Työnantajan oikeus rajoittaa työntekijän sananvapautta työsuhteessa

Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena on tutkia edellytyksiä, joiden avulla Suomen perustuslaissa, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja Euroopan perusoikeusasiakirjassa turvattua sananvapautta voidaan työsuhteissa työnantajan toimesta rajoittaa. Henkilön työhön liittyvissä olosuhteissa tai vapaa-ajalla esittämät mielipiteet, käsitykset ajatukset, otaksumat, arvostelut tai yleiset kannanotot eivät oikeuta asettamaan häntä eriarvoiseen asemaan työelämässä. Työntekijän sananvapauden rajoittamisen tulee tapahtua samojen periaatteiden valossa kuin muidenkin ihmis- ja perusoikeuksien rajoittamisen. Työntekijän sananvapauden rajoittamisperusteet on lueteltu tyhjentävästi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan toisessa kappaleessa. Tulee kuitenkin ymmärtää, että Suomen perustuslaki voi asettaa rajoitusperusteille pidemmälle meneviä vaatimuksia kuin valtiolle tietyn harkintavallan jättävät ihmisoikeussopimukset. Hankalinta usein on sen arvioiminen, onko työntekijän sananvapauteen puuttuminen ollut suhteellisuusvaatimuksen mukaista eli oikeasuhteista ja välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. Työntekijän sananvapauden käyttämiseen liittyvät tilanteet poikkeavat toisistaan. Työnantaja voi antaa ennakollisia ohjeistuksia sananvapauden käyttämisestä tai työntekijä ilmaista oman näkemyksensä työnantajastaan mediassa. Toisaalta työntekijä voi myös ilmiantaa työnantajansa tämän väärinkäytöksen perusteella viranomaisille. Lisäksi työntekijän sananvapauden rajoittamisen sallittavuuteen vaikuttaa monia asioita: osallistuuko työntekijä yritystä koskevaan yhteiskunnalliseen julkiseen keskusteluun, mikä on työntekijän rooli työpaikalla ja mitkä ovat ilmaisuvapauden käyttämisen taustalla olevat motiivit. Liian tuntuvat seuraamukset sananvapauden käyttämisestä saattavat aiheuttaa työyhteisössä pelotusvaikutuksen niin, että yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista ei rangaistusten ja muiden seuraamusten pelossa uskalleta kirjoittaa tai muutoin saattaa yleisön tietoon. Tutkimuksen metodina on oikeustieteelliselle tutkimukselle perinteinen lainoppi. Lisäksi tutkielmassa on myös vahva oikeusvertaileva ote ja työssä hyödynnetään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Ruotsin työtuomioistuimen tuomioita. Tutkielman alussa pohjustetaan työntekijän sananvapautta ja arvioidaan muun muassa lojaliteettivelvollisuuden, valtion positiivisen turvaamisvelvollisuuden sekä työsopimuksen vaikutusta sananvapauden rajoittamiseen. Lopuksi tutkitaan asioita, jotka saavat suurimman painoarvon arvioitaessa työntekijän sananvapauden rajoittamisen välttämättömyyttä ja oikeasuhteisuutta.

Synopsis plagae septemtrionalis, sive Sueciae, Daniae et Norwegiae regn.

0-meridiaani: Ferro. - Koordinaattiasteikko: E11°-75°, N71°40'-53°20'.

Synopsis plagae septemtrionalis, sive Sueciae, Daniae et Norwegiae regn.

0-meridiaani: Ferro. - Koordinaattiasteikko: E11°-75°, N71°40'-53°20'.

Novissima nec non perfectissima Scandinaviæ tabula comprehendens regnorum Sueciæ, Daniæ et Norvegiæ distincté divisam descriptionem

Amstelodami ex officina I. Covens et C. Mortens cum privilegio ord Hollandie et Westfrisiae.

Scandinavia complectens Sueciae, Daniae & Norvegiae regna ex tabulis Ioh. Baptista Homanni

0-meridiaani: Ferro: Koordinaattiasteikko: E13°-75°, N71°40'-53°15'.

