966 resultados para Maiseman valot ja värit
Resumo:
Naantalissa, Rymättylän ja Merimaskun alueella tehtiin kesällä ja syksyllä 2015 maatalousalueiden kosteikkojen, suojavyöhykkeiden ja luonnon monimuotoisuuskohteiden sekä ranta-alueiden monikäytön yleissuunnitelma. Ranta-alueiden suunnittelussa tarkastellaan ranta-alueiden monikäyttöä ja arvioidaan erityisesti ruovikoihin liittyviä toimenpiteitä. Suunnittelun tavoitteena oli löytää potentiaalisia rantaniittyjä ja ruovikoita hoi-don piiriin. Maatalousalueiden yleissuunnittelussa tuodaan näkyväksi alueet, joilla luonnon monimuotoisuutta tai vesien tilaa voidaan kohentaa. Suunnitelmassa on selvitetty alueen suojavyöhyketarpeet, esitetty maata-louskosteikkojen perustamispaikkoja sekä tuotu esille luonnon ja maiseman monimuotoisuuskohteita sekä perinnebiotooppeja. Ranta-alueiden monikäytön yleissuunnittelun kohteena olivat ranta-alueet Rymättylän pohjoisosassa ja Merimaskun länsiosan alueella. Maatalousalueiden kosteikkojen, suojavyöhykkeiden ja luonnon monimuotoisuus-kohteiden yleissuunnittelu kattaa Rymättylän pohjoisosan lisäksi Airismaan sekä Aaslaluodon. Monimuotoisuusalueiden, kosteikkojen ja suojavyöhykkeiden kartoitukset pohjautuivat ProAgria Suomen Talousseuran aikaisempiin tarvekartoitushavaintoihin, joita tehtiin hankkeen Tasapainoa luontoon aikana vuosina 2010–2014. Kartoituksen yhteydessä tarkasteltiin myös Turun AMK:n Niukonlahden vesiensuojeluohjelmaa 2013. Suunnitelmalla pyritään auttamaan viljelijää hyödyntämään maatalouden ympäristökorvausjärjestelmää. Kohteiden maininta suunnitelmassa ei sido eikä velvoita maanomistajaa toimenpiteisiin vaan yleissuunnitelman tietoja voidaan hyödyntää kohteiden kunnostusta ja hoitoa suunniteltaessa.
Resumo:
Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden, kosteikkojen ja suojavyöhykkeiden yleissuunnittelun tavoitteena on kannustaa viljelijöitä maatalousympäristön luonnon hoitoon ja vesiensuojeluun. Tämä suunnitelma sijoittuu Jyväskylän Korpilahdelle ja Muuramen kunnan maatalousvaltaisille alueille. Suunnitelmajulkaisussa esitellään yhteensä 11 kosteikkokohdetta ja 42 perinnebiotooppia, luonnon ja maiseman monimuotoisuuskohdetta sekä suojavyöhykkeen paikkaa. Kohteiden hoitaminen ja perustaminen on vapaaehtoista.
