Organisaation oppiminen Rajavartiolaitoksessa : tunnistamaton osaaminen ja hiljainen tieto

Tämä tutkimus ottaa osaa julkishallinnossa käytävään osaamisen johtamisen ja oppivan organisaation keskusteluun. Sen taustalla on tehokkuutta ja innovatiivisuutta korostava yhteiskunta, jossa myös julkishallinnon organisaatiot, kuten Rajavartiolaitos, joutuvat etsimään uusia tapoja toimintansa tehostamiseksi. Keskustelussa toiminnan jatkuvuuden edellytyksiksi nousevat esille organisaatioiden uusiutuminen ja kehittyminen. Tutkija valitsi Suomenlahden merivartioston esittämistä tutkimustyön aiheista organisaation oppimisen. Perusteluiden mukaan tutkimuksella tulisi selvittää, miten operatiivisissa tehtävissä saadut kokemukset ja opit saataisiin nykyistä nopeammin jalostettua koko organisaation oppimiseksi. Tutkija valitsi aiheen lähestymistavoiksi tunnistamattoman osaamisen ja hiljaisen tiedon sekä niihin liittyvät tiedon ja osaamisen välittämisen menetelmät. Tutkimuksessa tutkittiin, miten tunnistamattoman osaamisen ja hiljaisen tiedon välittämisessä käytettäviä menetelmiä tulisi soveltaa Rajavartiolaitoksessa. Tavoitteena oli nostaa esille menetelmät, jotka soveltuvat parhaiten eri organisaatiotasoille, sekä niiden käyttöön liittyvät teoriat ja periaatteet. Päämääränä oli mahdollistaa henkilöstön tunnistamattoman osaamisen ja hiljaisen tiedon jalostuminen organisaation oppimiseksi Rajavartiolaitoksessa. Tutkimuksen taustafilosofiana oli pragmatismi ja tutkimusmenetelmänä sisällönanalyysi. Aineistolähtöistä sisällönanalyysia käytettiin määriteltäessä toiminnalliset tasot ja eri organisaatiotasoihin liittyvät osaamistarpeet. Teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla selvitettiin tutkimuksessa käsiteltävät menetelmät sekä niiden soveltuvuus ja käytettävyys niin organisaatiotasojen toiminnallisten osaamistarpeiden kuin toimintatapojen kehittämisen kannoilta. Tulosten synteesinä voidaan esittää johtopäätös, jonka mukaan henkilöstön tunnistamattomaan osaamiseen liittyvillä tiedon sekä osaamisen välittämisen menetelmillä kyetään edesauttamaan organisaatiotasojen osaamisen kehittymistä ja organisaation oppimista Rajavartiolaitoksessa. Tämä edellyttää, että menetelmiä käytetään oppivan organisaation ja osaamisen johtamisen teorioiden sekä hyvien käytänteiden mukaisesti. – On siis huomioitava sekä vallitsevat johtamisen käytänteet että organisaatiokulttuuri ja -rakenteet. Lisäksi eri menetelmien ja toimintatapoja kehittävien mallien käyttöön osallistuville henkilöille on aina esiteltävä niihin liittyvät periaatteet sekä toiminnan tavoitteet.

Ase- ja ampumakouluttajaksi : maanpuolustuskorkeakoulun antamat valmiudet perusyksikön ase- ja ampumakouluttajaksi

