Sotilaskuljettajakoulutuksen uudistuksen toteutuminen Panssariprikaatissa

Tutkimus käsittelee Puolustusvoimissa annettavaa kuljettajakoulutusta. Ensisijaisesti siinä keskitytään vuoden 2009 alussa tapahtuneisiin muutoksiin, niiden toteuttamiseen ja uudistuksen seurauksiin. Raskaan kaluston kuljettajia koskevien pätevyysvaatimusten muuttuminen vuonna 2009 ja puolustusvoimissa juuri uudistettu koulutus tekee tutkimuksesta erittäin ajankohtaisen. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen evaluaatiotutkimus, joka keskittyy toiminnan tarkoituksenmukaisuuden ja vaikutusten tarkasteluun. Aineistotutkimuksen tukena käytetään survey-menetelmää tämän hetkisen tilanteen kartoittamiseksi. Sokka-hanke (sotilaskuljettajasta kuljetusalan ammattilaiseksi) käynnisti yhteistyön Puolustusvoimien ja ammatillisten oppilaitosten sekä koulutuskeskusten kesken. Hankkeesta saatujen kokemusten ja pilotoinnin pohjalta ammattipätevyyteen tähtäävä sotilaskuljettajakoulutus on aloitettu valtakunnallisesti saapumiserästä 1/2009. Tutkimuksessa luodaan lyhyehkö katsaus sotilaskuljettajien koulutusjärjestelmän muutokseen ja sen toteuttamiseen erityisesti Panssariprikaatissa. Oleellisin anti työssä on kuitenkin varusmiehille tehdyn kyselyn perusteella muodostettu analyysi ja kehittämistoimenpiteet. Kyselyn tulokset kuvaavat varusmiesten kokemuksia koulutuksesta sekä osiltaan myös heidän motivaatiotaan. Nämä tulokset ovat ensiarvoisen tärkeitä kun sotilaskuljettajakoulutusta kehitetään ja sen onnistumista arvioidaan. Onko koulutuksella saavutettu haluttu päämäärä eli tuottaako varusmiespalveluksen yhteydessä annettava ammattipätevyyskoulutus osaavia ja motivoituneita sotilaskuljettajia. Oleellista on myös selvittää tuleeko osa heistä sijoittumaan kuljettajiksi elinkeinoelämän palvelukseen. Kyselyn tulosten perusteella ja summamuuttujien kautta luoduilla mittareilla pystytään arvioimaan näiden tavoitteiden saavuttamista. Tulokset osoittavat, että varusmiehet kokevat saamansa koulutuksen mielekkääksi ja hyvin järjestetyksi. Huomattavan suuri osa sotilaskuljettajakurssin oppilaista on hakeutunut omaehtoisesti ja aktiivisesti kyseiselle kurssille. Yli puolet kurssilaisista kertoi myös suurella todennäköisyydellä hyödyntävänsä saamaansa koulutusta kotiutumisen jälkeen.

