Luova talous ja alueellinen toimintaympäristö : luovien toimijoiden kokemuksia Fiskarsin ruukissa.

Luovan talouden merkitys talouden uutena resurssina on vahvistunut viime vuosina varsinkin kehittyneissä maissa. Sen tutkimisen ongelmana on kuitenkin, ettei alan kirjallisuus tunne yhteistä sääntöä siitä, mitä termi tarkoittaa ja mitkä ammattikunnat se pitää sisällään. Tässä tutkimuksessa luovuudella tarkoitetaan uutta ideaa, joka on samalla arvokasta ja hyödyllistä. Luovasta taloudesta puhuttaessa luova panos on voitu laittaa myytävään muotoon. Luovia toimijoita on luokiteltu tässä tutkimuksessa suunnittelijoihin ja muotoilijoihin, käsityöläisiin ja taiteilijoihin. Luovat toimijat ovat yleensä yksityis- tai mikroyrittäjiä ja alan toimintaa varjostaa epävarmuus. Luovat toimijat ovat heterogeeninen joukko ja yksilöt eroavat toisistaan esimeriksi suhtautumisellaan liiketoimintaan, asiakkaisiin, kasvuun ja kilpailuun. Tutkimus on tehty, koska on haluttu selvittää, millainen on hyvä luova toimintaympäristö. Tätä on pohdittu selvittämällä toimijoiden kohtaamia haasteita, jotka voivat liittyä alueellisen toimintaympäristön lisäksi myös alan kansallisen tai kansainvälisen tilaan. Tutkimuksessa on käytetty teoriana luovan talouden kirjallisuutta. Koska luovaa taloutta on vaikea mitata sellaisenaan, on rinnalle otettu luovista kaupungeista ja keskittymistä kertova kirjallisuus, jonka taustalla ovat vaikuttaneet perinteiset klusteriteoriat. Luovasta maaseudusta on kirjoitettu toistaiseksi melko vähän, vaikka luova keskittymä voi kaupungin sijaan sijaita myös syrjäisemmällä alueella, kuten myös tutkimuksen kohteessa. Tutkimus on laadullinen ja siinä on käytetty metodologiana haastattelua. Tutkimusta varten on haastateltu kymmentä luovan alan toimijaa Fiskarsin ruukissa. Kaikki haastattelut yhtä lukuun ottamatta on nauhoitettu ja litteroitu. Haastateltavien puhetta on vertailtu alan kirjallisuuden teemoihin. Tutkimuksen keskeiset tulokset ovat, että luovien toimijoiden työtä varjostaa epävarmuus sekä liiketoiminnallisen ja rahallisen tuen vähyys. Luoville toimijoille viralliset ja epäviralliset verkostot ovat elinehto toiminnan kannattavuuden säilymiselle. Myös edulliset työtilat ja asumiskustannukset, inspiroiva ympäristö ja mahdollisuus erakoitumiseen ovat tärkeässä roolissa hyvää toimintaympäristöä etsiessä. Suurin osa haastatelluista toimijoista suhtautuu maltillisesti kasvuun ja vientiin. Kasvua haetaan yleensä vientiä tai digitaalisia kanavia hyödyntämällä. Useat luovat toimijat luottavat kestävän kulutuksen trendin lisääntymiseen, mutta osa on pessimistinen tulevaisuuden suhteen. Tutkimuksen perusteella on positiivista, että luovia aloja on alettu ymmärtää taloudellisena toimintana. Luovat alat vaativat jatkossa kuitenkin selkeämmät termit ja mittariston, jotta eri toimintoja voidaan mitata, vertailla ja seurata. Lisäksi luovien toimijoiden kannalta olisi hyödyllistä lisätä liiketaloudellista koulutusta ja vuoropuhelua erilaisten kumppanuuksien välillä.

Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biopolttoaineilla, alueellinen selvitys - Tutkimusraportti

Globaali ilmaston lämpeneminen ja tunnettujen energiavarojen ehtyminen ovat lisääntyvässä määrin maailmanlaajuisia huolenaiheita. Tietoisuus kulutuksen kasvun ja fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamasta ympäristönmuutoksesta on merkittävästi kasvanut, ja osana kestävää kehitystä Euroopan Unionin vuoden 2020 välitavoitteena on vähentää kasvihuonepäästöjä 20 prosentilla vuoden 1990 tasosta, parantaa energiatehokkuutta 20 prosentilla, ja lisätä uusiutuvien energialähteiden osuus 20 prosenttiin. Suomen sitovaksi tavoitteeksi EU on määritellyt uusiutuvan energian osuudeksi 38 % kokonaisenergian kulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Suomen tavoitetta voi pitää varsin haasteellisena ja näin ollen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää myös, että Suomessa käyttöönotetaan monipuolisia energiatehokkuutta parantavia ja erilaista tuotantoteknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja. Biopolttoaineita käyttävä pienen kokoluokan yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto (CHP) voi osaltaan tarjota yhden ratkaisun varmistaa kestävä kehitys. Hajautetusti toimivat kiinteää biopolttoainetta, kuten metsätähdehaketta esimerkiksi maatiloilla, kasvihuoneilla ja pkteollisuudessa käyttävät pien-CHP laitokset lisäävät energiaomavaraisuutta, työllisyyttä ja maaseudun elinvoimaa. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto – hankekokonaisuus sisälsi kolme erillistä projektia; (1) Bio-CHP tutkimus- ja opetuslaboratorion kehittäminen, (2) Biovoima Innoverkko, ja (3) Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biopolttoaineilla, alueellinen selvitys. Näissä projekteissa on (1) tutkittu, koekäytetty, testattu ja mallinnettu pienen kokoluokan (laitoksen polttoaineteho alle 3 MW) CHP-laitteistoa laboratorio-olosuhteissa, (2) koulutettu ja konsultoitu potentiaalisia asiakkaita, laitevalmistajia ja energiayrityksiä sekä (3) kartoitettu markkinapotentiaalia, potentiaalisia asiakkaita ja alan toimijoita sekä tehty esiselvityksiä käyttökohteiden kannattavuudesta. Hankekokonaisuuden yhteydessä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa laboratoriossa koekäytössä oleva CHPratkaisu perustuu Stirling-moottorin tai vaihtoehtoisesti mikroturbiinin käyttöön hakelämmityskattilalaitoksen yhteydessä. Kaupalliseen vaiheeseen edetessään pienen kokoluokan CHP-tuotanto voidaan arvioida kannattavaksi, koska sen avulla voidaan muun muassa saavuttaa kustannussäästöjä, vähentää päästöjä, ja lisätä sähköntuotannon omavaraisuutta sekä tukea alueellista työllisyyttä. Tässä hankkeessa (3) tutkittiin pienen kokoluokan hajautetun CHP-teknologian markkinapotentiaalia yleisesti Suomessa ja Kaakkois-Suomessa, tarkasteltiin alueellisia primäärienergialähteitä, ja tutkittiin laitetoimittajia, energiayrityksiä sekä niiden liiketoimintaverkostoja. Alueellisen selvityksen tueksi tutkittavia asioita tarkasteltiin osittain myös laajemmin muun muassa vertaisarvioinnin ja riittävän suuren otoskoon varmistamiseksi. Hankkeessa konsultoitiin potentiaalisia CHP-käyttökohteita ja tehtiin esiselvitykset kahdeksan kohteen teknis-taloudellisesta kannattavuudesta. Konsultoinneissa ja esiselvityksissä hyödynnettiin kehitettyä teknis-taloudellista laskentamallia. Hankkeen tulosten pohjalta laadittiin yleisohje soveltuvuusselvitysten tekemiseksi sekä suositus bioenergian alueelliseksi kehittämiseksi hajautetussa CHP-tuotannossa. Vuoden 2011 alussa voimaan tullut laki uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta on tarkoitettu tukemaan tuulivoimalla, biokaasulla ja puupolttoaineella tuotettua sähkön tuotantoa. Syöttötariffijärjestelmään hyväksytty sähkön tuottaja osallistuisi sähkömarkkinoille, ja tuottajalle