Scandinavia complectens Sueciae, Daniae & Norvegiae regna ex tabulis Ioh. Bapt. Homanni. Norimbergae. cum Privilegio Sac. Caes. Maj

0-meridiaani: Ferro: Koordinaattiasteikko: E13°-75°, N71°40'-53°15'.

Koron- ja valuutanvaihtosopimus sekä keskuspankkien päätösten vaikutus sen hintaan

Tutkimuksen tavoitteena on luoda kirjallisuuskatsaus koron- ja valuutanvaihtosopimuksen toimintaan ja hinnoitteluun, sekä tutkia vaikuttavatko eri keskuspankkien rahapoliittiset päätökset ja tapahtumat niiden hintaan. Talousteorian mukaan koron- ja valuutanvaihtosopimuksessa korkoeroa ei tulisi olla, vaan kyseisen korkokäyrän arvon tulisi olla nolla. Tästä huolimatta finanssikriisin jälkeen EURSEK koron- ja valuutanvaihtosopimuksen osto- ja myyntihinnan välinen erotus on kasvanut merkittävästi, mahdollistaen tiettyjen taloudellisten toimijoiden arbitraasivoitot. Tämä tutkimus on sekä kirjallisuuskatsaus että empiirinen tutkimus, jossa tutkitaan onko keskuspankkien päätöksillä tilastollisesti merkittävää vaikutusta EURSEK koron- ja valuutanvaihtosopimuksen korkokäyrään. Koska koron- ja valuutanvaihtosopimus on käytännössä koronvaihtosopimuksen sekä valuutanvaihtosopimuksen yhdistelmä, puramme tämän johdannaisen sekä korko- että valuuttaosaan ja tarkastelemme näiden kaikkien hinnanmuodostumista ensin erikseen, ja sitten yhdisteltynä koron- ja valuutanvaihtosopimuksena. Empiirisen osuuden aineistona on Euroopan keskuspankin sekä Ruotsin keskuspankin rahapoliittisia päätöksiä ja -tapahtumia syyskuulta 2008 kesäkuulle 2012, joita tutkimukseen valikoitui yhteensä 49 tutkittavaksi tapahtumaksi. Näiden tapahtumien tilastollista merkitystä EURSEK koron- ja valuutanvaihtosopimuksen toteutuneelle korkokäyrän liikkeille testattiin parittaisena t-testinä, jossa vertailtiin havaittua tuottoa eli todellista korkokäyrän liikettä odotettuun tuottoon joka on nolla. Testien perusteella tilastollista merkitystä ei havaittu. Tutkimusaineiston tapahtumia tutkittaessa käytettiin sekä kahden että viiden päivän tapahtumaikkunoita, jotta nähtäisiin lisäksi se, onko tapahtumaikkunan pituudella merkitystä saatuihin tuloksiin. Joitain eroja olikin havaittavissa, mutta molemmissa tapauksissa H0-hypoteesi hylättiin. Vaikka EKP:n ja Riksbankenin rahapoliittiset päätökset muokkaavatkin rahan tarjontaa eri markkinoilla, taloudellisten toimijoiden todellinen kysyntä ja tarjonta näyttävät muuttavan EURSEK koron- ja valuutanvaihtosopimusten korkokäyriä vielä enemmän.

Onko perinnöillä ja perintöjen verotuksella vaikutusta yksityiseen kulutukseen?