Suomenlahden merivartioston toiminnallinen tuloksellisuus vuosina 2002–2005

Rajavartiolaitoksen tuloksellisuutta ja sen kehittymistä koko organisaation osalta on edellisen kerran tarkasteltu vuonna 2002, jolloin tarkasteltava ajanjakso oli vuosien 1995–2001 välinen aika. Tämän tarkastelun jälkeen rajavartiolaitoksen tuloksellisuuden laskentajärjestelmän (RATU) laskentasäännöt tarkastettiin ja tällä hetkellä voimassa olevan laskentajärjestelmä on ollut käytössä sellaisenaan vuodesta 2002 lähtien. Tässä työssä tarkasteltiin Suomenlahden merivartioston toiminnallisen tuloksellisuuden kehitystä vuosien 2002–2005 välisenä aikana voimassa olevan RATU:n teoriapohjalta sekä pyrittiin löytämään mahdollisia kehittämisehdotuksia voimassa olevaan laskentajärjestelmään. Työn pääkysymys oli: - Antaako rajavartiolaitoksen tuloksellisuuden laskentajärjestelmä riittävät ja oikeat tiedot Suomenlahden merivartioston toiminnallisesta tuloksellisuudesta? Pääkysymykseen haettiin vastausta seuraavien alakysymysten avulla: - Miten Suomenlahden merivartioston tuloksellisuus on kehittynyt vuosina 2002–2005? - Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet tuloksellisuuden kehittymiseen? Työssä pyrittiin selvittämään, vastaako RATU:n toiminnallisen tuloksellisuuden laskenta valtionhallinnon nykyisen toiminnallisen tuloksellisuuden laskennan vaatimuksia eli mittaako tuloksellisuuden laskentajärjestelmä oikeita asioita ja onko mittareiden herkkyydet ja painotussuhteet oikein määritelty? Työ rajattiin käsittelemään Suomenlahden merivartioston operatiivisen näkökulman toiminnallista tuloksellisuutta jättäen työn ulkopuolelle tekninen – ja henkilöstönäkökulma, kannattavuus sekä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arviointi. Työ oli kvalitatiivinen tutkimus, jossa yhtenä aineistonkeruumenetelmänä käytettiin asiantuntijahaastatteluja. Työtä varten haastateltiin seitsemää eri asiantuntijaa Suomenlahden merivartiostosta. Tärkein tutkimusmateriaalin lähde oli kuitenkin rajavartiolaitoksen johdon tietojärjestelmä (RJT), josta saatiin tarkasteltavan ajanjakson tulos – ja panostiedot. Sen tukena tutkimuksessa käytettiin hyväksi vuotuisia toimintakertomuksia. Kerättyjen dokumenttien ja haastattelujen analysoinnissa käytettiin hyväksi sisällönanalyysia, jonka avulla kerätty materiaali kyettiin järjestämään tiiviiseen ja selkeään muotoon kadottamatta kuitenkaan sen sisältämää informaatiota. Tutkimuksessa havaittiin, että tuloksellisuuden laskentajärjestelmän perusperiaatteita ei tunneta kovinkaan hyvin Suomenlahden merivartioston eri johtoportaissa. Järjestelmässä on ollut ongelmia ja vartioston eri toimipisteet ovat joutuneet pitämään rinnakkaisia seurantatilastoja, mutta tiedonsiirto-ongelmat on pyritty ratkaisemaan vuoden 2007 alussa. Tutkimuksessa todettiin, että Suomenlahden merivartioston tuloksellisuutta laskettaessa tulisi huomioida vain hallintoyksikön omasta toiminnasta riippuvat tapahtumat ja suoritteet. Näin asia ei ole kuitenkaan ollut tarkasteltava ajanjaksona. Tämän lisäksi työssä ehdotettiin meripelastus – tulosalueella suorituskyky- ja saatavuustunnuslukujen painoarvojen lisäämistä jättämällä henkilöiden suorittamat arvioinnit pienemmälle painoarvolle. Kokonaisuutena voidaan kuitenkin todeta, että tuloksellisuuden laskentajärjestelmä Suomenlahden merivartioston osalta on pääsääntöisesti onnistuneesti rakennettu ja sen avulla kyetään osoittamaan tilivelvollisuuden toteutuminen. Rajavartiolaitosta voidaankin pitää yhtenä tuloksellisuuden mittaamisen edelläkävijänä Suomessa, koska perusperiaatteet tähän järjestelmään on luotu jo 1990-luvun alkupuolella ja vielä 2000-luvulla laskentajärjestelmä vastaa valtionhallinnon asettamiin tiukentuneihin vaatimuksiin tuloksellisuuden määrittämisestä.