Resumo:
Luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen (LUMO) yleissuunnittelu on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama valtakunnallinen hankekokonaisuus, jonka tarkoituksena on parantaa maaseutuympäristöjen vesistönsuojelua sekä auttaa arvostamaan, säilyttämään ja palauttamaan luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta tärkeitä kohteita. Posiolle ja Ranualle suunnittelua haluttiin kohdentaa, koska seudulle on virinnyt uutta maaseutuyrittäjyyttä ja toisaalta alueilta on tullut viime vuosina vähän erityistukihakemuksia. Sijainti herkällä latvavesien alueella oli myös suunnittelualueen valinnan perusteena. Tässä suunnitelmassa kartoitetut kohteet vaihtelevat jokivarsien ja sisävesien rantojen rehevistä niityistä vanhoihin hakamaihin ja metsälaitumiin. Vesistönsuojelun näkökulmasta pelloilta tapahtuvaa huuhtoumaa voidaan merkittävästi pienentää hoitamalla nykyiselläänkin varsin leveitä reunavyöhykkeitä sekä tulvapeltoja ja -niittyjä. Pienilläkin vesienhoitotoimilla kuten ojan tukkimisella tai uoman leventämisellä ja laskeutusaltaiden rakentamisella voidaan edistää suunnittelualueen vesiensuojelua. Suunnitelmaan valittiin 113 kohdealuetta, joista suurin osa on muodostettu yhdistämällä useampia erillisiä tai luontotyypiltään erilaisia kohteita. Pinta-alat vaihtelevat aarien ketolaikuista useiden hehtaarien niittyihin. Suunnitelma tehtiin yhteistyössä kyläyhdistysten, maanviljelijöiden ja asukkaiden kanssa. Pensoittuneiden jokivarsien ja kylien viljelysmaisemien avaamiseksi tarvitaan nyt aktiivisia hoitotoimia. Posiolla ja Ranualla on erinomaisia maisemanhoitajia erityisesti nautakarjatiloilla. Tässä yleissuunnitelmassa esitetyille kohteille voidaan hakea maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman edistämiseen tarkoitettuja sopimuksia sekä kosteikkojen hoitosopimusta. Tulvaherkille tai kalteville vesistöön rajautuville peltolohkoille voi perustaa lohkotoimenpiteenä suojavyöhykkeen, mikäli viljelijä on tehnyt ympäristösitoumuksen. Kosteikkojen perustamiseen ja arvokkaiden perinnemaisemien ja luonnonlaitumien alkukunnostukseen voi hakea ei-tuotannollista investointia.
Resumo:
Karhian ja Kankaanpään kylien muodostama jakokunta on 1600-1800-luvuilla muodostanut talonpoikaisen Köyliön muun pitäjän kuuluessa Köyliön kartanoiden alaisuuteen. Tutkimus keskittyy tämän kyläalueen maisemahistoriaan tarkastellen omistussuhteita ja maanjakoa. Tarkastelut on tehty pääosin 1700-lukuisten karttojen ja isojaon toimitusasiakirjojen kautta. Muuna tutkimusmateriaalina on käytetty arkistolähteitä sekä 1800-luvun ja 1900-luvun alun karttamateriaalia. Osana tutkimusta olen asemoinut yli 100 kartanosaa koordinaatistoon. Kylien asutus oli vielä 1600-luvulla keskittynyt vanhoille kylätonteille. Tutkimuksessa on tarkasteltu talojen ja asutuksen siirtymistä pois kylätonteilta 1700- ja 1800-lukujen aikana. Karhian vanha kylätontti autioitui 1800-luvun loppuun mennessä. Kankaanpään vanhalla kylätontilla tilakeskusten määrä väheni yhdeksästä kolmeen vastaavana ajanjaksona. Kylätonttien autioitumiseen vaikutti isojaon lisäksi hetkelliset omistusten keskittymiset. Tutkimuksessa havaitsin talonpoikaisen Köyliön olleen 1600- ja 1700-luvuilla uhattuna säätyläisten omistusten lisääntyessä kylässä. Aiemmassa historiankirjoituksessa romantisoitu talonpoikainen Köyliö ei ollutkaan niin itsenäinen kuin oli annettu ymmärtää. Uutena faktana havaitsin suurimman osan kylien taloista kuuluneen 1651-1679 Loimaan vapaaherrankunnan läänitykseen, joka osaltaan on estänyt Köyliön kartanon perintörälssin laajemman leviämisen alueelle. Kankaanpäähän muodostettiin 1700-luvun vaihteessa ratsutila, joka oli osin säätyläisten omistama. Pääosa kylän muista tiloista oli tämän rusthollin augmentteina käytännössä