Nuorten upseerien työssä oppiminen rajavartiolaitoksessa

Rajavartiolaitoksen henkilöstöstrategian yhtenä visiona on, että Rajavartiolaitoksessa on luotettava, ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö, joka suhtautuu myönteisesti oman työnsä ja Rajavartiolaitoksen kehittämiseen. Merkittävänä tekijänä ammattitaidon muodostumiseksi, kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi sekä korkean motivaation sekä itsensä että Rajavartiolaitoksen kehittämiseksi ja edelleen positiivisen työnantajankuvan muodostumiseksi voidaan pitää työssä oppimista ja sitä kautta itsensä jatkuvaa kehittämistä. Rajavartiolaitoksessa työssä oppimista ei ole tutkittu aikaisemmin. Tässä tutkimuksessa on selvitetty Rajavartiolaitoksen nuorten upseerien kokemuksiin perustuvasta näkökulmasta, työympäristössä ja työssä tapahtuvasta työssä oppimisesta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Rajavartiolaitoksen nuoret upseerit ovat kokeneet työssä oppimisen ja uuteen tehtävään perehdyttämisen, miten nuoret upseerit ovat kokeneet oppineensa parhaiten työssä ja työyhteisössä ja minkä he ovat kokeneet haitanneen työssä oppimista. Tärkeimpänä kohtana tutkimuksessa haluttiin selvittää miten nuorten upseerien näkökulmasta työssä oppimista voitaisiin tehostaa ja tukea Rajavartiolaitoksessa. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen kyselytutkimus. Tutkimuksen teoreettinen tietoperusta pohjautuu työssä oppimista käsittelevään kirjallisuuteen sekä Suomessa tehtyihin tutkimuksiin työssä oppimisesta sekä osin työssäoppimisesta. Tutkimusaineisto on kerätty vuosina 2004 - 2013 Rajavartiolaitoksen nuoremman upseerin virkaan valmistuneille upseereille lähetetyllä strukturoidulla Webropol- lomakekyselyllä. Kysely sisälsi myös avoimia kysymyksiä, joilla on pyritty selvittämään nuorten upseerien näkemyksiä erityisesti niistä asioista, missä kehitettävää työssä oppimisessa on havaittu ja miten nuorten upseerien näkökulmasta työssä oppimista pystyttäisiin tukemaan Rajavartiolaitoksessa. Kyselyn vastaanotti kaikkiaan 122 nuorta upseeria, joista kyselyyn vastasi 81 upseeria. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui näin ollen noin 66 %. Kyselyn tulosten perusteella suunnitelmallinen, johdettu ja valvottu tehtävään perehdyttäminen nähtiin tärkeimpänä työssä oppimisen "keinona". Perehdyttämisessä kaivattiin erityisesti hiljaisen tiedon ja ammattitaidon lisäämistä kokemuksien vaihdon keinoin, työskentelemällä yhdessä kokeneemman työntekijän kanssa tai tuen saamisesta kokeneelta mentorilta, työssä ja työtehtävässä oppimiseksi. Työssä oppimisessa haasteena koettiin erityisesti tehtävien liian nopea vaihtuvuus ja suunnitelmallisuuden puuttuminen. Tutkimuksen johtopäätöksinä todetaan, että tehtävien nopea vaihtuvuus korostaa erityisesti tehtävään perehdyttämisen merkitystä työssä ja työtehtävässä oppimisessa. Rajavartiolaitos on vuonna 2014 ottanut käyttöön uuden tehtävään perehdyttämisen pysyväisasiakirjan, jonka konkreettinen jalkauttaminen niin hallintoyksiköihin kuin erityisesti esimiehille antaa mahdollisuuden erinomaisen "peruskeinovalikoiman" saamiseksi työssä oppimisen sekä tehtävään perehdyttämisen tueksi.

Joukkueenjohtajan rooli puolustustaistelun torjuu- ja tuottaa tappioita- tehtävässä

Johtajan roolit ovat vähän tutkittu aihe, jotka liittyvät osaltaan jokaiseen johtamistoimintaan. Roolit ovat osa meitä kaikissa toimissamme, vaikka niiden huomioiminen ja huomaaminen on usein hankalaa. Kiinnostuin roolien tutkimisesta tämän lähtökohdan kautta. Roolien yhdistäminen joukkueenjohtajan toimintaan oli luontevaa, koska tulen itse kouluttamaan joukkueen kokoista organisaatiota ensimmäisissä työtehtävissäni. Päätutkimusongelmana tutkimuksessani on: Miten joukkueenjohtajan rooli muuttuu siirryttäessä torjuu-tehtävästä tuottaa tappioita -tehtävään? Alatutkimuskysymykseni ovat: 1) Missä on joukkueenjohtajan paikka tuottaa tappioita -tehtävässä? ja 2) Joutuuko joukkueenjohtaja muuttamaan rooliaan tietoisesti tuottaa tappiota - tehtävään? Tutkimusmenetelmänä käytin laadullista sisällönanalyysiä. Roolien määrittämiseen käytin johtamisen ja sotilaspsykologian asiantuntijoiden teoksia. Maavoimien taistelun 2015 kuvaamiseen käytin joukkueen ja komppanian ohjesääntöjä ja oppaita. Tutkimuksessani tulin siihen johtopäätökseen, että joukkueenjohtajan rooli muuttuu tehtävän muuttuessa. Roolien monimuotoisuuden takia eri lähestymistapoja käyttäen selkeän ja yksiselitteisen tuloksen saaminen on kuitenkin vaikeaa. Joukkueenjohtajan roolin muuttuessa osa muutoksesta on tietoista, osa tiedostamatonta. Oman johtamis-käyttäytymisen arvioinnilla saa roolitustaankin muutettua helpommin. Joukkueenjohtajan paikkaa ei pelkän roolituksen avulla näkemykseni mukaan pysty määrittämään.