Käyttöomaisuuden hallinta elinjakson operointivaiheessa

Kunnossapidon kustannustehokkuuden tavoitteleminen on ollut pitkäjänteinen trendi, joka on siirtynyt teollisuusyrityksistä puolustusvoimiin. Kumppanuuksien avulla on pyritty tilanteeseen, jossa voidaan keskittyä ydintoimintoihin sekä saavutetaan kustannussäästöjä. Puolustusvoimissa on myös tarve lisätä kustannusten läpinäkyvyyttä sekä tietoisuutta kustannusten muodostumisesta suorituskyvyn koko elinjakson ajalta. Samalla järjestelmät, joista suorituskyky rakennetaan, ovat muuttuneet yhä monimutkaisemmiksi. Tarve laitetoimittajan tai kunnossapitoyrityksen erikoistuneelle asiantuntijuudelle ongelmien ratkaisemiseksi kustannustehokkaalla tavalla on ilmeinen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kunnossapitostrategian perusteita maanpuolustukseen tarkoitetun suorituskykyomaisuuden hallinnan kautta. Kunnossapitostrategian lähtökohtana käytetään fyysisen käyttöomaisuuden hallintaa. Strategian päämääränä on systemaattisella ja ennakoivalla tilannekuvaan perustuvalla suunnittelulla saavuttaa toiminnalliset tavoitteet kustannukset minimoiden. Tilannekuva antaa perusteet sekä suorituskyvyn tehokkaalle käytölle että suorituskykytason ylläpitämiselle ja kehittämiselle. Ennakoivan kunnossapidon suunnittelu perustuu järjestelmälle asetettuista mittareista saatavaan luotettavaan ja oikea-aikaiseen tietoon. Tutkimuksessa käsitellään myös suorituskyvyn, kunnossapidon ja käyttöomaisuuden hallinnan käsitteitä ja perusteita. Tutkimusmenetelmänä oli kirjallisuustutkimus, jossa kunnossapitoon sekä elinjaksoon ja sen kustannuksiin liittyvän aineiston avulla pyrittiin löytämään käyttöomaisuuden hallintaan liittyviä riskejä sekä mahdollisuuksia. Tutkielman tärkeimpinä kirjallisina lähteinä olivat Jyri Kosolan Suorituskyvyn elinjakson hallinta sekä Jorma Järviön Kunnossapito. Aineistoa täydennettiin käyttöomaisuuden hallintaan liittyvillä tutkimuksilla ja artikkeleilla. Aikaisemmista tutkimuksista keskeisinä lähteinä olivat Petteri Hemmingin Vaatimustenhallinta elinjakson operointivaiheen aikana, Maanpuolustustuksen tieteellisen neuvottelukunnalle tehty tutkimus Elinkaarenaikainen kustannustehokkuus- ja suorituskykytieto päätöksenteon tukena ja Teknologian kehittämiskeskuksen katsaus Fyysisen käyttöomaisuuden hallinnan taustaselvitys. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena ilmeni, että tarve käyttöomaisuuden hallinnalle kunnossapitostrategian kautta on ilmeinen. Kasvavat kustannukset ja järjestelmien monimutkaistuminen suhteessa suorituskyvyn kokonaistehokkuuden vaatimuksiin asettavat kunnossapidon yhdeksi maanpuolustuksen avainprosessiksi. Hyvin valmisteltu kunnossapitostrategia mahdollistaa pitkäjänteisen kehityksen, jolloin suorituskykyyn liittyvälle päätöksenteolle löytyvät systemaattisen suunnittelun ja analysoinnin avulla selkeät perusteet.

Kunnossa kassulle -pilottihankkeen vaikutukset asevelvollisten fyysiselle kunnolle