läänitetty ratsutilallisille. Talonpoikainen omistus vahventui ja keskittyi 1800-luvulla. Köyliönjärven rantaeroosion vaikutuksia alueen maisemahistoriaan tarkastellessani havaitsin Karhian kylän keskiaikaisen kylätontin ja tunnistamieni vanhimpien peltojen osin sortuneen järveen jo 1600-luvulla. Samasta syystä ennen rantaviivaa kulkenut Huovintie/Pyhän Henrikin tie siirrettiin isojaon yhteydessä karkaisemaan vanhan kylävainion pitkät peltosarat. Rantaeroosio saattaa selittää myös tämän pitkään viljellyn alueen arkeologisten löytöjen vähäisyyden. Tutkimuksen tavoitteena on myös arvioida poikkitieteellisten tutkimusmenetelmien soveltuvuutta maiseman ja historian tutkimiseen. Tämä tutkimus on poikkitieteellinen analyysi maisema-alueesta, eräänlainen maisemahistoriallinen selvitys, jonka tavoitteena on kuitenkin olla perinteisiä selvityksiä syväluotaavampi. Opinnäytetyön tekijä on aiemmalta koulutukseltaan yhdyskuntatekniikan diplomi-insinööri, jonka tutkinnossa maisemantutkimus oli sivuaineena. FM-tutkinnon sivuaineena tekijällä on Visuaalinen kulttuuri Aalto yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta.
Resumo:
Tutkimukseni aiheena on ainutlaatuisen vesisahan jaettu maisema. Tutkin fyysistä maisemaa kronologisena jatkumona, miten mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus kohtaavat yksittäisessä teollisessa maisemassa. Tutkimukseni tapauksena on vuonna 1875 rakennettu Makkarakosken vesisaha ja sitä ympäröivä maisema. Sahan maisemaa lähestyn säilymisen ja säilyttämisen näkökulmasta sitoen eletyn, suojellun ja museoidun maiseman osaksi Makkarakosken vesisahan maisemaa. Eletty maisema on edustanut aikanaan tuotantomaisemaa, työtä ja arkea. Suojeltu maisema sisältää tutkimuksessani aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön, joka halutaan suojella ja säilyttää tuleville sukupolvelle. Museoitu maisema puolestaan edustaa museoinstituutiota, jonka avulla on mahdollista jäsentää mennyttä ja nykyisyyttä. Lähestyn tutkimukseni maisemaa myös eri ajanjaksoilla maisemaa muokanneiden tarpeiden kautta. Makkarakosken sahan maisema on rakennettu materiaalisia tarpeita varten. Tuotannon loputtua, saharakennuksen haluttiin säilyttää jälkenä menneisyydestä, johon muistamisen tarpeet kiinnittyvät. Museoitu saharakennus ja maisema ovat saaneet puolestaan uuden tehtävän tiedon välittäjänä. Tapaustutkimuksen lähtökohtana on kerätä mahdollisimman monipuolinen aineisto. Tyypillistä on useiden menetelmien ja aineistojen käyttö. Maiseman muutosta tutkiessani tutkimusaineistoni koostuu kuva-aineistoista, kirjallisista ja suullisista lähteistä sekä omista havainnoistani. Tutkimusaineistoni olen pääosin kerännyt vuosina 2013‒2014 A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n sahamuseo -projektin yhteydessä kokoamastani materiaalista. Tutkimukseni metodisena lähtökohtana käsittelen aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön menneisyyden jälkiä osana kulttuuriperintöprosessia. Kulttuuriperintöprosessiksi kutsutaan tapahtumaketjua, jossa menneisyyden jälki valitaan, tunnistetaan ja tuotetaan säilyttämisen ar-voiseksi todisteeksi. Makkarakosken sahan maisema on todiste, joka kertoo muutoksesta, muuttuneista arvoista ja ajatusmaailmoista. Kulttuuriperintö luodaan uudelleen identiteettityöprosessissa. Kulttuuriperintöyhteisö, joka tässä tutkimuksessa koostuu Ahlströmin suvusta, Ahlström-yhtiöstä, paikallisesta yhteisöstä ja kulttuuriperintöviranomaisista, käyttää identiteettityöprosessissa erilaisia historioita liittämällä kulttuuriperintöarvon menneisyyden jälkiin. Makkarakosken sahan jaettu maisema on jatkumo, jossa yhdistyy menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ja jonka kulttuuriperintöyhteisön jäsenet jakavat ja esittävät ulospäin omana historianaan.
