jäkälämuuttujien osalta selviä muutoksia havaittiin Lahden, Forssan ja Heinolan keskustojen tuntumassa sekä Kärkölän Lappilassa. Luonnontilaisimmat alueet sijaitsivat Lopen eteläosissa, Orimattilan pohjoisosissa sekä Kärkölän itäpuolella. Jäkälätunnukset olivat keskimäärin samaa tasoa kuin muualla Suomessa. Korkeita metallipitoisuuksia havaittiin erityisesti Heinolan Myllyojan tutkimusalalla sekä Riihimäellä. Sammalesta mitatut lyijy- ja kromipitoisuudet olivat alueella suurempia kuin vertailuaineistoissa muualla Suomessa, humuksen osalta puolestaan vertailuaineistoja korkeampia keskimääräisiä pitoisuuksia havaittiin kromilla, kuparilla, lyijyllä, vanadiinilla ja nikkelillä. Taajama- ja tausta-alojen keskinäisessä vertailussa jäkälätunnukset olivat jäkälien peittävyyksiä lukuun ottamatta paremmassa kunnossa tausta-aloilla kuin taajama-aloilla. Neulasten ravinnepitoisuuksissa ja humuksen raskasmetallipitoisuuksissa havaittiin myös eroja; taajama-aloilla pitoisuudet olivat keskimäärin korkeampia kuin taustaaloilla. Lyhyemmän aikavälin kertymistä kuvaavat sammalten raskasmetallipitoisuuksien mukaan taajama-aloilla ei havaittu eroa tausta-alueisiin.
Resumo:
Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelman 2016–2021 osassa 1 on esitetty toimenpiteiden suunnittelun taustatiedot. Näitä ovat muun muassa vesienhoidon keskeisimmät käsitteet, vesien tilaan vaikuttavat toiminnot, jo käynnissä olevat vesien tilan parantamista edistävät toimenpiteet ja niiden ohjaus sekä pintavesien tilan arvioinnin periaatteet ja tulokset. Lisäksi esitellään suunnittelussa käytetyt aineistot ja menetelmät.
Resumo:
Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelman 2016–2021 osa 2 sisältää yksityiskohtaiset tiedot pinta- ja pohjavesien tilan parantamistarpeista, niille vesienhoitokaudella 2016–2021 kohdistettavista toimenpiteistä sekä arviot toimenpiteiden toteutuksen kustannuksista ja muista vaikutuksista.
Resumo:
Freemiumilla tarkoitetaan liiketoimintamallia, jossa tuotteen perusominaisuudet annetaan kuluttajan käyttöön ilmaiseksi, mutta kehittyneemmät ominaisuudet ja premium-sisältö ovat maksullisia. Freemium-mallissa olennaista on löytää hyvä tasapaino ilmaisversion ja maksullisen version välille. Hyvä ilmainen versio houkuttelee tehokkaasti uusia käyttäjiä, mutta myös maksullisen version tulee tarjota lisäarvoa, jotta käytöstä oltaisiin valmiita myös maksamaan. Tutkielmassa selvitettiin eri tekijöiden, kuten ohjelmaversioiden ominaisuuksien vaikutusta käyttäjien siirtymään ilmaisversiosta maksulliseen musiikin suoratoistopalvelussa, Spotifyssa, sekä tutkittiin arvonmuodostuksen kehitystä ostopäätöksen jälkeen. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisin menetelmin haastattelemalla henkilöitä, joilla oli kokemusta Spotifyn maksullisen version käyttämisestä. Tutkimuksen perusteella eniten vaikutusta konversioon ilmaisversiosta maksulliseen oli versioiden teknisillä eroavaisuuksilla. Näistä tärkeimpiä konversion kannalta olivat ilmaisversion käyttöä heikentävät tai rajoittavat ominaisuudet: Tärkein yksittäinen peruste maksulliseen versioon siirtymiseen oli mainoksista eroon pääseminen, mutta myös kuuntelurajoitukset vaikuttivat päätökseen merkittävästi. Maksullisen version lisäominaisuuksista mobiiliversio ja offline-tila olivat molemmat myös tärkeitä ostopäätöksen kannalta, mutta esimerkiksi maksullisen version paremmalla äänenlaadulla ei juuri ollut vaikutusta konversioon. Teknisten eroavaisuuksien lisäksi ostopäätökseen vaikuttivat myös mm. sosiaaliset tekijät ja olosuhteiden muutokset. Suurin osa käyttäjistä koki maksullisesta versiosta saadun lisäarvon pysyneen samankaltaisena myös ostopäätöksen jälkeen. Jälkeenpäin saadun arvon suhdetta hintaan ei enää arvioitu niin tarkasti kuin ostohetkellä. Teknisten eroavaisuuksien muuttaminen on helpoin tapa vaikuttaa siihen, miten paljon lisäarvoa käyttäjät maksullisesta versiosta saavat. Versioiden eroavaisuuksia säätelemällä pystytään vaikuttamaan siihen, miten suureksi konversioprosentti muodostuu.