maksettaisiin määräajan tukea markkinahinnan ja tuotantokustannusten välisen eron kattamiseksi. Jotta metsähakevoimala yleisten kelpoisuusehtojen täytyttyä voitaisiin hyväksyä syöttötariffin piiriin, pitää lisäksi laitoksen generaattoreiden nimellistehon olla vähintään 100 kW. Nykytekniikalla ja nykyisillä laitosten hyötysuhteilla tämä tarkoittaa sitä, että CHP-laitoksen kokonaistehon tulisi olla suuruusluokaltaan noin 500 kW. Näin ollen syöttötariffijärjestelmä ei kannusta pienimpiä laitoksia bioenergialla tuotetun sähkön myyntiin, ja näissä tapauksissa onkin arvioitava ainoastaan omakäyttösähkön merkitystä. Lämpö- ja CHP-laitosten polttoaineen hankintaketjua tuleva laki pienpuun energiatuesta (Petu) on hyväksytty eduskunnassa ja tulee voimaan asetuksella, mikäli Euroopan komissio hyväksyy uuden valtiontukijärjestelmän. Pienpuun energiatuki korvaa aiemmat Kemera-lain mukaiset korjuu- ja haketustuet. Tukea maksetaan nuoren metsän hoidon tai ensiharvennuksen yhteydessä saatavasta energiapuusta, mutta ei päätehakkuiden energiapuusta. Maa- ja puutarhataloudessa potentiaalisimpia käyttökohteita ovat suurehkot sika- ja siipikarjatilat, joiden lämmön ja sähkön kulutus on jo merkittävää. Kasvihuoneet ovat jo keskikokoisina huomattavia sähkön ja lämmön kuluttajia, ja siten potentiaalisia kohteita. Yleisesti tilojen määrän ennustetaan jo lähivuosien aikana vähenevän ja tilakoon kasvavan merkittävästi. Suurempi yksikkökoko luonnollisesti merkitsee mahdollisesti parantuneesta energiatehokkuudesta huolimatta yleensä suurempaa energian tarvetta ja siten potentiaalista kiinteää biomassaa käyttävää CHP-kohdetta. Pk-teollisuudessa luontevia käyttökohteita ovat esimerkiksi mekaanisen metsäteollisuuden laitokset sekä yleisestikin teollisuuskohteet, joiden energian kulutus on kohtalainen ja suhteellisen tasainen. Niin ikään suurehkot kiinteistöt, kuten esimerkiksi hotellit ja vanhainkodit, ovat potentiaalisia käyttökohteita. Olemassa olevat aluelämpölaitokset voivat ottaa CHP-teknologian käyttöön esimerkiksi laitoksen peruskorjauksen tai uusimisen yhteydessä. Kaiken kaikkiaan Kaakkois-Suomessa voidaan arvioida olevan maatiloilla, kasvihuoneissa, pk-teollisuudessa ja lämpölaitoksissa yhteensä useita kymmeniä potentiaalisia käyttökohteita. Arvioitaessa Kaakkois-Suomen kiinteitä bioenergiapotentiaaleja, keskeisin on metsäenergia, jonka teknistaloudellinen potentiaali on arvioitu olevan alle 2000 GWh, mitä voidaan pitää varsin konservatiivisena arviona. Peltoenergiapotentiaaliksi on arvioitu noin 400 GWh. Metsätähdehaketta kuljetetaan myös maakuntien välillä, vaikka kuljetusmatkat tulisi rajoittaa enintään 50–100 km etäisyydelle käyttöpaikasta kannattavuuden turvaamiseksi. Energiapuun voidaan arvioida riittävän pienen kokoluokan CHPteknologian lisääntyvään tarpeeseen, mutta alueellisesti polttoaineen saatavuuteen ja hintaan vaikuttavat olennaisesti esimerkiksi suurten CHP-laitosten mahdollisesti lisääntyvä metsähakkeen käyttö. Metsäteollisuuden ainespuun käytöllä on keskeinen rooli energiapuun saantoon. Lisäksi metsänomistajien todellinen halukkuus energiapuun myyntiin vaihtelee, ja esimerkiksi kantojen hyödyntäminen biopolttoaineena jakaa mielipiteitä. Hankkeessa tutkittiin ja haastateltiin 26 lämpöyritystä ja 26 lämpölaitostoimittajaa eri puolella Suomea sekä 19 potentiaalista CHP-laitevalmistajaa Kaakkois-Suomessa. Lämpöyrittäjyys on varsin paikallista toimintaa, joka on voimakkaasti kasvamassa. Lämpöyrittäjien hoitamia kohteita on Suomessa tällä hetkellä noin 450. Lämpölaitoksen ja lämpöverkon omistaa usein esimerkiksi kunta, ja lämpöyrittäjä hankkii polttoaineen, huolehtii laitoksen toiminnasta ja saa tuoton myydystä energiasta. Tyypillisesti lämpöyrityksellä ja –yrittäjällä on yhteistyötä paitsi polttoainetoimittajien ja asiakkaidensa kanssa, niin myös erilaisia