Resumo:
Tutkielmassa käsitellään Yleisradion ohjelmatekstitysten laatua ja saavutettavuutta pääasiallisten kohderyhmien näkökulmasta. Lähtökohtana tutkimukselle toimivat kolme hypoteesia, joiden mukaan ohjelmatekstitysten ensisijaiset kohderyhmät olisivat tyytyväisimpiä ja toissijaiset kohderyhmät tyytymättömämpiä ohjelmatekstitysten laatuun, toissijaisia katsojaryhmiä ei olisi huomioitu riittävästi ohjelmatekstityksiä tehdessä sekä ohjelmatekstitysten saavutettavuutta voitaisiin parantaa. Tavoitteena oli siis selvittää Yleisradion ohjelmatekstitysten laadun ja saavutettavuuden taso katsojalähtöisesti kyselytutkimuksen muodossa. Katsojien mielipiteitä ohjelmatekstityksestä kerättiin Webropol-työkalulla toteutetun kyselyn avulla. Vastauksia toivottiin saatavan ainakin ensisijaisilta katsojaryhmiltä eli kuuroilta ja kuulovammaisilta, sekä lisäksi eläkeläisiltä ja maahanmuuttajilta, joiden on myös havaittu hyötyvän ohjelmatekstitysten käytöstä. Kysely toteutettiin yhteistyössä asiantuntijatahojen, kuten Yleisradion, katsojaryhmien etujärjestöjen ja edustajien kanssa. Pääasiassa suljettuja kysymyksiä ja Likert-asteikkoon pohjautuvia väittämiä sisältävä verkkokyselylomake oli avoinna yleisölle julkisen linkin kautta vuoden 2013 kevään ja kesän ajan. Kyselyyn vastasi yhteensä 84 ohjelmatekstitysten käyttäjää. Kyselyn alussa kartoitettiin vastaajien taustoja ja televisionkatselutottumuksia, jonka jälkeen kyselyssä keskityttiin selvittämään vastaajien mielipiteitä Yleisradion ohjelmatekstityksen laadusta ja saavutettavuudesta. Ohjelmatekstityksen laatua koskevissa kysymyksissä perehdyttiin seuraaviin tekijöihin: puheen tekstittäminen, ohjelmatekstitysten vaikutus television katseluelämykseen, tekstityksissä käytettävät värit, infokyltin käyttö ja muiden äänten tekstittäminen. Lisäksi vastaajilta tiedusteltiin esimerkiksi mitä mieltä he ovat ohjelmatekstitysten käyttöönoton helppoudesta. Kerätyistä vastauksista kävi yllättäen ilmi, että toisin kuin ensimmäisessä hypoteesissa oletettiin, tyytyväisimpiä esimerkiksi ohjelmatekstityksissä käytettyyn kieleen ja tekstitysten positiiviseen vaikutukseen kielenoppimisessa ja ylläpitämisessä ovat toissijaisista katsojaryhmistä ainakin maahanmuuttajat. Täten myös toinen hypoteesini kumoutui, sillä kyselyyn saadut vastaukset osoittivat, että huolimatta aiemmista tutkimuksista, ensisijaisten katsojaryhmien eli kuurojen ja kuulovammaisten tarpeita ja toiveita tulisi sittenkin tutkia lisää ja tämän myötä ottaa ne paremmin huomioon ohjelmatekstityksiä toteutettaessa. Tutkimuksen tuloksista kävi lisäksi selville, että Yleisradion ohjelmatekstitysten laadun yleiseen tasoon ollaan suhteellisen tyytyväisiä katsojien keskuudessa. Ainoastaan viimeiseen hypoteesiini eli tarpeeseen parantaa ohjelmatekstitysten saavutettavuutta sain kannatusta kyselyn vastaajilta.