Länsimaisten 40-130 mm:n laivatykkien nykyisten ominaisuuksien yleiskatsaus

Johtajan roolit ovat vähän tutkittu aihe, jotka liittyvät osaltaan jokaiseen johtamistoimintaan. Roolit ovat osa meitä kaikissa toimissamme, vaikka niiden huomioiminen ja huomaaminen on usein hankalaa. Kiinnostuin roolien tutkimisesta tämän lähtökohdan kautta. Roolien yhdistäminen joukkueenjohtajan toimintaan oli luontevaa, koska tulen itse kouluttamaan joukkueen kokoista organisaatiota ensimmäisissä työtehtävissäni. Päätutkimusongelmana tutkimuksessani on: Miten joukkueenjohtajan rooli muuttuu siirryttäessä torjuu-tehtävästä tuottaa tappioita -tehtävään? Alatutkimuskysymykseni ovat: 1) Missä on joukkueenjohtajan paikka tuottaa tappioita -tehtävässä? ja 2) Joutuuko joukkueenjohtaja muuttamaan rooliaan tietoisesti tuottaa tappiota - tehtävään? Tutkimusmenetelmänä käytin laadullista sisällönanalyysiä. Roolien määrittämiseen käytin johtamisen ja sotilaspsykologian asiantuntijoiden teoksia. Maavoimien taistelun 2015 kuvaamiseen käytin joukkueen ja komppanian ohjesääntöjä ja oppaita. Tutkimuksessani tulin siihen johtopäätökseen, että joukkueenjohtajan rooli muuttuu tehtävän muuttuessa. Roolien monimuotoisuuden takia eri lähestymistapoja käyttäen selkeän ja yksiselitteisen tuloksen saaminen on kuitenkin vaikeaa. Joukkueenjohtajan roolin muuttuessa osa muutoksesta on tietoista, osa tiedostamatonta. Oman johtamis-käyttäytymisen arvioinnilla saa roolitustaankin muutettua helpommin. Joukkueenjohtajan paikkaa ei pelkän roolituksen avulla näkemykseni mukaan pysty määrittämään.

Suomalaisen metsäluonnon lukutaidon historiaa – Ihmisen ja koivun muuttuva suhde Suomessa 1730-luvulta 1930-luvulle

Tutkimus on perustutkimus suomalaisten metsäluonnon lukutaidosta ja käsityksistä koivusta ja sen käytöstä kahdensadan vuoden ajalta. Valitun ajanjakson sisällä on ollut mahdollista havaita sekä perinteisen maanviljelyajan että teollisen ajan metsäluonnon lukutaidon yhtäläisyydet ja erot. Yhteistä koko jaksolle on ollut huoli metsien riittävyydestä ja oikeasta hoidosta. Eroja on ollut metsänkäyttötavoissa perinteisen luontaistalouden muututtua teollisuuden ajan kulutusyhteiskunnaksi. Tutkimuksen pääkysymykset ovat:1) Miten suomalaisten metsäluonnon lukutaito ja käsitykset koivusta ja sen resursseista ovat muuttuneet 1730-luvulta 1930-luvulle ja 2) mitkä seikat ovat näihin muutoksiin vaikuttaneet? Tutkimuksen esimerkkinä metsäluonnon lukemisesta on suomalaisten suhde koivuun. Tutkimuksessa tarkastellaan ympäristön lukutaidon avulla, miten ihminen ymmärtää ja tulkitsee ympäristöään tässä tutkimuksessa metsäluontoa. Ympäristön lukutaito on kokonaisvaltaista luonnon ymmärtämistä, tulkitsemista ja määrittelemistä huomioiden, elämysten, arvojen, asenteiden ja tiedon avulla. Taidon perustana on paikallisten, alueellisten, yhteiskunnallisten, kulttuuristen ja historiallisten tekijöiden synnyttämä henkilökohtainen ymmärrys. Sen oppiminen on pitkäaikaisen harjaantumisen tulos, ja se on henkilökohtainen taito, joka vaihtelee eri yksilöillä. Tiedonsiirto sukupolvelta toiselle tapahtuu yhteisön sisäisessä kanssakäymisessä. Ympäristön lukutaito ei ole geneettistä vaan opittua. Tuotanto-olosuhteiden muutokset vaikuttavat metsäluonnon lukemiseen. Kaskiviljelijä näki metsän toisenlaisena kuin teollisuuden tarpeisiin puuta hankkinut ostaja tai puunkaataja. Vallassa olevat mielipidevaikuttajat määrittelevät oman aikansa ympäristöongelmat, he määrittelevät myös kenen syytä ongelmat ovat. Metsien häviäminen on aiheuttanut kautta historian ympäristöongelmia eri puolilla maapalloa. Niihin on suhtauduttu eri aikoina eri tavoin; metsäluontoa on luettu eri kulttuureissa ja eri aikoina eri tavalla. Näin on tapahtunut myös Suomessa. Keskeinen tutkimuksen tulos on kahdensadan vuoden ajalta saatu tieto, miten metsien häviämisen pelko on havaittu ja perusteltu, miten tähän pelkoon on suhtauduttu ja mihin toimenpiteisiin ryhdytty. Suomalaisten metsäluonnon lukemisen historian tunteminen auttaa näkemään menneisyydessä tehdyt virheet ja oikeat teot. Tutkimuksen tuloksia voi soveltaa suunniteltaessa ja kehitettäessä erilaisia ympäristön lukutaidon sovellusmuotoja ja opetusta sekä tulevaisuuden metsänhoidon ympäristötietoisuuden lisäämiseen tähtääviä toimenpiteitä sekä Suomessa että muissa maissa. Sen tuloksien pohjalta on myös hyvä jatkaa suomalaisen metsäluonnon lukemisen historian perustutkimusta kaskikauden ja teollisen ajan murroksesta nykypäivään.

