Lounaissuomalaisten murrekäsityksiä

Tutkimus käsittelee tavallisten kielenkäyttäjien käsityksiä suomen murteista. Se kuuluu kansanlingvistiikan alaan, tarkemmin sanottuna kansandialektologiaan. Kansandialektologia on Suomessa vielä melko nuori tutkimussuuntaus, eikä lounaismurteiden alueelta ole juuri tutkimusta aiheesta. Kansanlingvistiikka (folk linguistics) tutkii tavallisten kielenkäyttäjien, ei-kielitieteilijöiden (non-linguist) käsityksiä, mielteitä ja havaintoja kielestä. Ajatuksena on päästä käsiksi siihen, miten tavalliset ihmiset kokevat esimerkiksi kielen variaation. Kansandialektologiassa näkökulma on murteissa ja niihin liittyvissä käsityksissä. Tutkimusta varten on haastateltu yhteensä kahdeksaatoista lounaissuomalaista informanttia, jotka kuuluvat kahteen eri ryhmään, nuoriin aikuisiin ja keski-ikäisiin. Kaikki informantit ovat joko kotoisin Naantalista tai asuneet siellä pitkiä aikoja. Naantali on Turun naapurikaupunki. Haastatteluiden ytimen muodostivat mielikuvakarttatehtävä ja avoimet kysymykset, jotka liittyivät esimerkiksi murteiden esteettisyyden ja yleiskielisyyden arviointiin. Naantalilaiset nuoret aikuiset ja keski-ikäiset piirsivät suomen murrealueita yhteensä keskimäärin seitsemän. Suomen päämurrealueita on kahdeksan, joten informantit olivat kohtuullisen tietoisia eri murrealueista. Lähes jokaiseen karttaan piirrettiin Lapin, Savon ja Turun murteiden alueet. Myös Pohjanmaan murre ja Stadin slangi mainittiin useimmissa kartoissa. Nuoret aikuiset ja keski-ikäiset osasivat mainita eri murteiden piirteitä melko tasapuolisesti. Keski-ikäiset tunsivat jonkin verran enemmän erilaisia murrematkimuksia ja -sanoja. Murteiden esteettisyyden arvioinnissa keski-ikäisten ja nuorten aikuisten välillä oli jonkin verran erimielisyyttä, mutta tietyt alueet erottuivat silti vastauksissa. Aiemmissa tutkimuksissa monesti rumimmaksi murteeksi valikoitunut Turun murre herätti ajatuksia sekä kauniin että ruman murteen ollessa puheena. Lopulta Turun seudun puhekieli oli sekä toiseksi kaunein että toiseksi rumin suomen puhekieli. Rumimmaksi informantit valitsivat Helsingin seudun puhekielen, kauneimmaksi itämurteet. Yleiskielisimpänä alueena informantit pitivät Keski-Suomea. Kaikille informanteille murteet olivat positiivinen asia. Useimmat ajattelivat murteiden kuitenkin vähitellen katoavan tai ainakin huomattavasti sekoittuvan tai lieventyvän.

Vesihuollon tulvariskit Pirkanmaalla

Muuttuvassa ilmastossa tulvariskeihin varautuminen tulee yhä tärkeämmäksi. On mahdollista, että Poria tai Huittisia uhkaavassa vakavassa tulvatilanteessa Kokemäenjoen vesistöalueen järviin joudutaan pidättämään vettä kokonaisvahinkojen pienentämiseksi. Tällaisten tilanteiden varalta on tärkeää tietää, minkälaisia vahinkoja vedenpinnan nousu aiheuttaa järvien rannoilla. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tarkastellut yhteistyössä vesihuoltolaitosten kanssa Pirkanmaan vedenottamoiden, jätevedenpumppaamoiden ja jätevedenpuhdistamoiden tulvariskejä erittäin harvinaisella eli noin kerran tuhannessa vuodessa toistuvalla tulvalla. Pirkanmaan vesihuollon tulvariskitarkastelu osoittaa, että vesistötulvat voivat aiheuttaa ongelmia Pirkanmaan vedenhankinnassa ja etenkin jäteveden puhdistamisessa. Pirkanmaalla on tarkastelun mukaan tulvariskissä kaksi pintavedenottamoa ja yhdeksän pohjavedenottamoa. Tulvariskissä on myös yhdeksän jätevedenpuhdistamoa sekä yli 250 kunnallista jätevedenpumppaamoa. Rantaimeytymistä on havaittu 16 pohjavedenottamolla, joista kuudella on rantaimeytymistä tutkittu tarkemmin. Tulvariskiasiat tulisi ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa ja kaavoituksessa. Tulvavahinkoja pystytään vähentämään merkittävästi suunnittelemalla maankäyttöä järkevästi ja ohjaamalla rakentamista tulva-alueiden ulkopuolelle. Kuntien tulee huolehtia siitä, että tulvariskiasiat huomioidaan myös kuntien valmiussuunnittelussa. Vesihuollon tulvariskitarkastelun tarkoituksena on antaa sekä vesihuollon toimijoille että pelastuslaitokselle tietoa, joka helpottaa varautumista tulvatilanteita varten.