Suurten suomalaisten perheyhtiöiden omistajat ovat tuoneet julkisuuteen huolensa koskien Suomen perintöverotusta ja sen tasoa. Suomen naapurimaista Ruotsi, Venäjä ja Viro eivät verota perintöjä ollenkaan. Näin Suomenkin perintöverotusta kohtaan esitetään säännöllisin väliajoin epäilyjä ja toiveita perintöjen verotuksen keventämisestä tai poistamisesta. Vaikka perintöverotus ei olekaan valtion verojärjestelmässä se suurin tai keskeisin veromuoto, on se luonteensa takia yksi puhutuimmista veromuodoista. Yksityinen kulutus taas on yksi keskeisimmistä kansantalouden mittareista. Yksityisen kulutuksen osuus on noin puolet Suomen bruttokansantuotteesta ja lisäksi yksityisellä kulutuksella on suuri vaikutus muun muassa suomalaisten työllisyyteen, hintoihin ja tuotantoon. Suomalaisten yksityinen kulutus on pysynyt erittäin tasaisena huolimatta viime vuosien vaikeista taloudellisista ajoista. Tutkielman aiheena oli selvittää perintöjen ja perintöjen verotuksen vaikutusta yksityiseen kulutukseen. Tutkielmassa on käsitelty aihetta sekä yksityisen kulutuksen että perintöjen ja perintöverotuksen tutkimuksia selvittämällä sekä esittelemällä aiheisiin liittyvää kirjallisuutta. Empiriaosuudessa on regressioanalyysin avulla selvitetty perintöjen ja perintöverotuksen vaikutusta yksityiseen kulutukseen. Tutkielman lähdeaineisto koostuu sähköisistä artikkeleista, tieteellisistä julkaisuista, kirjoista sekä eri tilastoja tuottavien yritysten tietokannoista haetusta aineistosta. Tutkielmassa on huomioitu myös varallisuuden lisääntymisen vaikutukset sekä perintöverotukseen että yksityiseen kulutukseen. Tutkielmassa ei ole keskitytty vain Suomen tietoihin, vaan tutkielmassa käsitellään myös muun muassa Yhdistyneen kuningaskunnan ja Saksan yksityistä kulutusta sekä perintöverotusta. Lisäksi esitellään kansainvälisiä tutkimuksia, niiden tuloksia ja esimerkiksi Ruotsin luopumista ja Italian luopumista ja paluuta perintöjen verottamiseen. Tutkielman tuloksena saatiin viitteitä esimerkiksi perinnönjättömotiivien ja perintöjen sekä perintöverotuksen vaikutuksesta yksilön tekemiin kulutus- ja säästämisvalintoihin. Kuitenkaan tilastot eivät ole yksiselitteisiä sen suhteen, kuinka paljon valtion tasolla perinnöillä ja perintöverotuksella on vaikutusta yksityiseen kulutukseen. Perinnönsaajan varallisuuden taso on varmasti yksi keskeisimmistä asioista, kun mietitään miten perinnöt vaikuttavat kuluttajan tekemiin valintoihin. Jotta asiasta saataisiin tarkempaa tietoa, tulisi tutkimusta aiheesta jatkaa ja selvittää esimerkiksi kyselytutkimuksella yksilöiden tekemiä valintoja ja niiden perusteita

Wiikingit vs. bobrikoffilaiset – Aatehistoriallinen tutkimus kielitaisteluista porilaisten lehtien sivuilla 1863–1917

