867 resultados para Kinnunen, Mauri: Herätysliike kahden kulttuurin rajalla
Resumo:
Opinnäytetyössä käsitellään orkesterisoittoa ja sen koulutusta sekä ammattilaisten että opiskelijoiden näkökulmien pohjalta. Varsinkin käytännön orkesterityöstä kertovat luvut tarjoavat ajankohtaista tietoa orkesterityön haasteista ja vaatimuksista sekä tuleville muusikoille että muille asiasta kiinnostuneille. Tämän lisäksi työ on kohdistettu orkesterikoulutuksen parissa työskenteleville henkilöille. Työ perustuu kahden orkesterimuusikon ja kahden kapellimestarin asiantuntijahaastatteluihin sekä aiheesta kirjoitettuihin artikkeleihin ja opinnäytetöihin. Punaisena lankana työssä on orkesterikoulutuksen kehittämisen tarve. Vastavalmistuneelle opiskelijalle on suuri haaste selvitä ensimmäisistä vuosista ammattiorkesterissa, jossa vallitsee nopea työtahti, mikäli orkesterityöskentelyyn ei ole valmistautunut monipuolisesti jo ammattiopintojen aikana. Työn tarkoituksena on esittää ehdotuksia ja ideoita orkesterikoulutuksen kehittämiseksi ja herättää keskustelua orkesterikoulutuksesta. Työ luo näin siltaa orkesterisoiton ammattiopintojen ja työelämän välille.
Resumo:
The number of digital images has been increasing exponentially in the last few years. People have problems managing their image collections and finding a specific image. An automatic image categorization system could help them to manage images and find specific images. In this thesis, an unsupervised visual object categorization system was implemented to categorize a set of unknown images. The system is unsupervised, and hence, it does not need known images to train the system which needs to be manually obtained. Therefore, the number of possible categories and images can be huge. The system implemented in the thesis extracts local features from the images. These local features are used to build a codebook. The local features and the codebook are then used to generate a feature vector for an image. Images are categorized based on the feature vectors. The system is able to categorize any given set of images based on the visual appearance of the images. Images that have similar image regions are grouped together in the same category. Thus, for example, images which contain cars are assigned to the same cluster. The unsupervised visual object categorization system can be used in many situations, e.g., in an Internet search engine. The system can categorize images for a user, and the user can then easily find a specific type of image.
Resumo:
Hedelmättömyyttä aiheuttavan siittiöiden puolihäntävian molekyyligenetiikka Suomalaisissa Yorkshire karjuissa yleistyi 1990-luvun lopulla autosomaalisesti ja resessiivisesti periytyvä hedelmättömyyttä aiheuttava siittiöiden puolihäntävika (ISTS, immotile short tail sperm). Sairaus aiheuttaa normaalia lyhyemmän ja täysin liikkumattoman siittiön hännän muodostuksen. Muita oireita sairailla karjuilla ei ole havaittu ja emakot ovat oireettomia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa siittiöiden puolihäntävian aiheuttava geenivirhe ja kehittää DNA-testi markkeri- ja geeniavusteiseen valintaan. Koko genomin kartoituksessa vian aiheuttava alue paikannettiin sian kromosomiin 16. Paikannuksen perusteella kahden geenimerkin haplotyyppi kehitettiin käytettäväksi markkeri-avusteisessa valinnassa. Sairauteen kytkeytyneen alueen hienokartoitusta jatkettiin geenitestin kehittämiseksi kantajadiagnostiikkaan. Vertailevalla kartoituksella oireeseen