Transition management in action within the context of nutrient economy

Tämä työ tutkii ja tarkastelee transitio-kokeilua ravinnetaloudessa. Transitio-kokeilu on toimintatutkimusprojekti, joka toteutetaan systeemisen muutoksen ajattelun mukaisesti alhaalta ylöspäin. Ravinnetalous määritetään tarkemmin työn kautta sekä analysoidaan monitaso-perspektiivin näkökulmasta. Ravinnetalous on terminä varsin tuntematon ja tarvitsee enemmän tunnettavuutta laajemman yleisön edessä. Transitio-areenan ja transitio-visioiden kehittäminen ovat työn keskipisteessä, koska ne ovat tärkeimpiä vaiheita transition alkuvaiheessa. Joukko sidosryhmätoimijoita osallistuu transitio areenaan sekä visioiden jatkokehittelyyn. Visio(t) luodaan ensisijaisesti backcasting-menetelmällä, jota myös täydennetään tavanomaisella ennustamisella. Backcasting- menetelmä on osin osallistava ja siinä käytetään ravinteiden planeettarajoja kvantitatiivisina pääperiaatteina, minkä tuloksena myös visiot ovat osin kvantitatiivisia. Transitio areenan kokoaminen ja fasilitointi aiheuttavat hankalia kysymyksiä, jotka tarvitsevat jatko-tutkimusta. Alhaalta-ylöspäin organisoitu transitio-arena houkuttelee niche-toimijoita, mutta epäonnistuu sitouttamaan julkisen vallan toimijoita. Toimintamallin voimasuhteet, politiikka ja transition vakiinnuttaminen tulisivat olla jatko-toimenpiteinä niin tutkimuksessa kuin toiminnassakin.