Resumo:
Tässä insinöörityössä selvitettiin mahdollisuuksia parantaa Tapiola-ryhmän Yhtiökokousjärjestelmä-ohjelmiston ominaisuuksia ja tietoturvallisuutta. Järjestelmää käytetään Tapiola-ryhmän vakuutusyhtiöiden yhtiökokouksiin osallistuvien osakkaiden kirjaamiseen ja heidän äänten laskentaan. Tutkimuksen perusteella tehtiin järjestelmän määrittely ja suunnittelu, joiden tuloksena syntyivät toiminnallinen ja tekninen määrittelydokumentaatio, jotka toimivat pohjana uuden Yhtiökokousjärjestelmän toteutukselle. Työ tehtiin Tapiola-ryhmälle Tieto-Tapiola Oy:n tilauksesta. Työn alussa tutkittiin erilaisia mahdollisuuksia toteuttaa järjestelmän ohjelmisto- ja tietokanta-arkkitehtuuri, joiden perusteella määrittelyä ja suunnittelua alettiin toteuttaa. Tutkimuksen perusteella päädyttiin käyttämään Java SE -arkkitehtuuria sovelluksen toteutukseen ja SQL Server -tietokantaa järjestelmän tietovarastona. Valittuihin ratkaisuihin päädyttiin niiden hyvien tietoturvallisuus- ja kertakirjausominaisuuksien takia. Toiminnallisessa määrittelydokumentissa käydään läpi järjestelmälle asetettuja vaatimuksia ja kuvataan sen toiminnot, liiketoimintaluokkamalli, käyttöliittymä ja tulosteet. Lisäksi siinä otetaan kantaa järjestelmän käyttöympäristöön, ulkoisiin tietokantaliittymiin, käyttäjän tunnistautumiseen ja tietoturvallisuuteen sekä käydään läpi sen toiminta käyttäjien näkökulmasta. Toiminnallisen määrittelydokumentin pohjalta luotiin tekninen määrittelydokumentti. Siinä kuvataan järjestelmän ympäristö ja ohjelmisto- sekä tietokanta-arkkitehtuuri yleisellä tasolla. Tämän lisäksi järjestelmän arkkitehtuuria käydään myös tarkemmin läpi sekä kuvataan moduulit ja toiminnot niin tarkasti, että niiden perusteella voidaan toteuttaa koko järjestelmä. Työn tuloksena syntyivät kattava toiminnallinen ja tekninen määrittelydokumentaatio, joissa käydään läpi kaikki järjestelmän toteuttamiseen tarvittavat elementit sillä tarkkuudella, että järjestelmän toteuttaminen voidaan aloittaa.
Resumo:
My final project presents the directing process of my experimental production based on King Lear by William Shakespeare. I describe the process from the first visions of the beginning to the completed performance and finally the feedback from the audience. I concentrate on the special qualities of the production, such as interaction, small and moveable audience, cinematic qualities, polyphonic dramaturgy, and use of the video. The Project is divided into six parts. The first part introduces the project as a whole. The second part concentrates on the process before the beginning of the rehearsals. The third part focuses on the rehearsals and co-operation with the actors, whereas the fourth part deals with the performance and its special qualities. Following this, in the fifth part I study the interaction of the performance with the help of the audience feedback. In the final part conclusions are drawn. The focus of this work is the use of intuition even as a starting point of the theatre directing process. My conclusions drawn from the description of the process suggest that the starting point of the theatre production may be an intuitive vision as well as some conscious subject or message.