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Kunnossa Kassulle -pilottihankkeen vaikutukset fyysiseen kuntoon, hankkeen kehittämistarpeet ja jatkotoimenpiteet. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään kutsuntaikäisten kuntoa ja liikunta-aktiivisuutta. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen tutkimus. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin hankkeen toteuttajien suorittamista kuntotesteistä ja kyselyistä. Kyselyt sisälsivät sekä monivalintakysymyksiä että avoimia kysymyksiä. Tulosten analysoinnissa käytettiin osittain tilastollista analyysimenetelmää, jonka avulla haettiin vastaus asetettuihin tutkimusongelmiin. Tutkimus sisälsi myös kirjallisten ja sähköisten lähteiden sisällön analysointia sekä Kunnossa Kassulle – pilottihankkeen tutkimustulosten esittelyn ja analysoinnin. Tutkimuksen pääongelmana oli: Miten Kunnossa Kassulle-pilottihanke vaikutti heikkokuntoisten fyysiseen kuntoon ennen varusmiespalvelusta? Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, miten Kunnossa Kassulle-pilottihanke vaikutti heikkokuntoisten kestävyyteen ja lihaskuntoon ennen varusmiespalvelusta sekä millainen hankkeen kyselyyn vastanneiden liikuntaaktiivisuus oli? Tutkimuksen tulokset osoittivat, etteivät heikkokuntoisten nuorten kestävyyskunto (ka. 2162 vs. 2272 metriä, p = 0,087) eikä selkälihastestin tulokset (ka. 50 vs. 56 suoritusta, p = 0,065) ole merkittävästi kehittyneet lähtötasoon verrattaessa. Lihaskunto parantui erittäin merkittävästi istumaannousutestin tuloksien osalta (ka. 15 vs. 30 suoritusta, p<0,001) ja heikentyi merkittävästi (ka. 29 vs. 21 suoritusta, p<0,005) etunojapunnerrustestin tuloksien osalta. Kohderyhmäläisistä 40 % on riittävän aktiivisia liikkumaan, mikäli vaatimuksena pidetään vähintään neljää liikuntakertaa viikossa eikä lihaskuntoharjoituksia ole erikseen kysytty. Kuntotestien tulokset eivät parantuneet merkittävästi, joka saattaa viitata siihen, että harjoittelu ei ole ollut määrällisesti eikä laadullisesti riittävää. Niin sanottujen tehoharjoitusten puute näkyy varmasti maksimaalisessa testissä, jota 12 minuutin juoksutesti mittaa. Lihaskuntotestin liikkeiden osalta testaajat ovat saattaneet hyväksyä esimerkiksi toisessa testissä epäpuhtaampia suorituksia kuin toisessa, mikä saattoi aiheuttaa testitulosten systemaattista virhettä joko parempaan tai heikompaan suuntaan. Hankkeen tulee keskittyä omalta osaltaan puuttuvan liikuntakipinän ja motivaation lisäämiseen, jotta harjoituksiin saadaan enemmän osallistujia ja sitä kautta parempia harjoituksia ja kohderyhmän fyysistä kuntoa kehitettyä. Yleisen julkisuuden lisääminen ja palkitseminen lisäävät liikkumisen motivaatiota, joka nykynuorisolta pääsääntöisesti puuttuu. Ryhmäliikuntaan saattaa edelleen jatkossa olla haasteellista motivoida, joten nuorten omaehtoiseen liikuntaan tulee panostaa. Pääpaino harjoituksissa tulee olla nimenomaan nuorisoa kiinnostavissa lajeissa, mutta oikeaoppisella motivoinnilla myös kestävyyslajeihin saadaan osallistujia. Motivaation kasvattaminen ja oman terveyskunnon huolehtiminen tulee olla jatkuvaa ja alkaa jo vanhemmista kotona jatkuen ainoaan instituutioon, eli kouluun, joka tavoittaa kaikki henkilöt. Puolustusvoimat ei voi muuttaa suurien ihmismassojen arvoja ja asenteita muutamassa kuukaudessa. Liikuntatottumukset ja oma aktiivisuus liikkumiseen on opetettava jo kotona. Vanhempien asenteet ja esimerkit heijastuvat lasten liikuntainnostukseen. Vanhempien on vain yksinkertaisesti luotava lapsilleen mahdollisuus liikkumiseen kunnon välineillä. Jo lapsena omaksutut oikeat taidot ja tekniikat sekä positiiviset mielikuvat motivoivat nuorta varmasti liikkumaan. Nuorten suosiossa olevat liikuntalajit eivät tue parhaalla mahdollisella tavalla varusmiespalveluksesta selviytymisestä. Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittävien lajien kiinnostuksen väheneminen vaikeuttaa sopeutumista varusmiespalvelukseen ja siellä pärjäämistä. Kuntosaliharjoittelussa pelkkä painojen nostaminen ei kehitä riittävästi yleistä lihaskuntoa. Toisaalta minkä tahansa lajin harrastaminen on parempi vaihtoehto kuin fyysinen passiivisuus tai tietokonepelien pelaaminen. Mikäli Puolustusvoimat haluaa jatkossa olla mukana kyseisen kaltaisissa hankkeissa, tulee asevelvollisten liikunta-aktiivisuuden lisäämiseen suunnata entistä enemmän voimavaroja. Painopisteeksi tulee ottaa nuorten antamien palautteiden sisältö ja sitä kautta hankkeen kehittäminen.

Monimuototyö ja monimuotoisen työn edellytykset ja mahdollisuudet upseerin työtehtävissä