Sukellusveneet Suomessa

Sotamuseon perusnäyttely sijaitsee Kruununhaassa Helsingissä ja kesäkaudella auki olevat Sotamuseon Maneesi ja sukellusvene Vesikko Suomenlinnassa. Kesäksi 2013 Sotamuseo avasi Vesikon 70-vuotisjuhlan kunniaksi erikoisnäyttelyn sukellusveneistä keskelle Suomenlinnaa ja tämä julkaisu esittelee näyttelyn sisällön täydennettynä Vesikon kunnostusprojektista vuosina 2010–2013 kertovalla osuudella. Sotamuseo on tehnyt vuosien saatossa lukuisia erikoisnäyttelyitä ja sukellusveneitä, erityisesti sukellusvene Vesikkoa, on näissä näyttelyissä käsitelty useamman kerran. Sukellusveneet Suomessa -näyttelyssä oli kuitenkin ensimmäistä kertaa mahdollisuus tutustua näin laajasti sukellusveneitten toimintaan Suomen lähivesillä muulloinkin kuin toisessa maailmansodassa. Ainutlaatuinen esineistö, josta osa oli ensimmäistä kertaa esillä, toi sotilaan arjen lähemmäksi kuin koskaan. Lisäksi meren pohjasta nostetut esineet toivat koskettavalla tavalla esille sen, mihin tarkoitukseen sukellusveneet on tehty, eli sotaan. Näyttelyssä yhdistyivät sukellusveneveteraanien tarinat, valokuvat eri aikakausilta sekä filmimateriaali siitä miltä meren pohjassa olevat sukellusveneiden hylyt tänä päivänä näyttävät. Sukellusveneet Suomessa -näyttely tarjosi läpileikkauksen sukellusveneiden toiminnasta ja erityisesti Vesikon, ainoan tähän päivään säilyneen suomalaisen sukellusveneen menneisyydestä ja nykytilasta. 8.5.2013–2.3.2014 avoinna olleen näyttelyn sijainti Suomenlinnakeskuksessa ei olisi voinut olla parempi. Keskeinen sijainti Suomenlinnassa on tietenkin tärkeää, mutta ennen kaikkea näyttely oli lähellä paikkoja, joista käsin Suomen sukellusveneet toimivat toisessa maailmansodassa. Kävijä pystyi myös näyttelyyn tutustumisen yhteydessä vierailemaan sukellusvene Vesikolla, joka oli auki touko–elokuun 2013. Harvoin voi sanoa näyttelyn tukeneen näin hyvin yhtä Suomen sotahistorian tunnetuimmista esineistä. Näyttelyssä vieraili sen aukioloaikana yli 20 000 kävijää, joten runsas määrä vierailijoita sai käsityksen sukellusveneitten historiasta. Näyttely on tarkoitus avata uudestaan syksyllä 2016 Forum Marinumissa Turussa, joten se on pian uudestaan yleisön nähtävillä. Näyttelytiimissä olivat mukana suunnittelija Lauri Haavisto, tutkija Riitta Blomgren ja suunnittelija Juha Joutsi. Lisäksi Sotamuseon kokoelmayksikön työntekijät osallistuivat projektiin esineistön valikoimisen kautta. Näyttelyn pystytyksestä vastasivat Haipuu Oy:n Yrjö Haikonen ja Erkki Tikkanen. Puolustusvoimien kuvakeskus tuotti näyttelytaulut ja Maanpuolustuskorkeakoulun kääntäjät vastasivat käännösasusta. Näyttelyn visuaalisen ilmeen suunnittelusta vastasi Lauri Haavisto, tekstit olivat suurelta osin Juha Joutsin ja Riitta Blomgrenin käsialaa. Näyttelyssä nähtyä filmimateriaalia oli saatu käyttöön Badewanne-sukellusryhmältä, joka sukeltaa hylyille Itämeressä. Suomenlinnan Hoitokunta, Museovirasto ja Ehrensvärd-seura olivat myös erinomaisia yhteistyökumppaneita Suomenlinnakeskuksessa. Jo näyttelyn suunnitteluvaiheessa heräsi keskustelu näyttelyjulkaisusta, ja kun näyttelytekstit olivat valmiina neljällä kielellä ja kuvavalinnat tehty, niin nähtiin, että näyttelystä olisi vaivattomasti tehtävissä julkaisu. Suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi tehtävä julkaisu palvelisi myös yleisöä, koska nyt tietoutta sukellusveneistä olisi saatavilla myös muille kuin suomenkielisille kävijöille. Toivon tämän teoksen lukijan saavan julkaisun myötä uutta tietoa sukellusveneitten kiehtovasta historiasta.

”Siinä oli hämähäkki väärinpäin”. Tutkimusraportti pornografiaa koskevan muistitiedon keruuhankkeesta