Resumo:
This research deals with obstacles and opportunities with respect to creativity. It mainly focuses on the author's most meaningful discoveries as an individual and a professional in the field of theatre during the past two years of her education. The research is a description of that transitional phase in her life. Firstly, the research discusses creativity and presence. Secondly, it describes the author personally and professionally and compares her earlier and current ways of working. It contemplates the obstacles and opportunities considering her self-knowledge and creativity, and disucsses the problems she has faced on the way to freedom and well-being. Following this, the author presents the tools for increasing her creativity, self-knowledge and body awareness in theatre work: the Gestalt Method, Acting with the Inner Partner and the Authentic Movement. She discusses the relativity between overall well-being in life and the quality of theatre work. The final section of the present research discusses the process of directing the play Suurin on rakkaus in 2006. It deals with issues such as self-knowledge in directing, group management, the importance of terror and excitement in directing and ways of enduring both. The conclusion explanes the reasons behind the author's capability of working with small groups, with creative and passionate theatre workers. It also lists the benefits of exploring one's passions, cooperating with enthusiastic and creative artists and the pursuit for balance in art and in everyday life.
Resumo:
The objective of my thesis was to find out how mobile TV service will influence TV consumption behaviour of the Finns. In particular the study focuses on the consumption behaviour of a well educated urban people. For my thesis, I provided a detailed analysis of the study results of a large scale questionnaire research FinPilot from the year 2005 based on an assignment of Nokia Ltd. In order to deepen the study results, I focused on the above mentioned group of young people with good education. The goal of the FinPilot research was to give answers to the following questions: what kind of programs, in what kind of circumstances, and for which reasons are they watched when using the mobile television service. The results of the research consisted mainly of data like figures, graphics etc. The data was explaned from the helicopter perspective, for it gave additional value to the research and consequently to my own thesis. My study offered complementary, unique information about their needs as it was based on questionnaires supplemented by individual interviews of the group members, their free comments as well as group discussions. The study results proved that mobile TV service did not increase the total TV consumption time. The time used for watching the mobile TV was significantly shorter than the time for watching the traditional TV. According to my study, the young urban people with good education are more interested to adapt the mobile TV service than the average Finns. Being eager to utilize the added value offered by the mobile TVs they are a potential target group in launching and marketing processes. On the basis of the outcome of the thesis, the future of mobile TV service seems very promising. The content and the pricing, however, have to match the user's needs and expectations. All the study results prove that there exists a social order for mobile TV service.
Resumo:
Tämä insinöörityö tehtiin HKR-Rakennuttajan Taloteknisen toimiston Kiinteistöjen elinkaaripalvelut- yksikölle. Työ on osa HKR-Rakennuttajan laatujärjestelmän uudistusta ja selkeytystä. Tavoitteena oli selvittää millaisiin asioihin tulisi kiinnittää huomiota kosteusteknisessä mielessä HKR-Rakennuttajan hankkeissa. Samoin Kiinteistöjen elinkaaripalvelut -yksikön asiantuntijapalveluiden käyttö rakennuttamisprosessissa ei ollut selvästi dokumentoituna HKR-Rakennuttajan laatujärjestelmään, joten tähän pyrittiin saamaan selkeytys. Lisäksi käynnissä on kuntotutkimustoiminnan uudistus, jossa kosteusteknisten asiantuntijapalvelujen konsulttitoiminnan käytössä tapahtuu muutoksia. Omalta osaltaan tämä insinöörityö pyrki selvittämään konsultin toimia hankkeen eri vaiheissa. Insinöörityössä kartoitettiin yksikön omat toimintakuvaukset kosteus- ja sisäilmateknisissä asioissa. Tämän jälkeen käydään läpi kaksi eri HKR-Rakennuttajan kohdetta, jossa oli kosteusteknisesti ongelmia. Kohteet valittiin ohjaajien toimesta, sillä näin saatiin esille työn kannalta oleellisia puutteita. Lisäksi kartoitettiin HKR-Rakennuttajan hankkeiden eri vaiheissa eri osapuolien tehtävät kosteus- ja sisäilmatekniseltä kannalta. Kartoitusten ja toimintakuvausten perusteella tehtiin ohje, joka liitettiin HKR-Rakennuttajan laatujärjestelmään. Lisäksi tehtiin urakkarajaliitteeseen velvoite, jossa määritellään kosteudenhallintasuunnitelman sisältö. Tietolähteinä tässä insinöörityössä oli alan kirjallisuus, HKR-Rakennuttajan Taloteknisen toimiston henkilökunnalta saatu suullinen informaatio ja internet.