kytkeytynyt alue paikannettiin 2 cM:n alueelle ihmisen kromosomiin viisi (5p13.2). Tällä alueella sijaitsevia geenejä vastaavista sian sekvensseistä löydetyn muuntelun perusteella voitiin tarkentaa sairauteen kytkeytyneitä haplotyyppejä. Haplotyyppien perusteella puolihäntäoireeseen kytkeytynyt alue rajattiin kahdeksan geenin alueelle ihmisen geenikartalla. Alueelle paikannetun kandidaattigeenin (KPL2) sekvensointi paljasti introniin liittyneen liikkuvan DNA-sekvenssin, Line-1 retroposonin. Tämä retroposoni muuttaa geenin silmikointia siten, että sitä edeltävä eksoni jätetään pois tai myös osa introni- ja inserttisekvenssiä liitetään geenin mRNA tuotteeseen. Molemmissa tapauksissa tuloksena on lyhentynyt KPL2 proteiini. Tähän retroposoni-inserttiin perustuva geenitesti on ollut sianjalostajien käytössä vuodesta 2006. KPL2 geenin ilmenemisen tarkastelu sialla ja hiirellä paljasti useita kudosspesifisiä silmikointimuotoja. KPL2 geenin pitkä muoto ilmenee pääasiassa vain kiveksessä, mikä selittää geenivirheen aiheuttamat erityisesti siittiön kehitykseen liittyvät oireet. KPL2 proteiinin ilmeneminen hiiren siittiön hännän kehityksen aikana ja mahdollinen yhteistoiminta IFT20 proteiinin kanssa viittaavat tehtävään proteiinien kuljetuksessa siittiön häntään. Mahdollisen kuljetustehtävän lisäksi KPL2 saattaa toimia myös siittiön hännän rakenneosana, koska se paikannettiin valmiin siittiön hännän keskiosaan. Lisäksi KPL2 proteiini saattaa myös toimia Golgin laitteessa sekä Sertolin solujen ja spermatidien liitoksissa, mutta nämä havainnot kuitenkin vaativat lisätutkimuksia. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että KPL2 geeni on tärkeä siittiön hännän kehitykselle ja sen rakennemuutos aiheuttaa siittiöiden puolihäntäoireen suomalaisilla Yorkshire karjuilla. KPL2 proteiinin ilmeneminen ja paikannus siittiön kehityksen aikana antaa viitteitä proteiinin toiminnasta. Koska KPL2 geenisekvenssi on erittäin konservoitunut, nämä tulokset tuovat uutta tietoa kaikkien nisäkkäiden siittiöiden kehitykseen ja urosten hedelmättömyyteen syihin.
Resumo:
Tämä diplomityö on tehty Konecranes-konsernin standardinostolaitteiden liiketoiminta-alueelle. Diplomityön tavoitteena on selvittää standardinostureiden markkinatilannetta Venäjällä kilpailijoiden, asiakkaiden ja muun ympäristön suhteen. Lisäksi diplomityöhön sisältyy benchmarking-osuus, joka käsittelee kahden eri yrityksen markkinointia ja markkinatilannetta Venäjällä. Tärkeitä ja potentiaalisia asiakaskuntia ovat teräs- ja paperiteollisuus. Konecranesin tärkein tapa markkinoida Venäjällä on uusien potentiaalisten asiakkaiden jatkuva etsintä sekä asiakassuhteiden ylläpitäminen. Venäjällä toimii useita paikallisia kilpailijoita ympäri Venäjää. Konecranesin nosturit ovat yleisesti hieman kalliimpia kuin paikallisten kilpailijoiden, johtuen osittain Venäjän ja Suomen hintataso-eroista. Viime vuosien aikana hintatasoerot ovat kaventuneet, minkä vuoksi Venäjä on menettänyt kotimaisten tuotteidensa kilpailukykyä tuontituotteisiin verrattuna. Suurin Konecranesin kansainvälinen kilpailija Venäjän markkinoilla on saksalainen Demag. Venäjän talouskasvu on ollut voimakasta viime vuosina. Tulevaisuuden arviointi on kuitenkin vaikeaa meneillään olevan talouskriisin vuoksi. Myös muut yritykset panostavat Venäjällä henkilökohtaisten suhteiden ylläpitämiseen. Markkinointi lehdistön, asiakastilaisuuksien ja Internetin avulla ovat myös merkittävässä asemassa markkinoidessa eri teollisuuden aloja Venäjällä.