Puolustusvoimissa eletään voimakkaan rakennemuutoksen aikakautta. Upseerien monivaiheinen koulutus ja uudistunut ammattialiupseeriston koulutus ovat ilmentymiä aikakauden ilmiöistä: jatkuvasta kouluttautumisesta sekä työn ja koulutuksen vuorottelusta. Se johtaa uudenlaisiin haasteisiin työn, asumisen ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Verkostoituneet tietojärjestelmät, mobiilitekniset työpuhelimet ja verkkoneuvottelut, pikaviestinnän ja sosiaalisten verkostojen muodostamisen mahdollistamat sovellukset mahdollistavat etätyön, mobiilin joustotyön ja hajautetun työn tekemisen organisaation monella tasolla ja useissa upseerin työtehtävissä. Tutkielmassa luodaan ensiksi ymmärrys monimuototyön käsitteistä: etätyö, hajautettu työ ja mobiili joustotyö. Nämä käsitteet muodostavat yhdessä perinteisen työpaikalla tehtävän työn kanssa kokonaisuuden. Tätä kokonaisuutta nimitetään tutkielmassa monimuototyöksi. Tutkielmassa tarkastellaan monimuototyötä ja monimuotoisen työn edellytyksiä ja mahdollisuuksia upseerin työtehtävissä. Teoreettisena viitekehyksenä on monimuototyön mahdollisuuksien tarkastelu neljän käsiteteeman avulla. Näitä teemamalleja ovat: yhteiskunnalliset edellytykset, teknologiset edellytykset, organisatoriset edellytykset ja yksilölliset edellytykset. Toisessa vaiheessa tarkastellaan monimuototyön mahdollisuuksia erityisesti organisatoristen eli johtamiseen liittyvien edellytysten ja yhteiskunnallisten eli sopimus- ja sääntöperusteisten edellytysten näkökulmasta. Lisäksi tarkastellaan monimuototyötä teknologisten ja yksilöllisten edellytysten näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriasidonnaista sisällönanalyysiä. ii Tutkimuksen tulokset osoittavat, että monimuototyö on nykyaikainen tietoyhteiskuntaan kuuluva innovaatio ja tulevaisuuden työn tekemisen muoto. Tätä käsitystä tukee myös eurooppalaisten opetus- ja koulutusohjelmien monimuotoisuus – verkko-opetuksen ja lähi- ja etäopiskelun vuorottelu. Työn ja opiskelun vuorottelusta on tullut arkea ja ihmisten valmiuksia monimuotoisen työn tekemiseen kehitetään jo opiskeluiden myötä. Tutkimus osoittaa, että monimuototyön käsitteet: etätyö, hajautettu työ ja mobiili joustotyö ovat käsitteinä monitahoisesti ymmärrettäviä. Eurooppalaisesta tai suomalaisesta työlainsäädännöstä ei löydy käsitteille yhtenäistä virallista määritelmää. Monimuototyön käsitteellisessä määrittelyssä on asiayhteydellä merkityksensä – aika, paikka ja teknologia ovat määrittelyä helpottavia asiayhteyksiä. Käsitteellistä määrittelyä voisi helpottaa monimuototyön rinnastaminen ideologisesti monimuotokoulutukseen. Tutkimuksen mukaan monimuototyö soveltuu erinomaisesti moniin upseerin työtehtäviin. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi tyypilliset toimisto- ja osastoesiupseereiden tehtävät sekä opettaja-, asiantuntija- ja tutkijatason tehtävät. Perinteisiin läsnä olevaa johtajuutta vaativiin upseerin tehtäviin monimuototyötä voidaan käyttää tapauskohtaisesti ja soveltaen. Monimuototyön tulee perustua vapaaehtoisuuteen ja työnantajan kanssa tehtyyn sopimukseen. Tehdyn tutkimuksen mukaan olemassa oleva teknologia mahdollistaa hyvin monimuototyön tekemisen. Monimuototyön käyttöön ottamiselle haasteita asettavat: organisaation johtamiskäytänteiden konservatiivisuus, tietämättömyys sekä kokemusperäisen tiedon ja ymmärryksen puute. Monimuototyön käyttöön ottaminen vaatii koulutusta ja valmennusta tämän nykyaikaisen työn tekemisen mahdollisuuksista ja edellytyksistä. Koulutusta tulee antaa organisaation kaikille henkilöstöryhmille yhteisen ymmärryksen lisäämiseksi.

Tykistön tulenkäytön kehittyminen VI Armeijakunnan taisteluissa jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941

