Kamppailu Euroopan ohjuspuolustuksesta

Yhdysvaltojen suunnitelma sijoittaa kansallisen ohjuspuolustusjärjestelmän osia Eurooppaan on heikentänyt Yhdysvaltojen ja Venäjän välisiä suhteita viimeisen kymmenen vuoden ajan. Ohjuspuolustushankkeen tarpeellisuutta perustellaan kansainvälisen turvallisuusympäristön muutoksella. Vihamieliset maat pyrkivät kehittämään mannertenvälisen ballistisen ohjuksen, mikä mahdollistaisi joukkotuhoaseiden iskut Yhdysvaltojen mantereelle. Kostoiskuun perustuva pelotevaikutus ei ole riittävä keino suojautua uusien epävakaiden ydinasemaiden uhkalta, vaan uhkan torjuminen edellyttää ohjusten torjuntaan kykenevän järjestelmän kehittämistä ja torjuntaohjusten sijoittamista Eurooppaan. Venäjä on vastustanut Yhdysvaltojen suunnitelmia ja erityisesti torjuntaohjusten sijoittamista Eurooppaan. Venäjän mielestä järjestelmän kehittäminen ei ole legitiimi hanke; se muuttaa Euroopan strategista tasapainoa ja on uhka Venäjän kansalliselle turvallisuudelle. Tutkimuksessa tuodaan esille Yhdysvalloissa ja Venäjällä vallitsevat diskurssit, jotka ovat määrittämässä osapuolien toimintaa ja retoriikkaa erityisesti ohjuspuolustuskiistassa. Diskurssien hahmottaminen mahdollistaa arvioida, millä tavoin Yhdysvallat ja Venäjä määrit-tävät itsensä kansainvälisen järjestelmän toimijoina ja millaisena ne näkevät kansainvälisen järjestelmän toimintalogiikan kylmän sodan jälkeen. Näin syntyy käsitys osapuolien tavasta määritellä kansainvälisen järjestelmän sääntöjä, uhkakuvia ja eri valtioiden asemaa uhkakuvien rakentumisessa. Työn tulokset lisäävät ymmärrystä Venäjän ja Yhdysvaltojen turvallisuuspoliittisen tavoiteasettelun periaatteista ja maiden päätöksentekoa ohjaavista tekijöistä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu konstruktivistinen kansainvälisen politiikan teoriasta. Aineistona käytetään Yhdysvaltojen ja Venäjän turvallisuuspoliittisia virallisdokumentteja. Venäjän turvallisuusajattelussa painottuu elementit neuvostomenneisyydestä, identiteettikamppailu sekä uudet taloudelliset ja poliittiset intressit sekä erityisesti suhde Yhdysvaltoihin. Kansallisen identiteetin määrittelyssä Venäjä on turvautunut perinteiseen suurvalta-ajattelun kaavaan. Uhkakuvauksia rakennetaan kylmän sodan ajalta omaksutun identiteetin varaan ja tukeudutaan vanhaan selitykseen, että länsi on aina muodostanut uhkan Venäjälle. Yhdysvalloille ohjuspuolustuksen kehittämisellä rikotaan perinteinen kylmän sodan aikainen uhkakäsitys. Ohjuspuolustushankkeen oikeutusta haetaan globaalista turvallisuudesta, jolloin kansalliset intressit pyritään korvaamaan laajemmalla tarkoituksella. Ohjuspuolustuksella torjutaan uhka, jolla voitaisiin kiistää Yhdysvaltojen toimintavapaus, ja näin sen identiteetti maailman johtavana valtiona vaarantuisi. Roistovaltion kuvaukset tuottavat ja vahvistavat Yhdysvaltain omaa identiteettiä vapauden ja oikeuden puolustajana.

Varusmiespalveluksen keskeytyminen ensimmäisen palvelusviikon aikana

Suomen puolustusratkaisun, alueellisen puolustuksen, mahdollistaa yleinen asevelvollisuus. Asevelvollisten ikäluokasta 80 prosenttia suorittaa asevelvollisuutensa varusmiespalveluksessa. Palveluksen aloittamisen järjestelyitä on kehitetty aktiivisesti, mutta palveluksenkeskeyttämisten määriin ei ole onnistuttu vaikuttamaan. Palveluksen ensimmäisen viikon sisällöllä tai koulutusmetodeilla ei ole keskeistä asemaa keskeytymisen syitä arvioitaessa. Tässä tutkimuksessa palveluksen keskeyttämisen syitä etsitään asevelvollisen motivaation, arvojen ja odotusten kautta, sekä perusyksikön koulutuskulttuurin uskottavuudesta. Alkaneen palveluksen keskeytymisen syiden uskotaan olevan yksilön tahtotekijöissä sekä perusyksikön koulutusilmapiirin yleisvaikutelmassa ja asevelvollisen psykofyysisissä tekijöissä. Tutkimusmetodina käytetään puolistrukturoituja haastatteluja, jotka suoritettiin palveluksen keskeyttäville, sekä palvelusta jatkaville alokkaille, ensimmäisen palvelusviikon lopulla. Kohdejoukko edusti 10 -15 prosenttia perusyksikön saapumiserästä. Tutkimuksen haastattelut analysoitiin ja tulokset muodostettiin deduktiivisen sisällönanalyysin kautta. Keskeinen merkitys on alokkaan äänellä, joka kuuluu tutkimusraportista suorina lainauksina. Tutkimuksessa löydettiin keskeisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat palveluksen aloittamiseen: varusmiespalveluksen merkitys, kaveripiirin mielipide, ennakko-odotusten täyttyminen, ryhmähenki, kannustava oppiminen. Tutkimuksen perusteella alokastuvan varusmiesesimies on merkityksellisin kouluttaja ensimmäisellä palvelusviikolla. Tästä syystä heidän onnistumisensa alokkaiden kouluttajana on varmistettava. Huonoimmillaan tuvan esimiehen onnistumisen varmentamiseen ei juurikaan panosteta, jolloin alokkaat ovat ensimmäisten päivien aikana sattuman varassa. Merkittävin tekijä motivoitumattomuuteen ja palveluksen keskeytymiseen on varusmiespalveluksen irrationaalisuus nyky-yhteiskunnasta. Varusmiespalveluksella ei koeta olevan mitään arvoa tai tarvetta globaalissa Euroopassa. Varusmiespalveluksen kehittämisessä tulee keskittyä kahteen päälinjaan: varusmiespalveluksen saattaminen 2020 – luvulle, jolloin tarkastellaan toimenpiteitä, joilla varusmiespalveluksesta saadaan nuoria kiinnostava ja palkitseva sekä perusyksiköiden koulutuskulttuurin kehittämistä kohti oppivaa organisaatiota nykyisiä vahvuuksia unohtamatta. Perusyksikön keinot vaikuttaa palveluksen keskeytymiseen, ovat perusyksikön päällikön hallussa: uskottava ja kannustava koulutusilmapiiri, tuvan esimiehen onnistumisen varmistaminen, pienet murheet (ruokailuun käytettävä aika, tupakointi, vapaa-ajan kontrollointi). Tutkimukseen osallistuneet alokkaat yllättyivät puolustusvoimien koulutuksen tarkoituksen mukaisuudesta ja olivat valmiita muuttamaan käsityksiään asevelvollisuudesta nopeasti. Palvelukseen astuessaan alokkaat eivät odota palvelukselta paljoakaan positiivista omalle elämälleen, mutta noudattavat lakivelvoitettaan.