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen porilaisissa sanomalehdissä käytyjä keskusteluja suomen ja ruotsin kielestä ajanjaksolla 1863–1917. Kyseisellä aikavälillä suomen kielen asema vahvistui, minkä vuoden 1863 kieliasetus laittoi alulle. Tutkielman rajaus on vuoteen 1917, jolloin Suomi itsenäistyi ja kieliolot muuttuivat jälleen. Tutkimusaineistona käytän pääasiassa Porissa ilmestyneitä sanomalehtiä Björneborgs Tidningiä ja Satakuntaa. Tutkin lähdeaineistoni kautta, miten lehdissä käsiteltiin suomen ja ruotsin kielten välisiä kielikiistoja ja millaisen kuvan paikallinen media välitti yleisölle kielen asemasta. Lisäksi tutkin lehtikirjoituksista, miten suomen- ja ruotsinkieliset toimivat Venäjän sortovuosien aikana ja miten he suhtautuvat venäjän kieleen. Tutkimukseni on aatehistoriallinen, joten olen keskittynyt seuraamaan lehtikeskusteluiden ilmaisuja ja huomioinut lehtien suuntautumisen suomen- ja ruotsinmielisyyteen. Aatehistoriallinen tutkimus suo minulle mahdollisuuden pohtia asettamiani tutkimuskysymyksiä ja kontekstoimaan keskustelut aikakauteen. Tavoitteeni on tuoda tietoa Porin kaupungin asukkaista ja aikalaismediasta, sillä lehdissä saivat äänensä kuuluviin paitsi toimittajat myös lukijat. Tutkielma tuo oman näkökulmansa siihen, miten Porista on tullut kaupunki, jossa aiemmin hallinneet ruotsinkieliset ovat nyt sulautuneet valtaväestöön lähes näkymättömiin. Porissa kielitaistelut olivat rauhanomaisia, vaikka lehtien sivuilla välillä tunteet kuohuivat. Kielikiistoja käytiin 1900-luvun alkuvuosiin saakka. Välillä ne olivat tauolla, kun Venäjän sortotoimenpiteitä käytiin yhdessä vastustamaan. Myös sosiaalidemokraattien tuleminen mukaan politiikkaan vähensi huomiota kielikiistoihin. Lehtiartikkelien perusteella ruotsinkieliset luottivat kielensä säilyvän, vaikka Porin hallinnon kielenä siitä luovuttiinkin vuonna 1905. Suomenkieliset pelkäsivät ensin ruotsin, myöhemmin venäjän, syrjäyttävän oman kielensä. Ennen Suomen itsenäistymistä Suomalainen puolue läheni perustuslaillisia niin, että yhteistyö oli mahdollista. Porissa on edelleen hyvä henki suomen- ja ruotsinkielisten kesken. Ruotsinkielisyys ei tosin kaupungissa kovinkaan paljon näy valtaväestölle. Varsinkin ruotsalaisen koulun ansiosta sekä ruotsin- että suomenkieliset pitävät huolen, ettei kieli pääse kuihtumaan kaupungista.

KIELI- JA KULTTUURIYMPÄRISTÖN MERKITYS OSTOPAIKAN VALINNASSA Kotitalouksien ostopaikan valintaan vaikuttavat tekijät Paraisilla

Turun seudun kotitalouksien ostokäyttäytymistä on viimeisten noin 25 vuoden aikana tutkittu paljon. Esimerkiksi Turun kauppakorkeakoulussa vuosina 1990–1995 toteutetun Länsikeskus- ja vuosina 2001–2006 toteutetun Mylly-tutkimuksen tutkimusalueisiin ovat kuuluneet Turku ja sitä ympäröivät lähikunnat. Huolimatta Paraisten kuulumisesta Turun lähikuntiin ja vastaavasta lyhyehköstä fyysisestä etäisyydestä Turkuun, niin se ei ole kuulunut kummankaan edellä mainitun tutkimuksen tutkimusalueeseen Tutkimus tarkastelee Paraisten kotitalouksien ostopaikan valintaa ja ostokäyttäytymistä kielijakauman näkökulmasta. Kieli vaikuttaa ostopaikan valintaan sekä demografisena että kulttuurisena tekijänä. Mahdollisuus tulla ymmärretyksi sekä saada palvelua omalla äidinkielellään on tärkeä näkökulma, joka vaikuttaa erityisesti erikoistavarakaupassa. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä on kielen merkitys ostopaikan valintaan eli onko viralliselta äidinkieleltään suomen-, ruotsin- tai kaksikielisten kotitalouksien välillä havaittavissa eroja ostopaikan valinnassa ja siihen liittyvissä valintaperusteissa. Tutkimuksen maantieteellisenä kohteena on Paraisten kaupunki vuoden 2007 kuntarajan mukaan. Tutkimus on luonteeltaan kvantitatiivinen ja sen empiirisen analyysin lähdeaineisto kerättiin satunnaisotannalla valituille paraislaisille asuntokunnille (=asunto-osoite) lähetetyllä postikyselyllä elo-syyskuun taitteessa vuonna 2007. Saadut vastaukset analysoitiin SPSS- ohjelman avulla. Tutkimuksessa mukana olevat kielet olivat suomi ja ruotsi. Tutkimukseen luokiteltiin kolme ryhmää, joista käytetään seuraavia nimityksiä: suomenkieliset, ruotsinkieliset ja kaksikieliset asuntokunnat. Ostopaikan valintaa on tutkittu suhteellisen vähän kielen ja kulttuurin merkityksen näkökulmasta. Suurin osa lähdekirjallisuudessa löydetyistä tutkimuksista on tehty kaksikielisissä valtioissa kuten Kanada ja Belgia. Ostopaikan valintaa on myös tutkittu tietyn kulttuurisen ryhmän näkökulmasta. Kielen, kulttuurin ja kollektiivisen identiteetin merkitys yksilölle ja ryhmälle tuodaan myös esille. Lisäksi kuluttajien ostopaikan valintaan liittyvät teoriat on käsitelty. Paraisten keskustan merkitys päivittäistavaroiden ostopaikkana on vahva ja kaikki vastaajat suosivat sijainnin vuoksi oman kunnan kauppoja etenkin arkisin. Kieliryhmittäin tarkasteltuna päivittäis- ja erikoistavarakaupan ostopaikan valinnassa esiintyy pientä hajontaa. Kielen merkitys päivittäistavaroiden ostopaikan valintaperusteena eroaa ostoajankohdan sekä kieliryhmien välillä. Tutkimuksessa havaittiin myös, että äidinkielellä saatavan palvelun merkitys korostui ruotsinkielisillä kotitalouksilla päivittäis- ja erikoistavaroiden ostopaikan valintakriteerissä sekä erityisesti kun kysyttiin ostosten tekoon liittyviä koettuja hankaluuksia. Monipuolisen vähittäiskaupan tarjonnan merkitys Paraisten kaupunkikuvalle ja keskustan elinvoimaisena säilyttämiselle on suuri. Päivittäistavarakauppa on keskittynyt Paraisten ydinkeskustaan ja sen asema säilyy tulevaisuudessakin vahvana kaikilla kieliryhmillä. Mahdollisuus saada palvelua läheltä kotia omalla äidinkielellä puolestaan vahvistaa erikoisliikkeiden mahdollisuuksia toimia Paraisilla.