Resumo:
Tässä tutkielmassa tarkastelen Turku365-nimistä kaupunkitaideteoskokonaisuutta, joka toteutui vuonna 2011 osana Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa. Keskityn erityisesti Arjen löytöretkeilijät -osioon, joka koostui 52 osallistavasta kaupunkitaidetehtävästä sekä teokseen liittyvästä internetsivusta, jossa tehtävätoteutuksia saattoi jakaa ja kommentoida. Aineistona tutkimuksessani käytän Meiju Niskalan konseptoimaa Kalenteri arjen löytöretkeilijälle -kirjaa sekä Arjen löytöretkeilijöiden internetsivua. Tutkielmassani pohdin, millaisiin tilojen haltuunottoihin tehtävät osallistujia yllyttivät. Tutkin myös, millaisia interaktioita teoksen lopulta onnistui synnyttää sekä sitä, ja millaista informaatiota osallistujat kaupunkitilaan ja -tilasta tuottivat. Hahmottelen Michel De Certeaun (1984) kirjoitusten pohjalta kolme erilaista tilan haltuunoton taktiikkaa: harhailun, rytmin häiritsemisen ja nimeämisen, joihin kalenteritehtävät nähdäkseni rohkaisevat, ja pohdin taktiikoiden käyttöä. Tarkastelen kaupunkitilaa relationaalisena eli prosessinomaisena, kontekstisidonnaisena ja suhteissa syntyvänä monitasoisena kokonaisuutena, johon sisältyy olennaisesti myös virtuaalinen tila. Tarkastelen fyysisen ja virtuaalisen tilan limittymiä lisätyn tilan ja hybridisen tilan näkökulmista sekä palimpsestin käsitteen kautta. Tällaisesta tilan näkökulmasta Arjen löytöretkeilijöiden internetsivu näyttäytyy erottamattomana osana fyysisessä kaupunkitilassa toteutuvaa teoskokonaisuutta. Kaupunkitaidetehtävien ohjeita tulkittiin enimmäkseen melko kirjaimellisesti ja tehtävätoteutukset noudattivat annettuja ohjeita. Teoksen virtuaalisen kaupunkitaidegallerian käytöt näyttävät jääneen vähäisiksi, eikä laajempaa tai dialogista keskustelua kaupunkitaiteesta vuoden aikana syntynyt. Teosten myötä tilaan ja tilasta tuotettu informaatio oli moninaista, kuten vastaajien joukkokin.
Resumo:
Kyrönjoen yläosan tulvasuojeluhankkeen eri osille on useita lupapäätöksiä, joissa luvanhaltijana on valtio. Lupapäätöksissä on velvoite tarkkailla Kyrönjokeen johdettavien kuivatusvesien määrää ja laatua sekä rakentamisen ja pengerryspumppaamojen käytön vaikutusta Kyrönjoen tilaan. Lisäksi on tarkkailtava mm. vaikutuksia Kyrönjoen ja sen alapuolisen merialueen kala-, rapu- ja nahkiaiskantoihin ja kalastukseen sekä kalannousuun Malkakoskessa. Osana vuonna 2011 laadittua tarkkailusuunnitelmaa ovat pohjaeläinselvitykset, jotka kuuluvat harvemmin kuin vuosittain tehtäviin tarkkailuihin. Tämä on raportti vuoden 2014 pohjaeläintarkkailusta. Kyrönjoen koskien pohjaeläimistön yksilömäärä oli kaikilla näytepaikoilla suurempi vuonna 2014 kuin edellisenä näytteenottovuonna. Yksilömäärän kasvu oli huomattavin Malkakosken tekokoskella, jonka pohjaeläimistön monimuotoisuus oli kuitenkin alhaisempi kuin muilla havaintopaikoilla Harjankoskessa ja Kolkinkoskessa. Eläinyhteisöjen monimuotoisuus oli suurin ylimmällä Harjankoskella. Poh-jaeläinyhteisö oli nyt Kolkinkoskessa merkittävästi monipuolisempi kuin muutamina aiempina tutkimusvuosina. Kolkinkosken pohja-eläinyhteisö reagoi voimakkaasti Kyrönjoen alajuoksulla esiintyviin episodiluonteisiin veden happamuusjaksoihin, ja eläinyhteisöissä havaitaan selkeä yksipuolistuminen erittäin happamien jaksojen jälkeen, ja vastaavasti palautuminen vähemmän happamien jaksojen jälkeen kuten syksyllä 2014. Koskien pohjaeläimistöön kohdistuu samanaikaisesti useita eri stressitekijöitä, joista osa on luonnollisia, kun taas osaan on ihmistoi-minta vaikuttanut vaihtelevissa määrin. Ylin näytekoski, Harjankoski, sijaitsee