Tämä tutkimusraportti kokoaa yhteen yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kanssa toteutetun pornografiaa käsittelevän muistitiedon keruuhankkeen ”Siinä oli hämähäkki väärinpäin” lähtökohdat, erittelee kuhunkin keruukysymykseen saadut vastaukset sekä kokoaa lyhyesti yhteen aineistosta johdettavia yleisiä teemoja. Muistitietokeruun tavoitteena oli kartoittaa eri ikäisten suomalaisten pornoa koskevia näkemyksiä, muistoja ja kokemuksia sekä pornon kulttuurista asemaa Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Keruu aukeni 16.4.2012 ja sulkeutui 31.10.2012. Vastauksia kertyi tänä aikana kaikkiaan 45, yhteensä 853 sivua tekstiä. Keruuseen osallistui 14 naista ja 31 miestä, joista nuorin oli syntynyt vuonna 1994 ja vanhin vuonna 1925. Vastaajien synnyin- ja asuinpaikat, koulutus- ja ammattitaustat, vastauksista ilmenevä seksuaalinen suuntautuminen ja pornoon asennoituminen vaihtelivat, joskin myönteisiä asenteita ilmeni runsaasti. Keruukutsussa esitettiin yhteensä 26 kysymystä, joiden tiimoilta vastaajia pyydettiin halutessaan kirjoittamaan. Raportti käy lävitse kaikki nämä keruukutsun viiteen kokonaisuuteen jaetut kysymykset ja niihin annetut vastaukset. Kysymykset vaihtelivat pornon määritelmistä pornosisältöjä koskeviin muistoihin, lapsuuskokemuksiin, pornon ostamiseen, löytämiseen ja säilömiseen, pornosta käytyihin keskusteluihin sekä pornoon liittyviin kehoihanteisiin ja seksileluihin. Jotkut osallistujat vastasivat lähes kaikkiin kysymyksiin, toiset taas kirjoittivat vapaamuotoisemmin muistoistaan ja näkemyksistään. Raportti pyrkii välittämään aineiston monimuotoisuuden, joskin siitä on pääosin rajattu pois vastaukset, jotka keskittyvät vastaajien yleisempiin lapsuutta tai seksuaalisuutta koskeviin muistoihin pornografiaan erikseen keskittymättä. 1920- ja 30-luvuilla syntyneiden vastaajien lapsuusmuistot käsittelevät aikaa, jolloin pornografiaa ei massatuotettuina kuvina tai teksteinä ollut Suomessa yleisesti saatavilla. Vastaukset kuvastavat osaltaan mediakulttuurista muutosta seksiteemaisten lehtien asteittaisesta saatavuudesta pornolehtien kasvavaan näkyvyyteen, kaitafilmien ja videoiden katseluun sekä netissä saatavilla olevan pornon määrän ja kirjon räjähdysmäiseen kasvuun. Toisaalta vastaajat kuvailevat myös seksuaalisen kiihotuksen tavoittelua postimyynti- ja mainoskatalogien, valtavirran kaunokirjallisuuden ja elokuvien äärellä. Vastaajat ovat kohdanneet pornoa yleensä varhaisessa teini-iässä. Lapsuus- ja nuoruusmuistoissa pornoa on löydetty vanhempien ja muiden sukulaisten kätköistä, metsäpiiloista ja roskiksista. Ystävykset ovat jakaneet pornoa keskenään motiivinaan seksuaalisuuteen kohdistuneen kiinnostuksen ohella sekä huvittuneisuus että kielletyn aineiston vetovoima. Pornon löytämiseen, säilömiseen ja piilotteluun liittyy paljon muistoja, joita vastaajat käsittelevät pääosin lämpimin sävyin. Pornokulutuksen siirtyessä enenevästi nettiin kätköjen tarve on selvästi pienentynyt. Vastaajat pitivät pornon määrittelemistä keskimäärin vaikeana tehtävänä. Vaikeaksi miellettiin myös pornon vaikutusten eritteleminen siksi, ettei niiden eristämistä ympäröivän kulttuurin ja yhteiskunnan laajemmista vaikutteista pidetty mahdollisena. Pornografia oli ollut monen vastaajan elämässä tärkeä asia: yksille se oli riippuvuutta aiheuttava ja parisuhteita tuhoava voima, toisille taas parisuhteen seksielämää piristävä ja puolisoita toisiinsa lähentävä tekijä. Lisäksi vastaajien kokemukset ja pornoa koskevat näkemykset vaihtelivat elämänkaaren myötä iän, parisuhteiden ja muiden viitekehyksen mukaan. Suppeasta vastaajamäärästään huolimatta aineisto täydentää omalta osaltaan sekä kotimaisen mediahistorian kokonaiskuvaa että ymmärrystä kansalaisten arkisista pornokokemuksista eri elämänvaiheissa.

Kestävän kehityksen arvo ja sen mittaaminen yrityksessä

Kestävän kehityksen tärkeys ja huomioon ottaminen on lisääntynyt niin yritysten kuin yhteiskunnan keskuudessa. Yritykset voivat erityisesti omalla toiminnallaan vaikuttaa maailmanlaajuisen kestävän kehityksen saavuttamiseen. Kestävän kehityksen mukainen toiminta luo yrityksille mahdollisuuksia, mutta sisältää samalla myös suuria riskejä. Työssä käsitellään aluksi yritysten kestävän kehityksen mukaista toimintaa ja siihen liittyviä teorioita. Tämän jälkeen tarkastellaan tarkemmin yritysten luomaa arvoa kestävän kehityksen avulla sekä kuinka kestävän kehityksen arvoa mitataan ja raportoidaan. Kestävän kehityksen raportointiin syvennytään kolmen case -yrityksen avulla. Lopuksi tarkastellaan, miten yritykset voivat vielä hyödyntää kestävää kehitystä arvon luomiseksi sekä mitä ongelmia kestävän kehityksen arvon mittaamisen ja raportoinnin nykytilanteessa on havaittavissa. Vihreät innovaatiot ja sidosryhmien huomioiminen ovat tärkeässä roolissa arvon luomisessa kestävän kehityksen avulla. Etenkin case -yritysten innovaatiotoiminnan pääpaino on uusiutuvissa materiaaleissa. Kuitenkin kestävän kehityksen arvon mittaamisessa ja raportoinnissa on puutteellisuutta ja epätasapainoisuutta eri kestävän kehityksen ulottuvuuksien välillä.