Työntekijöiden näkemyksiä henkilöstön johtamisesta organisaatiomuutoksessa - case RMVK:n keskittäminen Imatralle

Rajavartiolaitos aloitti vuonna 2013 talouden sopeuttamisohjelman, jonka osana Raja- ja merivartiokoulun toiminnot keskitettiin Imatralle. Raja- ja merivartiokoulun keskittämisellä tavoiteltiin 1,2 miljoonan euron säästöä. Espoon koulutuskeskuksesta luovuttiin 1.6.2014, minkä seurauksena noin 40 virkamiehen työpaikka vaihtui. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Espoon toimipisteessä palvelleet kokivat henkilöstön johtamisen Raja- ja merivartiokoulun keskittäessä toimintansa Imatralle, ja mistä kokemukset saattoivat johtua. Tutkimusongelma olikin, miten Raja- ja merivartiokoulun Espoon koulutuskeskuksessa palvellut henkilökunta koki henkilöstön johtamisen organisaatiomuutoksessa? Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jonka tutkittava ilmiö oli Espoon toimipisteessä palvelleiden näkemykset, kokemukset ja käsitykset. Henkilöstön näkemykset kerättiin verkkokyselyllä, joka lähetettiin kolmelletoista Espoon toimipisteessä palvelleelle henkilölle. Verkkokyselyyn vastasi Espoon koulutuskeskuksen työntekijöitä eri organisaatiotasoilta. Henkilöiden näkemykset analysoitiin tutkimuksessa teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimuksen teoriapohjana käytettiin henkilöstö- ja muutosjohtamisen useita eri kirjallisia lähteitä. Teorian avulla henkilöstön näkemyksiä kategorisoitiin, ja pyrittiin tulkitsemaan, mistä näkemykset saattoivat johtua. Henkilöstön näkemyksistä ilmeni, että henkilöstöllä oli paljon erilaisia näkemyksiä henkilöstön johtamisesta Raja- ja merivartiokoulun keskittäessä toimintansa Imatralle. Erilaisia näkemyksiä esiintyi esimerkiksi oman esimiehen toiminnasta, johtamisen johdonmukaisuudesta, organisaation tarjoamassa tuesta ja muutoksen viestimisestä. Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että Raja- ja merivartiokoulun keskittäminen Imatralle aiheutti vastustusta henkilöstössä. Lisäksi työntekijöiden henkilökohtainen elämäntilanne aiheutti muutostilanteessa haasteita työntekijöille. Tutkimuksessa havaittiin, että henkilöstöä johdettiin pääsääntöisesti onnistuneesti, vaikkakin muutos tuntui osalle vastaajista haastavalta erinäisten syiden takia. Kehitettävää henkilöstön johtamisessa olisi vielä ollut viestinnän avoimuudessa ja aikatauluttamisessa, henkilöstön yksilöllisemmässä kohtaamisessa ja henkilökohtaisten ongelmien ratkaisemisessa. Johtamisessa on myös muistettava, että suuret muutokset aiheuttavat aina vastustusta. Muutosjohtajan tulee myös ottaa huomioon henkilöstön mahdollinen lamaantuminen suuressa muutoksessa.