Tutkimuksen aiheena oli sotatieteen kandidaateille Maanpuolustuskorkeakoulussa annettavan ase- ja ampumakoulutuksen riittävyyden tarkastelu. Tutkimuksella haluttiin selvittää kandidaattien saaman koulutuksen riittävyyttä perusyksikön ase- ja ampumakouluttajan tehtäviin. Riittävyyttä tarkasteltiin kandidaattien ja varapäälliköinä toimivien upseerien käsityksien kautta. Tutkimuksen pääkysymykset olivat: 1. Onko sotatieteiden kandidaatin tutkintoon sisältynyt ase- ja ampumakoulutus koettu riittäväksi? 2. Miten riittävyyden kokemus muodostuu? - Miten riittävyyden osatekijät ovat yhteydessä toisiinsa? Tutkimuksessa hyödynnetään oppimiskäsityksen, motivaation, minäpystyvyyden sekä tiedon ja taidon käsitteitä. Näistä on rakennettu kokonaiskuva riittävyyden määrittelylle. Oppimiskäsitys mittaa henkilöiden uskomuksia siitä, mitä vaaditaan uusien asioiden oppimiseksi. Eli voidaan ajatella, että mitä paremmin henkilöt tiedostavat oppimiskäsityksen, sitä paremmin he kykenevät kehittämään itseään. Motivaatiota pidetään kaiken toiminnan alullepanijana. Mikäli henkilöt ovat kiinnostuneet tai kokevat opetettavan asian tärkeäksi, voidaan heidän katsoa olevan motivoituneita tekemään työtään, joka johtaa parempiin tuloksiin. Minäpystyvyyden termein tarkastellaan tutkittavien käsityksiä siitä, kuinka hyvin he kokevat selviytyvänsä ase- ja ampumakouluttajan tehtävistä. Aineisto kerättiin 93. – 95. kadettikurssien maasotalinjalta valmistuneilta sotatieteiden kandidaateilta. Kohderyhmän henkilöt palvelivat kaikissa Suomen varuskunnissa. Sotatieteiden kandidaattien virassaoloajat vaihtelivat puolesta vuodesta kolmeen vuoteen. Varapäälliköiden tehtävässä olon vaihteluväli oli alle vuodesta yli kahteen vuoteen. Aineisto tiivistettiin faktorianalyysillä. Tutkimusongelmiin haettiin vastauksia varianssi- ja regressioanalyysillä sekä T-testillä. Varianssianalyysillä selvitettiin eri kadettikurssien välisiä eroja sekä tehtävässä oloajan mukaisesti jaoteltujen varapäälliköiden välisiä eroja ase- ja ampumakoulutuksen riittävyydestä kouluttajan tehtävässä toimimiseen. T-testillä verrattiin muuttujien otoskeskiarvoja kyselyiden teoreettiseen keskiarvoon. Regressioanalyysillä selvitettiin kyselyistä muodostettujen summamuuttujien välisiä yhteyksiä. Riittävyyttä mitanneiden summamuuttujien asteikkoon peilaten varapäälliköiden keskiarvot eivät olleet kovin korkeita Maanpuolustuskorkeakoulun antamaa opetusta kohtaan. Näin ollen voidaan ajatella, että varapäälliköt kokevat, että kandidaattien saama opetus on riittämätöntä perusyksikön ase- ja ampumakouluttajan tehtävään. Kandidaattien osalta keskiarvot jäivät melko alhaisiksi kouluttamisen tiedoissa ja minäpystyvyydessä. Henkilökohtaiset taitonsa he kokivat keskimääräisiksi. Minäpystyvyyttä kyettiin selittämään parhaiten kouluttamisen tiedoilla ja mahdollistavilla, kun taas henkilökohtaisia taitoja selittivät parhaiten oppimiskäsitys ja mahdollistavat. Tutkimuksen perusteella Maanpuolustuskorkeakoulun antamaa ase- ja ampumakoulutusta tulisi tarkastella kriittisesti ja sen kehittämisestä tulisi keskustella. Tulisi myös tarkastella, onko kadettien kompetenssissa joitain selkeitä puutteita, joihin tulee pyrkiä vaikuttamaan.

Kouluttajan asiantuntijuus: fenomenografinen tutkimus huoltolinjan kadettien käsityksistä

Yhteiskunnallisten muutoksien seurauksena käsityksemme asiantuntijuudesta ovat murroksessa. Myös puolustusvoimat valtiollisena organisaationa on suuren kulttuurinmuutosprosessin keskellä. Organisaatiokulttuurit ovat siirtymässä kohti asiantuntijakulttuuria-oppivaa organisaatiota. Asiantuntijuutta on tutkittu paljon, mutta koulutuskulttuurin muutosprosessi antaa perusteen tutkia sitä edelleen. Lisäksi aikaisemmat tutkimukset ovat pääosin kohdistuneet pääosin jo virassa olevaan kantahenkilökuntaan. Tässä tutkimuksessa asiantuntijuutta lähestytään kadettien käsityksillään sille antamien merkitysten kautta. Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää kadettien käsityksiä perusyksikössä toimivan sotilaskouluttajan asiantuntijuudesta. Asiantuntijuutta lähestyttiin muodostetun teoreettisen viitekehyksen avulla, jossa asiantuntijaksi kehittyminen pelkistetään tapahtuvan ammatillisen taitotiedon, persoonallisten ominaisuuksien ja toimintaympäristön vuorovaikutuksessa. Työn tutkimuskysymykseksi muodostui: “Minkälaisia käsityksiä kadeteilla on kouluttajan asiantuntijuudesta ja sen kehittymisestä sekä toimintaympäristön vaikutuksesta siihen?” Asiantuntijuus, sen kehittäminen edellytyksineen ja toimintaympäristön merkitys muodostivat tutkittavat pääteemat, mutta niiden sisälle mahtui pienempiä alateemoja. Tutkimuksen tekemisen taustalla vaikutti konstruktivistinen paradigma eli tutkimuskohdetta lähestyttiin tulkinnallisesti praktisen tiedonintressin ohjaamana. Tutkimusmenetelmäksi valitsin fenomenografian. Tutkimuksen kohdejoukoksi valittiin tutkijan oman aselajin mukaisesti 90. kadettikurssin huoltolinja kokonaisuudessaan. Tutkimushenkilöitä oli 17 ja heiltä kerättiin empiiristä aineistoa avoimella tekstikyselylomakkeella sekä sen perusteella tarkennetulla teemahaastattelulla. Tutkimustulokset esitettiin jäsennettyinä ja ryhmitettyinä fenomenografisiin merkityskategorioihin, jotka edustivat kadettien käsityksiä sotilaskouluttajan asiantuntijuudesta, sen kehittämisestä, noviisikouluttajien toiminnasta, kouluttajan persoonallisten ominaisuuksien merkityksestä sekä toimintaympäristön merkityksestä. Johtopäätöksien perusteella voidaan todeta, että kadetit ymmärsivät asiantuntijuuden pääosin tiedollisena hallintana ja sotilaskouluttajan asiantuntijuudessa korostui oman aselajinsa mukaisen tiedon hallinnan lisäksi sen välittäminen eteenpäin koulutettaville eli opetusmenetelmällinen osaaminen. Myös jatkuva itsensä kehittäminen ja halu siihen nähtiin tärkeinä. Persoonallisten ominaisuuksien yhteydessä käsitykset jakautuivat selvästi kahtia: toisten mielestä kaikista saattoi tulla asiantuntijoita kun toiset taas olivat vahvasti sitä mieltä, että kaikista ei voi tulla asiantuntijoita koska joiltakin ihmisiltä puuttuvat asiantuntijalta edellytettäviä persoonallisia ominaisuuksia ja valmiuksia. Erityisesti psyykkiset ja sosiaaliset tekijät saivat runsaasti mainintoja. Myös kouluttajan kasvatuksellinen rooli sai yllättävän paljon mainintoja. Kadettien näkemyksen mukaan oppiminen on elinikäistä, mutta suurin osa kehittymisestä tapahtuu ensimmäisten työvuosien aikana, milloin korostuu hyvä työhön perehdytys ja perusyksiköiden kehittäminen oppivien organisaatioiden suuntaan. Yhteenvetona voidaan todeta kadettien käsitysten asiantuntijuudesta olevan varsin moderneja ja sotilaskouluttajat ymmärrettiin oman alansa asiantuntijoina, ei rutiinisuorittajina.