Miehittämättömien ilma-alusten käyttömahdollisuudet ilmasta maahan -aseiden tarvitseman maalitiedon hankinnassa ilmatorjunnan suojaamassa ympäristössä

Vuoden 2004 iskukykytutkimus esittää lentotiedustelujärjestelmän hankkimista tukemaan HN-kalustoon perustuvaa ilmasta maahan -järjestelmää. Tässä tutkimustyössä on tutkittu kolmen erilaisen miehittämättömän ilma-aluksen käyttömahdollisuuksia ilmasta maahan -aseiden tarvitseman maalitiedon hankkimisessa. Tutkimuksessa mukana olleet ilmasta maahan -aseet olivat JDAM (Joint Direct Attack Munition), AGM-154 JSOW (Joint Standoff Weapon) ja toistaiseksi epävarman hankintansa vuoksi vähäisemmässä määrin AGM-158 JASSM (Joint Air to Surface Standoff Weapon). Miehittämättömiksi ilmaaluksiksi valittiin Predator-koneen kolme eri kehitysversiota, MQ-1 Predator A, MQ-9 Reaper (Predator B) ja Avenger (Predator C). Tutkimuksen pääasiallinen tutkimusmenetelmä on ollut laadullinen kirjallisuusselvitys julkisia lähteitä käyttäen. Suoritusarvoista johdettuihin päätelmiin on käytetty soveltuvin osin määrällisiä tutkimusmenetelmiä. Lähestymistapa tutkimukseen on ollut hermeneuttinen. Alakysymysten osalta kyseessä on ollut deskriptiivinen tutkimus ja tavoitteena on ollut löytää avainasiat miehittämättömien ilma-alusten käytön kannalta. Tutkimusraportin ensimmäinen luku on johdanto. Toisessa luvussa on selvitetty toimintaympäristön yleiset piirteet ja kolmannessa luvussa ilmasta maahan -aseiden ominaisuudet. Neljäs luku käsittelee tutkimuksessa olleiden miehittämättömien ilma-alusten ominaisuuksia maalitiedon hankkimismahdollisuuksien kannalta. Tutkimustyön johtopäätökset on kirjattu viidenteen lukuun. Tulosten perusteella perinteisten, ilman häiveominaisuuksia rakennettujen miehittämättömien ilma-alusten ei ole mahdollista hankkia kaikkea ilmasta maahan -aseiden tarvitsemaa maalitietoa. Lähialueen ilmatorjunnan vaikutuksen väistämiseksi häiveominaisuudet ja jonkin asteinen tunkeutumiskyky ovat välttämättömät erityisesti pitkän kantaman ilmasta maahan -aseiden tarvitseman maalitiedon hankkimisessa.

Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentuminen : organisaatiokulttuurin ja pätevyysvaatimusten merkitys