Islamin uskonnon opettajien kokemat haasteet suomalaisessa peruskoulussa

Tässä tutkielmassa tarkastelen islaminuskonnon opettajien kokemia haasteita. Pyrin myös löytämään mahdollisia ratkaisuja kyseisiin haasteisiin. Aineisto on kerätty teemahaastattelun avulla haastattelemalla kolmea Turussa ja kolmea Helsingissä toimivaa islaminuskonnon opettajaa. Tutkimukseen haastateltiin myös kahta Turun kasvatus- ja opetustoimessa toimivaa katsomusaineiden opetuksen koordinaattoria. Niin peruskoulussa kuin lukiosakin pienuskontoihin kuuluvat oppilaat voivat vuonna 2003 voimaan tulleen lain perusteella saada oman uskontonsa tai elämänkatsomustiedon opetusta. Tämä edellyttää tietynlaisia menettelyjä erityisesti opetuksen käytäntöjen ja opetusta pitävän henkilökunnan kannalta. Tutkielman taustana käsittelen uskonnon opetusta Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta tähän päivään. Lisäksi tarkastellaan uskonnon opetusmalleja Suomessa ja Euroopassa, oman uskonnon opetusta, islamin syntyä Suomessa ja islamin opetusta suomalaisessa peruskoulussa, islamin opetuksen opetussuunnitelmaa sekä opetukseen liittyviä erilaisia käytäntöjä. Tutkielman viitekehys päättyy aihetta käsitteleviin aiempiin tutkimuksiin. Tutkimustulokset, pohdinta ja yhteenveto ovat tutkielmani viimeiset luvut. Lähestyn islamin uskonnon opettajien kokemia haasteita kvalitatiivisesti haastattelulla. Haastattelumenetelmänä hyödynnän teemahaastattelua siitä syystä, etten halua kysyä haastateltavalta suoria kysymyksiä, vaan annan hänelle mahdollisuuden itse kertoa kokemiaan ilmiöitä. Keräsin tutkimukseni aineiston laatimani teemahaastattelurungon avulla. Teemahaastattelurungon laadinnassa olen hyödyntänyt Onniselän 2011 tutkimusta liittyen islamin uskonnon opettajien haasteisiin. Tutkielmani koostuu kahdesta kategoriasta. Yhtäältä haluan selvittää islaminopettajien työssään kokemia haasteita ja toisaalta viranomaisten toimintaa liittyen esille nousseihin haasteisiin. Tutkielmani tulosten valossa nousee kaksi opettajaryhmää: maahanmuuttajataustaiset islamin uskonnon opettajat, jotka ovat vailla korkeakoulututkintoa ja opettajankoulutusta sekä kantasuomalaiset pätevät islamin opettajat. Näiden kahden ryhmän mukaisesti ilmenevät merkittävimmät haasteet ja ratkaisutkin. Voin tutkielmani tulosten pohjalta väittää, että eniten työssään haasteita kokevat maahanmuuttajataustaiset islaminopettajat, jotka eivät ole suorittaneet opettajankoulutusta eivätkä edes korkeakoulututkintoa Suomessa tai kotimaassaan. Näihin opettajien koulutustaustoihin perustuu pitkälti islamin opetuksen laatu sekä opetussuunnitelman noudattaminen. Haasteiden ratkaisuina viranomaiset pitävät opettajan ammatillista taitoa ja pedagogista osaamista. Etäopetus on yksi Turun ratkaisu yhtäältä vähentämään opettajan fyysistä siirtymistä koulusta toiseen ja toisaalta tarjoamaan pätevän opettajan pitämän laadukkaan opetuksen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on laajentaa viranomaisten ja muiden asiasta kiinnostuneiden tietoja siitä, mitä islamin opetuksen oppitunnilla opetetaan ja millaisin erilaisin opetussuunnitelmatulkintojen perustein islaminopettajat pitävät opetustaan. Tutkimukseni tarjoaa selkeän pohjan viranomaisille siitä, kenet islamin opettajaksi kannattaa valita, jotta islamin opetuksesta saadaan yhtä pätevää kuin muistakin oppiaineista. Se voi myös lisätä maahanmuuttajataustaisen (islamin) opettajan opiskelumotivaatiota, kun tietää, että haasteiden synnyn takana on ammatillisen taidon puute. Tästä aiheesta pitäisi kuitenkin tehdä vielä enemmän tutkimusta.

Total cost model to compare own and partner manufacturing

Target of this study was to develop a total cost calculation model to compare all costs from manufacturing and logistics from own factories or from partner factories to global distribution centers in a case company. Especially the total cost calculation model was needed to simulate an own factory utilization effect in the total cost calculation context. This study consist of the theoretical literature review and the empirical case study. This study was completed using the constructive research approach. The result of this study was a new total cost calculation model. The new total cost calculation model includes not only all the costs caused by manufacturing and logistics, but also the relevant capital costs. Using the new total cost calculation model, case company is able to complete the total cost calculations taking into account the own factory utilization effect in different volume situations and volume shares between an own factory and a partner factory.

Arktiksen armoilla - William Barentsin retkikunnan talvehtiminen Novaja Zemljalla 1596-1597 Gerrit De Veerin matkakertomuksen mukaan

Tutkielma keskittyy hollantilaisen Gerrit De Veerin matkakertomuksen antamaan kuvaan William Barentsin retkikunnan talvehtimisesta Novaja Zemljalla 1596-1597. Samalla tutkitaan, mihin miehistön selviytyminen matkakertomuksen mukaan perustui. Aikakauden merenkulkuun, muihin arktisiin matkakuvauksiin sekä hollantilaiseen yhteiskuntaan perehtyminen nostavat kuvauksen painotuksia helpommin havaittaviksi ja ymmärrettäviksi. Muissa tutkimuksissa on arktisten matkakirjojen todettu sisältäneen juonellista kaavamaisuutta ja esimerkiksi päähenkilöiden kärsimyksen korostamista. Vaikka De Veerkin asettuu tähän jatkumoon, voi häntä pitää melko maltillisena kertojana. Hollantilaisretkikunnan talvehtimispaikalla tehtyjen arkeologisten tutkimusten myötä, on esitettyjen asiatietojen todettu pitävän hyvin paikkaansa. Tämä tutkielma yhdistää perinteisemmän tapahtumakeskeisen tutkimustradition sellaiseen tutkimukseen, joka tunnistaa matkakirjat selkeämmin omaksi kirjallisuuden alalajiksi. Systemaattisemman lähestymistavan myötä vallalla olleeseen kuvaan selviytymisen avaintekijöistä saadaan uusia näkökulmia. Näitä lähestytään kolmen aihekokonaisuuden kautta. Nämä ovat fyysinen ympäristö, suojautumiskeinot sekä psyykkiset olosuhdetekijät. Arktisessa talvehtimiskuvauksessa on selvää, että olosuhteet korostuvat. Jatkuva kylmyys olikin Barentsin retkikunnan selviytymisen merkittävin uhka. Päiväkausiakin kestäneiden sankkojen lumipyryjen aiheuttamat mottitilanteet, kotiinpaluun estävät jääolot ja lukuisat jääkarhut vain korostivat olojen musertavuutta. Ottaen huomioon olosuhteiden ankaruuden, antoi De Veer kuitenkin tieteellisesti katsoen luotettavan kuvan arktisesta ympäristöstä. Ahdingosta huolimatta Barentsin retkikunnalla oli saadun kuvan mukaan verrattain hyvät selviytymisedellytykset. Varustelun voi katsoa olleen jopa niin hyvän, että etukäteistä varautumista koko talvehtimiseen olisi syytä tutkia jatkossa lisää Enemmän kuin fyysistä puutetta, De Veer painottaa talvehtimisen asettamaa psyykkistä haastetta. Tämä jättää tilaa kalvinistisuuteen nojanneen miehistön oman vahvuuden, kohtaloon tyytymisen, kurinalaisuuden ja yhteishengen esiin nostamiselle. Tutkielma toteaakin, että Gerrit De Veerin matkakertomuksesta saatavan kuvan mukaan William Barentsin retkikunnan selviytymisen avaintekijät olivat hyvä varustelu ja hollantilainen arvopohja. Euroopan kauppamahdiksi nousevassa ja Espanjan ikeestä vapautuvassa maassa suvaitsevaisuutta korostaneet kalvinistisuus ja hollantilaisuus sulautuivat sellaiseksi uskon ja järjen liitoksi, joka edesauttoi selviytymistä. Lopulta hyvä varustelukin oli luonteenomainen osa merenkulkukulttuuria juuri 1590-luvun Hollannissa. Matkakertomukset peilaavatkin monin tavoin oman aikansa yhteiskuntia.

