Jääkärikomppanian taisteluharjoituksen fyysinen kuormittavuus ja kuormituksen vaikutus suorituskykyyn

Puolustusvoimien koulutuksen tärkein päämäärä on tuottaa riittävän fyysisen suorituskyvyn omaavia joukkoja sodan ajan reserviksi. Nykyaikaisessa sodankäynnissä taistelijoille asetetut fyysiset vaatimukset ovat lisääntyneet. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että taistelijan suorituskyky voi laskea taisteluiden aikana huomattavasti. Sotilastehtävien fysiologisia vasteita on tutkittu kansainvälisesti varsin paljon. Puolustusvoimissa on todettu, että taistelijan kuormittumista erityyppisissä tilanteissa pitää tutkia.

Fyysinen suorituskyky, psyykkiset, fysiologiset ja vilustumisoireet ennen ja jälkeen kahdeksan vuorokautta kestävän sissiharjoituksen

Puolustusvoimien fyysisellä koulutuksella tuotetaan toimintakykyisiä sodan ajan joukkoja, joiden on kyettävä kestämään ja hallitsemaan taistelukentän fyysiset sekä psyykkiset rasitukset vuorokauden ympäri kestävissä nopeissa ja vaikeasti ennakoitavissa tilanteissa (Puolustusvoimien liikuntastrategia 2007 - 2016, 6 - 9). Varusmiespalveluksen aikana nuorten miesten fyysinen aktiivisuus lisääntyy huomattavasti johtuen sotilaskoulutuksen fyysisyydestä, kuten taistelukoulutuksesta, sulkeisista ja liikuntakoulutuksesta. Sotilaallisten harjoitusten määrän lisääntyminen ei voi olla näkymättä myös lisääntyneissä varuskuntasairaalan käyntimäärissä. Erilaiset oireet, kuten lihaksiston kivut ja säryt sekä vilustumisoireet, vievät varusmiehen koulutuksen ajasta ison osan. (Peitso 2002, 16.) Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, tapahtuuko koehenkilöiden fyysisessä suorituskyvyssä muutoksia kahdeksan vuorokauden sotilaallisen harjoituksen aikana. Tutkimuksessa selvitettiin, lisääntyvätkö koehenkilöiden psyykkiset, fysiologiset ja vilustumisoireet harjoituksen aikana ja onko näillä oireilla yhteyttä fyysiseen suorituskykyyn. Lisäksi tutkittiin, miten harjoituksen fyysinen aktiivisuus vaikuttaa varusmiehen fyysiseen suorituskykyyn, psyykkisiin ja fysiologisiin oireisiin sekä vilustumisoireisiin.

Kasvatus maailmanrauhan välineenä : tapaustutkimus UNESCOn 1974 hyväksymästä suosituksesta

Kaisa Savolaisen väitöskirja Education as a means to world peace : the case of the 1974 UNESCO Recommendation (Jyväskylän yliopisto 2010).

Kasvatus on kasvamaan saattamista. Kasvatusfilosofinen tutkimus J. A. Hollon sivistyskasvatusajattelusta