Lentokadettien isometrisen maksimivoiman ja dynaamisen kestovoiman viitearvot : testausta muodon vuoksi?

Suorituskyvyltään erittäin tehokkaat hävittäjäkoneet sekä koulutuskäytössä olevat harjoitushävittäjät aiheuttavat lentäjälle suuria psykofysiologisia rasituksia. Nopeasti alkava suuri tai pitkään kestävä positiivinen kiihtyvyys yhdessä muiden tekijöiden kanssa vähentää lentäjän toimintakykyä ja voi aiheuttaa äkillisen ilman ennakkovaroitusta tulevan tajuttomuuden. Kiihtyvyysympäristössä toimimista voidaan helpottaa sopivalla lentäjävalinnalla ja erilaisilla teknisillä ratkaisuilla. Edellä mainittujen lisäksi lentäjä voi vaikuttaa kiihtyvyydensietoonsa verenpainekontrollia ja neuromuskulaarista koordinaatiota parantavalla liikunnalla. Harjoittelun on oltava tavoitteellista ja voimasuorituskykyä parantavaa. Lihasvoimaa lentäjä tarvitsee ryhdin ylläpitämiseen ja kiihtyvyysaltistuksen aikaiseen vastaponnistukseen. Kaikkia lihaksiaan jännittämällä ja rintaontelon painettaan nostamalla, lentäjä aiheuttaa tavoitteellisen valtimoverenpaineennousun sydämessään, jolloin kiihtyvyydestä aiheutuvat ylimääräiset pumppausvaatimukset voidaan kumota. Kasvaneella valtimopaineella turvataan aivojen hapetus, jolloin toimintakyvyn säilyttäminen suuressa G-altistuksessa on edelleen mahdollista. Oikein suoritettuna vastaponnistuksella saavutetaan noin +4 Gz:n lisäys lentäjän luonnolliseen kiihtyvyydensietoon. Vastaponnistus on hyvin raskas isometrinen suoritus ja sen onnistumiseen vaikuttaa oleellisesti lentäjän voimasuorituskyky. Tutkimuksessa analysoitiin tilastollisin menetelmin fysikaalisista mittauksista 9 vuoden aikana saatuja lentokadettien voima-arvoja. Tutkimus kartoitti hävittäjälentäjälle tärkeiden lihasryhmien isometrisen maksimivoiman ja dynaamisen kestovoiman tasoja. Lentokadettipopulaation voimaa verrattiin tykistössä palvelevan varusmiesryhmän (n=20), liikuntatoimen virkailijoiden (n=12) ja Suomisarjan jääkiekkojoukkueen (n=19) saamiin tuloksiin. Tutkimuksessa pohdittiin populaation voimasuorituskyvyn riittävyyttä ammatin vaatimuksiin. Tutkimus kuvaili lentokadetin voimasuorituskyvyn kehittämisen erityispiirteitä sotilaspedagogisessa viitekehyksessä. Koulutusajattelun perusmallista muodostettu viitekehys mahdollisti ilmavoimien 25 vuotta kestäneen fyysisen suorituskyvyn tutkimustoiminnan kokonaisvaltaisen tarkastelun. Viitekehyksen avulla oli mahdollista tarkastella myös ilmavoimien voimatestaus- ja valmennuskulttuurin nykytilaa. Tutkimuksessa perehdyttiin laajasti G-sietokykyä koskevaan teoriaan ja muodostettiin mm. vatsalihasten biomekaaninen malli, joka helpottaa keskivartalon toiminnan arviointia inerti-aalisessa kuormituksessa. Teoreettisen tarkastelun perusteella havaittiin keskivartalon voi-man olevan erittäin merkittävä tekijä lentäjän tukirankavaivojen ennaltaehkäisyssä. Lentokadettien voimaominaisuudet olivat keskimäärin tykistössä palvelevien varusmiesten ja liikuntatoimen virkamiesten(41-61-vuotiaita) tasolla. Vaikka lentäjien ja jääkiekkoilijoiden lajivaatimusten voidaan ajatella vastaavan hyvin paljon toisiaan, oli jääkiekkoilijoiden kes-kimääräinen vatsa- ja jalkalihasten isometrinen maksimivoima huomattavasti kadetteja suu-rempi. Vatsalihasten dynaamista kestovoimaa mittaavassa testissä huonoimpien lentokadetti-en tulokset sijoittuivat puolustusvoimien nuorten sotilaiden viitearvoissa tyydyttävään tai jopa huonoon kuntoluokkaan. Alhaisten voimatasojen katsotaan olevan lento- ja työturvallisuusriski. Heikoimpien lentäjien voidaan olettaa olevan kykenemättömiä kiihtyvyyskuormituksesta aiheutuvan lannerangan välilevypaineen pienentämiseen. Lannerankaan kohdistuva liian suuri kuormitus aiheuttaa vähitellen kulumista, mikä ilmenee hävittäjälentäjille tyypillisinä tukirankavaivoina. Lentokadettien tuloksissa oli hyvin suurta hajontaa. Vahvimpien lentokadettien tulokset oli-vat jääkiekkoilijoiden tasolla, mutta heikoimmat ylsivät juuri sotilaslentäjien valintatestien alimpien hyväksyttävien tulosten tuntumaan. Valintatestit mahdollistavat kehityskelpoisen hakijan valinnan lentäjäkoulutukseen, jossa voimaominaisuuksia olisi tarkoitus kehittää. 1980- ja 1990-luvulla lentäjien laiskaa harjoittelua perusteltiin tiedon puutteella, mutta mikä nyt on vialla, kun kaikilla ”rauta ei salilla nouse”?