Rajavartiolaitoksen tehtävien monialaisuus ja toimivaltuuksien laajeneminen sekä toimintaympäristön ja työn kuvan muutokset asettavat haasteita henkilöstön koulutukselle ja osaamiselle. Osaamiseen ja sitä kautta Rajavartiolaitoksen suorituskykyyn vaikutetaan erityisesti koulutuksella. Koulutus tulee nähdä muutosta ja kehitystä edistävänä voimana vastattaessa tulevaisuuden haasteisiin. Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen vaikuttavat ulkoinen ja sisäinen toimintaympäristö. Koulutuskulttuurilla tarkoitetaan monitasoista ja - tahoista kokonaisuutta ja yläkäsitettä, joka vaikuttaa ohjaavasti ja normittavasti opettajien ja kouluttajien toimintaan sekä koulutukseen ja muuhun osaamisen kehittämiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää organisaatiokulttuurin keskeisimmät ominaispiirteet, Rajavartiolaitoksen ja erityisesti rajavartiomiesten keskeisimmät pätevyysvaatimukset sekä organisaatiokulttuurin ja pätevyysvaatimusten välinen yhteys ja niiden vaikutus Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Tutkimuksessa myös jäsennettiin koulutuskulttuurin rakentumista sekä selvitettiin koulutuskulttuurin kehittämisedellytyksiä ja -pyrkimyksiä. Tutkimuksen pääongelmana oli: ”Mikä on organisaatiokulttuurin sekä Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiesten pätevyysvaatimusten merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiselle?” Tutkimus rajattiin rauhan ajan henkilökuntakoulutukseen. Sen lähestymistapa oli selittävä ja kartoittava. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysia, jossa vaihtelevat valmiit teoriamallit ja aineistolähtöisyys. Lähdeaineisto koostui lähinnä sotatieteellisestä ja rajaturvallisuusalan tutkimuksesta, kasvatustieteellisestä ja sotilaspedagogisesta kirjallisuudesta sekä Rajavartiolaitoksen asiakirjoista. Analyysissa aineistoa teemoiteltiin asiakokonaisuuksittain. Johtopäätöksissä esitettiin analyysin tuloksena oppivan organisaation periaatteisiin pohjautuva Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin kehittymisen malli. Mallinnus muodosti synteesinä tutkimuksen päätuloksen. Sen perusteella johtopäätöksissä esitettiin myös Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin käsite. 3 Johtopäätösten perusteella Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuuriin liittyy läheisesti toimintakulttuuri, jonka muutosprosessi asettaa pätevyys-, koulutus- ja oppimisvaatimuksia henkilöstölle ja työyhteisöille. Oppiminen kehittää sekä yksilöllistä että organisaation kollektiivista pätevyyttä. Pätevyys on ammattitaitoa laajempi yleiskäsite liittyessään nimenomaan yhteisöllisen toiminnan valmiuksiin kokonaistyöprosessin osana. Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiehen pätevyysvaatimuksilla on olennainen merkitys koulutuskulttuurin rakentumiseen, sillä ne vaikuttavat suuresti koulutuksen tavoitteisiin, sisältöihin ja opetusmenetelmiin. Vakiintunut toimintakulttuuri pohjautuu organisaatiokulttuuriin eli syvimpiin uskomuksiin ja tiedostamattomiin perusoletuksiin. Toimintakulttuurin muuttaminen voi olla siten vaikeaa ja herättää muutosvastarintaa. Sama koskee opetus- ja oppimiskulttuuria, jonka uudistaminen edellyttää koko koulutus- ja työyhteisön tukea ja nykyaikaista koulutuskäsitystä. Vahvana ja piilevänä ilmiönä myös organisaatiokulttuurilla on näin suuri merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Kulttuurin tunnistaminen ja ymmärtäminen onkin tärkeää Rajavartiolaitoksen kehittämisen kannalta. Samoin arvoilla on kulttuurin muutokseen, muutosjohtamiseen, pätevyysvaatimuksiin ja koulutukseen liittyvä monitahoinen merkitys. Rajavartiolaitoksen koulutusta on kehitettävä ottamalla huomioon tulevaisuuden muuttuvat ja kasvavat osaamisvaatimukset. Koulutuksen laatu edellyttää koulutus- ja työyhteisön oppimisympäristön ja oppimisedellytysten kehittämistä. Yhteistyön ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta syntyvä oppiminen johtaa organisaation osaamiseen ja innovatiiviseen toimintaan, mikä edellyttää pedagogisen johtamisen taitoja. Joustavalle oppivalle organisaatiolle on ominaista kyky muuttua ja kehittyä jatkuvasti sekä ennakoida toimintaympäristön muutoksia. Opetuksen ja oppimisen pedagogisessa kehittämisessä on kyse Raja- ja merivartiokoulun pedagogisen strategian edellyttämästä uudistumis- ja muutosprosessista kohti ongelmalähtöisempää, tutkivampaa ja yhteisöllisempää oppimis- ja työtapaa. Uudet opetus-, oppimis- ja yhteistyökäytännöt sekä oman työn ja työyhteisön arviointi ja kehittäminen vaativat uudenlaista roolia ja osaamista verrattuna perinteiseen koulutus- ja toimintakulttuuriin. Tutkimus osoitti Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin olevan hyvin kokonaisvaltainen ilmiö, joka vaatii tarkempaa tutkimusta. Jatkotutkimustarpeet muodostivat tutkimuksen toisen päätuloksen, jonka perusteella tulee tutkia itse kulttuuria ja syventää koulutuskulttuurin kehittämistä. Lisäksi tulisi harkita Rajavartiolaitoksen osaamisen kehittämisohjelman laatimista.

Alokaskausi : asevelvollisuuden vaikuttavin jakso

Suomen maanpuolustus on nojautunut laajaan maanpuolustustahtoon sekä yleiseen asevelvollisuuteen. Yleisen asevelvollisuuden käyttökelpoisuutta tämän päivän yhteiskunnan tur-vallisuuden tuottajana on arvioitu ja pakoin kritisoitu laajasti 2000 -luvulla. Yleinen asevelvollisuus muuntuu käsitteestä valtion turvallisuusratkaisuksi, kun asevelvollinen suorittaa varusmiespalveluksen. Varusmiespalveluksessa opetettavien tietojen ja taitojen jälkeen yhteiskunta saa puolustajansa. Varusmiespalveluksen tarpeellisuutta arvioitaessa ovat palveluksen keskeyttäjien määrät olleet jatkuvassa kasvussa. Tämä diplomityö tutkii millaisten olettamusten, perusteluiden ja tekijöiden johdosta, alokas tekee palveluksen keskeyttämispäätöksen ensimmäisen palvelusviikon aikana? Tutkimustyössä selvitetään osaltaan tuvanesimiehen vaikutusta alokkaan sopeutumiseen ensimmäisen viikon aikana sekä mitkä ovat perusyksikön valmiudet kohdata 2020 – luvun alokas? Alkaneen palveluksen keskeytymisen syiden uskotaan olevan yksilön tahtotekijöissä sekä perusyksikön koulutusilmapiirin yleisvaikutelmassa ja asevelvollisen psykofyysisissä tekijöissä. Palveluksen ensimmäisen viikon sisällöllä tai koulutusmetodeilla ei ole keskeistä asemaa keskeytymisen syitä arvioitaessa. Asetettuihin kysymyksiin saatiin vastauksia, joista osa poikkeaa yleisestä uskomuksesta. Risto Siilasmaan johtaman asevelvollisuustyöryhmä vertaili ammattiarmeijan ja asevelvollisuusjärjestelmän soveltuvuutta suomalaiseen yhteiskuntaan. Työryhmän alkuperäinen tehtävänanto oli arvioida yleisen asevelvollisuusjärjestelmän toimivuuden turvaamiseen vaikuttavia kehityskulkuja ja arvioida järjestelmän yhteiskunnallista vaikuttavuutta nyt ja tulevaisuudessa. Työryhmän mietintö ”Suomalainen asevelvollisuus” toteaa yleisen asevelvollisuusjärjestelmän olevan paras vaihtoehto Suomen puolustusratkaisuksi myös tulevaisuudessa. On syytä muistaa, että poliittiset päätökset realisoituvat todellisiksi turvallisuusrakenteiksi nuorten (alokkaiden) päätösten kautta. Vaikka päätöksiä asevelvollisuudesta tehdään eduskuntatalossa, vasta alokkaan päätös suorittaa varusmiespalvelus luo oikeaa turvallisuutta. On tärkeää, että nuoret kokevat asevelvollisuuden omakseen ja suorittavat kansalaisvelvollisuutensa. Valtion tehtävänä on kehittää varusmiespalvelusta palvelemaan valtion ja kansalaisen tarpeita. Asevelvollisten ikäluokasta 80 prosenttia suorittaa asevelvollisuutensa varusmiespalveluksessa. Palveluksen aloittamisen järjestelyitä on kehitetty aktiivisesti tutkimuksen kohteena olevassa Panssariprikaatissa, mutta palveluksenkeskeyttämisten määriin ei kehittämistyöllä ole onnistuttu vaikuttamaan.