huolto- ja muita palveluita tarjoavien tahojen, lämpölaitoksen kokonais- ja komponenttitoimittajien, ja muiden lämpöyrittäjien kanssa. Merkittävimmät laitevalmistajat ovat maantieteellisesti painottuneet Länsi- ja Etelä- Suomeen. Valmistajat ovat pääosin pk-yrityksiä, joista muutama on osa isompaa konsernia. Yritykset valmistavat tyypillisesti muun muassa lämpökattiloita, poltinteknologiaa, kuljettimia ja automaatiojärjestelmiä. Harva yritys valmistaa kaikki lämpölaitoksen komponentit itse, mutta useat kykenevät suunnittelemaan ja toimittamaan asiakkaille kokonaisia laitoksia avaimet käteen periaatteella liiketoimintaverkostojaan hyödyntäen. Laajimmillaan yritysten liiketoimintaverkostoihin voi kuulua asiakkaita, alihankkijoita, muita laitevalmistajia, kilpailijoita ja muita palveluiden tarjoajia. Kaakkois-Suomessa on huomattava yrityskanta konepaja-, automaatio-, hydrauliikka-, sähkö- ja LVI-yrityksiä, ja osa näistä yrityksistä on toiminut muun muassa metsäteollisuuden alihankkijoina. Metsäteollisuuden rakennemuutoksen myötä yritykset joutuvat osittain suuntaamaan liiketoimintaansa muualle, ja kyseisillä yrityksillä on perusosaamista ja kyvykkyyttä palvella energia-alaa, kuten esimerkiksi toimittaa komponentteja, laitteita tai palveluita CHP-laitostoimituksiin. Liiketoiminnan suuntaaminen uudelle toimialalle ja mahdollisten omien tuotteiden suunnittelu, valmistus ja markkinointi edellyttää kuitenkin merkittäviä panostuksia ja riskinsietokykyä. Kaiken kaikkiaan tutkitut lämpöyritykset, laitostoimittajat ja potentiaaliset laitetoimittajat suhtautuivat varovaisen positiivisesti pien-CHP:n tarjoamiin mahdollisuuksiin. Pien-CHP teknologian todettiin vielä vaativan kuitenkin kehittämistä, ja toisaalta yhteiskunnan tukitoimenpiteet nähtiin välttämättöminä, jotta bioenergiaa hyödyntävät pien-CHP ratkaisut voisivat yleistyä. Hankkeessa tutkittiin syvällisemmin erityyppisiä potentiaalisia bio-CHP kohteita, joista tehtiin esiselvitystasoiset soveltuvuus- ja kannattavuusarviot. Halukkuutta esiselvitysten tekemiseen olisi potentiaalisilta asiakkailta todennäköisesti löytynyt enemmän, mikäli bioenergiaa hyödyntävät pienen kokoluokan CHP-ratkaisut olisivat olleet lähempänä kaupallista sovellusta ja yhteiskunnan tukijärjestelmät bioenergialle valmiimpia sekä kattaneet paremmin myös pienen kokoluokan laitokset. Käyttökohteet olivat hyvin yksilöllisiä eikä niiden perusteella ollut mahdollista muodostaa yleispätevää mallia soveltuvuuden ja kannattavuuden arvioimiseksi. Teknologisten ratkaisujen vielä kehittyessä tarkkoja arvioita laitekustannuksista ei niin ikään ollut mahdollista esittää. Voidaan kuitenkin arvioida, että laitehinnat tulevat merkittävästi alenemaan kaupallisten ratkaisujen yleistyessä. Käyttökohteen kannattavuutta eivät itsestään selvästi turvaa myöskään yhteiskunnan tukijärjestelmät, vaikka laitos kuuluisikin kyseisten tukien piiriin. Olennaista investoinnin kannattavuuden kannalta on riittävän iso ja tasainen sähkön ja lämmön kulutus käyttökohteessa sekä polttoaineen ja energiahintojen tuleva kehitys. Kiinteitä biopolttoaineita kuten metsähaketta käyttävä pienen kokoluokan hajautettu CHP-teknologia on vielä kehittymässä, ja mennee vielä muutama vuosi ennen kuin kaupalliset ratkaisut yleistyvät merkittävästi. Yhteiskunnan tukimuodot kuten esimerkiksi syöttötariffijärjestelmä eivät niin ikään parhaalla mahdollisella tavalla tue kaikkein pienimmän kokoluokan CHP-investointeja. Pien-CHP ratkaisujen kaupallistumisen myötä Kaakkois-Suomella on yhtäläiset mahdollisuudet yhdessä muun Suomen kanssa kehittyä hajautetun bioenergian entistä kokonaisvaltaisemmaksi hyödyntäjäksi Avainsanat: sähkön ja lämmön yhteistuotanto, combined heat and power (CHP), mikroturbiini, stirling, syöttötariffi, biopolttoaine, metsähake, lämpöyrittäjä, lämpölaitosvalmistaja, maatila