Prosessien mallintamisen hyödyt ja haasteet tapaustutkimus

Liiketoimintaprosessi on sarja toimintoja jotka tuottavat sille asetetun tavoitteen. Toiminnasta voidaan luoda graafisia malleja, joita kutsutaan prosessimalleiksi. Mallintamisen aloittamisen perusteluksi tarvitaan tietoa mallintamisen hyödyistä ja toisaalta myös mahdollisista ongelmista. Tässä tapaustutkimuksessa tutkimusongelmana oli selvittää mitä hyötyä prosessien mallintamisesta on ja mitä haasteita mallinnustyössä on. Lisäksi pyrittiin selvittämään miten mallintaminen kannattaa toteuttaa. Tapaustutkimuksen kohteena on mallinnusprojekti, johon itse osallistuin aktiivisena toimijana. Tutkielmassa käydään läpi aihepiirin kirjallisuudessa aiemmin esitettyä tutkimustietoa, jota sitten verrataan tapaustutkimuksen havaintoihin. Tapaustutkimuksen empiria muodostuu puolistrukturoiduista teema haastatteluista ja havainnoinnista. Tutkimuksen aineiston analyysi ja tulkinta tehtiin teemoittelumenetelmää käyttäen. Prosessien mallintaminen auttaa toimintatavoista kommunikoidessa. Mallit tarjoavat tehokkaan viitekehyksen keskustelulle. Tätä kautta niistä on apua myös toimintaa kehitettäessä. Mallintamisen myötä syntyy parempi ymmärrys prosesseista ja kokonaisuuden hahmottaminen helpottuu. Ymmärrys oman roolin merkityksestä kokonaisuuden kannalta paranee. Prosessimalleista on hyötyä kun eri osastojen välisiä liitoskohtia käydään läpi. Toiminnan ohjaamisen ja muutosjohtamisen suhteen hyödyt eivät ole niin yksiselitteisiä. Mallinnusprojektin toteuttaminen niin että kaikki osaston työntekijät osallistuvat mallintamiseen aktiivisesti osoittautui hyödylliseksi. Itse mallintaminen saattaa olla jopa malleja hyödyllisempää. Prosessimalleja olisi varmasti hyödyllistä käydä aika ajoin läpi yhdessä osaston koko henkilöstön kanssa. Mallintamisen keskeisin haaste on se että se vie paljon aikaa ja on työlästä. Mallintamisen laajuuden ja tarkkuuden päättäminen on myös vaikeaa. Prosessien mallintamisen tavoitteet kannattaa olla hyvin selvillä ennen projektin aloittamista. Tavoitteet määräävät mallintamisen laajuuden ja tarkkuustason. Mallinnusprojekti kannattaa toteuttaa siten että prosessissa työskentelevät henkilöt osallistuvat itse aktiivisesti mallintamiseen. Tätä kautta mallinnusprojektista saadaan paras hyöty irti.

Hiukkasparvioptimointialgoritmeista

Tässä työssä tarkastellaan hiukkasparvioptimointialgoritmeja, jotka ovat suhteellisen uusi heurististen optimointialgoritmien perhe. Alkuperäisen version algoritmista esittelivät James Kennedy ja Russell Eberhart 90-luvun puolivälissä. Nämä algoritmit perustuvat useiden yksittäisten pistemäisten hiukkasten muodostaman parven sisäiseen kommunikaatioon eli ne ovat esimerkki parviälystä. Parven hiukkaset kommunikoivat toisilleen tiedon parhaasta löytämästään ratkaisusta ja tämän jälkeen liikkuvat uuteen sijaintiin tavalla, joka ottaa huomioon hiukkasen oman historian ja muiden hiukkasten antaman informaation. Eri algoritmin versiot painottavat ja käyttävät tätä informaatiota eri tavoin. Työssä esitellään algoritmien versioita ja niiden pseudokoodeja, tarkastellaan yksityiskohtien rakennetta ja niiden kehitystä sekä käydään läpi eräitä tärkeimpiä teoreettisiä tuloksia, jotka koskevat algoritmin konvergenssiä ja stabiliteettiä. Lisäksi esitellään joitakin esimerkkejä algoritmien sovellutuksista ja tehdään simulaatioita eri testifunktioista.