happamien sulfaattimaiden yläpuolella, minkä johdosta veden laatu on parempi kuin Kyrönjoen alemmilla osilla. Koski sijaitsee myös tulvasuojeluun liittyvien vesistötöiden vaikutusalueen ulkopuolella. Näistä syistä pohjaeläimistön ekologinen tila on ollut hyvä ja hyvin samanlainen tarkastelujaksolla 2005‒2014. Keinotekoisen Malkakosken yksilö- ja taksonimäärät ovat olleet vähitellen kasvussa, mutta samalla on ollut viitteitä lisääntyneestä or-gaanisesta kuormituksesta. Malkakoskessa on luonnonkoskiin verrattuna vähemmän pohjaeläimille olennaista, luontaista vesisammal-kasvustoa. Vesisammalta oli kuitenkin vuonna 2014 selvästi enemmän kuin aiempina näytteenottovuosina.
Resumo:
Tähän vesienhoidon toimenpideohjelmaan vuosille 2016–2021 on koottu tiedot Pohjois-Karjalan pinta- ja pohjavesien tilasta sekä tarvittavista toimenpiteistä vesien tilan parantamiseksi ja hyvän tilan ylläpitämiseksi. Ohjelmassa on tarkistettu ja täydennetty vesienhoitokaudelle 2010–2015 laaditussa toimenpideohjelmassa esitetyt tiedot. Tarkastelussa oli 538 pintavesimuodostumaa. Vesien tilaa heikentävät erityisesti hajakuormituksen aiheuttama rehevöityminen ja paikoin pistekuormitus. Rakenteelliset muutokset, kuten padot ja perkaukset ovat vaikuttaneet etenkin virtavesien tilaan. Luokitellusta järvipinta-alasta 92 % on erinomaisessa tai hyvässä ja 8 % hyvää heikommassa ekologisessa tilassa. Jokimuodostumien kokonaispituudesta 78 % on vähintään hyvässä ja 22 % hyvää huonommassa tilassa. Kemiallista tilaa heikentävät nikkelipitoisuus kaivosteollisuuden alapuolisissa vesistöissä Outokummussa sekä runsashumuksissa vesistöissä yleisesti korkeahko kalojen elohopeapitoisuus. Tämä on pääosin seurausta kaukokulkeumana tulevasta laskeumasta. Ohjelmassa esitetään toimenpiteitä mm. maataloudesta ja muista hajalähteistä aiheutuvan ravinnehuuhtouman vähentämiseksi sekä yhdyskuntien, kaivostoiminnan ja turvetuotannon päästöjen hallintaan. Lisäksi esitetään kunnostustoimia rehevöityneiden järvien ja rakenteellisesti muuttuneiden vesistöjen tilan parantamiseksi. Pohjavesien tila on pääosin hyvä. Uhkatekijöitä ovat pilaantuneet maa-alueet, tiestö, asutuksen leviäminen, maa-ainesten otto ja ampumaradat. Pohjois-Karjalan 342 pohjavesialueesta kaksi on määritelty riskialueeksi ja kemialliselta tilaltaan huonoksi. Selvityskohteiksi on esitetty kahdeksan pohjavesialuetta. Tärkeimpinä toimenpiteinä ovat pohjavesien suojelusuunnitelmiin sisältyvien toimien toteuttaminen, pilaantuneita maa-alueita koskevat toimenpiteet, peltoviljelyn pohjavesien suojelutoimet, tiealueiden suojaukset, maa-ainesottoalueiden kunnostaminen sekä pohjavesien seuranta. Esitettyjen toimien kokonaiskustannukset ovat noin 41 milj. € vuodessa. Lainsäädäntöön perustuvien perustoimenpiteiden kustannukset ovat noin 32 milj. €/v. Se koostuu asutuksen ja turvetuotannon vesien puhdistuksesta ja pilaantuneiden alueiden kunnostuksesta. Täydentävien toimenpiteiden rahoitustarve on noin 8,5 milj. € vuodessa. Siitä suuren osan muodostavat maa- ja metsätalouden kuormituksen vähentämistoimenpiteet, haja-asutuksen viemäröintikustannukset ja vesistöjen kunnostustoimet. Toteuttamalla ohjelman mukaiset toimet ekologisen tilan tavoitteet arvioidaan pääosin saavutettavan. Noin 50 vesistössä tavoitteen toteutumiseen esitetään jatkoaikaa vuoteen 2021 tai 2027. Kemiallisen tilan tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan jatkoaikaa vuoteen 2027. Pohjavesialueilla hyvän tilan arvioidaan säilyvän kaikissa selvityskohteissa, sen sijaan riskialueilla jatkoaika v. 2027 on tarpeen.