Tässä tutkimuksessa tutkitaan vertailevalla arkistotutkimuksella VI Armeijakunnan tykistön tulenkäytön kehittymistä Korpiselän hyökkäyksessä sekä Tuulosjoen ja Syvärin ylimenohyökkäyksissä 1941. Päätutkimuskysymyksenä on, miten ja miksi hyökkäysten tukeminen epäsuoralla tulella kehittyi jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana? Alatutkimuskysymyksiä ovat, kuinka hyökkäyksiä tuettiin epäsuoralla tulella, miksi hyökkäyksissä käytettiin epäsuoraa tulta keskitetysti ja sijoitettiinko patteristot tulentehon kannalta oikeisiin paikkoihin. Lisäksi tarkastellaan sitä, millaista aselajien välinen yhteistoiminta oli, lähinnä jalkaväen ja kenttätykistön osalta, huomioitiinko edellisten hyökkäysten toteuttamista ja otettiinko oppia muista taisteluista, lähinnä eri yhtymien alueilla, esimerkiksi keräämällä niistä tietoa hyökkäysvaiheen kuluessa. Tässä tutkielmassa käytetään tärkeimpinä lähteinä Sota-arkistossa olevia sotapäiväkirjoja ja joukko-osastojen esikuntien arkistoja. Julkaistuja kirjoja, muistelmia ja kirjasarjoja (Jatkosodan historia osat 1-3 ja Kenttätykistön historia osat 1 ja 2) käytetään tutkimuksessa pääasiallisesti tukena. Tutkimus on lähinnä kenttätykistötaktinen ja taistelutekninen. Karjalan Armeija hyökkäsi 10.7.1941 VI Armeijakunnan alueella Korpiselkään. VI Armeijakunta jatkoi hyökkäystä kohti Syväriä aina 24.7. saakka, jolloin Karjalan Armeija pysäytti hyökkäyksen Tuulosjoen pohjoispuolelle. 4.9.1941 VI Armeijakunta hyökkäsi Tuulosjoen yli ja jatkoi hyökkäystä Syvärille. Karjalan Armeija tarvitsi sillanpääaseman Syvärin joen eteläpuolelta. Sillanpääasema mahdollisti hyökkäyksen jatkamisen myöhemmässä vaiheessa. Syväri ylitettiin kokonaisuudessaan 5.10. kuluessa ja sillanpääaseman saavuttamisen jälkeen joukot ryhmittyivät puolustukseen. Tutkimuksessa ilmeni, että kenttätykistön käyttö hyökkäyksen tukena kehittyi jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana pääasiallisesti henkilöiden ammattitaidon kehittymisen myötä. Edellisistä hyökkäyksistä otettiin oppia vain armeijakunnan sisällä. VI Armeijakunnan alueella kehitys oli suurta etenkin maalitiedustelun ja ampumatarvikkeiden käytön osalta, mukaan lukien tulenteho. Päämajan joukoilta keräämät sotakokemukset olivat joukkojen käytössä vasta hyökkäysvaiheen jälkeen. Tämä johtui lähinnä hyökkäysvaiheen lyhyestä kestosta.

Ranskan turvallisuuspoliittinen doktriini, sen taustatekijät ja tulevaisuus osana Euroopan unionia

Euroopan yhdentymisen sotilaallinen ulottuvuus on noussut yhä enemmän esille puhuttaessa Euroopan yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Ranska on Euroopan integraation kehityksen alusta lähtien ollut yksi asiaa voimakkaimmin ajavista valtioista. Kun Suomikin on sitoutunut kyseiseen kehitykseen, on tärkeää tietää, mihin suuntaan yksi kehitystä johtavista maista on menossa ja Eurooppaa viemässä.