Modelling the simultaneous effects of intellectual capital and knowledge management on the organisational performance of Finnish companies

The aim of this study was to contribute to the current knowledge-based theory by focusing on a research gap that exists in the empirically proven determination of the simultaneous but differentiable effects of intellectual capital (IC) assets and knowledge management (KM) practices on organisational performance (OP). The analysis was built on the past research and theoreticised interactions between the latent constructs specified using the survey-based items that were measured from a sample of Finnish companies for IC and KM and the dependent construct for OP determined using information available from financial databases. Two widely used and commonly recommended measures in the literature on management science, i.e. the return on total assets (ROA) and the return on equity (ROE), were calculated for OP. Thus the investigation of the relationship between IC and KM impacting OP in relation to the hypotheses founded was possible to conduct using objectively derived performance indicators. Using financial OP measures also strengthened the dynamic features of data needed in analysing simultaneous and causal dependences between the modelled constructs specified using structural path models. The estimates were obtained for the parameters of structural path models using a partial least squares-based regression estimator. Results showed that the path dependencies between IC and OP or KM and OP were always insignificant when analysed separate to any other interactions or indirect effects caused by simultaneous modelling and regardless of the OP measure used that was either ROA or ROE. The dependency between the constructs for KM and IC appeared to be very strong and was always significant when modelled simultaneously with other possible interactions between the constructs and using either ROA or ROE to define OP. This study, however, did not find statistically unambiguous evidence for proving the hypothesised causal mediation effects suggesting, for instance, that the effects of KM practices on OP are mediated by the IC assets. Due to the fact that some indication about the fluctuations of causal effects was assessed, it was concluded that further studies are needed for verifying the fundamental and likely hidden causal effects between the constructs of interest. Therefore, it was also recommended that complementary modelling and data processing measures be conducted for elucidating whether the mediation effects occur between IC, KM and OP, the verification of which requires further investigations of measured items and can be build on the findings of this study.

Taistelusta taiteeksi. Suomalais-saksalaisen Taistelukuvaajain näyttelyn TK-valokuvat jatkosodan kulttuuris-poliittisella kentällä

Työssä tarkastellaan Ateneumissa 16.–31.5.1942 järjestettyä suomalais-saksalaista Taistelukuvaajain näyttelyä kulttuuritapahtumana aikansa viitekehyksessä. Tutkimuksen lähtökohtana on Taistelukuvaajain näyttelyn näyttelyluettelon perusteella tehty arkistotyö, jonka kautta on ensin selvitetty, mitkä Suomen Armeijan kuvat ovat olleet näyttelyripustuksessa. Ensisijaisena tutkimusaineistona ovat suomalaisen näyttelyosaston 137 tiedotustoiminnan tuloksena tuotettua valokuvateosta, joita analysoimalla vastataan kysymyksiin teosvalintojen motiiveista, kuva-aiheiden luonteesta ja niiden sanomasta. Merkittävä teema kuva-analyysin ohella on suomalaisen sotavalokuvan sijoittaminen taidekentälle uudemman valokuva- ja mediatutkimuksen puitteissa sekä Ateneumin näyttelyn saaman statuksen sekä vastaanoton tutkiminen löydettyihin aikalaiskirjoituksiin sekä arkistomateriaaliin perustuen. Tärkeimpinä tuloksina esiin nousevat sotakuvan ulottuminen taiteen genrejen ulkopuolelle, lavastamisen vaikutus sotakuvan arvoon historiallisen tapahtuman todisteena sekä suomalaisten kuvaajien toimintaa ohjanneet vaikuttimet. Tarkastelussa luodaan katsaus myös näyttelyn aikaan kirjoitettuihin lehtiartikkeleihin sekä niiden välittämään tietoon näyttelystä. Tulkintoja täydentää suomalais-saksalaisen kulttuurivaihdon taustavaikuttimien tarkastelu. Olennaista selvityksessä on näyttely-yhteistyön puhtaiden taiteellisten päämäärien kyseenalaistaminen ja osapuolten propagandististen tavoitteiden huomioiminen kuva-aineistoon heijastuvana tekijänä. Esille nousevat niin tilanteen mukaan vaihtelevat aseveljeyden ilmentymät kuin myös kilpailullinen ilmapiiri, jossa osanottajat ovat tuottaneet näyttelyosastojensa kokonaisuudet. Tutkimustuloksina esitetään suomalaisen näyttelyosaston kuva-aiheiden noudattelevan jatkosodassa tiedotustoiminnalle asetettuja normeja. Kuva-aiheiden monipuolisuus on käännetty tapauksesta riippumatta itselle edulliseksi, yleensä vihollisen tappioksi. Kuvatekstien pehmentämisellä on saatu aikaan tilanteeseen nähden neutraali kokonaisuus, joka korostaa oman tiedotustoiminnan tuloksia sekä taiteellisia tavoitteita. Lisäksi esitetään, että suomalaiset ovat näyttelyyn osallistumisellaan halunneet miellyttää saksalaista asetoveriaan. Samalla on kuitenkin haluttu osoittaa teosvalintojen kautta, että joukot taistelevat omia sotiaan, vaikka taisteluja käydään samoilla rintamilla.