Resumo:
Kiina on yksi maailman nopeimmin kasvavista talouksista ja tärkeä markkina-alue monelle globaalille yritykselle. Maassa työskentelee myös lukuisia suomalaisia ekspatriaatteja ulkomaankomennuksella. Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten suomalaiset ekspatriaatit sopeutuvat Kiinaan ulkomaankomennuksen aikana. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja empiirinen aineisto kerättiin asiantuntijahaastatteluiden avulla. Tutkimukseen haastateltiin kuutta Shanghaissa, Pekingissä ja Hong Kongissa ulkomaankomennuksella ollutta henkilöä. Aineisto analysoitiin sosiokulttuurisen ja psykologisen sopeutumisen viitekehystä sekä Hofsteden kansallisen kulttuurin ulottuvuuksia apuna käyttäen. Tutkimustuloksista selvisi, että kaikki tähän tutkimukseen osallistuneet ekspatriaatit sopeutuivat hyvin ulkomaankomennukselle Kiinaan. Sosiokulttuurisen sopeutumisen dimensioista työhön sopeutuminen nähtiin varsin helppona, vaikka päivät olivat usein pitkiä. Ekspatriaattien vapaa-aika oli jopa aktiivisempaa kuin Suomessa. Tärkeimpänä sopeutumiseen negatiivisesti vaikuttavana tekijänä nähtiin saasteet. Kommunikointi paikallisten ihmisten kanssa oli välillä haastavaa johtuen kielitaidottomuudesta sekä erilaisesta kommunikointikulttuurista. Silti voidaan todeta, että Kiinassa ulkomaankomennuksella pärjää kielitaidottomuudesta huolimatta. Jokaisella haastateltavista oli oma, uniikki ulkomaankomennus Kiinassa ja he määrittivät sopeutumisen uuteen kulttuuriin hyvinkin eri tavoin. Osa haastateltavista koki kulttuurishokin ja osa ei, mutta jokainen heistä muisteli komennusta lämpimästi ja kertoi ulkomaankomennuksen olleen mahtava kokemus.