Rukous kirja, eli, Chr. C. Sturmin Jokapäiwäiset aamu- ja ehto- niin myös pyhän ehtollisen rukoukset, tutkistelemukset ja wirret

Nimiösivulla myös: Ensin saksan kielellä kirjoitettu. Mutta nyt ruotsin kielestä suomeksi käännetty.

Tallinmäki–Virojoki-tie, Hamina, Virolahti : Museotien hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie sijaitsee Haminan ja Virolahden kunnissa. Museotiejakson pituus on noin 35 kilometriä. Museotieksi poikkeuksellisesti tie 3513 (Tallinmäki ̶ Virojoki) on koko pituudeltaan museotie. Se on osa Suurta Rantatietä, joka johtaa Turusta historiallisesti Viipuriin, nykyisin Vaalimaalle. Suuren Rantatien historia ulottuu Turun lähiympäristössä jopa 800-luvulle saakka. Viipurin linnan rakentamisen aloittaminen vuonna 1293 on ollut ajankohta, jolloin yhtenäistä maakulkureittiä Ruotsin itärajan rajalinnaan on tarvittu. Tie on syntynyt valtakunnalliseksi maantieksi hallinnollisista ja sotilaallisista tarpeista. Suuri Rantatie on yksi harvoista Suomen historiallisista teistä, jotka on inventoitu. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie on säilynyt linjaukseltaan ja korkeussuhteiltaan melko samanlaisena, mitä se on ollut 1700-luvulla. Tie kaartelee laajoja maanviljelysmaisemia, mutta sen varrella on myös metsäisiä jaksoja. Tallinmäki ̶ Virojoki-tie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1982 ensimmäisten kohteiden joukossa. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie edustaa kokoelmapolitiikassa mainittua tieliikennehistoriallista ajanjaksoa, ”Tien varhaisvaiheet 800-1400-luvulla, Jaakko Teitin luettelon keskiaikaiset tiet”. Museotie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY) osana Suurta Rantatietä. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotiejakso on ollut vuoteen 1966 osana valtatietä 7. On luonnollista, että noin 800 vuotta vanhoja tien tunnusmerkkejä ei enää löydy. Tie on säilynyt museointihetkensä (1982) asussa melko hyvin. Autoliikenteen vaatimukset ovat muokanneet tietä 1930-luvulta alkaen. Tiehen keskeisesti liittyy edelleenkin havaittava sotilaallinen rakennelma, Salpa-linja, mikä jatkaa tien syntyhistorian perinnettä. Museokohdekokoelmassa Tallinmäki ̶ Virojoki-museotien keskeinen arvo on sen ajallinen ja ilmiöllinen kerrostuneisuus. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotien kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös tien ympäristö vastaa historiallista arvoa. Museokohteena Tallinmäki ̶ Virojoki-tie on helposti saavutettava ja helposti löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska tien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Erikoisuutena ovat 1900-luvun alussa rakennetut kivisillat. Niiden kunnon tarkkailu ja kunnossapito ovat tien historialliselle arvolle tärkeitä. Museotien opastaulut ovat uusia ja siistissä kunnossa. Hoito- ja ylläpitosuunnitelmassa esitetään yhtä lisätaulua Klamilan kylään perusteella, että sillä kohdalla on säilynyt tien alkuperäistä linjausta muutaman sadan metrin matkalla maantienä. Klamilan kaupan ja kylätalon pihan kulmasta lähtee ja palaa myöhemmin museotielle (3513) Uuno Klamin tie, jonka tienumero on 14709. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Tallinmäki ̶ Virojoki-tie todisteena Suomen teiden varhaisvaiheista kerrostuneena valtatieksi vuosina 1938-1966. Tien säilyneisyys museointihetken (1982) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun lähtökohtia