Eroosiokohteiden tarkastelu Tenojokivarressa : viranomaisyhteistyön kehittäminen Tenojokivarressa 2011–2013 -hanke

Tämä raportti on osa Viranomaisyhteistyön kehittäminen Tenojokilaaksossa 2011–2013 -hanketta. Eroosiokohteiden tarkastelutyön suorittaminen Tenojokivarressa toteutettiin kesällä 2012. Eroosiokohteiden tarkastelutyön päätavoitteena oli selvittää, onko merkityillä kohteilla tapahtunut muutoksia eroosiossa edeltävän, vuonna 1999 toteutetun, tarkastelukerran jälkeen. Hankkeen lisätavoitteina oli kartoittaa tarkemmin Tenojoen eroosiokohteilla runsaimmin kasvavat, dominantit, kasvilajit. Työssä pyrittiin selvittämään eroosion vaikutukset kohteisiin ja kuvaaman kohteet mahdollisimman tarkasti, niin digitaaliseen kuin kirjalliseen muotoon, jotta eroosion kehittymistä voitaisiin jatkossakin seurata. Toteuttajatahoina olivat Lapin ELY-keskuksen vesivarayksikkö ja NVE (Norges Vassdrags- og energidirektorat). Raportin alussa esitetään yleiskuvaus Tenojoesta, eroosioprosessista ja eroosiosuojauksista. Raportissa esitellään Tenojoen kahdeksankymmenenkolmen eri eroosiokohteen maastotöiden tulokset. Inarijoen kohteiden tarkastelun suoritti NVE (kohteet 64–83). Suomen osuudessa (kohteet 1–63) on keskitytty enemmän kasvillisuuden kartoittamiseen kuin Norjan osuudessa. Inventoinnissa tarkoituksena oli kartoittaa kohteella kasvavat yleisimmät kasvilajit sekä tunnistaa harvinaisten kasvien esiintymät. Kohteilla kirjattiin kasvillisuuden esiintymistiedot, määriteltiin rinne- ja rantavyöhyke muotoineen, tunnistettiin maalajit sekä kohteella yleisimmin kasvavat, dominantit kasvilajit. Raportissa kohteita verrataan vuoden 1999 -arkasteluun. Suurimmassa osassa kohteista ei ole tapahtunut suuria muutoksia tarkastelukertojen välillä. Osassa kohteita kasvillisuus on lisääntynyt suuresti vuoteen 1999 verrattuna, kun taas osassa tilanne on päinvastainen ja avoimen osuuden ala on lisääntynyt. Tenojoen eroosiokohteiden kasvillisuuden kartoituksen ensimmäisenä liitteenä ovat kasvillisuustaulukot (kohteet 1–63), joista selviää kullakin kohteella yleisesti kasvavat kasvilajit. Toisena liitteenä on yhteenvetotaulukko kohteiden eroosion tilasta ja kolmantena liitteenä on kartta eroosiokohteiden sijainnista. Neljäntenä liitteenä on esitetty jokainen kohde ilmakuvassa.

Foreign Direct Investment and Shareholder Wealth Gains: Evidence from Finnish FDI in China

In Finnish discourse, “The China Effect” refers to the surge of offshoring activities by Western companies to China during the past couple of decades. Inspired by event studies concerning announcements of foreign direct investment, this thesis investigates the market’s reaction to Finnish companies’ announcement of FDI targeting the People’s Republic of China. Standard event study methodology is applied to 135 announcements related to subsidiaries, joint ventures and acquisitions between 1997 and 2014. The data is checked for contamination by unrelated coinciding events and outliers. A positive average abnormal return is found to take place on the date of the announcement. Additionally, the abnormal returns are found to exist only for projects announced before 2008, and only when the investment project is new, as opposed to investments made to extend previously established projects. Ownership arrangement and the novelty of facilities do not influence the market’s reaction towards the investment announcement.