Resumo:
Ympäristöasiat ovat nousseet merkittävän tarkastelun kohteeksi yhteiskunnan kaikissa toiminnoissa. Yritysten ympäristöjohtamisen välineeksi on kehitetty ympäristöjärjestelmiä, joiden lähtökohtana on toiminnan ympäristönäkökohtien ja -vaikutusten tunnistaminen. Työn tavoitteena on luoda perusta Fennovoiman ympäristöjärjestelmää varten ja löytää keinoja ydinvoimalaitoksen rakennustyömaan ympäristönäkökohtien ja -vaikutusten hallitsemiseksi. Työn teoriaosassa keskitytään tarkastelemaan ISO 14001 -standardin mukaisen ympäristöjärjestelmän toteuttamiseen ja ylläpitoon liittyviä perusasioita, kuten ympäristönäkökohtien ja -vaikutusten tunnistamista, päämääriä ja tavoitteita sekä jatkuvan parantamisen periaatetta. Työn tutkimusosassa tarkastellaan ydinvoimalaitoshankkeen elinkaaren ympäristönäkökohtia ja -vaikutuksia sekä kartoitetaan keinoja rakentamisvaiheen ympäristöjohtamiseksi kahden eri rakentamisvaiheen toteutusmallin tapauksessa. Avainasemassa ovat määritellyt tavoitteet, tiedonkulku ja yhteistyö eri osapuolten välillä
Resumo:
Tämän työn tavoitteena oli tehdä perusteltu esitys kahden suunnitellun sähköaseman toiminnan aloittamisen ajankohdasta sekä rakentamisen kestosta lupamenettelyineen. Työssä oli pyrkimys perustella asemien maantieteellinen sijainti, toteutustapa, rakenne sekä sähköasemien syöttöön tarvittavien 110 kV johtojen alustava rakenne ja reitti. Työssä on tarkasteltu uuden sähköaseman verkosto- ja kustannusvaikutuksia, sähköasemarakenteita ja niiden valintaa, sähköasemainvestointihankkeen vaiheita ja rakennuttamisprosessin läpivientiin tarvittavaa aikaa. Verkoston nykytilaa, käyttövarmuutta ja selviytymistä kuormituksen kasvusta on tarkasteltu sähköasemien toiminnan aloittamisen ajankohtien määrittämiseksi. Työn keskeisin painopiste oli sähköasemien rakentamisajankohdan määrittäminen. Sähköasemien toiminnan aloittamisen ajankohdan määrääväksi tekijäksi muodostuivat sähköasemien korvaustilanteet. Nykytilassa Valkealan haja-asutusalueen sähkönjakelua ei voida taata yksittäisen sähköaseman korvaustilanteessa, minkä takia sähköasemahankkeen valmistelu on aloitettava välittömästi. Kouvolan ydinkeskustan alueen maakaapeliverkon tehonsiirtokyky ja päämuuntajien reservitehokapasiteetti korvaustilanteissa riittävät vielä 5-10 vuotta riippuen suuresti alueen kuormituksen kasvusta.
Resumo:
Eri valkaisukemikaalien valmistusmenetelmien välillä on joitakin selkeitä eroja. Erot vaikuttavat erityisesti kemikaalin hintaan ja valmistuksen sekä käytön mielekkyyteen. Kloorikemikaalit sekä otsoni ovat myrkyllisiä ja ympäristölle vaarallisia, mikä tulee ottaa huomioon valmistustapahtumassa ja aineen käytössä. Otsoni ja klooridioksidi on myös välttämätöntä valmistaa sellutehtaalla, koska tuotteet ovat pysymättömiä yhdisteitä. Ainoastaan happikaasua löytyy vapaana luonnosta. Sen valmistukseen riittää yksinkertainen tislaus- tai adsorptiolaitteisto, joilla happi saadaan erotetuksi ilmasta. Klooriyhdisteiden sekä otsonin valmistus vaatii elektrolyysin. Vetyperoksidin luokittelu sijoittuu kahden edellisen ryhmän väliin. Peroksidi voidaan myös valmistaa ilman elektrolyysiä, mutta vedyn valmistus voi tapahtua myös elektrolyyttisesti. Useimmiten vety saadaan kuitenkin maakaasusta tai öljyn reformoinnista. Kloorin valmistuksen yhteydessä syntyy myös natriumhydroksidia. Se on myös tärkeä kemikaali sellun valmistuksessa ja valkaisussa. Kun lasketaan kloorin valmistukseen kuluvaa sähkömäärää, on otettava huomion myös lipeän kaupallinen arvo. Siksi tietty osa kloorin valmistuskustannuksista ja energiasta on laskettava kuuluvaksi lipeälle. Elektrolyysikemikaalien valmistuksessa tarvittava sähköenergia on usein erittäin suuri. Varsinkin, jos tuotantomäärät ovat suuria. Hyötysuhdetta laskee korkea virrantiheys sekä ylijännite. Nämä ilmiöt kasvavat, kun tuotantomäärät ovat suuria ja elektrodimateriaalien määrä on niiden kalleuden takia rajallinen.