Suomi luopui puolueettomuuspolitiikasta turvallisuuspoliittisena linjanaan kun se liittyi Euroopan unioniin ennen kaikkea turvallisuussyistä. Vaikka Suomi on EU-jäsenyyden myötä poliittisesti liittoutunut ja vaikka se on jatkuvasti laajentanut ja syventänyt yhteistyötään NATOn kanssa, Suomi on yhä sotilaallisesti liittoutumaton valtio. Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on ollut poikkeuksellisen vakaa kylmän sodan jälkeen ennen kaikkea siksi, että maailman voimakkain suurvalta Yhdysvallat on yhä sotilaallisesti läsnä Euroopassa ja Euroopan integraatio on jatkunut ja syventynyt. Suomi on sitonut nykyisen turvallisuuspoliittisen linjansa turvallisuusympäristönsä pysyvyyteen. Viime vuosina NATOn laajentuminen entisen Neuvostoliiton alueelle on voimistanut läntisten suurvaltojen ja Venäjän välistä valtakamppailua ja turvallisuuskilpailua Suomen lähialueella. Viimeistään Ukrainan konflikti on tehnyt ajankohtaiseksi myös kysymyksen Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta. Tässä artikkeliteoksessa turvallisuuspolitiikan asiantuntijat analysoivat keskeisimpien ulkoisten toimijoiden – EU:n, Ruotsin, Viron, Venäjän, Yhdysvaltojen ja NATOn – merkitystä Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudelle ja Suomen turvallisuudelle sekä pohtivat, onko Suomen syytä muuttaa nykyistä turvallisuuspoliittista linjaansa turvallisuusympäristössä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Kirjoittajat myös arvioivat Suomen mahdolliseen sotilaalliseen liittoutumiseen liittyviä etuja ja haittoja verrattuna nykyiseen turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun. Teoksen kirjoittajien toisistaan poikkeavat näkemykset Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudesta, NATOn laajentumisen vaikutuksista Itämeren alueella, Venäjän valtapolitiikasta ja sen Suomelle muodostaman sotilaallisen uhan voimakkuudesta, NATOn pelotteen uskottavuudesta ja Yhdysvaltojen sitoutumisesta liittolaistensa puolustamiseen sekä Suomen NATO-jäsenyyden eduista ja haitoista valaisevat laajasti kysymystä Suomen turvallisuudesta ja turvallisuuspoliittisesta ratkaisusta. Suomelle sen geopoliittinen asema Venäjälle strategisesti elintärkeiden Kuolan alueen ja Pietari–Moskova-ydinalueen välittömässä läheisyydessä on ongelmallinen maan turvallisuuden kannalta. Suurvalta Venäjä onkin edelleen keskeisin Suomen turvallisuuteen ja turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun vaikuttava ulkoinen toimija. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomella on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus liittoutua Yhdysvaltojen kanssa NATO-jäsenyyden myötä Venäjän potentiaalista sotilaallista uhkaa vastaan. Toisaalta Suomella ei kuitenkaan ole ollut pakottavaa tarvetta siihen, koska se on välillisesti hyötynyt Yhdysvaltojen suurstrategiasta Euroopassa ja koska Venäjän valtapolitiikka on kohdistunut ennen kaikkea entisen Neuvostoliiton alueelle. Vaikka Ukrainan konflikti onkin lisännyt poliittista ja sotilaallista jännitettä Itämeren alueella, tämän teoksen perusteella on kuitenkin mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta siihen, pitäisikö Suomen sen turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössä tapahtuneen muutoksen seurauksena liittyä NATOn jäseneksi vai ei. Halutessaan Suomi voi siis edelleen jatkaa nykyisellä turvallisuuspoliittisella linjallaan sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona, mutta samalla sen täytyy kuitenkin pitää myös sotilaallinen liittoutuminen avoimena turvallisuuspoliittisena vaihtoehtona tulevaisuudessa.