Resumo:
Ensimmäiset virtuaalitodellisuudet kehitettiin jo 1960-luvulla, mutta tästä huolimatta virtuaalitodellisuussovellukset eivät ole vieläkään yleistyneet kotikäytössä. Yksi merkittävä ongelma, joka on hidastanut virtuaalitodellislaitteiden yleistymistä on, virtuaalitodellisuus-pahoinvointi. Se on virtuaalitodellisuuden aiheuttama fyysisen pahoinvoinnin tila, jonka yleisimmät oireet ovat väsymys, päänsärky, tokkuraisuus, oksentelu ja yleinen epämukavuuden tunne. Virtuaalitodellisuuspahoinvoinnin perimmäisestä aiheuttajasta on useita teorioita, joista yleisesti hyväksytyin ja tunnetuin on aistiristiriitateoria. Aistiristiriitateorian mukaan pahoinvointia aiheuttaa visuaalisten ärsykkeiden ja tasapainoaistin välinen ristiriita. Pahoinvointiin vaikuttavat myös useat eri tekijät virtuaalitodellisuudessa, joista valtaosa liittyy virtuaalitodellisuudessa liikkumiseen. Esimerkiksi portaiden kiipeäminen ja hyppiminen aiheuttavat pahoinvointia. Liikkumisen lisäksi esimerkiksi näkökentän laajuus ja kuvan matala päivitysnopeus aiheuttavat joissain käyttäjissä pahoinvointia. Lisäksi virtuaalitodellisuuslaitteiden käytön kesto lisää pahoinvointia. Myös jotkin käyttäjän ominaisuudet lisäävät pahoinvointia. Esimerkiksi käyttäjän sukupuoli ja kansalaisuus vaikuttavat pahoinvointiin. Naiset kärsivät virtuaalitodellisuuspahoinvoinnista tutkitusti miehiä enemmän. Lisäksi käyttäjän iän on todettu vaikuttavan pahoinvointiin. Pahoinvointiin voi tottua eli jatkuva virtuaalitodellisuuslaitteiden käyttö vähentää pahoinvointia. Virtuaalitodellisuuspahoinvointia voidaan yrittää minimoida useilla tavoilla. Virtuaalitodellisuuden päivitysnopeuden täytyy olla tarpeeksi suuri, joten se ei saa olla graafisesti liian vaativa. Käyttäjän liikkuminen vaikuttaa myös pahoinvointiin, erityisesti portaiden kiipeäminen ja hyppiminen lisäävät pahoinvointia, joten näitä tulisi välttää. Lisäksi rauhoittava musiikki vähentää joillain käyttäjillä pahoinvoinnin oireita. Virtuaalitodellisuuden asetusten tulisi olla säädettävissä, koska esimerkiksi näkökentän laajuus ja silmien etäisyys vaikuttavat pahoinvointiin. Ainoa tapa varmistaa, kuinka paljon pahoinvointia virtuaalitodellisuus aiheuttaa, on laaja testaaminen.
Resumo:
Tutkielman aiheena on astangajoogan kotikaupunki Mysore Intiassa ja siellä sijaitseva Krishna Pattabhi Jois Ashtanga Yoga Institute -joogakoulu (KPJAYI). Mysorella on erityinen asema astangajoogan kontekstissa ja sadat astangajoogaajat ympäri maailmaa matkustavat Mysoreen joogamaan useiden kuukausien ajaksi. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miksi Mysoreen matkustetaan, miksi Mysorella on erityinen asema ja miten tuota asemaa pidetään yllä. Olen koostanut tutkielman aineiston kolmen kuukauden etnografisen kenttätyön aikana Mysoressa. Aineistoa ovat yhdeksän suomalaisen astangajoogaajan haastattelut ja kenttäpäiväkirja, joka rajautuu varsinaisen analyysin ulkopuolelle. Aineiston olen analysoinut sisällönanalyysin menetelmin. Tutkijan position paikantajana ja itsereflektion keinona olen käyttänyt autoetnografiaa, sillä olen itsekin astangajoogaaja. Tutkielman keskeiset teoreettiset käsitteet ovat pyhiinvaellus ja uskonnollinen matka, tila ja paikka sekä autenttisuus. Olen hyödyntänyt Victor ja Edith Turnerin kulttuuriantropologisia huomioita pyhiinvaelluksesta ja tuonut sen rinnalle kulttuurimaantieteilijä Doreen Masseyn näkemykset tilan ja paikan sosiaalisesta ja muuttuvasta luonteesta. Lisäksi peilaan aineistoa uskontotieteilijä Thomas Tweedin teoriaan uskontojen risteyksistä ja rajojen ylittämisistä: Tweedin mukaan uskonnoissa on kyse sekä maantieteellisten, sosiaalisten, henkilökohtaisten että yliluonnollisten rajojen ylittämisistä. Autenttisuus taas liittyy käsitykseen aidosta joogasta, sen harjoittelusta ja alkuperästä. Joogaajilla on Mysoreen matkustamiseen useita eri syitä, kuten irtiotto arjesta, harjoitukseen syventyminen ja halu olla Intian kaltaisessa ympäristössä. Mysoren erityinen asema taasen rakentuu KPJAYI:n opettajien, astangatradition ja joogasalin erityisen luonteen varaan. Yksinkertaisesti todettuna Mysore on rajaamista. Mysoren erityistä asemaa pidetään yllä rajaamalla astangajoogaajien Mysorea erilleen muista paikoista esimerkiksi korostamalla Mysoren tasa-arvoistavaa luonnetta ja joogasalin erityisyyttä. Mysoren voi todeta olevan astangajoogan sydän, sillä aineiston perusteella Mysore edustaa aitoa, syvää, puhdasta ja säilyvää (astanga)joogaa, jossa olennaista on traditioon sitoutuminen, parampara.