Resumo:
The purpose of this comparative study is to profile second language learners by exploring the factors which have an impact on their learning. The subjects come from two different countries: one group comes from Milwaukee, US, and the other from Turku, Finland. The subjects have attended bilingual classes from elementary school to senior high school in their respective countries. In the United States, the subjects (N = 57) started in one elementary school from where they moved on to two high schools in the district. The Finnish subjects (N = 39) attended the same school from elementary to high school. The longitudinal study was conducted during 1994-2004 and combines both qualitative and quantitative research methods. A Pilot Study carried out in 1990-1991 preceded the two subsequent studies that form the core material of this research. The theoretical part of the study focuses first on language policies in the United States and Finland: special emphasis is given to the history, development and current state of bilingual education, and the factors that have affected policy-making in the provision of language instruction. Current language learning theories and models form the theoretical foundation of the research, and underpin the empirical studies. Cognitively-labeled theories are at the forefront, but sociocultural theory and the ecological approach are also accounted for. The research methods consist of questionnaires, compositions and interviews. A combination of statistical methods as well as content analysis were used in the analysis. The attitude of the bilingual learners toward L1 and L2 was generally positive: the subjects enjoyed learning through two languages and were motivated to learn both. The knowledge of L1 and parental support, along with early literacy in L1, facilitated the learning of L2. This was particularly evident in the American subject group. The American subjects’ L2 learning was affected by the attitudes of the learners to the L1 culture and its speakers. Furthermore, the negative attitudes taken by L1 speakers toward L2 speakers and the lack of opportunities to engage in activities in the L1 culture affected the American subjects’ learning of L2, English. The research showed that many American L2 learners were isolated from the L1 culture and were even afraid to use English in everyday communication situations. In light of the research results, a politically neutral linguistic environment, which the Finnish subjects inhabited, was seen to be more favorable for learning. The Finnish subjects were learning L2, English, in a neutral zone where their own attitudes and motivation dictated their learning. The role of L2 as a means of international communication in Finland, as opposed to a means of exercising linguistic power, provided a neutral atmosphere for learning English. In both the American and Finnish groups, the learning of other languages was facilitated when the learner had a good foundation in their L1, and the learning of L1 and L2 were in balance. Learning was also fostered when the learners drew positive experiences from their surroundings and were provided with opportunities to engage in activities where L2 was used.
Resumo:
Porin ja Rauman satamat ovat merkittäviä sekä alueellisella että valtakunnallisella tasolla. Alueellisella tasolla ne ovat paitsi tärkeitä liikenteen kauttakulkupisteitä, myös huomattavia työllistäjiä. Satamien alueellista merkitystä voidaan tarkastella taloudellisten tunnuslukujen kautta ja siten arvioida niiden aluetaloudellisia vaikutuksia. Näkyvin aluetaloudellisten vaikutusten mittari on satamiin liittyvien yritysten työllisyysvaikutus, mutta vaikutuksia voidaan tarkastella myös yritysten tulonmuodostuksen, investointien ja muiden ostojen, henkilöstölle maksettujen palkkojen sekä yritys- ja henkilöverotuksen kautta. Tässä tutkimuksessa selvitetään Porin ja Rauman satamien muodostamien toiminnallisten kokonaisuuksien suoria aluetaloudellisia vaikutuksia satakuntalaisten toimipaikkojen taloudellisten tunnuslukujen avulla. Työllisyysvaikutuksen osalta tuloksia verrataan aiempaan, vuonna 1999 toteutettuun selvitykseen. Oman kokonaisuutensa muodostaa satamien välittömässä läheisyydessä sijaitseva satamapalveluita käyttävä satamasidonnainen teollisuus. Satamien aluetaloudellisten vaikutusten arvioimiseen liittyy aina epävarmuustekijöitä, jotka tulee ottaa huomioon tuloksia tarkasteltaessa. Tuloksiin vaikuttaa se, millä alueellisella tasolla vaikutuksia tutkitaan, mutta myös tutkimusmenetelmiin, määritelmiin ja rajauksiin tulee kiinnittää huomiota. Kahden eri vuoden tuloksia tulee vertailla hyvin varoen ja kiinnittää huomiota yritysten erilaisiin arvioihin satamatoimintojen työllistävyydestä. Suurin osa satamien työllisyysvaikutuksista kohdistuu satamien sijaintikuntaan ja -maakuntaan, mutta toki satamien vaikutukset ulottuvat Satakuntaa laajemmaltikin. Etenkin satamien liikenteeseen osallistuvat maantieliikenteen kuljetusyritykset liikennöivät satamiin myös maakuntarajojen ulkopuolelta. Satamien kautta kulkeva liikenne työllistää henkilöstöä yli sadassa Satakunnassa toimivassa yrityksessä lähinnä liikenteen toimialalla. Vuonna 2007 Porin ja Rauman satamat työllistivät yhteensä 1782 kokoaikaista henkilöä satakuntalaisissa toimipaikoissa, yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuonna 1998. Porin satama työllisti suoraan 647 henkilöä ja Rauman satama 1135 henkilöä. Satamien päätoiminnoista suurimmat työllistäjät olivat ahtaus ja lastinkäsittely sekä varastointi ja terminaalitoiminta, joiden yhteenlaskettu työllisyysvaikutus oli 890 henkilötyövuotta. Maakuljetukset ja huolinta työllistivät Satakunnassa 558 henkilöä. Porin ja Rauman satamien kautta muodostuva liikenteen toimialalla toimivien yritysten liikevaihto muodosti reilun kolmanneksen koko maakunnan liikenteen toimialan yritysten liikevaihdosta. Satamien toimintaan osallistuvat yritykset tekivät merkittäviä investointeja ja tekivät suurimman osan muiden hankintojen ja palveluiden ostoista Satakunnan alueelta, mikä kerrytti tuloja satakuntalaisille alihankkijoille. Satamasidonnaisen teollisuuden osalta tarkastellaan niitä teollisuuslaitoksia, jotka sijaitsevat satamien välittömässä läheisyydessä ja kokevat toimintansa olevan sidoksissa satamiin. Vuonna 2007 satamasidonnainen teollisuus työllisti 2849 henkilöä ja näiden tuotantolaitosten yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 1,8 miljardia euroa. Luvut eivät sisällä niitä Porin satamalle erittäin keskeisiä tuotantolaitoksia, jotka eivät sijaitse sataman läheisyydessä.
Resumo:
Työssämme luomme ”varastonohjaus-mix” –järjestelmän suklaatuotteita valmistavalle teollisuuslaitokselle. Järjestelmässä jaottelemme raaka-aineet eri hankintaluokkiin analyysien perusteella. Jokaisesta luokasta käsittelemme kolme esimerkkiraaka-ainetta, joille valitsemme toimintaympäristöön sopivan ja kustannustehokkaan varastonhallintamallin. Pohdimme myös RFID-tekniikan soveltuvuutta varastonhallinnan tukena, minimoimaan puutetilanteita ja niistä koituvia kustannuksia.
Resumo:
Tämä julkaisu ilmestyy Turussa 18.–19.5.2009 järjestettävien valtakunnallisten kielikeskuspäivien yhteydessä. Turun yliopiston kielikeskus viettää samaan aikaan 30-vuotisjuhlaansa. Erään luokittelun mukaan 30–45-vuotias elää varsinaista keski-ikäänsä, kun taas joissakin katsotaan, että 28–35 vuoden ikä on vasta ns.
Resumo:
Lapsen karieshoidon kustannuskertymän muutokset ja karieshoidon toimintakäytäntöjen yhteys kustannuksiin Tutkimuksen tavoitteena oli mitata terveyskeskuksessa hoidettavien lasten karieshoidon kumulatiivisia kustannuksia ja verrata niitä kahden erilaisen toimintatavan välillä. Lisäksi tarkasteltiin lasten hampaiden terveyttä. Tutkimus tehtiin julkisen palvelutuottajan näkökulmasta. Tutkimusaineisto kerättiin Kemin ja Tornion terveyskeskusten suun terveydenhuollon potilaskertomuksista. Kemin kohortit 1980, 1983 ja 1986 (n = 600) ja Tornion kohortit 1980 ja 1992 (n = 400) edustivat perinteistä ja Kemin kohortit 1989, 1992 ja 1995 (n = 600) uutta toimintatapaa työnjaon ja ehkäisyn ajoituksen suhteen. Kohortteja ja kaupunkeja verrattiin hampaiden terveyden (dmft/DMFT = 0 ja dmft ja DMFT keskiarvot 5 ja 12 vuoden iässä) ja voimavarojen käytön suhteen. Panoskäyttö johdettiin käyntimäärien avulla laskennallisen työajan kautta. Kustannuskertymät muodostettiin käyttämällä henkilöstömenoista laskettuja suorittajakohtaisia yksikkökustannuksia. Panoskäytön ja yksikkökustannusten kautta muodostettiin kustannuskertymät. Kustannusten ja terveysvaikutusten suhteita arvioitiin kustannus-vaikuttavuusanalyysissä. Suuhygienistien työpanosta hyödyntävällä varhaisen ehkäisyn toimintamallilla saavutettiin vähäisemmin kustannuksin alle kouluiässä parempi ja kouluiässä yhtä hyvä hammasterveys kuin perinteisellä, enemmän hammaslääkärien työpanokseen perustuvalla tavalla. Karieksen hoitoon liittyvien käyntien määrä oli nuorimmissa syntymävuosikohorteissa pienempi kuin vanhimmissa kohorteissa. Käynnit hammaslääkärissä vähenivät eniten. Toimintatavalla oli merkittävä vaikutus lapsen karieshoidon kokonaiskustannuksiin. Herkkyysanalyysin mukaan karieshoidon kustannukset olivat työnjakoa hyödyntämällä kolmanneksen pienemmät, kuin jos hoidon suorittajana olisi ollut ainoastaan hammaslääkäri-hoitaja työpari. Lasten karieshoidon kustannusvaikuttavuus kohentui molemmissa terveyskeskuksissa nuoremmissa kohorteissa vanhempiin verrattuna. Suun terveydenhuollon potilaskertomuksia olisi hyödynnettävä toiminnan kehittämisessä. Varhaisen ehkäisyn avulla voitaisiin kaikkien suun terveydenhuollon ammattihenkilöiden työpanos kohdentaa kustannustehokkaasti.