Valkoinen kattaus – fajanssi-, posliini- ja piiposliinisirpaleita vanhasta Turusta

Tässä tutkielmassa esitellään Turun keskustasta, Aboa Vetus & Ars Nova –museon alueelta arkeologisissa kaivauksissa talteen otetut fajanssi-, posliini- ja piiposliinilöydöt. Tutkimuksen tavoitteena on pyrkiä aineiston pohjalta selvittämään, millaisista esineistä kyseinen aineisto muodostuu, mistä niitä on Turkuun eri aikoina hankittu ja mitä löydöt kertovat asukkaiden sosio-ekonomisesta asemasta ja kulutuskäyttäytymisestä 1600–1800-luvuilla. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 716 löytönumerosta, jotka on otettu talteen alueen kaivauksissa vuosina 1994–2008. Näistä 32 % on fajanssilöytöjä, 15 % posliinia ja loput 53 % piiposliinilöytöjä. Löytöjen analyysi perustui visuaaliseen tarkasteluun, jossa otettiin huomioon astian savimassan väri ja koostumus, lasite ja mahdollinen koristelu. Astiatyyppi pyrittiin selvittämään palan profiilin, kaarevuuden ja muiden määrittävien piirteiden avulla. Löydön ajoitus perustettiin esineen piirteiden vuoksi löydön kontekstitietoihin sekä mahdollisiin tehdasleimoihin ja muihin merkintöihin itse esineessä. Varhaisimmat tunnistetut löydöt ajoittuivat mitä luultavimmin 1600-luvulle ja olivat kiinalaista posliinia sekä hollantilaista fajanssia. Ne kertovat Ruotsin suurvalta-ajan kaukokaupan lisäksi aikansa muoti-ilmiöistä ruokapöydässä. Tutkimuksen keskiöön nousivat kuitenkin pääasiassa 1800-luvulle ajoittuvat piiposliinilöydöt, joita oli yli puolet tutkimusaineistosta. Niiden joukossa on koristeltua ja koristelematonta käyttökeramiikkaa kuten lautasia ja kahviastiaston osia. Esineiden joukosta pystyi tunnistamaan englantilaisia tehtaita sekä monia omana aikanaan laajalle levinneitä koristeaiheita ja –kuvia. Löytöaineisto osoittaa, että Aboa Vetus & Ars Nova -museon alueen asukkaiden kulutusmallit ovat ainakin keramiikan osalta noudattaneet yleiseurooppalaista trendiä 1600–1800–luvuilla. Samalla aineiston kautta pääsee käsiksi tuon ajan varhaiseen keramiikkateollisuuteen. Tutkielma pyrkii osoittamaan, millaisen monipuolisen lähteen myös 1800-luvun piiposliinilöydöt muodostavat arkeologiselle tutkimukselle.