Toimenpidesuosituksia ilmavoimille lentopahoinvoinnin vähentämiseksi LentoRuk:lla

Lentopahoinvointi alentaa tai jopa vie kokonaan sotilaslentäjän toimintakyvyn. Sitä esiintyy lähinnä vain koulutuksen aikana sotilaslento-oppilailla. Tällöin se hidastaa ja vaikeuttaa koulutuksen etenemistä. Lentopahoinvointi on normaalia ja sen mahdollistavat ihmisen terveiden aistien heikkoudet. Heikkouksiensa johdosta aistit eivät aisti lentokoneen liikkeitä oikein. Virheellisistä liikeaistimuksista syntyy ristiriitoja ja asentoharhoja ihmisen keskushermostossa. Kaksi hyväksytyintä teoriaa siitä, miten nämä harhat aiheuttavat liikesairauden (eli lentopahoinvoinnin), ovat subjektiivisen vertikaalin (subjective vertical) ja sensorisen konfliktin (sensory rearrangement / conflict) teoriat. Kun teorian mukaan liikesairautta aiheuttava ärsyke ilmenee, henkilö alkaa tuntea olonsa epämukavaksi. Liikkeen jatkuessa olo pahenee ja johtaa lopulta oksentamiseen. Lentopahoinvointia voi ehkäistä koulutusjärjestelyillä, omilla ja lennonopettajantoimilla lennonaikana sekä lääkkeillä. Nykyisten lääkkeiden käyttö ei tule kyseeseen lentopalveluksessa. Teoriakoulutuksella ja asenteilla on suuri vaikutus lentopahoinvoinnin ennaltaehkäisyyn. Tehokkain käytännön menetelmä on antaa lento-oppilaan ohjata konetta itse, koska hän voi paremmin ennakoida lentokoneen liikkeitä. Lentopahoinvointi poistuu henkilön tottuessa lentokoneen liikkeisiin. Tottuminen poistuu ajan kuluessa, jos henkilö ei lennä. Tauon jälkeen lentopahoinvointia taas ilmenee, mutta uudelleen tottuminen on nopeaa. Huono sää lisää lentopahoinvointia.