Tutkimukseni käsittelee J. A. Hollon (1885–1967) sivistyskasvatusajattelua. Hollo oli monitoiminen kulttuurivaikuttaja, joka toimi kriitikkona, kirjailijana, suomentajana ja kasvatustieteilijänä. Häntä voidaan pitää J. V. Snellmanin rinnalla yhtenä merkittävimpänä suomalaisena kasvatusajattelijana. Hänen kasvatusajattelustaan ei ole kuitenkaan aiemmin tehty väitöskirjatason tutkimusta. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Millainen on Hollon näkemys kasvatuksesta, kasvatuksen maailmasta ja kasvatuksen teoriasta? 2. Mikä on Hollon käsitys kasvattajan ja kasvatettavan merkityksestä kasvatustapahtumassa? 3. Mitä asioita sisältyy sivistyskasvatuksen eli kasvamaan saattamisen elementteihin? Tutkimukseni on kasvatusfilosofinen. Tutkimusmenetelmäni on systemaattinen analyysi ja lähestymistapani on hermeneuttinen. Tutkimukseni pääaineistona ovat Hollon kasvatusta koskevat kirjoitukset, joista tärkeimmät ovat Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I-II (1918, 1919), Kasvatuksen maailma (1927), Kasvatuksen teoria (1927) ja Itsekasvatus ja elämisen taito (1931). Hollon mukaan kasvatuksen maailma on suhteellisen itsenäinen elämänmuoto (Lebensform), jolla on oma ontologinen erityislaatunsa, so. sui generis. Kasvatusoppia ei pidä redusoida psykologiaan tai filosofiaan, koska sillä tavoin se menettää tieteellisen itsenäisyytensä. Hollon mielestä kasvatuksen teoria on teoria käytäntöä varten. Kasvatuksen teorian luomisessa tulee ottaa huomioon kasvatuksen maailman erityispiirteenä oleva kokonaisvaltainen näkökulma ja elämän palvelemisen päämäärä. Kasvattaminen on aina myös eettistä toimintaa. Kasvatuksen tavoitteena on hyvä elämä. Hollon mukaan kasvattajan tehtävä on luoda kasvatettavalleen eheä sivistyksellinen perusta. Tämä voi tapahtua vain laaja-alaisen sivistyskasvatuksen avulla, jonka runkona on antiikin humanistinen sivistysperinne. Sivistyskasvatukseen kuuluvat älyllinen, eettinen, uskonnollinen, esteettinen ja toiminnallinen kasvatus. Mielikuvituksen avulla kasvattaja voi yhdistää kasvatuksen osa-alueet eheäksi kokonaisuudeksi. Ilman mielikuvitusta erilaiset ilmiöt olisivat pirstaleisina, toisistaan erillisinä osina ihmisen mielessä. Opettajan persoona on merkittävä tekijä kasvatuksessa. Se tulee ottaa huomioon opettajankoulutuksen eli kasvattajan kasvattamisen valinnoissa. Opettaja-kasvattajan on tärkeää opiskella laajasti humanistisia opintoja, koska kasvatuksessa on kysymys ihmisestä. Ennen kaikkea kasvattajan eettistä ja esteettistä kykyä tulee harjoituttaa. Näin hän oppii käyttämään mielikuvitustaan kasvatustapahtumassa siten, että hän tulee kasvatuksellisesti näkeväksi kasvamaan saattajaksi, joka ymmärtää sen, mikä kussakin tilanteessa vaatii erityistä huomiota. Tutkimukseni osoittaa, että Hollon henkitieteellinen ja fenomenologis-hermeneuttinen kasvatusnäkemys ei ole vain vastaparadigma empiiriselle kasvatustieteelle, vaan myös nykyajan teknis-taloudelliselle eetokselle, joka yhtäältä uhkaa välineellistää kasvatuksen ja toisaalta väärällä tavoin tieteellistää kasvatuksen tutkimuksen. Tämän takia kasvatusoppi kysymyksineen uhkaa siirtyä kasvatuskeskustelussa syrjemmälle, jopa hävitä kokonaan. Kasvatuksen ja kasvatuksen tutkimuksen vaarana on niiden liiallinen sitouttaminen tuotantoelämän jatkeeksi, minkä seurauksena on ihmisyyden toteuttamisen vaikeutuminen. Tutkimuksen lopuksi esitän ideaalikoulunäkemykseni, joka perustuu osittain Hollon kasvatusnäkemykseen. Hollon näkemys on yhä ajankohtainen ja merkittävä kontribuutio kasvatusta, sen teoriaa ja käytäntöä koskevaan keskusteluun.

Hyödyllisiä ja mielekkäitä oppeja kotiin vietäväksi. H. G. Porthanin väitösteesit ja akateeminen kasvatus