Kaakkois-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma 2014–2020 : Mahdollisuuksien maaseutu – Kaakkois-Suomi

Kaakkois-Suomen maaseudun kehittämisstrategian 2014–2020 vision mukaan vuonna 2020 Kaakkois-Suomi tuottaa puhtaita ja alkuperältään tunnettuja elintarvikkeita sekä toimii elintarvikkeiden porttina itään. Suotuisan toimintaympäristön vuoksi maaseudulle kehittyy monipuolista ja kilpailukykyistä matkailu- ja muuta yrittäjyyttä. Alueella hyödynnetään laajasti uusiutuvia energiavaroja kestävän kehityksen mukaisesti. Kaakkois-Suomen vahvuutena ovat puhdas luonto ja luonnonvarat, jotka ovat tärkeitä niin maataloudelle kuin matkailulle. Tilakoon kasvun, tilojen erikoistumisen ja muun yritystoiminnan kautta tilojen elinkelpoisuus ja maatalouden jatkuvuus alueella voidaan turvata. Kaakkois-Suomen sijainti Pietarin ja pääkaupunkiseudun välissä, alueen historia ja kulttuuri sekä ihmisten vieraanvaraisuus, luovat hyvät edellytykset erityisesti matkailun kehittämiselle. Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa tarvitaan uudenlaista yritystoimintaa, koska metsäteollisuuden rakennemuutos on vienyt alueelta runsaasti työpaikkoja. Metsän merkitys Kaakkois-Suomelle on kuitenkin edelleen suuri. Alueella on mittavat metsävarat ja korkeatasoista tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Kaakkois-Suomella on hyvät mahdollisuudet toimia kehittyvän biotalouden raaka-aineen tuottajana ja hyödyntäjänä. Kaakkois-Suomen maaseudun kehittämissuunnitelma ohjelmakaudella 2014–2020 ohjaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toteutusta Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueella. Kehittämissuunnitelma sisältää alueiden keskeisten toimijoiden yhteisen näkemyksen siitä, mitkä ovat tärkeimmät painopisteet ja toimenpiteet alueen maaseudun kehittämisessä. Kaakkois-Suomen maaseudun kehittämissuunnitelman strategisina painopisteitä ovat toimiva elintarvikeketju, metsätalous ja bioenergia, matkailu, paikallistalous ja yhteisöt sekä vapaa-ajan asuminen, luonnonvarat vahvuutena, maaseudun infrastruktuuri ja yrittäjyyden vahvistaminen. Lisäksi kaikessa kehittämistoiminnassa otetaan huomioon rajan läheisyyden tarjoamat mahdollisuudet sekä kestävä kehitys ja ympäristöasiat. Suunnitelman tavoitteita edistetään kehittämishankkeiden ja yrityskohtaisten hankkeiden avulla. Kehittämishankkeilla vahvistetaan yrittäjien ammattitaitoa, kehitetään yritysten liiketoimintaedellytyksiä ja yhteistyötä, lisätään maaseutuväestön hyvinvointia ja parannetaan ympäristön tilaa. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson toimijoita kannustetaan etsimään innovatiivisia ratkaisuja mm. maaseudun palveluiden järjestämiseen, biotalouden vauhdittamiseen ja matkailun kehittämiseen. Kehittämistyössä on tärkeää yhteistyö yli toimiala- ja sektorirajojen. Maaseudun yritystuen avulla edistetään uuden yritystoiminnan syntymistä ja kannustetaan yrityksiä kehittämään liiketoimintaansa. Tavoitteena on vahvistaa elintarvikeketjun kilpailukykyä, monipuolistaa maaseudun elinkeinorakennetta ja luoda maaseudulle uusia työpaikkoja.