Kyberoperaatiot, niiden rajoittaminen ja valvonta : rauhan ajan Suomi

Kyberoperaatiot ovat monelle outo käsite. Tämän käsitteen sisälle ulottuu laaja kenttä, joka yhä enemmän näyttää mahdollisuuksiaan toimia uhkatekijänä valtioita ja yhteiskuntaa vastaan. Kyberoperaatioiden toimintakentän käyttömahdollisuudet ovat valtaisat. Uudenlaisena taistelukenttänä ja alati muuttuvana toimintaympäristönä se asettaa haasteita niin rauhan ajan, harmaan vaiheen kuin sotatilankin osalta. Rajoittaminen ja valvonta eivät ole vain oikeudellista toimintaa tietoverkkorikoksia ja tietoverkkosodankäyntiä vastaan, vaan tässä ympäristössä yksittäinen käyttäjä saattaa olla yksi tärkeimmistä tietoturvan ylläpitäjistä. Kyberoperaatiot ovat hakkerien, virustorjuntaohjelmistojen, tietoverkkohyökkäyksien ja sähköpostimatojen avaruutta, jonka vaikutukset ulottuvat yllättävän syvälle tietoyhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin. Tutkimustyön kohde on erittäin laaja. Tässä työssä keskitytään etsimään ongelmakohtia kun toiminta kohdistuu rauhan ajan Suomeen. Harmaan vaiheen ja sotatilan tutkiminen ovat molemmat erittäin laajoja sekä haasteellisia vaiheita, joiden tutkiminen saattaisi itsessään olla useankin Pro Gradu työn laajuinen. Tutkimuksen pääkysymyksenä on löytää kyberoperaatioiden rajoittamisen ja valvonnan ongelmakohdat Suomessa. Alakysymyksissä pyritään rauhan ajan näkökulmasta selvittämään kyberaseen käsitteistöä, kybersodankäyntiä ja kyberoperaatioita, Suomessa tapahtuvaa rajoittamista ja valvontaa, nykyistä tilannetta ja tulevaisuutta. Kaikista kysymyksistä pyritään tutkimusprosessin aikana löytämään keskeisimmät ongelmakohdat. Tutkimustyö on kartoittava tutkimus jatkotutkimuksia varten ja työssä on pohtivan otteen avulla etsitty erilaisia näkökulmia, joiden kautta itse ongelmakohtia voidaan kartoittaa. Tärkeimpien ja keskeisimpien ongelmakohtien löytyminen avaa mahdollisuuden syventyä jonkin määrätyn osakokonaisuuden ongelmakohtiin. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt asiakirjatutkimusta. Tarkoituksenani on ollut analysoida hankittua aineistoa ja tuoda esille pohtivalla otteella keskeisiä ongelmia, joista voin koota tutkimuskysymykseeni vastauksen. Tiedon hankinta ja oikean tiedon löytäminen on ollut haasteellista tämän tutkimustyön aikana. Aineiston keruu on lopetettu vuoden 2006 tammikuun loppupuolella. Edellytykset lisäaineiston hankinnalle ovat rajattomat, sillä tästä aiheesta löytää joka päivä pientä sirpaletietoa, kunhan osaa etsiä oikeilla perusteilla. Tästä syystä onkin tärkeää huomioida, että aineisto käyttämässäni tutkimuksessa tulee vanhenemaan nopeaan tahtiin. Internetin informaatiolähteet ovat keskeisenä osana tätä työtä tehdessä. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt asiakirjatutkimusta. Tarkoituksenani on ollut analysoida hankittua aineistoa ja tuoda esille pohtivalla otteella keskeisiä ongelmia, joista voin koota tutkimuskysymykseeni vastauksen. Tiedon hankinta ja oikean tiedon löytäminen on ollut haasteellista tämän tutkimustyön aikana. Keskeisimmät ongelmakohdat on jaettu käytännön ongelmakohtiin ja oikeudellisiin ongelmakohtiin. Käytännön ongelmista keskeisimmät haasteet kohdistuvat käsitteistön yhteneväisyyteen, nopean tietoteknisen maailman muutoksiin, virustorjunnan ja tietoturvan kykyyn pysyä ajan tasalla, tietoturvakoulutuksen ja tietoturvakampanjoinnin tärkeyteen sekä haasteeseen pyrkiä tuottamaan tarvittava turva tietoverkoissa niin yksittäisille toimijoille kuin yrityksille ja koko yhteiskunnalle. Oikeudelliselta kannalta keskeisimmät haasteet kohdistuvat lainsäädännön kykyyn joustaa ja soveltaa hitaan oikeusprosessin mukana, niin kotimaisen kuin kansainvälisen yhteistyön parantamiseen ja kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä, tuomioiden ratkaisuihin ja syyllisten kiinniottamisen ongelmiin sekä myös arviointiin oman lainsäädännön vaikutuksesta tietoverkkorikoksissa. Molempiin kategorioihin voidaan edelleen lukea ongelmakohdiksi kyky ennakoimiseen nyt ja tulevaisuudessa, suunnitteluun, varautumiseen ja selkeisiin vastuun jakoihin sekä yleiseen tietouteen käsitykset kyberoperaatioiden vaikutuksien ymmärtämisestä ja sen asemasta.