Resumo:
Tämä insinöörityö on tehty Modified Motorcycle Association Finlandin toimeksiannosta. Mittaukset suoritettiin Helsingin ammattikorkeakoulun autosähkölaboratoriossa tammikuussa 2007. Insinöörityössä todettiin kahden erilaisen omavalmisteisen moottoripyörän EMC-yhteensopivuus EU-normin 97/24/EY kanssa. Työssä esitetään myös tulevaisuudessa moottoripyörän rakentamista harkitsevalla henkilölle ohjeistus, jonka mukaan rakennettu pyörä täyttää edellämainitun normin kriteerit. Työssä on esitelty sähkömagneettisen yhteensopivuuden ja häiriöiden peruskäsitteitä, moottoripyöriä koskevan standardin pääpiirteet, moottoripyörien rakenneratkaisut, sekä mittauksen toteutus ja tulokset.
Resumo:
Työ aloitettiin perehtymällä Metro Ethernet verkon eriosiin kuten Ethernet-verkkoon, MultiProtocol Label Switching verkkoon ja näiden verkkojen eriosiin. Työssä siis tarkasteltiin lähemmin Ethernet verkon toimintaa sekä sen tarjoamia standardeja kaistannopeuteen, kaapeli materiaaleihin ja kehysrakenteeseen. Tarkasteltiin myös MultiProtocol Label Swit-ching verkon rakennetta, pakettien reititys perusteita pohjautuen Ethernet verkon kehysrakenteeseen, Internet Protocol over MultiProtocol Label Switching tekniikkaa sekä näihin liittyviä alakäsitteitä kuten palvelunlaatu, virtuaaliyhteys, MAC-osoite jne. Kun työssä oli selvitetty Metro Ethernet verkon taustat ja perusteet voitiin siirtyä tutkimaan Metro Area Network ja Metro Ethernet Networks verkkojen tarkempaa rakennetta ja niiden mahdollisuuksia. Koska työn aiheena on Metro Ethernet-verkko, tulee myös tutkia Metro Ethernet Forum järjestöä jossa päätetään kaikki Metro Ethernet-verkkoon liittyvät asiat ja mm. MEF standardit. MEF standardeja on 16 kappaletta ja ne määrittelevät mm. Metro Ethernet verkon palvelut ja verkon arkkitehtuurin. Viimeisenä tutkimusalueena oli kolmen eri verkkolaitteen tutkiminen ja jo valmiina olevien verkkolaitteiden mahdollisuuksien kartoitus. Laitteiden tutkinnassa perehdyttiin Metro Et-hernet-verkko mahdollisuuksiin jokaisen laitevalmistajan tarjoamalla Internet Protocol over MultiProtocol Label Switching tekniikalla. Lopuksi tutkittiin vielä verkkosuunnitelman poh-jan luomista sekä itse suunnitelmaa, aikaisempien tutkimus tulosten pohjalle. Tutkimuksen tuloksena saatiin Metro Ethernet verkon ja käyttökelpoisten verkkolaitteiden tutkimusraportti ja käyttökelpoinen Metro Ethernet-verkkosuunnitelma jota voi käyttää mahdollisesti suoraan pohjana tai ainakin vertailu pohjana käytännön toteutuksessa.