Koulusuhteen, koulutusidentiteetin ja koulutuksen merkityksen rakentuminen – Ammattistarttikoulutuksen käyneet kertovat koulukokemuksistaan koulupolkujensa varrelta

Tutkimuksessa tarkastellaan ammatilliseen koulutukseen valmentavan ja ohjaavan koulutuksen eli ammattistarttikoulutuksen käyneiden nuorten aikuisten kokemuksia peruskouluajasta, nivelvaiheesta ammattistarttiopinnoista sekä jatko-opinnoista. Mielenkiinto kohdistuu koulusuhteen rakentumiseen, muodostuneisiin koulutusidentiteetteihin ja koulutuksen merkitykseen yksilöille. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja fenomenologisen tutkimussuuntauksen piirteitä mukaileva. Tutkimuksessa haastateltiin kuutta vuonna 2009 – 2010 ammattistarttikoulutuksen suorittanutta nuorta aikuista teemahaastattelumetodilla. Analyysimenetelminä käytettiin teemoittelua ja tyypittelyä. Aineistosta erottui kaksi erilaista ryhmää, joiden suhtautumistapa koulunkäyntiin ja koulutuksen merkitykseen erosi toisistaan peruskouluajalta lähtien. Nämä koulunkäynnintyypit nimesin koulussa sinnittelijöiksi ja kouluun sopeutumattomiksi. Kaikki kuvasivat itseään käytännön ihmisiksi, mutta sopeutumattomille käsitys itsestä oppijana oli negatiivisempi kuin sinnittelijöiden. Sinnittelijöillä oli vaikeuksista, motivaation puutteesta ja koulussa menestymättömyydestä huolimatta koulutususkoa ja he pitivät ammattiin kouluttautumista itsestään selvyytenä. Sopeutumattomat kokivat kouluinstituution täysin vieraaksi itselleen. Heillä oli sopeutumisongelmia, erityisentuen tarvetta ja erityisesti peruskouluaikana yhteentörmäyksiä koulun kulttuurin kanssa. He eivät antaneet arvoa kouluttautumiselle ja heillä ei ollut koulutususkoa. Ammattistartilla sekä sinnittelijät että sopeutumattomat viihtyivät hyvin ja koulutukselle annettiin positiivisia merkityksiä. Ammattistarttikoulutus oli merkityksellinen eritavalla kahdelle ryhmälle. Sinnittelijöille se oli polku ammatillisiin opintoihin. Sopeutumattomille ammattistartti ei ollut väylä ammatilliseen tutkintoon, mutta antoi korjaavia onnistumisen kokemuksia oppimisympäristönä. Tulosten mukaan positiivisilla koulukokemuksilla peruskoulussa ja koulussa viihtymisellä on suuri merkitys koulu-uran rakentamisen kannalta, joka koulutusyhteiskunnassa on tavoiteltavaa. Varhainen puuttuminen oppimisongelmiin on erittäin tärkeää ja erityisesti opettaja-oppilas vuorovaikutussuhteella on suuri merkitys koulussa viihtymiseen. Kielteiset koulukokemukset peruskouluajalta aiheuttavat koulutusyhteiskunnasta vieraantumista ja negatiivisen kuvan itsestä oppijana, joka voi sisäistyä myös osaksi minäkuvaa. Tulosten perusteella voidaan myös todeta vanhempien sosioekonomisen aseman, koulutususkon ja koulutusasenteiden periytyvän jälkeläisille. Ammattistarttikoulutus on tarpeellinen nivelvaiheen koulutus, mutta kohdentaminen oikealla kohderyhmälle on tärkeää, jotta koulutuksen järjestäminen olisi kannattavaa yhteiskunnan sekä nuorten tulevaisuuden kannalta. Oppisopimuskoulutuksen tarpeellisuus ammatillisen peruskoulutuksen hankkimisen tapana nousi myös keskeisenä esiin.

Potential for synthetic gas in Finnish industry

Finland, other Nordic countries and European Union aim to decarbonize their energy production by 2050. Decarbonization requires large scale implementation of non-emission energy sources, i.e. renewable energy and nuclear power. Stochastic renewable energy sources present a challenge to balance the supply and demand for energy. Energy storages, non-emissions fuels in mobility and industrial processes are required whenever electrification is not possible. Neo-Carbon project studies the decarbonizing the energy production and the role of synthetic gas in it. This thesis studies the industrial processes in steel production, oil refining, cement manufacturing and glass manufacturing, where natural gas is already used or fuel switch to SNG is possible. The technical potential for fuel switching is assessed, and economic potential is necessary after this. All studied processes have potential for fuel switching, but total decarbonization of steel production, oil refining requires implementation of other zero-emission technologies.