Opetuksen monimuotoistaminen Raja- ja merivartiokoululla : kouluttajien käsityksiä oppimisesta, opettajuudesta, opiskelijoiden valmiuksista ja koulutuksen kehittämisestä

Vanhojen koulutusmallien toimimattomuus tai heikko vastauskyky nopeasti muuttuviin työelämän vaatimuksiin on pakottanut opettajat ja koulutuksen suunnittelijat luomaan uusia koulutuskäytäntöjä. Näitä ovat verkkotuettu monimuoto-opetus luokkaopetuksen sijaan, muutokset oppimisympäristöissä ja verkostoituminen sekä työelämään että ympäröivään maailmaan. Raja- ja merivartiokoulun pyrkimyksenä on saada verkkotuettu monimuoto-opetus osaksi kaikkea perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta. Tämä asettaa haasteita niin kouluttajille kuin koko koulutusjärjestelmälle. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata monimuoto-opetuksen nykytilaa Raja- ja merivartiokoululla ja selvittää Raja- ja merivartiokoulun kouluttajien käsitysten perusteella, miten opetuksen monimuotoistamista Raja- ja merivartiokoululla tulisi kehittää. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva laadullinen tutkimus. Tutkimuksen empiirisen osan tutkimusongelmiksi muodostuivat: - Millaisia käsityksiä kouluttajilla on oppimisesta ja opettajuudesta? -Millaisia käsityksiä kouluttajilla on opiskelijoiden valmiuksista monimuoto-opiskeluun? -Miten kouluttajien käsitysten mukaan koulutuksen monimuotoistamista tulisi kehittää? Tutkimuksen teoreettisessa osuudessa tarkastelen monimuoto-opetuksen nykytilaa Raja- ja merivartiokoululla, oppimista, aikuista opiskelijana ja opettajuutta sekä monimuoto- opetusta. Empiirisessä osuudessa tarkastelen aihetta Raja- ja merivartiokoulun kouluttajien käsitysten kautta. Suoritin tutkimuksen aineiston keruun teemahaastatteluna ja keräämäni tekstiaineiston analysoin fenomenografisella tutkimusotteella. Esitin tulokset fenomenografisesti jäsennettyinä ja ryhmiteltyinä merkityskategorioihin, jotka edustivat kouluttajien käsityksiä oppimisesta, opettajuudesta, opiskelijoiden valmiuksista, oh- jaamisesta sekä oppimisympäristöjen ja koulutuksen kehittämisestä. Kouluttajien käsitykset oppimisesta ja opettajuudesta olivat suhteellisen nykyaikaisia. Kouluttajat näkivät oppimisen tiedon ymmärtämisenä, rakentumisena ja aikaisempien käsitysten muokkaamisena. Käsityksissä tulivat esille myös opiskelijan oman motivaation merkitys ja osallistuminen omaan oppimisprosessiin. Opettaja kuvataan ohjaajaksi, joka luo oppimistilanteen ja johdattelee opetusta. Tärkeäksi koettu opetuksen sitominen työelämään edellyttää opettajalta vankkaa ajan tasalla olevaa ammatillista osaamista. Opiskelijoiden valmiudet monimuoto-opiskeluun nähtiin hyvinä. Käsitysten mukaan osalla opiskelijoista oli vaikeuksia tekstin tuottamisessa. Monimuoto-opetus on saattanut tulla monelle opiskelijalle yllätyksenä tai ainakin uutena tapana opiskella. Kouluttajien mielestä monimuoto-opiskelun ohjaukseen tulisi panostaan kurssin aloitusvaiheessa. Käsitysten mukaan nuoret haluavat selkeitä malleja selviytyäkseen työelämässä, kun taas vanhemmilla, jo pidempään työelämässä olleilla, opiskelijoilla on paremmat valmiudet niin monimuoto-opiskeluun kuin työssä oppimiseenkin. Käsityksissä koulutuksen kehittämisestä esille nousivat fyysisten ja sosiaalisten oppimisympäristöjen kehittäminen. Kehityksen esteiksi koetaan näkemyserot koulutuksen toteuttamisesta, jotka heijastuvat muun muassa kouluttajaresursseihin, opetusryhmien kokoihin ja mahdollisuuksiin valita erilaisia opetusmenetelmiä.