Johtaja- ja kouluttajakoulutus maavoimien reserviupseerikursseilla

”Reserviupseerikoulutus muodostaa kokonaisuuden, kuten reserviupseeristokin”. Näin on kirjoitettu Reserviupseerikoulun 40-vuotisjuhlateoksessa vuodelta 1960. Tämä kuvastaa niitä kahta ulottuvuutta, joita tässä tutkimuksessa tarkastellaan. Reservin johtajakoulutus aloitettiin joulukuussa 1917 Vimpelin sotakoulussa, jossa 17 päivän pituisella kurssilla koulutettiin joukkueenjohtajia Suomen kenttäarmeijaan. Tänä päivänä reservinupseerien peruskoulutusta annetaan reserviupseerikursseilla kaikissa puolustushaaroissa yhteensä kymmenellä eri kurssilla. Reserviupseerien johtaja- ja kouluttajakoulutus toimeenpannaan kaikille puolustushaaroille yhteisellä johtajakoulutusohjelmalla. Reserviupseerikurssilla upseerioppilaille opetetaan johtamistaidon ja koulutustaidon perusteita sekä järjestään harjoittelu siten, että koulutettavilla on riittävät valmiudet aloittaa johtajakauden harjaantuminen sodan ajan tehtäviin. Maavoimissa reserviupseerikursseja toimeenpannaan neljässä eri joukko-osastossa, Panssariprikaatissa, Hämeen Rykmentissä, Utin Jääkärirykmentissä ja Reserviupseerikoulussa. Kaikissa näissä joukko-osastoissa toteutetaan johtaja- ja kouluttajakoulutus saman opetussuunnitelman pohjalta, vaikka toimintaympäristöt ja koulutusjärjestelyt ovat hyvin erilaiset. Tämän tutkimuksen päämääränä on kuvata reserviupseerin peruskoulutuksen järjestelyt Maavoimissa ja selvittää johtaja- ja kouluttajakoulutuksen järjestelyjä Maavoimien reserviupseerikursseilla. Tutkimuksen pääongelmana on, että toteutuuko normiohjauksen mukainen Puolustusvoimien johtaja- ja kouluttajakoulutusohjelma Maavoimien reserviupseerikurssien suunnittelussa ja toteutuksessa? Pääongelma jaetaan alaongelmiin 1. Mitä Puolustusvoimien normiohjaus määrittää reserviupseerikurssin johtaja- ja kouluttajakoulutuksen sisällöksi? 2. Miten johtaja- ja kouluttajakoulutuksen normiohjauksen keskeiset sisällöt tulevat esille Maavoimien reserviupseerikurssien suunnittelussa ja toteutuksessa? Keskeisimmän tutkimusaineiston muodostavat Puolustusvoimien asiakirjat sekä Pääesikuntaan, Maavoimien esikuntaan ja Maavoimien reserviupseerikursseille suunnatut haastattelut. Tutkimusmenetelminä käytetään teemoittelua ja sisällönanalyysiä, joita tuetaan vertailevalla tutkimusotteella. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että johtaja- ja kouluttajakoulutuksen toteuttaminen samansisältöisenä Maavoimien reserviupseerikursseilla on mahdollista, mutta kurssien erilainen toteutusperiaate ja toimintaympäristö vaikuttavat johtajakoulutuksen toteuttamiseen sitä kautta koulutustulokseen. Eroavaisuudet ovat seurausta osin varusmiespalveluksen erilaisista koulutusjärjestelyistä ja osin toimeenpantavan johtajakoulutuksen määrästä. Tutkimustuloksia tarkasteltaessa päädytään johtopäätökseen, että Puolustusvoimien normiohjausta ei kaikilta osin noudateta reserviupseerikurssien koulutuksessa. Reserviupseerikurssi on tutkintoon johtava koulutus, jolla tulee olla tietty oppisisältö. Puolustusvoimien suorituskyvyn näkökulmasta tarkasteltuna upseerikokelaalla pitää reserviupseerikurssin jälkeen olla valmiudet aloittaa johtajakauden harjaantuminen sodan ajan tehtäviin. Tämä varmistetaan antamalla yhtenäinen, ohjattu johtajakoulutus reserviupseerikurssin aikana. Reserviupseerikurssin johtajakoulutuksella voidaan nähdä olevan myös yhteiskunnallista vaikuttavuutta, mutta ensisijaisesti sillä edistetään Puolustusvoimissa tavoiteltavaa johtamiskulttuuria, antamalla keskeisiä elementtejä johtamiseen, myönteiseen itsensä kehittämisen asenteeseen ja yhteisen reserviupseeriperinteen kehittymiseen. Reserviupseerikurssi muodostaa yhteisön, jossa jaetaan näkemyksiä ja kokemuksia vertaisten keskuudessa koko valtakunnan alueelta. Reserviupseerin kotiutuessa varusmiespalveluksesta tämä yhteinen johtamiskulttuuri siirtyy myös yhteiskunnan pääomaksi, jossa se muodostaa osan yhteiskunnallista johtamisperinnettä.

Sotilaslentäjän selkä- ja kaularangan biomekaaninen kuormittuminen sekä istuinergonomian parantamismahdollisuudet lentokoneen ohjaamossa

Ilmavoimien koulutuksen tehtävänä on tuottaa toimintakykyisiä sotilaslentäjiä, joista koostuu suorituskykyisiä sodan ajan joukkoja. Tämän tutkimuksen viite-kehys sijoittuu fyysiseen toimintakykyyn ja sen ylläpitämiseen osana sotilaspe-dagogiikkaa. Istumatyön ergonomiaa ja riskitekijöitä on tutkittu aikaisemminkin. Tutkimukset korostavat työntekijöiden osallistumisen, kokemuksen ja osaamisen hyödyntämisen tärkeyttä riskien arvioinnissa. Oireiden vähentämiseksi tutkimuksissa on kokeiltu liikuntaa, koulutusta ja ergonomisia tukia. Kuitenkin tarvittavat säädöt ja muutokset ovat yksilöllisiä. Aikaisemmissa tutkimuksissa ei selvitetä selkätuen yksilöllistä vaikutusta selän asentoon mittauksia tekemällä. Myöskään tutkittavien mielikuvaa selkätuen käytöstä ei ole kysytty. Tätä aukkoa paikkaan tällä tutkimuksellani. Tutkimus on selittävä asiakirja- ja kirjallisuuskatsaus, joka sisältää kvantitatiivisen otantatutkimuksen. Tutkittaviksi poimittiin kaksi Hawk-lentokoulutusohjelmaa lentävää kurssia, KadK90 ja KadK91 (n=26). Hawkin heittoistuimessa tehtyjen mittausten avulla selvitettiin selkätuen vaikutusta istuinergonomiaan. Aiheuttaako selkätuen käyttö muutoksia selkä- ja kaularangan asentoon? Tavoitteena oli työolosuhteiden parantaminen sekä niska- ja selkävammojen vähentäminen. Selkätuki siirsi pään asentoa keskimäärin 0,7 cm taaksepäin. Mittausten mu-kaan lordoosin syvyys, käytettävän selkätuen paksuus ja pään asennon muu-tos evät korreloineet keskenään. Haastateltavien mukaan lähes 90 prosenttia koki selkätuen parantavan istuma-asentoa.