Porin yliopistokeskuksesta luovilta aloilta vuosina 2007-2013 valmistuneiden filosofian maistereiden työelämään sijoittuminen

Porin yliopistokeskuksen toimeksiannosta selvitettiin luovilta aloilta valmistuneiden maistereiden työelämään sijoittumista. Luovat alat määriteltiin tarkoittamaan Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmasta vuosina 2007–2013 valmistuneita filosofian maistereita. Kyselyn keskeisimmät tulokset ovat seuraavat: - Koulutusohjelmasta valmistui 117 henkilöä. Digitaalista kulttuuria pääaineenaan oli lukenut 29, kulttuuriperinnön tutkimusta 56 ja maisemantutkimusta 31. Kulttuurien tutkimusta oli lukenut 3 ja historiantutkimusta 3. - Kysely pystyttiin lähettämään 108 henkilölle. Sähköiseen kyselyyn saatiin 51 vastausta (vastausprosentti 47,2 prosenttia). Vastaajista 18 oli valmistunut digitaalisen kulttuurin oppiaineesta, 19 kulttuuriperinnön tutkimuksen oppiaineesta ja 14 maisemantutkimuksen oppiaineesta. - Luovien alojen maistereista 76 prosenttia oli työsuhteessa. Työttömänä työnhakijana tai työvoimapoliittisessa koulutuksessa oli 16 prosenttia ja työvoiman ulkopuolella kahdeksan prosenttia maistereista. - Maisterit työllistyivät asiantuntija- ja toimihenkilötehtäviin kuntasektorille, yrityksiin sekä järjestöihin ja säätiöihin. - Kyselyhetken työ ja yliopistokoulutus vastasivat toisiaan vähintään jossain määrin peräti 93 prosentilla. - Korkeakoulututkinto oli 56 prosentilla maistereista edellytyksenä nykyiseen työhön. - Vakituisessa työssä oli 39 prosenttia ja määräaikaisessa työssä 25 prosenttia maistereista. Määräaikaisia työsuhteita oli suhteessa eniten järjestöjen ja säätiöiden palveluksessa olevilla. - Suuri osa maistereista oli tyytyväinen tutkinnon antamiin työelämävalmiuksiin. - Etenkin oman alan työssä olevat vastaajat kokivat, että työtä on liikaa ja työ on henkisesti liian kuormittavaa. - Luovien alojen maisterit suhtautuivat kriittisesti oman alansa työllistämismahdollisuuksiin Satakunnassa. Vain 19 prosenttia maistereista piti kohtuullisina mahdollisuuksia työllistyä koulutusta vastaavaan työhön.

Hampaiden kuluminen ja kuluneen hampaiston kuntouttaminen

Tässä tutkielmassa perehdyin kirjallisuuden avulla hampaiden kulumiseen ja sen etiologiaan, patogeneesiin, diagnostiikkaan ja luokitteluun. Lisäksi tutkielmani sisältää potilastapauskertomuksen. Potilastapauskertomuksessa käyn läpi bulimiaa sairastavan potilaan kuluneen hampaiston kuntoutuksen. Hoidin potilaan Turun opetushammashoitolassa syksyn 2013 ja kevään 2014 aikana. Hampaiden kulumistyypit voidaan jakaa lähteestä riippuen kolmeen tai neljään eri lajiin: eroosioon, attritioon, abraasioon ja abfraktion. Hampaiden kuluminen on lähes aina monitekijäinen prosessi eli seurausta useammasta eri kulumismekanismista. Siksi kuluneita hampaita tutkiessa voidaan usein tehdä monia eri hampaiden kulumisesta johtuvia diagnooseja. Eroosiossa hampaiden kuluminen johtuu kemiallisesta prosessista, jossa hapot demineralisoivat hammaskudosta. Abraasio ja attritio aiheuttavat hampaiden kulumista mekaanisen rasituksen seurauksena. Abfraktion syntymekanismia ei vielä täysin tunneta. Kuluman mahdollisimman varhainen havaitseminen on tärkeää, sillä lisävaurioiden ennaltaehkäisy on tehokkain tapa hoitaa kuluneita hampaita. Kliinistä statusta tehdessä hammaslääkärien tulisikin entistä tarkemmin määrittää eri kulumismekanismien aiheuttamat vauriot ja niiden vaikeusasteet, sillä oikeiden diagnoosien avulla pystytään sekä kohdentamaan annettava hoito oikein että ehkäisemään lisävaurioiden synty.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