Suomen ilmavalvonta talvisodassa : toiminta ja kokemukset

Ilmavalvonta, joka oli osa ilmatorjuntaa, liitettiin osaksi ilmapuolustuksen päällikön johtamaa ilmapuolustusta vuonna 1938. Ylimääräisen harjoituksen alkaessa lokakuussa 1939 olivat ilmavalvonnan sodan ajan valmistelutyöt edelleen kesken, ja valmistelutöiden keskeneräisyyden vuoksi ilmavalvontaverkko rakennettiin toimintakuntoiseksi vasta ylimääräisen harjoituksen aikana. Ylimääräisen harjoituksen suoma kahden kuukauden valmistautumisaika mahdollisti ilmavalvonnan tyydyttävän valmiuden talvisodan syttyessä. Tämä pro gradu -tutkielma selvittää ilmavalvonnan järjestelyjä talvisodan syttyessä, ilmavalvonnan toimintaa talvisodan aikana, ilmavalvonnasta talvisodan aikana saatuja kokemuksia sekä näiden kokemusten hyödyntämistä sotien välisenä aikana. Lisäksi tarkastelen, mitkä tekijät vaikuttivat ilmavalvonnan talvisodan aikaisiin järjestelyihin ja valmiuteen ylimääräisen harjoituksen alkaessa ja millainen oli ilmavalvonnan valmius ilmapuolustuksen uudelleenjärjestelyn jälkeen kesäkuussa 1941. Tutkimuksen perustutkimusongelma on seuraava: Millainen oli Suomen ilmavalvontajärjestelmä ja miten se toimi talvisodan aikana? Tutkielma on teoreettinen asiakirjatutkimus, jonka ensisijaisina lähteinä ovat arkistolähteet, sotapäiväkirjat ja Suomen ilmapuolustukseen liittyvä tutkimuskirjallisuus. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty ilmapuolustusta käsitteleviä opinnäytetöitä ja tutkimusartikkeleja. Tutkimusmenetelmä perustuu aineistolähteiden ja tutkimuskirjallisuuden tutkimiseen ja keskinäiseen vertailuun – sisällönanalyysiin. Aikaisempaa tieteellistä tutkimusta aiheesta on niukasti, vaikka ilmapuolustuksesta vuosina 1939–1944 on kirjoitettu paljon. Ilmavalvonnan tehtävänä oli seurata valtakunnan ilmatilaa sekä tehdä havainnot vihollisen, omien ja tarvittaessa myös muiden valtioiden lentokoneiden liikkeistä ilmatilassamme. Kerätyt ilmatilannetiedot tuli välittää kaikille ennalta määritellyille tiedon tarvitsijoille. Tehtävänä oli antaa ennakkovaroitus lentokoneista kaikille yhteistoimintaosapuolille. Suomi jakautui talvisodan aikana ilmapuolustusalueisiin, jotka olivat alueellisia ilmavalvonnallisia ja -torjunnallisia kokonaisuuksia. Ilmapuolustusalueiden johtoeliminä toimivat johtoilmapuolustus- ja ilmapuolustusaluekeskukset, joiden alaisuudessa toimivat ilmavartiopalvelusta suorittavat ilmavartioasemat. Johtosuhteiden mukaan ilmavalvonta jakautui kotiseutuun ja sotatoimialueeseen. Ilmavalvontalotat muodostivat pääosan ilmavalvontaelimien henkilöstöstä. Ilmatilannetiedot viestitettiin pääosin puhelinkeskusten kautta kulkevia puhelinyhteyksiä pitkin. Ilmavalvontaviestitys jakautui ilmapuolustusalueiden sisäiseen lähiviestitykseen, ilmavalvonnan keskuselinten väliseen naapuri- ja kaukoviestitykseen sekä hälytysviestitykseen. Ilmavalvonta teki talvisodan aikana tiivistä yhteistyötä ilmatorjunnan, hävittäjätorjunnan, väestönsuojeluorganisaation ja rautatieviranomaisten kanssa. Talvisota osoitti ilmavalvonnan järjestelyssä ja toiminnassa lukuisia puutteita, mutta kokonaisuutena ilmapuolustuksen johdon ja ilmavalvontaorganisaation kokemukset ilmavalvonnan toiminnasta olivat myönteisiä. Ilmavalvontaverkko kykeni pääsääntöisesti täyttämään sille annetut tehtävät. Suurimmat puutteet talvisodan aikana olivat viestiyhteyksissä, lähiviestitysmenettelyssä, ilmavalvontaelimien kalustossa sekä henkilöstön koulutustasossa. Ilmavalvonnan yhteistoiminnan järjestelyt hävittäjätorjunnan ja väestönsuojeluorganisaation kanssa olivat talvisodan alkaessa puutteelliset, ja kehityksestä huolimatta yhteistoiminnassa ilmeni hankauksia talvisodan loppuun asti. Sotien välisenä aikana ilmapuolustusalueet muuttuivat ilmavalvonta-alueiksi. Ilmapuolustusaluekeskukset korvanneet ilmavalvonta-aluekeskukset ja ilmavalvonnan viestinkeräyspaikat olivat yksinomaan ilmavalvonnan keskuselimiä. Ilmavalvontaverkko tiivistyi, ja ilmavalvontaviestitystä pyrittiin kehittämään. Ilmavalvonnan järjestelyt kehittyivät sotien välisenä aikana, ja ilmavalvontajoukoilla oli hyvä valmius defensiivisten ilmavalvontasuunnitelmien määrittämiin tehtäviin ylimääräisen harjoituksen alkaessa kesäkuussa 1941.