Venäjä takaraivossa – Nato-kysymys eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa vaalikaudella 2011–2015

Kylmän sodan päätyttyä Suomelle avautui uusia läntisiä yhteistyönäkymiä. Suomi liittyi sotilaallisesti liittoutumattomana, muttei puolueettomana maana Euroopan unioniin 1.1.1995 ja ryhtyi myös yhteistyöhön Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton kanssa. Yli kaksikymmentävuotisen aktiivisen rauhankumppanuuden aikana Suomi on aina mennyt jonkinlaisella kontribuutiolla mukaan uusiin Naton yhteistyömuotoihin. Turvatakuut tuovaa jäsenyyttä ei ole katsottu aiheelliseksi hakea, vaan Suomi on linjannut varaavansa mahdollisuuden hakea jäsenyyttä tarpeen niin vaatiessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten Suomen poliittiset päätöksentekijät, kansanedustajat ja heidän edustamansa puolueet, ovat eduskunnassa vaalikaudella 2011–2015 arvioineet Suomen turvallisuuspoliittista perusratkaisua – liittoutua vai ei. Mitkä ovat olleet koko liittoutumiskeskustelun keskeiset diskurssit eli mistä on keskusteltu, kun on keskusteltu? Millä argumenteilla sotilasliittoon liittymistä, sen ulkopuolella pysyttäytymistä sekä virallisen ns. Nato-option jatkoa kannattaneet ovat perustelleet kantojaan? Tutkimus tarkastelee myös miten Venäjän ja lännen, Naton ja EU:n, suhteiden kiristyminen on vaikuttanut liittoutumisnäkemyksiin. Muuttuivatko päättäjien perustelut aiemmille kannoilleen Ukrainan myötä vai muuttuivatko kannat? Primaariaineistona ovat vaalikaudella käydyt seitsemän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan keskittynyttä täysistuntokeskustelua. Yli 600 puheenvuoron analysoinnissa on sovellettu aineistolähtöistä lähestymistapaa ja sisällönanalyysiä. Keskusteluaineiston perusteella ulkoisen toimintaympäristön muuttujista keskeisesti näkemyksiin liittoutumisesta ovat vaikuttaneet erilaiset käsitykset siitä, 1) millaiseksi Euroopan ja Itämeren alueen yleinen turvallisuuskehitys sekä erityisesti Venäjän roolin ja länsisuhteen kehitys arvioidaan (Venäjä-diskurssi), ja 2) minkälainen merkitys on pohjoismaisen ja erityisesti Ruotsin kanssa tehtävän puolustusyhteistyön tiivistämisellä (Ruotsi-diskurssi). Myös arviot siitä, 3) millaisia kehitysnäkymiä on EU:n yhteisessä puolustusulottuvuudessa (EU-diskurssi), ja 4) miten Naton rooli sekä kumppanuus kehittyvät (Nato-kumppanuus -diskurssi) ovat vaikuttaneet merkittävästi näkemyksiin. Keskeisin tutkimuspäätelmä on, että lähes kaikki Nato-keskustelun argumentit ja keskusteluteemat kiertyvät lopulta Venäjään. Liittoutumiskeskustelu on siis keskustelua, jossa Suomen valintoja arvioidaan joko ääneen tai verhottuna suhteessa oletettuihin Venäjän pyrkimyksiin, motiiveihin ja mahdollisiin reaktioihin. Ukrainan kriisin myötä vakautta ja jatkuvuutta korostava pragmaattinen "geopoliittinen realismi" nousi keskustelussa yhä hallitsevammaksi näkökulmaksi, ohittaen kansainvälisen yhteisön normistoa ja moraalia korostavan "arvoperustaisen yhteisöllisyyden".