891 resultados para Heikkilä-Palo, Liisa: Metsään mieleni
Resumo:
Abstract: Ethical competence of civil servants in Finnish security politics. The Finnish police and the border guard as examples
Resumo:
Tämän käsissäsi olevan opinnäytetyöni tarkoituksena on pohtia muusikkouttani eri orkesterien äänitteille vuosien 2001-2006 välillä soittamieni bassokuvioiden pohjalta. Lisäksi ajatuksenani on tehdä itselleni tilinpäätös tähänastisesta muusikonurastani. CD -liitteeltä löytyvät seitsemän esimerkkikappaletta olen valinnut viiden eri orkesterini ohjelmistoista. Työssäni kerron muistikuviani kappaleiden syntyhetkiltä, treeneistä ja studiosta, sekä yritän mahdollisuuksien mukaan löytää keksimilleni bassokuviolle ideoita antaneet artistit, levyt, kappaleet ja tietenkin muusikot. Ohessa kerron myös ajatuksiani bändisoittamisesta. Vuosien varrella olen tajunnut ujuttavani kaikkeen soittamiseeni vaikutteita paljon kuuntelemastani mustasta rytmimusiikista, eli lähinnä bluesista, rhythm'n'bluesista ja funkista. Työni tulokseksi voikin mainita huomioni eri kappaleissa soittamieni bassokuvioiden samankaltaisuudesta sekä toisiinsa että edellä mainitun musiikkiperinteen tuotoksiin verrattuna. Huomasin useassa esimerkkikappaleessa soittavani rytmisesti erilaisia bassokuvioita pitkälti samoilla äänillä eli soinnun perusäänellä, molliterssillä ja perusäänen alapuolisella pienellä septimillä. Nämä pelottavan usein kuvioistani löytyvät äänet ovat kuitenkin mielestäni soittamiseni ja kuvioillani kappaleisiin luomani tunnelman vankkumaton perusta. Tätä työtä tehdessä tulin myös ilokseni huomanneeksi soittamiseni kehittyneen ja vapautuneen vuosien varrella. Alkuaikojen ennen studiota tehdyt tarkat suunnitelmat ovat vaihtuneet vapaampiin joitakin tiettyjä fraaseja tai fraasien osia koskeviin etukäteissuunnitelmiin. Tunnelmat treeneissä sovitettaessa kappaleita ja tunnelmat äänitystilanteissa studiossa ovat myös tärkeä osa työtäni. Näillä tunnelmilla tarkoitan hyvin tavanomaisia juttuja, kuten vaikkapa kiireen, me-hengen tai ahdistuksen vaikutuksia käsillä olevaan luomistyöhön. Työni tulokseksi voikin myös mainita huomioni tunnetilan vaikutuksesta bassoäänten valintaan ja kappaleen svengiin.
Resumo:
Lohjalainen palo-oviin ja muihin mm. julkishallinnon rakennusten rakentajien ja telakkateollisuuden käyttämiin ulko- ja välioviratkaisuihin erikoistunut valmistusyritys Saajos Oy oli kokenut tarpeen saada käyttöönsä laskentaohjelma, jolla heidän tuotteensa ominaisuudet voitaisiin määritellä myös lämmöneristyksen osalta. Tässä opinnäytetyössä lähdettiin liikkeelle ympäristöministeriön antamista ohjeista (2003) lämmönläpäisykertoimen määrityksessä. Tarkoituksena oli suorittaa laskentamallinnuksia tietyille ovirakennetyypeille ja laatia laskentaohjelma, jonka antamia tuloksia verrattaisiin koeolosuhteissa tehtyihin mittauksiin. Näihin kahteen eri määritystapaan perustuen oli tarkoitus todeta laskentaohjelman soveltuvuus tulevaisuutta varten ja määrittää sen antamien tulosten vastaavuus mittauksilla todennettujen arvojen kanssa. Laskentaohjelman tavoitteena oli olla mahdollisimman helppokäyttöinen ja nopea. Siten se palvelisi sekä uusien tuotteiden lämpötaloudellista tuotesuunnittelua, että jo olemassa olevien tuotteiden markkinointia. Laskentaohjelman kehitystyö jatkuu edelleen, ja toivonkin sen saavuttavan asetetut tavoitteet koekäyttövaiheen jälkeen.
Resumo:
Tämän tutkielman tarkoitus oli tutkia corporate governancen raportointia suomalaisen normiston mukaan. Suositus listayhtiöiden hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä (corporate governance) tuli voimaan vuonna 2004, ja se on tarkoitettu Helsingin Pörssissä listattujen yhtiöiden noudatettavaksi. Listaamattomien yhtiöiden hallinnoinnin kehittämisestä (corporate governance) Keskuskauppakamari julkaisi vuonna 2006 asialuettelon. Laajasti omistetut osuuskunnat Keskuskauppakamari huomioi vuonna 2006 erillisessä kannanotossa, jonka mukaan laajasti omistettujen osuuskuntien tulisi noudattaa nykyistä listayhtiöille annettua suositusta siltä osin, kuin se on mahdollista. Tutkielman teoreettinen viitekehys käsittelee corporate governancen ja sen raportoinnin taustateorioita sekä corporate governancen suomalaista normistoa. Corporate governanen ja sen raportoinnin taustateorioita ovat tässä tutkimuksessa agenttiteoria, stewardship - teoria, stakeholder -teoria, legitimacy -teoria ja transaktiokustannusteoria. Corporate governancen raportointia käytännössä on tutkittu benchmarking-tutkimuksen avulla. Tutkielman empiirisen osan case-tutkimus on tehty Osuuskauppa Hämeenmaassa. Case-tutkimuksen tavoitteena oli löytää kohdeyrityksen corporate governancen raportoinnista kehityskohteita. Tutkimuksen tuloksissa näkyy corporate governancen raportoinnin vapaaehtoisuus sekä osuuskuntamuotoisen yrityksen erityispiirteet.
Resumo:
Marja-Liisa Olthuis: Inarinsaamen lajinnimet - Anara‚skiela‚ slaja‚noomah ; Kaija Mallat: Naiset rajalla ; Niina Kunnas: Miten muuttuu runokylien kieli