Suojeluskuntatykistö Suomessa

Suojeluskuntatykistö oli osa suojeluskuntajärjestön toimintaa. Suojeluskuntatykistö perustettiin virallisesti vuonna 1919, mutta suojeluskuntalaiset vastasivat kolmen patterin toiminnasta Kannaksella jo vapaussodan jälkeisinä vuosina. Toiminta käynnistyi nopeasti useiden pattereiden perustamisella suojeluskuntien saatua käyttöönsä tykkejä. Kenttätykistöön liittyvää koulutusta annettiin kymmenissä pattereissa ympäri maan. Koulutuksen tuloksista merkittävimpänä voidaan pitää suojeluskuntalaisten järjestämiä onnistuneita kovapanosammuntoja. Tämän tutkimuksen tutkimusongelma on, millainen oli suojeluskuntatykistön merkitys Suomessa vuosina 1918–1933. Tutkimustulokseen päästään selvittämällä ja arvioimalla suojeluskuntatykistön perustamisen syyt, päämäärä sekä toteutunut toiminta. Suojeluskuntatykistön joukot ja niiden tehtävät loivat perustan toiminnalle. Toiminnan perusteella voidaan arvioida suojeluskuntatykistön kyky toimia aselajin tehtävissä ja sitä kautta arvioida sen merkitystä. Tutkimus on teoreettinen asiakirjatutkimus, jonka ensisijaisina lähteinä ovat arkistolähteet, suojeluskuntatykistöstä kirjoitetut artikkelit ja suojeluskuntaan sekä suomalaiseen kenttätykistöön liittyvä kirjallisuus. Tutkimusmenetelmä perustuu aineistolähteiden ja kirjallisuuden tutkimiseen sekä keskinäiseen vertailuun eli tutkimusaineiston sisältöanalyysiin. Suojeluskuntatykistöä on tutkittu niukasti siitä huolimatta, että tuon ajan kenttätykistöstä on kirjoitettu suhteellisen paljon. Suojeluskuntatykistöä on käsitelty hyvin vähän suojeluskuntaa käsittelevässä kirjallisuudessa ja suojeluskunnan lehdissä. Suojeluskuntain yliesikunnan tykistöasioista eri aikoina vastanneet osastot ovat olleet kuitenkin dokumentoinnissaan aktiivisia ja niiden arkistoista on mahdollista selvittää tutkimuksen kannalta olennaiset asiat. Suojeluskuntajärjestö saavutti asemansa vapaussodassa valkoisen osapuolen joukkojen runkona. Järjestön asema vakiintui 1920-luvun kuluessa osaltaan sotilaallista koulutusta antavana toimijana tuolloisen puolustusvoimien rinnalle, osaksi yhteiskuntaa. Kenttätykistön parissa tapahtui suuria kehitysaskelia 1920-luvun alusta eteenpäin. Tutkimustuloksina tuon esiin seuraavat kokonaisuudet: Suojeluskuntatykistö perustettiin suunniteltujen suojeluskuntien sodanajan joukkojen tykistöksi. Toiminta muotoutui yksinkertaisemmaksi, kenttätykistön koulutusta antavaksi kansalaistoiminnaksi. Saavutukset suojeluskuntatykistössä olivat kuitenkin resurssit huomioiden varsin huomattavat ja toiminta pysyi pääosin mukana aselajin kehityksessä. Vuonna 1933 siirryttiin liikekannallepanosuunnitelmiin liittyen aluejärjestelmään ja viimeistään tuolloin oli suojeluskuntatykistön rooli vakiintunut. Talvisotaan perustettiin joitakin joukkoja suojeluskuntatykistön perustalle. Pääasiassa suojeluskuntatykistössä palvelleet olivat tärkeä henkilöstöryhmä suomalaisissa tykistöjoukoissa.

Merivartiolaitoksen asema maanpuolustuksessa 1930 - 1939

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia Merivartiolaitoksen osuutta sotilaalliseen maanpuolustukseen rauhan aikana. Perustettaessa merivartiolaitosta, ei sen lakisääteisiin tehtäviin kuulunut sotilaallinen maanpuolustus. Muutoin laitos oli sotilaallisesti järjestetty, ja Merivartiolaitoksen upseerin virkaan vaatimuksena oli meriupseerin koulutus. Merivartiolaitos toimi itsenäisenä läpi 1930-luvun aloittaen toimintansa 1.6.1930. Merivartiolaitoksen itsenäinen toiminta voidaan katsoa päättyneeksi ylimääräisten kertausharjoitusten alkamisajankohtana lokakuussa 1939. Tutkimusmenetelmänä on asiakirjatutkimus. Tutkittavan ajankohdan tapahtumia ja ilmiöitä kuvataan asianmukaisesti kronologisessa järjestyksessä. Tutkimuskohteena on maanpuolustuksen ja ympäröivän yhteiskunnan suhteet liittyen Merivartiolaitokseen. Tutkimukseni lähestyy aihetta hallintohistorian kautta, ja selittävänä osana on myös talous- sekä poliittista historiaa. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että Merivartiolaitoksen perustamista suunniteltaessa otettiin huomioon myös maanpuolustuksen näkökulma. Merivartiolaitoksen kalustosta vartiomoottoriveneet (VMV) suunniteltiin sotilaallisen maanpuolustuksen tehtäviin soveltuviksi. Merivartiolaitoksen muulle kalustolle ja henkilöstölle löytyi myös selkeä tilaus osana tasavallan puolustusvoimia. Meripuolustuksen suunnitelmissa Merivartiolaitoksen henkilöstö ja kalusto olivat tiiviisti mukana. Erityisen painoarvon Merivartiolaitos sai Ahvenanmaan puolustuksen osalta. Merivartiolaitos huolehti rauhan ajan puolustusvalmisteluista saarialueella sekä toimi myöhemmin myös joukkojen perustajana. Merivartiolaitoksen käyttö sotilaallisessa maanpuolustuksessa kehittyi koko rannikkopuolustuksen kehittämisen yhteydessä, jota tapahtui voimakkaasti 1920 – luvun lopusta aina talvisotaan saakka. Merivartiolaitoksen kaluston osalta voidaan todeta, että vartiomoottorivenettä lukuun ottamatta kalustoa ei määrätietoisesti kehitetty sotilaallisen maanpuolustuksen näkökulmasta.