Resumo:
Epstein-Barr-virus (EBV) aiheuttaa mononukleoosia eli pusutautia, joka ilmenee yleensä murrosiällä tai nuorella aikuisiällä. Mononukleoosissa on tyypilliset nielutulehduksen oireet, minkä takia sitä on vaikea erottaa muiden taudinaiheuttajien aiheuttamista nielutulehduksista. Erotusdiagnostiikan käyttö nielutulehduksessa on oleellista, koska vain Streptokokki-bakteerien aiheuttamat nielutulehdukset vaativat antibioottihoitoa. Akuutin EBV-infektion pikadiagnostiikka perustuu nykyisellään infektion seurauksena muodostuvien heterofiilisten vasta-aineiden mittaamiseen verestä. Niiden mittaamisessa on useita ongelmia, koska useilla lapsilla niitä ei muodostu lainkaan ja vanhemmillakin niitä muodostuu yleensä vasta viikon päästä mononukleoosin oireiden alkamisesta. Mittaamalla EBV:n antigeeneja saataisiin positiivinen testitulos vasta-ainetestiä nopeammin. EBV:lle ei ole kuitenkaan kehitetty antigeeniosoitustestiä todennäköisesti siksi, että EBV:n erittymisen terveiden viruksen kantajien limakalvoille uskotaan olevan ongelma antigeenitestauksessa. Diplomityön tavoitteena oli kehittää akuutin EBV-infektion pikadiagnostiikkaan soveltuva limakalvonäytteestä tehtävä immunometrinen antigeeniosoitustesti. Työssä kehitettiin uusia polyklonaalisia vasta-aineita sekä testattiin kaupallisia vasta-aineita. Vasta-aineiden toimintaa tutkittiin immunomäärityksissä kokonaista EBV:ta ja puhdistettuja proteiiniantigeeneja vastaan. Monoklonaalisten vasta-aineiden kehitys lopetettiin ennen varsinaista tuottoa, koska ensin kehitetyt polyklonaaliset vasta-aineet eivät tunnistaneet natiivia virusta vaan pelkästään immunisointeihin käytetyt rekombinanttiset kohdeproteiinit. Kaupallisista vasta-aineista yhdellä onnistuttiin kehittämään tiettävästi maailman ensimmäinen immunometrinen EBV-antigeeniosoitustesti, jossa saatiin tunnistus sekä natiivilla EBV:lla että puhdistetulla proteiiniantigeenilla. Testin herkkyys proteiiniantigeenilla oli hyvä (4 pM) ja puhdistetulla EBV-virusvalmisteellakin todennäköisesti riittävä (6,2×106 viruspartikkelia/ml) kliiniseen diagnostiikkaan. Testillä ei kuitenkaan saatu suppeasta mononukleoosipotilaiden nielunäyteaineistosta yhtään EBV-positiivista tulosta. Referenssiksi tilatut PCR-testit osoittivat näytteiden EBV-pitoisuuksien olevan liian alhaisia osoitettavaksi kehitetyllä EBV-antigeeniosoitustestillä. PCR-testauksessa mononukleoosipotilaiden nielunäytteistä osoitettujen alhaisten EBV-määrien perusteella spekuloitiin, että olisiko edustavin näytteenottopaikka akuutissa EBV-infektiossa sittenkin nielun sijaan nenänielu. Myös kirjallisuudesta löytyi tälle tukea. EBV-antigeeniosoitustestin osoitettiin toimivan hyvin standardinäyte-materiaalilla. Testikehitysprojektin jatkon kannalta oleellista on kuitenkin vielä selvittää laajemmalla kliinisellä näyteaineistolla, mistä EBV:n antigeeneja pitäisi osoittaa akuutissa EBV-infektiossa ja ovatko niiden pitoisuudet riittävän korkeita.