Tiedon jakaminen kolmen ammattikorkeakoulun strategisessa liittoumassa. Case: Federation of Universities of Applied Sciences.

Ammattikorkeakoulut ovat suurten rakenteellisten ja rahoituksellisten muutosten edessä. Rahoitus tulee jatkossa tutkintojen määrään painottuen nykyisen opiskelija-määrän sijaan ja tämä pakottaa ammattikorkeakoulut etsimään keinoja toiminnan tehostamiseksi, joista korkeakoulujen muodostamat liittoumat ovat yksi väline. Tämän tutkimuksen aiheena on tiedon jakaminen kolmen ammattikorkeakoulun muo-dostamassa strategisessa liittoumassa. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena, jonka empiirinen osuus toteutet-tiin kyselylomakkeella Hämeen, Lahden ja Laurea-ammattikorkeakoulujen toimijoilta keräten. Vastauksia saatiin 79, vastausprosentin ollessa 62,2 %. Tutkimustulosten perusteella FUASin johdon toimilla, organisaation rakenteella, organisaation kulttuu-rilla ja työilmapiirillä on positiivinen vaikutus tiedon jakamiseen. Lisäksi toimijoiden välinen luottamus ja avoimuus sekä motivaatio parantavat tiedon jakamista FUAS-ammattikorkeakoulujen välillä. Tiedon jakamisesta palkitseminen ja oman edun ta-voittelu eivät vaikuttaneet tilastollisesti merkittävästi FUASissa tapahtuvaan tiedon jakamiseen.

Suomalainen CIMIC -toiminta Afganistanissa : tarinoita klinikoista, penaaleista ja vastavallankumouksellisesta strategista