Naton sotilaallisen toimintakyvyn muutos viimeisen laajentumiskierroksen jälkeen

Kylmän sodan päättyminen ja uhkakuvien muuttuminen käynnisti osaltaan Naton laajentumisprosessin. Liitto aloitti kylmän sodan jälkeiset laajentumiset vuonna 1997 ja jatkoi niitä vuonna 2004. Vuonna 2004 sotilasliittoon liittyivät Viro, Latvia, Liettua, Slovakia, Slovenia, Bulgaria ja Romania. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan näiden maiden liittymisen vaikutuksia Naton sotilaalliseen toimintakykyyn. Tutkimus on laadittu realistisen sekä konstruktivistisen maailmankäsityksen pohjalta ja työssä tarkastellaan uusien jäsenmaiden sotilaallisen voiman vaikutusta Natoon kokonaisuutena. Työssä määritellään sotilaallinen toimintakyky, tarkastellaan Naton toimintakykyä ennen vuoden 2004 laajentumista sekä tarkastellaan uusien jäsenmaiden sotilaallisen toimintakyvyn vaikutuksia Naton sotilaalliseen toimintakykyyn. Nato on muuttumassa kollektiivisen puolustuksen järjestöstä kohti yleisen turvallisuuden järjestöä. Pitkään Naton kantavana teemana ollut kollektiivinen puolustus on väistymässä ja tilalle on tullut uusia tehtäviä aina kriisinhallinasta terrorismin vastaiseen sotaan. Tässä tutkimuksessa sotilaallisen toimintakyvyn muutosta tarkastellaankin kaksijakoisesti. Toisaalta tarkastellaan uusien jäsenmaiden alueellista puolustuskykyä ja toisaalta tarkastellaan jäsenmaiden kykyä ottaa osaa Naton määrittelemiin uusiin tehtäviin. Työssä pohditaan myös kollektiivisen puolustuksen merkitystä nykypäivänä. Tutkimuksen pääkysymyksenä on: miten Naton sotilaallinen toimintakyky on muuttunut viimeisen laajentumiskierroksen jälkeen?

Organisaation vaikutukset henkilöstön työhyvinvointiin puolustusvoimissa

Työhyvinvointia tutkitaan vuosittain suomalaisilla työpaikoilla joka työantajan tai valtion toimesta. Tutkimusten tavoitteena on kartoittaa työhyvinvointia parantavat ja heikentävät tekijät. Niiden perusteella pyritään vaikuttamaan ihmisten työhyvinvointiin, jotta työntekijät säilyttäisivät työkykynsä mahdollisimman pitkään. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan organisaation vaikutusta puolustusvoimien henkilöstön työhyvinvointiin. Tutkimusongelmaa lähestytään kolmen esimerkkiorganisaationrakenteen kautta, jotka ovat linjaorganisaatio, linja-esikuntaorganisaatio ja matriisiorganisaatio. Tutkimuksen perusteella organisaatioiden välillä oli työhyvinvoinnillisia eroja lähinnä linjaorganisaation ja muiden organisaatioiden välillä. Linja-esikuntaorganisaation ja matriisiorganisaation henkilöstön antamat arvot olivat samankaltaiset. Tämä saattoi johtua organisaatioiden henkilöstöjakauman samanlaisuudesta. Ainoastaan upseerit ja erikoisupseerit nostivat matriisiorganisaation muita organisaatioita paremmiksi. Muuten vastaukset olivat vaihtelevia ja riippuivat henkilöstöryhmästä. Jatkossa voisi tutkia linjaorganisaation saamien huonompien arvojen syytä sekä henkilöstön käsitystä omasta organisaatiosta.

Valmiusprikaatin ammattisotilaan fyysinen kunto 2008

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää Porin Prikaatin ammattisotilaiden fyysisen kunnon taso vuonna 2008 ja verrata sitä annettuihin käskyihin, määräyksiin ja vaatimuksiin. Lähdetietona olivat varuskunnan henkilökunnan fyysisen kunnon tulokset vuodelta 2008, joita verrattiin suorituskyvyn vaatimuksiin. Puolustusvoimista annetun lain nojalla ammattisotilaan fyysinen kunto tulee olla määrätyllä tasolla tietyissä tehtävissä. Taistelukentän fyysiset vaatimukset ja sodan teknistyminen eivät vähennä sotilaan henkilökohtaisia ominaisuusvaatimuksia vaan pikemminkin päinvastoin kasvattavat niitä. Puolustusministeriö ja Pääesikunta ovat tarkentaneet fyysisen kunnon vaatimuksia, mutta ongelman muodostavat kahdet vaatimukset – rauhan ajan ja sodan ajan. Keskeiset johtopäätökset: Alle 40 – vuotiaan ammattisotilaan kestävyyskunto ei täytä sodan ajan vaatimuksia, mutta rauhan aikana tämän hetkinen taso hyväksytään. Kriisin aikana fyysinen kunto laskee ja haasteena on selviytyä taistelutehtävistä, koska fyysisen kunnon lähtötaso ei täytä annettuja vaatimuksia. Komentaja vastaa joukkonsa sodan ajan suorituskyvystä ja sen ylläpitämisestä sekä kehittämisestä rauhan aikana.

Suomen osallistuminen kriisinhallintaan : konsepti puolustusvoimien näkökulmasta

Maailma on viime vuosina muuttunut nopeaan tahtiin. Neuvostoliiton hajoaminen, Euroopan Unionin voimistuva asema, Euroopan integraatio, Pohjois-Atlantin liiton laajeneminen, globalisaatio ja terrorismin lisääntyminen ovat vaikuttaneet maailman kriiseihin. Kriisit ovat yhä useammin valtioiden sisäisiä, kun ne vielä viisitoista vuotta sitten olivat pääosin valtioiden välisiä. Maapallon eri alueiden eriarvoisuus ja vuosisataiset ristiriidat heijastuvat kehittyvässä maailmassa yhä laajemmalle. Samaan aikaan Eurooppa on rauhallisempi kuin koskaan, eikä sodanuhkaa sen alueella ole olemassa. Maailmalla on koko ajan kymmeniä käynnissä olevia aseellisia konflikteja. Konfliktien seurauksena pakolaiset, turvattomuus, terrorismi ja kansainvälinen rikollisuus ulottavat vaikutustaan koko maailmaan. Kehittyneiden maiden toimintamalliksi on muodostunut kriisikeskuksiin vaikuttaminen niiden syntysijoilla. Tällä pyritään estämään kriisien heijastevaikutukset. Kriisin-hallinnan toiminta-alueeksi onkin muodostunut koko maailma. Yksikään kehittynyt valtio ei voi jättäytyä sivuun kriisinhallinnasta. Suomi on voimakkaasti mukana kriisinhallintatoiminnassa. Vanhana, tunnettuna rauhanturvaajana Suomi on ottanut mittavia askeleita rauhanturvaamisesta kriisin-hallintaan aloittamalla ensin rauhankumppanuusmaana yhteistoiminnan NATO:n kanssa ja sitten eurooppalaisen yhteistyön Euroopan Unionin taisteluosastoihin liittyen. Tutkimustyössä selvitetään kriisinhallinnan keskeisiä kokonaisuuksia puolustusvoimien näkökulmasta. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää, onko Suomessa ollut kansallista kriisinhallintakonseptia eri kriisinhallintaoperaatioihin valmistautumista, varustamista, kouluttamista ja operatiivista toimintaa varten. Samalla selvitetään tarve konseptin kehittämiseen ja puolustusvoimien näkökulma tarpeeseen. Edelliseen liittyen tutkimustyössä on tarkoitus selvittää, missä määrin kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin valmistautuminen tukee kansallista puolustusta. Tutkimustyössä keskitytään kriisihallintatoimien käsittelyyn puolustusvoimien näkökulmasta. Poliittista päätöksentekoprosessia tai puolustus- ja ulkoministeriön toimintoja ei tutkita. Niiden perusteet kuitenkin selvitetään tutkimustyössä pääpiirtein, koska kokonaisuuden ymmärtäminen on oleellista käsiteltäessä puolustusvoimien toimintoja kriisinhallinnan suoritusportaana.