Resumo:
Pro gradu -tutkielmani käsittelee kotimaisen nykykirjallisuuden lyyristä kerrontaa. Työssäni olen kehitellyt uutta lyyrisen kertojan käsitettä kirjallisuusanalyysin avuksi. Lyyrinen kertoja rakentaa ja välittää lyyristä kerrontaa. Luen lyyrisen kerronnan piirteitä ja lyyrisen kertojan toimintaa esiin teoksista Auringon asema (2002), valoa valoa valoa (2011) ja Teemestarin kirja (2012). Lyyrisyyden ja kerronnallisuuden sekoituksista syntyviä tekstejä ovat aiemmin tutkineet muun muassa Nil Korkut, James Phelan ja Heather Dubrow. Kotimaisessa kirjallisuudentutkimuksessa lyyristä proosaa ja lyyristä kerrontaa on tarkasteltu vasta vain vähän. Tuon tutkielmallani narratologian piiriin kokonaan uuden käsitteen, lyyrinen kertoja. Lyyrisen kertojan avulla voidaan lyyristä proosaa tarkastella monitasoisesti keskittymällä sekä teosten sisältöön että kielen materiaalisiin ulottuvuuksiin, esimerkiksi rytmiin, äänteellisyyteen ja metafiktioon. Tutkielmassani vaikuttaa uusmaterialistinen ja posthumanistinen filosofia eli tekstin ja maailman sekä inhimillisen ja ei-inhimillisen yhdessäajattelu. Työssäni on myös läsnä ekokritiikki ja materiaalinen ekokritiikki, joka huomioi ei-inhimillisten toimijoiden vaikutukset maailmassamme. Käytän Karen Baradin intra-aktion käsitettä ja Lawrence Buellin määrittämää toksista diskurssia. Ajattelen tutkielmani kaunokirjallisia teoksia aktiivisina toimijoina. Teostoimijoilla on vaikutusta siihen, miten ymmärrämme maailmaa. Auringon asema käsittelee transnationalisuutta ja laajentaa käsitystä suomalaisuudesta. valoa valoa valoa -teos ja Teemestarin kirja haastavat lukijat ajattelemaan maapallon tulevaisuutta ja kyseenalaistamaan ihmisen ympäristöjä tuhoavan toiminnan. Tutkielmani teostoimijat vaikuttavat lukijoihin lyyrisesti kertoen, jolloin niiden sanoman vaikuttavuus voimistuu. Niiden kerronnan lyyrisyydessä vaikuttavat ei-inhimilliset toimijat, kuten valo ja vesi. Tutkielmani osoittaa, että lyyrisen kertojan käsite mahdollistaa lyyrisen proosan sisällön, tyylin, muodon ja aiheiden yhteisvaikutusten tarkastelun monitasoisesti.
Rumpurakenteiden ympäristöongelmat, niiden ehkäisy ja korjaaminen : Keskisuomalainen pilottitutkimus
Resumo:
Tämä on ensimmäinen maakunnanlaajuinen rumpurakennetutkimus Suomessa. Sen tavoitteena on edistää vesialueiden ylitysrakenteisiin liittyvien ympäristöongelmien tunnettavuutta sekä niiden välttämis- ja korjaamiskäytäntöjä. Tarkastelussa keskitytään ensisijaisesti rumpurakenteisiin sekä kaloihin. Tutkimuksen I osassa tarkastellaan keskisuomalaisten ylitysrakenteiden määrää, laatua ja ympäristöhaittoja sekä ylitysrakenteisiin liittyviä lupa-, mitoitus- ja valvontakäytäntöjä. Näiden lisäksi I osan lopussa on kirjallisuustarkastelu rumpurakenteiden ympäristövaikutuksista. Tutkimuksen II osassa annetaan valtakunnallisia suosituksia ylitysrakentamisen synnyttämien ympäristöongelmien ratkaisemiseksi niin suunnittelu-, perustamis-, kunnossapito- kuin uusimistilanteessakin. Tutkimuksen III osaan on koottu rumpurakenteiden kartoitusohjeita. Rumpurakenteisiin liittyvät ympäristökysymykset ovat monin tavoin ajankohtaisia. Ilmastomallit ennustavat valunnan huomattavaa kasvua ja ajallista muutosta, kun taas tuulipuistojen ja metsäteollisuuden tarvitsemat lisätiet merkitsevät uusia vesistöylityksiä. Metsätieverkostomme ja samalla ylitysrakenteiden korjaustarve on myös suuri. Toisaalta aukkomitoitukset on siirretty konsulteille, luonnontilaisia purovesiä