Suomalaisen panssaritaktiikan kehitys 1945-1970

Toisessa maailmansodassa panssariaselaji vakiinnutti paikkansa tehokkaimpana maajoukkojen hyökkäysaseena. Myös suomalaisia panssarijoukkoja käytettiin menestyksellä jatkosodan hyökkäysvaiheen taisteluosastoissa ja vuoden 1944 torjuntataisteluissa. Toisen maailmansodan jälkeen panssaritaktiikkaa kehitettiin maailmalla mahdolliseen seuraavaan suursotaan, jossa taistelun tuli olla entistä liikkuvampaa, koska ydinaseella staattiset joukot kyettäisiin helposti tuhoamaan. Panssarit olivat pääaselaji, jonka taistelua muut aselajit tukivat. Suomalainen panssaritaktiikka kehittyi kuitenkin yhä jalkaväkikeskeisemmäksi. Tutkimusongelmana on: miksei suomalaista panssaritaktiikkaa kehitetty panssarivaunukeskeiseksi 1945–1970? Käsiteltävänä aihealueena on panssarijoukkojen käyttämä taktiikka liitettynä osittain koko Suomen armeijan kehyksessä kylmän sodan panssarisodankäynnin sovellusten ja teorioiden kontekstiin. Panssaritaktiikalla käsitetään tässä tutkimuksessa panssarijoukkojen käyttämä taktiikka. Panssarijoukoissa panssarivaunujen ja jalkaväen suhde oli noin 1/3–1/4 käsiteltynä ajanjaksona. Panssarijoukkojen taktiikka perustui panssarivaunuin vahvennetun jääkäripataljoonan taktiikkaan. Tutkimus on toteutettu analysoimalla käsiteltävän ajanjakson aikaisia panssarijoukkojen taktiikkaa käsitteleviä oppaita ja muistioita, sekä sen aikaisten panssariaseen ammattilaisten näkemyksiä panssarijoukkojen käytöstä. Sodan kuvan muutos johti Suomessa toisen maailmansodan jälkeen puolustusdoktriinin kehittämiseen sellaiseksi, että puolustukseen saatiin syvyyttä ja joustavuutta. Tällä alueelliseksi puolustukseksi kutsutulla opilla pyrittiin vastaamaan suurvaltojen, etenkin Neuvostoliiton panssarijoukkojen uhkaan, sillä nykyaikaisten panssarijoukkojen hyökkäystä ei enää kyettäisi yhdellä puolustuslinjalla torjumaan. Vaikka suomalainen puolustusdoktriini kehittyi alueellisen puolustuksen opiksi, jossa painottui liikkuvan ja iskukykyisen reservin osuus, suunniteltiin panssarijoukkoja käytettäväksi tavallisen jalkaväen tapaan vaikean maaston kautta tapahtuviin hyökkäyksiin vihollisen tuhoamiseksi. Tavoite oli suomalaisten maasto- ja ilmasto-olosuhteiden maksimaalinen hyväksikäyttö, jolloin hyökkäyksen tuli tapahtua vihollisen panssarijoukkojen kannalta epäedullisimmassa maastossa. Tällöin luonnollisesti omienkin panssarivaunujen käyttö painottui näihin olosuhteisiin, ja niiden toiminta muuttui yhä enemmän jalkaväen taistelua tukevaksi. Panssarijoukot taistelivat koko käsiteltävän ajanjakson kehnon liikkuvuuden tuomia ongelmia vastaan. Ratkaisua etsittiin sodan ajan panssariprikaatin jääkäripataljoonien osittaisesta moottoroinnista. Tämä ei kuitenkaan poistanut sitä ongelmaa, että taisteluiden aikana panssarijoukon liikkuvuus perustui polkupyörin tai jalan kulkevien jääkärien liikkumiskykyyn. Vasta 1960-luvulla uuden panssarikaluston hankkimisen yhteydessä alkoi panssarivaunujen roolin korostaminen. Panssarivaunujen käyttöä jalkaväen tukena pyrittiin aluksi kehittämään siten, että panssarivaunujen ominaisuudet, hyvä liikkuvuus ja pääaseen pitkä ampumaetäisyys, pääsisivät paremmin oikeuksiinsa. Samalla panssarivaunujoukkojen jalkaväki mekanisoitiin miehistönkuljetusvaunuin. Uuden panssarikaluston ja parantuneen liikkuvuuden ansiosta paine polkupyörin liikkuvien jääkärien mekanisoinnille kasvoi. Samalla panssarivaunujen keskitettyä käyttöä alettiin pitää yhtenä vaihtoehtona perinteiselle vaunujen hajauttamiselle jalkaväen joukoille. Suomalaisten olosuhteiden erittäin vahva korostamisen, suomalaisten panssarijoukkojen vähäinen määrä ja muualla tapahtuneen panssaritaktiikan kehityksen huomioimatta jättäminen omassa panssaritaktiikassa johti siihen, että suomalaisen panssarijoukon taktiikka pysyi jalkaväkikeskeisenä pitkälle 1970-luvulle. Vasta panssariprikaatin jalkaväen mekanisointi johti panssarivaunukeskeisempään taktiikkaan siirtymiseen.