Mini- ja mikroluokan tiedustelulennokit 2020-luvulla

Lennokkien määrä on ollut jatkuvassa kasvussa sekä taistelukentällä että siviilikäytössä. Lennokkien yleistymisen myötä myös niiden kehittyminen on jatkuvaa. Tutkimuksessa selvitetään "Miten mini- ja mikroluokan tiedustelulennokit kehittyvät 2020-luvulla?”. Tutkimus suoritetaan kirjallisuustutkimuksena, jossa analysoidaan ja käytetään aiemmin kirjoitettua aiheeseen liittyvää aineistoa oman tutkimuksen pohjana. Tutkimukseen käytetään mahdollisimman tuoreita ja ajankohtaisia lähdemateriaaleja. Tutkimus on rajattu vain miniluokkaa pienempiin kiinteä- tai pyöriväsiipisiin lennokkeihin. Miniluokkaan lasketaan lennokit, jotka kyetään lähettämään lentoon kädestä tai mukana kannettavalla apuvälineellä. Lennokeista yleistyvät suoraan pystysuoraan nousevat ja helpommin mukana kannettavat mallit. Lennokkien käyttöä pyritään helpottamaan myös tekemällä niiden ohjaamisesta helpompaa. Tähän mallia saatetaan ottaa myös siviililennokeista. Siviililennokkeja saatetaan myös käyttää tulevaisuudessa sellaisenaan taistelukentällä. Sensoreiden kehittyminen yhdessä prosessointikyvyn kanssa mahdollistavat lennokeissa konenäön parantumisen, ja sitä kautta autonomian lentoreitin etsinnässä. Kehittyvä autonomia mahdollistaa myös nanolennokeilla parvilennon kehittymisen, sillä se estää lennokkien törmäämisen toisiinsa ilmassa sekä mahdollistaa lennokkien omatoimisen parhaan paikan valinnan tiedustelutehtävää varten. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että 2020-luvulla suurin osa käytetyistä lennokkimalleista on vielä nykyisinkin käytössä olevia malleja tai ainakin toiminnallisuuksiltaan samankaltaisia.. Kuitenkin jo nyt on havaittu mitä tehtäviä lennokeilla halutaan toteuttaa, ja miniluokan lennokit ovat jo nyt varsin tehokkaita tehtävässään. Erilaiset taisteluympäristöt tuovat kuitenkin tarpeen myös pienemmille ja erityistehtäviin sopivimmille lennokeille.

Itsenäisen Suomen ratsuväen varusteiden kehitys talvisotaan mennessä

Itsenäisen Suomen ratsuväen tarina on monivivahteinen ja hyvin mielenkiintoinen. Erityisen mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Suomen ratsuväki syntyi hyvin erikoislaatuisissa ja poikkeuksellisissa sodan vaikeissa olosuhteissa. Osaltaan juuri tämä seikka antaa oman erityislaatuisen leimansa suomalaiselle ratsuväelle sekä tuo mielenkiintoista lisämakua tutkimukselle. Tutkimuksen kohteena ovat ratsuväelle ulkoisesti näkyvimmät piirteet, joita ovat ratsuväen asusteet ja varusteet sekä ratsuväen käyttämät ampuma- ja teräaseet. Juuri näistä tekijöistä tunnetaan suomalainen ratsuväki. Käsittelyn piiriin kuuluvat sekä miehen että hevosen varusteet. Ajallisesti tutkimus ajoittuu vuosien 1917 ja 1939 väliseen ajanjaksoon. Joiltakin osin, kun se tutkimuksen kannalta on tärkeää, tutkimuksessa palataan käsiteltävää ajanjaksoa aikaisempaan aikaan. Tutkimuksen pääpaino ajoittuu itsenäisyyden ensimmäisille vuosille sekä 20- ja 30-lukujen vaihteen molemmin puoliseen ajanjaksoon, jolloin tapahtui eniten muutoksia suomalaisen ratsuväen varustuksessa. Tietoa suomalaisen ratsuväen varusteista ja vaatetuksesta on olemassa, mutta se on hyvin sirpalemaista ja osittain vaikeasti saatavilla. Tästä johtuen on hyvin vaikea hahmottaa oikeaa kokonaiskuvaa suomalaisen ratsuväen varusteista, asusteista ja aseistuksesta. Se kuinka kyseiset ratsuväen varusteet, asusteet ja aseet ovat kehittyneet ja mitkä kaikki tekijät ovat olleet vaikuttamassa kehitykseen jää myös hyvin usein vaille riittävän täsmällistä vastausta. Muun muassa juuri syyseuraussuhteisiin tämä tutkimus pyrkii antamaan vastauksia. Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa ymmärrettävä ja havainnollinen kuva suomalaisen ratsuväen varusteista, vaatetuksesta ja aseistuksesta itsenäisen Suomen ensi vuosikymmeninä. Tutkimus pyrkii valottamaan myös varusteiden historiallisia taustoja ja niiden kehittymistä ajan saatossa. Tarkoituksena on selvittää ja eritellä erilaisia syy-yhteyksiä varusteiden ja aseistuksen kehittymiselle. Jotta itse tutkittavaan asiaan pääsisi pureutumaan paremmin ja oikeiden syy-yhteyksien löytämiseksi, on tutkimuksessa paneuduttu joiltakin osin huomattavasti pintapuolista syvällisemmin asiaan vaikuttaneisiin tapahtumiin. Näin on toimittu esimerkiksi Vapaussodan osalta. Tutkimuksessa pyritään löytämään se kehityslinja, jota suomalainen ratsuväen mies- ja hevoskohtainen varustus on kulkenut. Tutkimuksen tärkeimpänä johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, että suomalaisen ratsuväen miehistön ja ratsun varusteita kehitettiin määrätietoisesti tarkasteltavana ajanjaksona. Itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina kehittyminen oli hyvin pitkälle lukumäärällistä kehittymistä. Tärkeintä tavoite oli tuolloin saada vastasyntynyt ratsuväki ylipäätään varustettua. Määräävimmäksi tekijäksi nousi varustuksen ja aseistuksen yhtenäistäminen. Varsinaista pitkäjänteistä kehitystyötä ei juurikaan kyetty tekemään. Poikkeuksena olivat teräaseet ja palveluspuvut, joiden mallit saatiin kehitettyä. Teräaseiden hankintaan päästiin kuitenkin vasta 20-luvulla. Vasta 20-luvun puolivälin paikkeilla ratsuväen varustusta lähdettiin kehittämään määrätietoisesti eteenpäin kaikilla eri osa-alueilla. Erityisesti kehitettiin ratsusatuloita ja niihin kuuluvia varusteita. Kolmekymmentäluvun puoliväliin tultaessa uudet satulamallit oli saatu kehitettyä Ratsuväkiprikaatin pitkäjänteisen kehitystyön tuloksena. Myös yksittäisen miehen varusteita kehitettiin määrätietoisesti 20-luvun lopulta aina 30-luvun puoliväliin saakka, jolloin varusteissa päästiin Talvisotaa edeltäneelle laatutasolle. Aseistuksen osalta 30-luvun puolivälissä käyttöön otettu ratsuväenkivääri m/27 oli suomalaisen ratsuväen asekehityksen huipentuma. Teräaseiden osalta kehitys pysähtyi jo 20-luvun puoliväliin, jolloin syntyi ranskalaisen ratsuväensapelin muunnoksena niin sanottu suomalainen ratsuväen miekka.