Tämän tutkimuksen kohteena ovat Henrik Gabriel Porthanin (1739–1804) väitösteesit (theses respondentis). Teesit ovat irrallisia väittämiä, joita puolustamalla Turun akatemian opiskelijat suorittivat kandidaatin tutkintoon vaadittavan pro exercitio -väitöksen. Porthan kirjoitti latinankielisiä teesejä yhteensä 875 kappaletta, jotka jakautuvat 114 erilliseksi väitökseksi. Lisäksi olen tarkastellut 14 ruotsinkielistä teesiä, jotka muodostavat vielä yhden väitöksen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää teesien merkitys osana Porthanin ajattelua ja kotimaista sivistyshistoriaa. Turun akatemian keskeisin tehtävä oli papiston ja virkamiesten koulutus. Teesien sisällöt kertovatkin siitä, millaisia tietoja näiden ammattiryhmien edustajien oletettiin opinnoissaan hankkivan. Lisäksi teesit heijastelevat Porthanin omia kiinnostuksen kohteita ja arvostuksia. Luvussa 1. tarjoan yleisiä tietoja opinnoista sekä erityisesti Porthanin oppilaista ja käyn läpi teesiväittelykäytännön historiaa Turun akatemiassa. Kattavaa selvitystä Porthanin teeseistä ei ole aikaisemmin tehty, joten tähän tutkimukseen ne on ollut ehdottomasti tarpeen ottaa mukaan kokonaisuudessaan. Luvuissa 2.–8. käyn Porthanin teesit läpi aihepiireittäin. Olen jaotellut ne teemoiksi, jotka perustuvat löyhästi 1700-luvun akateemiseen oppialajakoon. Teesien aiheet ovat moninaiset, kuten Porthanin muunkin akateemisen tuotannon. Tarkastelen teesien suhdetta käytössä olleisiin oppikirjoihin sekä etenkin Porthanin luennoilta säilyneisiin muistiinpanoihin, hänen varsinaisiin väitöskirjoihinsa sekä myös aikakauden aatevirtauksiin. Teeseissä näkyy hyötyajattelun vaikutus, mutta toisaalta niissä on varsin uushumanistisia painotuksia. Muodoltaan ne noudattelevat perinteistä teesiväittelykäytäntöä, ja niiden sisältökin muodostuu pitkälti akateemisen koulutuksen keskeisimmistä opeista. Omissa akateemisissa tutkimuksissaan Porthan keskittyi pääasiassa Suomen historiaan ja kansanperinteeseen, mutta teesien perusteella hänen kiinnostuksen kohteensa näyttäytyvät monipuolisempina. Teeseissä olevat kannanotot ajankohtaisiin kysymyksiin rinnastuvat Åbo Tidningar -lehdessä ilmestyneisiin kirjoituksiin sekä esimerkiksi Porthanin toimintaan Suomen Talousseurassa. Tutkimukseni perusteella Porthanin teeseissä keskeisintä ovat niiden kasvatukselliset päämäärät. Porthanin tavoitteena oli tarjota oppilailleen hyödyllisiä ja mielekkäitä oppeja, joilla olisi käyttöä näiden tulevalla uralla opettajina, pappeina ja virkamiehinä. Teesit eivät olleet pelkkä sekalainen kokoelma oppineisuuden osoittamista, vaan ne kiinnittyivät läheisesti sekä opintojen sisältöön että ympäröivään yhteiskuntaan. Porthanin teesit tulee ehdottomasti ottaa huomioon hänen tieteellistä toimintaansa koskevassa tutkimuksessa sekä akateemisen kasvatuksen historian tarkastelussa.

Sotilaslentäjän fyysinen suorituskyky sekä työperäiset tuki- ja liikuntaelinoireet