Ikääntyneen toimintakykyä tukeva hoitoympäristö osastonhoitajien näkökulmasta

Ympäristön merkitys on keskeinen ikääntyneen ihmisen terveydelle ja toimintakyvylle. Ympäristö voi toimia aktiivisesti hoidon ja kuntoutuksen välineenä, mutta toisaalta se voidaan nähdä myös ongelmien aiheuttajana. Tässä pro gradu -tutkimuksessa hoitoympäristö on jaettu fyysiseen, sosiaaliseen ja symboliseen hoitoympäristöön Kimin typologian mukaisesti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ikääntyneen toimintakykyä tukevaa hoitoympäristöä osastonhoitajien näkökulmasta pitkäaikaishoidossa. Tutkimusasetelmana käytettiin kuvailevaa laadullista tutkimusta. Aineisto kerättiin neljässä fokusryhmähaastattelussa kesäkuussa 2014. Osallistujat olivat pitkäaikaishoidossa työskenteleviä osastonhoitajia (n=14) kahdesta kaupungista Etelä-Suomesta. Aineisto analysoitiin käyttämällä sekä deduktiivista että induktiivista sisällön analyysiä. Osastonhoitajien näkökulmasta fyysinen hoitoympäristö, joka tuki ikääntyneen toimintakykyä oli itsenäisen toiminnan mahdollistava ja viihtyisä. Sosiaalinen hoitoympäristö, joka tuki ikääntyneen toimintakykyä oli yhteisöllinen ja yksilöllinen. Ikääntyneen toimintakykyä tukeva symbolinen hoitoympäristö oli henkilökohtaista kulttuuria tukeva, hoitokulttuurin kehittymistä tukeva ja hoitoon liittyviä näkökulmia yhdistävä. Osastonhoitajien näkökulmasta merkityksellisimpiä tekijöitä fyysisessä hoitoympäristössä olivat itsenäisen toiminnan tukeminen ja viihtyvyys. Sosiaalisessa hoitoympäristössä merkityksellisimpiä tekijöitä olivat myönteinen ilmapiiri, hoitohenkilökunnan osaaminen, yhteisöllisyys, omaisten osallistuminen ja yksilöllisyys. Osastonhoitajat kokivat, että sosiaalinen hoitoympäristö oli ympäristön ulottuvuuksista merkityksellisin ja sen avulla voitiin korvata mahdollisia puutteita fyysisessä hoitoympäristössä. Symbolisessa hoitoympäristössä merkityksellisimmät tekijät olivat hoitajan tausta ja kulttuurin huomiointi. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää suunnitellessa pitkäaikaishoidon ympäristöjä ja kehittäessä hoitoympäristöjä ikääntyneiden toimintakykyä tukevammiksi. Tutkimusta olisi mielenkiintoista jatkaa tutkien asukkaiden, omaisten ja hoitohenkilökunnan näkökulmasta toimintakykyä tukevaa hoitoympäristöä.

Epävirallisen organisaation huomioiminen Puolustusvoimien koulutusohjesäännöissä

Tutkimuksen aiheen valinnassa oli taustalla henkilökohtainen mielenkiinto sosiaalisia ryhmiä ja niiden vaikutuksia kohtaan. Tutkimuksen aihetta valitessa halusin liittää nämä sosiaaliset ryhmät, epävirallisen organisaation, jotenkin tutkimukseen ja lopulliseksi aiheeksi muotoutui kirjallisuusanalyysi niiden huomioinnista Kouluttajan oppaissa. Tutkimus toteutettiin kirjallisuusanalyysina viidestä eri Kouluttajan oppaasta vuodelta 1943 vuoteen 2007. Lähdeaineistona on suurimmalta osin Maanpuolustuskorkeakoulun pääkirjastosta hankittuja Puolustusvoimissa opetuskäytössä olevia teoksia. Johtajan ja joukon välisestä luottamuksesta, johtajan esimerkillisyydestä ja joukon yhteishengestä löytyy mainintoja useammasta kuin yhdestä Kouluttajan oppaasta. Niiden merkityksen sanotaan olevan joukon tehokkaan toiminnan kannalta ilmeinen. Yhteishengestä ja ryhmäkiinteydestä löytyy enemmän mainintoja uudemmista oppaista kuin vanhemmista. Nykyisin käytössä olevassa Kouluttajan oppaassa (2007) on selkeitä viittauksia epävirallisen organisaation vaikutuksiin joukossa ja sen toiminnassa. Sen vaikutuksia, niin negatiivisia kuin positiivisia, voisi kuitenkin käsitellä vielä tarkemmin ja antaa kouluttajalle parempaa tietopohjaa niiden huomioimiseen.