Kestävän kehityksen innovaatioiden edistäminen alueellisissa verkostoissa

Yritykset ja yhteiskunta ovat joutuneet kohtaamaan haastavan taloustilanteen tuomat paineet ja aktiivisesti etsimään uusia keinoja kilpailukyvyn elvyttämiselle. Sekä akateemisesti että yritys- ja yhteiskuntatasoilla on tunnistettu innovaatioiden merkitys ja innovaatiotoiminnassa on havaittu etenkin kestävän kehityksen periaatteiden luomat mahdollisuudet uusien ideoiden synnyttämiseen. Työssä selvitetään kestävän kehityksen innovaatiotoiminnan nykytilaa ja edistämistä alueellisten verkostojen avulla. Työn alussa perehdymme kestävää kehitystä, verkostomaista liiketoimintaa sekä alueellista innovaatiotoimintaa käsittelevään kirjallisuuteen. Teorian pohjalta laadimme haastattelututkimuksen, jonka avulla selvitämme kestävän kehityksen mukaisen innovaatiotoiminnan nykytilaa alueellisessa ympäristössä. Tutkimuksen perusteella kestävää kehitystä ei vielä huomioida alueellisessa innovaatiotoiminnassa ja lisäksi alueen verkoston toimintaan tulisi tehostaa. Tunnistamalla erityisosaamisalueet sekä vahvuudet alueella on potentiaalia kehittyä merkittäväksi innovaatiokeskittymäksi kestävän kehityksen saralla. Verkoston koordinoinnin ja kommunikoinnin lisäämisellä saadaan edistettyä innovaatiotoimintaa alueellisesti.

Raisiolaisten ja kaarinalaisten kotitalouksien alueellinen ostokäyttäytyminen. Valintaorientaation ja demografian vaikutus päivittäistavaroiden ostopaikan valintaan

Sen lisäksi, että kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja ostopaikan valintaan vaikuttavat alueellisesta näkökulmasta mielenkiintoiset, saavutettavuuteen liittyvät tekijät, kuten liikkuminen ja pysäköinti, ohjaavat kuluttajan valintoja myös tuotteisiin, valikoimaan ja hintaan liittyvät tekijät. Päämääränä kuluttajalla on hankkia tarpeita vastaavia hyödykkeitä mahdollisimman pienellä rahalla ja vaivalla eli mahdollisimman tehokkaasti. Tämä tutkimus kuvaa raisiolaisten ja kaarinalaisten kotitalouksien ostokäyttäytymistä ja ennen kaikkea ostopaikan valintaan vaikuttavia tekijöitä ja niiden merkitystä. Tutkimuksen avulla muodostetaan ostopaikan ominaisuuksista valintaorientaatioulottuvuudet, joiden perusteella pystytään tarkastelemaan kotitalouksille tärkeitä päivittäistavaroiden ostopaikan valintakriteerejä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu kuluttajan ostopäätökseen ja ostopaikan valintaan vaikuttavien sisäisten ja ulkoisten tekijöiden sekä valintaorientaation, eli kuluttajan rutiininomaisen ja opitun käyttäytymisen, merkityksestä valintoja ohjaavina tekijöinä. Tutkimus on KUMU2011-aineistoon perustuva kvantitatiivinen tutkimus, jossa pääkomponenttianalyysin avulla muodostetaan kuluttajan ostopaikan valintaa kuvaavat valintaorientaatiot niin Raisiossa ja Kaarinassa kuin arkena ja viikonloppuna. Tämän lisäksi kuluttajien ostopaikan valintaan vaikuttavien tekijöiden tilastollista merkitsevyyttä tutkitaan varianssianalyysin avulla neljän eri demografisen tekijän suhteen (kotitalouden koko, kokonaistulot, käytettävissä olevien autojen määrä ja asumismuoto). Tutkimuksessa kuvataan myös vastaajien todellisten ostosmatkojen suuntautumista ja tarkoitusta. Tutkimuksen tuloksena raisiolaisia kuluttajia arkena ohjaavat asioinnin helppous ja nopeus, kun taas kaarinalaisille tärkeintä arjen ostoksissa on laatu, valikoima ja viihtyisyys. Viikonloppuna raisiolaiset valitsevat ostopaikkansa vaivattomuuden ja palvelujen perusteella. Kaarinassa viikonloppuna tärkeimmäksi valintakriteeriksi muodostuvat hinta ja laatu. Kun vertaillaan demografisten tekijöiden merkitystä, lähes kaikissa luokissa saavutettavuus nousi tärkeimmäksi ostopaikan valintaan vaikuttavaksi tekijäksi. Kaarinalaisille nousi raisiolaisia tärkeämpänä esille myös aukioloaikojen joustavuus ja oheispalvelut. Demografisista tekijöistä käytettävissä olevien autojen määrä oli kummassakin kunnassa sekä arkena että viikonloppuna tärkeä ostopaikan valintaan vaikuttava tekijä.