Resumo:
Tämä opinnäytetyö liittyy Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian ja Länsi-Tallinnan sairaalaan yhteiseen STaLT-projektiin. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa yhteistyökumppanin toivomuksesta esite rokotesuojauksesta ja terveysriskien ennaltaehkäisystä Aasiaan ja Etelä- Amerikkaan matkustaville virolaisille matkailijoille. Ensimmäisenä tavoitteena oli kerätä tietoa matkailusta ja virolaisten matkailutottumuksista, terveysviestinnästä ja matkailijan terveysneuvonnasta. Erityisesti kartoitettiin tutkittua tietoa matkailijoiden terveysriskeistä ja näiden ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä kuten rokotesuojauksesta. Toisena tavoitteena oli koota yhteenveto yleisimmistä matkailijaa kohtaavista tartuntataudeista sekä niiden ennaltaehkäisystä painottuen rokotesuojaukseen. Kolmantena tavoitteena oli suunnitella esite, josta hyödyn saavat etenkin Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan matkustavat virolaiset sekä soveltuvin osin myös muut virolaiset matkailijat. Opinnäytetyö koostuu teoriaosuudesta sekä esitteestä. Teoriaosuus koostuu kirjallisuudesta ja tutkimuksista löytyvästä aineistosta, jonka perusteella työstimme matkailijoiden rokotesuojauksesta ja terveysriskien ennaltaehkäisystä esitteen, jota yhteistyökumppani voi käyttää oheismateriaalina toteuttaessaan terveysneuvontaa virolaisille matkailijoille. Kansainvälisen matkailun nopea kasvu nopeuttaa tartuntatautien leviämistä maailmassa. Laadukkaalla matkailijan terveysneuvonnalla pystytään ehkäisemään matkusteluun liittyviä terveysriskejä.
Resumo:
Opinnäytetyömme on osana Helsingin kaupungin laadunkehittämisprojektia, jossa kartoitetaan työterveysaseman palvelun laatua työterveyshuollon palvelujen osalta.Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kartoittaa vastaanoton ja ajanvarauksen puhelinpalvelun asiakkaiden tyytyväisyyttä ja puhelinpalvelun laatua Helsingin kaupungin Sturenkadun työterveysasemalla. Osana Helsingin kaupungin laadukehittämisprojektia on työterveyskeskukselle tehty vastaava tutkimus, jossa tutkitaan työterveyshoitajien palvelun laatua. Opinnäytetyössämme käytimme kvantitatiivistä lähestymistapaa. Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla, puhelinpalvelun asiakkailta helmikuussa 2007 viikoilla 6-7. Lomakkeita jaettiin 283 kappaletta, joista palautui 209 kappaletta. Lopulliseen analyysiiin otettiin mukaan 206 kappaletta. Kolme kyselylomaketta jouduttiin hylkäämään, koska niihin oli vastattu vain taustatietoja koskeviin kysymyksiin. Aineisto analysoitiin SPSS 14.0 for windows ohjelmalla. Kysely koostui puhelinpalvelun laatua, vastaanottohoitajan ohjaus- ja asiantuntemusta kuvaavista kysymyksistä. Tutkimuksessa kysyttiin aluksi myös asiakkaiden taustatietoja.Vastauksista ilmeni, että jonotuksen kesto puhelinpalveluun oli keskimäärin 1-5 min. Henkilökunnan ohjaus- ja neuvontataitoon sekä palvelun laatuun oltiin tyytyväisiä. Hoitosuositusten puutetta ei koettu kovin suureksi ongelmaksi asiakkaiden mielestä. Henkilöstön neuvonta ja ohjaustaidot koettiin kokonaisuutena hyviksi. Palvelutapahtuma oli onnistunut valtaosassa vastauksia. Neuvojen ja ohjeiden määrä sinänsä koettiin riittäviksi. Huonoimpia arviointeja puhelinpalvelun laadusta ei annettu ollenkaan, ja erot eri vastausten välillä olivat pieniä. Kokemus palvelun laadusta oli suorassa yhteydessä mm. jonotukseen kestoon ja sen häiriöttömyyteen. Tuloksia voidaan hyödyntää työterveysaseman puhelinpalvelun laadun tarkkailussa ja toiminnan kehittämisessä. Avainsanat puhelinpalvelun laatu, asiantuntemus, ohjaus, neuvonta