Viisumin epäävä päätös, kohdemaa Venäjä

Tutkielman tarkoituksena on tutkia viisumin epäävään päätökseen (kielteiseen päätökseen) liittyviä perusteita ja epäävään päätöksen muutoksenhakukeinoja. Tutkimuksessa tuodaan esiin muutoksenhakuvälineiden erilaisuus tavallisen viisumihakijan ja Euroopan unionin kansalaisen perheenjäsenen välillä, johon sovelletaan vapaan liikkuvuuden direktiiviä. Tutkimuksessa viisumin epäämisen tarkastelu on kohdistettu Venäjän viisumeihin. Tutkimusmenetelmänä tutkielmassa käytetään oikeusdogmatiikkaa, lainsäädännön ja sen esivalmisteluaineiston läpikäyntiä. Oikeusdogmatiikan avulla pyritään etsimään vastausta epäävän päätöksen muutoksenhaun erilaisuuteen. Tutkimuksessa on lisäksi tukeuduttu oikeuskirjallisuuteen. Viimeisenä tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista haastattelututkimusta. Viisumin epäävään (kielteiseen) päätöksen perusteet on Euroopan unionin lainsäädännössä tarkkaan asetettu. Viisumia ei näin ollen voi evätä, jollei peruste löydy lainsäädännöstä. Kuitenkin epäävään päätökseen liittyy lähtökohtaisesti aina viranomaisen harkinta. Viranomaisella on velvollisuus käyttää harkintaansa ja pyrkiä objektiivisesti ottamaan huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat kokonaisuutena, kun punnitaan viisumin päätösratkaisua. Tutkimustuloksissa huomioidaan Suomessa vallitseva valitusoikeuden puuttuminen epäävään viisumipäätökseen ja siihen haettuun oikaisuvaatimuspäätökseen. Tuloksissa tuodaan esiin Euroopan unionin kansalaisen etuoikeutettu asema vapaan liikkuvuuden direktiivin kohdalla ja siihen liittyvä hallintovalitusmahdollisuus. Asian eriarvoisuuden perustelut on tuotu esiin. Euroopan unionin kansalainen kuuluu erityiseen oikeusjärjestykseen, jolloin erilaiselle kohtelulle on olemassa objektiivinen ja hyväksyttävä peruste. On huomioitava, että Suomen kansallinen muutoksenhakujärjestelmä perustuu EUoikeuteen. EU-oikeus on antanut jäsenvaltioilleen mahdollisuuden toteuttaa viisumeihin kohdistuvan muutoksenhaun omalla, parhaaksi katsomallaan tavalla. Viisumin hakijalta puuttuva valitusoikeus, muiden kuin vapaan liikkuvuuden soveltamisalaan kuuluvana (Ulkomaalaislain 10 luvun piirissä), on kuitenkin oikeusturvanäkökohtien kannalta arveluttavaa. Oikaisuvaatimuksella hoidettu muutoksenhaku, jonka päätöksestä ei voi valittaa, voi joidenkin henkilöiden kohdalla olla liian heikko muutoksenhakuväline. Tuloksissa tuodaan esiin käytäntöjä, joiden avulla konsulaatti pyrkii takaamaan viisuminhakijoiden tasapuolisen kohtelun ja päätöksen käsittelyn syrjimättömällä tavalla. Tuloksissa perehdytään viisumihakijan oman toiminnan vaikutuksiin päätösmenettelyssä, jolla on myös merkitystä. Lisäksi tuodaan esiin epäävän viisumipäätöksen perusteet. Päätelmänä ulkomaalaislain sääntelemä valituskielto voidaan mahdollisesti katsoa olevan riittämätön hakijoiden oikeusturvan kannalta.