Kotimaisten luomutuottajien verkostoituminen

Tutkielmassa tarkastellaan kotimaisten luomutuottajien verkostoitumista ja näkemyksiä luomutuotannon tulevaisuudesta. Tutkimuksen osa-ongelmat ovat seuraavat: millaisia resursseja kotimaisilla luomutuottajilla on, minkälaisia toimijoita luomutuottajien muodostamissa verkostoissa on, minkälaisia toimintoja kotimaiset luomutuottajat suorittavat ja miten luomutuottajien verkostoitumista voisi kehittää. Tutkimusaihe on ajankohtainen, koska luomutuotteiden kysyntä on kasvanut, mikä on johtanut luomutuottajien entistä ammattimaisempaan ja tehokkaampaan toimintaan mm. juuri aikaisempaa tiiviimmän verkostoitumisen keinoin. Verkostoja tarkastellaan teollisten verkostojen lähestymistavan ja ARA-mallin avulla. Eurooppalaisen IMP (Industrial Marketing and Purchasing) – ryhmän ajattelun mukaan toimijoiden verkon, toimintojen verkon ja resurssien verkon kietoutuessa toisiinsa ne muodostavat verkoston. ARA-mallissa verkostojen kuvailun keskipisteessä on kolme tekijää, joita ovat toimijat (actors), toiminnot (activities) ja resurssit (resources). Tutkimusmenetelmänä on case-tutkimus, jonka aineistonkeruu suoritetaan Ekomarket Ruohonjuuri Oy:n kuudelle kotimaiselle luomutuottajalle tehtyjen teemahaastatteluiden avulla. Tutkimuksen mukaan luomutuottajat ovat verkostoituneet monipuolisesti erilaisten sidosryhmien ja asiakkaiden kanssa. Luomutuottajat ymmärtävät verkostoitumisen tärkeyden ja pitävät sitä oleellisena osana toiminnan jatkumista. Sekä aikaisemman tutkimuksen että tämän tutkielman tuloksien perusteella kotimaisen luomualan haasteina ovat niukat resurssit, ulkomainen luomutuotanto, tuotannon pienimuotoisuus, pitkät kuljetusmatkat ja byrokratia. Saadut tulokset vahvistavat olemassa olevaa tietoa luomutuottajien toiminnan haasteista ja alan kehitysnäkemyksistä. Tutkimuksen perusteella verkostoituminen tulee olemaan tulevaisuudessa entistä tärkeämmässä roolissa yritystoiminnan kehittämisen kannalta.