Menetelmä ja laitteisto pölyävyyden mittaamiseksi

Kotimainen patentti FI 121802 B

"Askeleen päässä taidosta" - Kolmen askeleen menetelmän soveltuvuuden testaaminen oppimistehtävän avulla motoristen taitojen opetukseen 4. luokan käsityössä

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää taitojen opettamisen kolmen askeleen menetelmän soveltuvuutta motoristen taitojen opetukseen käsityön 4. luokalla. Menetelmän soveltuvuuden testaamiseksi on suunniteltu ja valmistettu oppimistehtävä. Oppimistehtävä on laadittu taitojen opettamisen yleismenetelmän, kolmen askeleen menetelmän pohjalta. Oppimistehtävän laadinnassa on käytetty tukena myös suljetun oppimistehtävän teoreettista perustaa, sekä ositetun ja taitolajipainotteisen käsityön piirteitä. Oppimistehtävä toteutettiin satakuntalaisessa koulussa ja toteutuksen suoritti koulun oma käsityönopettaja. Oppimistehtävän aikana tapahtuvasta toiminnasta, opetuksesta ja oppimisessa on pyritty saamaan tietoa kaikilta siihen osallistuneilta osapuolilta. Oppilaille on suoritettu oppimista mittaava alku ja loppu kysely. Opettajaa on haastateltu, jolloin on saatu oppimistehtävän toteuttajan kokemuksia tapahtuneesta. Lisäksi tutkijat ovat itse osallistuneet toiminnan havainnointiin, sekä videoineet opetusta ja oppilaiden toimintaa. Tutkimus on tutkimusotteeltaan laadullinen tapaustutkimus. Tutkimuksen tuote on motoristen taitojen opettamiseen laadittu oppimistehtävä. Tutkimuksen kulku ja toteutus on kuvattu yksityiskohtaisesti mittarien laadinnasta, aineiston keruun ja -tulosten analysoinnin kautta synteesiin ja tutkimusongelmiin vastaamiseen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että taitojen opettamisen kolmen askeleen menetelmä sisältää myös perusopetuksessa toteutettavan taitojen opetuksen kannalta keskeisimmät elementit. Menetelmä soveltuu etenkin vasta-alkaneille opettajille, mutta myös kokeneille opettajille. Taitojen oppimisen kannalta erityisen tärkeäksi seikaksi tällä ikäryhmällä osoittautui demonstrointi ja ohjaaminen. Lisäksi saimme yksityiskohtaista tietoa, jonka avulla menetelmästä voisi laatia tälle ikäryhmälle vieläkin sopivamman.

Seurantaohjelma 2012

Ympäristön tilan seurannan tavoitteena on tuottaa tietoa ympäristön tilasta, sen muutoksista ja muutosten syistä. Seurannasta saatavia tietoja käytetään päätöksenteon sekä ympäristönsuojelutoimien kohdentamisen ja niiden tuloksellisuuden arvioinnin tukena. Tietoja hyödynnetään maankäytön suunnittelussa ja sen ohjauksessa sekä ympäristövaikutusten arvioinnissa. Seurantatietoja tarvitaan kansainvälisten sopimusten edellyttämiin selvityksiin ja niitä hyödynnetään tutkimuksissa. Hämeen ELY-keskuksen seurantaohjelma vuodelle 2012 perustuu ympäristöhallinnon seurantaohjelmaan vuosille 2009–2012. Se sisältää pintavesien ohella pohjavesien ja maaympäristön seurantaa. Osa seurannassa olevista vesistöistä on vaihtunut toisiin, sillä useimmista vesistöistä ei enää oteta näytteitä vuosittain vaan muutaman vuoden välein. Useimpien vesistöjen seurannassa on mukana jokin biologisen seurannan osa (kasviplankton, vesikasvit, pohjaeläimet, kalat) vesienhoitolain ja -asetuksen (vesipuitedirektiivin) mukaisesti. Pohjavesien seuranta jatkuu kolmella pohjavesiasemalla ja hydrologinen seuranta sisältää mm. vesistöjen vedenkorkeuksien, virtaamien, lämpötilojen, jäänpaksuuden sekä lumipeitteen paksuuden, haihdunnan ja roudan seurantaa. Maaympäristön seurantaan kuuluu myös useita eri seurantahankkeita. Vesienhoitolaki edellyttää, että vesienhoitoalueille laaditaan seurantaohjelmat. Niiden havaintopaikat on koottu ympäristöhallinnon seurantaohjelmasta sekä velvoitetarkkailuista. Vesienhoitoalueiden ohjelmia ei ole sisällytetty tähän monisteeseen, mutta havaintopaikkataulukoihin on merkitty, mitkä järvet ja joet kuuluvat vesienhoitoalueen seurantaan.

Liikunta ja ryhmät, mistä on oikein kyse

Kirjallisuusarvostelu