Kenttätelelääkinnän toteuttamisratkaisu

Puolustusvoimat vastaa sodan ajan kenttälääkinnästä. Kenttälääkinnän hoitoketju päättyy evakuointisairaalaan, jossa hoitovastuu siirtyy yleiselle terveydenhuollolle. Kenttälääkinnän lääkintätekninen materiaali on laadukasta. Kenttälääkinnän ongelmat eivät olekaan lääketieteellisiä, vaan ongelmia ovat kenttälääkinnän johtaminen, hankitun tiedon käsittely, taltiointi ja erityisesti tiedon jakaminen tarvitsijoiden kesken. Tiedon jakaminen korostuu sekä kenttälääkintäjärjestelmän sisällä että viranomaisyhteistyössä. Tutkimuksen päämääränä (=päätutkimuskysymys) on selvittää, millaisia teknisiä vaatimuksia telelääketiede edellyttää kenttälääkintäjärjestelmältä ja kuinka telelääke-tieteen tarvitsemat yhteydet voidaan toteuttaa? Kun aikaa ja resursseja on vähän, ja päätökset tehtävä nopeasti, tarvitaan teknisiä apuvälineitä johtamisen nopeuttamiseksi ja informaation siirtämiseksi tarvitsijoille. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää näitä apuvälineitä ja muodostaa tekninen ratkaisu hoitopisteiden telelääketieteen mahdollistamiseksi. Ratkaisut on pyritty toteuttamaan laitteilla ja järjestelmillä, joita puolustusvoimissa on käytössä tällä hetkellä tai laitteiden hankinta on meneillään. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja tarkastelutapa tekninen. Tutkimusmenetelmiä ovat olleet kirjallisuustutkimus, käsiteanalyysi ja asiantuntijahaastattelut. Tutkimuksessa ei käsitellä tietoturvaan, elektroniseen sodankäyntiin, lääkintäjoukkojen taktiseen käyttöön, kenttätelelääketieteen tarpeellisuuteen, etiikkaan eikä kustannuksiin liittyviä asioita. Tutkimuksessa analysoidaan telelääketieteen käsite, määritellään kenttätelelääketie-teen kokonaisarkkitehtuuri ja kenttätelelääketieteen viestintäarkkitehtuuri. Näiden pohjalta esitetään tekninen ratkaisu evakuointiajoneuvon, ensihoitokeskuksen ja "kriisikontin" telelääketieteen tiedonsiirtoyhteyksien toteuttamiseksi. Ratkaisu mahdollistaa kenttälääkinnän digitaalisen hoitotietoketjun muodostamisen. Sodan aikana kenttäviestijärjestelmä muodostaa pohjan lääkintäjoukkojen johtamiselle. Tällä hetkellä sillä ei kyetä toteuttamaan kaikkia telelääketieteen yhteystarpeita. Kenttäviestijärjestelmiä kehitetään, ja voidaan olettaa, että muutaman vuoden kuluttua kenttäviestijärjestelmät ovat osa IP-pohjaisia tietoliikenneverkkoja, joiden siirtokapasiteetti vastaa tämän päivän GPRS-siirtonopeuksia. Näin ollen toimintatapoja voidaan harjoitella jo tänä päivänä yleisen viestintäverkon välityksellä. Langattomien, kaupallisten tiedonsiirtoverkkojen hyödyntäminen on välttämätöntä kenttälääkinnän tiedonsiirtoyhteyksien toteuttamiseksi. Evakuointiajoneuvoissa tulee olla kenttäradion lisäksi VIRVE-puhelin sekä kaikkia matkapuhelinverkon ja yleisimpien langattomien datansiirtoverkkojen siirtoteitä hyödyntävä datapäätelaite, jotta lääkintäjoukot kykenevät kaikissa tilanteissa viranomaisyhteistyöhön ja toimimaan myös ennen kenttäviestijärjestelmien aktivointia. Liityntälaiteperheen tuotteet soveltuvat kenttälääkinnän käyttöön erinomaisesti. Liityntälaitteilla voidaan toteuttaa lähes kaikki kenttälääkinnän hoitopisteiden tarvitsemat viesti- ja johtamisjärjestelmäpalvelut. Liityntäpisteiden muodostamisessa on hyödynnettävä yleistä viestintäverkkoa ja langattomia siirtoteitä. Kenttäviestimateriaalia, puolustusvoimien viestintäverkkoa ja yleistä viestintäverkkoa käyttämällä voidaan toteuttaa kenttälääkinnän digitaalinen hoitotietoketju ja siirtää rauhan ajan sairaalaympäristön tietojärjestelmät kenttälääkinnän käyttöön.