on jäljellä enää pari prosenttia ja vesienhoidon tavoite edellyttää vesimuodostumilta hyvää ekologista tilaa. Tila ei voi kuitenkaan olla hyvä, jos ylitysrakenteet katkaisevat virtaveden yhtenäisen jatkumon. Tähän saakka yksittäinen ongelmarumpu on ympäristöllisesti koettu vähäpätöiseksi harmiksi. Kun otetaan huomioon, että Suomessa on noin 90 000 vesistörumpua, että joka kolmas niistä on vaelluseste, että vain pieni osa rakenteista tulee viranomaisten tietoon ja että hankekäytäntöihin sisältyy monia puutteita, asia saakin laajan ympäristöongelman mittasuhteet. Vuosijaksolla 2005–2015 kartoitettiin yli 2 000 ylitysrakennetta, joista yli 85 % rumpuja (Ø < 200 cm). Tyypillinen keskisuomalainen vesistörumpurakenne on muodoltaan pyöreä, pohjaltaan paljas, halkaisijaltaan 90 cm, pituudeltaan 930 cm ja valmistettu betonista. Ylitysrakenteen ympäristöongelma voi johtua rakenteen ominaisuuksista, sen asentamisesta (perustamisesta) ja kunnossapitoon liittyvistä toimista. Miltei kaikki tämän tutkimuksen noin 350 sillasta oli kalojen läpikuljettavissa sekä ylä- että alavirtaan. Sen sijaan lähes 40 % vuosina 2013–2014 tutkituista rummuista (N=830) muodosti pysyvän vaellusesteen. Estevaikutuksen aiheuttivat useimmiten rummun alapään pudotus (keskimäärin 13 cm), liian suuri virtausnopeus, rakenteen pohjan sileys, veden mataluus sekä rakenteen suulla olevat kivi-, jäte- ja karikepadot. Eurooppalaisen vesiensuojelun ja -hoidon perusteeseihin kuuluu virtavesien vapaa uomajatkumo ja hyvälaatuinen elinympäristö. Siksi uusi vesirakentaminen ei saa enää synnyttää vaellusesteitä. Myös ylitysrakenteiden uusimisen ja korjaamisen yhteydessä tulee aiemman rakentamisen aiheuttamia ympäristöhaittoja ja -vahinkoja vähentää tai mieluiten kokonaan poistaa. Valtaosa ylitysrakenteisiin liittyvistä ympäristöongelmista on vältettävissä pelkästään oikealla rakennevalinnalla, oikealla tielinjauksella ja rakenteen oikealla asentamisella. Tämä puolestaan edellyttää ohjeistuksen ja -koulutuksen tehostamista, ympäristöasiantuntemuksen lisäämistä ylityshankkeissa, uusien ylitysrakennemallien kehittämistä sekä vesilain täydentämistä ns. pieniä vesitaloushankkeita koskevan ilmoitusmenettelyn osalta.
Resumo:
Tähän julkaisuun on koottu Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristön tilan seurantaohjelma vuodelle 2016. Se perustuu vesistöjen ja pohjavesien seurannan osalta Suomen ympäristökeskuksen laatimiin seurantahankkeisiin. Pintavesistä otetaan paitsi vesinäytteitä, myös erilaisia biologisia näytteitä vesienhoitolain ja –asetuksen mukaisesti. Ohjelma sisältää pääosin pinta- ja pohjavesien seurantaa ja hydrologista seurantaa, mutta jonkin verran myös maaympäristön seurantaa.Ympäristön tilan seurannan tavoitteena on tuottaa tietoa ympäristön tilasta, sen muutoksista ja muutosten syistä. Seurannasta saata-via tietoja käytetään päätöksenteon sekä ympäristönsuojelutoimien kohdentamisen ja niiden tuloksellisuuden arvioinnin tukena. Tietoa käytetään mm. ympäristölupien käsittelyssä ja valvonnassa, vesistöjen ja pohjavesien tilaluokituksessa ja toimenpideohjelmien laadin-nassa, vesistökunnostushankkeiden priorisoinnissa ja vaikuttavuuden arvioinnissa, ympäristön tila -raportoinnissa, toimintojen sijoittu-misen arvioinnissa, maakunnallisten ohjelmien valmistelussa, tulvatilanteiden ennustamisessa ja torjunnassa, ympäristöonnettomuuk-siin ja satunnaispäästöihin liittyvässä lähtötilan arvioinneissa sekä alueen asukkaiden neuvonnassa.