Oman elämäni bassokuviot: tarinaa bassokuvioideni synnystä ja soittamisesta bändissä
Data(s) |
23/05/2008
23/05/2008
23/11/2006
|
---|---|
Resumo |
Tämän käsissäsi olevan opinnäytetyöni tarkoituksena on pohtia muusikkouttani eri orkesterien äänitteille vuosien 2001-2006 välillä soittamieni bassokuvioiden pohjalta. Lisäksi ajatuksenani on tehdä itselleni tilinpäätös tähänastisesta muusikonurastani. CD -liitteeltä löytyvät seitsemän esimerkkikappaletta olen valinnut viiden eri orkesterini ohjelmistoista. Työssäni kerron muistikuviani kappaleiden syntyhetkiltä, treeneistä ja studiosta, sekä yritän mahdollisuuksien mukaan löytää keksimilleni bassokuviolle ideoita antaneet artistit, levyt, kappaleet ja tietenkin muusikot. Ohessa kerron myös ajatuksiani bändisoittamisesta. Vuosien varrella olen tajunnut ujuttavani kaikkeen soittamiseeni vaikutteita paljon kuuntelemastani mustasta rytmimusiikista, eli lähinnä bluesista, rhythm'n'bluesista ja funkista. Työni tulokseksi voikin mainita huomioni eri kappaleissa soittamieni bassokuvioiden samankaltaisuudesta sekä toisiinsa että edellä mainitun musiikkiperinteen tuotoksiin verrattuna. Huomasin useassa esimerkkikappaleessa soittavani rytmisesti erilaisia bassokuvioita pitkälti samoilla äänillä eli soinnun perusäänellä, molliterssillä ja perusäänen alapuolisella pienellä septimillä. Nämä pelottavan usein kuvioistani löytyvät äänet ovat kuitenkin mielestäni soittamiseni ja kuvioillani kappaleisiin luomani tunnelman vankkumaton perusta. Tätä työtä tehdessä tulin myös ilokseni huomanneeksi soittamiseni kehittyneen ja vapautuneen vuosien varrella. Alkuaikojen ennen studiota tehdyt tarkat suunnitelmat ovat vaihtuneet vapaampiin joitakin tiettyjä fraaseja tai fraasien osia koskeviin etukäteissuunnitelmiin. Tunnelmat treeneissä sovitettaessa kappaleita ja tunnelmat äänitystilanteissa studiossa ovat myös tärkeä osa työtäni. Näillä tunnelmilla tarkoitan hyvin tavanomaisia juttuja, kuten vaikkapa kiireen, me-hengen tai ahdistuksen vaikutuksia käsillä olevaan luomistyöhön. Työni tulokseksi voikin myös mainita huomioni tunnetilan vaikutuksesta bassoäänten valintaan ja kappaleen svengiin. |
Identificador |
http://www.doria.fi/handle/10024/38381 URN:NBN:fi:stadia-1164281701_4 |
Idioma(s) |
fi |
Publicador |
Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia Helsinki Polytechnic Stadia |
Relação |
10024/3963 stadia_1164281701_4.pdf |
Direitos |
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited. |
Tipo |
Text AMK-opinnäytetyö Polytechnic thesis |