Resumo:
Tietotekniikan käyttö on yleistynyt sekä yritysmaailmassa että kotikäytössä viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Tietotekniikan opetuksen ajanmukaisuus onkin tärkeää, jotta yritykset saisivat palkattua tarpeitaan vastaavia tietotekniikan ammattilaisia. Tässä kandidaatintyössä perehdytään ACM/IEEE:n opetussuunnitelmiin vertailemalla ja arvioimalla niitä Lappeenrannan teknillisen yliopiston tietotekniikan kandidaatin tutkintoon. Työssä tehtävä vertailu ja arviointi pohjautuvat kirjallisuuteen sekä haastatteluihin Lappeenrannan teknillisen yliopiston tietotekniikan osastolla.
Resumo:
Maailmantalouden globalisoitumisen myötä riskienhallinan rooli erityisesti rahoitusmarkkinoilla on korostunut entisestään. Pankeille on säädetty vakavaraisuusvaatimuksia, joita noudattamalla pyritään rahoitus-markkinoiden vakauden ja läpinäkyvyyden edistämiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää minkälaisia vaikutuksia pankkien uudella vakavaraisuussäädöksellä, Basel 2, on suomalaisten pk-yritysten rahoituspäätöksiin. Aiheesta ei ole vielä Suomessa tehty vastaavanlaista empiiristä tutkimuksesta. Tämä tutkimus on tehty yhteistyössä Elinkeinoelämän keskusliiton kanssa. Tuloksia analysoitiin erilaisten oletushypoteesien mukaan. Kokonaisuudessaan Basel 2:n odotetaan näkyvän yrityksissä kiristyneinä lainaehtoina. Tulosten mukaan noin joka viides yritys raportoi lainaehtojensa kiristyneen viimeisen kahden vuoden aikana. Vakuuksien vaatimus sekä luoton riskiperusteinen hinnoittelu olivat myös lisääntyneet merkittävästi. Lisäksi tutkimuksessa saatiin myös yllättäviä tuloksia esimerkiksi perheyritysten vaikutusten kohdalla. Tuloksissa on pyritty ottamaan huomioon markkinahäiriön aiheuttamat vaikutukset.
Resumo:
The main purpose of this thesis is to investigate winner-loser performance when financial markets are facing crisis. This is examined through the idea that does the prior loser portfolios outperform the prior winner portfolios during the three major crises: The depression of the 1990s, the IT-Bubble and the Subprime -crisis. Firstly, the winner and loser portfolios superiority is counted by using the cumulative excess returns from the examination period. The portfolios were formed by counting the excess returns and locating them in to the order of superiority. The excess returns are counted by using one year pre-data before the actual examination period. The results of this part did not support the results of De Bondt & Thaler’s (1985) paper. Secondly, it is investigated how the Finnish and the US macroeconomic factors are seen to be affecting the stock market valuation in Finnish Stock Markets during economic crises. This is done to explain better the changes in the successes of the winner-loser performance. The crises included different amount of selected macro factors. Two latest crises involved as well few selected US macro factors. Exclusively the IT-Bubble -crisis had the most statistically significant results with the US factors. Two other crises did not receive statistically significant results. An extra research was produced to study do the US macro factors impact more significantly on Finnish stock exchange after lags. The selected lags were three, six, nine and twelve months. Three and six month lagged US macro factors during the IT-Bubble -crisis improved the results. The extra research did not improve the results of the Subprime -crisis.