CIMIC on useimmille sotilaallista kriisinhallintaa seuranneelle tuttu ilmiö, ainakin pintapuo-lisesti. Kun suomalaista CIMIC-toimintaa kuvataan mediassa, saa usein kuvan pyyteettömäs-tä, paikallisten ihmisten ahdinkoa helpottavasta hyväntekeväisyydestä. Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan sisäisen roolijaon näkökulmasta tämänkaltainen sotilaiden ja humanitaarisen toiminnan sekoittaminen vaikuttaa kuitenkin oudolta. Mitä muuta CIMIC:istä kerrotaan? Mi-tä sillä tavoitellaan? Onnistutaanko siinä? Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia suomalaista CIMIC-toimintaa. Pääongelmana oli selvit-tää, millaiseksi kokonaiskuva suomalaisesta CIMIC-toiminnasta sotilasjohtamisen apuväli-neenä Afganistanissa muodostuu. Tutkimuksen kohteena olivat erilaiset suomalaista CIMIC-toimintaa kuvaavat tarinat sekä niiden suhde sotilasjohtamiseen ja erityisesti suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajaan. Tutkimusmenetelmä on narratiivinen aineistoanalyysi. Tutkimuksen aineisto jaetaan kolmeen ryhmään, jotka yhdessä kattavat ilmiön ongelmakentän. Aineisto puretaan aineistoryhmittäin osiksi, tarinallisiksi elementeiksi. Tarinallisista elementeistä kootaan ilmiötä kuvaavia uusia tarinoita. Tutkimusongelma ratkaistaan vertailemalla tarinoita ja tulkitsemalla niiden kautta syntyvää kuvaa suomalaisesta CIMIC-toiminnasta Afganistanissa. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että suomalaisen CIMIC-toiminnan luonne on muuttunut Afganistanissa reilun vuosikymmenen aikana useita kertoja. Suomalaista CIMIC-toimintaa on ollut niin tiedon kerääminen tiedusteluanalyysin pohjaksi, tyttökoulujen rakentaminen, luonnonmullistukseen liittyvä humanitaarinen hätäapu, operaatioissa tapahtuneiden oheisva-hinkojen korvaaminen kuin COIN-strategian mukaiseen taisteluun osallistuminenkin. Ilmiön kirjo on valtava. Suomalaisen CIMIC-toiminnan sisäiseen painottumiseen ovat vaikuttaneet operaation vaihe, operatiivinen tilanne ja tehtävät, muiden toimijoiden tavoitteet sekä komentajien tahto. Suo-malaisesta CIMIC-toiminnasta on ollut eniten tukea sotilasjoukolle operaation alussa ja ope-ratiivisen tilanteen heikentymisen jälkeisinä aikoina. Muina aikoina suomalainen CIMIC-toiminta on tukenut sotilasoperaatiota vähemmän ja keskittynyt siviiliympäristön tukemiseen.

Historiemedvetande på prov : nationella ämnesprov i historia i Sverige

Teema: Arviointi.

Historia sovittelun forumina

Kirjallisuusarvostelu

Historiatietoisuus ja sukupolvi, mistä olikaan kysymys?

Vastine Semi Purhosen kirjoitukseen "60-luvun sukupolvi, suuret ikäluokat ja ”popparit” (HAik 1/2012).

Kohti yritysmäistä hyöty-yliopistoa. Valtiovallan tahto Suomessa vuosina 1985–2006 ja kokemukset kolmessa yliopistossa

Tutkimuksen tavoitteena on analysoida muuttuvaa puhetta suomalaisen yliopiston tehtävistä ja olemuksesta. Ensinnäkin tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten yliopiston tehtävät kansallisen tason diskurssissa ovat muuttuneet vuosina 1985–2006. Toiseksi tutkitaan, millaista puhetta ja reaktioita muutokset ovat synnyttäneet toimijatasolla yliopistoissa. Lopuksi verrataan kansallisen tason diskurssin suhdetta yliopistojen johtohenkilöiden kokemuksiin. Tutkimuksen aineisto koostuu opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulupoliittisista asiakirjoista (n = 39) sekä kolmen yliopiston johtohenkilöille tehdyistä haastatteluista (n = 23). Haastattelut on tehty vuonna 2005 Tampereen yliopistossa, Lapin yliopistossa ja silloisessa Helsingin kauppakorkeakoulussa. Analyysimenetelmänä käytetään diskurssianalyysiä, jossa muutoksen nähdään kytkeytyvän kielen muutosta luovaan voimaan. Puhe suomalaisten yliopistojen roolista on selvästi muuttunut 1980-luvulta 2000-luvulle ulottuvalla ajanjaksolla. Dokumenttiaineistosta on löydettävissä kaksi diskurssia: hyödyn ja tuottavuuden diskurssi sekä sivistysdiskurssi. Tutkimusajanjakson aikana hyödyn ja tuottavuuden diskurssi on saanut ylivallan kansallisen tason dokumenteissa. Sivistysdiskurssi ei kuitenkaan ole täysin kadonnut teksteistä, vaan sivistys sinnittelee edelleen mukana sivistysyliopistoperinteen mukaisesti. Toimijatasolla yliopistohaastatteluissa yliopistoinstituution erityisyys ja halu pitää kiinni yliopiston ytimestä ja perustasta oli vahvin diskurssi. Yritysmäisyys ja yliopistollisuus asetettiin paljolti vastakkain niin ideologian kuin toimintatapojenkin näkökulmasta. Yliopistoissa myös uskottiin yliopiston perustan ja idean säilymiseen muutoksista huolimatta. Valtiovallan ja yliopistokentän näkökulmat ja painotukset olivat selvästi erilaiset, vaikka yhteistä tahtoakin löytyi siitä, että yliopiston perusta on säilytettävä. Valtion taholla korostui taloudellinen kilpailukyky ja yliopiston taholla yliopiston säilyttäminen sivistysyliopistona, sillä tämä tekee yliopistosta erityisen. Yritysmäisyys ja tehokkuus näyttäytyvät uhkana yliopiston erityisyydelle, sillä nämä piirteet tekevät niistä samankaltaisia kuin muut instituutiot. Mahdollista onkin, että jos yliopiston merkitys ja olemus redusoituvat taloudellisen kilpailukyvyn hyödyntämiseen, uhkana on yliopiston monimuotoisen perinteen kapeneminen.