Alueellinen sähkökuormien kehitysennuste Rovaniemen Verkko Oy:n jakelualueella

Tämän työn tavoitteena on skenaarioiden avulla luoda pitkän aikavälin alueellinen sähkökuormien kehitysennuste Rovaniemen Verkko Oy:lle. Pitkän aikavälin kuormitusennusteet ovat välttämättömiä verkon kehittämisen pohjalle, jotta verkko voidaan mitoittaa vastaamaan kuormitusta pitkälle tulevaisuuteen tekniset ja taloudelliset vaatimukset huomioiden. Kuormitusennusteen onkin jatkossa tarkoitus toimia apuvälineenä verkon strategisessa kehittämisessä. Pohjana kuormitusennusteissa on tilastokeskuksen ja Rovaniemen kaupungin väestö- ja työpaikkaennusteet. Väestöennusteiden ja erilaisten rakentamistilastoiden avulla arvioidaan uudisrakentamisen määrä tulevaisuudessa. Uudisrakentamisen kuormitusvaikutuksiin päästään työssä määritettyjen paikallisten ja rakennustyyppikohtaisten sähkön ominaiskulutuksien avulla. Kuormituksien alueellinen sijoittautuminen arvioidaan kaavoituksen ja kaupungin maankäytön toteuttamisohjelman avulla. Työssä tutkitaan myös tulevaisuudessa sähkönkäytössä tapahtuvien useiden muutosten vaikutusta alueelliseen kuormitukseen. Näitä muutoksia ovat muun muassa sähköautojen, hajautetun tuotannon, lämpöpumppujen ja kysynnän jouston lisääntyminen. Myös rakennusten jatkuvasti parantuva energiatehokkuus aiheuttaa muutoksia sähkön kulutukseen.

Alueellisen apuvälinekeskuksen hoitajan toimenkuva

Selvityksen tarkoituksena on kartoittaa alueellisen apuvälineyksikön hoitajan tehtävä- ja vastuualueita eri sairaanhoitopiirien apuvälinekeskuksissa. Tarkoituksena on selvittää, mitkä tehtäväalueet alueellisen apuvälinekeskuksen hoitajan työhön kuuluvat ja miten niiden osuus työssä painottuu. Selvityksen on tarkoitus luoda suuntaa antava kuvaus apuvälinekeskuksen hoitajan toimenkuvasta. Apuvälinekeskusten toimintatapojen selvittämisellä pyritään tässä työssä saamaan lisäperusteita toimenkuvan sisällön luomiseksi. Selvitys on tehty, jotta sitä voidaan käyttää apuna laadittaessa apuvälinekeskuksen hoitajan toimenkuvaa. Tutkimusjoukkona on eri sairaanhoitopiirien alueellisten apuvälinekeskusten hoitajat, neljä henkilöä. Apuvälinekeskuksen hoitajalla tarkoitetaan tässä työssä apuvälinekeskuksen toiminnasta vastaavaa ja esimiesasemassa olevaa apuvälinealan ammattilaista. Tutkimusaineisto koostui suoritetun haastattelututkimuksen kyselylomakkeiden vastauksista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Tutkimusote on laadullinen. Alueellisten apuvälinekeskusten toimintamallit vaihtelivat paikkakuntakohtaisesti. Paikalliset olosuhteet vaikuttivat toiminnan järjestämiseen. Alueellisten apuvälinekeskusten hoitajien tehtävänkuvat olivat johtamis- ja kehittämispainotteisia. Toimenkuvissa oli vaihtelua eri sairaanhoitopiirien alueella. Apuvälinelainausten määrä ei saatujen tietojen mukaan ollut riippuvainen väestömäärästä sairaanhoitopiirin alueella. Selvityksen mukaan apuvälinekeskuksen hoitajan työssä asiakastyön osuus jäi suhteellisen pieneksi. Kyselyyn vastanneet kokivat työnsä itsenäisyyden, mahdollisuuden kehittää toimintoja ja palveluja sekä työn vaihtelevuuden hyvänä asiana. Saatujen tulosten perusteella voidaan vain viitteellisesti tehdä johtopäätöksiä toimenkuvan laatimiseksi. Paikallisten toimintamallien vaikutus tehtäväkuvaan, henkilöstömäärä ja yhteistoiminta eri ammattialojen kanssa apuvälinepalveluissa ohjaavat toimenkuvan muotoutumista. Alueellisen apuvälinekeskuksen toimintojen suunnittelu on vastanneiden sairaanhoitopiirien alueella aloitettu vuosia ennen varsinaisen toiminnan käynnistämistä. Apuvälinekeskuksen hoitajat ovat olleet itse suunnittelemassa ja kehittämässä alueen toimintaa, mikä on vaikuttanut työnkuvan muodostumiseen.