Kirjallisuudesta välittyy useitten vuosikymmenten ajalta tietämys sotilaslentämisen fyysisestä kuormittavuudesta. G-voimista aiheutuva kuormittuminen näyttää johtavan joko akuutisti tai pitkäaikaisesti lentäjän tuki- ja liikuntaelimistön toimintakykyä alentaviin ongelmiin. Erityisesti on selvitetty niskan alueen työperäisten ongelmien syntyä, jolloin on havaittu lentotoiminnan fyysisen kuormittavuuden johtavan ennenaikaiseen rakenteelliseen rappeumaan, haittaa aiheuttavan oireen lisäksi. Kansainvälisen kirjallisuuden mukaan ammatista johtuvista eli työperäisistä oireista kärsii vähintään 2/3 kaikista sotilaslentäjistä. Tietyin edellytyksin lentäjien kaularangan alueen rappeuma on Suomessa hyväksytty ammattitaudiksi vuodesta 1995 alkaen. On arveltu, että hyvästä fyysisestä suorituskyvystä olisi apua tuki- ja liikuntaelin (TULE)-oireilun ennaltaehkäisemisessä ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Tutkimusnäyttö tästä on lentäjien osalta ollut toistaiseksi erittäin niukkaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten sotilaslentäjien työperäisen TULE-oireilun esiintyvyyttä, oireista koetun haitan tasoa, lentäjien fyysisen kunnon tasoja virkauran aikana ja näitten kaikkien välisiä yhteyksiä sekä työperäisen TULE-oireen merkitystä sotilaan toimintakykyyn. Tutkimus jakautui kahteen osaan. Poikkileikkauksena lentotoimintaperäisiä TULE-oireita kartoitettiin kyselytutkimuksella, johon vastasi vuositarkastuksen yhteydessä 267 lentäjää vuosina 2004-2005. Joukosta poimittiin ne 195 lentäjää, jotka olivat suorittaneet yleissotilaalliset kuntotestit puolen vuoden sisällä kyselyyn vastaamisesta, ja mitatut testitulokset yhdistettiin kyselytutkimusaineistoon. Tässä aineistossa toteutettiin fyysisesti erilailla kuormittuvien lentäjäryhmien välisiä vertailuja fyysisen kunnon, TULE-esiintyvyyden ja koetun haitan suhteen. Poikkileikkausosassa tutkittiin myös lentäjien virkauran aikaisia tasoeroja yleissotilaallisissa kuntotesteissä (n=195) verrattuna muihin suomalaisiin sotilaisiin. Lisäksi (N=289) selvitettiin ilmailulääketieteellisen tarkastuksen yhteydessä mitattuja, ns. ammatillisia fyysisiä erityisominaisuuksia eri ikäluokissa. Pitkittäisosassa seurattiin 67:n Hawk-suihkuharjoituskoneella aloittaneen Ilmavoimien sotilaslentäjien lentouran aikaista lentotoimintaperäisten TULE-oireitten esiintyvyyttä vuosien 1996 ja 2008 välillä. Lisäksi tutkittiin lentäjien kontakteja työterveyshuoltoon, oireen aiheuttamaa lentokelvottomuusaikaa, työn kuormituksen kumulatiivista kertymää lentotuntien lisääntyessä ja TULE-oireiden esiintyvyyden kannalta kriittisiä ajankohtia lentouran aikana. Tulokset osoittivat, että kaikki seurannassa olleet suomalaiset sotilaslentäjät kokivat jonkinasteisen lentotoimintaperäisen TULE-oireen uransa aikana. Niskan ammattitautiluokituksen tasoisen ongelman esiintyvyys oli 4 % koko lentäjäpopulaatiosta ja 10 % suihkuharjoituskonevaiheen jo läpäisseistä, mutta vastaavanlaisia TULE-ongelmia, ilman riittävää näyttöä ammattitaudista, esiintyi lähes joka kolmannella sotilaslentäjällä. Alaselän osalta lentäjät oireilivat lähes samassa määrin, mutta näitä oireita ei toistaiseksi ole mahdollista määrittää ammattitaudiksi. Lentäjät kävivät varsin vähän valittamassa oireistaan työterveyshuoltoon, jossa käytäneen vasta silloin, kun oire jo selvästi heikentää työtehtävissä vaadittavaa toimintakykyä. Merkittävin lentotoimintaperäisten oireitten esiintymisen kasvu ajoittui 200 Hawk-lentotunnin kohdalle, jolloin koneella saavutetaan eräänlainen optimaalinen G-indeksi eli taktisen liikehtelyn G-tasoylitysten vaihtelu. Tämän jälkeen lentäjät ovat erityisen alttiina akuuteille lennonaikaisille TULE-ongelmille. Oireitten esiintyminen kasvoi eksponentiaalisesti noin 600 lentotuntiin asti. Monimuuttujamallien mukaan työperäisen TULE-oireen esiintyvyysriskiä vähensivät alaraajojen hyvä motoriikka, korkeat valintapisteet ja korkea kaulan fleksion voimataso maksimaalisessa isometrisessä testissä. Yleissotilaallisilla kuntotasoilla ei ollut yhteyttä oireiluun, mutta lihaskunnoltaan voimakkaimmat lentäjät kärsivät tilastollisesti merkittävästi vähemmän haittaa lentotoimintaperäisistä TULE-oireistaan. Yleissotilaallisissa kuntotesteissä lentäjät olivat parempia kuin muut suomalaiset sotilaat. Aktiivisimman lentouran aikana, 30-40-vuotiaina, lentäjien fyysinen suorituskyky oli normaaliväestöön nähden vain keskimääräinen ja urheilijoihin nähden keskimääräistä heikompi. Käytännössä lentäjät eivät kyenneet ylläpitämään valintavaiheen fyysistä suorituskykyään edes kadettivaiheen loppuun asti. Huomattavaa oli lisäksi, että aktiivisen lentouran päätyttyä fyysinen kunto näytti jossain määrin palautuvan kohti lähtötasoa lentäjien ikääntymisestä huolimatta. Lentäjien valintavaiheen aikana mitatun fyysisen suorituskyvyn tason säilyminen aktiivisen lentopalveluksen loppuun asti vaatisi lentäjien fyysisen toimintakyvyn ylläpidon ja kehittämisen tehostamista koulutuksen ja työuran eri vaihessa. Tähän tavoitteeseen nähden Ilmavoimien fyysisen kasvatuksen järjestelyt vaikuttivat alimitoitetuilta. Operatiivisesti huolestuttavaa oli Ilmavoimien ohjaajien fyysisen suorituskyvyn heikentyminen silloin, kun heidän taitojensa puolesta olisi pitänyt olla suorituskykyisimpiä taistelutehtäviinsä. Myös lentäjän terveyttä ja toimintakykyä pitäisi pystyä reaaliaikaisemmin seuraamaan koko lentouran aikana. Ilmavoimille suositellaan moniammatillista lähestymistä sotilaslentäjien toimintakyvyn ylläpitämiseen ja terveysriskien hallintaan yhdessä liikunnan, työterveyshuollon, lentoturvallisuusalan ja operatiivisen suunnittelun asiantuntijoitten kanssa. Lisäksi suositellaan avoimempaa ja eettisesti kestävämpää suhtautumista ammattiin liittyvien terveysongelmien kuvaamiseen sekä fyysisen kunnon kysymyksiin jo lentäjien rekrytointivaiheessa.

Penikan ruokinta, hoito ja kasvatus

16 x 23 cm

Kasvatus ja koulutus Suomessa keskiajalta 2000-luvulle

Kirjallisuusarvostelu